Työryhmien aikataulut

Sanni Lindroos

The epistemologies of Roma-related research have historically been dominated by non-Romani academic authorities and institutions, resulting in a dynamic where Roma themselves have

limited agency over scholarly discourse. Over the past decade, the emergence of critical Romani studies as an academic discipline has given rise to academic Romani voices and addressed

epistemic injustices regarding scientific racism, essentialist depictions of Roma cultures, and the erasure of Roma archives. However, the subversive potential of the virtual realm in the context of preserving Romani heritage and reclaiming epistemic authority still remains less academically explored.

In Finland, a growing number of creative media products, including Facebook live streams, podcasts, short films, and a crowdfunded music video celebrating Finnish Romani women, have started to act as interventions in the hegemonic, problem-centered narratives about the Finnish Roma. This abstract, drawing from my dissertation research, calls for recognizing the epistemic

value of digital creative expression as a form of contemporary Finnish Romani resistance. The abstract also invites contemplation on the paradoxical nature of producing academic knowledge

on marginalized narratives while recognizing the history of epistemic violence embedded in various scholarly canons, including Roma-related research. The contemplation also extends to questions about reflexivity and positionality: what kinds of dynamics and tensions may arise, when the researchers themselves are not ‘insiders’ within the groups they study? Can we foster openness and transparency through methodology and critical re-examinations of epistemic authority? How do we make archives more accessible, also beyond the academic realm?

Articulations of Autistic Utopia – imagining new worlds with civic neurodiversity activists

Meri-Tuuli Hirvonen

Autistic people have long been positioned as unreliable narrators of their own experiences, with their subjectivity, agency, and forms of knowledge frequently devalued or denied (Botha 2021). Research has often failed to align with autistic priorities, instead reproducing agendas grounded in neurotypical normativity (Milton and Bracher 2013; Pellicano, Dinsmore & Charman 2014). From a critical autism studies perspective, this reflects epistemic injustice: autistic people are cast as inferior knowers while dominant frameworks privilege neurotypical modes of cognition, communication, and sociality, rendering autistic experiences misrecognized or unintelligible (Fricker 2007; Milton 2012). Such injustice is structurally embedded in research practices that uphold neurotypical epistemic authority and marginalize autistic epistemologies (Chapman 2021; Walker 2021; Yergeau 2018). My study examines societal utopias envisioned by autistic neurodiversity activists in workshops conducted in September–October 2025. The research design first aimed to cultivate a safer all- autistic space within the research process, then to extend this to participants’ everyday

environments, and ultimately to envision alternative societal arrangements. Drawing on utopian theory (Levitas 2013; Sargisson 2000), the study approaches utopias as

analytical tools that expose social pathologies, such as epistemic injustice, while opening possibilities for transformative change. The findings illustrate how autistic-led utopian visions can function as forms of epistemic reclamation, reimagining more just and sustainable social orders grounded in neurodivergent ways of being and knowing. In my presentation, I sketch out what such

a utopian society could look like.

Hangouts as Archives: Methodological Resistance to Racialized Gendered Epistemic (In)justice in the Somali Diaspora in Finland

Stacie UItti

Responding to the workshop’s questions about archives and marginalized knowledges, this presentation invites discussion on how community co-created, participant-led methodologies can resist epistemic injustice by (re)shaping what enters the research archive. Drawing on a yearlong project observing the everyday lives of second-generation women of Somali origin in Finland, the project employed informal hangout sessions inspired by María Lugones and adapted to participants’ daily rhythms. Participants

also co-analyzed the data, collectively determining which experiences and themes would shape the knowledge produced for publication. Rather than eliciting isolated accounts of discrimination, the hangout sessions preserved the relational,

contextual, and cumulative dimensions of participants’ everyday lives, revealing recurring patterns of institutional gendered racialized harm across educational settings. Participants consistently described teachers using the N-word in classrooms and permitting students to do the same despite repeatedly

communicating that the conduct was unwanted. They recalled that teachers dismissed their objections as ”oversensitivity,” while Somali-origin boys who raised similar concerns were labeled ”disruptive.” According to participants, teachers failed to intervene, contributing to classroom environments experienced as humiliating and degrading. These participant-led accounts surfaced experiences long normalized as ”a normal school day” or dismissed as ”misunderstandings,” yet correspond to the statutory elements of prohibited harassment under Section 14 of Finland’s Non-Discrimination Act. In this way, the community co-created, participant-led methodology functioned as methodological

resistance by transforming hangout sessions into archives of institutional gendered racialized harm, preserving experiences that conventional interviews routinely fragment or overlook while rendering them both epistemically visible and legally intelligible.

Embodied Inheritance: The Documentary Method and the Body as Archive of Binary Gender’s Violence and Subversion

Maris Elliott Dreyer

This paper explores how rigid binary gender operates as an embodied trauma structure — and how bodies simultaneously inherit, and can subvert, this structuring. Drawing on the

Documentary Method (Bohnsack, Nohl) combined with narrative interviews (Schütze) and social-spatial mapping (Maschke), my dissertation project accesses implicit, embodied knowledge that precedes and often escapes discursive articulation: gestures, postures, and tensions through which social norms become ”incorporated” (Bourdieu/Bohnsack). I approach the body itself as an archive — not only of violence and constraint, but of the

”Einhakpunkte” (Maurer), hinge-points, where subversive, self-authored biographies become possible despite structural foreclosure. This resonates with Arondekar’s refusal to read

marginalized archives solely through loss: rather than centering queer and trans experience as deficit or damage, I ask how embodied knowledge preserves and transmits resistance

alongside injury — an inheritance passed on despite dominant institutional and discursive counter-movements. Based on four narrative interviews I will discuss a central methodological and ethical tension I currently face: how to render the structural violence of binary gender assignment visible without reproducing queer and trans* people as merely vulnerable or pathologized. I am

equally interested in what it means to research this embodied inheritance from my own queer positionality, in the current political climate targeting gender studies. I welcome the workshop’s collective reflection on decoding embodied and narrative material

as a form of archive, and on the ethics of representing injury and resistance together.

 Archiving the Invisible: #Spoonie as Resistance to Epistemic Injustice faced by women with Energy-Limiting Conditions

Maria Tomlinson

People with conditions that cause chronic fatigue and post-exertional symptom exacerbation (PESE), such as Myalgic Encephalomyelitis (ME), Sleep Apnea, and endometriosis, have long experienced epistemic injustice when trying to access

healthcare, disability benefits, and workplace adjustments (Hunt 2024). Through questioning the legitimacy of energy-limiting conditions (ELCs) and representing patients as unmotivated to recover or imagining their symptoms, journalists have reinforced this epistemic injustice and the stigma around these chronic illnesses. As most people with ELCs are women, this epistemic injustice is profoundly gendered: it forms part of a long

history of dismissing womenʼs physical conditions with a discourse of ʻitʼs all in your headʼ (Hintz 2023). Drawing on Nancy Fraserʼs work (2005) and framing their resistance within a legacy of mediated feminist activism seeking recognition for ELCs, this paper examines how, through hashtags, women with ELCs have curated an archive that documents the lived realities of their conditions. Focussing on ʻchronic fatigueʼ as the most misunderstood symptom of ELCs, this paper presents findings from a multimodal critical

discourse analysis of 120 posts on Instagram that use ʻ#spoonieʼ (a hashtag referring to people with limited energy). The paper argues that #spoonie is a powerful archival tool for women with ELCs because it collates lived experiences that demonstrate the negative

impact of epistemic injustice, attest to the debilitating reality of chronic fatigue, but also, through creativity, humour, and community building, celebrate feminist, disabled, and

neurodivergent epistemologies.

Katariina Mäkinen

Esityksessä tarkastelen suomenkielisessä sosiaalisessa mediassa keväällä 2026 leimahtanutta keskustelua pistoshoidoista ja muista esteettisistä toimenpiteistä. Pääosin Instagramissa tapahtuneet keskustelunavaukset ja kannanotot tulivat vaikuttajilta, jotka ovat profiloituneet osaksi feminististä ja ekologisesti suuntautunutta sosiaalisen median verkostoa. Tapahtumien taustalla oli ainakin yhden kehopositiivisuutta korostaneen vaikuttajan kaupallinen yhteistyö pistoshoitoja tarjoavan yrityksen kanssa, mutta keskustelu käsitteli laajemmin kauneutta, esteettisiä toimenpiteitä ja ulkonäköön kohdistuvia paineita. Keskustelun ytimessä olivat kysymykset yksilön valinnoista ja kehollisesta autonomiasta suhteessa laajempiin alistaviin rakenteisiin. Somen tapahtumia seuratessani tulkitsin niissä olevan kyse kehollisuuteen ja kehon muokkaukseen liittyvien ilmiöiden uudenlaisesta politisoitumisesta: siinä missä sosiaalisen median vaikuttajien aiemmat kannanotot esimerkiksi pistoshoidoista ovat välttäneet viimeiseen asti sitä että ne voisi tulkita yksilön syyllistämisenä tai toisten toiminnan moralisointina, nyt puheenvuorot olivat huomattavasti jyrkempiä ja korostivat yksilön vastuuta, rakenteiden merkitystä ja kaupallisuuteen liittyviä kysymyksiä.

Esityksessäni tutkin siis näitä sosiaalisen median tapahtumia, joissa kehon muokkaaminen, kaupallisuus ja feminismi tulivat ikään kuin kollektiivisesti artikuloitua uudessa asennossa. Lähestyn sosiaalisen median verkostoja Lauren Berlantin käsitteellistystä seuraten intiimin julkisen alueena, jossa sekä affektiiviset reaktiot ja kytkennät että käsitykset eettisyydestä saavat merkittävän roolin. Kysyn, minkälaiseen asentoon feminismi kääntyy, kun sen keskeinen kysymys – kehon poliittisuus – tulee artikuloitua osana somen intiimiä julkista, jossa keskiössä ovat yksilön tunteet ja kokemukset sekä fantasia näiden kokemusten jakamisesta. Minkälaisen muodon kehollisuus saa, kun se asetetaan some-feminismin polttopisteeksi?

Populaarifeminismi ja sijaissynnytyskeskustelun jännitteet

Kaisa Naskali Buddle

Voiko sijaissynnyttäjä olla feministi samalla, kun jotkut feministiset toimijat nimeävät sijaissynnytyksen rakenteelliseksi väkivallaksi? Sijaissynnytys on moninainen ilmiö, jota on tarkasteltava useista näkökulmista huomioiden myös sijaissynnytyksen parissa sijaissynnyttäjinä tai muuten toimivien tuottama tieto ja sen suhde feministiseen diskurssiin.

Tässä esityksessä tarkastelen populaarifeminismiä affektiivisena ja mediavälitteisenä ilmiönä analysoimalla australialaista sijaissynnytyspodcastia. Analyysissäni podcast näyttäytyy osittain poliittisesti motivoituneena tee-se-itse-mediatuotteena, jossa sijaissynnytys esitetään voimaantuneiden naisten tekemänä, moraalisesti hyväksyttävänä valintana. Samalla rakennetaan kuvaa sijaissynnyttäjästä feminististen, ruumiilliseen itsemääräämisoikeuteen ja lisääntymisoikeuksiin liittyvien tavoitteiden ilmentymänä. Tämä asettuu suoraan ristiriitaan sen näkemyksen kanssa, jossa sijaissynnytys on yksiselitteisesti riistoa.

Osassa podcastin jaksoissa sekä ajankohtaisesti Australiassa käytävässä julkisessa keskustelussa sijaissynnytyksestä puhutaan naistyypillisenä, henkisiä ja ruumiillisia resursseja kuluttavana työnä, josta tulisi saada taloudellinen korvaus. Tämä heijastelee suoraan feministisiä sukupuolittuneen hoivatyön keskusteluja. Feminismi esiintyykin podcastissa harvoin eksplisiittisesti, mutta on läsnä käsiteltyjen teemojen kautta. Kriittinen feministinen diskurssi toimii taustalla niissä kysymyksissä, joihin podcastissa otetaan vahvasti kantaa, kuten ruumiillinen itsemääräämisoikeus, lisääntymiseen liittyvä työ ja lisääntymisoikeudet.

Podcast-aineiston analyysissäni osoitan, miten sijaissynnyttäjästä rakentuu kolme toisiinsa kietoutuvaa representaatiota: kutsumuksen ohjaama, yhteisöllinen feministi ja työntekijä. Näiden kautta sijaissynnytyksestä tuotetaan affektiivisesti myönteistä kuvaa, mikä toimii keskeisenä sijaissynnytyksen yhteiskunnallisen normalisoinnin mekanismina. Samalla representaatiot sisältävät jännitteitä, joiden kautta sijaissynnyttäjä hahmottuu yhtä aikaa altruistisena, yhteisöllisenä ja yksilöllisyyttä korostavana toimijana. Populaarifeministisen, yksilöllisiä valintoja korostavan kehyksen avulla pyritään siis vastustamaan diskurssia, jossa sijaissynnytys yhdistyy rakenteelliseen väkivaltaan, esineellistämiseen ja hyväksikäyttöön.

Cracks in the wellness-gloss? Wellness-influencers cultivating shame resilience on Instagram

Reetta Haverinen

Social media contents produced by popular wellness-influencers convey, produce, modify, and circulate ideals, norms, and values connected to well-being as well as the “good life” and appearance particularly among women. Wellness-influencers can therefore be understood as substantial role models and trendsetters whose publications shape what is considered normal, and how individuals relate to themselves and others. Despite their often positive and uplifting tone, these inspirational contents related to well-being may reinforce unrealistic and contradictory ideals while also increase shame and pressures concerning appearance and individuals’ physical and psychological capacities. Furthermore, wellness contents are frequently individualistic, ambiguous, and commercialized, which can contribute to anxiety and other challenging emotional experiences. At the same time, however, social media can also function as a space for peer support, promote relatedness, convey information about stigmatized or difficult topics, and expand understanding of normality.

In this presentation, I discuss the positive potential of wellness contents on social media, particularly focusing on Instagram-platform. Drawing on Brené Brown’s (2006) Shame resilience theory (SRT), I explore how wellness influencers may support women’s well-being by cultivating shame resilience among their followers. I argue that by sharing personal struggles, and uncertainties, as well as by displaying imperfection, wellness influencers may contribute to the renegotiation of norms and ideals related to womanhood and well-being, as well as foster empathy, compassion and connectedness, among women.

Brown, B. (2006) Shame Resilience Theory: A Grounded Theory Study on Women and Shame. Families in Society 87:1, 43–52.

Siiri Savinotko

Suomalaisella arkistokentällä on käyty viime vuosina kiivasta keskustelua, kun vuoden 1994 arkistolaki kumottiin heinäkuussa 2026 uudella arkistointilailla. Samaan aikaan Kansallisarkisto on käymässä läpi suuria muutoksia, kun useiden kaupunkien arkistotiloista ollaan luopumassa nopeaan tahtiin. Kansallisarkiston keskeiseksi strategiseksi visioksi on nostettu nykyisiä toimintamalleja korvaavat digitaaliset palvelut, joiden esitetään palvelevan arkistonkäyttäjiä kustannustehokkaasti ja keskitetysti. Laki- ja tilamuutokset vaikeuttavat fyysisten arkistoaineistojen äärelle pääsemistä, mikä on huolestuttanut muun muassa historiantutkijoita, joille arkistoaineistot ovat usein keskeisiä tutkimusaineistoja. Mielenosoituksiksikin yltyneessä kiistassa ei ole kyse pelkästään tutkimuksen käytännön toteuttamisesta, vaan keskiössä on kysymys siitä, kenellä on valtaa päättää kulttuuriperinnön säilyttämisestä ja käytöstä.

Feministisen tutkimuksen pitkä perinne painottaa tiedontuotannon poliittisuutta. Se, miten arkistoja on mahdollista käyttää, määrittelee, millaista tietoa arkistoissa on mahdollista tuottaa. Tässä esityksessä tarkastelen arkistoja tietämisen paikkoina, joissa ihmisruumiit, monenlaiset materiat ja erilaiset teknologiat tulevat merkityksellisiksi. Feministisen tieteen- ja teknologiantutkimuksen teorioita soveltaen esitän, että tutkija tuottaa tietoa arkistossa tekno-materiaalis-affektiivisissa sommitelmissa, jotka ovat tilanteisia ja ylittävät digitaalisen ja ei-digitaalisen välille vedettyjä rajoja. Esitelmä perustuu väitöstutkimukseeni, jossa kehitän postdigitaalisen arkiston käsitettä avaamaan uudenlaisia tapoja vymmärtää nykypäivän arkistoja monimutkaisina ja monimuotoisina materioiden ja toimijoiden verkostoina, joissa tuotetaan tietoa niin paperisia asiakirjoja lähilukien kuin digitaalisia aineistomassoja louhien. Tarkastelen tutkimuksessani, miten postdigitaalisuus voi auttaa näkemään digitaalisen ”vallankumouksen” tuolle puolen, jolloin arkistojen tulevaisuus ei typisty aina vain uusien digitaalisten prosessien kehittämiseen ja tehostamisretoriikkaan.

Potilasasiakirjojen pelottava voima – psykoterapiakäyntien ja mielenterveystietojen kirjaukset osana hoitokokemusta

Tuuli Innola

Tutkin kokemuksia terapiakäyntien ja mielenterveystietojen kirjauksista. Tutkimukseni aineistona on OmaKantaan, terapiaan ja mielenterveyteen liittyvät keskustelut, jotka olen kerännyt suomalaiselta keskustelupalstalta. Tarkastelen digitaalisia potilasasiakirjoja intiiminä materiaalisuutena (Kolehmainen 2026), joilla on poliittista toimijuutta (Cruz 2022), ja jotka voivat tulla merkittävällä tavalla osaksi hoitokokemuksia. Kantaan kirjatut tiedot terapiakäyntien sisällöistä sekä yleisemmin mielenterveyteen liittyvät tiedot koetaan usein stigmatisoiviksi ja ne herättävät pelkoa tietojen väärinkäytöstä. Mahdollisten tietomurtojen ja urkkimisten lisäksi väärinkäyttönä pidetään esimerkiksi sitä, että mielenterveyteen liittyviä kirjauksia otetaan esille tilanteissa, joissa potilas itse ei koe niitä merkityksellisiksi.

Vuonna 2023 voimaan tulleen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietolain myötä kaikkien terveydenhuollon ammattihenkilöiden, myös psykoterapeuttien, tulee liittyä valtakunnallisten tietojärjestelmäpalvelujen käyttäjäksi (67 §). Jokaisesta palvelutapahtumasta tulee laatia sähköinen potilasasiakirjamerkintä. Laki turvaa asiakkaille ja potilaille pääsyn nähdä itseään koskevat asiakirjamerkinnät OmaKanta-palvelun kautta.

Vaikka potilasasiakirjojen merkintäpakkoa voidaan perustella potilasturvallisuuden parantamisella, merkinnät asettuvat jännitteisesti siihen kokonaisuuteen, jossa terapia- ja (mielen)terveyspalvelujen asiakkuutta neuvotellaan. Potilasasiakirjamerkinnät ovat yhtäältä pysyviä: niiden muokkaamisen ehdot ovat vahvasti säänneltyjä. Toisaalta digitaaliset merkinnät liikkuvat ajassa ja paikassa: kymmenen vuoden takaiset kirjaukset voivat yhtäkkiä tulla osaksi tämänhetkistä tilannetta ja sen määrittelyä. Merkintöjen henkilökohtaisuus ja niiden mahdollisesti väkivaltaiset määritellyksi tulemisen kokemukset linkittyvät laajempiin kysymyksiin yhteiskunnallisesta datavallankäytöstä, dataan liittyvästä oikeudenmukaisuudesta ja yksityisyyden suojasta.

Cruz, Taylor Marion (2022) The social life of biomedical data: Capturing, obscuring, and envisioning care in the digital safety-net. Social Science & Medicine 294: 114670.

Kolehmainen, Marjo (2026): Intimate matters: privacy and security and networked mental health support’. In: Postdigital Intimacies: Relational lives in the networked public-private, edited by Adrienne Evans, Jamie Hakim, Jessica Ringrose, Amy Shields Dobson & Shaka McGlotten. London: UCL Press, pp. 63–81.

Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä | 703/2023 | Suomen säädöskokoelma | Finlex https://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/saadoskokoelma/2023/703

A technofeminist take on the concept of ”human-in-the-loop”

Stefanie Sirén-Heikel

This presentation problematizes the idea that rapid AI technology employment will be a boon for humanity by highlighting the negotiations taking place on where the human is to be placed in organisational work settings. Based on my PhD research, I take as a starting point the concept of ”human-in-the-loop” and parse the various aspects of this concept and the connotations attached to it using feminist approaches to technology (Wajcman, 2010; Weber, 2006).

Human-in-the-loop is used as a concept in particular in organisational use of generative AI systems where correctness and quality are crucial. In my PhD I looked at journalism, an industry embedded in a logics of trustworthiness and truthfulness. Employing AI systems in these settings is often wrapped in an invisible quality control performed by humans, as supervision and repair work based on acquired skills and expertise, to ensure human standards. Throughout history, invisible workers have performed crucial articulation work to ensure smooth functioning as secretaries, nurses, teachers, and the like (e.g., Hester, 2016; Star & Strauss, 1990).

As human-in-the-loop and automation is an oxymoron, the goal is for efficient unsupervised automation (see Gitelman, 2013). This disallows human intervention, limiting affective or subjective interventions or understandings – but these systems never arrive as clean slates (e.g., Nissenbaum, 2005; Leurs, 2017). Automated systems impose static rationality, based on decisions about what work is seen as ripe for automation due to its status as routine, low-level, or even wasteful. Throughout history these tasks have often been performed by women and other minorities with lesser status within organizations. On the other hand, you have the AI assistants, the digital colleagues often represented as service-oriented female entities that take over the routine, low-level, or even wasteful tasks you yourself are relieved of. Chatty, unwieldy, and untrustworthy, these have to be governed and ushered by knowledgeable humans, and whenever errors and mistake appear, the human-in-the-loop supervising the AI functions as the accountability sink.

Hence, the discursive understanding of the concept of human-in-the-loop is not settled. When employing AI technologies, humanness is relegated both to executive roles of care and repair, and to governing roles of supervision and accountability. Where the human is to be placed is uncertain and apparently utilitaristic. Using journalism as a case where AI technologies are negotiated into a specific organisational logic, I show how feminist approaches to understanding technology can be useful for parsing these negotiations.

Tauko tekoälystä – Feministinen pedagogiikka tekoälyvastarinnan mahdollistajana media- ja viestintätutkimuksen opetuksessa 

Aino Koskenniemi & Outi Puukko

Generatiivisen tekoälyn käyttö on arkipäiväistynyt yliopisto-opetuksessa ja -opiskelussa. Tätä arkipäiväistymistä ovat vauhdittaneet poliittisten päätösten ohella yliopistojen ja EU komission tekno-optimistiset tekoälyohjeistukset. Tekoälykeskustelua yliopistokontekstissa onkin kuvattu valitettavan kritiikittömäksi. Useiden kollegojemme ja opiskelijoidemme tavoin kamppailemme sen kanssa, miten ja milloin käyttää tekoälysovelluksia, jotka ovat ristiriidassa omien arvojemme kanssa ja miten kieltäytyä tekoälyn käytöstä kiristyvien tehokkuusvaatimusten paineessa.

Tarkastelemme esityksessämme tekoälyn käyttöön ja tekoälysuosituksiin kohdistuvaa feminististä pedagogista vastarintaa oman opetuksemme kontekstissa. Esimerkkinä käytämme yhdessä opettamaamme kurssia Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa. Teknologiakeskeisen tarkastelun sijaan lähestymme tekoälyä osana yhteiskunnallisia valtarakenteita nojaten kasvavaan kriittiseen tutkimukseen tekoälyn tiedollisista, kognitiivisista ja ympäristövaikutuksista.

Kurssilla tekoälyn käyttö oli kokonaan kielletty. Kiellon tavoitteena ei ollut paluu johonkin ihannoituun menneisyyteen, vaan sen oli tarkoitus tehdä näkyväksi kieltäytymisen mahdollisuus, jo olemassa olevat toisintekemisen tavat ja ”arkisen utopian” toteuttaminen (Gangadharan 2021, 133–134; Elonheimo ym., 2022, 18). Tekoälyn käytön sijaan suosittelimme ja hyödynsimme kurssilla vahvasti yhdessä tekemisen ja prosessityöskentelyn tapoja. Näin pyrittiin antamaan tilaa hitaasti kehkeytyville tiedonmuodostuksen prosesseille, joita automaation on opetuksen ja kasvatuksen kontekstissa nähty estävän tai muuttavan transaktioiksi (esim. Gardner-McTaggart & Blyth 2025).

Feministisen pedagogiikan—kuten kriittisen yliopisto-opetuksen yleisemmin—tulee tavoitella yhteiskuntakriittisen herkkyyden kehittymistä, jossa yhteiskunnalliset valtarakenteet ja tulevaisuus näyttäytyvät valintojen ja politiikan seurauksena, eivät teknologian ohjaamana pakkona. Toiveemme onkin, että kokeilumme ja kokemuksemme voivat auttaa opettajia ja tutkijoita tarkastelemaan tekoälyn käyttöä kursseilla kriittisesti ja näkemään mahdollisuudet arkipäivän vastarinnassa. Opiskelijoita kannustamme kokeilemaan toisintekemistä, yhdessä ideointia ja ajattelua sekä arvioimaan kriittisesti tekoälyn käytön henkilökohtaisia ja yhteiskunnallisia vaikutuksia.

Lähteet

Gangadharan, S. P. (2021). Digital Exclusion: A Politics of Refusal. In L. Bernholz, H. Landemore, & R. Reich (Eds.), Digital Technology and Democratic Theory (p. 0). University of Chicago Press. https://doi.org/10.7208/chicago/9780226748603.003.0005

Gardner-McTaggart, A. & Blyth, C. (2025). Ontological capture: AI, childhood, and the algorithmic governance of becoming, AI & Society, doi: /10.1007/s00146-025-02807-8

Elonheimo, A.-M., Miettinen, S., Ojala, H., & Saresma, T. (Toim.). (2022). Intersektionaalinen feministinen pedagogiikka. Vastapaino.

Satu Venäläinen (University of Helsinki)

Various ecofeminist and critical animal studies perspectives and writings have shown that nonhuman animal exploitation and violence rely on and find justification from similar logics of dominance, idealisation of control and supremacy and naturalised hierarchical distinctions that form the bedrock of various forms of gendered and intersectional violences targeting humans. In my presentation, I will work with these ideas in reading my earlier analyses of affective sexual harassment and violence experiences among young women and nonbinary people through ecofeminist theoretical perspectives on patterns of subjugation, othering and violence that touch both humans and other animals. I will trace patterns that emerge through this diffractive cross-reading and stich them together with a focus on how affect and affective-discursive meaning-making sustain, normalise, invisibilise and legitimise orientations based on positioning human and nonhuman others as existing for the powerful. This reading focused on demonstrating normalised patterns of subjugation is followed in my paper by a discussion on more-than-human care as a collection of practices that subvert normalised affective-discursive positionings on which the maintenance of violent practices targeting humans and other animals relies. I will specifically develop a perspective on mediated more-than-human care based on research materials generated with animal rights activists and other social media users who activity engage with online discussions on animal welfare and veganism.

Transecofeminist Politics of Care

Kuura Irni (University of Helsinki)

In dialogue with Finnish scholar and activist Helinä Ääri’s account of her relationships with rescued roosters, this paper connects transecologies and the feminist care tradition in animal ethics. The field of transecology links trans studies to more-than-human concerns. Transecological works, also referred to as trans* new materialisms, have expanded the scope of trans studies from a focus on trans lives to an approach that views bodies as “transing”—porous and transformable across species boundaries. This paper argues that transecological scholarship usefully delineates shared vulnerabilities across species boundaries and indicates the complex naturecultures of sex that resist simplified binary accounts. However, transecologies seldom express care for nonhuman animals, and more-than-human relationalities are often depicted as descriptions of ontological entanglements rather than as political calls for systemic change to resist animal exploitation. In contrast, this paper asserts that scholars within the feminist care tradition in animal ethics have aptly critiqued new feminist materialisms for neglecting nonhuman animals as subjects and for apolitically bypassing their suffering in contexts such as food production and scientific research. These scholars offer dialogical and empathetic care ethics to rework animal relations. By connecting transecological insights with the animal politics and dialogical care practices of the ecofeminist tradition, this paper explores a framework called transecofeminist politics of care. This framework understands care as involving context-specific and more-than-human dialogical practices within a complicated and contradictory present, encompassing thinking and learning that challenge binary and reprocentric narratives about nature, sexed bodies, and behaviors

The marginalizing ”fox girls” discourse and its implications for vegans in Finland

Freja Högback (Åbo Akademi)

In my doctoral dissertation (forthcoming), I have interviewed 15 persons who became vegans between 1995 and 2020 in Finland. In this presentation, I analyze the mentions of the marginalizing discourse regarding ”fox girls” by the interviewees. I discuss the impacts the discourse had on the vegans as well as how this specific discourse prevented people from considering animal ethics.

It was mainly the animal rights movement (AR) that introduced veganism in Finnish society in the 1990s. The AR movement consisted of largely women and was part of a broader countercultural movement at the time. In 1995 three young women released foxes at farms in Ostrobothnia, leading to public outcry. As a result, the marginalizing term ”fox girls” formed as part of other negative discourses about the animal rights movement.

Using critical discourse analysis with an emphasis on agency and practice, I analyze the memories of the vegans that I interviewed. I discuss which interviewees mention fox girls and in which contexts. I also illuminate what the consequences of the negative discourses were. For my analysis I use transinclusive ecofeminist theory, critical whiteness studies, and theories on respectability.

The Trouble with Dairy: Farm, Family, and Futurity in Lactocapitalism

Sanna Karhu (University of Helsinki)

This article develops the concept of lactocapitalism to examine how the contemporary dairy industry is organised through reproductive futurism and heteronormative sexual politics. Focusing on artificial insemination, bestiality legislation, and the ideology of the family farm, I argue that the dairy industry seeks to sustain its political and cultural legitimacy through ideological appeals to naturalness, innocence, and reproductive necessity. Through a queer-feminist philosophical analysis of dairy reproduction, I interrogate the paradox through which intimate human intervention in animal reproduction is normalised within the dairy industry while comparable forms of interspecies intimacy are framed as deviant and criminalised. Drawing on Lee Edelman’s critique of reproductive futurism, I introduce the “figure of the Cow” as a symbolic condensation point through which dairy production is rendered natural and morally untroubling. Further, I mobilise it as a gesture of queer irony that exposes the normative hypocrisies structuring dairy production. By bringing queer theory into dialogue with feminist and critical animal studies, the article contributes to debates on human-animal relations, reproduction, sexual norms, biopolitics, and the future-oriented imaginaries of animal capitalism.

Maarit Sireni, UEF; Hanna-Mari Ikonen, JyU & Katariina Kotila, UEF

Synnytyssairaaloiden lakkauttamiset ja niistä seuraavat synnytysmatkojen pidentymiset eivät ole lisänneet äitien ja vastasyntyneiden kuolleisuutta Suomessa. Poliittisin päätöksin tuotetuilla etäisyyksillä on kuitenkin merkittäviä vaikutuksia lisääntymisterveyspalvelujen käyttäjiin ja heidän oikeuksiinsa. Tässä esityksessä tarkastelemme synnyttäjien kokemuksia ja tunteita, jotka liittyvät äidiksi tulemiseen suomalaisella maaseudulla.

Kysymme, miten synnytyksen tilalliset kontekstit muovaavat raskauteen ja synnytykseen liittyviä turvallisuuden ja turvattomuuden tunteita. Tutkimuksemme kiinnittyy synnytyskertomuksia analysoivaan lisääntymisterveysoikeuksien ja äitiyden maantieteiden tutkimusperinteeseen. Tarkastelemme, miten synnytystiloihin ja -tilanteisiin kytkeytyvät materiaaliset ja immateriaaliset, inhimilliset ja ei-inhimilliset tekijät muovaavat synnyttäjien kokemuksia ja tunteita.

Toisin kuin sairaala- ja kotisynnytysten vertailuun keskittyvässä tutkimuksessa, ymmärrämme synnytyksen monipaikkaisena prosessina, joka toteutuu osittain myös erilaisissa väli- ja siirtymätiloissa, kuten taksissa, ambulanssissa tai sairaalan aulassa. Aineistomme koostuu 23 maaseudulla asuvan synnyttäjän vapaamuotoisista kirjoitelmista, joissa käsitellään kotiin, neuvolaan, sairaalaan ja synnytysmatkaan liittyviä muistoja, odotuksia ja tunteita.

Tuloksemme osoittavat, että etäisyydet ja kokemukset sairaalaan pääsystä määrittävät keskeisesti maaseudulla asuvien synnyttäjien kokemuksia. Vaikka lapsi lopulta syntyy sairaalassa, monipaikkainen synnytysprosessi on usein synnyttäjälle emotionaalisesti kuormittava. Alhaiset kuolleisuusluvut eivät siten takaa sitä, että lisääntymisterveyspalvelut ja niihin liittyvä turvallisuuden kokemus olisivat kaikille yhdenvertaisia.

-Lilli Aini Rokkonen, Tampereen yliopisto: Hyvinvointivaltion perääntyminen muistisairaiden hoivasta ja sen sukupuolittuneet seuraukset

Väestön ikääntyessä myös ikääntymiseen liittyvät muistisairaudet yleistyvät vauhdilla. Samaan aikaan pitkäaikaista hoivaa sairastaville tarjoavien instituutioiden kriteereitä kiristetään ja formaalin vanhushoivan riittävyys ja laatu nostattavat keskustelua. Kun hyvinvointivaltiota supistetaan niin, että vastuuta hoivaa tarvitsevista siirretään läheisille ja perheille, voidaan puhua refamilialistisesta käänteestä.

Hoivavastuun siirtäminen läheisille esitetään poliittisessa retoriikassa, esimerkiksi hallitusohjelmassa lämpimänä ja sukupuolineutraalina vastuunottona perheestä. Tilastollisesti katseltuna muistisairaista vanhemmista huolehtiminen ei olekaan kovin sukupuolittunut ilmiö; tyttäret hoitavat ikääntyviä vanhempiaan vain hieman poikia enemmän. Lähemmin katseltuna hoivaa tarvitsevista läheisistä huolehtimisen seuraukset ovat kuitenkin sukupuolittuneita; naiset tekevät perheissä enemmän intensiivistä, intiimiä hoivaa ja hoivaavat myös perheen ulkopuolisia läheisiään. Tämä läheishoivaan sitoutuminen ja sitouttaminen vaikuttaa työuriin, eläkekertymiin, sosiaaliseen elämään ja hyvinvointiin.

Työn alla olevassa tutkimusartikkelissani olen tarkastellut muistisairasta vanhempaansa hoitavien tyttärien haastatteluja. Analyysini osoittaa, että ratkaisut ja neuvottelut läheishoivasta kantavat sukupuolittuneita merkityksiä ja seurauksia, ja hoivavastuu ikääntyvistä kasautuu naisille myös ydinperhettä laajemmin.

Nuorten aikuisten kokemuksia kuntoutuspsykoterapiaan hakeutumisesta

Meri Taivainen, UEF

Kelan kuntoutuspalvelut, tarkemmin kuntoutuspsykoterapia, ovat julkisia palveluita, jotka on tarkoitettu työ- ja opiskelukyvyn ylläpitämiseksi ja varmistamiseksi. Palvelu on julkinen, mutta siihen pääseminen vaatii hakijalta paljon itsenäistä työtä ja omaa aktiivisuutta. Palvelun saamiseksi on läpäistävä tietyt kriteerit ja vaiheet. Ensin on saatava diagnoosi mielenterveydellisestä ongelmasta, sen jälkeen on oltava hoitosuhteessa vähintään kolme kuukautta, jotta voi saada lääkärin B-lausunnon ja sen jälkeen vielä etsittävä Kelan hyväksymä terapeutti. Kaiken tämän jälkeen on vielä haettava Kelan myönnytys kuntoutukseen. Prosessi voi olla monin tavoin kuormittava jo entuudestaan vaikeassa asemassa oleville ja pitkittää kohtuuttomasti terapiaan pääsemistä, koska se sisältää paljon itsenäistä selvitystyötä, johon ei tarjota tukea miltään taholta. Jos tähän itsenäiseen työhön ei ole resursseja, voi terapiapaikka jäädä saamatta, vaikka olisi palvelun tarpeessa. Voiko palvelupolku todella olla näin vaativa henkilölle, joka hakeutuu palveluun mielenterveyden haasteiden takia?

Tutkimuksessani keskityn nuorten aikuisten korkeakouluopiskelijoiden toimijuuteen ja resursseihin heidän hakeutuessaan kuntoutuspsykoterapiaan. Alustuksessani esittelen alustavia havaintoja haastatteluaineistostani. Olen haastatellut kuntoutuspsykoterapiaan hakevia sekä terapiaan jo päässeitä 18–29-vuotiaita korkeakouluopiskelijoita heidän hakukokemuksistaan. Keskityn tutkimuksessani vaiheeseen, jossa osallistujat etsivät terapeuttia. Terapeutin etsintä tapahtuu yleensä täysin itsenäisesti ilman palveluiden tukea, ja on siten ratkaiseva terapiaprosessin aloittamisessa. Tiedämme jo osin, millaiset ihmiset pääsevät Kelan kuntoutuspsykoterapiaan, mutta emme sitä, miten he pääsevät osaksi palvelua, ja millaisia kokemuksia heillä on kyseisestä palvelusta.

