Karjalaini roštuonkalenteri ~ Karjalane raštavankalendari ~ Karjalaine rastavankalenduaru

15. talvikuuta ~ 15. raštavankuuda ~ 15. talvikuudu

Kirjutettih vienankarjalan jatkokurššin opaštujat

Kuva: Olga Karlova

Huuhel’niekat ta vierissänakka

Joulun ja loppiasen välisenä aikana – karjaksi vierissänkešellä – perinteistä on pukeutua huuhel’niekoiksi eli nurinkurisesti ja miten sattuu (esim. naiset pukeutuivat miehiksi ja miehet naisiksi) ja kierrellä talosta taloon kummittelemassa – vähän kuten Suomessa vielä joillain alueilla nuutinpäivänä käydään nuutittamassa.

Huuhel’niekkojen kiertelyyn kuuluu kaikenlaista hassuttelua, kuten erilaisia pelejä ja leikkejä, tanssia ja laulamista. Jokaisesta talosta annetaan kiertelijöille palkkaa, rahaa tai syömistä:

Huuhel’niekat kävelläh talošta toiseh laulun’eh ta tanššin’eh. Huuhel’niekat lauletah venäläisie lauluja, karjalaisie častuškoja, tanššitah ta toivotetah rahvahalla tervehyttä, lykkyö ta onnie. Huuhel’niekat kučutah tanššimah ta laulamah talon eläjieki. Rahvaš šanotah, jotta huuhel’niekkoja pitäy aina ottua vaštah, hyväsisti kostittua, muitein tämän vuuvven onni mänöy talon kyličči. (Marija Urbanovič 2011.)

Venäjän Karjalan maaseudulla huuhel’niekkojen kiertely on yhä elävää perinnettä.

Tämän kiertelyn jälkeen saatetaan mennä kuuntelomah vierissänakkua eli siis kuuntelemaan vieristänakkaa. Vertaus ei ehkä ole parhain, mutta suomalaisille lienee helpointa ajatella vierissänakkaa Muumien jäärouvana.

Akan kuunteleminen tarkoittaa sitä, että yöllä mennään kolmen tien risteykseen. Risteykseen tultua tärkeää on piiloutua hupun tai vaipan alle samalla, kun yksi ryhmäläisistä kiertää puukko tai veitsi kädessä porukan ympäri ensin kahdesti myötäpäivään, sitten kerran vastapäivään. Tämän jälkeen myös kiertäjä syöksyy hupun alle piiloon. Sitten kuunnellaan. Jos kuului vaikkapa aisakellojen helinää ja kilkettä, oli seuraavana vuonna tiedossa häät. Jos puolestaan kuuluikin puun veistelyn ääniä ja itkua, joku taloudessa luultavasti kuolisi.

Mari Nikulin kertoi muistelmissaan (tosi)tapauksesta omassa kotikylässään Alajärvellä. Kylän tytöt olivat menneet teiden risteykseen kuuntelemaan. Tytöt istuivat lehmän taljan päällä. Yksi heistä lähti kiertämään taljaa, mutta unohti vahingossa kiertää myös hännän ympäri. Kun hän sitten syöksyi itse hupun alle kuuntelemaan, akka nappasikin hännästä kiinni ja lähti vetämään taljaa kovaa vauhtia perässään. Tytöt ehtivät juuri hypätä pois kyydistä ennen kuin akka veti taljan mukanaan koskeen. (Virtaranta 1958: 579.)

Vieristänakkaa voi myös mennä kuuntelemaan vaikkapa avannon ääreen. Sieltähän akka itse nousi! Tämä on kuitenkin haastavampaa, sillä akalle pitää osata vastata oikein, jos hän esittää siellä kysymyksiä. Jos näihin ei osaa vastata (eli lukea syntysanoja), vie akka mukanaan. Vastaaminen kuuluu tehdä näin:

Mikä yksi? – Mie täššä.

Mikä kakši? – Šilmät piäššä.

Mikä kolme? – Puašša jalkua.

Mikä nellä? – Lehmän nännit.

Mikä viisi? – Kiäššä šormet.

Mikä kuuši? – Reješšä kaplašta.

Mikä šeiččemen? – Otavašša tähtie.

Mikä kahekšan? – Pučissa vannehta.

Mikä yhekšän? – Ihmiseššä reikyä.

Mikä kymmenen? – Kynttä varpahissa.

Sanasto

huuhel’niekat – huhl’akat – smuutat ‘joulun ja loppiaisen välisenä aikana kiertelevistä kummallisesti pukeutuneista, naamioituneista ilveilijöistä, kummittelijoista; nuuttipukki’

vierissänkeški – synnynmuanaiga – synnynaigu – sv’atkat ‘aika joulusta loppiaiseen’

vierissänakka ‘myt. loppiaisen aikoihin näyttäytyvä vedenhaltija, veden emäntä’

kostittua ‘kestitä’

kyličči ‘ohitse’

puašša ‘padassa’

kiäššä ‘kädessä’

pučissa ‘tynnyrissä’

Video: Nuori Karjala -järješšön Ropivo-illačču Petroskoissa, 2015. Kostissa iče vierissänakka!

Karjalaini roštuonkalenteri ~ Karjalane raštavankalendari ~ Karjalaine rastavankalenduaru

13. talvikuuta ~ 13. raštavankuuda ~ 13. talvikuudu

Kirjutettih vienankarjalan jatkokurššin opaštujat

Tulevaisuuden ennustaminen eli špouvuanta

Pariviikkoinen aika joulusta loppiaiseen, vienankarjalaksi vierissänkeski ja livvinkarjalaksi synnynaigu sekä kaikissa karjalan murteissa tunnettu nimitys sv’atkat, on karjalaisille taianomaista aikaa, johon kuului tulevan ennustaminen. Kuten Suomessa juhannuksena, Karjalassa tehdään taikoja myös vierissänkeskellä. Tinasta ennustetaan tulevaa ja peilistä katsotaan tulevan puolison kuvia. Myös säästä ennustetaan tulevaa vuotta:

Leibävuotta primietitäh sv’atka-aigana, konža on sv’atka-aigah meččäh užvašša, že vuoži lieu leibävuoži, a konža paha on šiä, šilloin leibävuotta ei lie. ’Tulevan vuoden satoa ennustetaan sv’atka-aikana. Jos sv’atka-aikaan metsä on usvainen, on tuleva vuosi hyvä, mutta huono sää kielii huonosta sadosta tulevana vuonna.’