Vanhemmat sisäilmakamppailijoina: hoiva, asiantuntijuus ja hyvinvointivaltion katveet

Pia Lundbom, UEF

Sisäilmaongelmia käsitellään usein rakennusteknisinä tai terveydellisinä kysymyksinä. Tässä esityksessä tarkastelen niitä hoivan, vanhemmuuden ja hyvinvointivaltion näkökulmasta analysoimalla vanhempia sisäilmakamppailijoina. Tarkoitan tällä vanhempia, joiden aktiivinen toiminta ja vaikuttamispyrkimykset suuntautuvat lasten sisäilmaongelmaisen koulun tilanteen ratkaisemiseen sekä lasten oikeuden terveelliseen ja turvalliseen oppimisympäristöön turvaamiseen. Vaikka vanhempaintoiminta liitetään usein kouluyhteisön arkea tukevaan vapaaehtoistoimintaan, sisäilmaongelmatilanteissa vanhemmat voivat toimia myös lasten oikeuksia puolustavina edunvalvojina.

Esitys perustuu laadulliseen tutkimukseen, jonka aineisto koostuu vanhempien haastatteluista, kirjoitelmista sekä tapaukseen liittyvistä asiakirjoista. Tutkimuskohteena ovat tilanteet, joissa koulurakennus on vakavasti sisäilmaongelmainen ja osa oppilaista oireilee voimakkaasti tai ei pysty käymään koulua varsinaisessa koulurakennuksessa. Analysoin, millaisia merkityksiä aktiiviset vanhemmat liittävät toimintaansa, millaisena he kuvaavat omaa sisäilma-aktivismiaan sekä millaisia taitoja, tietoja ja osaamista tilanteessa toimiminen edellyttää.

Analyysi osoittaa, että lasten hyvinvoinnin turvaaminen edellyttää vanhemmilta usein muutakin kuin arjen hoivaa. Vanhemmat hankkivat tietoa, seuraavat päätöksentekoa, tulkitsevat asiantuntijalausuntoja, osallistuvat viranomaisvuorovaikutukseen ja tekevät lasten oikeuksiin liittyvää edunvalvontatyötä. Hoiva näyttäytyy tällöin emotionaalisen työn lisäksi tiedollisena, hallinnollisena ja poliittisena toimintana. Samalla tarkastelen, millä tavoin vanhempien kokemustiedon uskottavuutta rakennetaan ja neuvotellaan suhteessa institutionaaliseen asiantuntijatietoon. Esitän, että sisäilmakamppailut avaavat näkökulman hyvinvointivaltion muutokseen tilanteissa, joissa tiedonhankinnan, koordinoinnin ja edunvalvonnan vastuita siirtyy yhä enemmän kansalaisille.

Naisten kertomat avautumisen ja sulkeutumisen kokemukset kristillisessä tanssissa

Tuomas Järvenpää

Tuomas Järvenpää on musiikin ja uskonnon väliseen suhteeseen erikoistunut kulttuurintutkimuksen yliopistotutkija Itä-Suomen yliopistossa.

Ranskalaisen sosiologin Henri Lefebvren mukaan ihmiskehoon sisältyvät biologiset rytmit luovat perustan ihmisen kokemukselle maailmasta. Tanssintutkijat ovat osoittaneet, kuinka kulttuurisesti ohjatut keholliset käytännöt voivat yhtäältä joko luoda kokemuksia harmonisesta avautumisesta tähän elämänvirtaan tai toisaalta riitasoinnun sen kanssa.

Tässä esitelmässä kysyn, millaisia avautumisen ja sulkeutumisen kokemuksia liittyy kristilliseen kehollisuuteen ja tanssiin. Aineistonani on keväällä 2026 kerätty kirjoituspyyntöaineisto, jossa 41 kristillisessä kontekstissa tanssia harjoittavaa suomalaista naista kertoo kokemuksistaan kristinuskon ja tanssin parissa. Erittelen aineistoa laadullisen sisällönanalyysin avulla.

Aineistossa kuvataan sekä tanssimisen tuomia vahvoja hengellisiä merkityksellisyyden kokemuksia, mutta toisaalta myös kristillisen tanssin kohtaamaa vastustusta ja tähän vastustamiseen liittyvää surua ja häpeää.

Näiden kertomusten taustalla on kehityskulku, jossa tanssi on viimeisten vuosien aikana normalisoitunut osaksi suomalaista protestanttista kristinuskoa. Aineistossa esiintyviä eri kristillisen tanssin muotoja ovat ylistystanssi, pyhä meditatiivinen tanssi, gospel-lattarit sekä israelilaiset tanssit, joista jokainen edustaa erilaisia teologisia ja kulttuurisia taustoja. Tanssi on siis tullut Suomessa osaksi eri tunnustuskuntien jumalanpalveluksia, seurakuntien järjestämää vapaa-ajan toimintaa sekä yksittäisten ihmisten hengellisiä käytäntöjä.

Aineistosta piirtyy myös esille suomalaisen kristillisen kulttuurin muutos suhteessa aikaisempiin vuosikymmeniin, jolloin kirkolliset auktoriteetit määrittelivät itsensä vahvasti tanssia vastaan. Yhtäältä suomalaiset kirkot torjuivat tanssin osana laajempaa taistelua modernisaatiota vastaan, jossa tanssin katsottiin edustavan uhkaa erityisesti naiskehojen siveellisyydelle. Lisäksi suomalaiset kirkkoinstituutiot olivat jo satojen vuosien ajan pyrkineet kitkemään ekstaattiseksi tai muutoin liialliseksi katsomiaan hengellisiä käytäntöjä, jotka liittyivät usein niin ikään naisten uskonnollisuuteen.

Tämä tanssin vastustamisen ja kieltämisen jatkumo on keskeinen konteksti myös kirjoituspyyntöaineistoon vastanneiden kristittyjen naisten kertomuksille, joista useat kirjoitettu näitä kieltämisen ja vähättelyn historioita vasten.

Ostaisitko energiahoidon tältä mieheltä? – Ki-energia ja Deguchi Onisaburôn henkiparannusmenetelmä Meiji-kauden Japanissa

Katri Ikonen, Itä-Suomen yliopisto

Uushenkisiksi miellettävät yhteisöt ovat kulttuurien välinen ilmiö, joka ei rajoitu ainoastaan nykypäivään. Länsimaissa ja Suomessa osaksi uushenkisyyttä kuuluvat erilaiset vaihtoehto- ja energiahoidot, joita tässä esitelmässä sivutaan Japanin kulttuurista lähtöisin olevan ki-termin kautta. Tarkastelun keskiössä on Meiji-kauden (1868-1912) Japanissa kehittynyt uususkonto Ômoto ja sen karismaattiseksi luonnehdittu toinen perustaja Deguchi Onisaburô (出口王仁三郎), sekä hänen kehittämänsä henkiparannuksen menetelmä (miteshiro otoritsugi). Uususkonnollisena, perinteiseen shintôlaisuuteen perustuvana liikkeenä Ômotoa voidaan luonnehtia myös vastarinnaksi Meiji-hallinnon läpiajamia kulttuurisia uudistuksia vastaan, ja lopulta myös vastalaukseeksi Japanin osallisuudesta toiseen maailmansotaan. Deguchi Onisaburôn ja Ômoton tarina kertoo henkisyydestä, vallasta ja sukupuolesta, mutta se tuo näkyville myös henkisten liikkeiden vaikutuksen kulttuuriin ja yhteiskuntaan. Esitelmä perustuu kirjalliseen aineistoon, sekä kenttätyöhön Ômotossa vuosina 2009 ja 2013. Aineistoa tarkastellaan narratiivisen menetelmän keinoin, ja kysymällä: Miten ki kulttuurisena käsitteenä ja ilmiönä liittyy Deguchin energiahoitomenetelmään? Miten sukupuoli ja valta kietoutuvat toisiinsa Ômoton henkisyydessä? Millä tavoin kulttuurinen vastarinta ilmeni Ômotossa uususkonnollisena liikkeenä ja Deguchin toiminnassa erityisesti?

Lähteet:

Deguchi Kyotaro (1998). The Great Onisaburo Deguchi, Aiki News, Tokyo.

Mahlamäki, T., Kokkinen, N., & Boguslawski, J. von. (2020). Moderni esoteerisuus ja okkultismi Suomessa. Tampere: Vastapaino.

Miura Takashi (2025). Legitimizing an Evil Teaching, Deguchi Onisaburō and “Superstition” in Modern Japan, Japanese Journal of Religious Studies 50/2: 153–173.

Staemmler Birgit (2009). Chinkon kishin – Mediated Spirit Possession in Japanese New Religions, Lit Werlag Dr. W Hopf, Berlin.

Stalker Nancy (2008). Prophet Motive – Deguchi Onisaburô, Oomoto, and the Rise of New Religions in Imperial Japan, University of Hawai’i Press, Honolulu.

Alma Rinta-Pollari, Helsingin yliopisto

Rap on noussut yhdeksi suosituimmista musiikkigenreistä niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin, ja siinä rakentuvilla representaatioilla on paljon vaikutusvaltaa nykypäivän yhteiskunnassa ja etenkin nuorissa yleisöissä. Tässä esityksessä esittelen väitöstutkimustani, joka käsittelee maskuliinisuuksien representaatioita suomalaisessa rap-musiikissa. Sukupuolentutkimuksen lisäksi tutkimus kiinnittyy myös kirjallisuuden-, kulttuurin- ja musiikintutkimuksen sekä sosiologian kenttiin.

Tutkimuksessani lähestyn maskuliinisuuksia moninaisena ilmiönä, joista puhuttaessa voidaan käsitellä niin esimerkiksi hegemonisen maskuliinisuuden ideaalia kuin myös erilaisten maskuliinisuuksien välisiä hierarkioita. Millaisia maskuliinisuuksia rap-musiikissa rakentuu ja mitä ne kertovat hiphop-kulttuurin sisäisestä maailmasta? Toistavatko suomiräpin lyriikat räpissä usein toistuvia maskuliinisuuksien malleja, joihin liittyvät esimerkiksi heteroseksuaalisuus, varallisuuden esitteleminen ja oman egon korostaminen, vai onko malleja myös kyseenalaistettu?

Aineistoa on analysoitu sovelletusti lyriikka-analyysin, kontekstualisoivan ja feministisen lähiluvun sekä kriittisen mies- ja maskuliinisuustutkimuksen keinoin. Väitöstutkimuksen tavoitteena on tarjota ajankohtaista tietoa siitä, miten maskuliinisuuksia räpissä rakennetaan niin omissa tekstimaailmoissaan kuin myös yhteydessä ympäröivään yhteiskuntaan.

Eturauhassyöpään hormonihoidettujen halun halu

Sasu Vaakanainen, Tampereen yliopisto

Eturauhassyöpä on miesten yleisin syöpä Suomessa, ja uusia tapauksia todetaan vuodessa noin 5000. Väitöskirjassani Butlerilais-deleuzelainen analyysi sukupuolesta eturauhassyöpään hormonihoitoja saaneiden haastatteluissa tarkastelen eturauhassyöpään hormonihoitoja saaneiden feminiinisyyksiä. Teoreettinen viitekehykseni muodostuu Judith Butlerin sekä Gilles Deleuzen että Félix Guattarin filosofioista. Aineistonani käytän Eturauhassyövän hoidon jälkeinen elämänlaatu (QPro-3) -tutkimushankkeen yhteydessä vuosina 2021–2023 toteutettuja teemahaastatteluja.

Erektiohäiriö on yleinen eturauhassyövän oire ja hormonihoitojen sivuvaikutus. Lisäksi hormonihoidot voivat heikentää seksuaalista halukkuutta. Erektiohäiriö ja seksuaalisten halujen heikkeneminen vaikuttavat merkittävästi sairastuneiden seksuaalielämään, ja hormonihoidetut voivat jopa lopettaa seksin harrastamisen kokonaan. Useat erektiokyvyn ja seksuaaliset halut menettäneistä hormonihoidetuista kuitenkin haluaisivat pystyä harrastamaan yhdyntäkeskeistä seksiä. Aion esitelmässäni tarkastella millaisia tulokulmia miesten haluun ja seksuaalisuuden ja sukupuolen väliseen suhteeseen eturauhassyöpään hormonihoidettujen haastattelut avaavat.

Deleuzelle ja Guattarille halu on esi-inhimillinen voima, joka ajaa asioita yhdistymään toistensa kanssa. Ihminen on ensisijaisesti halukone, toisaalta halun virtojen tuottama kooste ja toisaalta halun tuottaja. Deleuzen ja Guattarin filosofiassa yhteiskunnalliset koneet kanavoivat halun virtoja valmiille urille sulkien ulos vapaita halun virtoja, mutta samalla luoden uusia liitoksia. Seksuaalinen halu on vain yksi halun muodoista, jota määrittelee Oidipaalinen kolmio, eli isä, äiti ja lapsi. Butlerin filosofiassa taas subjektipositiot ”mies” ja ”nainen” ohjaavat subjektia kohti heteronormatiivista matriisia. Molempia teorioita yhdistää se, että seksuaalinen halu on tuotettua, ja sukupuoli ja seksuaalisuus ovat kietoutuneita toisiinsa.

Aion esitelmässäni Butlerin sekä Deleuzen ja Guattarin filosofioihin nojautuen tarkastella mikä saa eturauhassyöpään hormonihoidetut haluamaan seksuaalista halua silloinkin, kun heidän seksuaaliset halunsa ovat sammuneet hormonihoitojen seurauksena. Esittelen myös millaisilla eri tavoilla hormonihoidot muuttavat sairastuneiden seksuaalielämää, ja miten sairastuneet suhtautuvat seksuaalisuuteensa.

Sukupuolen merkitys miesten palvelutyötä koskevissa työnhaku- ja työpaikkailmoituksissa vuosina 1880–1930

Fanny Reinikka, Helsingin yliopisto

Palvelualan töitä pidetään nykypäivänäkin vahvasti naisvaltaisina. Palvelutyötä on historian tutkimuksessakin tarkasteltu enemmän naisten näkökulmasta. Keväällä 2026 valmistuneessa väitöskirjassani tutkin miesten tekemää palvelutyötä vuosina 1880–1930, joka on aikaisemmassa tutkimuksessa vähemmälle huomiolle jäänyt aihepiiri. Pohdin tutkimuksessani laajalti sitä, mikä oli miesten palvelutyötä, kuinka käsitys siitä muuttui 50 vuoden aikana ja miksi miessukupuoli oli tai ei ollut olennaista palvelutyössä. Tässä esitelmäehdotuksessa pohdin väitöskirjassani tekemiäni tutkimuslöydöksiä miesten palvelutyötä koskevissa työnhaku- ja työpaikkailmoituksissa. Pohdin erityisesti sitä, miksi työntekijän sukupuoli ja siihen liitetyt ominaisuudet olivat tai eivät olleet olennaisia eri palvelutöissä. Tarkastelen rengin, juoksupojan, kodin miespalvelijan, vahtimestarin ja talonmiehen työtä koskevia työnhaku- ja työpaikkailmoituksia, ja pohdin millä tavoin mieheys ilmenee ilmoituksissa käytetyistä tyypillisimmistä kuvailuista. Tarkastelen esityksessäni sitä, miten työkyvyn, kunnollisina pidettyjen ominaisuuksien (kuten raittiuden) ja työtehtävien kuvaileminen ilmoituksissa liitettiin työntekijän sukupuoleen. Pohdin myös sitä, mikäli osassa ilmoituksissa on tosiasiassa etsitty muutakin kuin sopivaa työtä tai kunnollista työntekijää.

Tutkimukseni perusteella vain osassa miesten palvelutöitä koskevista ilmoituksista kuvailtiin yksinomaan mieheyteen liitettäviä ominaisuuksia ja työtehtäviä. Tällaiset ominaisuudet korostuivat eniten renkejä koskevissa ilmoituksissa, sillä renkien odotettiin olevan heidän työnkuvansa perusteella olevan työkykyisiä ja kykeneviä tekemään fyysisesti raskasta ulkotyötä. Kuitenkin valtaosassa ilmoituksista käytettiin kuvailuja, jotka korostivat enemmänkin yleisesti kunnollisina pidettyjä ominaisuuksia. Pieni osa ilmoituksista sisälsi kuvailuja, jotka haastoivat vallitsevia käsityksiä miesten työstä, kuten kodin miespalvelijan työtä koskevat ilmoitukset, joissa korostettiin kodin piirissä toimivaa ruuanlaittotaitoista ja siivoustyötä tekevää miestä. Tuon esiin esityksessäni näkökulmia siihen, millaisia ilmoituksissa käytettyjä tyypillisimpiä kuvailuja on liitetty mieheyteen yli sata vuotta sitten ja millä tavoin tutkimuslöydökseni voivat laajentaa tai haastaa käsityksiä mieheydestä.

Vanhana nuorten paikassa: Ikääntyneiden miesten sukupuolittuneet kokemukset ruumiillisuudestaan kuntosalilla

Hanna Ojala, Tampereen yliopisto

Nykyiset liikuntasuositukset korostavat voimaharjoittelun merkitystä. Erityisen tärkeänä voimaharjoittelua pidetään ikääntyville, sillä lihasmassa vähenee ikääntymisen myötä ja lihaskuntoa ylläpitävä harjoittelu tukee ikääntyvien toimintakykyä. Kuntosali on paikka, jossa voimaharjoittelua usein toteutetaan. Kuntosali ei kuitenkaan ole neutraali paikka, eikä voimaharjoittelu ole neutraali painojen avulla suoritettava liikuntamuoto, vaan ne kantavat mukanaan historiallisia merkityksiä ja kulttuurisia paikannuksia. Kuntosali on kokenut viimeisten vuosikymmenten aikana evoluution hikisistä voimanostoon keskittyvistä kellaripunttisaleista hyvin ilmastoituihin sisustussuunnittelijoiden suunnittelemiin monitoimikuntokeskuksiin. Myös voimaharjoittelu liikuntamuotona on muuttunut miestapaisesta bodauksesta kaikkia koskevaksi kehon koostumusta kontrolloivaksi terveysliikunnaksi. Tämä muutos kytkeytyy kapitalistisen kulutuskulttuurin läpileikkaavaan asemaan nyky-yhteiskunnassa ja sitä kautta toteutettavaan ruumiinmuokkauksen pakottavaan biovaltaan. Nykyinen kuntosaleihin kytkeytyvä fitness-kulttuuri etualaistaa nuorta ruumiillisuutta ja kuntokeskukset perustuvat vähintäänkin implisiittisesti nuorelle, vähärasvaiselle ja lihaksikkaalle ruumiillisuudelle.

Tässä esityksessä tarkastelen kuntosalilla tapahtuvaa voimaharjoittelua paikantuneena käytäntönä, jossa aika, paikka, historia ja sosiaalinen tila muotoilevat sitä, millaista muun muassa ikään perustuvaan marginalisaatioon liittyvää emotionaalista työtä vaatii, että ikääntynyt mies ottaa kuntosaliharjoittelun osaksi elämäänsä sekä millaiseksi sukupuolitettu ruumiillisuuden kokemus kuntosalin kontekstissa muovautuu. Esitys pohjautuu haastatteluaineistoon, joka koostuu 43 iältään 55–83-vuotiaan miehen yksilöhaastatteluista.

14.45–15.00

” Ei se binderi sua kauheesti estä” – Kilpaurheilevien transihmisten puhetta kehosta ja kehopuhetta

Marja Kokkonen, Jyväskylän yliopisto

Tutkimukseni ytimessä ovat kehon ja kehopuheen käsitteet. Kehofenomenologia erottaa toisistaan objektikehon ja eletyn kehon. Objektikeho tarkoittaa fyysistä tai biologista kehoa, jota tarkastellaan ulkoisten aistien kautta (näkö-, kuulo-, haju-, maku- ja tuntoaisti) ja kontrolloidaan ulkoisesti, kuten esinettä tai peilikuvaa. Eletty keho (engl. lived body) viittaa kehon aistimiseen asento- ja liikeaistein, sisäiseen keholliseen kokemukseen (Merleau-Ponty, 1945 Kortelaisen 2014 mukaan). Kehopuheessa (engl. body talk) on kyse ihmisen ulkonäköön, tavallisimmin kehonkoostumukseen / painoon tai lihaksikkuuteen liittyvästä puheesta, joka voi olla sävyltään tuomitsevan kielteistä tai hyväksyvän myönteistä (Lin ym., 2021; Rudiger & Winstead 2013). Aiempi kehopuhetutkimus on keskittynyt pääasiassa nuoriin tyttö/naisurheilijoihin ja ei-binääriin aikuisiin, jotka eivät ole (olleet) urheilijoita.

Tässä tutkimuksessani pyrin selvittämään, millaista (keho) puhetta urheilu-uransa jo päättäneet tai yhä kilpaurheilevat trans- ja muunsukupuoliset urheilijat tuottavat. Tarkastelun kohteena on omasta itsestä tuotettu, itsestä kuultu ja toisia ihmisiä koskeva kehopuhe. Tutkimusaineistoni koostuu Yhdenvertaisuuden edistäminen ja syrjinnän torjuminen urheilussa ja koululiikunnassa: sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen näkökulma (PREACT) – hankkeessa haastattelemieni 9 iältään 17 – 55-vuotiaan trans- ja muunsukupuolisen (7 yksilölajista, 2 joukkuelajista) litteraateista. Esityksessäni tiivistän teoriaohjaavan temaattisen analyysini alustavat tulokset.

Lähteet:

Kortelainen, I. (2014). Kehotietoisuus psykososiaalisesta näkökulmasta. Teoksessa I. Kortelainen, A. Saari & M. Väänänen (toim), Mindfulness ja tieteet (s. 125 – 140). Tampere: Tampere University Press.

Lin, L., Flynn, M., & O’Dell, D. (2021). Measuring positive and negative body talk in men and women: The development and validation of the Body Talk Scale. Body Image, 37,106–116.

Merleau-Ponty, M. (1945). Phénoménologie de la perception. Paris: Gallimard.

Rudiger, J. A. & Winstead, B. A. (2013). Body talk and body-related co-rumination: Associations with body image, eating attitudes, and psychological adjustment. Body Image,10(4), 462–471.

15.00–15.15

Ruumiin kirjoittaminen: päiväkirjat, lihavuus ja ruumiillisuuden neuvottelu modernisoituvassa Suomessa

Karoliina Sjö, Turun yliopisto

Tarkastelen esitelmässä 1800‑luvun lopun ja 1900‑luvun alkupuolen Suomessa kirjoitettuja päiväkirjoja erityisesti tyttöjen ja naisten elettyjen ja henkilökohtaisten ruumiinkokemusten näkökulmasta. Tarkastelen päiväkirjoja elämänkerronnan (life writing) kehyksessä ja tarkastelen kirjoituksia, joissa jäsennetään ja käsitellään ruumiillisuutta ja minuuden kokemusta erityisesti laihduttamisen ja lihavuuden näkökulmista. Näiden aineistojen avulla analysoin, miten suhdetta omaan ruumiiseen on arjessa ilmaistu, muokattu ja neuvoteltu.

Luen päiväkirjoja rinnakkain ajan kasvatus-, käytös- ja terveysoppaiden sekä tyttökirjallisuuden kanssa, jolloin yksilölliset kokemukset asettuvat osaksi laajempia yhteiskunnallisia ja kulttuurisia ruumiinkulttuurien järjestyksiä ja normatiivisia puhetapoja. Kiinnitän huomiota erityisesti sukupuolen, luokan ja sosioekonomisen aseman risteämiin sekä siihen, miten ne ovat muovanneet ruumiin ihanteita, lihavuuden ja laihduttamisen kokemuksia sekä ruumiille annettuja merkityksiä ajassa ja paikassa.

Pohdin esitelmässä sitä, kuinka ruumiiseen, laihduttamiseen ja lihavuuteen liitetyt merkitykset ja kokemukset rakentuvat historiallisesti arjen käytännöissä, sosiaalisissa hierarkioissa, kulttuurisissa vuorovaikutustilanteissa ja sukupuolittuneissa valtasuhteissa. Samalla tuon esiin, miten päiväkirjoissa näistä valtasuhteista, normeista ja käsityksistä neuvotellaan ja etsitään myös tilaa toisenlaisille ruumiillisuuden ymmärtämisen tavoille. Esitelmä on osa Turun yliopiston ”Saanko olla oma itseni?” Laihduttamisen ja kehosuhteiden kulttuurihistoriaa modernin ajan Suomessa (LAIHKE) -hanketta.

15.15–15.30

Ruumis takaisin kieleen – elävänä ja kuolleena!

Leena-Maija Rossi, Lapin yliopisto

Ruumiillisuutta käsittelevien mediatekstien volyymin kasvu tällä vuosituhannella liittyy olennaisesti feminismin popularisoitumiseen. Erityisesti naisruumis tuntuu olevan jatkuvan mediakäsittelyn kohteena. Viime vuosina ”keho” on kuitenkin syrjäyttänyt ruumista sanana suomen kielessä – niin mediassa kuin arkipuheessa.

Ruumis on satoja vuosia vanha sana, jo Mikael Agricolan tuntema ja käyttämä. Se viittaa sekä elävään että kuolleeseen ihmismateriaan. Sana keho taas kehiteltiin suomen kieleen alun perin lääketieteen sisäisiin tarpeisiin vasta 1940-luvun puolimaissa viittaamaan yksinomaan elävään ihmiseen. Asialla olivat lääketieteen sanastolautakunta ja tuolloin vastaperustettu Kielitoimisto. Kehon kuolleeksi vastinpariksi tuotettiin termi kalmo. 2000-luvulla keho on tullut yhä vahvemmin osaksi arkikieltä. Lääketieteen ja terveysdiskurssin ohella sitä on ollut juurruttamassa arkipuheeseen suomalaisessa kulttuurissa niin vaikutusvaltainen urheilukieli.

Ruumis ja ruumiillisuus ovat kuitenkin olleet aivan keskeisiä käsitteitä suomalaisessa nais- ja sukupuolentutkimuksessa. 1980- ja 1990-lukujen feministisen keskustelun kasvattina en itse millään halua irrottaa omaa kieltäni ruumiista. Käyn esityksessäni läpi ruumiin elämää suomenkielisissä tutkimuskeskusteluissa, pohdin termin sävyjä ja etuja nimenomaan sekä elävään että kuolleeseen materiaan viittaavana – ja vaadin ruumiille kunnianpalautusta niin arjen, median kuin tutkimuksen käytössä. Asetun siis vastarintaan suhteessa yhteen kulttuuris-kielelliseen käytäntöön.

15.30–16.00

Paneelikeskustelu

Natalie Bennett

Despite the growing diversity of family forms, important intimacies continue to be narrowly defined in relation to the couple, particularly around childrearing. This focus sidelines other significant forms of connection, even as divorce, co-parenting, single parenthood by choice, polyamory, and asexuality become increasingly visible.

This paper brings feminist new materialist theory into conversation with Jennifer Mason’s concept of affinities to reorient intimacy research. While feminist new materialism emphasises the mutual constitution of matter and meaning within intimate life, Mason’s affinities provide a way to attune to the subtle and often intangible forces shaping lived experience. Drawing on my research findings with uncoupled parents who have important non-romantic intimacies, I explore how intimate relationships are not just shaped by people or norms but also by environments, objects, rhythms, and intangible dimensions. I argue that recognising these practices offers a more expansive understanding of intimacy and has practical implications for how uncoupled parents can be better supported in contemporary society.

Perhe ilman lapsia? Vapaaehtoisesti lapsettomien perhekäsitykset ja tulevaisuuden visiot

Nina Väkeväinen

Nykyajassa perhettä koskevat käsitykset ovat moninaistuneet, mutta perhe ymmärretään edelleen usein lasten ja vanhempien muodostamaksi kokonaisuudeksi.

Lastenhankintaan liittyvät normit ja oletukset vaikuttavat osaltaan siihen, että muunlaiset perhemuodot eivät aina tule tunnistetuiksi tai jäävät julkisessa  keskustelussa marginaaliin. Vapaaehtoisesti lapsettomalla (eng. childfree, voluntarily childless) tarkoitetaan henkilöä, joka ei halua lapsia ja on lapseton omasta tahdostaan, ei esimerkiksi lääketieteellisistä tai olosuhteisiin liittyvistä syistä. Vapaaehtoisesti lapsettomien omissa puheenvuoroissa lapsettomuus näyttäytyy usein itselle sopivana elämänvalintana, joka mahdollistaa omien arvojen, tavoitteiden ja toivotun elämäntavan toteuttamisen.

Vaikka vapaaehtoinen lapsettomuus on tullut suomalaisessa yhteiskunnassa aiempaa näkyvämmäksi ilmiöksi, sekä julkisessa että tutkimuksellisessa keskustelussa huomio on kohdistunut ennen kaikkea lapsettomuuspäätöksen taustalla oleviin syihin. Samaan aikaan kun yhteiskunnassa etsitään ratkaisuja alenevaan syntyvyyteen, vapaaehtoisesti lapsettomien käsitykset perheestä, läheissuhteista, hoivasta ja ikääntymisestä sekä heidän tulevaisuutta koskevat visionsa ovat jääneet huomattavasti vähäisemmälle huomiolle. Tässä esityksessä tarkastelen vapaaehtoisesti lapsettomien perheelle antamia merkityksiä sekä heidän näkemyksiään siitä, millaisen perheen he haluaisivat tai kokevat mahdolliseksi muodostaa tulevaisuudessa.

Esitys pohjautuu vuonna 2022 väitöskirjaa varten kerättyyn haastatteluaineistoon, joka koostuu 31 vapaaehtoisesti lapsettomaksi identifioituneen henkilön haastattelusta. Esitys osoittaa, että vaikka vapaaehtoisesti lapsettomat eivät kaipaa vanhemmuutta tai perinteistä lapsiperhe-elämää, perhe on monille heistä tärkeä. Haastateltavat näkevät perheen usein itse määriteltävänä ja valittuna yhteisönä, jonka perustana ovat läheiset ihmissuhteet, yhdessäolo ja yhteinen tekeminen, eivät niinkään biologiset sidokset. Myös haastateltavien tulevaisuuden visioissa perhe hahmottuu monimuotoisina kokonaisuuksina, jotka ylittävät ja haastavat perinteisen ydinperhemallin rajoja. Mahdollisina vaihtoehtoina näyttäytyvät esimerkiksi yhteisölliset asumisjärjestelyt, lemmikit sekä erilaiset valittujen läheissuhteiden varaan rakentuvat perhemuodostelmat.

Tavallisia toiveita, sateenkaarevia unelmia? Sateenkaariperheiden aikuisten arjen tulevaisuuden kuvitelmia

Esa Setälä

Esityksessäni tarkastelen, miten sateenkaariperheiden aikuiset kuvittelevat tulevaisuuksia sekä millaisia unelmia, toiveita ja tunteita niihin liittyy. Selvitän, millaisia tulevaisuuksia he pitävät mahdollisina, mikä herättää heissä toivoa ja millaiset huolet tai pelot saattavat varjostaa heidän toiveitaan ja unelmiaan. Analysoimalla, miten perhettä, vanhemmuutta ja läheissuhteita koskevat normit muovaavat sitä, mitä sateenkaariperheiden aikuiset voivat toivoa, tavoitella ja kuvitella, osoitan, että toiveet ja unelmat syntyvät osana laajempia yhteiskunnallisia rakenteita. Samalla toiveet ja unelmat toimivat välineinä, joiden avulla he voivat kuvitella vaihtoehtoisia tulevaisuuksia ja arkielämän mahdollisuuksia.

Alustavan analyysin perusteella tutkimukseen osallistujien toiveet ja unelmat olivat usein arkisia ja tavallisia. He toivoivat terveyttä, perheen hyvinvointia ja enemmän yhteistä aikaa. Samalla monet osallistujat ilmaisivat huolensa kasvavasta anti-gender-liikehdinnästä, LGBTQIA+-vastaisesta retoriikasta ja äärioikeistolaisen politiikan noususta, joita kaikkia he pitivät uhkana tasa-arvolle ja sateenkaariperheiden hyvinvoinnille maailmanlaajuisesti. Toisin sanoen, sen sijaan että sateenkaariperheiden aikuiset olisivat kuvitelleet radikaalisti erilaisia tulevaisuuksia, he kuvittelivat tulevaisuuksia, joissa arkinen hyvinvointi, turvallisuus, tunnustus ja tunne yhteenkuuluvuudesta olisivat kaikille mahdollisia. Esitys pohjaa yksilöhaastatteluihin, joita tein vuosina 2020–2021 ja 2023–2024 sateenkaariperheiden aikuisten kanssa (N=21).

More than a nuclear family: Reproduction in young adults’ imaginaries of future

Jenna Siivonen

Reproductive desires and intentions of young adults have received considerable attention in recent years as researchers and policymakers have sought explanations for declining birth rates. In this presentation, I situate desires of parenthood or childlessness within a broader context of imagined futures. Drawing on interviews of 25 childless adults, I examine what kinds of reproductive, life-sustaining relationships participants envision as part of their futures.

My analysis suggests that, in participants’ future imaginaries, reproduction appears as a more diverse process than biological procreation alone, referring to the maintenance of relationships, well-being, and continuity. In addition to, or instead of, having children, interviewees considered continuity of friendships and romantic partnership(s), supporting ageing family members, and relationships with companion animals to be important aspects of their future lives. Having a child may be imagined either as strengthening existing relationships and creating new relational constellations, or as threatening the continuity of relationships and even leading to social isolation. In young adults’ future imaginaries, the continuity of diverse close relationships is an integral part of successful family formation through having children.

I examine these diverse reproductive relationships against the normative expectation of family formation through having children. I conceptualize this relationship-building and relationship-sustaining activities as a form of reproduction that exists alongside, or as an alternative to, biological procreation.

Sports, Masculinity and Right-Wing Extremist Mobilisation

Katri-Maaria Kyllönen, University of Jyväskylä

This paper examines how contemporary right-wing extremist movements increasingly use combat sports and fitness cultures as sites of recruitment. Drawing on examples from transnational Active Club networks and extremist fitness online ecosystem, it explores how sports, especially mixed martial arts (MMA), and hypermasculine fitness aesthetics are employed to construct belonging, channel online engagement into offline activism and embody extremist ideologies. Building on the historical relationship between authoritarianism, militarised masculinity and sports, these developments are situated within a broader continuum of right-wing extremist uses of sports cultures for political mobilisation and collective identity formation.
The analysis focuses on how affective far-right narratives of national and societal decline intertwine with physical training and embodied practices, providing both a rationale for self-improvement and a pathway into extremist milieus. By constructing clear enemy images and framing physical training as preparation for future conflict, combat sports become a means through which individuals can build character and discipline, adopt heroic identities, restore a sense of honour and purpose, and embody hypermasculine ideals positioned against a perceived weak and decadent society. In this context, physical training and collective participation are framed not merely as athletic activities, but as moral and transformative projects that cultivate cohesion, construct in-group identities, and normalise extremist worldviews.
By examining the intersection of sport, identity, and extremist mobilisation, the paper contributes to discussions on how sport can become a lived form of ideology organised through in-group and out-group boundaries, and how it functions as a space of political contestation. It also considers how online-offline mobilisation dynamics shape contemporary forms of extremism, particularly through seemingly ambiguous sports and fitness groups that function as gateways for young men into extremist milieus.

Trans rights and anti-doping policies. The other T story

Ely/iott Mermans, University of Helsinki

In this presentation, I discuss the impact of international anti-doping policies on trans athletes and individuals who use testosterone for gender-affirmative purposes. I discuss how those policies have consequences for trans people within and beyond competitive sport, and why it matters to challenge them regardless of one’s interest in sport policies.
Unlike most debates around testosterone and trans rights in sport, I approach the question of anti-doping regulations and the participation of trans athletes in competitive events from the so-called “men / male” and “open” categories. I hereby draw on my own experience and of other openly trans athletes using testosterone for gender-affirmative purposes, and limit myself to the context I am more the knowledgeable of, i.e. athletics / running and triathlon within western countries. This includes “para” and “non-para” events, and various levels of competition.
In this context, I show first how the World Anti-Doping Agency (WADA) ultimately has control over the participation of trans people using testosterone for gender-affirmative purposes, and how the lived experiences of trans athletes matter to understand how this control takes form in practice. Drawing on sport, law and trans studies, I then show that WADA’s policies cannot justify the ban and control over testosterone’s use by trans athletes, unless one is willing to embrace a deeply racist, ableist, and cissexist sport ethics – especially in view of how fairness is structured around the ideas of athletic “integrity” and “authenticity”. Importantly too, I show that challenging WADA’s regulations against trans athletes does not require to know, or take position on, whether testosterone can be “performance-enhancing” for trans athletes. I conclude by offering a brief overview of how WADA’s policies actively participate in state violence against trans people beyond sport.

Understanding and Enacting Professionalism Among A Select Group of Finnish Somali Muslim Women Doctors: A Narrative Study

Rahma Hersi, University of Eastern Finland

When it comes to looking at Muslim professionals in Finland very little literature exists in this regard. This gap extends even further when it comes to looking at Muslim women professionals.
Therefore, in exploring the narratives of 6 Muslim Finnish Somali women medical doctors, everyday experiences as professional women; I examine how they understand and enact professionalism in their everyday work lives through two short research questions as follows; what are the forms of knowledge, training, material and immaterial resources that defines the Finnish Muslim women’s understanding of professionalism as an identity and a practice? Second, I investigate if and how Islamic religious knowledge/law and Islamic ethos shapes this understanding of professionalism?
During this investigation I will explore if there are different forms of knowledge they engage with: how and if they intersect and interplay: finally, what are the sources of knowledge they draw upon.
To explore the lived experiences of the studied group I engage with the literature put forward by Derich et al (2023) who introduced the analytical lens of ‘Muslim professionalism’. This framework applies ‘a gender-religion-professions lens’ to the lived experiences of professional Muslim women’s everyday work lives, centring them both as ‘religious knowers’ and ‘religious authorities’ in their working life, as they reshape the narrative on what professionalism means in a broader context.
To carry out this study I employ a narrative approach as a broader analytical lens to explore the lived experiences of the studied group. Data collection will include both semi-structured and in-depth interviews, in addition to participation and observation.
Lastly, this studies contribution will be in exploring the lived experiences of Muslim women within minority contexts like Europe and navigating their pathways in elite careers like medicine; moreover, the study also contributes to a more nuanced understanding of what professionalism entails while centring ‘other epistemologies’.

Belonging on the Pitch: Religion, Diaspora, and Moroccan Women’s Football

Mariam Hounain, University of Helsinki

In 2023, Nouhaila Benzina became the first player to wear a hijab in a senior FIFA World Cup match, representing Morocco at its first-ever FIFA Women’s World Cup. Her visibility triggered islamophobic commentary from parts of European media, which framed her as oppressed rather than as an athlete who simply belongs on the pitch.
This is not only a matter of religion. Several of her teammates, born/or raised outside Morocco, face a related but different kind of scrutiny. Their choice to represent Morocco is often treated by media in their birth countries as something requiring explanation, as if claiming a Moroccan identity were unexpected or in need of explanation.
Both examples are part of the same discourse happening outside Morocco around questioning the identity of the players –whether religious identity or national identity. In these cases, Morocco offers a contrasting space in which belonging is affirmed, regardless of how that identity is expressed.
By comparing these reactions, this presentation argues that belonging is not only personal, but also something given or denied by others. Sport is often seen as a neutral space, separate from politics and society, yet it is precisely where identity is continuously shaped, questioned, and contested.
This presentation is part of an early-stage MA research project, presented as a phenomenon still taking shape rather than a finished argument. I welcome discussion on theoretical frameworks and literature that could sharpen these observations into a research question.

Negotiating Belonging Through Football: Conviviality, Masculinity, and the Everyday Experiences of Adult Male Immigrants in North Karelia, Finland

Karl Hancock, Karelian Institute, University of Eastern Finland

Sport is often presented as a tool for social integration and community cohesion. However, less attention has been paid to the everyday processes through which belonging is negotiated within sporting spaces, and to how gendered identities and social boundaries are produced through these interactions. This presentation introduces an ongoing ethnographic research project that examines conviviality and convivial disintegration within formal and informal football groups in North Karelia, Finland.
By focusing on adult male immigrants who participate in football groups in the region, the study explores how sporting participation shapes experiences of belonging and provides a space for the construction and negotiation of masculinity both on and off the sports field. Drawing on group observations and qualitative interviews, the research examines football as a social arena through which men establish relationships, seek recognition, perform and negotiate masculine identities, and position themselves within their communities. Additionally, the research considers how differences related to ethnicity, language, migration history, and forms of masculinity may create moments of boundary-making, tension, and exclusion.
The presentation will outline the project’s overall approach, discuss the fieldwork process, and present initial reflections on the relationship between masculinity, conviviality, and belonging among immigrant men participating in amateur football groups. Taken together, the presentation explores how football may function both as a site of connection and recognition and as a space where social and gendered boundaries are negotiated and contested.

Helena Päivinen, Jyväskylän yliopisto

Tässä esityksessä keskitytään lähisuhdeväkivaltaan syyllistyneiden miesten identiteettiprosesseihin hoitokeskustelujen kontekstissa. Esitys pohjautuu Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksella toteutetun lähisuhdeväkivallan interventiotutkimuksen tuloksiin. Aineistona käytetyt videotallennetut istunnot on kerätty väkivallantekijöiden hoitoryhmästä. Tutkimushankkeessa metodologinen pääpaino on hoitokeskustelujen laadullisessa analyysissa.

Väkivallan hoidossa painopiste on väkivallan loppumisessa ja tuvallisuuden takaamisessa. Lisäksi työskentelyssä keskitytään väkivallattoman identiteetin rakentamiseen. Identiteetti voidaan nähdä kokoelmana positioita, asemia, joista käsin ollaan suhteessa itseen, toisiin ja maailmaan. Väkivallan käyttö voi edelleen saada tukea perinteisistä perhediskursseista, jotka tarjoavat miehille esimerkiksi kurinpitäjän tai leivänhankkijan positioita. Esityksessä kuvataan isyysdiskursseja sekä maskuliinisuuden rakentumista hoitokeskusteluissa ja pohditaan tällaisten identiteettien suhdetta väkivallan käyttöön ja siitä luopumiseen.

Sukupuoleen liittyvät positioinnit parisuhdeväkivallan hoitoon tarkoitetussa ryhmämuotoisessa pariterapiassa

Anni Hautala, Joanna Kallio & Juha Holma, Jyväskylän yliopisto

Tässä tutkimuksessa tavoitteenamme oli selvittää, millaisia sukupuolistuneita subjektipositiointeja rakennettiin parisuhdeväkivallan hoitoon tarkoitetussa ryhmämuotoisessa pariterapiassa. Lisäksi tutkimme, miten ryhmän osallistujat ja terapeutit vastasivat rakennettuihin positiointeihin. Tämän tutkimuksen aineisto koostui 12 videoiduista ja litteroiduista ryhmämuotoisesta pariterapiatapaamisesta. Tapaamisiin osallistui kolme pariskuntaa, jotka kaikki olivat hakeutuneet ryhmään miehen väkivaltaisuuden vuoksi. Tutkimusmenetelmänä käytimme diskurssianalyysia. Naisiin liittyviä subjektipositioita rakennettiin yhteensä neljä: arvaamaton, nalkuttaja, paikalleen jäävä ja muista huolehtiva. Miesten subjektipositioita rakennettiin viisi: auktoriteetti, hetero, tasa-arvoinen, pois lähtevä sekä itsestään huolehtiva. Ryhmässä sekä miehet että naiset rakensivat puheessaan sukupuolistuneita subjektipositioita, mutta miehet rakensivat positioita naisia enemmän. Naispositiot liittyivät ihmissuhteisiin ja niissä ilmeneviin vuorovaikutustapoihin, joita perinteisesti liitetään feminiinisyyteen. Miespositioita puolestaan rakennettiin pääasiassa perinteiseen maskuliinisuuteen, kuten valtaan ja heteroseksuaalisuuteen liittyen. Lisäksi havaitsimme yhden tasa-arvoisen miesposition, joka liittyi vanhemmuuteen. Ryhmäläisten ja terapeuttien yleisimpiä vastaustapoja olivat minimipalaute, uuden näkökulman tarjontapuhe sekä nauru. Traditionaalisia sukupuolistuneita positioita ylläpitämällä toistetaan sukupuolille annettuja rooliodotuksia. Haitallisia nais- ja miespositioita on tärkeä kyseenalaistaa ja rikkoa, jotta voidaan saada aikaan muutosta ajatuksissa sekä uskomuksissa, jotka ylläpitävät parisuhdeväkivaltaa.

Homososiaalisuus maskuliinisuuksien rakentamisen ja purkamisen tilana nuorten miesvankien ryhmäkuntoutuksessa

Maria Lampilahti & Pinja Jylkäs-Pakanen, Jyväskylän yliopisto

Hegemonisen maskuliinisuuden näkökulmasta miesten väliset läheiset suhteet eli homososiaalisuus ovat keskeinen maskuliinisuuksien rakentamisen tila. Suhteet voivat samanaikaisesti tuottaa läheisyyttä ja yhteisöllisyyttä sekä ylläpitää sukupuolten välistä ja sisäistä epätasa-arvoa. Vankilassa nämä rinnakkaisuudet korostuvat, sillä kuntouttavat interventiot toteutuvat ympäristössä, jossa myös maskuliinisuuksiin ja rikolliseen elämäntapaan liittyvät normit ovat läsnä. Erityisesti nuorten miesvankien kohdalla on kiinnostavaa tarkastella, millaisia vaihtoehtoja ja rajoituksia nämä olosuhteet  tuottavat maskuliinisuuksien rakentamiselle.

Tässä esityksessä tarkastelemme, millaisia homososiaalisuuteen liittyviä diskursseja rakennetaan nuorille miesvangeille suunnatussa ryhmäkuntoutuksessa ja millaisia toiminnan mahdollisuuksia nämä diskurssit avaavat ja rajaavat. Pro gradu -tutkimuksen aineisto koostuu kahdeksasta videoidusta Psykonautit-ryhmän tapaamisesta Jyväskylän avovankilan nuorten miesten osastolla. Psykonautit on psykoedukatiivinen ryhmäkuntoutusohjelma, jossa vangit ja henkilökunta osallistuvat ryhmään tasavertaisina jäseninä. Aineistoa on analysoitu feministisen kriittisen diskurssianalyysin näkökulmasta. Tulokset osoittavat, että homososiaalisuutta rakennetaan sekä vertikaalisesti että horisontaalisesti, erityisesti miesten välisen kosketuksen ja heteroseksismin diskurssien kautta. Homososiaalisuus mahdollistaa miesten välistä läheisyyttä, mutta myös tuottaa erontekoja ja hierarkioita.

Tarkastelemme tuloksia erityisesti maskuliinisuuksien monimuotoistumisen ja niiden hegemonisten ehtojen välisenä jännitteenä. Ryhmäkuntoutuksessa avautuu tiloja maskuliinisuuden vaihtoehtoisille tekemisen tavoille, mutta samanaikaisesti näitä mahdollisuuksia rajataan uusintamalla heteroseksistisiä ja patriarkaalisia järjestyksiä. Tulokset tekevät näkyväksi, kuinka interventiot eivät ainoastaan kohtaa vallitsevia maskuliinisuuksia, vaan myös osallistuvat niiden rakentamiseen, purkamiseen ja uudelleenmäärittelyyn. Maskuliinisuuksien huomioiminen voikin avata interventioissa tilaa paitsi käyttäytymisen muutokselle myös uudenlaisille läheisyyden, toimijuuden ja vastarinnan tavoille.

Mikko Meriläinen, Tampere University, [email protected] 

Esitysten abstraktit ovat suomeksi mutta esitykset pidetään kuitenkin englanniksi // The abstracts are in Finnish, although the presentations will be given in English.

Kriittinen katsaus manosfäärin voimistumisen selityksiin tutkimuskirjallisuudessa

Vilja Jaaksi

Antifeministisen ja naisvihamielisen manosfäärin voimistuminen ja laajempi sukupuolittunut segregaatio somealustoilla herättävät laajaa yhteiskunnallista keskustelua. Mutta mikä ajaa miehiä manosfäärisen sisällön äärelle? Kirjallisuuskatsaus mansofääriä ja sen rinnakkaisilmiöitä käsitteleviin tutkimuksiin kolmessa eri sukupuolentutkimuksen ja mediatutkimuksen lehdessä (Men and Masculinities, Feminist Media Studies ja New Media and Society) löysi kolmen tyyppisiä selitysmalleja: kulttuurin muutos, media ja teknologia, ja asteittainen radikalisoituminen. Esitelmässä kuvailen kirjallisuudessa esiintyneitä selitysmalleja sekä analysoin niitä kriittisesti episteemisten tapojen näkökulmasta: millaisten taustaoletusten päälle selitysmalleja rakennetaan, ja onko tässä lehti- tai tieteenalakohtaisia eroja? Erityisesti kiinnitän huomion siihen, vaikuttaako selitysmallien taustalla kriittinen empatia, eli tunnistetaanko manosfäärissä toimivan ihmisen inhimillisyys, vai lähestytäänkö tutkimuskohdetta lähtökohtaisella tuomitsemisella? Analyysiäni ohjaa kiinnostus siitä, tarjoavatko tutkimuksessa esitetyt selitykset manosfäärin voimistumisesta välineitä ymmärtää ja puuttua sukupuolittuneeseen radikalisoitumiseen verkossa.

Verkon nais vihamieliset yhteisöt ja “maskuliinisuuden kriisi” – feminististen argumenttien peilikuvat sukupuolittuneen uhriuden rakentamisessa 

Emilia Lounela

Manosfäärissä, eli verkon antifeministisissä ja maskulinistisissa yhteenliittymissä, patriarkaalisen yhteiskuntajärjestyksen hajoaminen esitetään usein miehet uhriuttavana kehityksenä. Miesten oikeuksia näennäisesti ajavien verkkoyhteisöjen ja -toimijoiden retoriikassa omaksutaan ja uudelleenmuotoillaan feministisen liikkeen ajatuksia, vaatimuksia ja analyysin keinoja peilikuvikseen, perustelemaan antifeministisiä ja naisvihamielisiä vaatimuksia (Banet-Weiser & Kay, 2025; Chouliaraki, 2021) .

Verkossa ja sen ulkopuolella valkoiset, heteroseksuaaliset miehet esitetään feminismin ja tasa-arvokehityksen haavoittamana ryhmänä ja siten sukupuolittuneiden valtarakenteiden tosiasiallisina uhreina, joita yhteiskunnan ‘feminisoituminen’ ja tasa-arvon eteneminen emaskuloivat riistämällä heiltä toimijuuden. Uhriposition ja henkilökohtaisen kärsimyksen väitteiden kautta voidaan kiistää ja häivyttää näkyvistä tosiasiallisia epätasa-arvon ilmentymiä (Salmela & Capelos, 2026). Diskursiivisesti manosfäärin toimijat uudelleenpolitisoivat sukupuoleen liittyviä aiheita, kuten naisten äänioikeutta tai raiskausten tuomitsemista rikoslaissa, tuomalla ne normalisoituneista ja sedimentoituneista uudelleen debatin piiriin. Samalla konservatiiviset sukupuolinormit esitetään ideologiattomina ja epäpoliittisina, ‘normaaleina’.

Tarkastelen tässä esityksessä niitä keinoja, joilla antifeministiset verkkoyhteisöt ja -toimijat kaappaavat ja hyödyntävät feministisiä argumentoinnin tapoja, ja erityisesti sitä, miten affektiivista uhriposition rakentamista käytetään keinona torjua muiden ryhmien kokemuksia ja vaatimuksia. Käytän aineistona manosfäärin eri toimijoiden ja yhteisöjen verkkokeskusteluja ja sosiaalisen median sisältöjä, joita analysoin diskurssianalyysin avulla.

Lähteet:

Banet-Weiser, S., & Kay, J. B. (2025). Through the looking glass: Feminism and reactionary politics in the digital hall of mirrors. European Journal of Cultural Studies. https://doi.org/10.1177/13675494241310721

Chouliaraki, L. (2021). Victimhood: The affective politics of vulnerability. European Journal of

Cultural Studies, 24(1), 10–27. https://doi.org/10.1177/1367549420979316

Salmela, M. & Capelos, T. (2026). Collective Victimhood: The Shallow Social Bond of

Ressentiment. In L. Osler and T. Szanto (eds): For, Against, Together: Antagonistic Political

Emotions. Cambridge: Cambridge University Press.

”I need money, not boys”  – heteropessimismi populaarin finanssifeminismin parisuhdekuvastoissa

Armi Mustosmäki

Naisille suunnattu feministinen ”rahapuhe”, populaari finanssifeminismi, on näkyvä ilmiö sosiaalisessa mediassa. Yksi tunnetuimmista toimijoista Suomessa on media-alan kollektiivi ja brändi Mimmit sijoittaa, joka tuottaa raha-aiheisia sisältöjä erityisesti nuorille naisille tavoitteenaan siivittää heitä kohti taloudellista itsenäisyyttä, menestystä ja vaurastumista. Yksi käytetyistä sloganeista kuuluukin: ”I need money, not boys”.

Tässä tutkimuksessa keskityn populaarin finanssifeminismin sisältöihin naisten taloudellisesta itsenäisyydestä, deittailusta, miehistä ja rahasta parisuhteessa. Sijoitan tutkimuksen feministisen mediatutkimuksen jatkumoon, joka on tarkastellut feminismien popularisoitumista ja sosiaalisen median sukupuolittuneita kuplia, erityisesti naisten kokemuksia käsitteleviä verkkoyhteisöjä (eng. Femosphere). Huomio on kiinnittynyt esimerkiksi trad wife-ilmiöön (traditional wife; Banet-Weiser & Reinis 2026) ja provider-kulttuuriin (esim. ”dark feminine dating influencers”; Kay 2025), joissa feminiinisiä rooleja ja piirteitä performoivat naiset etsivät hyvätuloista puolisoa ottamaan taloudellista vastuun ja elättämään heitä. Kaipuuta perinteisiin sukupuolirooleihin on tulkittu vastareaktiona liberaalille feminismille ja girlboss-feminismin menestyskulttuurille.

Tarkastelen populaaria finanssifeminismin feminismiä ja parisuhdeneuvoja erityisesti populaarin feminismin naisten taloudellisen menestyksen ja heteropessimismin (Serisin 2019) linssien läpi: analysoin erilaisten sisältöjen käsityksiä miehistä ja sukupuolten välisistä valtasuhteista sekä populaarin finanssifeminismin ambivalenttia suhdetta perinteisiin sukupuolirooleihin ja heteroparisuhteisiin tulevaisuuden ankkureina. Pohdin myös onnistuuko populaari finanssifeminismin parisuhdepuhe horjuttamaan sukupuolittunutta ontologiaa ja heteropatriarkaalista järjestystä. Esitän, että heteropessimismi heijastelee sukupuolta ja parisuhteita koskevia jännitteitä ajassa, jossa perheen ja palkkatyön rinnalle on noussut (sijoitus)varallisuuden omistaminen ja kasautuminen (asset economy) yhä tärkeämpänä taloudellisen turvallisuuden lähteenä.

Ilo Söderström, Tampere University, [email protected] 

Thinking with trans*: queering race in the Nordic context

Maïmouna Matikainen-Soreau

What happens when race is approached through trans* thinking? In this paper, I mobilize the controversial concept of “transraciality” (Brubaker 2016; de Vries & Sojka 2022) as an analytical provocation to unsettle how race, and particularly whiteness, operates in the Nordic context. Rather

than engaging trans* solely as an object of study, I approach it as a methodological and epistemological resource, situating this work within trans studies as a form of critical resistance.

Bringing Critical Race and Whiteness Studies (Andreassen et al. 2023) into dialogue with queer and trans studies (Chadderton 2018; Rifkin 2025), I explore what it might mean to queer race (cf. El-Tayeb

2011) in a context marked by longstanding color-evasive discourses and more recent post-Black Lives Matter shifts toward historical and structural accountability. Drawing on a multimodal corpus of Nordic literature and contemporary art exhibitions, with a particular focus on Afro-Nordic narratives, I use discourse analysis to examine how racial meanings are produced and contested.

I argue that thinking with trans* enables a reconfiguration of race as performative, relational, and unstable, while simultaneously exposing the persistence of whiteness as both norm and boundary. From this perspective, queering race functions as a critical intervention into contemporary antiracist discourse: it unsettles its rhetoric while also revealing how it may continue to reproduce the very logics of whiteness it seeks to dismantle.

By foregrounding trans* as method, this paper contributes to trans studies as a site of resistance by extending its critical potential to the analysis and pedagogies of race, power, and the limits of antiracist knowledge production.

References

Andreassen, R., S. Keskinen, C. Lundström & S-A. Tate (eds.) (2023). The Routledge International Handbook of New Critical Race and Whiteness Studies.

Brubaker, Rogers. (2016). Trans: Gender and Race in an Age of Unsettled Identities. Princeton University Press.

Chadderton, C. (2018). Making Whiteness and Acting White: The Performativity of Race and Race as a Performative. Judith Butler, Race and Education, 109-130.

El-Tayeb, F. (2011). European Others: Queering Ethnicity in Postnational Europe.

de Vries, K. M., & Sojka, C. J. (2022). Transitioning gender, transitioning race: Transgender people and multiracial positionality. International Journal of Transgender Health, 23(1-2), 97–107.

Rifkin, M. (2025). Genealogies of Queer and Trans Studies. In The Cambridge Introduction to Queer and Trans Studies.

The Pedagogy of Dis/identification and Resistance in Camille Auer’s Art

Salla Aldrin Alskov

In this presentation, I examine the ways in which Auer’s art engages with key themes and questions in trans activism and trans studies.  I explore how Auer’s art can be understood as a form of trans activism and as critical trans pedagogy.  I examine how concepts such as gender and trans are conceptualized and deconstructed as lived experiences and political realities in Auer’s zine series Girldick I-III. I also briefly discuss the work Monument for the Excluded—a video installation and a political manifesto that Auer describes as “queer trans artist trash academic performance installation sound video conceptual art.” My presentation will also touch on aspects of Auer’s exhibition and performance art.

In my analysis and discussion of these works, I focus on the ways in which trans, gender and sexuality, are conceptualized and made  sense of in the Auer universe. I argue that Auer’s approach to the political dimensions of gender, identity, and trans categories and conceptions also entails a moral-existential dimension, that provides a specific perspective on understanding trans. Trans is not presented merely as an identity that can be identified, recognized, acknowledged, and defended; rather, the works demonstrate the importance and role of ambivalence in relation to trans perspectives and how understanding this ambicalence is significant not only in terms of political struggle and resistance but expecially significant in an existential sense.

Transnormativity as a barrier to gender affirming medical care: perspectives and alternatives

Alex Korhonen

Act on legal recognition of gender came into effect in Finland in March of 2023, separating legal recognition of gender from gender affirming medical care. However, the act had little impact on the legal position of non-binary and gender nonconforming individuals, since legally there are still only two gender markers, male and female.

In the context of gender affirming medical care, non-binary individuals and their needs regarding gender affirming medical care are also often made invisible. The ICD-10 classification system, still in use in Finland, classifies different trans diagnoses in a way that the so-called “non-binary diagnosis” (F64.8) does not enable all possible forms of gender affirming medical care which the “transgenderism diagnosis” (F64.0) does, e.g. genital reconstruction surgery. I argue that non-binary identities are often left unrecognized in the gender affirming health care system, partly due to gender binarism, and partly due to transnormativity. Transnormativity makes some trans* experiences more legitimate than others and additionally makes invisible other forms of trans* experiences. Trying to fit the trans* experience in the medical model of gender requires trans* individuals to conform to a specific narrative, in which gender non-conformity and its ‘symptoms’ have been present throughout one’s entire life. One must be able to describe this narrative in a way that proves that gender affirming medical procedures alleviate experienced dysphoria. This reduces trans* experiences to seem alike, which further reaffirms the medical model of gender and makes invisible experiences that differ from that narrative. In the Finnish trans health care system this leads to the erasure of non-binary persons’ experiences, in normative assumptions as well as questioning and belittling. Then again non-binary experiences may be made visible in situations where it is not necessary.

In addition to transnormativity, the concept of cisgenderism describes discriminative practices when discussing gender and bodies in medical contexts. On a structural level, cisgenderism is illustrated as favouring of some forms of bodies and gender presentation over others. Particularly in the context of gender affirming medical care, individuals with more clearly defined identities and desires for medical procedures are being met with more sympathy than individuals with more multifaceted or more non-confirming identities and desires. My argument is that the legal recognition of gender is not enough to secure a more inclusive gender system. Non-binary people’s medical and social status need to be addressed in dialogue with the legal aspect, to create a system that is capable of fully recognising non-binary people.

Mieheyden mikrohistoriaa vai kirjoittamisen konventioita? Yksilöiden toimijuus ja paikalliset kontekstit 1600-luvun ruumissaarnojen elämäkertojen tulkinnassa

Miia Kuha

Varhaismodernin ajan kirkollisissa teksteissä uusinnettiin ja luotiin aviopuolisoiden rooleihin liittyneitä sukupuolittuneita normeja ja ihanteita. Tällaisen aineiston muodostavat esimerkiksi ruumis- eli hautajaissaarnojen elämäkerrat. Miesten elämäkerrat sisältävät vain suppeita kuvauksia elämästä kotitalouden piirissä, joten tavoittaakseen aviomiehen rooliin liitettyjä ihanteita, tutkijan on turvauduttava naisten elämäkertoihin ja analysoitava niitä vastakarvaan lukien. Esitelmäni keskittyy mieheyden historiallisen tutkimuksen metodologisiin kysymyksiin ruumissaarna-aineiston äärellä.

Kansalliskirjaston kokoelmissa on säilynyt 1600-luvulta noin 60 naimisissa olevien naisten ruumissaarnaa. Tässä esitelmässä nostan aiemmin kokonaisuutena analysoimastani joukosta tarkasteluun kolme ruumissaarnaa, jotka kirjoitti Pietarsaaren pitäjän kirkkoherra Laurentius Preutz (1623–1692). Kirjallisuudenlajina ruumissaarnoja leimaavat vahvat konventiot, mutta niiden sisältämissä elämäkertaosissa on myös yksilöllistä vaihtelua, esimerkiksi kuvauksia yksittäisten avioparien arjesta. Tarkastelen esitelmässäni normien ja käytäntöjen risteyskohtia sekä pohdin, missä määrin yhtäältä genren konventiot ja toisaalta kirjoittajien valinnat ja kohdehenkilöiden sekä heidän läheistensä toiminta muovasivat ruumissaarnoissa esitettyjä normeja.

Pohdin myös erilaisten kontekstien merkitystä ruumissaarna-aineiston tutkimuksessa. Yhden kirjoittajan tekstien muodostamaan rajattuun otantaan keskittyminen antaa mahdollisuuden syventää kontekstia kirjoittajan ja tekstin kohdehenkilöiden elämänpiiriin sekä heidän perhehistoriaansa ja verkostoihinsa. Lisäksi tekstin syntykontekstiin syventyminen auttaa kohdistamaan katseen tekstien sosiaaliseen ja tilanteiseen rakentumiseen. Esitän, että tekstien paikallisten syntykontekstien huomioimisen avulla voidaan pyrkiä tavoittamaan sitä, miten miehet ovat itse tulkinneet ja uudistaneet mieheyden malleja.

Isyys ja arvot maskuliinisuuden murroksessa: narratiiviset orientaatiot ja identiteettipositiot

Johanna Mantere

Isyyttä koskeva tutkimus on laajentunut isyyden kulttuurisista muutoksista kohti elettyjen kokemusten ja identiteettityön tarkastelua. Tässä esityksessä tarkastelen isyyden identiteetin rakentumista maskuliinisuuden murroksessa osana laajempaa Itä-Suomen yliopiston hanketta ”Uskonto, merkitys ja maskuliinisuus” (Suomen Akatemia).

Tutkimuksessani yhdistän narratiivista analyysiä ja identiteettipositioiden tarkastelua. Aineisto koostuu laadullisista haastatteluista, joissa miehet jäsentävät isyyttään suhteessa elämänkulkuun, ihmissuhteisiin ja maailmankatsomukseen. Ensimmäisessä vaiheessa aineistosta hahmottui kolme erilaista narratiivista orientaatiota, jolla isät kertoivat isyydestään: 1) Kriisien kautta kasvava isyys, 2) Arjen tasapainoa etsivä isyys ja 3) Uskoon ja arvopohjaan nojautuva isyys. Orientaatiot eivät palaudu suoraan elämäntilanteisiin, vaan eri taustoista tulevat isät voivat jäsentää isyyttään samankaltaisten merkitysrakenteiden kautta.

Toisessa vaiheessa tarkensin analyysia identiteettipositioiden kautta. Haastatteluissa miehet asemoivat itseään suhteessa lapseensa, omiin vanhempiinsa, lapsen äitiin sekä yhteiskunnallisiin ja kulttuurisiin odotukseen isyyteen liittyen. Kiinnostavaa oli, miten eri tavalla nämä positiot vaikuttivat isän omaan kokemukseen isyydestään. Omasta näkökulmastaan isät saattoivat kokea olevansa keskeisessä roolissa lasten kasvattajina, mahdollistajina ja emotionaaliseen läsnäolon tarjoajina, mutta suhteessa yhteiskuntaan ja entiseen puolisoon isät saattoivat kokea olevansa väärinymmärrettyjä ja näkymättömiä.

Aineiston valossa maskuliinisuus näyttäytyy yhtenä tärkeänä osana isyyttä, mutta ei määrittävänä: keskeiseksi nousee suhde omaan lapseen. Isyys myös muovaa miesten käsityksiä maskuliinisuudesta ja toimii toisaalta tapana muovata maskuliinisuutta uudenlaiseksi generatiivisesti tulevia sukupolvia varten. Maskuliinisuuden muutos ei kuitenkaan jäsenny tutkimuksen valossa lineaarisena siirtymänä perinteisestä “uuteen” isyyteen, vaan monitasoisena ja jännitteisenä liikkeenä eri positioiden välillä.

Lisäksi aineisto tuo esiin uskonnon merkityksen osana maskuliinisuuden ja isyyden jäsentämistä. Osalle isistä uskonto ja Taivaan isän käsite tarjoavat positiivisen isyyden mallin, jonka kautta omaa isyyttä hahmotetaan ja jonka varassa voidaan irrottautua hegemoniseen maskuliinisuuteen liitetystä kontrollin ja hallinnan eetoksesta. Toisaalta oli nähtävissä, että myös uskonnoton arvomaailma voi tarjota isälle luottamusta epävarmuuden keskellä.

Sateenkaaren tuolla puolen: Elettyä queer-teologiaa toivosta ja tulevaisuudesta

Marjukka Laiho

Queer-teologiasta on suomalaisen teologisen tutkimuksen kentällä keskusteltu reilun vuosikymmenen ajan (mm. Järviö 2013). Viime vuosina queer-teologinen tutkimus on yleistynyt ja lisännyt näkyvyyttään erityisesti opinnäytteissä ja väitöskirjatutkimuksissa. Usein tutkimuksen taustalle on asettunut teoreettis-metodologinen, lähinnä vapautuksen teologiasta ammentava näkökulma, jossa teologian tekemisen yhteiskunnallis-poliittinen intentio yhdistyy queer-teorian haasteeseen tarkastella sukupuolta stereotypioita, binäärisyyksiä ja dualismeja laveammin (mm. Althaus-Reid & Isherwood 2007; Butler 1990).

Tässä esitelmässä ankkuroidun kansainvälisen queer-teologian teoreettisiin ja poliittisiin juuriin, joita keskustelutan suhteessa niin sanottuun eletyn teologian tutkimukseen (mm. Laiho 2021) – erityisesti kriittiseen eletyn teologian tutkimukseen. Korostamalla teologian tekemisen paikallista ja prosessuaalista luonnetta liityn samalla siihen tutkimukselliseen lähestymistapaan, jossa sukupuolen ja seksuaalisuuden teologiaa on tehty ja tarkasteltu nimenomaan empiirisen tutkimuksen valossa (mm. Kejonen 2020).

Esitelmä ankkuroituu empiirisesti erityisesti vuonna 2026 toteutettuun sateenkaariteologiseen työpajatyöskentelyyn, aiheesta julkaistun kirjoituskutsun kautta saatuihin sateenkaariteologisiin narratiiveihin sekä kanssatutkimukselliseen yhteistyöhön. Tässä esitelmässä tarkastelen valikoituja tekstimuotoisia aineistoja keskittymällä toivon ja tulevaisuuden näkökulmaan. Kysyn erityisesti: Minkälaista utooppista eli paremman tulevaisuuden elettyä teologiaa on mahdollista muotoilla aineistoihin pohjautuen? Lopuksi suhteutan tutkimustuloksia sekä queer-teologian että toivon teologian ajankohtaisiin keskusteluihin.

Kirjallisuus

Althaus-Reid, M., & Isherwood, L. (2007). Thinking theology and queer theory. Feminist Theology, 15(3), 302-314.

Butler, J. (1990). Gender trouble: feminism and the subversion of identity. Routledge.

Järviö, N. (2013). Queer-teologian evankelis-luterilainen mahdollisuus. Naistutkimus, 26(2), 5-15.

Kejonen, E. (2020). Eletty teologia tutkimusotteena. Teoksessa Vuola, E. (toim.), Eletty uskonto: Arjen uskonnollisuudesta ja sen tutkimuksesta (ss. 168–192). Tietolipas 265. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Laiho, Marjukka. (2021). Eletty teologia tutkimusotteena. Teoksessa Hallamaa, J. & Tervo-Niemelä, K. & Peltomäki, I. (toim.), Teologia eletyn uskonnon tulkkina: Normatiivisuus ja uudistuvat metodit (ss. 128-153). Suomalainen Teologinen Kirjallisuusseura.

Episteeminen (väki- ja kanssa)valta uskonnon ja maskuliinisuuksien tutkimuksessa

Anna Sofia Salonen, Teemu Pauha & Marjukka Laiho

Maailmassa olemisen tapoja on aina enemmän kuin niiden kuvaamisen tapoja. Episteemistä valtaa käyttäessään tutkijat nimeävät ja tulkitsevat ilmiöitä ja identiteettejä rajallisten käsitteiden kautta. Samalla he yksinkertaistavat, rajaavat ja typistävät – joskus kokonaisia elämiä. Myös episteeminen väkivalta (mm. Teo 2010; ks. Spivak 1988) on aina potentiaalisesti läsnä tutkimuksessa. Sen riski korostuu erityisesti tutkittaessa syvälle identiteettiin, uskomuksiin ja elämisen tapoihin kiinnittyviä ilmiöitä, kuten uskontoa, seksuaalisuutta ja sukupuolta.

Aiemmat erilliset tutkimuksemme uskonnottomuuden, uskonnollisten vähemmistöjen ja eletyn teologian parissa ovat johdattaneet meidät problematisoimaan eräitä uskonnon ja sukupuolen tutkimuksen keskeisiä rajapintoja. Uskonnontutkimuksessa yhtenä ongelmana on uskonnottomuuden ilmenemismuotojen vaientaminen, kun taas sukupuolen ja uskonnon intersektioita tarkastelevassa tutkimuksessa on vaarana ulossulkevien kategorioiden rajojen vahvistaminen ja moninaisen moninaisuuden sivuuttaminen. Tutkijoiden käyttämät käsitteet eivät myöskään aina tavoita ihmisten arkisia kokemuksia, identiteettejä ja itseymmärryksiä. Yhteisen reflektiomme myötä olemme alkaneet hahmottaa näiden rajapintojen välisiä jatkuvuuksia ja katkoksia sekä tunnistaneet tarpeen tarkastella rinnakkain erilaisten toiseuksien äärellä tehtävän tutkimuksen tekemisen tapoja.

Tässä esitelmässä tarkastelemme konkreettisten tutkimusesimerkkien avulla, miten voisimme olla uskonnon ja maskuliinisuuksien tutkimuksessa vähemmän väkivaltaisia ja enemmän kanssavaltaisia (Laiho et al. 2023). Lähtökohtanamme on, ettei episteemistä valtaa voida koskaan täysin purkaa. Sen sijaan valtaa voidaan jakaa toisin, ja tutkimuksen tiedostamattomia väkivaltaisia ulottuvuuksia voidaan tietoisesti pyrkiä vähentämään. Esitelmässä tarkastelemme erityisesti kahta toisiaan potentiaalisesti täydentävää, mutta keskenään jännitteistä lähestymistapaa: vakiintuneiden käsitteiden kriittistä haastamista, purkamista ja nurinkääntämistä sekä kanssatutkimuksellisten menetelmien tarjoamia mahdollisuuksia episteemisen tulkinta- ja nimeämisvallan jakamiseen. Näin tekemällä vastaamme työryhmän kutsuun kehittää spekulatiivisia, metodologisia ja teoreettisia näkökulmia uskonnon, mieheyden ja maskuliinisuuksien tutkimukseen.

Laiho, M., Tokola, N., & Eriksson, P. (2023). Kanssatutkimus ja valta: Auktoriteetista tasavertaisuuden ihanteeseen. In M. Kulmala, S. Spišák, & S. Venäläinen (Eds.), Kanssatutkimus: Ihanteet ja käytännöt (pp. 70–88). Tampere University Press. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-359-042-7

Spivak, G. C. (1988). Can the Subaltern Speak? In C. Nelson, & L. Grossberg (Eds.), Marxism and the Interpretation of Culture. Urbana/Chicago: University of Illinois Press.

Teo, T. (2010). What is epistemological violence in the empirical social sciences? Social and personality psychology compass, 4(5), 295–303.

Fantasies about human reproduction without the involvement of maternal bodies are as old as western civilization. Historical, cultural and political dimensions of such ideas have been discussed in previous literature, but their unconscious inception is often overlooked. I will argue that these fantasies function to defend against archaic experiences of dependency, which they deny. In order to map the significance of infantile envy in these ectogenetic fantasies, they will be analyzed as an expression of a foundational fantasy, such as suggested by Teresa Brennan. Insights from this account will be compared with Bracha Ettingers theory of the matrixial borderspace, and the consequences of foreclosing this particular form of trans-subjectivity.

Listening to Indigenous Queer Subjectivities: Capitalist Discourse and the Limits of Psychoanalytic Listening

Guillermo Enrique Delgado Ramos

Psychoanalysis has devoted remarkably little attention to Amazonian Indigenous peoples. This silence becomes even more striking when Indigenous queer subjectivities are considered. Rather than treating this absence simply as a gap in the literature, this paper approaches it as a theoretical and ethical question: what remains unheard when psychoanalysis overlooks the subjective effects of contemporary transformations among Indigenous peoples?

Drawing on Lacan’s concept of capitalist discourse, I argue that capitalism should be understood not only as an economic system but also as a mode of subjectification that reshapes desire, identifications, and social bonds. Indigenous queer subjectivities offer a privileged site from which to examine these transformations.

Based on qualitative interviews with Shipibo-Konibo LGBTQ+ participants from the Peruvian Amazon, the paper examines how migration to urban contexts under conditions of subaltern incorporation into capitalism transforms the symbolic conditions under which queer subjectivities become visible, speakable, and socially recognizable. Their increasing visibility should not be interpreted as evidence that more Indigenous people have become queer, but rather as an effect of changing conditions of subjectivation and recognition associated with capitalist discourse.

I argue that Indigenous queer subjectivities expose a persistent blind spot within psychoanalysis. Listening to these experiences does not simply extend psychoanalytic knowledge to a previously neglected population; it invites a critical reconsideration of the possibilities and limits of psychoanalytic listening in contexts shaped by colonial histories, capitalist discourse, and profound cultural difference.