Vierissänkesken ensimmäisellä viikolla, joka oli pyhäviikko, tytöt ja nuoret naiset povasivat omia häitään ja vanhukset jäljellä olevaa ijänaikua ’elinikää’.

Ennustaa eli špouvata, špouvattua on voinut tinaa valamalla, puikkoa polttamalla, makaamalla uudenvuoden yön yli varastettu halko kainalossa tai vaikka jopa koirille sikaa syöttämällä.

Esimerkiksi valetusta tinasta muodostunut ruumisarkku (kropu) on tarkoittanut kuolemaa, vihkikruunu (venččä) taas naimisiinmenoa:

Kun lienöy siitä tinasta kropu tullun, se kuoli sinä vuotena. A kun tuli venččä, nin se sinä vuotena naitih tyttö.

Povaaminen jyvien avulla oli yksi yleisimmistä ja suosituimmista povaamiskeinoista. Sormukset, korvakorut, helmet sekä rintakorut, joita tytöt käyttivät pukeutumiseensa, sekä erilaiset kotitalouden pikkutavarat laskettiin astiaan, jossa oli viljaa. Esimerkiksi leivän pala (korppu) tarkoitti hyvää satoa, sormus taas avioliittoa.

Jotkut ovat ennustaneet tulevaa kuuntelemalla teillä, teiden risteyksissä tai aitan kynnyksellä. Teiden risteyksissä kuuntelemalla on kuultu esimerkiksi jyväsäkkien kahinaa, joka on lupaillut hyvää vuotta:

Konsa hyvä vuosi tuli ni semmoista jyvöä ninkun koattih säkkilöih ta siitä kuulu.

Junan pilli tai kärryjen melu lupasi matkoja, miesten äänet häitä.

Heposien iänet ta čillien [= kulkusten] heläjämini tietäy häitä, lauvan vestämini [= veistäminen] ennustau kuolijoa ta osran [= ohran] viskuamisesta [= heittämisestä] šeuruau hyvä leipävuosi. Ikkunan alla voipi kuunnella mitä talossa tulijana vuotena tapahtuu. Ennein sanottih, jotta kuuntelomassa pitäisi olla liijat henket [= pariton määrä]. Sentäh kuuntelomassa ei suanu olla ku kolme vai viisi henkie, ka rohkeimmat kävi yksinäh. Karjalaisih tapoih kuuluu niisi tinavejen iänien kuuntelenta. Tinavesi kuatah muah ta ruvetah kuuntelemah.

Toini tapa špouvata on heittyä olkie orrella. Olilla špouvattih tulijua vuosikasvuo, häitä ta jälellä olevua ijänaikua [= elinaikaa]. (Virtaranta 1958: 577.)

Rohkeimmat ovat menneet avannolle tiedustelemaan tulevaa vierissänakalta (‘vedenhaltijalta’, ‘veden emännältä’). Vanhan vierissänakan uskottiin ilmestyvän jouluaattona avannosta ja palaavan takaisin sinne loppiaisena. Uskottiin, että ilmestyessään vierissänakka on pellavansiemenen kokoinen, mutta lähtiessään takaisin veteen hän on heinäseipään kokoinen.  Hänen kokonsa riippui ihmisten syntien määrästä, jotka hän keräsi maassa ollessaan. Tämä uskomus liittyi yhteiskunnan puhdistamiseen ja kokonaisvaltaiseen uudistamiseen.

Viestit Karjala YouTube-kanavalla Ljudmila Ivanova kertoo joulunajan perinteistä: https://www.youtube.com/watch?v=AKYnsngeGHk

Vierissän aikah Vienašša käyväh avannolla ken špouvuamašša, ken šilmie pešömäššä

Lähteet

Virtaranta, Pertti 1958: Vienan kansa muistelee. Porvoo: WSOY. s. 576–577.

Konkka, A P. 1989: VI Kansainvälisen suomalais- ugrilaisen kongressin materiaalit, Petroskoi. S. 227.

https://www.karjalanliitto.fi/karjalaisuus/karjalainen-kulttuuri/karjalaiset-tavat/vuotuisjuhlat/joulu.html  (12.11.2020)

https://karelinform.ru/print?site_path=%2Fnews%2Fsociety%2F13-01-2017%2Fgadaniya-dlya-smelyh-devushek

 

Karjalaini roštuonkalenteri ~ Karjalane raštavankalendari ~ Karjalaine rastavankalenduaru

12. talvikuuta ~ 12. raštavankuuda ~ 12. talvikuudu

Kirjutettih Natalia Giloeva, Helka Riionheimo da Milla Uusitupa

Joulu, uusi vuosi ja Pakkaine

Karjalainen joulu sisältää aineksia monelta taholta. Karjalaisissa jouluperinteissä yhdistyvät esikristillisen ajan vuoden pimeimpään ajankohtaan liittyneet perinteet sekä kristillinen joulu, joka on saanut Karjalassa vaikutteita yhtäältä idästä eli ortodoksisesta joulusta ja toisaalta lännestä eli luterilaisesta joulusta. Lisäksi ortodoksinen joulu kahden puolen rajaa eroaa toisistaan. Ehkä näkyvin ero suomalaisen ja venäläisen joulun välillä on juhlan ajankohta: kun joulua vietetään Suomessa 25. joulukuuta, Venäjällä joulupäivä on 7. tammikuuta.