Anna Nyström

My paper investigates how Judith Butler, in their ethics of nonviolence, engages with Melanie Klein’s psychoanalytic theory. Butler’s ethics focuses on understanding and resisting human destructiveness enacted in war and through discursive frames. Although their ethics is not primarily about the climate crisis, I argue that Butler’s turn to Klein offers tools for both diagnosis and emancipation in relation to human destructiveness toward the planet. I aim to show that Butler queers the psychoanalytic Kleinian concept of reparation by disconnecting it from a mother-child dynamic, instead allowing it to denote an ethical responsibility for the fragility of life. Klein’s concept of reparation depicts a process of infantile development in which the infant becomes weary of its own aggression toward its caregiving mother and tries to make amends. However, in my interpretation of Butler’s use of Klein, the concept of reparation is expanded in scope and politicized so that it can help us understand: 1) how we direct unconscious hatred against the very sources of life on which we depend for our existence, such as planetary nature; 2) how we can take responsibility for this hatred, so that it entails not only the ethical responsibility of preserving and caring for human lives but also a shared responsibility for other species and the planet’s ecosystems. After demonstrating Butler’s use of Klein to understand the wrongs and (ethical) rights of human subjectivity regarding the destruction and preservation of the planet, I will raise some critical questions about Butler’s use of Klein’s theory.

Anis Minari is an autofictional character whose first article (Minari, 2026) explored the law’s epistemological underpinnings in relation to gendered violence. Writing through Anis was an exercise for four researchers who wanted to overcome some of the difficulties associated with “researching through the self”. It was an attempt to find ways to both create space for lived experience within academia and de-center the individual researcher—not to overcome “subjectivity,” but to expose the law’s fallacious claim to neutrality.

Beyond non-performative “gender equality.”

Yulia Dergacheva

As a starting point of my presentation, I will briefly introduce the findings of my dissertation project (the introduction to the article-based thesis). However, I aim to go beyond this and discuss the findings in the context of “We are doing it wrong”. In the course of the research, it became evident how disconnected the legal imaginaries of gender equality and justice in the Nordics are from the lived realities of workplace equality and the pursuit of justice in workplace sexual harassment for migrant women. It emerged as though institutions, laws, policies, authorities, and officials were designed not to deliver justice or to assist in its pursuit, but rather to maintain the appearance of justice, while holding the belief that systemically everything works as it should. Drawing from Sara Ahmed’s concept of “non-performative actions” as the “speech acts that do not bring into effect what they name” (Ahmed, 2021), I discuss the idea of the Nordic gender equality as “non-performative gender equality”: a set of stated gender equality practices oriented not toward establishing genuinely gender-equal practices or narratives, but toward preventing them from coming into being. Further, based on the findings of my dissertation, I attempt to track down emancipatory strategies leading to (re)establishing gender equality and justice in defiance of non-performative practices.

BinaryTech – A new materilist method for analysis of intra-active law

Juho Aalto

To date, numerous scholarly contributions in feminist, queer and posthumanist studies, and recently also in biology, have theoretically and empirically challenged binary categories related to sex, gender and sexuality. However, these new knowledges have not been able to impact legislation and the legal order, which still rely on binary thinking in terms of sex and gender. Binary dichotomies such as nature/culture, sex/gender and man/woman have already become unstable in many fields, and their meaning has been shifting.

BinaryTech as a method of analysis, this dissertation continues to unsettle binary dichotomies present in jurisprudence, the legal orders and legal practices that reproduce them. The method is anchored in Nordic Feminist Legal Studies and Karen Barad’s agential realist framework. Agential realism offers a useful ontoepistemological, methodological framework for a nuanced and systematic examination of how binaries (such as male/female and sex/gender) operate material-discursively within the legal order, through structures that also impact legal subject formation. BinaryTech challenges Nordic linguistic turn postmodern feminist theorisations that still contribute to maintaining basic binary dichotomies such as nature/culture, sex/gender, matter/discourse and suggest a return to Marxist critiques of law as neo-liberalism has been benefiting from postmodernist throught.

The method provides understanding on how binary dichotomies within jurisprudence and the legal order and practices could be read as enactments of differences that are productive, and that create connections when the application of law is understood as an ontoepistemological process.

Erika Grigorjew, University of Jyväskylä / Jyväskylän yliopisto

In this study, we explore the gendered nature of night-time care through a narrative analysis of parents’ interviews conducted in Finland, the UK, and Spain. Our research question examines narratives of gendered night-time care produced by parents across three different national contexts characterised by different family policy regimes and parenting cultures. We are interested in both country-specific patterns and cross-national similarities in the parents’ narratives.

Theoretically, our study draws on sociology of sleep, feminist care ethics and parenting culture studies. We understand night-time care as relational practices connected to and reflecting social, cultural and gendered structures. We conducted individual in-depth interviews in three socially, culturally and politically distinct countries: Finland (N=27), the UK (N=26) and Spain (N=21). Participants were mothers and fathers of young children with various backgrounds, having at least one child aged 2 or under. At the time of study, all participants were living either in a mixed-sex or same-sex couple relationship.

According to our preliminary findings, parents’ narratives across all three country contexts were gendered: Mothers described carrying a greater share of care, particularly during periods of breastfeeding, as well as more emotional and cognitive labour during late evenings and nights. Yet, there was considerable variation in how night-time care was constructed and the ways that gender was mobilized to account for these differences, pointing to the gendered nature of night-time care intersecting with and going beyond national policy and cultural difference.

Kun luonto pettää – tahattoman lapsettomuuden ja ympäristökriisin lomittuneet epävarmuudet suomalaisessa nykyesseistiikassa

Katri Aholainen, Turun yliopisto

Esitelmässäni tarkastelen 2020-luvulla julkaistuja suomenkielisiä esseitä, joissa kirjoittajat käsittelevät lapsitoivetta, lapsettomuutta ja hedelmöityshoitoja. Aineistossa korostuvat kirjoittajien kuvaukset jännitteestä lisääntymisprosessiin kuuluvien hallittavuuden ja hallitsemattomuuden kokemusten välillä. Kiinnostava havainto on, että 2020-luvulla lapsettomuusteema kytketään esseissä toistuvasti myös ympäristökriisin kysymyksiin.

Esitelmässäni fokusoinkin kysymykseen siitä, miten lapsitoiveeseen liittyvä hallitsemattomuus merkityksellistyy suhteessa ympäristökriisiin liittyvään epävarmuuteen.  Miten esseissä ilmaistaan, kyseenalaistetaan ja neuvotellaan usein sukupuolittuneita käsityksiä luonnosta ja luonnollisuudesta lapsitoiveen, lapsettomuuden ja ympäristökriisin toisiinsa limittyvissä konteksteissa.

Vaikka aineisto koostuu nimenomaisesti kirjamuodossa julkaistuista esseistä, käsitän ne osana laajemmin määrittyvää elämäkirjoittamisen (life writing) kenttää, joka sisältää

monissa eri muodoissa ja eri alustoilla julkaistuja tekstejä aina perinteisistä (oma)elämäkerroista autofiktioon, runouteen ja blogikirjoituksiin. Keskeistä sekä elämäkirjoittamiselle että esseistiikalle on omakohtaisuus ja omaelämäkerrallisuus, jotka ilmenevät myös omassa aineistossani. Esitelmässäni tarkastelen sitä, miten essee omakohtaisen kirjoittamisen muotona osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun vanhemmaksi tulemisen ja lapsen saamisen problematiikasta 2020-luvun ja ympäristökriisin kontekstissa.

Yöllinen hoiva sukupuolittuneena työnä: vanhempien sukupuoliroolit ja vastuut unikoulukirjoissa

Jenny Säilävaara, Jyväskylän yliopisto

Pienten lasten yöaikainen hoiva on perheiden sukupuolittuneen hoivatyön keskeinen mutta vähän tutkittu ulottuvuus. Vaikka kotityön sukupuolittunutta jakautumista on tutkittu paljon, yöllisen hoivan näkymätön työ on jäänyt pitkälti vaille huomiota. Esitelmässäni tarkastelen, miten vanhempien sukupuoliroolit ja vastuut rakentuvat ja vahvistuvat unikoulukirjallisuudessa, erityisesti yöllisen hoivan käytäntöjen osalta.

Aineistonani on kahdeksan suosittua unikoulukirjaa, neljä suomalaista ja neljä brittiläistä, joita analysoin diskursiivisin menetelmin. Kysyn, miten vanhempien sukupuoliroolit ja vastuut näkyvät pienten lasten vanhemmille suunnatuissa unikoulukirjoissa. Unikoulukirjat käsittelevät suoraan yöllisen hoivan organisointia eli työtä, joka katkaisee unen, vaikuttaa työssäkäyntiin ja edellyttää neuvottelua (mahdollisten) puolisoiden välillä.

Analyysissa selvitän, rakentavatko kirjat vanhemmille sukupuolen mukaan eriäviä vastuita avoimesti vai syntyykö sukupuolittunut työnjako hienovaraisemmin. Aineisto rakentuu pitkälti heteronormatiivisen kahden vanhemman perheen oletukselle, jossa vanhemmat ovat äiti ja isä, ja muunlaiset perheet ja vanhemmuudet jäävät oppaissa lähes näkymättömiin. Sekä suomalaisissa että brittiläisissä kirjoissa käytetään yhä useammin sukupuolineutraalia kieltä, mutta oletus synnyttäneen vanhemman ensisijaisesta vastuusta säilyy erityisesti yöllisessä rauhoittelussa. Kiinnitän erityistä huomiota hoivajärjestelyihin vaikuttaviin tekijöihin, kuten imetyskäytäntöihin ja perhepolitiikkaan, jotka poikkeavat Suomessa ja Britanniassa merkittävästi toisistaan.

Tutkimus lisää ymmärrystä siitä, miten asiantuntija- ja populaarit diskurssit voivat ylläpitää tai haastaa hoivatyön eriarvoisuutta. Vertaileva asetelma osoittaa, miten erilaiset kansalliset kontekstit, joissa vanhempainvapaat ja tasa-arvonormit poikkeavat toisistaan, tuottavat erilaisia tapoja rakentaa yöllisen hoivan vastuita diskursiivisesti.

(Ura)isät kotiin ja (ura)äidit töihin. Perhevapaauudistuksen sukupuolipolitiikka mediateksteissä

Lotta Arvilommi, Tampereen yliopisto

Yksi suomalaisen tasa-arvon kipupiste on jo pitkään ollut perhevapaiden ja hoivavastuun epätasainen jakautuminen: miehet käyttävät vain murto-osan vanhempainrahapäivistä. Perhevapaajärjestelmää on 2000-luvulla uudistettu useaan otteeseen, ja uudistusten keskiössä on ollut isien perhevapaiden käytön lisääminen. Vuonna 2022 järjestelmää uudistettiin aiempaa kokonaisvaltaisemmin, kun vanhempainrahakautta pidennettiin ja se jaettiin lähtökohtaisesti puoliksi vanhempien kesken, käytännössä pidentäen ei-synnyttäville vanhemmille (usein isille) kiintiöityä vapaata merkittävästi.

Esityksessäni lähestyn vuonna 2022 voimaan tullutta perhevapaauudistusta ja sitä seurannutta julkista keskustelua neuvotteluna sukupuolten välisistä suhteista sekä työn ja hoivan sukupuolittuneista järjestyksistä. Olen kiinnostunut siitä, miten äiteihin ja isiin kohdistuvia oikeuksia, velvollisuuksia ja odotuksia jäsennetään uudistusta seuranneessa julkisessa keskustelussa.

Vaikka isien hoivavastuun lisäämiseen tähdänneen perhevapaauudistuksen kuvataan mediateksteissä vahvistavan (ura)isien oikeutta vanhemmuuteen ja hoivaan, esitän, että perhevapaauudistuksen sukupuolipolitiikka koskee ennen kaikkea äitejä. Sen seurauksena on mediateksteissä kuvattu intensivoitunut palkkatyöäitiys, jossa palkallisen ja palkattoman työn vaatimukset seuraavat (ura)äitejä vuorokauden ympäri.

Esitykseni pohjautuu tekeillä olevaan pro gradu -tutkielmaani, jossa tarkastelen sukupuolittuneen kansalaisuuden jatkuvuuksia ja murroksia perhevapaauudistusta käsittelevissä mediateksteissä. Media-aineisto koostuu Helsingin Sanomissa ja Yle Uutisissa perhevapaauudistuksen voimaantulon jälkeen julkaistuista uutisartikkeleista.

Emma Lamberg (University of Turku)

Scholarship on social reproduction and everyday political economy has shown that households respond to shared macroeconomic pressures through differentiated social reproduction strategies, contributing to the accumulation of compound inequality over time. Yet the everyday mechanisms through which these pressures are translated into divergent trajectories remain underexplored. Drawing on ethnographic observations, time-use diaries and in-depth interviews with working-age parents in Finland, this article examines how households absorb economic and institutional pressures in ways that either preserve or deplete their capacities for social reproduction. Through a fine-grained analysis of social reproduction strategies (SRS), the article argues that life-making capacity depends not simply on the resources households possess, but on their ability to convert resources across domains, such as money into time, social ties into support, and cultural resources into institutional advantage. These conversion processes are shaped by households’ differentiated relations to welfare institutions, labour markets and informal support networks. The article further argues that the welfare state does not just compensate extant inequalities but also functions as a differentiated capacity infrastructure, enabling some households to strengthen their social reproductive capacities while confronting others with burdensome or disciplinary institutional encounters. Compound inequality emerges through these uneven dynamics of capacity preservation and depletion, revealing the everyday micro-foundations through which shared pressures produce cumulative inequalities over time. The article argues that compound inequality emerges through these uneven processes of capacity preservation and capacity depletion, and shows how shared pressures are translated into cumulative inequalities through everyday social reproduction.

–Building Fatherhood: Reproductive Labour and Transnational Family Life among Estonian Construction Workers

Matias Muuronen (University of Helsinki)

Following Salmenniemi and Ylöstalo’s (2023) call to attend to the “manual labour often occluded in feminist social reproduction theory”, this presentation examines how Estonian construction workers in Finland materially reproduce transnational family life. I focus on practices narrated by fathers when discussing their roles and responsibilities within families stretched between Estonia and Finland. When asked about care, many reach for their phones to show pictures of summer houses, outdoor kitchens or canoes built together with, or for, their families. Others describe travelling home to Estonia for the weekend and the gruelling return to Finland on Sunday evenings, driving to the port of Tallinn after weekly goodbyes.

These accounts raise a broader question: How is transnational family life materially made? Rather than approaching care primarily as an interpersonal or affective relation, I attend to the material practices and infrastructures through which family relationships are sustained across distance. Building, crafting, driving and travelling require time, bodily effort, skills and emotional work, while also depending on cars, ferries, homes and other material arrangements. Drawing on feminist social reproduction theory and new materialist approaches, I explore how human and material practices become entangled in the making of family life across borders. Following Salmenniemi and Ylöstalo’s conceptualisation of manual, affective and experimental reproductive labour, I ask what becomes visible when reproductive labour is examined through the material practices of short-distance labor migration.

Salmenniemi, S., & Ylöstalo, H. (2024). Everyday utopias and social reproduction. Current Sociology, 72(6), 1145-1162.

Working class migrant women’s intimacies in home-based nail studios

Daria Krivonos (University of Helsinki)

What do solidarities mean and look like when the racial capitalist enclosure renders some forms of life – migrant, racialised, lower-income and ‘unproductive’ — increasingly undesirable? Drawing on the ongoing ethnographic fieldwork among post-Soviet nail technicians and their customers in Helsinki, I examine subtler forms of solidarity that emerge against racial capitalism, drawing attention to the non‑spectacular day-to-day practices through which such solidarities and intimacies take shape. I trace the interconnections between gendered racial capitalism, migrant entrepreneurship, and the spaces of social reproduction as they are embodied in home-based nail salons run by migrant women. By lingering in these spaces, I move beyond stigmatizing representations of work in such ‘salons’ as ‘informal,’ ‘illicit,’ or ‘low skilled. I begin by analysing these salons as emblematic sites of gendered racial capitalism that absorb market-generated instability, unemployment, and gendered racism. I then examine how home-based nail salons serving lower-income migrant women simultaneously function as vital infrastructures of care, organized through more reciprocal and horizontal relations, often grounded in shared classed experiences, migrant motherhood, and deskilling. By doing that, I aim at foregrounding forms of solidarity and intimacy that may not immediately register as familiar yet are vital to maintaining life and community when certain forms of living become unwanted.

Infrastructural Precarity Shaping Migrants’ Housing Arrangements and Intimacies

Laura Mankki, University of Eastern Finland

In my research, I examine how housing and intimacies are organized in the everyday lives of migrants living in Eastern Finland. How intimacies emerge in situations where housing is difficult to secure or access, income is unstable, and residence permits remain uncertain? I am particularly interested in how people, places, and socio-material environments participate in the formation of intimacies.

To conceptualize these everyday experiences, I draw on the notion of infrastructural precarity. Building on theories of precarity, infrastructural precarity shifts analytical attention away from labour markets alone toward the broader infrastructures through which people secure everyday living (e.g. Jaatsi & Kymäläinen 2023). Following Berlant’s (2016) understanding of infrastructure as a ”living mediator” that organizes life, I conceive of infrastructures not as fixed systems or technical structures but as dynamic affective, social, material, economic and intimate processes. From this perspective, infrastructures emerge through the intra-action of both human and non-human actors and practices, continuously generating new possibilities and forms of life They are relational and networked: when one element changes, the entire configuration may shift or become destabilized (Lehtonen 2013).

This understanding highlights how migrants’ housing arrangements are produced through interconnected infrastructural relations. A home, for example, can be understood as an outcome of multiple infrastructures involving housing markets, employment, legal status, social networks, transportation systems, and everyday practices of care and intimacies. When one of these elements becomes unstable, the broader process of dwelling and homemaking may also be changed and disrupted.

Vuokko Isaksson

Käsillä tekemisen sukupuolittuneisuudella on pitkä historia. Kansakouluasetuksen tullessa voimaan vuonna 1866, tyttöjen käsityönopetus rakentui naisten kodissa tarvittavien taitojen oppimiseen ja poikien opetus miesten käsityöläisammatteihin. Peruskouluun siirryttäessä haluttiin eroon oppiaineiden jakautuneisuudesta, nimikkeiksi tulivat materiaalilähtöinen tekstiilityö ja työtapakeskeinen tekninen työ. Sukupuolittuneisuus jäi edelleen piilo-opetussuunnitelmaksi, tytöt valitsivat tekstiilin ja pojat teknisen työn. Sisällöllisesti opetus jatkui kuten ennenkin.

Teollistumisen ja kansainvälistymisen edetessä kodissa tarvittavien tuotteiden valmistaminen väheni. Käsillä tekeminen alkoi muuttua kodin ulkopuolella tapahtuvaksi harrastamiseksi, jonka  mahdollisti kansalaisopistojen määrän merkittävä kasvu 1970-luvulla. Sukupuolittuneisuus jatkui,   myös ammattimaisessa käsityössä,  käsi- ja taideteollisuudessa. Tekstiilitaiteilijat olivat yli 90 prosenttisesti naisia ja he suunnittelivat koteihin ”taiteellisesti korkeatasoisia”  käyttötekstiilejä kasvattaakseen ”yleistä hyvää makua”.

Peruskouluun siirryttäessä jäivät käsityö- ja teknologiakäsitteet määrittelemättä. Oppimisympäristöjen kehittäminen eriytyi, ei varsinaisesti sukupuolen mukaan, vaan mitä pidettiin näiden oppiaineiden perustehtävänä. Teknisen työn luokat alkoivat muistuttaa teollisuushalleja, tekstiililuokkaan saatiin, jos saatiin, yksi tietokoneohjelmoitu ompelukone.

2000-luvulla tuli tekoäly. Samoihin aikoihin muuttui tekstiilityö ja tekninen työ yhteiseksi oppiaineeksi, johon harvat olivat tyytyväisiä. Käytännössä tuntimäärä puolittui.

Pohdintani fokus:

–       Määrittelen, mitä on käsityö ja mikä teknologiaa irrottamalla ne sukupuoleen sidotusta ajattelusta.

–       Käsityön muuttuminen arkeen / kotiin keskittyneestä ajattelusta visuaalisen ilmaisun välineeksi, jossa tekijä on tekemisensä subjekti eli hänellä on luovuttamaton oikeus määritellä tekemisensä sisältö itse. Ensimmäisenä muuttuivat tilkkutyöt 1960-luvulta alkaen. (UEF_Isaksson_Vuokko_arkisto.pdf)

–       Käsien ja aivojen välillä on merkittävä yhteys, noin kolmasosa aivoista ohjaa käsillä tekemistä, myös kädet ajattelevat – haptisuus.

–       Onko tekoäly isäntä vai renki? Osaako tekoäly virkata? Pystyykö tekoäly luomaan uutta? Kannattaako uhrata tekoälylle oikeutemme ajatella ja keksiä uutta?

The Language of the Goddess in Women’s Handicrafts from the Neolithic to the Present

Kaarina Kailo, European Institute of Archeomythology

The aim of my paper is to describe the significance and persistent nature of the ornaments and symbols in women’s ancient and modern handicrafts; they reflect the long continuum of female textile culture.  The symbols have remained surprisingly similar from the Neolithic era to the present. Marija Gimbutas’ archeomythology brought to light the matristic goddess cultures of Old Europe and revolutionized academic thinking about the past. She refers to the actual language of the goddess, which consisted of recurring archaeological symbols such as the spiral, the rhombus, wavy lines and the vulva.  As Mary B. Kelly has also shown, the same life-oriented themes and matristic motifs can be found in women’s handicrafts all over the world, from the tree of life to the mother-daughter chain and the golden woman. They can also be found in Finnish-Karelian “käspaikka” ritual linen. What do these symbols tell us about the values and concerns of women beyond any kind of bioessentialism? Modern matriarchal studies has produced more and more evidence of egalitarian matrilineal cultures, revealing how the textiles together with other new proof challenge patriarchal research and its gendered biases.

Turning Podcast Listening into a Feminist Practice: Co-listening, Care, and Quiet Activism

Golnar Gishnizjani, PhD Researcher, Media Studies, University of Turku & Laya Geramizadegan, PhD Researcher, Digital Culture, Landscape and Cultural Heritage, University of Turku

What happens when listening becomes too difficult to do alone? As two Iranian women in the diaspora, we followed the Woman, Life, Freedom movement through screens, social media, images, and news, yet the voices sustaining it were missing from our understanding. We turned to Radio Marz, a Farsi podcast recorded inside Iran, and to its episodes about the movement1. The intimacy this listening produced was affectively demanding and hard to endure alone. We began listening together.

Podcast listening became co-listening: a practice of pausing, replaying, remembering, talking, falling silent, taking notes, holding hands, making tea, and sometimes stopping altogether. We wrote through that conversational process, responding to each other while preserving our differences rather than merging them into a single analytical voice. Care did not come from outside the research; it became the condition that made listening possible. Co-listening is both a feminist method and an argument that knowledge becomes possible through relational practices of care.

Co-listening also changed how we heard resistance. Removing headscarves, quitting jobs, making underground art, enduring loneliness, and persisting through compromised choices: these complicate spectacular accounts of revolution. Extending Bickford’s (1996) political listening and Pottinger’s (2017) quiet activism, we argue that a podcast becomes political not only through what it says but also through how it is heard, held, and carried into other relations (Rae, 2023). This political potential has a threshold: being moved is not yet activism, and our low-risk diasporic listening is not equivalent to the resistance of those imprisoned, injured, or killed inside Iran. Naming this asymmetry defines rather than diminishes what co-listening can do: sustain infrastructures of attention, trust, and narrative circulation through which political life endures across distance.

References

Bickford, S. (1996). The dissonance of democracy: Listening, conflict, and citizenship. Cornell University Press.

Pottinger, L. (2017). Planting the seeds of a quiet activism. Area, 49(2), 215–222. https://doi.org/10.1111/area.12318

Rae, M. (2023). Podcasts and political listening: Sound, voice and intimacy in the Joe Rogan Experience. Continuum, 37(2), 182–193. https://doi.org/10.1080/10304312.2023.2198682

Gender Parody, Feminised Narratives, and Feminist Meaning-Making in Chinese Ni-Su Fandom

Zhengyan Cai, University of Warwick

Ni-Su is a fan practice in contemporary Chinese popular culture in which fans reinterpret media figures through gender-inverted narratives, often positioning male celebrities as female within fan discourse. Predominantly practiced by cisgender women, Ni-Su has frequently been discussed in relation to fandom, gender representation, and the reproduction or subversion of patriarchal norms. This paper instead examines how Ni-Su operates as a collective and creative practice through which women articulate, negotiate, and reinterpret gendered experiences in contemporary China.

Focusing on female fans of actor Qin Hao following the success of The Bad Kids (2020), the study draws on digital ethnography, including qualitative content analysis of posts from Weibo and Bilibili, alongside thematic analysis of in-depth interviews. The analysis explores how fans construct unstable and shifting gender narratives through addressing practices, bodily metaphors, feminised naming, coded humour, and strategic visibility management.

Rather than simply “turning men into women,” Ni-Su narratives fluidly move across gendered positions, allowing contradictory identities and affective meanings to coexist without resolution. Through these practices, fans collectively reinterpret embodied experiences, intimacy, desire, vulnerability, and social expectations, while also negotiating broader social, ideological, and platform pressures.

Drawing on Judith Butler’s concepts of performativity and parody, together with Jack Halberstam’s notion of the “queer art of failure,” the paper argues that Ni-Su does not seek a stable feminist victory over dominant gender norms. Instead, it creates playful and affective spaces for women’s meaning-making through unstable, relational, and continuously negotiated practices of interpretation.

 Henry-Paul Ontto-Panula

Järjestin kesällä 2024 taidetapahtuman, johon keräsin trans*taiteilijoilta tekstiteoksia kirjoituskutsulla. Tapahtuman ajatus oli nostaa esiin sarjakuvien avulla tehtävää trans*aktivismia, mutta toisin kävi. Aktivismin tarinat, joita kuvittelin löytäväni, olivatkin tarinoina yksilön ponnisteluista todistaa oma kuulumisensa.

Tutkimuksen aineistona toimii seitsemän suomalaisen transsukupuolisen sarjakuvataiteilijan tekemää omaelämänkerrallista omakustannesarjakuvaa, eli ilman kustantajaa julkaistua sarjakuvaa, sekä näihin sarjakuviin liittyvät näyttelyssä esillä olleet tekstiteokset. Aineistoa on analysoitu teemoittelevalla laadullisella sisällönanalyysillä sarjakuvissa ja tekstiteoksissa esiintyvän kuulumistyön näkökulmasta. Kuurneen ja Vienon (2022) kehittämä kuulumistyön käsite tarkoittaa työtä, jolla pyritään saavuttamaan johonkin tiettyyn viiteryhmään kuuluminen tai sen ulkopuolelle jääminen.

Sarjakuvista ja niihin liittyvistä tekstiteoksista löytynyt kuulumistyö on jaettu kolmeen teemaan, jotka ovat kuuluminen trans*ihmisten kategoriaan, kuuluminen trans*diagnoosin piiriin ja kuuluminen (trans*)yhteisöön. Analyysin keskeisin tulos on se, että voidakseen tulla legitimoiduiksi omana sukupuolenaan, transsukupuoliset ihmiset tekevät paljon kuulumistyötä, jota kuvataan sarjakuvateoksissa kamppailuna, byrokratian labyrinttinä ja taisteluna. Erityisesti diagnoosin piiriin kuuluminen vaatii kuulumistyötä, jossa korostetaan kurjuutta ja kärsimystä, sillä Suomessa käytössä olevan transsukupuolisuuden diagnoosin, ICD-10 tautiluokituksen F64.0, kriteereihin kuuluu sukupuolidysforia, eli kärsimys oman sukupuoli-identiteetin ja kehon ristiriidasta.

Aktivismi ei kuitenkaan loistanut täysin poissaolollaan. Aktivismin suhteellisen pieni rooli teoksissa näkyi kolmannessa kuulumistyön kategoriassa, eli (trans*)yhteisöön kuulumisessa. Sarjakuvissa henkilökohtainen tarina kuulumisesta on myös yhteisöllistä ja aktivistista. Tarinoiden tarkoitus oli tehdä kuulumistyötä kertojan lisäksi myös lukijan puolesta sanomalla ”Myös sinä saat kuulua.”

Avainsanat: transsukupuolisuus, sarjakuva, omakustannesarjakuva, transtaide

Kuurne (née Ketokivi), K. Vieno, Atte. (2022). Developing the Concept of Belonging Work for Social Research. Sociology, 56(2), 280-296. https://doi-org.ezproxy.utu.fi/10.1177/00380385211037867

Tasapainoilua populaarin, intersektionaalisuuden ja puoluetaustan välillä – Marinin hallitusviisikon Instagram-feministisyys

 Rosa Kaimio

Tutkimuksessa analysoin Marinin vuosina 2019–2023 toimineen hallitusviisikon Instagram-julkaisuja populaarin feminismin linssin läpi. Tavoitteenani on selvittää, sisältävätkö julkaisut populaarin feminismin elementtejä, kuten yksilöön keskittymistä, pystyvyyden korostamista tai sloganien käyttöä (Banet-Weiser, 2018). Analyysin kohteena on juuri Marinin hallitus, sillä sen puolueenjohtajien naiseus sekä nuoruus herätti paljon huomiota. Hallitusta ja pääministeriä kuvattiin myös usein mediassa feministiseksi (katso esim. Graham-Harrison, 2019; Megha & Eldin, 2020). Sosiaalisen median kanavista tarkastelen erityisesti Instagramia, koska se on alusta, jossa korostuvat feminismin populaarit, neoliberaalit ja postfeministiset suuntaukset (Ylöstalo, 2025). Viisikon viestinnän analysoinnin kautta on mahdollista ymmärtää, millaiseksi politiikan kärkinimiin kuuluvat naiset itse luovat mainettaan sukupuolten tasa-arvon edistäjinä sekä havainnoida sosiaalisen median alustojen vaikutusta viestintään feminismistä.

Aineistona tutkimukselle toimi lähes 200 kuvaa sekä videoiden ruutukaappausta kuvateksteineen ja metodina niiden käsittelylle oli sisällönanalyysi. Tutkitussa sisällössä viisikon jäsenet eivät juuri puhuneet feminismistä, vaan päätyivät ajamaan julkaisuissaan ‘tasa-arvoa’ laajemmin, mikä poikkeaa hallituksen poliittisten uudistusten aiemmassa tutkimuksessa havaitusta intersektionaalisen feministisestä luonteesta (Ylöstalo & Lamberg, 2024). Viisikolta löytyi julkaisuja, joita voisi kuvata populaariksi feminismiksi, mutta populaarin feminismin käytäntöjä myös haastettiin: heidän ilmaisunsa Instagramissa ei ollut esimerkiksi aina yksilökeskeistä, kuten kirjallisuudessa koskien sosiaalisessa mediassa tehtyä feminismiä on tähän mennessä todettu. Tasa-arvoon liittyvät julkaisut olivat usein kytköksissä naisten johtamien puolueiden poliittisiin tavoitteisiin, mikä loi vaikutelman, että hallitusviisikon jäsenten mahdolliset omat sekä hallitusyhteistyössä tehtävät feministiset tavoitteet joutuivat sopeutumaan yhteen puolueen puheenjohtajuuden tuomiin vaatimuksiin.

Tiivistelmässä käytetyt lähteet

Banet-Weiser, S. (2018). Popular Feminism and Popular Misogyny. Duke University Press. https://doi.org/10.2307/j.ctv11316rx

Graham-Harrison, E. (2019, December 14). Feminism comes of age in Finland as female coalition takes the reins. The Guardian.

Megha, M., & Eldin, Y. (2020, November 24). Sanna Marin: The feminist PM leading a coalition of women. BBC.

Ylöstalo, H. (2025). Good vibes and collective action: gendered politics on Instagram. Feminist Media Studies, 0(0), 1–18. https://doi.org/10.1080/14680777.2025.2495728

Ylöstalo, H., & Lamberg, E. (2024). Commodified State Feminism: The Entanglements of Feminist Commodity Activism and Feminist Politics in a Nordic Welfare State. International Political Sociology, 18(2), olae005. https://doi.org/10.1093/ips/olae005

Vanhat tilat, uudet artikulaatiot? Agonistinen näkökulma 2020-luvun populaareihin feminismeihin

 Julius Hokkanen

Taloudellisen vallan ja siihen kytkeytyneen alustoituneen median tiedetään muuttaneen sekä feministisen liikkeen toimintaedellytyksiä että sen muotoja. Nykytutkimuksessa huoli on kiinnittynyt feminismin popularisoitumiseen, kun sekä bisnesmaailman oppien että sosiaalisen median huomiotalouden on katsottu määrittelevän uusiksi feminismin sisältöjä ja subjekteja. Esityksessäni lähestyn keskusteluja agonistisen demokratiateorian, erityisesti Chantal Mouffen ja Ernesto Laclaun ajattelun kautta. Kysyn, millaisia ovat populaarifeministiset subjektit ja millaista on populaarifeminismin politiikka. Empiirinen tarkasteluni kohdistuu erityisesti yritysmaailmassa, mediassa ja vaikuttajaviestinnässä sekä taiteen parissa toimivien suomalaisten feminististen toimijoiden haastatteluihin. Analyysissa tuon esille kolme aihepiiriä, joiden kautta hahmotan haastatteluissa piirtyvien (populaari)feminismien poliittisia mahdollisuuksia. Näistä ensimmäinen käsittelee feminismiin sisältyvää paikantuneisuutta, toinen avoimuutta ja kolmas poliittista pragmaattisuutta. Esitän, että poliittisen puhtauden ja vallitsevista rakenteista täydellisen irtautumisen ohella feministisessä toiminnassa on kyse eräänlaisesta agonistisesta vuorovaikutuksesta hegemonisten tilojen – ja myös hegemonisten feminismien – kanssa.

Niina Kiviluoma

Small modular reactors (SMRs) have entered the public discussions, as Finnish municipalities seek alternative solutions for district heating and electricity production. The role of such nuclear energy facilities remains uncertain in the Finnish energy transition, but social implications of SMRs should not be overlooked. Unlike conventional nuclear power plants, implementation of SMRs to existing energy grid, such as local district heating network, would mean that SMRs would be located in closer proximity to residential areas. Hence, SMRs implementation is likely to face public concerns regarding safety and risks, and challenge community acceptance.

Although Finnish attitude surveys have highlighted that nuclear energy has historically high levels of public support in 2020’s, previous research has also consistently shown that attitudes regarding nuclear power can be polarized. Some groups of men perceive nuclear energy less risky and generally more acceptable than other societal groups – often showcasing significantly different than women in average. This gendered gap in nuclear energy attitudes has gained little attention, thus its social and societal origins and implications need further examination.

Analysis on preliminary SMR attitudes suggests that gender specific gap exists on perceived attitudes on SMR acceptability and its safety and risks too. Findings from first research article of Kiviluoma et al. (2025) on resident surveys conducted in the Helsinki metropolitan area in 2021 and 2022 (~N=3200), indicate that gender is the strongest predictor of both perceived safety and acceptability of SMRs. In addition to gender, political orientation and trust in public authorities were found to be significantly associated with attitudes toward SMR technology.

Thus, the dissertation aims to explore key analytical themes of risky technologies, gendered technological beliefs, techno-masculinity and techno-optimism, with second research article of the dissertation (Kiviluoma et al. forthcoming). Presentation analyses gendered patterns of technological optimism and trust in technology behind SMR acceptability by examining the influence of values, beliefs, and social position on public attitudes. Gendered SMR attitudes need further analysis, as well as alternative ways to approach these empirical findings: intersectional theoretical insights from feminist STS and feminist theories on technological beliefs is needed!

Työn ja työympäristön materiaalinen kokemus: sukupuoli, ikä ja sukupolvi

Minna Nikunen

Haluan alustuksessani pohtia eri-ikäisten suomalaisten naisten ja miesten suhdetta työhön fokusoiden tämän suhteen materiaalisuuteen. Kysyn, minkälaisena materiaalisena ympäristönä ja (ruumiillisena) vuorovaikutuksena eri-ikäiset kokevat ja ovat kokeneet työpaikkansa. Otan iän lisäksi huomioon myös sukupuolen, luokka-aseman – mahdollisesti muitakin intersektioita. Tutkimukseni on vasta alkuvaiheessaan, joten esittelen tutkimuksen taustaa ja tekemiäni huomioita mediasta ja sosiaalisesta mediasta.

Pohjaan tarkasteluni uusmaterialistisiin tilallisuuden teoretisointeihin ja affektiteoriaan. Ikä määrittyy tutkimuksessani sekä varsinaisena ikänä ja ikääntymisen kokemuksena, mutta myös sukupolvena ja sukupolvikokemuksena, jota tilalliset sekä virtuaaliset tarjoumat ovat muovanneet. Nämä kokemukset ovat lisäksi sukupuolittuneita ja luokkaistuneita.

Alustavat huomioni kytkeytyvät muun muassa läheisyys – etäisyys -jakoon, kokemukseen läsnäolosta ja poissaolosta, toimijuuteen ja siihen kenen/minkä kanssa se koetaan jaetun, mitkä ovat kokoelmat joihin työssä liitytään, mihin kuulutaan, mitä tarjoumia työn materiaalisuudet tuottavat. Oletan, että eri-ikäiset ihmiset, siirtyessään työelämään sekä osallistuessaan siihen, hahmottavat työnsä tilan ja tilallisuuden erilaisin, toisistaan poikkeavin tavoin. Pyrin myös problematisoimaan nykyisen sukupolvikeskustelun yksinkertaistavia oletuksia suhteesta virtuaaliseen tilaan, esimerkiksi näkemyksiä diginatiivisuudesta ja digilukutaidottomuudesta.

Platformed Invisibility and Feminist Infrastructures of Recognition among Rural Migrant Women in Shenzhen

Mingrong Guo

This paper explores how rural migrant women in Shenzhen, China negotiate visibility and social recognition within increasingly platformized urban environments. Drawing on one year of ethnographic engagement as a volunteer and community participant at Green Rose (绿色蔷薇), a grassroots feminist community organization, the paper examines how women create alternative spaces of care, expression, and belonging beyond dominant representations of female migrant labour.

Digital platforms and mediated forms of public attention increasingly shape whose lives become visible and socially meaningful. Yet migrant women are often recognized only through narratives of suffering, sacrifice, or precarity. During fieldwork, this tension surfaced when a visiting documentary filmmaker expressed disappointment that the women in the community appeared “too ordinary” and insufficiently tragic for the story he had expected to tell. I conceptualize this condition as “platformed invisibility” : a form of mediated marginalization in which migrant women become visible primarily through gendered and classed expectations of hardship, while their everyday creativity, humor, and relational lives remain overlooked within dominant regimes of visibility.

Against this backdrop, Green Rose functions as a grassroots feminist infrastructure of recognition and mediated self-expression. Through reading groups, poetry writing, Sisters TV co-creation, and informal practices of mutual support, the organization creates spaces where women and children can narrate themselves beyond imaginaries that reduce migrant subjects to labouring bodies or objects of pity.

The paper contributes to feminist discussions on technology, visibility politics, and community-based alternatives to platformized recognition by foregrounding ordinary life as a site of feminist world-making.

‘Welcomeness’ as critical utopia in Data Protection Legislation: a Feminist Alternative to Consent

Laura Salamanca

This talk explores the notion of consent as a normative power in EU Data Protection through the lens of Catharine MacKinnon’s critique of consent in sexual and gendered relations. Two main critiques to consent as a lawful justification for the processing of

personal data are thus raised: first, that as proxy or model for personal agency, this mechanism is insufficient. Second, that a consent-based model of permissibility in digital interaction conceals structural situations of injustice between the parties that the

normative power of consent cannot remedy. Among the latter, this talk focuses on two instances of power imbalance that benefit from being read through a gendered lens: the social-ontological transformation of private digital users into data subjects by virtue of

the sustained participation in data collection agreements (an operation that replicates the creation of gendered subjects through sexual relationships); and the relationship of extraction between digital service providers, in which the users are seen as inexhaustible sites of data, to be mined for accumulation of economic capital.

In contrast, MacKinnon’s notion of “welcomeness”, developed as a framework to express agential power and autonomy in sexual relations, is revisited and advanced as a proposal for achieving fairness in data relations within the context of digital democracy.

Jenna Kuronen (Helsingin yliopisto)

Maito on keskeinen osa suomalaista ruokakulttuuria ja kansallista identiteettiä, jota symboloivat perhetilat, vapaana laiduntavat lehmät ja nostalgiset maalaismaisemat. Nämä käsitykset ja maitoon liitetyt valtavirran mielikuvat puhtaudesta ja luonnollisuudesta kätkevät alleen teollisuuden sukupuolittuneen väkivallan sekä nautojen kehojen manipulaation maidontuotannon maksimoimiseksi. Tässä esitelmässä yhdistän ekofeministisen näkökulman, kriittisen eläintutkimuksen ja myyttitutkimuksen ja tarkastelen kahden karjanjalostusyhtiön, Faba osuuskunnan ja Semex Finland Oy:n, Instagram-julkaisuja. Nostan esille, miten julkaisuissa tuotetut myyttien kaltaiset kertomukset oikeuttavat ja peittävät muunlajisiin kohdistuvaa väkivaltaa sekä kytkeytyvät laajempiin sukupuolta koskeviin yhteiskunnallisiin rakenteisiin ja käsityksiin.

Monilajinen tunnetyö maidontuottajanaisten sosiaalisen median videoissa

Taija Kaarlenkaski (Itä-Suomen yliopisto)

Eläintuotannosta ja sen käytännöistä käydään enenevässä määrin julkista keskustelua. Eläintuotantoa kritisoidaan muun muassa eläinten hyvinvoinnin ja ympäristökysymysten näkökulmista, mutta myös eläinten käytön oikeutusta ruuantuotannossa ylipäänsä kyseenalaistetaan. Huomiota on kiinnitetty esimerkiksi siihen, että monet eläintuotannon muodot, kuten maidontuotanto, perustuu naaraiden reproduktion hyväksikäyttöön, ja siihen, että eläimet eivät pysty toteuttamaan luontaisia käyttäytymistarpeitaan, kuten hoivaamaan jälkeläisiään. Aiemman tutkimuksen perusteella eläintuottajat ovat hyvin tietoisia elinkeinoonsa kohdistuvasta kritiikistä, ja pyrkivät vastaamaan siihen muun muassa sosiaalisessa mediassa. Esimerkiksi maitotilalliset kertovat tileillään työstään ja arkipäivästään omista lähtökohdistaan. Tässä esitelmässä tarkastelen kahden naispuolisen maidontuottajan sosiaalisessa mediassa julkaisemia videoita. Molemmat toimivat useissa sosiaalisen median kanavissa, ja heillä on kymmeniätuhansia tilaajia tai seuraajia. Kysyn, miten he tuovat YouTubessa ja Facebookissa julkaisemissaan videoissa esille työhön ja eläinsuhteisiin liittyviä omia tunteitaan ja tulkintojaan nautojen tunteista. Millaista tietoa tuotantoeläinten kokemusmaailmasta he tuottavat yleisöilleen? Millaisia sukupuolittuneita käytäntöjä eläinsuhteista sekä ihmisten ja muiden eläinten tunteista kertomisessa hahmottuu? Käytän aineistoina otosta edellä mainittujen maidontuottajien julkaisemista videoista viimeisen viiden vuoden ajalta, ja mikäli he suostuvat, myös haastattelen heitä. Tarkastelen aineistoja kriittisen multimodaalisen diskurssianalyysin avulla painottuen sanalliseen sisältöön, mutta huomioin myös videoiden visuaaliset elementit. Sovellan analyysissäni tunnetyön käsitettä, jota on käytetty kuvaamaan työssä tarvittavaa tunteiden hallintaa ja työelämän sosiaalisissa suhteissa sopiviksi katsottujen tunteiden julkituomista. Myös sosiaalisessa mediassa sisällöntuottajat muokkaavat tunteitaan ja niiden esittämistä yhteisön normien mukaisiksi ja pyrkivät herättämään tunnereaktioita yleisössään. Laajennan tunnetyön käsitettä myös muihin eläimiin ja tarkastelen, miten nautojen tulkittuja tunteita hyödynnetään maidontuottajien sosiaalisen median sisällöissä.

Pienet oikeudenmukaisuudet vasikoiden elämässä

Helinä Ääri (Oulun yliopisto)

Tässä esitelmässä käsittelen monilajista oikeudenmukaisuutta niin sanottujen ”pienten oikeudenmukaisuuksien” (small justices) kannalta. Pienet oikeudenmukaisuudet, joita voisi kutsua myös arkiseksi reiluudeksi, ovat jokapäiväisiä tapoja suhtautua toisiin mahdollisimman reilusti myös sellaisissa tilanteissa, jotka ovat lähtökohtaisesti epäoikeudenmukaisia. Niitä voi toteuttaa esimerkiksi etsimällä liikkumavaraa systeemeissä, joissa on paljon epäoikeudenmukaisuutta. Arkista reiluutta voi harjoittaa ilman, että tarvitsee odottaa laajempaa muutosta. (Chao & Kirksey 2022, 25.) Toisaalta se ei välttämättä pura epäreiluja instituutioita, ja saattaa myös pitää niitä yllä.

Alkuvaiheessaan olevassa vasikoiden ja ihmisten suhteita maidon- ja naudanlihantuotannossa käsittelevässä etnografisessa tutkimushankkeessa (Tammi & Ääri) yksi kiinnostuksenkohde on ihmisten vasikoita kohtaan harjoittama arkinen reiluus nautatiloilla. Miten tuottajat ja muut tiloilla työskentelevät pyrkivät työssään tuomaan vasikoiden elämään esimerkiksi iloa, mukavuutta ja rauhaa? Miten vasikat ja aikuiset naudat omalla toiminnallaan kutsuvat kanssaan työskenteleviä ihmisiä toteuttamaan arjen reiluutta? Miten tuottajat haluaisivat lisätä arjen reiluutta tulevaisuudessa? Millaisia reunaehtoja tuotanto asettaa arkiselle reiluudelle? Miten pienten oikeudenmukaisuuksien käsite suhteutuu lajityypillisyyteen, kun tutkitaan monilajista oikeudenmukaisuutta? Esitelmässä pohdin näitä kysymyksiä tiloilla tehdyn etnografisen havainnoinnin ja haastattelujen sekä maitotalo Valion vasikka-aiheisten webinaarien analyysin avulla.

Raha Sabet Sarvestany, ICOIA, Amnesty Turku

In the aftermath of the 2022 Women, Life, Freedom uprising and the subsequent waves of repression, killings, and executions, bereaved mothers have once again moved to the center of Iran’s embattled public sphere. Gathering at gravesites, in public spaces, and across digital platforms, they mourn children and relatives killed in protests and state crackdowns, from the early years of the Islamic Republic to more recent unrest, including the strikes that began in early 2026 at Tehran’s Grand Bazaar and spread to other cities. Their grief is directed not only toward their own loss but toward a broader, wounded national community. In doing so, they transform mourning into a public reflection on the state’s claim to represent the nation.

Building on insights from my previous work, this article offers a new analytical lens to examine how the collective known as the Iranian Mothers for Justice (Mādarān-e Dādkhāh) transforms loss into a politics of grief through which women come to mourn and speak for the nation. It situates their actions within a longer genealogy of maternal protest since 1979, arguing that collective mourning has become a key site of political subject formation for women constrained by the theocratic state. Drawing on ethnographic observations, historical accounts, media sources, and personal narratives, the article shows how these mothers reshape dominant ideals of motherhood to form a counter-subjectivity that challenges patriarchal and religious authority. It asks: how does politicized maternal mourning enable women’s agency, resilience, and political voice under authoritarian rule?

“I’m gonna give birth to 8 sons”: A Case Study of Parodic Satire as Networked Feminist Resistance on Chinese Social Media Platform Xiaohongshu (Rednote)

Zerui Wei – WEI, Zerui, Beijing Normal-Hong Kong Baptist University

In the context of China’s intensifying pronatalist policies and escalating censorship of gender-discordant online expression, this study examines the viral phrase “I’m gonna give birth to 8 sons” on Xiaohongshu as a case of parodic satire functioning as networked feminist resistance. While existing scholarship on Chinese digital feminism has focused predominantly on organized, high-profile activism, this research shifts attention to the dispersed, everyday practices of ordinary female users who strategically navigate strict discursive constraints. Employing non-participatory observation and qualitative text analysis of 52 relevant posts, complemented by a fabrication methodology to ensure ethical anonymity, the study unpacks the performative and interactive strategies through which users circumvent algorithmic censorship, articulate

gender-conscious counter-narratives, and foster an affective counter-public. The analysis reveals three interconnected dimensions: first, the deployment of exaggerated compliance with pro-birth and gender-conforming rhetoric as a tactic to exploit the

platform’s attention economy; second, the formation of a coded, carnivalesque community sustained by ironic memes and satirical templates that reconfigures users’ reference networks and challenges the presumed universality of marital and reproductive norms; and third, the weaponization of reproductive autonomy as

symbolic leverage against structural gender inequalities. The study also critically interrogates the precariousness of this form of resistance, noting its occasional reliance on gender essentialism and its ambivalent relationship with the very algorithmic power

it seeks to subvert. By elucidating how ordinary women deploy parodic satire to sustain critical consciousness within a highly regulated digital sphere, this paper highlights both the transformative potential and the inherent limitations of everyday online feminist resistance in contemporary authoritarian contexts.

Women as Infrastructure: (Re)producing Journalistic Subjects in Exile

Suwen Yyan – Suwen yuan, University of London

This research focuses on women journalists reporting on China in exile, exploring their journeying subjectification amid ever-changing historical, material, and relational conditions. I would like to resignify the concept of journalists in exile in this research as those erased by overwhelming power, whether they are still based inside China or settling overseas. In this sense, exile itself might become a resistance against power’s attempt to eliminate possibilities. Specifically, erasure can take the form of a fabricated culpable subject, a disappearing byline, an interrupted job, or deleted reporting. However, the omnipresent technology of censorship will not exhaust the possibilities of journalistic work, especially the potentiality of women journalists and their embodied work. When we consider women not merely as a gender category, but as a queering situation at the margins, we might find a wealth of intellectual resources to rethink the naturalised hegemony and glimpse the nuances and potential subversion that are erased. This is the field of possibility this research explores, wherein the productive, reproductive and housekeeping labour on women’s shoulders would be crucial to sustaining the journalistic network in exile. This work needs to be seen through a queer lens because it is beyond the intelligibility of an imaginable feature, as prescribed by hegemonic journalistic norms, Chinese authoritarianism and patriarchy.

Through semi-structured interviews in person and online, alongside an auto-ethnographic approach to my embodied experience during the interviews and self-reflexivity, this research aims to examine at the micro level the violence, care, exploitation, and impasse embedded in the women’s labour through which a production of journalistic subjectification might be expected, enacted and challenged in exile.

Multi-Scalar Contestations of the Liberal International Order: Gender, Victimhood, and Islamist Politics in Turkey

Didem Unal Abaday, University of Helsinki

This paper examines how Islamist anti-gender actors in Turkey contest the liberal international order through what I conceptualize as a narrative of aggravated victimhood that appropriates subaltern positions within global power relations to legitimize authoritarian politics, challenge liberal international norms, and claim moral authority. Focusing on the post-2017 period of authoritarian consolidation under the Justice and Development Party (AKP), the paper analyzes how gender and sexuality function as key sites through which global liberal norms are reframed as both externally imposed and internally corrosive. Conceptualizing the contestations of the liberal international order as a multi-scalar struggle, the study reveals how political elites and aligned civil society actors mobilize Islamically informed, gendered narratives of sovereignty, morality, and victimhood to simultaneously address domestic audiences and transnational arenas. In this configuration, the liberal international order, associated with international institutions, sexual rights, and Western moral authority, is portrayed as a civilizational threat that undermines national sovereignty, religious authenticity, the traditional family, and social reproduction.

The paper draws on critical discourse analysis of speeches by AKP elites, campaign materials, and media interventions by Islamist anti-gender platforms and pro-government outlets. It shows how these actors construct a dual narrative of victimhood: externally, Turkey and the Muslim world are depicted as victims of Western liberal imperialism, Islamophobia, and cultural domination, which allegedly seek to erode Islamic moral values through the global diffusion of gender and sexual rights; internally, “gender ideology,” LGBT+ rights, and feminist claims are framed as vernacularized moral and civilizational threats, coordinated by global actors and “inner enemies” at the expense of the “native” majority. This double framing, linking transnational and national scales, enables Islamist actors to present anti-gender politics as an anti-imperialist project that protects popular sovereignty and cultural authenticity, and thus is politically legitimate and morally righteous. The paper argues that this strategy, as a “two-level game,” allows Islamist state and non-state elites to contest the liberal international order and to reinforce authoritarian consolidation at home. It highlights how these actors simultaneously enact a gender regime change at the national scale through a broad repertoire of authoritarian interventions while selectively engaging global arenas to claim Islamic and civilizational moral authority, building transnational alliances, and repositioning Turkey as both an aggravated victim and a moral counter-hegemon and norm entrepreneur. By foregrounding the interactions between national and transnational dynamics of authoritarian anti-gender politics, the analysis ultimately highlights that anti-gender politics in contemporary authoritarian contexts operates not simply as a cultural backlash but as a multiscalar technology of authoritarian governance spanning across domains, through which moral panic is (re)produced, illiberal rule is legitimized, and alternative visions of global order are articulated.

Heidi Tähtineen (TY)

Mitä vapauden ja oikeuksien käsitteet antoivat Ranskan vallankumouksellisille naisille? Sanoja, jolla artikuloida eriarvoisuus ja vastustaa tyranniaa, oli se sitten hallitsija tai mies. Kun yhteiskunnallinen murros järisytti maata vuonna 1789, vallankumoukselliset sanoivat ei tyranniudelle ja kyllä vapaudelle; ei feodalismille ja kyllä kansalaisoikeuksille. Porvareista tuli kansalaisia heidän muokatessaan aateliston etuoikeuksista ihmisoikeuksia. Valistuksen ideaalit kosmopoliittisuudesta ja universaaleista ihmisoikeuksista eivät silti toteutuneet. Voidaankin väittää, että vanhojen eriarvoistavien kategorioiden rinnalle syntyi nyt uusi – kansalainen.

Déclaration des droits de l’homme et du citoyen jätti naiset ulkopuolelle. Syyksi annettiin esimerkiksi, että yhteiskunnallinen eheys vaati naisen pysymistä kodin piirissä ja vastaväitteeksi kritiikille naisten kohtelemisesta kuin orjina tai palvelijoina saatettiin esittää, että orjia olivat itseasiassa miehet naisellisen viehkeyden edessä. Proto-feministit puolestaan argumentoivat, että tasavertaisuus päinvastoin tukisi yhteiskuntaa. Naisten poliittisen toiminnan hiljentämisyritykset osoittavat vahvan vastarinnan olemassaolon, jota pidettiin niin vaarallisena, että se oli kiellettävä, jotta patriarkaalinen yhteiskunta ei horjuisi. Tässä paperissa liityn keskusteluun vapaudesta (ja sen kontekstisidonnaisista määritelmistä) ihmisoikeuksien liikkeellepanevana voimana historiassa. Ranskan suuren vallankumouksen artikuloimien ihmisoikeuksien juurimukuloiden kautta pohdin, miten nykypäivän misogynia sekä palaa vallankumouksen toteutumattomaan ideaaliin että heijastelee sen jälkimaininkien nationalismiin kietoutunutta patriarkaalisuutta.

Löytyykö vallankumouksesta inspiraatiota ja uskoa yhteiskunnalliseen muutoshaluun nykypäivänä, jossa autoritaarisuus on uusi tyranni? Toivon työryhmän keskusteluissa löytyvän eri näkökulmia, joilla yhdessä luoda rikkaampaa kuvaa keinoista kehittää ihmisoikeusajattelua ja käytäntöjä meidän aikanamme.

Laajentaa vai rajata? Ihmisoikeuksilla argumentointi sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvissä kamppailuissa Suomen eduskunnassa, 1907–2024

Topi Houni (HY)

Paperi tarkastelee käsitehistoriallisesta näkökulmasta, miten ihmisoikeuskieltä on käytetty sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvissä kamppailuissa Suomen eduskunnassa (1907–2024). Aineistona on kaikki eduskunnan täysistuntopuheenvuorot, joissa esiintyy maininta ”ihmisoikeu*” (9376 puhetta, 20 105 mainintaa). Tästä kokonaisuudesta on kollokaatioiden avulla poimittu ne puheenvuorot, joissa ihmisoikeuskieli esiintyy välittömässä yhteydessä sukupuoleen tai seksuaalisuuteen liittyvän sanaston kanssa (1 908 puhetta, 2 905 mainintaa).

Keskeinen argumentti kiertyy ihmisoikeuksien laajentamisen ja rajaamisen typologian ympärille. Sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvä ihmisoikeuspuhe jäsentyy johdonmukaisesti kahdeksi vastakkaiseksi, saman käsitteellisen kehyksen sisällä toimivaksi strategiaksi. Laajentava argumentointi ankkuroi kiistanalaisia vaatimuksia (esim. itsemääräämisoikeus, syrjimättömyys) ihmisoikeuskäsitteeseen ja sen legitimiteettiin. Rajaava puhe puolestaan ei kiistä ihmisoikeuksien pätevyyttä vaan niiden soveltamisalan – joko asettamalla vastakkain kilpailevia oikeudenhaltijoita (esim. sikiön tai lapsen oikeudet naisen itsemääräämisoikeutta vastaan), vetoamalla kilpailevaan oikeuteen (esim. terveydenhuollon ammattilaisen omantunnonvapaus) tai tulkitsemalla kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia rajaavasti. Tämä kaksinaisuus argumentointitapana osoittautuu yllättävän vanhaksi: molemmat strategiat ovat tunnistettavissa jo kauan ennen 2010-luvulla alkanutta, tutkimuksessa tunnistettua ”kuumaa kautta”. Nykyisessä puoluekentässä jako seuraa pikemminkin arvoliberaalin ja arvokonservatiivisen ulottuvuuden kuin taloudellisen vasemmisto–oikeisto-akselin rajoja: erityisesti vihreät ja vasemmistoliitto (laajentava argumentointi) sekä kristillisdemokraatit ja perussuomalaiset (rajaava argumentointi) puhuvat aiheesta suhteessa enemmän kuin maltillisemmat, taloudellisesti oikealla tai vasemmalla mutta arvokysymyksissä keskellä sijaitsevat puolueet (mm. kokoomus, SDP, keskusta).

Molemmat argumentointitavat kiinnittyvät poikkeuksetta konkreettisiin lainsäädäntöhankkeisiin (mm. aborttilait, parisuhdelaki, avioliittolaki, translaki). Ihmisoikeuspuhe ei esiinny irrallisena periaatepuheena vaan kytkeytyy lainsäädäntöprosessin vaiheisiin. Tulokset vahvistavat laajempaa eurooppalaista kuvaa siitä, miten ihmisoikeuskieltä käytetään sekä sukupuolten tasa-arvon edistämiseen että sen vastustamiseen saman käsitteellisen kehyksen sisällä.

Translasten oikeuksia suojelemassa vai rapauttamassa? Episteemiset kiistat Suomen translakiuudistuksen eduskuntavalmistelussa

Matti Pihlajamaa (HY)

Keskustelut anti-gender-liikehdinnän, transvastaisten feminismien ja äärioikeistolaisten diskurssien ja toimijoiden yhteenkietoutumista Euroopassa ovat olleet vilkkaita useilla tieteenaloilla. Toistaiseksi näiden liikehdintöjen pyrkimykset heikentää translasten ja -nuorten oikeuksien toteutumista ovat kuitenkin jääneet tutkimuksen katvealueelle. Vaikka tutkijat ovat olleet kasvavassa määrin kiinnostuneita ylirajaisten konservatiivisten liikehdintöjen liikahduksista Pohjoismaissa, tulisi näitä ilmiöitä tarkastella kattavammin ihmisoikeuksista käytävissä kamppailuissa Suomessa. Tässä esityksessä analysoin episteemisiä kiistoja translasten ja -nuorten elämistä ja oikeuksista vuonna 2023 voimaan astuneen sukupuolen vahvistamista koskevan lain eduskuntavalmistelussa. Lakiuudistus edisti transihmisten itsemääräämisoikeuden toteutumista, mutta uusi translaki ei edelleenkään mahdollista sukupuolen juridista vahvistamista alle 18-vuotiaille. Esitys nojaa translakiuudistuksen parlamentaarisen valmisteluaineiston affektiivis-diskursiiviseen luentaan, jossa puran eri toimijoiden tuottamia totuuskäsityksiä translasten ja -nuorten elämistä ja oikeuksista. Analyysini perustella väitän, että niin lapsen oikeuksia sukupuolen juridisessa vahvistamisessa vastustaneet kuin puolustaneet toimijat kävivät episteemisiä ja affektiivisia kamppailuja (1) psykomediaalisen diskurssin, (2) kansainväliseen ihmisoikeusdiskurssin, (3) pelkodiskurssin ja (4) asennediskurssin ympärillä. Esityksessäni pohdin, miten totuuskäsitykset kiertävät parlamentaaristen ja asiantuntijoiden välillä sekä suhteutuvat laajempiin ylirajaisiin kehityskulkuihin transoikeuksista ja niitä vastustavista liikehdinnöistä.

Sini Mikkola

Anti-gender-liikehdinnän piirissä sukupuolierosta on tullut keskeinen tapa jäsentää yhteiskunnallista ja uskonnollista todellisuutta. Esitelmässä tarkastelen sukupuolieron korostumista suomalaisessa luterilaisessa keskustelussa erityisesti suhteessa samaa sukupuolta olevien avioliittoa koskeneisiin kirkollisiin keskusteluihin. Lähtökohtanani on Jaana Hallamaan esittämä ajatus sukupuolierosta eräänlaisena ”Jumalan paluuna”: keinona vastata kokemukseen muuttuvasta maailmasta, jossa binäärisiä sukupuolikäsityksiä ja perinteisinä pidettyjä identiteettejä haastetaan.

Pohdin, kuinka sukupuolieron, heteronormatiivisuuden ja niin sanotun ’perinteisen’ avioliittokäsityksen puolustaminen kytkeytyy uskonnollisiin vallan, auktoriteetin ja tradition tulkintoihin. Samalla osoitan, että kristillisen tradition sisältä voidaan löytää tulkintalinjoja, jotka painottavat ihmisarvon yhdenvertaisuutta, ihmisen moninaisuutta ja kristillisen kirkon moniäänisyyttä. Historiallisesti tarkasteltuna kirkossa muodostuneet sukupuolta, perhettä ja avioliittoa koskevat tulkinnat eivät ole ajattomia vaan kontekstisidonnaisia, ja niitä on jatkuvasti muokattu muuttuvissa tilanteissa. Esitelmässäni feministiteologia näyttäytyy paitsi patriarkaalisen eetoksen kriitikkona myös rakentavana resurssina kirkossa ja yhteiskunnassa.

Oikeassa olemisen affektiivinen politiikka ja oudot liittolaisuudet

Sanna Mustasaari

Esityksessä tarkastelen sukupuoleen liittyvää affektiivista liikehdintää epävarmuuden sietämisen näkökulmasta. Kriittinen tiede perustuu lähtökohtaan, ettei maailma palaudu pysyviin, yksiselitteisiin kategorioihin tai olemuksiin eikä yhteiskunnallisia ilmiöitä voida ratkaista kerran ja lopullisesti oikeiksi todettujen määritelmien avulla. Tieteellinen tieto on aina korjautuvaa, kontekstisidonnaista ja altista uudelleenarvioinnille. Kiistat sukupuolesta ovatkin samalla kiistoja tiedosta: siitä, mitä voidaan tietää, kuinka varmasti voidaan tietää ja millaisin perustein jokin väite hyväksytään tiedoksi.

Pohdin, kuinka epävarmuuden leimaavassa ajassa affektit, erityisesti pelko, ahdistus ja kokemus hallinnan menettämisestä, muovaavat poliittista mielikuvitusta. Anti-gender-liikehdinnässä sukupuoli näyttää usein toimivan laajempien yhteiskunnallisten huolten ja pelkojen kokoajana. Erityisen keskeiseksi on noussut demografinen ahdistus: huoli alhaisesta syntyvyydestä, väestön ikääntymisestä sekä perheen ja yhteiskunnan oletetusta murroksesta. Monimutkaiset taloudelliset, sosiaaliset ja poliittiset kysymykset saavat tällöin selityksensä sukupuolessa, feminismissä tai seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen näkyvyydessä.

Väitän, että juuri epävarmuuden kokemuksesta kumpuaa myös tarve ontologiseen varmuuteen: haluun määritellä ihmiset, sukupuolet, perheet ja yhteiskunnalliset roolit selkeisiin ja muuttumattomiin kategorioihin. Tällöin erilaiset toimijat voivat löytää toisensa yllättävissä liittolaisuuksissa, vaikka heidän muut tavoitteensa poikkeaisivat toisistaan merkittävästi. Yhteinen vihollinen yhdistää tehokkaammin kuin yhteinen ohjelma, ja oikeassa oleminen tuottaa näkyvyyttä ja auktoriteettia.

Havainnollistan näitä kehityskulkuja perheoikeuden kentällä, jota on pitkään pidetty verrattain maltillisena, teknisenä ja ratkaisukeskeisenä oikeudenalana. Viime vuosina myös perheoikeudelliseen keskusteluun on kuitenkin ilmestynyt uudenlaista polemisaatiota, jossa tutkimustiedosta, syntyvyydestä, perheestä ja sukupuolesta käydään kamppailua osana laajempia kulttuurisia konflikteja. Esitys tarkastelee, mitä tapahtuu, kun hitaan ajattelun, argumentaation ja tutkimuksellisen epävarmuuden tilalle tarjotaan nopeita syyllisiä, varmoja totuuksia ja moraalisen kirkasrajaisia vastakkainasetteluja.

Tasa-arvon vastustaminen Pohjoismaissa

Julian Honkasalo

Tämä esitelmä käsittelee Opposition to Gender Equality in the Nordic Countries -selvitystä (2026, https://www.norden.org/en/publication/opposition-gender-equality-nordic-countries), jossa tarkastellaan sukupuolten tasa-arvoon, seksuaali- ja lisääntymisterveyteen sekä HLBTQI+-oikeuksiin kohdistuvaa vastustusta Pohjoismaissa. Esityksessä tarkastellaan vastustuksen ja häirinnän eri muotoja, kuten häirintää, oikeudellisia uhkauksia, henkilötietojen levittämistä ja väkivallan uhkaa sekä niiden vaikutuksia viranomaisten, tutkijoiden ja kansalaisyhteiskunnan toimijoiden työhön. Esitelmä nostaa esiin kysymyksen siitä, tulisiko tasa-arvoon kohdistuvaa vastustusta tarkastella myös kokonaisuusturvallisuuden näkökulmasta.

Ilmari Huhtala, Helsingin yliopisto

Mies- ja maskuliinisuustutkimus on usean vuosikymmenen ajan nojannut voimakkaasti Raewyn Connellin (1995) sukupuolijärjestyksen ja monien maskuliinisuuksien teoriaan sekä sen sovellutuksiin erityisesti hegemonisen maskuliinisuuden käsitteen avulla. Tämä teoriapohja on ollut mies- ja maskuliinisuustutkimukselle merkittävä, mutta tutkimusalan liiallinen keskittyminen yhteen teoriaan voi rajoittaa mielenkiintoisia uusia siltoja perinteisesti aktivistiseen ja feministiseen sukupuolentutkimukseen. Anne-Sofie Dichman (2024) kutoo teoreettisesti yhteen Judith Butlerin (1990) sukupuolen performatiivin ja Jane Bennettin (2010) ajattelun uusmaterialismista. Dichmanin kehittämä monilajisen sukupuolen performatiivin (vapaa suomennos alkuperäisestä käsitteestä more-than-human gender performativity) pyrkii vastaamaan sukupuolen ja siihen liittyvän poliittisen keskustelun monitieteellisiin ja monilajisiin kysymyksiin. Käsiteellä valotetaan, miten sukupuoli liittyy aineeseen, materiaan ja identiteetteihin yhteen kietoutuneena ihmis- ja muita lajeja koskettavana rakennelmana.

Esityksessäni tarkastelen vuonna 2019 tuottamani 7–12-vuotiaiden lasten haastatteluaineistoa (n=30). Haastatteluissa näytin haastateltaville videon, jossa heidän ikäisensä lapsi kävelee muotinäytöksessä catwalkilla. Pyrin soveltamaan edellä esittämiäni feministisiä ja uusmaterialistisia näkökulmia siihen, miten lapset jäsentävät videon lapsen sukupuolta. Pohdin, kuinka lasten jäsennyksiä voidaan tutkia monilajisen sukupuolen performatiivin näkökulmasta ja miten lapset käsitteellistävät sukupuolta aineeseen, materiaan ja identiteettiin kietoutuneena ilmiönä.

Miten teoretisoida ekologisia maskuliinisuuksia enemmän-kuin-inhimillisten toisten kanssa?

Ilmari Miettunen, Lapin yliopisto

Joukko feministisiä uusmaterialistisia ajattelijoita on osoittanut käynnissä olevan ilmasto- ja ympäristökatastrofin alleviivaavan tarvetta kuvitella vaihtoehtoisia tapoja järjestää elämämme rajallisella planeetalla käsitteellistämällä ihmiset uudelleen osana enemmän-kuin-inhimillistä kollektiivia sekä tunnustamalla ei-inhimillisen materian toimijuuden omamme rinnalla (esim. Neimanis, 2017; Haraway, 2016; Tsing, 2015; Alaimo, 2010). Tällainen näkökulma on myös kriittisen miesten ja maskuliinisuuksien tutkimuksen alalla kulminoitunut keskusteluna ekologisista maskuliinisuuksista (esim. Hultman & Pulé, 2018) joiden tarkoituksena on ollut organisoida miesten enemmän-kuin-inhimillisiä suhteita planetaaristen rajojen puitteissa (Aavik ym., 2025) luomalla miehille mahdollisuuksia irtautua asenteista, jotka määrittelevät heidät erillisinä ympäristöstä ja sen sijaan vaalimaan hoivaan ja keskinäisriippuvuuteen perustuvaa yhteyttä enemmän-kuin-inhimillisten toisten kanssa (Pease, 2019).

Vaikka ekologisia maskuliinisuuksia käsitellyt tutkimus on ymmärrettävissä post-antroposentriseksi siinä mielessä, että se on luonut mahdollisuuksia miehille irtautua hegemonisista ympäristölle haitallisista maskuliinisuuksista se ei kuitenkaan ole riittävästi sisällyttänyt feminististä uusmaterialistista näkökulmaa, joka tunnustaa ei-inhimillisen materian toimijuuden omamme rinnalla. Aikaisempi tutkimus on tavannut optimistisesti korostaa ekologisten maskuliinisuuksien olevan miehille saavutettavissa oppimalla pois ympäristölle haitallisista maskuliinisuuksista tietoisten prosessien kautta (Hultman & Pulé, 2018).  Siten tutkimus on haluamattaan vahvistanut miesten asemaa toimijoina, joilla on pääsy tietoon siitä, mikä on parasta planeetalle sekä sitä asuttaville enemmän-kuin-inhimillisille toisille, ja joilla on etuoikeus muuttua näiden tarpeiden mukaan.

Ekologisia maskuliinisuuksia sanoittava väitöstutkimukseni pyrkii sisällyttämään enemmän-kuin-inhimillisten perspektiivien sisältämän arvokkaan tiedon osaksi tavoitetta ajatella sitä millaisiksi ihmisiksi olemme muuttamassa planetaarisen ahdingon myötä (ks. Braidotti, 2020, 29). Ammentamalla feministisistä uusmaterialistisista näkökulmista, tässä paperissa kysyn, miten teoretisoida ekologisia maskuliinisuuksia enemmän-kuin-inhimillisten toisten kanssa?

Lähteet

Aavik, K., Hearn, J., Hultman, M., & Shefer, T. (2025). Men, masculinities, and the planet at the end of (M)Anthropocene: ecological/social/economic/political relations, processes and consequences. NORMA 20(4), 254–268.

Alaimo, S. (2010). Bodily natures: science, environment and the material self. Indiana university press.

Braidotti, R. (2020). “We” may be in this together, but we are not all human and we are not one and the same. Ecocene: Cappadocia Journal of Environmental Humanities 1(1), 26–31.

Haraway, D. (2016). Staying with the trouble: making kin in the chuthulucene. Duke university press.

Hultman, M. & Pulé, P. (2018) Ecological masculinities: theoretical foundations and practical guidance. Routledge.

Neimanis, A. (2017). Bodies of water. Posthuman feminist phenomenology. Bloomsbury.

Pease, B. (2019). Recreating Men’s Relationship with Nature: Toward a Profeminist Environmentalism. Men and Masculinities 22(1), 113–123.

Tsing, A. (2015) Mushroom at the end of the world: on the possibility of life in capitalist ruins. Princeton University Press.

Täydennyspalvelusvelvolliset ja militaristinen maskuliinisuus Suomessa

Taneli Koirikivi, Itä-Suomen yliopisto

Suomi on eurooppalaisessa nykykontekstissa erityinen maa, sen säilyttäessä juridisiin mieskansalaisiinsa kohdistuvan asevelvollisuuden. Erilaiset siviilipalveluksen muodot ovat olleet asevelvollisille mahdollisia vaihtoehtoja jo 1900-luvun alkupuoliskolta lähtien. Kuitenkin ’reservistä eroaminen’, eli Puolustusvoimien reservistä siviilipalvelukseen siirtyminen on noussut yhteiskunnallisen keskustelun keskiöön vasta kahden viimeisen vuosikymmenen aikana. Kyseisen keskustelun kautta pystymme hahmottamaan tapoja, joilla militaristinen maskuliinisuus liitetään suomalaiseen mieskansalaisuuteen ja millaisessa muutoksessa nämä kategoriat ovat.

Aiemmassa kulttuurintutkimuksen ja kulttuuriantropologian pro gradu -tutkimuksessani sekä käynnistymisvaiheessa olevassa väitöskirjatutkimuksessani tarkastelen näitä sukupuolittuneita rooleja sekä niihin liittyviä moraalisia järjestyksiä ja diskursseja. Tutkimukseni kohteena on reservistä siviilipalvelukseen siirtyneet henkilöt, joihin viittaan termillä täydennyspalvelusvelvolliset. Tutkimukseni valottaa tapoja, joilla hegemoninen maskuliinisuus Suomessa rakentuu suhteessa militarismiin ja maanpuolustukseen, sekä millaisia neuvotteluja näistä käydään 2020-luvun Suomessa. Militaristinen maskuliinisuus ei vaikutukseltaan rajoitu vain cis-sukupuolisiin miehiin, vaan sen ajatuksia omaksutaan useilla yhteiskunnan tasoilla moninaisten ihmisten toimesta.

Siviilipalvelus on usein nähty tästä maskuliinisuuden mallista poikkeavana vaihtoehtona, joka asettaa sen kulttuurisessa hierarkiassa alemmalle tasolle, verrattuna asevelvollisuuden suorittaneeseen henkilöön. Militaristisen maskuliinisuuden normit jo täyttäneet täydennyspalvelusvelvolliset muodostavat kulttuurisesti kiistanalaisen position valitessaankin myöhemmin elämässään siviilipalveluksen. Omalla tavallaan he näin hylkäävät hierarkian heille tarjoaman etuoikeutetun aseman. Havaintojeni mukaan, täydennyspalvelusvelvolliset kuitenkin pyrkivät valinnoillaan neuvottelemaan uudenlaisia kansalaisuuden ja maskuliinisuuden muotoja, jotka nojautuvat väkivaltaisen maanpuolustuksen sijaan esimerkiksi pasifismiin ja väkivallattomaan suojeluun perustuvaan etiikkaan. Toiminnallaan he näin laajentavat ja monipuolistavat suomalaisena mieskansalaisena olemisen tapoja, tukeutuen samanaikaisesti kuitenkin aiempiin hegemonisiin kulttuurisiin malleihin.