Ero johtuu eri kalentereista: vaikka sekä Suomessa että Venäjällä virallinen maallinen kalenteri noudattaa gregoriaanista eli uutta ajanlaskua, Venäjän kirkko viettää edelleen juhlapyhiä juliaanisen eli vanhan ajanlaskun mukaan, joka on tällä hetkellä 13 vuorokautta perässä gregoriaanista ajanlaskua. Myös Suomessa ortodoksit noudattivat juliaanista kalenteria ennen Suomen itsenäistymistä. Nykyisin Suomen karjalaiset voivat viettää joulunajan juhlapyhiä haluamanaan ajankohtana tai jopa kahteen kertaan molempien kalenterien mukaisesti. Vanha ajanlasku ei ole tuntematon Suomessakaan, sillä Itä-Suomessa loppiaista voidaan edelleen nimittää vanhaksi jouluksi.

Joulun tavoin myös loppiaisen ja joulupaaston ajankohdat eroavat kahden puolen rajaa elävillä karjalaisilla: kun Suomessa loppiaista vietetään 6. tammikuuta, Venäjällä loppiainen eli vieristä on 19. tammikuuta. Joulupaasto eli roštuonpyhä ~ rastavanpyhä puolestaan alkaa Suomen ortodokseilla 15. marraskuuta ja jatkuu joulupäivän aamuun 25. joulukuuta saakka, kun taas Venäjän ortodokseilla paastoaika alkaa vasta 28. marraskuuta ja päättyy joulupäivän aamuna 7. tammikuuta.

Joulu on venäjänkarjalaisille selvästi uskonnollinen juhla, kun taas Suomessa joulua viettävät tavalla tai toisella myös kirkkoon kuulumattomat. Venäjällä uusi vuosi on puolestaan perinteisesti ollut iso ja näyttävä juhla, ja siihen on yhdistynyt länsimaisen kaupallisen joulun piirteitä. Joulun ajankohta Venäjällä on siis vasta vuodenvaihteen jälkeen, ja sitä vietetään nimenomaan kristillisenä, hengellisenä juhlana.

Venäläiseen uudenvuoden juhlintaan liittyy tärkeänä hahmona Pakkasukko (ven. Дед Мороз), jonka mukana usein kulkee myös Lumiprinsessa (ven. Снегурочка, karj. Lumineičoi), joka on Pakkasukon lapsenlapsi. Pakkasukon esikuva on Santa Klaus ja Lumiprinsessa on peräisin kuuluisan venäläisen kirjailijan Ostrovskin kirjoittamasta sadusta. Melko nuori mutta karjalaisten oma perinne on Pakkaine, joka tarinan mukaan on 1. päivä joulukuuta syntynyt poikalapsi. Toisin kuin Pakkasukko tai Joulupukki Pakkaine on reipas ja parraton nuori mies. Joka vuosi Pakkaisen syntymäpäivänä pidetään Aunuksessa koko Venäjän pakkasukkojen kisat. Katso kuvaa Pakkaisesta ja Pakkasukoista Oma Mua -lehden sivuilta.

Pakkaisesta kerrotaan lisää Jelena Ruppijevan tarinassa, joka on ilmestynyt Kipinä-lehdessä.

Karjalaini roštuonkalenteri ~ Karjalane raštavankalendari ~ Karjalaine rastavankalenduaru

11. talvikuuta ~ 11. raštavankuuda ~ 11. talvikuudu

Kirjutettih Milla Tynnyrinen ta Elisa Ihalainen

Mummon joulumuistelmat

Eräänä talvena yli 70 vuotta sitten, muuan karjalainen perhe pääsi jouluksi kotiin. Elettiin vielä jatkosotaa, mutta perheen kotiseudulla Salmissa tilanne oli sellainen, että perhe saattoi hetkellisesti palata kotikonnuilleen pitkän evakkoajan jälkeen. Kyseinen perhe asui suuressa, perinteisessä karjalaisessa talossa, jossa sekä ihmiset että eläimet olivat saman katon alla – ihmiset tuvassa eli pertissä ja eläimet rakennuksen pohjakerroksessa sijainneessa tanhuossa. Sodan vuoksi talo ei kuitenkaan ollut entisessä loistossaan, ja perheen vähäisiäkin huonekaluja oli sodan tuoksinassa kuljeteltu ympäri pitäjää. Kaikki oli siis aloitettava alusta: taloa alettiin yhteistuumin kunnostaa joulukuntoon.

Joulukoristeiden valmisteleminen poikkeustilanteessa kysyi luovuutta. Esimerkiksi kynttilät perhe valmisti itse kovertamalla ontoksi lanttuja, jotka täytettiin ensin eläinrasvalla ja joihin laitettiin sitten sytytettäväksi pätkä puuvillalankaa. Joulukuusi pertissä tietenkin oli, ja sitä koristeltiin pumpulipaloilla, paperista revityillä suikaleilla ja perunaliimalla kootuilla erinäisillä koristuksilla.

Myöskään lahjoja perheellä ei ollut, mutta lapsia varten oli kuitenkin oltava kekseliäs. Perheen lasten mummo askarteli matonkutimista jotain nukenvaatteentapaisia ja piirsi perheen 7-vuotiaan tytön käteen hiilenpalalla hymyilevät kasvot. Sitten mummo laittoi kädelle kutimista tehdyt vaatteet ja huivin, minkä jälkeen hän ohjasi tytön vapaan käden pitämään kiinni nukkekäden ranteesta ja sanoi: Sit on sinule tyttine, elosta sen kel (’siinä on sinulle nukke, leiki sillä’).

Tyttöä ei kuitenkaan harmittanut lahjojen vähäisyys, sillä hänen mielestään parasta joulun pyhissä oli se, että hänen kaksi setäänsä perheineen tulivat heidän kotiinsa joulunviettoon. Kunnostaan huolimatta heidän tupansa oli niin iso, että sinne mahtui hyvin isompikin joukko juhlijoita. Isosta tuvasta oli muutakin hyötyä, sillä siihen aikaan etenkään eri sukupuolta olevien nuorten ei ollut sopivaa valvomatta tanssia tai muuten viettää aikaa keskenään. Nuortenvälinen kanssakäyminen oli kuitenkin sallitumpaa pruazniekkojen eli suurten juhlapyhien aikaan, jolloin nuoret tyypillisesti kokoontuivat jonkun nuoren kotiin tai johonkin muuhun kizapaikkaan tanssimaan ja solmimaan sosiaalisia suhteita. Jossain vaiheessa kesken joulunvieton ilmestyikin perheen kotiin suuri määrä eriskummallisiin asuihin pukeutuneita nuoria eli smuuttia. Tyypillisesti smuutat kiersivät talosta taloon lyhyesti kestitettävinä, mutta silloinen joukko vaikutti olevan kizapaikkaa vailla ja kysyi: Onnuako meijän täs teijän pertis pädis kižata (’sopisiko meidän tässä teidän tuvassanne leikkiä)? Tyttö oletti smuuttien tahtovan leikkiä jonkinlaista piirileikkiä. Perheen isä oli vierailusta oikein mielissään ja tokaisi: Vot, tiettäväine. Suures pertis hyvin sobiu kižuamah (’no tottahan toki. Kyllähän tässä isossa tuvassa mahtuu leikkimään’). Selkeästi piirileikki oli vain kiertoilmaisu tanssille, joten smuutat jäivät ja tanssivat hurjasti ympäri tupaa.

Siispä vaikeinakin aikoina saatiin aikaiseksi mieleenpainuva joulu pienine ihmeellisyyksineen, joita tuo perheen silloin 7-vuotias tytär, toisen meistä kirjoittajista isotäti, vielä tänäkin päivänä muistelee lämmöllä.

Lähteet

Milla Tynnyrisen isotäti Rauhan haastattelumuistelmat.

Sauhke, Niilo 1971. Karjalan praašniekat. Helsinki: Gummerus.

Karjalaini roštuonkalenteri ~ Karjalane raštavankalendari ~ Karjalaine rastavankalenduaru

10. talvikuuta ~ 10. raštavankuuda ~ 10. talvikuudu

Kirjutannuh Tuomo Kondie

Miten karjalaisuus näkyy arjessa?

Karjalaisena kuulee usein kysymyksen, että miten karjalaisuus näkyy arkielämässä.

Karjalaisuus kiinnostaa ja kysymyksellä haetaan yleensä vertausta suomalaisuuteen – kysyjä haluaa saada ymmärryksen siitä, miten karjalaisen kokemus eroaa hänen omastaan. Kysymys on ymmärrettävä mutta vastauksen antaminen on vaikeaa.

Tehdään vertailun vuoksi ajatusleikki. Jos suomalaiselta kysyy, että miten suomalaisuus näkyy tämän arjessa, kuinka hän vastaa? Kysymykseen alkaa helposti etsimään jonkinlaisia selkeitä ja stereotyyppisiä suomalaisuuden merkkejä, jotka pätisivät omalla kohdalla. Vastaaja saattaa sanoa, että hän esimerkiksi käy saunassa, nauttii luonnossa kävelystä ja juo paljon kahvia. Mutta lopulta suomalaisuudessa on kuitenkin kyse jostain paljon suuremmasta ja kokonaisvaltaisesta, eikä suomalaisuuden kokemusta voi typistää tällaisiin yksittäisiin piirteisiin.

Sama pätee myös karjalaisuuteen. Kulttuuriin ja identiteettiin liittyy kyllä usein tällaisia selkeitä, yksilöitäviä ja näkyviä toimia, joita useat kulttuurin edustajat elämässään toteuttavat, mutta lopulta kyse on kuitenkin enemmän opituista tavoista, käsityksistä ja ajattelumalleista. Karjalaisuus muodostaa sen kehyksen, jonka läpi karjalainen maailmaa katsoo ja tulkitsee. Pelkän oman kokemuksen kautta on myös hankala vastata siihen, että millainen on karjalaisuuden kokemus arjessa verrattuna suomalaisuuden kokemukseen. Kun on ollut karjalainen koko ikänsä niin kuinka voisi tietää, mihin sitä pitää verrata? Jotta voisi sanoa, miten karjalaisuus näkyy arjessa, täytyy ensin tietää miten se verrokki, eli tässä tapauksessa suomalaisuus, näkyy arjessa.

Mutta jottei vastaus jäisi vain ontologis-epistemologiseksi pohdiskeluksi, niin yritetään kuitenkin antaa jonkinlainen käsitys siitä, millaista se karjalaisuus on. Ensi alkuun täytyy kuitenkin todeta, että karjalaisia on hyvin monenlaisia, eikä mikään tietty piirre tai asia päde kaikkiin karjalaisiin. Jotain yleisiä piirteitä voidaan kuitenkin todeta.

Yhteisöllisyys, suku ja perhe ovat usein karjalaisille tärkeitä. Käsitys suvusta ja perheestä on usein laaja, ja sukulaisiksi mielletään ihmisiä hyvinkin kaukaisten yhteyksien kautta. Kun kaksi karjalaista tapaa ensimmäistä kertaa, on hyvin yleistä käydä pitkä, vertaileva keskustelu omista suvuista sen selvittämiseksi, että löytyykö yhteisiä sukulaisia. Ei olekaan ihme, että sukututkimus on karjalaisten parissa erittäin suosittua.

Yhteisöllisyys näkyy myös vierailukulttuurissa. Vieraiden kestitseminen on karjalaiselle kunnia-asia ja karjalaiseen kotiin on usein aina tervetullut. Vieraalle tarjotaan aina parasta ja erityisesti ruoalla on vieraanvaraisuudessa tärkeä osa.