Asta Kihlman (TY)

Tarkastelen esitelmässäni 1800- ja 1900-luvun vaihteessa ammattiuransa tehneiden suomenruotsalaisten kuvataiteilijoiden Beda Stjernschantzin (1867–1910), Ellen Thesleffin (1869–1954) ja Sigrid af Forsellesin (1860–1935) valikoitua tuotantoa. Soveltamani queer-teoreettinen kuvien lähiluenta laajentaa käsityksiä 1800- ja 1900-luvun vaihteen taiteilijanaisten strategioista.

Taiteen, taiteilijuuden ja taiteen vastaanoton ilmenemistä käsittelen kantakuviksi määrittelemieni teosten kautta. Näitä ovat Beda Stjernschantzin Omakuva (1892), minäkuvalliseksi laajemmassa merkityksessä lukemani Sigrid af Forsellesin reliefi Ihmisten taistelu (1887–1903) sekä Ellen Thesleffin valokuvatuotanto.

Tutkimuksen ydinalueeksi muodostuvat tapauskohtaiset analyysit taiteilijoiden identiteettityöstä sekä niistä käytännöistä, joilla subjekti rakentaa ja muokkaa minäkuvaansa tutkimuksen kohteena olevissa teoksissa.

Analyysini kohteena ovatkin sosiaalista sukupuolta tuottavien valtasuhteiden kiinnittyminen yksilöön mutta myös ne vastarinnan paikat, joista käsin hegemonista sukupuoliteknologiaa voi murentaa tai ainakin raaputtaa sen pintaa.

Tutkimus asemoituu sukupuolentutkimuksen ja taidehistorian välimaastoon kiinnittyen vahvasti etenkin visuaalisen kulttuurin tutkimukseen ja sen ilmentämiin ajatuksiin yksittäisten teosten potentiaalista ilmentää sukupuolia ja seksuaalisuuksia. Ajatteluuni kuuluu, että myös kulttuuriset tuotteet, kuten sanomalehtiartikkelit ja kuvataidekritiikit, tarjoavat potentiaalisia väyliä subjektiivisen tulkintaan. Avaan ja analysoin aikalaisten taidepuheen taiteilijanaisiin kohdistamia väittämiä ja kritiikin essentialisoivia sävyjä sekä pohdin seksuaalidiskurssien vaikutusta subjekteihin. Oma tutkimukseni kiinnittyy lisäksi postfeministiseen ajatukseen, jonka mukaan identiteetti ja se, mitä käsitetään minuudeksi, ei koskaan ole valmista, yhtenäistä tai lopullista ja kaikki tieto on osittaista.

Toisenlaisia naisia. Varhaiset feministit historiallisissa valokuvissa

Tuula Juvonen (TaY)

Varhaisista suomalaisista naisasianaisista kertovissa teoksissa valokuvia käytetään lähinnä kuvituksena, sen sijaan että niitä lähestyttäisiin analysoitavana historiallisena aineistona. Alustuksessani esitän esimerkkejä n. 1880–1910-luvuilla otetuista naisasianaisten miljöökuvista ja pohdin niiden avulla sitä, voitaisiinko myös niitä tarkastella egodokumentteina ja jos kyllä, millaisiin seikkoihin tutkijan huomio silloin voisi kohdistua.

Aineistonani on niin biografioissa kuin järjestöhistoriikeissa julkaistuja kuvia sekä Finna.fi -palvelusta löydettävissä olevia kuvia. Tarkastelen niitä esittäen seuraavia kysymyksiä: Millä tavalla varhaiset naisasianaiset esiintyivät valokuvissa? Kuinka he asettuivat kuviin ja millaisia pukeutumiseen ja asusteisiin liittyviä valintoja kuvista on tunnistettavissa? Millaista materiaalista rekvisiittaa kuviin on otettu mukaan? Mikä oli valokuvastudioiden rinnalla se miljöö, jossa he halusivat tulla ikuistetuksi?

Näiden apukysymysten avulla haluan selvittää sitä, mitä historiallisissa valokuvissa näkyvät piirteet kertoivat lähipiirille näiden emansipoituneiden, naimattomien, naissuhteessa eläneiden naisten elämästä. Tarkastelemalla sitä, missä määrin naisten poikkeukselliset elämänvalinnat ovat tunnistettavissa heidän valokuvallisista itsepresentaatioistaan, voin pohtia sitä, millaisia uusia prefiguratiivisia feministisiä utopioita he elämässään toteuttivat. Näin toimien laajennan visuaalisen historian tutkimuksen kenttää queer- ja lesbohistorian tutkimuksen suuntaan.

Lilli Suburg (1841-1923) as a foremother of Estonian feminism

Eve Annuk (Eesti Kirjandusmuuseum)

Lilli Suburg (1841-1923) was an Estonian writer, journalist, pedagogue and feminist. She is a foremother of Estonian feminism as she was first in Estonian context to voice the woman question. She questioned the prevalent gender ideas of the time and argued against the discrimination of women.

She expressed her views in her literary production and in numerous articles, published both in the magazine Linda founded by herself, as in other newspapers. She founded a school for Estonian girls where she implemented new pedagogical methods. She was outstanding female intellectual and has been called the first Estonian female philosopher by researcher Aino Undla-Põldmäe. In addition to woman question, she also dealt with other topics, such as social injustice, child abuse, criticism of traditional religion, alcoholism etc.

Her ideas were based on the Enlightenment school of thought and she believed that education is the key to the better life of not just only women but the whole society. She was ahead of her time and therefore received little recognition by her contemporaries. She often had to defend her ideas from furious male attackers and since during the time (in the 1880s-1890s) there was no Estonian feminist movement, she was alone in her struggles. The recognition for her work came only in the 20th century. However, many of her ideas still seem relevant today.

I will discuss in the presentation Lilli Suburg’s ideas and her role in the context of Estonian gender history.

Becoming a Woman or a Man in Contemporary Amazonia: Making Gendered Bodies among Urban Shipibo-Konibo PeopleEnrique Delgado, Universidad de Lima, PeruBodies are not only biological entities but also cultural achievements. Drawing on qualitative interviews with young and adult urban Shipibo-Konibo people from the Peruvian Amazon, this paper explores how Indigenous subjective theories understand becoming a woman or a man under conditions of rapid social change.

Participants describe femininity and masculinity not as fixed identities but as ongoing processes of becoming, shaped through learning, work, family responsibilities, care, and participation in community life. Gendered personhood emerges through continuous negotiations between what participants identify as ”ancient” and ”modern” ways of living, producing flexible understandings of womanhood and manhood while preserving central Indigenous moral values.

I argue that these contemporary accounts acquire deeper meaning when situated within a longer Shipibo-Konibo understanding of personhood, in which becoming fully human historically involved culturally meaningful bodily practices that distinguished persons from non-human beings. Although such practices have largely disappeared, participants’ subjective theories suggest that gender continues to be understood as something socially and morally produced rather than simply biologically given.

Rather than portraying Indigenous gender as either culturally fixed or progressively replaced by Western models, the paper proposes that contemporary gendered bodies emerge through dynamic processes of continuity and transformation. By bringing Indigenous subjective theories into dialogue with debates on body cultures and gendered becoming, the study contributes to broader discussions on embodiment, Indigenous modernities, and the cultural production of gender in contemporary Amazonia.

9.15-9.30

Spendor, spectacle, and bodies of plentitude: self-branding and social inclusion of gender-diverse bodies in the female rivalries of low-income urban Tanzania

Laura Stark, University of Jyväskylä

This article examines how women’s life‑cycle celebrations in low‑income Dar es Salaam –weddings, showers, birthdays, and coming‑of‑age rituals – create rare spaces of social inclusion for geis, male‑assigned‑at‑birth persons who identify as women or “in between.” Most geis are sex workers. Drawing on 103 interviews (2018–2022) and TikTok videos shared by participants (2022–2026), I analyze how these events’ spectacular consumption practices illuminate embodied power (Mbembe 2021) and ongoing debates on “dark” and “bright” cultural values (Ortner 2016; Robbins 2023a; 2023b).

Despite chronic poverty, celebrations are highly anticipated and structured by costly reciprocity and rivalry. Through sex work earnings, geis cultivate what I call “social value niches” that secure their inclusion: they enhance festivities through gifts, style, and dance. While women often resent geis for diverting sex‑work income away from them, inviting them enabled women to recapture some of that money; for geis, participation offered networking opportunties.

Celebrations temporarily re‑infuse value into women’s and geis’ bodies – ordinarily devalued by heteropatriarchy and economic dependence – through credible performances of “moneyness.” Giving, receiving and even money itself could be fake, yet value accrued from the body performing abundance. I argue that these events enact what Mbembe (2021:202) would call “bodies of plentitude,” signaling access to wealth amid precarity.

Participation also entangles geis in women’s rivalries, including ritualized insults and “destruction committee” counter‑celebrations, and extends into transnational conflicts among Tanzanian women in Europe who mobilize ‘their’ geis via social media. Practices of escalating “double gift” reciprocity echo potlatch dynamics (Mauss 1954), risking spiralling debt, loss of one’s home, and public shame.

Both geis and women in these chronically poor neighborhoods are dependent on men for money and survival, and expected to be obedient to these men. Ultimately, these celebrations function as joint “social value projects” (Nakassis & Searle 2013) through which women and geis pursue autonomy and feelings of self-worth – despite the ‘tragic choices’ (Robbins 2023) they must make.

References

Mauss, Marcel. 1954. The Gift: Forms and Functions of Exchange in Archaic Societies. Translated by Ian Cunnison. London: Cohen & West.

Mbembe, Achille. 2021. Out of the Dark Night: Essays on Decolonization. New York & Chichester: Columbia University Press.

Nakassis, Constantine and Llerena Searle. 2013. Introduction: social value projects in post-liberalisation India. Contributions to Indian Sociology 47 (2)): 169–183

Ortner, Sherry. 2016. Dark anthropology and its others: theory since the eighties. Hau: Journal of Ethnographic Theory 6(1): 47–73.

Robbins, Joel. 2023a. Anthropology bright and dark: relativism, value pluralism, and the comparative study of the good. Social Analysis: The International Journal of Anthropology 67(4): 43–60.

Robbins, Joel, Nicolas Langlitz, Emir Mahieddin, Erica Weiss, Corinna Howland, Bruce Knauft, Cheryl Mattingly. 2023b. Comments on ‘anthropology bright and dark. Social Analysis: The International Journal of Anthropology 67(4): 61–100.

9.30-9.45

Women’s embodied cultural orders in combat sports coaching

Sanna Erdoğan, University of Lapland

Bodies play a fundamental role when participating in sport. In the sport binary order, gendered differences have been produced at various levels. These include, for example, ideals and norms of masculinity that undervalue femininity.

Researchers have highlighted situations where masculinity has been linked typically with men. In sport coaching, masculine norms have been more evident, since women are underrepresented as coaches. It has been suggested that women encounter obstacles in coaching because their physical abilities or sport-specific competence levels are considered inferior to men.

There is a gap in our understanding of how women use their bodies in masculine manners. Therefore, this study explores this less-examined topic by examining women’s perceptions of masculinity in coaching. Re-reading the data from the PhD thesis, I analyse gendered and embodied coaching manners. The study is guided by the question: what kind of masculinity do women coaches produce, and what meanings does it build in coaching?

The presentation highlights how women adopt masculine forms of body culture. The discussion brings together perspectives on the differences that arise in the processes of producing gendered masculinity in coaching. The conclusion offers perspectives that broaden understanding of women’s masculinity and engagement in coaching.

9.45-10.00

Gendered Bodies in Protected Fields: Embodiment and Institutional Regulation in Indonesian Catholic Single-Sex Schools

Juliana Pramesti Dyah Kumalasari, Jakarta, Indonesia

This paper examines how Catholic single-sex schools in Indonesia cultivate gendered embodied dispositions through institutional practices of discipline, education, and everyday regulation. Drawing on Bourdieu’s concepts of habitus, field, doxa, and symbolic capital, together with McNay’s feminist account of gendered agency, the study treats schools as body cultures in which particular ways of moving, presenting oneself, enduring discomfort, and occupying social space become normalized as appropriate forms of masculinity and femininity.

The study uses a comparative qualitative case-study design involving one boys’ school and one girls’ school. Data were generated through participant observation, school documents, and interviews with 22 students, parents, teachers, school leaders, and religious authorities. The findings show that the boys’ school associated masculinity with leadership, rationality, competitiveness, and physical resilience, while the girls’ school encouraged confidence and self-reliance alongside expectations of service, propriety, and bodily regulation. Both schools functioned as relatively protected institutional fields in which students developed confidence, competence, and belonging.

However, these embodied dispositions did not carry equal meaning across social settings. When students moved beyond the single-sex environment, they had to renegotiate how their bodies, confidence, and social presence were read in cross-gender interaction. The paper conceptualizes this tension as an asymmetric paradox of homogeneity: boys’ discomfort tends to be normalized as awkwardness, whereas girls’ confidence may be interpreted as excess. The study highlights how educational institutions shape gendered bodies while also producing unequal conditions for their social recognition.

10.00-10.30

Panel discussion

Malin Gustavsson & Elina Nikulainen

Esitelmä perustuu Sosiaali- ja terveysministeriön Ekvalitalta tilaamaan tuoreeseen selvitykseen, joka kartoittaa seksuaalisen häirinnän ehkäisemisen ja siihen puuttumisen haasteita sekä lupaavia käytäntöjä suomalaisessa työelämässä. Selvitys yhdistää tuoreimman tutkimus- ja tilastotiedon pieni kysely- ja haastatteluaineistoon, joka on kerätty suomalaisilta työnantaja- ja palkansaajajärjestöiltä sekä muilta työelämätoimijoilta. Esitelmä syventyy työryhmän teeman mukaisesti siihen, miten häirintä on rakenteellinen ja sukupuolittunut ilmiö, ja miten organisaatiot voivat käytännössä siirtyä yksilökeskeisestä tarkastelusta kohti transformatiivisia malleja. Esittelemme esim. konkreettisia keinoja oikeudenmukaisemman työelämän rakentamiseen, kuten: 1) Aktiivisen sivustakatsojan (active bystander) -mallit, joissa koko työyhteisö koulutetaan ja velvoitetaan puuttumaan häirintään passiivisuuden sijaan, 2) Vaikenemisen kulttuurin murtaminen matalan kynnyksen anonyymeillä ilmoituskanavilla ja selkeillä prosessikuvauksilla, 3) Miten kyselytutkimusten tunnistamisen rajoja voidaan muuttaa: siirtyminen yleisistä kysymyksistä seksuaalisen häirinnän muotojen tarkkaan luettelointiin, jolloin ilmiö ei jää piiloon, 4) Toimialakohtaisten riskien (esim. miesvaltaisten alojen machokulttuuri, yksin tehtävä asiakastyö) ennakoiva tunnistaminen ja torjuminen ja 5) teknologiavälitteiseen seksuaaliseen häirintään erikoistunut ohjeistus sekä sen valtavirtaistamisen seksuaalisen häirinnän vastaisessa työssä.

Kaavoja ja katveita: Häirinnän oikeudellinen arviointi työturvallisuusrikoksena

Sara Liinamo &  Elina Penttinen

Työpaikoilla tapahtuva häirintä ja epäasiallinen käytös voi täyttää työturvallisuusrikoksen tunnusmerkistön, jos se aiheuttaa haittaa tai vaaraa työntekijän terveydelle. Koska työnantaja on velvollinen huolehtimaan työntekijöidensä turvallisuudesta ja terveydestä töissä, työnantajan kuuluu ryhtyä toimenpiteisiin, kun tieto työntekijän terveyden kannalta haitallisesta toiminnasta tulee sen tietoon. Se, mitä työnantajan huolehtimis- ja toimintavelvollisuuden katsotaan konkreettisesti olevan, millainen toiminta on epäasiallista ja milloin se aiheuttaa haittaa ja vaaraa terveydelle, on määritelty laissa kuitenkin tulkinnanvaraisesti. Se jättää tilaa tulkinnoille, jotka voivat muuttua ajan myötä sen mukaan, mitä yhteiskunnassa yleisesti pidetään (epä)sopivana käytöksenä ja riittävänä puuttumisena siihen.

Esityksessä tarkastelemme oikeuden ja sen eri osapuolten kantoja häirintätyyppisistä työturvallisuusrikoksista. Käytämme aineistona vuosina 2013–2023 käräjä- ja hovioikeuksissa käsiteltyjä tapauksia, niiden tuomioita ja oikeudenkäyntiasiakirjoja. Kysymme, millaisena ilmiönä häirintä ja muu epäasiallinen käyttäytyminen rakentuvat oikeudessa ja voidaanko tulkinnoissa huomata muutoksia erityisesti vuoden 2017 #MeToo-liikkeen myötä. Erityisenä kiinnostuksen kohteenamme on, missä määrin ja millä tavoilla oikeudellinen kehys onnistuu tavoittamaan häirinnän rakenteellisen ja sukupuolittuneen luonteen. Näin esitelmä avaa keskustelua siitä, miten oikeuden ratkaisut osallistuvat työelämän ”kaavojen” ylläpitämiseen tai purkamiseen ja miten ne määrittelevät, millaisin ehdoin häirintään voidaan puuttua.

Mitä tarkoittaa harassment-sana venäjän kielessä?

Larisa Leisiö

Tutkin Venäjän ja venäjänkielisen median näkökantoja työpaikalla tapahtuneeseen sukupuolittuneeseen väkivaltaan. Lingvistinä lähden liikkeelle ilmiön nimestä. Venäjän kielessä sellaiseksi on valikoitunut englannista lainattu harassment, vaikka kielessä on ollut omaperäinen domogatel’stvo-sana. Jälkimmäinen on muodostettu verbistä domogatsja ’tavoittaa jotakin, pyrkiä johonkin itsepäisesti ja tunkeilevasti’. Ilmaisu seksual’noe domogatel’stvo tai useimmiten monikossa seksual’nye domogatel’stva tarkoittaa sukupuolittunutta häirintää. Miksi lainattiin toinen sana? Etsien vastausta tähän kysymykseen tarkastelen lainasanan tuloa venäjän kieleen englannista ja harassment– ja domogatel’stvo-sanojen käyttöä sekä niiden ympärille kehittyneitä diskursseja. Aineisto on poimittu suurimmaksi osin Integrum-lehtikokoelmasta, mutta myös Venäjän kansalliskorpuksesta ja Internetistä. Tutkimus kohdistuu vuosiin 1995–2020. Venäjän media oli kyseisenä aikana vaihtelevassa määrin vapaa ulkopuolisesta sensuurista. Itsesensuuria ei kuitenkaan pysty käsittelemään nopeilla säädöksillä. Lehdistön itsesensuuri ei ilmene ainoastaan poliittisten kysymysten käsittelyssä vaan myös arkiaiheissa, muun muassa sukupuolittunutta työpaikkaväkivaltaa käsiteltäessä. Venäjällä naisilla on perinteisesti ollut miehiä alempi yhteiskunnallinen asema. Tällaisella tilanteella on pitkiä juuria maan kulttuurissa. Poliittisen ilmapiirin hetkellisesti siirryttyä kohti demokratiaa Venäjälläkin löytyi tilaa moninaisille mielipiteille. Maailmassa levinnyt #MeToo-keskustelu vaikutti näkyvästi myös Venäjän mediassa. Tarkastelen aihetta laadullisen analyysin kautta sekä myös kvantitatiivisesti osoittaen, miten #MeToo-liikkeen aikana harassment-teemojen käsittely Venäjän mediassa lisääntyi voimakkaasti. Käsittelen, miten kiistely harassment-sanan ympärillä kärjistyi, kun kyseeseen tuli Venäjällä tapahtuva sukupuolittunut väkivalta, miten harassment-sanan merkitys muotoutui venäjänkielisessä kontekstissa ja miten diskursiivisten merkitysten kenttä jakautui harassment- ja domogatel’stvo-sanojen 1990-luvulta 2010-luvun loppupuolelle.

Näkyväksi tekeminen mahdollistaa hengellisen työpaikkaväkivallan tunnistamisen ja siihen puuttumisen

Ani Iivanainen

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluviin kirkon työntekijöihin kohdistuva hengellinen työpaikkaväkivalta vahingoittaa työhyvinvointia ja vähentää toimijuutta. Väitöskirjatutkimukseni käsittelee aiemmin määrittelemätöntä ja tutkimatonta ilmiötä: Suomen evankelis-luterilaisen kirkon LHBTQIA+ (eli seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien) -työntekijöihin kohdistuvaa hengellistä väkivaltaa, epäasiallista kohtelua ja syrjintää kirkon työyhteisössä. Määrittelen tämän ilmenevän väkivallan tutkimuksessani hengelliseksi työpaikkaväkivallaksi (Spiritual Workplace Violence, SWV). SWV käsitteellistää katvealuetta, joka jää LHBTQIA+ -työntekijöihin kohdistuvan, työpaikalla tapahtuvan, hengellisen väkivallan ja syrjinnän risteykseen sekä tutkimuksessa että työpaikoilla kohtaamisten realiteeteissa. Luomaani käsitettä voidaan hyödyntää hengellisen työpaikkaväkivallan ennaltaehkäisemisessä, tunnistamisessa ja siihen puuttumisessa niin kirkossa kuin muissakin työyhteisöissä.

Kirkon LHBTQIA+ -työntekijät ovat erityisen haavoittuvainen ihmisryhmä, sillä heillä on riski joutua yhtä aikaa hengellisen väkivallan (kuten identiteetin synniksi leimaaminen ja eheyttämiseen ohjaaminen) ja syrjinnän (kuten työtehtävien epäämistä ja ulkopuolelle jättäminen) kohteeksi. Hengellinen väkivalta ja syrjintä voidaan nähdä  niin ihmisoikeudellisena kuin vakavana terveyttä vaarantavana ongelmana, johon myös WHO, YK ja EU komissio ovat ottaneet kantaa.

Evankelis-luterilainen kirkko on Suomessa merkittävä työnantaja, joka työllistää erityisesti suuremmissa kunnissa satoja, jopa tuhansia työntekijöitä (yhteensä maanlaajuisesti n. 21000 työntekijää). Länsimaisista ihmisistä arviolta noin 10-15 % kuuluu johonkin seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön. Näin ollen voi olettaa, että seurakunnan työntekijöissä heitä on useita, vaikka he eivät toisi asiaa ilmi työpaikalla.

Tutkin SWV-ilmiötä kyselytutkimuksella, jonka olen lähettänyt kaikkiin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntiin. Tutkimustulokseni ovat ainutlaatuiset, koska tämänkaltaista kyselytutkimusta ei ole aiemmin Suomessa tehty.  Tutkimukseni avulla piilossa oleva väkivallan muoto ja sen seuraukset saadaan näkyviin. Näkyväksi tekeminen edistää väkivallan tunnistamista, siihen puuttumista ja lisää sen kohteena olevien toimijuutta. Työryhmässä esittelen alustavia kyselytuloksiani ja niiden merkitystä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien kirkon työntekijöiden yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon näkökulmasta. Kerron myös tutkimukseni soveltamismahdollisuuksista Euroopan ja maailmanlaajuisesti.

Searching for rights amidst wrongs: a conversation between PhD candidate and supervisor about gender-based discrimination during a recruitment process

Luke von Lüpke & Salla Aldrin Salskov

This presentation offers an autotheoretical discussion of a case of gender-based discrimination that occurred during a recruitment process for a funded PhD position within a research project in a Finnish philosophy department. The contribution will be co-presented by L. von Lüpke, PhD candidate in Gender Studies at Åbo Akademi, and Salla Aldrin Salskov, Docent in Minority Studies at Åbo Akademi and von Lüpke’s supervisor during this time.

During the recruitment process in question, von Lüpke was invited for an unusual “second interview” before the final decision was made, in which the PI of the project asked about their gender identity as a trans person and their ability to work with someone with “conservative attitudes” in the project. This dialogical presentation will introduce the particular features of the case and reflect on the difficulties of finding an appropriate response to the situation, presenting a discussion of both the perspective of PhD candidate and supervisor. The case offers an unusual example of gender-based workplace discrimination and thus contributes a different perspective to the discussions of workplace emotional violence and harassment, the role of institutions in enabling harassment in the workplace, the deficiencies of legal frameworks for addressing harassment, the abuse of power in the context of academic relationships, and the search for agency in such a situation.

Transformatiivisen mallin soveltaminen henkisen väkivallan ennaltaehkäisyyn korkeakoulukontekstissa

Elina Penttinen

Henkinen väkivalta, vallanväärinkäyttö ja häirintä ovat pitkäkestoisia ja juurtuneita ongelmia yliopistoissa ja korkeakouluissa. Hierarkkiset valtasuhteet, prekaarit työurat ja yksilökeskeinen akateemisen vapauden kulttuuri mahdollistaa erilaisten haitallisten toimintatapojen ilmenemistä ja jatkuvuutta. Häirintään ja kiusaamiseen liittyvistä toimintaohjeista huolimatta näihin puuttuminen yliopistoissa on vaikeaa ja ei yleensä johda pysyvään muutokseen. Yksi keskeinen syy tähän on se, että häirintään puuttumisen menettelytavat käynnistyvät vasta sitten kun häirintä on jo tapahtunut. Toinen keskeinen ongelma on se, että häirintään puuttuminen tapahtuu samassa institutionaalisessa kontekstissa, joka on jo rakenteellisesti ja toimintakulttuurinsa kautta mahdollistanut häirinnän. Lisäksi organisaation pitkäkestoiset henkilösuhteet hallinnon ja tutkimushenkilökunnan kanssa voi vaikuttaa siihen, miten vakavasti häirintään puututaan ja uskaltaako häirintää kokenut henkilö tuoda kokemaansa esiin.  Kolmas syy, miksi häirintään liittyvät menettelyt eivät johda pitkäkestoisiin tuloksiin on, että tekijän ja kohteen välinen sovitteluprosessi rajautuu yksilöihin, eikä ota kantaa organisaation toimintakulttuuriin tai eriarvoistaviin valtarakenteisiin tai valtasuhteisiin. Lisäksi prosessit voivat olla luottamuksellisia, jolloin häirinnän vaikutus sivustaseuraajiin ja yleiseen työhyvinvointiin jää käsittelemättä.

Perustuen transformatiivisen oikeuden ja henkisen työpaikkaväkivallan tutkimukseemme, esitämme kolme spekulatiivista tapahtumasarjaa, jotka edustavat tyypillisiä henkisen väkivallan ja vallan väärinkäytön skenaarioita. Avaamme, miten transformatiiviseen oikeuteen perustuvan toimintamalli voisi tarjota kestävän ratkaisun kyseisiin haitallisiin tilanteisiin, jotta ne eivät jatkuisi kyseisessä organisaatiossa.

Keskeinen argumenttimme on, että väkivallan ennaltaehkäisyyn tarvitaan uusia kollektiivisia ja yhteisölähtöisiä toimintamalleja ylhäältä johdettujen hallinnollisten ratkaisujen sijaan. Tavoitteemme on esittää tapoja, joilla haitallisia toimintatapoja voidaan sekä ennaltaehkäistä että puuttua tehokkaasti ja vaikuttavasti.

Ilo Söderström, Kris Clarke and Adrián Groglopo

Social work is a discipline and profession that should, by its definition, promote social justice and human rights. However, silence, passivity and calls for neutrality have defined the institutional responses of Nordic social work to the genocide in Gaza. This presentation is based on an article published in Abolitionist Perspectives in Social Work by three social work researchers working in Finnish and Swedish universities. We examine the coloniality of silence within Nordic higher education institutions, drawing on our testimonios where we reflect critically on our experiences in our academic environments and their complicity in the genocide through practices of silence. We argue that silence around Gaza is not merely a lack of response, but a form of epistemic violence—a refusal to know and to act—enforced through institutional norms and the policing of speech. In such contexts, critical perspectives are pushed to the margins through shadow talk. These shadows reflect the weight of institutional repression and the cost of speaking truth to power. We highlight how social work knowledge production becomes complicit in the erasure of Palestinian suffering and the reproduction of imperial ideologies, thereby causing a moral crisis within the social work profession. We call for social work researchers, teachers, professionals and students to work in alignment with professional ethics and challenge the coloniality of silence in their institutions.

Decolonial Solidarity Collection for Palestine

Iris Pajunen

The Decolonial Solidarity Collection -project, steered by Finnish-Palestinians, seeks to document firsthand accounts of resistance against occupation, apartheid, and genocide; preserve stories and pictures of Palestine activism in Finland since 2023 and historically from 20 to 50 years ago; and collect narrations of Palestinian life and community in Finland. The materials will be assembled into a public archive, a zine, and a photography exhibition. The project aims to influence the kind of knowledge associated with Palestine and Palestinians in Finland, and to document the experiences, success, skills, and knowledge of the Palestine solidarity movement in Finland. We want to create a better understanding of the political agency of Palestinians, and amplify their voices. The collected stories and photographs will serve as a lasting resource to strengthen campaigns for justice and decolonial organising, Palestinian self-determination, research, advocacy, and liberation.

Our research resonates with the seminar’s themes in many respects: we embark from an intersectional and decolonial theoretical framework, emphasise empowering Palestinian voices and agency throughout the entire research process, and utilise a methodology uniquely combining research, art, and activism. We accentuate creating and presenting knowledge in novel, more accessible ways (zine, photography exhibition, from-us-to-us-principle) in the hopes that this results in emancipatory futures representing a multiplicity of agents of change. We also boldly draw attention to the inconsolable situation of Palestinians facing genocidal settler colonialism, and to the complicity of Finland and its institutions, including academia.

From anti-gender to anti-Palestine: the authoritarian turn in Sweden

Hansalbin Sältenberg

This paper takes on an intersectional approach to explore continuities and ruptures between anti-gender movements and current anti-Palestinian trends in Sweden, with a particular focus on forms of repression in academia. Understanding this as part of a larger authoritarian turn, the paper focuses on epistemic violence against people who stand in solidarity with Palestine, such as university students and members of faculty.

In doing so, the paper asks:

1.   What are the connections and ruptures between anti-gender and anti-Palestinian epistemic violence?

2.   How does this relate to the specifics of the Swedish context and dominant narratives of Swedish exceptionalism?

These explorations are part of a new research project based at University of Helsinki on the Palestine solidarity movement in Sweden and Finland. The paper will be based on in-depth interviews with university students and staff who have experienced repression due to their solidarity with Palestine. The paper puts this new empirical material in relation to my previous research on anti-gender in Sweden, highlighting possible continuities and ruptures between anti-gender and anti-Palestinian epistemic violence, not least in relation to processes of racialisation.

Nima Ahmed

This presentation examines how African migrant mothers experience the spatial dynamics of their neighbourhood, both in the home and in public spaces, while raising children with developmental disabilities. Despite racialisedchildren being over presented in the category of developmental disabilities, little is known about families lived experience at the intersections of race, disability and gender. Through Disability Critical Race Theory (Annamma et al., 2013), this study asks how do these mothers experience and contest ableist and racist norms within the neighbourhood?

This study demonstrates that when families cannot conform to standardized behaviours shaped by social aversion to disturbance and interdependence, as well as by inaccessible public spaces, they face scrutiny and strain in their relationships within their neighbourhoods. The portrayal of racialised women’s mothering practises as threatening to the social order contributes to mothers’ feelings of increased vulnerability to housing precarity, policing and child protection intervention. Alongside developing alternative temporal rhythms to mitigate risk of public intervention, mothers also cultivate both long term and momentary interdependent relationships within the neighbourhood to challenge dominant norms of independence and self-sufficiency.

Migrant Women’s Digitally Mediated Intimate Encounters in Helsinki

Sanna Rautio

Finnish integration policies construct exclusionary practices of belonging where migrants are problematised for not integrating into Finnish society. Furthermore, migrant women are often socially constructed as a distinct and homogenous category in Finland thus increasing  experiences of marginalisation, exclusion, and hostility (Era and Mäkinen, 2022; Näre, 2013; Näre and Nordberg, 2015). To overcome the many challenges migrant women experience in their everyday lives, they also find various alternative strategies to find belonging in their host society which includes using social networking platforms for seeking connection and friendship with other migrant women (Diminescu, 2008; Candidatu and Ponzanesi, 2022). These are intimate spaces where migrants can give and receive support for their practical and social needs. This project explores the relationship between digitally mediated encounters of intimacy and belonging in the spaces they meet in, both online and face-toface. My interest is in critically investigating how gendered and ‘Othering’ subjectivities are  (re)produced and negotiated online and offline within a group of migrant women who find  themselves in the middle of intersecting positions and expectations. This PhD research is based on participant observation, narrative interviews and creative workshops, which I  describe together as Digital Creative Ethnography. Through these methods, I focus on migrant women’s togetherness and the women’s cultures (Berlant, 2008) that are formed in digital intimate spaces (Evans et al., 2026). I argue that new forms or belonging emerge from these spaces used by migrant women which at times are contradictory and deserves our attention.

Square pegs and round holes: intersectionality and mis-fitting in knowledge spaces

Boka En

Knowledge spaces – from university lecture halls to ministries – are permeated by somatic, discursive and behavioural norms regarding who does and doesn’t ‘fit’ into them. Legitimacy and credibility may be hard to come by for those who are positioned as ‘space invaders’ (Puwar 2004) in these spaces.

Based on conversations with LGBTIQ* activists, academics, and hybrids of the two in Austria, I explore how people engage with the mis-fit between spatial norms and their embodied subjectivities. I am particularly interested in how people’s complex positionings within intersectional relations of power are both negotiated and drawn on in attempts to claim legitimacy. I argue that members of marginalised groups variously attempt to emphasise or de-emphasise the mis-fit, and that these attempts play out in non-straightforward ways. For example, where academic degrees may be drawn on to offset the mis-fit in some situations, they may simply be ignored in others; where claiming that one isn’t all that different may be the strategy of choice in some situations, drawing attention to one’s outsider status may feel better in others.

In this paper, I seek to trace the complexities and contradictions in how intersectional relations of power are materialised in the encounter between the norms that govern knowledge spaces and the embodied subjectivities of those who would move through them. In doing so, I also hope to complicate easy distinctions between ‘complicit’ and ‘resistant’ modes of existing in these spaces.

Rituals of Co-constructed Purpose:  Self-organized Communities as Responses to Suffering in Late Modernity

Linda Toratti

My research is part of a project called Meliorist philosophy of suffering. Meliorism refers to an attitude according to which active engagement can make things better, as opposed to passive pessimism or optimism. The newly launched interdisciplinary project aims to explore perspectives on responding to suffering and the ways in which empirical inquiry might enter into dialogue with philosophy.

In my ethnographic research, I participate in the life and activities of various self-organized communities oriented around event organization (an immigrant football club, a spiritually framed community, and a countercultural interdisciplinary arts organization). I examine how their communal gatherings function as rituals through which shared agency is constructed. I am particularly interested in how subjective and shared experiences of purpose, formed outside hegemonic utility logics and institutional structures, function as a route to make things better. Against what background, and in response to what, does collective action and its goals emerge? How, from the peripheries of dominant discourses, might they reflect a broader contemporary condition?

The heuristic baseline of the research is the view that subjective realities are relationally constituted, and communities are emergents of relational processes between individuals. I approach rituals functionally as spaces of shared intentionality: ways of responding, resisting, framing, and existing.

With plurality and sustainability in mind, I hope to engage in discussion about how the research could further develop a more ecological and incorporating perspective to vernacular meliorism.

Rakel Jylhä-Vuorio

In 2018, at a Columbia seminar, queer theorist Jack Halberstam and Katherine Franke, a legal scholar of gender and sexuality law, expressed different feelings about leaping into the void.

Halberstam: “You have to tear something down before you are going to be able to see what else is possible. That feels right to me… the void is actually better, possibly, than the known space.”

Franke: “Tearing it down, I don’t know what that means. What does it really mean to tear it down? I don’t know what that looks like… it feels very utopian to me… I am a radical lawyer but I am still a lawyer.”

I use this dialogue as a lens to read stagings of the queer and the legal within queer legal theory. Focusing on Danish Sheikh’s (2023) and Senthorun Raj’s (2025) current queer-legal work on repair, I trace a pattern recognizable as Franke’s “still a lawyer,” namely, citations to anti-normative queer theory give way to legal sensibilities oriented toward resistance, defiance, reform, and repair.

With this in view, I argue that the anti-reparative may need to keep triggering the “still” if queer legal theory is to avoid an identity crisis. The “still” lets queer legal theory remain recognizably both legal and radical, narrowing queer theoretical strands and broadening legal genres. It is in this light that the current appeal of turning to repair needs to be understood.

Multiplex Polarisation: Challenging Homocolonial and Rights-based Imaginaries of Dissensus in Global Politics.

Malte Breiding Hansen

At a time of internal challenges to the post-1945 liberal international order, including the rise of illiberal anti-gender politics within the European Union and its Western ‘allies’, alternative theoretical vocabularies are needed to capture the nature of conflict over sexual and gender diversity in global politics. To this end, this paper advances the notion of multiplex polarisation: antagonisms that cut across and blur geopolitical divides in global politics. Multiplex polarisation is developed to challenge the homocolonial tendency to divide the world into a West as a liberal LGBTIQ+ rights champion struggling against an illiberal, LGBTIQ+-phobic ‘Rest’. Instead, multiple modernities that support and resist queer liveability coexist within and outside the West, where queer-friendly modernities extend beyond simple rights-based demands for recognition voiced by political institutions and transnational movements. Multiplex polarisation emerges through a critical dialogue between the queer International Relations literature on norm polarisation and what Amitav Acharya terms a multiplex world order, the latter emphasising how liberal and illiberal modernities are supported and resisted within and outside the West. The paper concludes by discussing the critical potential of multiplex polarisation to foreground and give voice to post-rights queer imaginaries in an emerging multiplex world.