Myös erilainen käsityöläisyys ja itse tekemisen taito on säilynyt suuressa roolissa karjalaisessa kulttuurissa, samoin kuin esimerkiksi luonnon antimien hyödyntäminen ja karjalainen ruokakulttuuri laajemmin. Samoin karjalainen musiikki, kirjallisuus ja muu taide ovat monille tärkeitä.

Yksittäisiä piirteitä, tapoja ja perinteitä voisi luetella ja kuvailla kirjastollisen verran, ja niin on toki tehtykin. Lopulta kuitenkin vastaus kysymykseen, että miten karjalaisuus näkyy arjessa, on että on helpompi vaihtaa kysymyksenasettelua. Kyse ei ole niinkään siitä, että karjalaisuus näkyy arjessa, vaan siitä, että arki nähdään karjalaisuuden kautta.

Vieraita odotetaan pöytään Tverissä 2016

Karjalaini roštuonkalenteri ~ Karjalane raštavankalendari ~ Karjalaine rastavankalenduaru

9. talvikuuta ~ 9. raštavankuuda ~ 9. talvikuudu

Kirjoittanut Milla Uusitupa
Julkaistu alun perin 9.12.2020

Kuvan otti ta piiruat luati Olga Karlova.

Juhlan kunniaksi pöytään arkisyömistä!

Ortodoksisessa perinteessä kirkollisiin juhliin valmistaudutaan paastoamalla. Joulupaasto alkaa Suomessa 15. marraskuuta ja päättyy joulupäivän aamuna 25. joulukuuta. Karjalan kielessä paastoamista kutsutaan pyhittämiseksi. Paasto on puolestaan pyhä, ja niitä sisältyy kirkkovuoteen useampia:

meilä pyhitettih šuuret pyhät, roštuom pyhät, spoassum pyhät (vienankarjala, Uhtua; KKS s.v. pyhä)

Ortodoksisen kirkon suurinta juhlaa eli pääsiäistä edeltävä paasto on suuripyhä, joulua edeltävä paasto puolestaan roštuonpyhä tai rastavanpyhä. Nimensä mukaisesti suuripyhä kestää joulupaastoa pidempään:

suuripyhä zaved´ih maidopyhälaskuz da kestäy seit̀šie ńedal´ii ’suuripaasto alkaa laskiaisesta ja kestää seitsemän viikkoa’ (livvinkarjala, Nekkula-Riipuškala; KKS s.v. suuripyhä)

šiidä roštuompyhä tulou kuutta nedäl´ie ’joulupaasto kestää kuusi viikkoa’ (eteläkarjala, Rukajärvi; KKS s.v. roštuonpyhä)

Roštuonpyhä on kuusi netälie kahta päivyä vajua (karjalainen sananparsi).

Perinteisesti paastoon on kuulunut luopuminen eläinperäisistä ruoka-aineista tai ainakin niiden syönnin vähentäminen.* Pyhähiset ruuvat olivat siis kasvispainotteisia, ja pyhähine syömine saattoi tarkoittaa esimerkiksi suurimovelliä, kaalikeittoa tai haudutettuja juureksia:

pyhäššä šyöd´ih nuat´t´irokkua, hauvotettuo sjoklua. ’paastoaikana syötiin kaalikeittoa ja haudutettua punajuurta’ (eteläkarjala, Tver; KKS s.v. pyhä)

Paastojen välillä eli paastottomana aikana syötiin argie tai argehistu. Paastotonta aikaa olivat tietenkin myös itse juhlapyhät:

roštuona argie šyuväh. ’jouluna syödään muuta kuin paastoruokaa’ (eteläkarjala, Tver; KKS. s.v. roštuo)

Suomenkieliselle lukijalle, jolle ortodoksinen paastoperinne ei ole tuttu, karjalan arki-sanan käyttö voi tuntua oudolta. Kun suomessa arki-sanalla tarkoitetaan juhlan vastakohtaa eli arkipäivää ja arkiruolla työpäivän jälkeen nopeasti valmistuvaa, ”tavallista” ruokaa, karjalassa arki on pyhän eli paaston vastakohta. Arki tarkoittaa siis karjalaksi yhtäältä aikaa, jolloin ei ole paastoa, toisaalta ruokia, jotka eivät ole paastoruokia. Näin ollen karjalaisia arkiruokia ovat myös juhlapäivien voissa paistetut herkut.

Paastoperinne näkyy myös karjalankielisissä viikonpäivien nimityksissä. Vanhastaan ortodoksiseen perinteeseen on nimittäin kuulunut, että pidempien paastojen lisäksi jokaisen viikon keskiviikko ja perjantai olivat paastopäiviä. Maanantai, tiistai, torstai, lauantai ja sunnuntai olivat puolestaan paastottomia päiviä. Viikon ensimmäinen paastoton päivä eli maanantai onkin vienankarjalassa enšimäińi arki tai enšiarki ja livvinkarjalassa enzmäinargi. Tiistai eli viikon toinen paastoton päivä on puolestaan toińi arki, toissarki tai toinargi.

Suomessa viikonpäivien nimet on lainattu germaanisista kielistä. Kuitenkin myös suomen murteissa tunnetaan nimitys ensiarki, jolla on kutsuttu pyhäpäivän jälkeistä ensimmäistä työpäivää:

Nyt kun piästään ensarkeen pittää lähtä myllyyn. (Pohjois-Karjalan savolaismurteet, Liperi; SMS ensiarki)

Sietäähii ihan ensarkena käävä siellä öljyn hainnissa. (Pohjois-Savon savolaismurteet, Kuopio; SMS ensiarki)

Koska vuonna 2020 joulu (25.12.) osuu perjantaille, joulupäivien jälkeinen maanantai 28.12. on monelle ensimmäinen arki, äidinkieleen katsomatta.

Lähteet

KKS = Karjalan kielen sanakirjan verkkoversio. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen verkkojulkaisuja 18. Helsinki 2009.

SMS = Suomen murteiden sanakirjan verkkoversio. Kotimaisten kielten keskuksen verkkojulkaisuja 30. Jatkuvasti päivitettävä julkaisu.

* Koska nykyään monet ovat kasvissyöjiä, paastoamisperinteetkin ovat uudistuneet. Jouluun voi hiljentyä esimerkiksi viettämällä some- tai pelipaastoa eli pitämällä taukoa sosiaalisesta mediasta tai tietokonepelien pelaamisesta.

Karjalaini roštuonkalenteri ~ Karjalane raštavankalendari ~ Karjalaine rastavankalenduaru

8. talvikuuta ~ 8. raštavankuuda ~ 8. talvikuudu

Sanna Karlsson-Sutisnan teos ”Voima ja herkkyys” Helsingin Keskuspuistossa syksyllä 2020. Kuvannut Pekka Suutari.

En eči valtua, kiiltuo

 

En eči valtua, kiiltuo

Ei himota kultua

mie tahon taivahan valuo

ta rauhua piällä muan.

Nyt Roštuo, ošan šuuren tuou

ta mielet noštau Spuassun luo.

Ei valtua, ei ni kultua,

vain rauhua piällä muan.

 

Kun koissa ollou šopuo

ta lapšilla kuušihut,

Jumalan šanan valuo,

mis’ šiämi kajoštuu.

Tuo kotihi, hot pienehki,

nyt roštuonjuhla hyväni,

Jumalan šanan valuo

ta mieleh iluo.

 

Luo köyhän ta i pohatan

tuloupi Roštuo.

Pimevytehe muailman

tuou taivahan valuo.

Šiut’ haluon, šilma vuotan,

šie Hospoti muan ta taivahan!

Nyt köyhän ta pohatan luo

ihala Roštuoš tuo!

 

Šäv. Jean Sibelius

Šan. Sakari Topelius

Šuom. Tuntematoin

Karj. Olga Karlova

 

Päivitys 19.12.2020. YouTubessa voit nyt kuulla tämän laulettuna: https://www.youtube.com/watch?v=RHY8VuG5md4

Karjalaini roštuonkalenteri ~ Karjalane raštavankalendari ~ Karjalaine rastavankalenduaru

7. talvikuuta ~ 7. raštavankuuda ~ 7. talvikuudu

Kirjutannuh Tuomo Kondie

Karjalaisten nuorten jouluperinteet

Nykyaikana karjalaiset ovat hyvin monimuotoinen joukko, ja tuo moninaisuus näkyy myös, kun puhuu karjalaisten nuorten kanssa jouluperinteistä. Niin uskontojen moninaisuus kuin kulttuurien kohtaamisetkin näkyvät nuorten joulutavoissa. On ortodoksista, luterilaista, vanhauskoista eli esikristillistä sekä ateistista joulua. Suomalaisen kulttuurin vaikutus näkyy myös vahvasti monen joulussa. Jotain yhteistä joulunviettotavoissa kuitenkin on, ja kaksi asiaa nousevat ylitse muiden: suku ja ruoka.

Joulua vietetään suvun ja perheen kanssa. Jotkut kokoontuvat yhteen koko suvun voimin serkkuja myöten viettämään joulua, toiset taas vierailevat lähellä asuvien sukulaisten luona jouluaattona. Keskeistä on kuitenkin ajan viettäminen yhdessä, vaikkei tehtäisi mitään erityistä. Ja miksi tarvitsisikaan? Joulunahan on aikaa vain olla.

Toinen toistuva teema on ruoka. Ruoan täytyy olla hyvää ja sitä täytyy olla paljon. Kuten eräs nuori sanoo: ”ruokaa on tehty nii paljon, että sitä syödään seuraava kuukausi pakkasesta”. Ruoka taas on yhtä monipuolista kuin karjalaiset itsekin. Kussakin perheessä on omat tapansa, perinteensä ja mieltymyksensä, mutta perinteiden vaikutus kuitenkin näkyy. Yhteys suomalaisuuteen näkyy vahvana, ja kinkku, piparit ja tortut ovat yleisiä. Samalla myös karjalaiset herkut kuten karjalanpaisti, šipainiekat ja muut piirakat ovat pysyneet suosittuina. Myös kalaa on monessa perheessä tarjolla monenlaisissa muodoissa.

Karjalaisten nuorten jouluvietossa näkyy paljon samoja piirteitä, jotka määrittelevät nykyaikaista karjalaisyhteisöä laajemminkin. Vanhat karjalaiset perinteet säilyvät suvuissa, ja samalla niiden rinnalle syntyy uusia. Kulttuurien kohtaamiset näkyvät tavoissa ja erityisesti suomalaisuuden vaikutus on vahva. Juhlistamistavat ovat monipuolisia ja moninaisia, mutta samalla niitä kehystävät laajemmat teemat, jotka muutenkin ovat karjalaisessa kulttuurissa vahvassa ja keskeisessä asemassa: perhe, suku, yhteisöllisyys ja hyvä ja yltäkylläinen ruoka.

Karjalaini roštuonkalenteri ~ Karjalane raštavankalendari ~ Karjalaine rastavankalenduaru

6. talvikuuta ~ 6. raštavankuuda ~ 6. talvikuudu

Kirjutannuh Hiloin Natoi

Linnan pruazniekku – mindäh yksikös?

Joga vuottu Suomi pruaznuiččou iččenäžyspäiviä 6. talvikuudu, da joga kerdua pietäh Linnan juhlat. Neče tiemu tiettäväine alalleh tulou Yle uudizihgi. Konzu Yle uudizih karjalakse pideli enzimäzen kerran kiändiä Linnan juhlat, suurdu probliemua sanastonke ei olluh, ga sanamuvvonke oli. Kuibo nenga? Dielo on sit, gu suomenkielizes variantas on monikko – juhlat, ga ottanuzimmo karjalakse pruazniekat, se sit tarkoittas äijiä pruazniekkua da vie eriluadustu, nikui ei yhty kogonažuttu. Tiijämmö, gu iččenäžyön pruaznuičendah kuuluu äijy piduo, ga yhtelläh pruazniekannu se on yksi – nenga karjalakse. Linnan juhlat on karjalazilleh sežo yksi Linnan pruazniekku.