Syed Ehtesham Ahmed Rehmani

The figure of the hijra/khwajasira continues to occupy a significant presence in South Asia. Having been reduced to ‘habitual sodomites’ by the British Raj’s Criminal Tribes Act, the community has long suffered being viewed through the alienating lens of social annihilation, perversion, and immorality. Even postcolonially, the lens of criminality persist. Sequestered into worlds of precarity and suffering, the hijra community has thus long been intimate with plight. But this paper inverts the oft-fetishizing interest in the community’s suffering. It is interested in how, in various ways and across various space-times, the hijra navigates and resists state projects of elimination. In doing so, how does she future herself as an ever-desirous, potentially happy being? Thus, following notions of happiness and hope posited by queer theorists like Ahmed and Muñoz, this paper explores the potentiality of queerness — as an (un)doing — in illumining newer, fresher futures of hope beyond the seeming, tumultuous perpetuity of the present. In following a vast array of ethnographic landscapes, from colonial India to modern urban and rural contexts in India, Pakistan, and Bangladesh, this paper hopes to etch out what an anthropology of hijra-hood and, by extension, queerness can elicit about the social. Specifically, how do queer beings resist myths of social annihilation and instead, suture and add to it? How do they maintain relations and productivities that suture the social while also not fully belonging to it?

Keywords: hijra, khwajasira, queerness, futurity, South Asia, Pakistan, India, Bangladesh, transgender, coloniality, the State, Islam, Hinduism, Mughal, Tablighi Jama’at, trimurti

Navigating Non-Binary Identities: A Socio-Legal Analysis of the Epistemic Harm of Legal Unintelligibility

Emmi Wilkinson

In light of For Women Scotland, this presentation asks ‘how does a binary legal gender system in the UK affect gender expansive people’ and ‘what solutions are therefore required’ by connecting to larger debates within feminist legal studies around decertification and legal consciousness. The current critical framework feminists have posited is decertification (Cooper et al. 2022; Renz 2020; Theilen 2018). However, I argue there has been a lack of investigation into the specific mechanisms which result in non-binary peoples’ invisibilization and unique considerations needed when attempting to build solutions for this community regarding the law. By using semi-structured interviews to exchange with 18 non-binary trans people about their experiences of navigating the binary legal gender system in the UK, I argue that gender readability is key to navigating social structures and causes harm to those who exist outside of existing epistemic structures used by the law. Specifically, I found that there is a hermeneutical gap between non-binary people’s self-conception and the law which results in harmful effects on individuals, their interactions with others and access to support, spaces and services. In order to rectify this gap participants had to either silence or regender themselves into binary categories illustrating the harms of systemic epistemic violence as a result of current constructions of legal gender. By providing empirical research on how legal gender affects non-binary members of the trans community, discussions around decertification can be guided by a clearer picture on what oppressive forces must be contended with when designing a legal future for the trans community.

Sena Elif Özkan et. al.

Social virtual reality (VR) platforms promise empathy and embodied interaction; however, user-generated environments like VRChat can also produce toxicity and multi-layered exclusion. Research has linked exclusion in social VR to hardware-based access restrictions, avatar-based othering, trust hierarchies, and pressure to conform to dominant-group practices (Chen et al., 2024; Ortiz, 2022; Rzeszewski & Evans, 2024; Zhang & Juvrud, 2024). This study examines these dynamics by analyzing public Steam reviews of VRChat. While existing review-based research has mapped user-experience topics such as avatars, complaints, and technical issues (Deng et al., 2023), less attention has been given to how exclusion is negotiated across these reviews.

To address this gap, the study develops the Virtual Intergroup Contact Hierarchy, a three-tiered analytical model inspired by Intergroup Anxiety Theory (Stephan & Stephan, 1985). The model focuses on access (gatekeeping and privacy regulation), embodiment (selective visibility), and a safe social climate (normative community building). The main question is how these tiers appear alongside text-level indicators associated with intergroup anxiety. In this context, the study aims to reveal how inclusivity, bodily representation, and perceptions of safety are negotiated in VRChat reviews as paratextual spaces (Consalvo, 2007, p. 8).

The analysis draws on 253,114 public Steam reviews posted between February 1, 2017, and December 25, 2025, and will use NLP-driven quantitative text analysis. To accommodate Steam’s multilingual and slang-heavy environment, zero-shot classification will be conducted with XLM-RoBERTa. Unstructured user reviews will be operationalized into quantifiable game metrics (Drachen et al., 2013, p. 18), generating three NLP-derived scores: the Access Expression Score (AES), the Embodiment Strategy Score (ESS), and the Normative Safety Score (NSS). Based on normalized thematic probability scores, temporal and descriptive statistical analyses will be used to examine the social and normative dimensions of the VRChat user experience.

References

Chen, Q., Bellucci, A., & Jacucci, G. (2024). “I’d rather drink in VRChat”: Understanding Drinking in Social Virtual Reality. Proceedings of the 2024 CHI Conference on

Human Factors in Computing Systems (CHI ’24), Article 797, 1–16.

https://doi.org/10.1145/3613904.3642405

Consalvo, M. (2007). Cheating: Gaining Advantage in Videogames. MIT Press.

Deng, Dion & Bujić, Mila & Hamari, Juho. (2023). Understanding Multi-platform Social VR Consumer Opinions: A Case Study in VRChat Using Topics Modeling of Reviews.

10.1007/978-3-031-32302-7_4.

Drachen, A., Seif El-Nasr, M., & Canossa, A. (2013). Game Analytics – The Basics. M. Seif

El-Nasr, A. Drachen, & A. Canossa (Ed.), Game Analytics: Maximizing the Value of player Data içinde (s. 13-40). Springer.

Ortiz, L. (2022). Risks of the Metaverse: A VRChat Study Case.

The Journal of Intelligence, Conflict, and Warfare, 5(2), 53–128. https://doi.org/10.21810/jicw.v5i2.5041

Rzeszewski, M., & Evans, L. (2024). Social relations and spatiality in VR – Making spaces meaningful in VRChat. Emotion, Space and Society, 53, 101038. https://doi.org/10.1016/j.emospa.2024.101038

Stephan, W. G., & Stephan, C. W. (1985). Intergroup Anxiety. Journal of Social Issues, 41(3),

157-175. https://doi.org/10.1111/j.1540-4560.1985.tb01134.x

Zhang, J., & Juvrud, J. (2024). Gender expression and gender identity in virtual reality:

avatars, role-adoption, and social interaction in VRChat. Frontiers in Virtual Reality, 5, 1305758. https://doi.org/10.3389/frvir.2024.130575

Girlies on Twitter: Social media as a site of gendered languaging and linguistic resistance

Kimmo Juntunen

This presentation examines one recently popular word, girlies, in a Twitter (X) corpus. This seemingly lexically feminine word appears to be used to also refer to people who mostly perform masculine gendering practices (e.g. he’s one of the girlies in the corpus; Baah 2022). This use presents a rare example of a lexically feminine word widening its gendered meaning. Its positive self-identifying ingroup use also shows divergence from historical uses, e.g. “an offensive word used by men when talking to a woman ––” (Longman n.d. “Girlie, noun”). Often it is lexically masculine words which undergo these changes, while lexically feminine words gain more negative meanings (Levshina et al. 2024). This reclaiming and resisting is reminiscent of lexical reappropriation (cf. queer in Castillo & Pineda 2025).

However, do these “he”s self-identify as girlies, and if they do, is this seen as legitimate by those with a strong girlies ingroup identity? If girlies is being used to challenge and claim back linguistic power by those who have been denied it because of their non-masculine gendering practices, do only girlies themselves have a (social) right to use it? A look into the pronoun declarations (Konnelly et al. 2024) of girlies users suggests that masculine pronoun declarers use girlies less than feminine pronoun declarers, while they/them pronoun declarers fall in the middle. However, people declaring other pronouns, including neopronouns and several sets of pronouns, use girlies the most. Based on this, girlies could be seen to index queerness and non-masculinity more strongly than femininity.

References

Baah, Nana. Jun 2022. ”We’re all girlies online… It’s not that deep.” refinery29.com. https://www.refinery29.com/en-gb/girlies-trend-online. Retrieved August 27, 2026.

Castillo, Andres, and Inmaculada Pineda. 2025. “Queering language: Tracing the evolving significance of ‘queer’ In contemporary discourse.” Journal of Homosexuality, 1–24. https://doi.org/10.1080/00918369.2025.2558100.

Konnelly, Lex, Kirby Conrod, and Evan D Bradley. 2024. “Non-binary singular they.” In The Routledge Handbook of Pronouns, 1st ed.: 450–64. Routledge. https://doi.org/10.4324/9781003349891-37.

Levshina, Natalia, Maria Koptjevskaja-Tamm, and Robert Östling. 2024. “Revered and reviled: a sentiment analysis of female and male referents in three languages.” Frontiers in Communication 9. https://doi.org/10.3389/fcomm.2024.1266407.

Longman. n.d. Girlie, noun. In Longman Dictionary of Contemporary English. Retrieved August 27, 2026, from https://www.ldoceonline.com/dictionary/girlie.

Below the “Kill Line”: How Lao A Constructs Himself as a Nationalist Manfluencer

Zifan Zhao

Late 2025 witnessed the viral recirculation of the internet buzzword “the kill line” (zhanshaxian) in China. Originally a gaming term, it was reappropriated by Sikuiqi Dawang, widely known as Lao A, an influencer with 3.5 million followers on Bilibili (a Chinese counterpart to YouTube), to demonise U.S. social stratification. His discourse, particularly its slut-shaming of transnational Chinese women, illuminates how nationalistic rhetoric becomes entangled with gender politics.

Using “Lao A” as a search keyword on Bilibili, this study analysed his ten mostviewed livestream recordings (22 to 43 minutes) through Feminist Critical Discourse Analysis. Findings show that Lao A constructs himself as a nationalist manfluencer, embedding misogynistic tropes, masculinity prescriptions, and gender hierarchies. He performs a self-mythologised and quasi-legendary wu (martial) masculinity, deriving authority as an underworld witness through his claimed proximity to death, danger, and social darkness. He further entrenches this epistemic hierarchy by semantically hijacking gamified terms, subcultural vernacular, and everyday vocabulary, imbuing them with macabre, misogynistic, and dystopian interpretations, tailored to Bilibili’s

ACGN-oriented platform culture and internet banter. Mobilising topoi of threat and reality, such discourses depict a post-apocalyptic America by portraying transnational Chinese women as “degraded” and “corrupted”, and foreign men as sexually predatory. This objectification is underpinned by “aggrieved entitlement”, stemming from both sociocultural disempowerment and a perceived erosion of patriarchal control.

This study reveals that the entanglement between nationalism and misogyny functions as an affective placebo, redirecting grievances away from structural problems to gender antagonism, perceived external collapse, and comparative national superiority

Martti Nissinen

The image of the Assyrian king represents everything one can expect of ideal hegemonic masculinity. This hegemony corresponded to the Assyrian royal ideology, and it was communicated by different media, including texts and images. The hegemony of the Assyrian king was based on hierarchical and ideological inequality; in real life, however, this basis was anything but solid. In this lecture, I will spotlight Esarhaddon’s masculinity from the angles of the social, the cosmic, and the physical body. This three-bodied perspective shows how Esarhaddon’s masculinity depended on his hegemonic position as the king; his subordinate position before the gods; his relations with other agents, especially his trusted scholars; and his personal life as a family member who suffered from chronic health problems. Therefore, even the hegemonic masculinity of the Assyrian king was a vulnerable, unstable, and contradictory quality.

Between revival and reaction: religion, spirituality and masculinity in young men’s interview talk and online representation

Zea Szebeni & Katarina Pettersson

Recent quantitative research points to a striking shift: young men in Finland and across the Global North are increasingly drawn to religion, often against a backdrop of polarised masculinity and a perceived crisis of meaning (Tervo-Niemelä & Hannikainen 2026). Yet much of this discussion narrows quickly to institutional Christianity and to a conservative-versus-liberal axis. This proposed paper instead takes the diversity and fluidity of contemporary belief as its starting point, asking how religion and spirituality figure in young men’s lives across a wider field, Christian and non-Christian, including alternative spirituality (uushenkisyys; Utriainen & Ramstedt 2017), as well as ambivalence and distance from organised religion.

We work with two contrasting kinds of material. In interviews with young people in Finland, religion is rarely the explicit topic, it surfaces obliquely, woven into talk about meaning, belonging and everyday life. Online, by contrast, religion and spirituality are actively represented, performed and contested in ways closely bound up with polarised models of masculinity, from the manosphere (Ging 2019) to spiritual and Christian self-fashioning.

Drawing on discursive psychology (Potter & Wetherell 1987), we treat religion not as a fixed inner conviction but as something accomplished in talk and text, invoked, downplayed or worked up to do particular things. Reading interview talk alongside online representation, we ask how young men’s religiosity is discursively constructed at the intersection of belief, masculinity and polarisation, and what is gained by refusing to reduce it to either revival or reaction.

References

Ging, D. (2019). Alphas, betas, and incels: Theorizing the masculinities of the manosphere. Men and masculinities, 22(4), 638-657.

Potter, J., & Wetherell, M. (2014). Discourse and social psychology. The discourse studies reader, 244-255.

Ramstedt, Tommy & Terhi Utriainen. 2017. Uushenkisyys. Teoksessa Ruth Illman, Kimmo Ketola, Riitta Latvio & Jussi Sohlberg (toim.): Monien uskontojen ja katsomusten Suomi. Kirkon tutkimuskeskuksen verkkojulkaisuja 48. Tampere: Kirkon tutkimuskeskus, 213–223.

Tervo‐Niemelä, K., & Hannikainen, P. (2026). Why Are Young Men Increasingly Drawn to

Christianity? A Study of Finnish Young Men. Journal for the Scientific Study of Religion.

Finnish Male Messiahs – Religion, Masculinity and the Negotiation of Meaning in Finnish Manfluencer Culture 

Matias Uusisilta

In this presentation I present the early stage of my doctoral dissertation in which I examine religion, masculinity, and the negotiation of meaning in Finnish manfluencer culture from the perspective of young men who follow manfluencer influencers.

While quantitative research has shown a shift towards more conservative and religious views among young men, this study aims to bring forth the perspectives of young men and their interpretation regarding the effects of social media on their views and values. The aim of the study is to examine how concepts of masculinity and religion are constructed and given meaning by young men who follow manfluencers and how they are negotiated in relation with the content produced by social media manfluencers. The term manfluencer refers to social media influencers who promote misogynistic views and traditional gender roles, particularly to male audiences. Such content often focuses on self-improvement, money, fitness, and dating, while also conveying stereotypical and one-sided views of the male role in society.

The research material consists of interviews that I will conduct with young men who follow manfluencers. These interviews explore their views on masculinity and religion, as well as their experiences regarding the influence of manfluencer content on their own values and understanding of concepts of manhood and religion. The study examines, among other things, whether the content they follow has reinforced their existing views of masculinity and religion, whether they disagree with it, or whether it has changed their perspectives.

Katja Laakkonen, Reetta Haverinen, Iiris Lehto & Erja Laakkonen (UEF)

Our presentation is based on an article in progress in which we examine sponsored media content on Facebook targeted at menopausal-aged women (n = 24). Using critical discourse analysis, we investigate how such content constructs discourses that encourage menopausal-aged women to take care of themselves. We focus particularly on how menopause is problematized as an issue requiring individual actions and interventions, and how these constructions are intertwined with power, commercial interests, consumption, and narrow body norms.

Through our analysis, we have identified three distinct discourses that together produce a coherent yet multi-layered demand for self-care directed at women approaching or experiencing menopause. While these discourses differ in the intensity and form of bodily demands they impose, they share an underlying assumption of menopause as a problem that requires individualized responses. At the same time, these discourses position women unequally, appealing primarily to a specific, relatively privileged group that possesses the temporal, physical, and financial resources necessary to invest in self-care.

In our interpretation, the anticipatory and self-disciplining discourse of self-care urges women to actively manage and reshape their bodies through exercise and weight loss. In the discourse of easy and gentle self-care, women are encouraged to manage menopausal symptoms through more passive forms of care, such as dietary supplements and natural products. In the discourse emphasizing measurable self-care, women are urged to monitor their bodies using various metrics, which purportedly helps them understand bodily changes and provides knowledge to support self-governance.

Based on our analysis, content targeting menopausal-aged women constructs menopause as a life stage that demands self-management, measurement, and consumption, where self-care becomes a necessary, market-driven obligation of the neoliberal individual. We contribute to ongoing discussions by highlighting how these representations of menopause shape not only women’s lived experiences and relationships to themselves but also attract commercial actors seeking to capitalize on women’s consumer potential.

Our interpretations are embedded in a broader cultural framework in which the female body is perceived as an object of continuous work, control, and improvement. Furthermore, these media contents reinforce an image of the good and normative body as efficient, aligned with narrow beauty and body ideals, youthful, and fully functional in terms of performance.

Platformed menopause: Between care, community, and commerce discourses on Instagram

Agnese Bartolucci (Aalto University)

This contribution presents findings from a book chapter exploring how menopause is discussed and communicated on Instagram through accounts that self-declare as dedicated to this topic. Taking as its starting point what users encounter when searching for menopause-related keywords across languages, it maps an international landscape of profiles, tracing nationalities, thematic focuses, and forms of self-presentation. Reflecting on Instagram’s algorithmic logics of search and visibility, it examines how dominant viewpoints on menopause emerge and circulate on the platform.

Through a critical reading of selected profiles’ textual and visual discourses, external links, and commercial infrastructures, the analysis shows that the majority of accounts are tied to individual entrepreneurs, coaches, or certified professionals who, while often genuinely committed to community-building and support, ultimately sell products, programmes, or lifestyle methods. Awareness-raising frequently merges with influencer practices, aligning with feminist critiques of social media activism as entangled with commercial self-branding. Menopause is predominantly framed through medicalised and lifestyle-oriented narratives, and followers are commonly addressed as subjects who can optimise themselves. Discourses of empowerment and resilience recur, often reinforcing norms of productivity, thinness, and bodily control. At the same time, the analysis identifies moments of ambivalence and partial resistance, particularly among Anglophone accounts associated with the broader ”menopausal turn.”

Learning to Research Menopausing

Meeri Ott (UEF)

My presentation will look into the methodological and reflexive dimensions of my ongoing research on queer and disabled individuals’ menopause experiences in Finland and Estonia. I want to explore what kind of decisions have shaped the research so far, what kinds of data I’ve collected, and what my methodological plans and dreams for the future might be. I will share how it has been to reach toward the personal layers of menopausing, like for example, how my early visions of intimate interviews at someone’s home – sitting on a couch, tea steaming between us – were often replaced by the glow of a computer screen, and how these digital encounters still became deeply intimate, sometimes marked by tears, more often by heartfelt laughter.

As a 30-year-old, not-yet-menopausing researcher, I want to ponder on the tensions and openings resulting from my own positionality: the questioning of my interest in this life stage culturally coded belonging to “older” people, the curiosity, and the unexpected trust from people who share their stories the moment they hear about my PhD topic. How I’m constantly learning, relearning and unlearning with every interview, art exhibitions, wide range of encounters with various (menopausing) individuals and their stories…

In the working group, I hope to open a shared conversation about the methodologies we use to study menopausing – what has worked and what not, how it has felt, what we have learned, and how we might teach and support one another in our reach for more just menopausing futures.

Meemi Matero (University College Dublin, Ireland):

The 2022 Finnish parenting leave reform set out to encourage equal sharing of parental leave, and thus parental responsibilities, between the sexes with a view to facilitating a transformation of gendered parental roles and the sexual division of labour within the family (HE 129/2021 vp). To this end, the new leave model made most of the leave available to each parent non-transferable between parents. Leave statistics demonstrate that the share of parental leave days used by men has increased from 10.8% in 2020 to 22.5% in 2025 (Kela, 2026). The policymakers’ expectation was that the reform would lead to changes in both parents’ – but particularly fathers’ – perceptions and performance of gendered parental roles.

This paper examines Finnish news media discourse around parental leave in 2025 and 2026 to discuss if the leave reform has affected such a transformation – or if the increase in men’s leave take-up merely reflects the effectiveness of non-transferable leave as an incentivising policy instrument. The paper interprets the material against feminist legal-theoretical conceptualisations of gendered parental norms underpinning the breadwinner-caregiver dichotomy. It argues that whereas many men who take parental leave actively challenge the prevailing maternal care norm and seek new norms characterised by ideas of equal parenthood and participative fatherhood, old norms persist among many new fathers. A conflict between old and new norms is now crystallised in working life. The paper concludes with suggestions for the future direction of Finnish leave policy with a view to further transformation of gendered parental roles.

A Feminist Institutionalist Perspective on EU Law Transposition

Anežka Kotková (University College Dublin, Ireland)

Despite extensive EU gender equality legislation, significant disparities persist across member states due to reluctant or delayed transposition of directives. While existing literature emphasizes domestic factors, actors, and institutional contexts to explain compliance gaps, current bottom-up approaches largely omit the gendered dimension of the transposition process.

This paper addresses this gap by offering a novel theoretical reflection on transposition through the framework of feminist institutionalism. It argues that transposition is not simply a formal legislative act, but a domestic decision-making process within specific institutional arenas, where actors are constrained by formal and informal rules. Such rules often reproduce gendered power relations, even when appearing neutral. Consequently, the gendered nature of institutions helps explain why the transposition of equality directives frequently falls short of their objectives. Specifically, gendered institutions act as critical mechanisms enabling resistance against gender equality measures, resulting in late, incomplete, or incorrect implementation.

The primary contribution of this paper lies in conceptualizing the transposition of EU law through feminist institutionalism, enabling the identification of power structures that shape transposition and implementation. This provides a different perspective on transposition, emphasizing the gendered dimension as a key variable for explaining compliance gaps.

To illustrate this argument, the paper analyses the Czech Republic’s transposition of the Work-Life Balance Directive (EU 2019/1158), which introduced a minimum of two months of non-transferable paid parental leave. The Czech implementation fell short of this requirement, with national authorities arguing that existing legislation already provided sufficient protection.

The narrative ethics of care in family services and beyond – the bibliotherapeutic approach

Petra Partanen (University of Jyväskylä/Jyväskylän yliopisto)

Contemporary psychological research on motherhood has considered childbearing to be a developmental crisis within the life span. During this transitional time, mothers often suffer from mental ill-being and can be particularly vulnerable to external expectations. Simultaneously, mothers today are surrounded by unprecedentedly high cultural expectations and often harsh narrative environments with no place for lived experience outside the ideals of motherhood.

Bibliotherapy as a form of language-mediated art therapy offers a variety of possibilities building narrative agency, the ability to make interpretive and narrative choices regarding one’s life and the surrounding world. Fostering a more sustainable narrative environment of parenting, however, also calls for the system to equip its service providers with greater awareness of the narrative environment of motherhood and what I call improved competence in narrative sensitivity and radically permissive listening as a part of a narratively informed approach to family services and beyond.

Building sustainable narrative environments of motherhood and parenting can be seen as an important yet seldomly discussed aspect of the ethics of care. In my presentation, I discuss the ethical aspects of the interplay between building individual resilience and demanding cultural change. I present the question of culturally and communally built narrative environments of parenting as a pressing ethical question that ought to be considered if we want to enable more mothers to experience the developmental crisis of childbearing and early parenthood as a nudge towards ethical and existential growth rather than psychological disintegration.

Ihanus, J. (2022). Kirjallisuusterapia, terapeuttinen kirjoittaminen ja kertomukset. In Ihanus J. (Ed.) Terapeuttinen kirjoittaminen. Helsinki: Basam Books, s. 19–84.

Meretoja, H. (2018). The ethics of storytelling: Narrative hermeneutics, history, and the possible. Oxford University Press.

Meretoja, H. (2022). Implicit narratives and narrative agency: Evaluating pandemic storytelling. Narrative Inquiry 33(2), 288–316.

Pihla Räsänen (University of Eastern Finland)

In my master’s thesis ”From Platform to Future: The new materialist becoming process of the OnlyFans sex work-assemblage” (suom. Alusta tulevaan: OnlyFans -seksityön sommittuman uusmaterialistinen muovautumisprosessi) I examined, how the OnlyFans sex work-assemblage is shaped through new materialist processes. The research material consisted of interviews with five sex workers. The material was analyzed using a new materialist method, having an emphasis on its processual, diverse and interconnected qualities. The theoretical background was based on Gilles Deleuze’s and Félix Guattari’s thinking, posthumanism as depicted by Rosi Braidotti and theories on biocapitalism and the transformation of work and labour. The thesis revealed the OnlyFans sex work-assemblage to be an accumulation of a variety of processes, in which the material, the immaterial, the human and the nonhuman integrate in a unique way. The thesis elucidated how platform-based sex work utilizes the bodily and affective potentialities of humans within the capitalist economic system. A new materialist framework enables the examination of platform-based sex work from various perspectives. This framework challenges the understanding of feminized labour as ”unproductive work” by focusing on different material and immaterial processes of OnlyFans sex work. It highlights processes behind (consensual) sex work other than patriarchal oppression and capitalist exploitation; when viewed through a new materialist lens (consensual) sex workers own agency and power. Different understandings of labour, gender, sexuality and materialism can be perceived in platform-based sex work by focusing on the connections between material and immaterial, as well as the human and the non-human.

Care as Cost: Counter-Accounting Women’s Labour in Finland’s Wellbeing Services Counties

Päivi Kosonen (University of Eastern Finland)

How is capitalist value accumulation enabled through the framing of certain forms of work as unproductive and undeserving of adequate recognition? This study addresses that question empirically by examining how women’s labour is economically valued — and systematically devalued — in Finland’s Wellbeing Services Counties, the institutional framework established in 2023 to organise public social and health care services.

Drawing on feminist political economy (Fraser, Folbre, Pietrykowski) and the concept of social reproduction (Bezanson & Luxton), this study argues that the financial documents of the Wellbeing Services Counties — budgets, financial statements, personnel reports — are not neutral instruments of measurement but productive technologies that constitute gendered hierarchies of value. Following Merry’s Seductions of Quantification, numbers are understood here as political technologies: they do not merely record what care costs but actively produce the conditions under which care labour can appear as a cost to be minimised rather than infrastructure to be sustained. Shirin Rai’s concept of depletion further illuminates the material consequences: the cumulative physical and social exhaustion of a predominantly female workforce whose labour is structurally extracted without adequate recognition or compensation.

The study employs counter-accounting as a feminist methodological intervention to generate alternative valuations — replacement cost models and social reproduction assessments — that contest the dominant calculative logic. In doing so, it aims to name and analyse a strategic silence at the heart of Finnish welfare-state governance: the systematic suppression of women’s labour value through the very instruments designed to account for it.

“Feminist perspectives on ecology and capitalism”

Taru Lepistö and Ella Slunga (Tampere University)

In the time of climate change, feminist scholarship increasingly engages with how ecological crises exacerbate intersectional inequalities, and with the possibilities feminist knowledge opens up for imagining and promoting more ecologically sustainable and just futures. Particularly, Marxist/socialist ecofeminism has emphasized how ecological degradation is structurally tied to capitalist accumulation through gendered, racialized and colonial relations of labour, reproduction and resource extraction. In this presentation, we extend Marxist/socialist ecofeminist thinking by drawing on feminist ecological economics and feminist political ecology to identify three key ways in which feminist ecological knowledge challenges the ecologically destructive assumptions of the capitalist economy while rendering visible alternative forms of economic knowledge and practice.

First, by challenging Eurocentric epistemologies, feminist scholars demonstrate how an economic system grounded in universalist, dualistic, and hierarchical modes of knowledge reproduces gendered and colonial relations between the majority and the minority world. Second, they show that positioning reproductive labour and natural resources outside the sphere of the “productive” economy, capitalist economic system undervalues and neglects regenerative and subsistence labour. Third, these perspectives share an understanding of human and more-than-human nature as fundamentally interdependent. By taking situated and embodied knowledge seriously, these perspectives reimagine the economy in ways that acknowledge nature’s regenerative capacities as central to sustaining all life.

The presentation is based on a book chapter in progress, part of an edited volume that brings together feminist economic thinking from early socialist feminists in the Wages for Housework campaign to the foundational work in feminist economics and feminist political economy.

– “The Production of the “Unproductive” Sphere: The Case of Staying-behind Women in Rural China”

Mengwei Wang (University of Sussex)

Marxist and socialist feminist theory has long argued that capitalism systematically devalues certain forms of labour, particularly unpaid care work and precarious informal employment, by framing them as “unproductive” or undeserving of remuneration. This qualitative study takes this theoretical premise as its starting point and examines one concrete empirical case: staying‑behind women in rural China under conditions of mass internal migration. According to the Seventh National Population Census (2020), China’s floating population reached 493 million, producing millions of rural households where husbands work in cities while wives stay behind to manage children, older people, and farming. Drawing on in‑depth interviews with 17 staying‑behind women, their simultaneous engagement in unpaid care work (motherhood, intergenerational caregiving) and precarious informal work (toy factory temping, handicraft weaving) are analyzed. These women experience acute role conflicts: as mothers, they are expected to be “father and mother in one” yet their authority is contested; as intergenerational caregivers, they must attend to both natal and in‑law parents, producing differential emotional investments and temporal poverty; as wives, they face financial dependence on absent husbands while digital intimacy fails to meet emotional needs. Preliminary findings reveal that these women’s labour is rendered invisible and unremunerated, while their informal employment is classified as marginal yet essential for household survival. This dual positioning absorbs reproductive costs privately and supplies a flexible labour reserve, enabling capitalist value accumulation. Intersecting with China’s hukou system and Confucian familism, gendered and class hierarchies are further entrenched. Everyday resistance such as peer solidarity, schedule negotiation, emerges but remains constrained. The study thus contributes to Marxist feminist theory by showing how the “unproductive” sphere is actively produced and exploited through migration and rural‑urban divides.

“The Estate and the Household”

Tiia K. Manninen (Independent Researcher)

Social reproduction theory describes capital’s dependence on the unwaged and largely gendered life-making of the household, where the worker capital uses is regenerated and returned. Fraser extends the account beyond the household to the public powers capital relies on. This paper asks whether that extension could be seen operating in the state’s absorption of private economic failure in the case of insolvency.

While insolvency is ordinarily read as an economic event of failure, this paper takes no position on whether that failure is systemic or contingent. When an economic unit, either an individual or a company, collapses, the public powers carry the demise. Seen through the eyes of social reproduction, the state absorbs a cost that private accumulation produced. This is a form of unpaid support that capital relies on, and depletes.

Carrying social reproduction theory from the home to the state loosens it from the labouring body. The estate does not labour, and what is regenerated is fiscal. Whether this extension deepens the theory or not, the questions arising necessitate keeping in sight the discomfort that comes from seeing private failure as a reproductive function.

Sara McHaffie, Northumbria University

Autistic women’s voices were absent from research until recently. In Phase One of this study, I interviewed six autistic women who identified creative methods as important. Caroline said “It gives us a voice and it gives us a means of expressing emotions. That we might find very, very hard to do verbally”.

Designing Phase Two, participants expressed misgivings about working in groups. Claire said “Groups aren’t normally my thing, but I’m quite excited to be around people who are like me”. Access intimacy (Mingus 2017) was an important aspect of how the group developed as a space that felt affirming.

One aspect of access intimacy was frequent use of “humitas” (Fox 2017). Misa said “Just because it’s trauma doesn’t mean it isn’t funny”. This encapsulated a turning-point in the project, where participants began to use creative writing as a catalyst to share accounts of traumatic experiences. Autistic poet Joanne Limburg is described as using “comic camouflage to talk about serious subjects”, and this strategy was echoed in participants’ writing. This growing comfort with strategies to recount traumatic events (access intimacy including humitas alongside creative writing) meant that the project’s data developed to include accounts of gendered forms of interpersonal violence, which we analysed as a group, engaging with the autistic feminist lens we co-constructed.

This paper discusses the implications of the co-developed access intimacy as part of our “autistic feminist homeplace”, the data which was generated thanks to this approach, and ethical implications for participatory research with autistic women.

References:

Fox, K. (2017) Stand Up and Be (En) Countered: Resistance in solo stand-up performance by Northern English women marginalised on the basis of gender, class and regional identity. PhD thesis, University of Leeds.

Limburg, J. (2000) Femenismo Hexham, Bloodaxe Books

Mingus, M (2017) Access Intimacy, Interdependence and Disability Justice [Online] Available at: https://leavingevidence.wordpress.com/2017/04/12/access-intimacy-interdependence-and-disability-justice/

Forest-walking as a creative method for philosophical-theoretical work on human–more-than-human relations

Luke von Lüpke, Åbo  University

This presentation is based on my PhD work, which is in an early stage, and offers a discussion of walking as a creative research method in the context of undertaking philosophical-theoretical work concerning human – nature relations. As part of the PhD, I am conducting autoethnographic research during everyday walks in the forest environments near my home in the wider Oulu region. This autoethnographic research is based on seeing walking as a knowledge-making method (Springgay & Truman, 2019) and traces affects and emotions that occur during these embodied, physical interactions and encounters with the forest landscape. In this presentation, I want to discuss how this methodological approach is a creative attempt to find ways of conducting philosophical-theoretical work on love as an environmental and ecological emotion. As such, my walking research investigates environmental emotions and notions of care as they pertain to human – nature relations. My fieldwork is documented through notes and photographs, as well as field recordings, the sum of which make up my research material. Posthumanist research has troubled onto-epistemological distinctions such as the one between knower and object of knowledge, between thinking and doing, or between humans and nature. This research project seeks to not only make a philosophical contribution to posthumanist discussions, but also to develop an approach to doing philosophy that does justice to the posthumanist project.

Making Material Relations: Material Participation as Feminist Knowledge-Making in Architecture

Elina Koivisto, Aalto University

The sustainability transition in architecture is framed primarily through materials, technologies and carbon while care and relationalities receive less attention. Simultaneously contemporary design, construction and maintenance of buildings rely on centralized, regulated, hierarchical, expert-driven processes inaccessible to inhabitants contributing to their detachment from the (built) environment. Buildings become abstract systems or properties rather than communities; synthetic fortresses, rather than porous boundaries between people and their lifeworld. Looking through the critical lens of feminist new materialist theories, transcorporeality, situated knowledges and feminist spatial practice, this practice-led research project asks how hands-on material participation with natural and biofabricated materials could cultivate embodied knowledge, agency, care and belonging. It takes the speculative case study project Kudos – Library for Material Relations as practice-derived epistemic foundation and explores the feasibility and frictions of bringing these aims into current design and building practices through interviews with gatekeepers and changemakers. The research proposes natural and biofabricated materials as mediators of social-material sustainability and bodily relations, rather than merely as low-carbon products. It connects material and political agency by asking both what materials aFord and who is allowed to intervene. It suggests that professional knowledge can coexist with distributed, situated and embodied forms of knowing and making. It aims at redistributing agency without merely reassigning maintenance labour and responsibility to communities. Ultimately, it shifts participation from the preparatory phase of design to an ongoing material engagement with buildings, opening new material relations between people and buildings.

Fashion Otherwise: Practices of Belonging in Helsinki fashion ecosystem

Ida-Sofia Tuomisto, Aalto University

Abstract This contribution opens a discussion on how communal, everyday creative practices in fashion can act as feminist ways of knowing, caring and resisting dominant logics of speed, competition and growth. I draw on my ongoing thesis research, particularly its first article, which examines two Helsinki-based initiatives: Softislab and Fashion Community Helsinki. Both are designer collectives working with textile and fashion practices while foregrounding community, care, and shared learning. The contemporary fashion field makes visible many tensions of creative work under neoliberal conditions: care, maintenance and collective labour are often undervalued, while individual success, visibility and entrepreneurial self-reliance are rewarded. In Helsinki, young designers face precarious working conditions, limited support networks, lack of affordable spaces and pressure to accept unpaid or underpaid work “for visibility”. These pressures are not only economic, but also ethical and emotional, especially as climate change, overconsumption and fashion’s role in ecological crises make “business as usual” increasingly difficult to sustain. Collectives like Softislab and Fashion Community Helsinki offer examples of organising fashion otherwise: through shared spaces, peer learning, experimental pedagogy, low-hierarchical structures and low-threshold public formats. Using qualitative methods, including interviews, participant observation and document analysis, I explore how ordinary and often overlooked practices in the fashion field — making things together, sharing knowledge, discussing rights, exchanging resources and creating spaces of trust — carry and circulate collective care, imagination and resistance. The presentation invites participants to consider how grassroots fashion communities can challenge the isolating and extractive tendencies of dominant fashion industry that is tied to profit-ideology, and how communal creativity may rehearse more ethical, liveable and relational futures for fashion work.

References

Bertola, P., & Colombi, C. (2024). Can fashion be sustainable? Trajectories of change in organizational, products and processes, and socio-cultural contexts. In Sustainability: Science, Practice and Policy, 20:1, 2312682. https://doi.org/10.1080/15487733.2024.2312682

Buchel, S. Hebinck, A., Lavanga, M., & Loorbach, D. (2022) Disrupting the status quo: a sustainability transitions analysis of the fashion system. In Sustainability: Science, Practice and Policy, 18:1, 231-246, DOI: 10.1080/15487733.2022.2040231

Chun, N., & Gurova, O. (2019). Place-Making the Local to Reach the Global: A Case Study of Pre-Helsinki. In Fashion Practice, 11:1, 26–52.

Clark, H. (2019). Slow + Fashion – Women’s Wisdom. In Fashion Practice, 11:3, 309-327, DOI: 10.1080/17569370.2019.1659538

Elf, P., & Werner, A. (2024). The (only) future of fashion? The role of small sustainable entrepreneurship in driving transformational change. In The Future of Fashion Education. Routledge.

Fletcher, K. (2010) Slow fashion: an invitation for systems change. In Fashion Practice, 2 (2), pp. 259-265.

McRobbie, A. (2016). Be Creative: Making a Living in the New Culture Industries. Polity Press.