Sanua Linnan pruazniekku on käytetty ezimerkikse nämmis Yle kirjutuksis:

Linnan pruazniekkua on kaččonuh rekordumiäry suomelastu – kaikkiedah 3,6 miljonua hengie

Perindölline Linnan pruazniekku on perävytetty – iččenäžyspäivy pietäh loitoči

 

Hyvyä iččenäisyšpäivyä! Hyviä iččenäzyspäiviä! Hyviä iččenäžyspäiviä!

(Kuva on otettu Petroskoin yliopistos, kus baltiekkumeren-suomelazien kielien laitoksel pruaznuijah  Suomen iččenäžyspäiviä.)

 

Linnan pruazniekku – miksi yksikössä?

Joka vuosi Suomi juhlii itsenäisyyspäiväänsä 6. joulukuuta, ja joka vuosi järjestetään Linnan juhlat.  Näistä juhlista uutisoidaan toistuvasti tietysti myös Ylen uutisissa. Kun Linnan juhlille piti keksiä ensimmäistä kertaa käännös Ylen karjalankielisiin uutisiin, sanavalinnan sijaan päänvaivaa tuotti sanamuodon valinta. Miten se menisi?  Ongelma oli siinä, että vaikka suomenkielinen nimitys Linnan juhlat on monikkomuotoinen, karjalankielisessä käännöksessä monikko ei tulisi kyseeseen. Jos presidentin isännöimien juhlien nimi nimittäin käännettäisiin karjalaksi monikkomuodossa Linnan pruazniekat, se tarkoittaisi, että juhlatilaisuuksia olisi linnassa yhden sijaan monta. Tietenkin itsenäisyyspäivän juhlintaan kuuluu paljon erilaisia juhlallisuuksia ympäri Suomen, mutta Linnan juhlat viittaavat aivan tiettyyn iltatilaisuuteen, joita on vain yksi. Linnan juhlat kääntyivätkin karjalaksi yksikkömuotoiseen asuun Linnan pruazniekku.

Sanaa Linnan pruazniekku on käytetty esimerkiksi seuraavissa Ylen kirjoituksissa:

Linnan pruazniekkua on kaččonuh rekordumiäry suomelastu – kaikkiedah 3,6 miljonua hengie

Perindölline Linnan pruazniekku on perävytetty – iččenäžyspäivy pietäh loitoči

(Kuva on otettu Petroskoin yliopistossa, jossa itämerensuomalaisten kielten laitoksella juhlitaan Suomen itsenäisyyspäivää.)

(Suomeksi selostanut Milla Uusitupa)

Karjalaini roštuonkalenteri ~ Karjalane raštavankalendari ~ Karjalaine rastavankalenduaru

5. talvikuuta ~ 5. raštavankuuda ~ 5. talvikuudu

 

Smuutta piäluadija: Katerina.
Vesselät abuniekat-kiändäjät: Olga da Natoi

Ennein Roštuon pruasniekkua roštuosien aikah šattuu kaikenmoista vesselyä. Kaverit, tovarissat, heimolaiset, čikot ta vellet keräyvytäh yhteh šeurua-iluo pitämäh. Šyyvväh, juuvvah, pietäh pakinoja, pajatetah ta pläššitäh. Toičči šattuu, jotta pauhatahki, pietäh vähäistä šuurempua elämyä. A mitäpä, hyvä rahvaš, šanosija täh, jotta niitä roštuosie-raštavaisie piettäis karjalakši paissen. Tätä tieluo varoin olemma varuštan šanavakkasen, mi vois olla karjalan kielen šuvaččijan apuniekkana. No mintäh ei, čuutuo čupinaista! Elkyä vain äijälti meitä suutikkua, muhahtakkua!

 

*  *  *

Karjalaini šanavakka roštuosien vesseläh aikah ~ Karjalane sanavakka raštavazien vesseläh aigah ~ Karjalaine sanavakku rastavazien vesseläh aigah

©Katerina Paalamo ©Olga Karlova, Natalia Giloeva

 

 

Niin on mukava teitä nähä / teijän kera näkeytyö!

Niin on lysti teidä nähä / teijän kera nägeydyö!

Ilo on teidy nähtä! / nähtäkseh teijänke!

Miten hauska nähdä teitä!

 

Mitäpä teilä kuuluu? / Kuinpa asiet? / Kuinpa elättä?

Midäbä teilä kuuluu? /  Kuinba dielot? / Kuinba elättä?

Midäbo teile kuuluu? / Kuibo dielot?/ Kuibo elättö?

Mitä teille kuuluu?

 

Tule istumah miun kera.

Tule istumah miun kera.

Tule istumah minun kel.

Tule istumaan kanssani.

 

Ottasimmako mitä juotavua?

Ottazimmago midä juodavua?

Ottazimmogo midä juodavua?

Ottaisimmeko jotain juotavaa?

 

Voinko tarita? Mie makšan.

Voingo tarita? Mie maksan.

Voingo tarita? Minä maksan.

Voinko tarjota? Minä maksan.

 

Mie en käytä / en juo alkoholie.

Mie en käytä / en juo alkohol’ua.

Minä en käytä / en juo alkohol’ua.

Minä en käytä / juo alkoholia.

 

Passipo, ka mie en juo. Miula pätöy vesi.

Passibo, ga mie en juo. Miula pädöy vezi.

Passibo, ga minä en juo. Minulleni pädöy vezi.

Kiitos, mutta minä en juo. Minulle käy vesi.

 

Tule miun kera pläššimäh / tanššimah.

Tule miun kera pläššimäh / tanssimah.

Tule minunke pläššimäh / tansimah minunke.

Tule minun kanssani tanssimaan (vapaamuotoisesti) / tanssimaan (kauniisti ja hitaasti).

 

A kuin kaunis šie olet!

Mimmone čoma sie olet!

Mittuine čoma sinä olet!

Miten kaunis sinä oletkaan!

 

Olet šoma kuin manšikkamarjani!

Olet čoma kuin mandžikkamarjane!

Olet čoma kui mandžoimuarjaine!

Olet kaunis kuin mansikka!

 

Läkkä kallis kanaseni kotih!

Läkkä kallis kanazeni kodih!

Läkkä kallis kanazeni kodih!

Lähdetään rakas tyttö/nainen (hellit.) kotiin!

 

Mi šiun telefoninnumero on, ta löytyykö WhatsAppi? Oletko Facebookissa?

Mi siun telefonannomera on, da löydyygö WhatsAppa? Oletgo Facebookassa?

Mi sinun telefonannoumeru on, da löydyygo WhatsAppu? Oletgo Facebookas?

Mikä sinun puhelinnumerosi on, ja löytyykö WhatsApp? Oletko Facebookissa?

 

Passipo täštä illašta!

Passibo tästä illasta!

Passibo täs ehtäs!

Kiitos tästä illasta!

 

Vot oli vesselä ilta!

Vain oli vesselä ilda!

Kui on vessel olluh!

Olipa hauska ilta!

 

Hyvyä yötä! Näkeyvymmä huomena!

Hyviä yödä! Nägeyvymmä huomena!

Hyviä yödy! Näimmökseh huomei!

Hyvää yötä! Nähdään huomenna!

 

Oletko nähnyn miun telefonie?

Oletgo nähnyn miun telefonua?

Oletgo nähnyh minun telefonua?

Oletko nähnyt puhelintani?

 

Rupiemmako korttiloih peluamah?

Rubiemmago karttih kizuamah?

Rubiemmogo kartiloih kižuamah?

Ryhtyisimmekö pelaamaan korttia?

 

Šovimmako yhteh taksih?

Mahummago yhteh taksih?

Synnymmögo yhteh taksih?

Mahdummeko samaan taksiin?

 

Miula pitäy männä tualettih. / Miula himottais tualettih.

Miula pidäy käyvä tualettah. / Miula himottais tualettah.

Minulleni pidäy kävvä tualiettah./ Minul himoittas tualiettah.

Minun pitää käydä vessassa.

 

Nyt kačo piisuau! Mie lähen kotih!

Nyt roiteh! Mie lähen kodih!

Nygöi roih! Minä lähten kodih!

Nyt riittää! Minä lähden kotiin.

 

En tolkuiče. Voitko šelittyä?

En ellennä. Voitgo sellittiä?

En ellendä. Voitgo sellittiä?

En ymmärrä. Voitko selittää?

 

Luajittihko hyö šilmie toisillah?

Luajittihgo hyö silmie toine toizella?

Luajittihgo hyö silmii toine toizele?

Oliko heillä silmäpeliä?

 

Kunne päin hyö lähettih?

Kunne päin hyö lähtiettih?

Kunne päi hyö lähtiettih?

Minne päin he lähtivät?

 

Mänemmäkö teilä vain meilä?

Mänemmägö teilä vain meilä?

Menemmögo teile vai meile?

Menemmekö teille vai meille?

 

Mie armaššan šilma.

Mie armassan / suvaičen silma.

Minä suvaičen sinuu.

Minä rakastan sinua.

 

Anna miula n’okkua!

Anna miula suuda!

Ukkua minuu!

Suutele minua!

 

*  *  *

 

Karjalazeh perindeheh suomelane, 1900-luvun allussa Ruočista tullut taba pidiä raštavazie ei ole kuulun. Raštavan iellä pravoslaunoit karjalazet ollah pyhitetty da eletty rauhallista elosta. Opastujien da linnalazien tabah piettylöillä raštavazilla ei ni ollun tilua karjalazien kylien muatalohuoh perustujassa elännässä.

Yhelläh Raja-Karjalan školissa piettih ”kuuzijuhlie” muga kuin muijallagi Suomessa. Niijen syväindöh kuulu nägyjänä vuittina školah tuodu raštavankuuzi, da niijen ohjelmassa oli ezimerkiksi lapsien ozutelmie da pajoloi. Niin karjalazet, kumbazien loittozissa kylissä oli vain vähä tapahtumua, piästih kaččomah hos sidä, kuin heijän lapset ozutetah omie neroloi. Suomelane škola da muijalda Suomesta tulluot opastajat tuodih karjalankielizien alovehien pruazniekkoin vietändätaboih suomelaista vaikutusta ezimerkiksi näijen kuuzijuhlien muuvossa. Voinien jälgeh suomelane škola ei tahton ylen hyvin ottua huomivoh uuzilla alovehilla siirrettylöi  karjalazie da jatko heijän da heijän taboin suomelaistamista lapsien kautti ielläh – nyt vain suuremmalla viällä.

Nygöin äijät karjalazet ollah muun modernoin muailman tabah muallissuttu, da hyö pietäh raštavazie suomelazien tabah da suomelazien kera omilla ruadopaikoilla, opastujien joukkoloissa da omissa yhissyksissä. Tänä vuodena raštavazien aigah pidäy korona-aijan täh muistua turvavälit, käzidezi da maskat. Erähät ollah piätetty pidiä raštavaista Zoomassa. Vielä on meijän joukossa niidägi, ket pyhitetäh ezivanhemmilda perityn vieron mugah. Ne, kumbazet pietäh raštavazie: pidäkkiä turvalline raštavane!

 

Rahvas pläšitäh rastavazes. Kuva: Pixabay