Kide Ristimäki (Helsingin yliopisto)

Tutkin maisterintutkielmassani, miten siat ilmaisevat toimijuuttaan ja miten heidän riippuvaisuutensa ihmisistä ilmenee eläinten turvakodissa. Havainnollistan, miltä sikojen elämät ja ihmisten suhteet heihin voivat näyttää, kun siat eivät elä eläintuotannossa. Eläinten turvakodit voi nähdä vastarinnan fyysisinä ilmentyminä, joissa ihmisten ja muunlajisten eläinten välisiä sortoon ja riistoon perustuvia valtarakenteita pyritään purkamaan. Näin luodaan vaihtoehtoinen todellisuus nykyiselle järjestelmälle, jossa eläinten oikeudet ovat erittäin puutteellisia. Samalla valtasuhteet sekä vääryydestä, oikeudesta ja vapaudesta käydyt neuvottelut ovat jatkuvasti osana eläinten turvakodin arkea.

Toteutan monilajisen autoetnografisen tutkimuksen eläinten turvakoti Saparomäessä, jossa havainnoin ja kuvaan sikojen arkea sekä haastattelen sikoja hoitavia vapaaehtoistyöntekijöitä ja turvakodin perustajaa. Teen kenttätyötä ja haastatteluja kesän 2026 aikana. Näin pyrin vastaamaan tutkimuskysymykseeni: miten sikojen toimijuus ja riippuvaisuus ihmisistä ilmenee eläinten turvakodissa, sekä miten nämä lajien väliset suhteet haastavat tai uusintavat ihmiskeskeisiä valtarakenteita.

Tutkielmani tavoite on havainnollistaa, kuinka voisi olla mahdollista luoda mahdollisimman eettisesti kestäviä suhteita muunlajisiin eläimiin, jotka ovat erityisen riippuvaisessa ja haavoittuvaisessa asemassa. Teoreettisena perustana hyödynnän feministisen eläin- ja vammaistutkijan Sunaura Taylorin ajattelua, tutkiakseni, kuinka domestikoitujen eläinten riippuvaisuus ihmisten hoivasta voi mahdollistaa sortoa, mutta toisaalta se voi myös mahdollistaa toimijuutta. Taylor (2014, 155) painottaa, että holhoamisen sijaan on opeteltava kuulemaan miten muunlajiset eläimet, joita hoivataan kokevat elämänsä ja saamansa hoivan. Taylor hyödyntää Josephine Donovanin ja Carol J. Adamsin feministisen eläintutkimuksen hoivaetiikkaa, joka tunnistaa, että eläimet ja ihmiset ovat kietoutuneita keskinäisriippuvaisiin suhteisiin, jotka vaativat eettistä viitekehystä tunnustamaan valtasuhteet ja eläinten subjektiviteetin. Tutkimalla sikoja eläinten turvakodissa, havainnoin, millaisia neuvotteluja he käyvät hoivan tarpeistaan ihmisten kanssa, sekä miten ihmiset kuulevat heitä ja pyrkivät vahvistamaan heidän toimijuuttaan.

Ihmis-eläinsuhde muunlajisten eläinten kaltoinkohtelua käsittelevässä uutismediassa

Sonja Mutanen (Itä-Suomen yliopisto)

Ihmisten ja muunlajisten eläinten väliset vuorovaikutussuhteet ovat olleet murroksessa jo pidemmän aikaa ja näkemykset muunlajisten eläinten hyvästä kohtelusta vaihtelevat laajasti. Eläinkysymys on nykypäivänä vahvasti politisoitunut sekä laajaa yhteiskunnallista keskustelua herättävä. Sen lisäksi, että julkinen puhe heijastelee yhteiskunnallisia käsityksiä, se myös aktiivisesti tuottaa niitä. Media on yksi keskeisimmistä ihmis-eläinsuhteen merkityksenantoja tuottavista kanavista, muokatennäkemyksiä sekä sosiaalisesti kielletyn ja sallitun toiminnan rajoista että muunlajisisten eläinten ja ihmisten välille luoduista rajanvedoista. Näin mediatekstit, kuten uutiset, vaikuttavat siihen, miten ihmiset ja muunlajiset eläimet sijoittuvat toisiinsa nähden.

Esitelmä pohjaa väitöskirjatutkimukseeni, jossa tutkin, kuinka suomalaisessa mediassa on puhuttu lemmikki-, harraste- ja tuotantoeläinten kaltoinkohtelusta vuosina 2012–2022. Kiinnitän huomiota erityisesti siihen, miten kaltoinkohtelun rajoja julkisessa puheessa määritetään, miten eri eläinryhmät sijoittuvat osaksi kaltoinkohtelupuhetta, ja miten erilaisia rajoja ja luokitteluita tuotetaan niin ihmisen ja muunlajisten eläinten kuin heidän itsensäkin välillä. Tavoitteena on hahmotella uutismedian kautta rakennettuja lajienvälisiä valtasuhteita – niitä normeja ja hierarkioita, jotka tuottavat ihmisten ja muunlajisten eläinten välisiä merkityksiä ja kohtaamisia, sekä niitä eläinrepresentaatioita ja hegemonisia diskursseja, joiden avulla lajienvälisiä valtasuhteita ylläpidetään.

Aineistoni koostuu Ylen ja Maaseudun Tulevaisuus -lehden verkkouutisista. Hyödynnän aineiston tarkastelussa sisällönanalyysiä sekä kriittistä ja positiivista diskurssianalyysiä selvittääkseni, millaisia eläinten kaltoinkohteluun liittyviä diskursseja, narratiiveja ja representaatioita uutisteksteissä tuotetaan. Tutkimukseni asettuu kriittisen eläintutkimuksen ja media-antropologian kehyksiin. Teoreettisesti tutkimus pohjautuu muun muassa spesismin, antroposentrismin ja Michel Foucault’n valta-analytiikan näkemyksiin, tarjoten kriittisen näkökulman muunlajisia eläimiä koskevan puheen ja ihmis-eläinsuhteissa vallitsevien valtarakenteiden tarkasteluun.

Jumalan Karitsan kväärit mahdollisuudet: Näkökulmia Jeesukseen lampaana

Moona Kinnunen (Helsingin yliopisto)

”Jumalan Karitsa” on titteli, jota käytetään Jeesuksesta monissa varhaiskristillisissä teksteissä. Jumalan Karitsa nähdään usein symbolina tai metaforana, mutta mitä jos Jeesuksen tulkitseekin lampaana ilman metaforia? Miten Jeesuksen identiteetti muunlajisena eläimenä voisi edistää kriittistä eläintutkimusta ja eläinoikeusliikettä? Queertutkimuksen näkökulmasta Jeesuksen ruumis purkaa jo monia dikotomioita: Jeesus on Jumalan ja ihmisen hybridi, joka pystyy muuttamaan muotoaan esimerkiksi viiniksi ja leiväksi. Jeesuksen monet olomuodot purkavatkin antroposentristä normia. Queertutkimus yhdessä kriittisen eläintutkimuksen kanssa mahdollistavat ihmisen ja eläimen vastakkainasettelun purkamisen, jolloin Jeesuksen elämää ja kuolemaa lampaana voi tarkastella intersektionaalisesti eläimen näkökulmasta. Jeesus teurastettiin ristillä kuin teuraseläimet, joilla ei ole valtaa päättää omasta kohtalostaan. Jeesuksen elämän pituus oli ennalta määrätty ja se palveli yksinomaan ihmisten tarpeita. Jeesuksen kokeman kuoleman voi näin rinnastaa tuotantoeläinten kohtaamaan kärsimykseen. Lammas-Jeesusta tutkimalla queertutkimus voi uudistua suuntaan, jossa eläinten oikeudet kulkevat käsikädessä marginalisoitujen ryhmien aktivismin kanssa. Lammas-Jeesus tarjoaakin täysin uudenlaisen ulottuvuuden kriittisen eläintutkimuksen, queertutkimuksen ja raamatuntutkimuksen risteykseen.

Ertuğrul Kaan Yıldırım, Ertugrul Yildirim, University of Turku

In Commission v. Hungary (C-769/22), the European Court of Justice recently held that a member state’s ban on LGBTQ+ content, allegedly on the basis of protecting children against the so-called gender ideology, violates Article 2 of the Treaty of European Union enshrines the shared values of European society. This decision marks a turning point in the Court’s history as it was the first time the Court delivered a separate breach of Article 2, which imposes not only moral commitments but also legally binding obligations to the states. Accordingly, the Hungarian law, had intended to marginalize and exclude non-cisgender or non-heterosexual persons, cannot benefit from a margin of assessment regarding national identity of the states, specified in Article 4(2) of the Treaty. The Court argued that the common values of Union would not be collided with states’ national identities that is and ought to be consistent with the overarching values of European plural society. Thus, the ways in which the particularistic identity of member states is interpreted must overlap the political conception of European values. This argumentation aims to challenge authoritarian-populist regimes’ anti-gender ideology by using the juridical authority of supra-national courts. The paper will examine what legal-political philosophy can justify this perspective which relies on the reconciliation of plural/integrated society and national/fragmented identities. Within this framework, this paper resorts to John Rawls’ conceptions of public reason and overlapping consensus, and the feminist critique (such as Susan Moller Okin, Seyla Benhabib) of his political liberalism to assess the resilience and potential deficiencies of the Court’s interpretation protecting gender-related rights.

Gender in the Finns Party and its politics

Anna Kuusela, University of Turku

My doctoral dissertation explores the connections between gender and right-wing populism, with a focus on the Finnish populist right-wing party, the Finns Party. The main research question is what kinds of meanings gender gets in the Finns Party and its politics. On the one hand, I examine how gender is given meanings in the party’s own policy documents, and, on the other hand, how party members themselves structure their views and experiences of gender and gender equality. I am particularly interested in female party members, since they are typically underrepresented in the populist right-wing parties, including the Finns Party. Partly because of this, their voices are also less heard in current research. Previous research on gender and right-wing populism has noted that the populist right-wing utilizes anti-genderism and femonationalism in relation to gender. The Finns Party’s views of gender have been analyzed earlier as conservative and supportive of the two-gender-order and traditional gender roles. My dissertation consists of four research articles and is based on three types of qualitative data: research interviews with (female) party members, policy documents of the Finns Party, and texts from the PS Naiset journal. The data is analyzed using content analysis, narrative analysis, and discourse analysis. The results highlight the importance of gender in a male-dominated and anti-feminist party operating within a “gender-friendly” political environment of a Nordic country

Building Peace, Resisting Nationalism: Feminist Activism in Serbia and Kosovo

Sara Harju, University of Turku

As authoritarian tendencies have intensified in Serbia and relations between Serbia and Kosovo remain tense, feminist activists navigate in a complex political landscape. They simultaneously work to build cooperation and solidarity across national and ethnic divides while resisting conservative discourses concerning for

instance gender roles and minority rights. This presentation draws on my master’s thesis, Building Everyday Peace Through Feminist Activism: Interview Study on NGO Cooperation Between Serbia and Kosovo (University of Helsinki 2025). Contemporary feminist activism in the Balkans is rooted in the feminist movements

of the 1990s and the solidarities formed during the Bosnian and Kosovo Wars. Building on feminist peace research, my thesis examines how activists themselves understand their work and its role and possibilities in current political situation.

The empirical material consists of interviews with Serbian and Kosovan activists, complemented by online publications from NGOs. The findings show how feminist activists and organizations sustain and strengthen connections across national and

ethnic divides through everyday peace practices, particularly solidarity. Face-to-face encounters, non-formal education, and shared values create spaces for building relationships across political and societal divisions.

At the same time, these practices are increasingly challenged by Serbia’s authoritarian developments and the nationalist discourses present in both political and media environments. My presentation argues that feminist cross-border activism can be understood as a form of everyday peacebuilding. Examining these practices

offers insight into how feminist civil society actors sustain transnational solidarities amid mistrust, nationalist propaganda, and conservative values, while navigating an increasingly authoritarian political environment.

What is ‘Gender’ in ‘Anti-Gender’?: Narratives of (Anti)Gender in Contemporary Resistance to Anti-Gender Politics in Authoritarian regimes

Marianna Muravyeva, University of Helsinki

Contemporary anti-gender politics does more than oppose gender equality, feminism, or LGBTIQ rights. It constructs “gender” as a deliberately distorted concept: an alien ideology, a threat to children and the family, an instrument of Western domination, or a project of social and demographic destruction. In authoritarian regimes, these narratives acquire particular significance because they are embedded in broader systems of ideological governance in which the state claims authority not only to regulate conduct but also to determine which concepts, identities, and forms of knowledge are legitimate. “Gender ideology” can therefore be understood as a politically manufactured false concept: one whose effectiveness lies less in its descriptive accuracy than in its capacity to reorganise political conflict and establish boundaries between legitimate and illegitimate knowledge.

This paper asks what happens to “gender” when actors resisting anti-gender politics are compelled to engage with this conceptual construction. Drawing comparatively on contemporary authoritarian and authoritarianising contexts, it examines narratives produced by feminist, LGBTIQ, human-rights, academic, and other oppositional actors responding to state-sponsored and socially embedded anti-gender discourse. Rather than approaching resistance primarily through mobilisation, organisations, or protest repertoires, the paper conceptualises it as a struggle over meaning and epistemic authority.

The analysis identifies several competing narratives of resistance: reclaiming gender as an analytical and legal concept; exposing “gender ideology” as a political fabrication; translating gender into alternative vocabularies of equality, dignity, rights, violence, or social justice; strategically avoiding the term while defending its substantive commitments; and reversing the accusation of ideological manipulation by presenting anti-gender discourse itself as an instrument of authoritarian governance. These strategies reveal an important dilemma. Contesting a false concept may inadvertently reproduce its conceptual centrality, forcing opponents to conduct political debate within categories created by authoritarian actors.

The paper therefore argues that anti-gender politics should be analysed as a form of conceptual and epistemic governance. Authoritarian power operates not only through repression, censorship, and legal restriction, but through the production of politically useful categories that structure what can be said, known, and defended. Resistance to anti-gender politics consequently becomes a struggle over the authority to name social reality itself. Examining these counter-narratives offers a way to understand how resistance operates when political actors must simultaneously defend rights and challenge the conceptual architecture through which those rights have been rendered ideologically suspect.

Inka Tähkä, Helsingin yliopisto

Esitelmässäni luon katsauksen väitöskirjatutkimukseeni, jossa keskityn nuorten miesten mielenterveyteen, maskuliinisuuden ihanteisiin ja terapeuttiseen kulttuuriin feministisellä, diskursiivisella linssillä. Väitöstutkimukseni tavoitteena on tarkastella, millaisia sukupuolittuneita merkityksiä nuorten miesten mielenterveyteen liittyvä suomalainen julkinen keskustelu tuottaa, sekä miten maskuliinisuuteen liittyvät ihanteet muokkautuvat terapeuttisen kulttuurin itsestä huolehtimisen normien myötä ja millaisia subjektipositioita nämä ihanteet nuorille miehille rakentavat. Analysoin mediatekstejä, Reddit-keskusteluja sekä nuorten miesten mielenterveyttä käsittelevän kyselyn avovastauksia poststrukturalistisen feministisen tutkimuksen ja affektien näkökulmista. Tutkimukseni osoittaa, että mielenterveys kietoutuu mieheyksien rakentumiseen erityisesti tunnepitoisten ja ongelmakeskeisten merkitysten kautta. Samalla sukupuoli toimii keskusteluissa sitkeänä järjestävänä erontekona, joka rakentaa binäärisukupuolista toisistaan erillisiä, vastakkaisia kategorioita, vaikka tällaisia yleistyksiä samanaikaisesti kritisoidaan ja miesten moninaisuutta korostetaan.

Esitän, että binääriseen, hierarkkiseen sukupuolikäsitykseen nojaava käsitys ihmisyydestä heijastuu myös mielenterveyspuheeseen ja luo diskursiivisella tasolla ristiriitaa miesten ja mielenterveyden välille. Lisäksi julkinen keskustelu heijastelee terapeuttista kulttuuria patologisoidessaan ”perinteistä” maskuliinisuutta ja tuottaessaan uudenlaista maskuliinisuuden ideaalia, vaikka se samanaikaisesti uusintaa miesten ja perinteisesti maskuliinisten piirteiden välisiä yhteyksiä. Näin mielenterveyteen liittyvät puhetavat ja merkitykset tuottavat nuorille miehille lähes mahdottomia, ristiriitaisia odotuksia. Pohdin esityksessäni myös maskuliinisuuden affektiivista tahmaisuutta, joka näkyy sekä tutkimuksessani siinä, kuinka feminiiniseksi mieltyviä ilmiöitä on vaikea yhdistää miehiin ja omissa käsitteellisissä valinnoissani, että laajemmin kriittisen mies- ja maskuliinisuustutkimuksen teoriakeskusteluissa.

Hegemonisen maskuliinisuuden neuvottelut autoilusta luopumisen yhteydessä

Teija Makkonen, Itä-Suomen yliopisto; Elisa Tiilikainen, Itä-Suomen yliopisto; Hanna Varjakoski, Itä-Suomen yliopisto; Marjo Ring, Itä-Suomen yliopisto

Tutkimus tarkastelee, miten iäkkäät miehet neuvottelevat mieheyttä autoilusta ja ajokortista luopumisen yhteydessä. Ajamisesta luopuminen ymmärretään sukupuolittuneena elämänkulullisena siirtymänä, jossa hegemonisen maskuliinisuuden ihanteet kuten autonomia, pystyvyys, tunnepidättyvyys ja riskinotto, joutuvat uudelleenarvioinnin kohteiksi ruumiillisten muutosten, institutionaalisen kontrollin ja arjen rakenteellisten ehtojen risteyksessä.

Analyysi perustuu teoriaohjaavaan sisällönanalyysiin, jossa tulkintakehyksenä hyödynnetään neljää hegemonisen maskuliinisuuden diskurssia: No Sissy Stuff, The Big Wheel, The Sturdy Oak ja Give ’em Hell (Thompson & Barnes Langendoerfer 2015). Diskursseja tarkastellaan kulttuurisina odotuksina, joiden kautta miehet jäsentävät hyväksyttävää mieheyttä ja siihen liittyviä normeja myöhemmässä iässä.

Tulokset osoittavat, että autoilusta luopumisen myötä hegemonisesta maskuliinisuudesta neuvotellaan. Haavoittuvuus ja riippuvuus tulevat näkyviin, mutta niitä hallitaan korostamalla järkevyyttä ja vastuullisuutta (No Sissy Stuff). Arvostus siirtyy suoriutumisesta moraalisesti hyväksyttyyn luopumiseen (The Big Wheel), hiljaisen kestämisen ihanne säilyy (The Sturdy Oak) ja riskinotto kääntyy riskien välttämisen moraaliksi (Give ’em Hell).

Tutkimus kytkeytyy Calasantin, Pietilän, Kingin ja Ojalan (2022) metodologiseen keskusteluun tarkastelemalla tilanteita, joissa miehet itse jäsentävät mieheyteen, vastuuseen ja arvokkuuteen liittyviä odotuksia. Näin analyysi tekee näkyväksi, miten ikä ja sukupuoli rakentuvat eriarvoisuussuhteina arjen rakenteissa. Samalla tutkimus osallistuu kriittisen miestutkimuksen keskusteluun osoittamalla, että mieheys myöhemmässä iässä ei ole yhtenäinen tila, vaan jännitteinen ja ristiriitainen prosessi. Siinä hegemonisen maskuliinisuuden normit sekä ylläpitävät että rajaavat mahdollisuuksia olla haavoittuva, riippuvainen ja arvokas.

”Tämän kapean mieskuvan traagisia seurauksia”: Mieheyden biopoliittinen haltuunotto Tony Halmetta käsittelevässä julkisessa keskustelussa 2020-luvulla

Henri Hyvönen, Itä-Suomen yliopisto

Tony Halme (s. 1963, k. 2010) asettui perussuomalaisten sitoutumattomaksi ehdokkaaksi vuoden 2003 eduskuntavaaleissa kampanjalla, joka asemoi vastapuolikseen humanitäärisen maahanmuuton, sosiaalivaltion ja feminismin. Halmeen eduskuntavaalikampanja on toistuvasti nähty käännekohtana oikeistopopulismin valtavirtaistumisessa Suomessa. Tarkastelen tässä esityksessä Tony Halmeen julkista muistamista ja siinä ilmeneviä määrittelykamppailuja 2020-luvulla. Aineisto koostuu 31 lehtikirjoituksesta. Olen tunnistanut aineistosta neljä affektiivis-diskursiivista kaanonia eli säännönmukaista tunteenilmauksista ja merkityksellistämisen tavoista koostuvaa muodostelmaa. Ensinnäkin Halmeesta rakennettiin sympatiaa ansaitseva kaltoinkohtelun uhri, johon vaikuttivat miehiin kohdistuneet epäterveet odotukset. Tämä sympatia ulotettiin myös Halmeen kannattajiin, joiksi määrittyivät suomalaisessa sosiaalipolitiikassa syrjään jääneet nuoret miehet. Näihin puhetapoihin kohdistui vastustusta. Toisinaan miehet tunnistettiin vihamielisestä toiminnastaan vastuullisiksi toimijoiksi, jolloin myös Halmeen sympatisointiin kohdistettiin inhoa ja ivaa. Lisäksi Halmeesta hyötyneeseen oikeistopopulistiseen liikehdintään suhtauduttiin toistuvasti vieroksuen silloin, kun sitä ei tarkasteltu poikahuolen ja miesten tasa-arvo-ongelmien kontekstissa. Esitän, että Halmetta koskevassa julkisessa keskustelussa sekä harjoitettiin mieheyden biopoliittista haltuunottoa että kritisoitiin laajamittaista mieheyteen puuttumisen tarvetta vedoten yksilöiden vastuuseen itsestään. Määrittelykamppailun osapuolten jaettu päämäärä oli sukupuolijoustava, väkivaltaisesta nationalismista irrallinen ja työmarkkinoihin sitoutunut mieheys. Esitys perustuu aiemmin Kulttuurintutkimus-lehdessä julkaistuun artikkeliin*.

*Hyvönen, H. (2025). Maskuliinisen miehen raskas rooli: Mieheyden biopoliittinen haltuunotto Tony Halmetta käsittelevässä julkisessa keskustelussa 2020-luvulla. Kulttuurintutkimus, 42(2), 17–33.

Rassailua ja välittämistä? Maaseudun nuoria mieheyksiä lähestymässä

Ville Pöysä, Itä-Suomen yliopisto

Maaseutu ja nuoruus toimivat erityisinä mieheksi kasvamisen puitteistajina ja raamittajina, mutta niiden merkityksestä sukupuoleen kasvamisessa tiedetään yhä varsin vähän. Nuorisotutkimuksen kentällä on kiinnitetty jo pidemmän aikaa tutkimuksellista huomiota maaseutunuoruuteen ja sukupuoleen, mutta noissa keskusteluissa sukupuoli ymmärretään usein pojat-tytöt-kysymyksenä. Sukupuolentutkimuksellisesti virittyneessä maaseutumaskuliinisuuksien keskustelussa sen sijaan sukupuolta problematisoidaan ja tarkastellaan monisyisemmin, mutta siinäkin on kaksi ongelmaa: tarkasteluissa korostuvat hegemonisen maskuliinisuuden teorian käyttö valmiina selitysmallina sekä aikuisten, vanhempien miesten, näkökulma. Tässä esityksessä pohdin, millaisia (nuoria) mieheyksiä maaseudulla rakentuu ja miten näitä mieheyksiä tulisi lähestyä.

Esityksessä tarkastelen sukupuoleen kasvamista relationaalisena ja sosiomateriaalisena ilmiönä, joka on lähtökohtaisesti huokoista, jännitteistä ja suhteissa rakentuvaa. Yhtäältä kiinnitän huomiota mieheyksien paikallisiin ilmenemismuotoihin ja toisaalta sukupuolen rakentumiseen verkostomaisena, myös muihin kuin ihmisiin yhdistyvänä, kokonaisuutena. Tästä näkökulmasta olennaista on kohdistaa analyyttinen huomio valmiiden rakennetason selitysmallien sijaan tekemiseen ja toimintaan sekä huomioida myös muiden kuin ihmisten merkitys sukupuoleen kasvamisen prosesseissa.

Esityksessä pohdin 1) kahden äskettäin päättyneen tutkimushankkeen tuloksia maaseudulla mieheksi kasvamisen kontekstissa ja 2) alkaneen uuden tutkimushankkeen mahdollisuuksia maaseutumieheyksien ja maaseudulla mieheksi kasvamisen ymmärtämisessä. Esitys on osa Suomen Akatemian rahoittamaa nelivuotista tutkimushanketta “Murroskohtia: laadullinen pitkittäistutkimus nuorista 2000-luvun maaseudulla”, jonka toteuttavat yhteistyössä Itä-Suomen ja Jyväskylän yliopistot. Hankkeen tavoitteena on tuottaa tietoa siitä, millaista on elää nuoruutta ja kasvaa kohti aikuisuutta maaseutupaikkakunnalla.

Tanja Helminen

Sisu on suomen kielen vanhinta sanastoa. Se on yhdistetty suomalaisiin niin kaunokirjallisuudessa kuin lehdistössä käydyssä suomalaisuuskeskustelussa. Sisusta puhumalla ja kirjoittamalla sekä suomalaisten sisuun vetoamalla on tuotettu paitsi suomalaisuutta myös sukupuolta. Sisu on ollut yleisesti tapana liittää naisia useammin miehiin ja miehisiksi miellettyihin asioihin. Esitän kuitenkin lukuisia esimerkkejä sisusta naisten kuvaajana ja naisten roolista sisupuheessa väitöskirjassani Pää- ja sivurooleissa sisu – sisu ja sisudiskurssi Suomen kirjallisuudessa ja suomalaisuutta koskevassa keskustelussa, joka perustuu hyvin laajaan, monipuoliseen, pitkän ajanjakson kattavaan aineistoon.

Sisu on saanut aikojen saatossa sellaisia merkityksiä kuin kapinallisuus, itsepäisyys, sitkeys, ahkeruus, määrätietoisuus, kunnianhimo ja voitontahto. Niitä on sisupuheessa annettu sekä yksilöille että kollektiiveille, joiden kokemuksia on kuvattu ja sukupuolitettu fiktiivisissä ja ei-fiktiivisissä lähteissä. Naisten roolia sisukkaassa suomalaisuudessa on kuitenkin usein vähätelty: sitkeimmät mielikuvat suomalaisesta sisusta ja siitä hanakimmin esitetyt, kliseiset esimerkit liittyvät enimmäkseen miehiin, kuten humalassa tappelijaan, sitkeään ja ahkeraan talonpoikaan, urhoolliseen sotilaaseen tai voitokkaaseen urheilijaan.

Tarkastelen esitelmässäni väitöskirjani 1900-luvun fiktiivisen ja ei-fiktiivisen aineiston mutta myös tuoreiden esimerkkien avulla sitä, millaisissa yhteyksissä sisukas nainen on toiminut kuin sisukkaana pidetty mies ja millaisena sisu on kulloinkin näyttäytynyt. Esimerkit liittyvät muun muassa työhön ja sen merkitykseen suomalaisille, politiikkaan, urheiluun ja sotaan. Esimerkiksi 1930-luvulla kiitettiin pienviljelijöitä ”sisumiehinä” ja ”sisunaisina” Suomen fyysisestä rakentamisesta raskaalla työllä, kun taas kilpaurheiluun naiset, ”heikommat astiat”, pääsivät kunnolla mukaan vasta 1900-luvun puolivälissä. Osoitan esitelmässäni, millaisiksi naiset piirtyvät sellaisessa sisukkaan suomalaisuuden kuvastossa, jonka ”oikeina” ja ”väärinä” keulakuvina ovat olleet perinteisesti miehet. Näin sisukas suomalainen nainen ja samalla itse sisu hahmottuvat moniulotteisempina kuin niistä usein esitetyissä käsityksissä.

Mikä sukupuolessa hämmentää opettajaopiskelijaa?

Salla Myyry (UEF), Eveliina Puutio (OY)

Sukupuolten tasa-arvosta keskusteleminen on ollut suomalaisessa koulukeskustelussa vaikeaa vuosikymmenten ajan. Sukupuoli herättää tunteita – se menee ihon alle. Viime vuosina keskustelu sukupuolesta on polarisoitunut entisestään. Peruskouluille asetettiin 2010-luvulla velvoite edistää aktiivisesti tasa-arvoa, mutta koulujen tasa-arvoaloitteita on Suomessa ja muualla vastustettu äänekkäästi. Samaan aikaan on osoitettu huolta opettajaopiskelijoiden sukupuolitietoisuuden tasosta, koska sukupuoleen liittyviä valtasuhteita ei juurikaan käsitellä opettajaopinnoissa.

Esityksessämme tarkastelemme sukupuolikysymyksiä, joiden parissa opettajaopiskelijat ovat kokeneet hämmennystä omalla koulupolullaan, työssään opettajana tai mediakeskusteluja seuratessaan. Opettajaopiskelijoiden aiemmat kokemukset sukupuoleen kytkeytyvistä tilanteista sekä niihin liittyvät tunteet valaisevat, millaisista tiedollisista lähtökohdista ja tunnekokemuksista käsin he lähestyvät sukupuolta tulevassa opetustyössään. Menneisyydessä koettu tilanne voi määrittää merkittävästi sitä, miten nykyhetkeä tulkitaan, mutta toisaalta aikamme puhetavat määrittävät sitä, miten aiemmat kokemukset tulevat tulkituksi. Tutkimusaineisto koostuu 315 opettajaopiskelijan kirjoitelmasta, joissa opiskelijat kuvaavat tilannetta, jossa sukupuoli on herättänyt heissä hämmennystä koulutuksen tai kasvatuksen kontekstissa. Aineisto on kerätty keväällä 2025 ja 2026 Itä-Suomen ja Oulun yliopiston opettajaopiskelijoilta verkkokyselylomakkeella. Hämmennys viittaa tilanteeseen, jossa ihminen ei tiedä, mitä tapahtuu tai miten hänen tulisi toimia. Ymmärrämme hämmennyksen metodisesti tunteena, joka tekee näkyväksi hetket, joissa aiemmat käsitykset horjuvat.

Alustavat tuloksemme osoittavat, että opettajaopiskelijoiden hämmennyksen kokemukset liittyvät usein pelkoon toimia väärin tai kokemuksiin väärin kohtelusta. Kuvaamme esityksessämme erilaisia nykyhetken ja menneisyyden kysymyksiä ja konteksteja, joihin nämä väärin toimimisen ja kohtelun kokemukset kiinnittyvät.

Lapsuuden kotipaikkakuntien rakentuminen queereinä tiloina

Jarmo Harri Jantunen (JYU) & Anni Rannikko (UEF)

Tarkastelemme seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvien aikuisten suhdetta lapsuutensa kotipaikkakuntaan. Kysymme, millaisena tilana kotipaikkakunta rakentuu vähemmistöön kuulumisen näkökulmasta. Tutkimuksemme rakentuu Doreen Masseyn tilan teoretisoinnin varaan. Ymmärrämme paikkakunnat ja tilat sosiaalisesti tuotettuna historiallisina prosesseina, joissa heteronormatiivisuus muovaa kuulumisen, näkyvyyden ja turvallisuuden ehtoja. Lapsuuden kotipaikkakunta rakentuu ajassa tilana, joka on yhtä aikaa monta ja rakentuu vuorovaikutussuhteissa jatkuvasti uudelleen. Tilat ovat siis moninaisia ja keskeneräisiä. Kotipaikkakunta ja suhde siihen rakentuu myös suhteessa muihin tiloihin. (Massey 2005.) Ajettelemme, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen suhde kotipaikkakuntaan on yhteiskunnallisten valtasuhteiden ilmauksia (Lefebvre 1991), ja siihen vaikuttavat lähihistoriassa tapahtuneet muutokset. Analyysimme tuo esiin, miten samat paikkakunnat voivat tuottaa ristiriitaisia kokemuksia yhtäältä osallisuudesta ja kuulumisesta ja toisaalta ulkopuolisuudesta ja toiseuttamisesta sekä miten tila rakentuu jatkuvina neuvotteluina arjen käytännöissä. Itsesegregaatio tulkitaan vetäytymisen sijaan toimijuudeksi ja tilalliseksi vastarinnaksi heteronormatiivisia valtarakenteita vastaan.

Aineistonamme on kysely, jonka vastaukset kerättiin 2021 tutkimusta Seksuaali- ja sukupuolivähemmistösegregaatio ja stigmatisoituneet paikat varten. Webropol-kyselyä levitettiin useiden järjestöjen ja ryhmien sähköpostilistojen ja sosiaalisen median tilien avulla. Vastauksia saatiin 521:ltä sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöön kuuluvalta. Tämän tutkimuksen aineistossa ovat mukana vähintään 35-vuotiaat aikuiset, jotka ovat muuttaneet kotipaikkakunnaltaan (216) tai jääneet tai palanneet (51) sinne. Tarkastelemme asuinpaikan koon yhteyttä tilojen merkityksellistämiseen: jaamme vastaajat maaseutumaisilla paikkakunnilla, isoissa ja keskisuurissa kaupungeissa ja pääkaupunkiseudulla lapsuutensa viettäneisiin. Tutkimuksemme perustuu pääasiassa avointen kysymysten vastauksiin, jotka koskevat muistoja ja kokemuksia lapsuuden ja nuoruuden asuinpaikoista.

Nostamme myös esiin uudenlaisen tavan analysoida kyselyaineistoa. Käsittelemme aineistoa korpusavusteisen diskurssintutkimuksen menetelmin (Corpus-assisted Discourse Studies, Jantunen 2018): kyselyn vastauksista muodostettiin sähköinen tekstitiedosto eli korpus ja nalyysimme etenee määrällisestä ja tilastollisesta informaatiosta diskursiiviseen lähilukuun.

Lähteet

Jantunen, J.H. (2018). Korpusavusteinen diskurssintutkimus (CADS): analyysiesimerkki homouden ja heterouden digitaalisista diskursseista. Teoksessa Haapanen, L., Lehti, L. & Kääntä, L. (toim.) Diskurssintutkimuksen menetelmistä. AFinLA-e 11 s. 20–44. https://doi.org/10.30660/afinla.69259.

Lefebvre, H. (1991). The Production of Space. Oxford: Blackwell Publishing.

Massey, Doreen (2005). For Space. Sage Publications.

Body Politics: Gender, Reproductive Control and Obstetric Violence in Nigeria

Abena A Yalley, University of Konstanz

Violence and abuse during childbirth is a pressing public health and human rights concern with devastating consequences. In particular, it reduces women’s trust and use of health facilities for childbirth, thereby increasing the risks of maternal and neonatal mortality. In Nigeria, obstetric violence is pervasive and normalised, yet little is known about the gendered dynamics of this phenomenon. In this presentation, I employ the feminist phenomenological approach to explore how gender norms and structural inequalities enable and sustain the perpetration of obstetric violence in Nigeria. I argue that obstetric violence is a form of reproductive politics, first in healthcare systems and second as a tool for colonizing women’s bodies and reproductive processes. Specifically, in-depth interviews were conducted with 60 mothers, 40 healthcare professionals and 10 community leaders in three States in Nigeria. The findings of the study revealed the normalization of control, objectification of the female body, and gender-stereotypical notions about women’s sexuality and motherhood, as well as the institutional hierarchies, which are stratified by gender, have fostered a culture of violence normalized in obstetric care. This has created a birthing environment characterized by hostility, humiliation and abuse of women with impunity. This is perpetuated and sustained by patriarchal governance notions and systems, which keep male authority running. Dealing with obstetric violence requires the need for structural changes that focus on dismantling the patriarchal patterns embedded in the healthcare system and the broader society.

14.00-14.15

Mapping Central American migrant women’s embodied memories and future imaginings in Mexico

Ella Virtanen, University of Helsinki

This ethnographic doctoral dissertation analyzes how the embodied memories and future hopes of Central American migrant women orient their journey in Mexico towards what they envision as a better tomorrow. The project draws from anthropological research on body, memory and the future, as well as on migration and gender studies. The primary theoretical foundation lies in anthropological memory (Connerton, 2011; Connerton, 1989; Kleinman & al., 1994) and future studies (Bryant & al., 2019; Gell 1992). Gender and migration studies form an important intersection in the research. Together with Latin American ethnographies they also provide context on the phenomenon. This interdisciplinary theoretical framework will create further dialogue between different social sciences and humanities. The research results will reveal a facet of the migrant stories that words alone are unable to express, and contribute to a more nuanced understanding of gendered migration in the region.

The ethnographic data isxp created through fieldwork in Mexico using the multimodality approach (Westmoreland, 2022). The multimodality approach includes a variety of qualitative methods, eg. Participants observation, semi-structured interviews and body-mapping workshops. Body-mapping is considered as a key method to create corporeal biographic knowledge as it focuses on the meaning of self, diverse understandings of personhood, and fortifies the participants’ agency and self-representation (Silva et al., 2013, p. 166). Based on collaborative techniques, the participants’ ideas of gender, body, memory and future as well as other relevant inputs will be included, with a genuine pursuit of methodological and theoretical decolonization through co-production of knowledge. The findings will showcase a plurality of voices, and broaden our understanding on how these women navigate physical, social and cultural borders, and how migration manifests in the body.

The previous research extensively explores the push and pull factors of Central American migration (Obinna, 2019). Central American migrant women’s agency intertwines with vulnerabilities. They face enhanced risks of violence and are often forced to use survival strategies (Asakura & al., 2013, p. 81-82; Willers, 2016, p. 164; Coria, 2018). The understanding of borders has broadened from objects or lines to practices, activities, processes and acts of the imagination (Green, 2018, p. 67, 76). Recent studies also enlighten how bordering entwines with temporalities (Iglesias Ortiz, 2024). In this research borders are also understood as limits of the physical, social and cultural self. Additionally to territory, migrant women’s bodies are considered as mutable, reactive and expressive archives that convey emotions, memories and imaginings (Bond, 2018). My research broadens the understanding of embodied experience of the migrant journey and illuminates how hopes and imaginings of the future orient gendered migration. The research is inspired by two years of humanitarian field work with United Nations High Commissioner for Refugees (UNHCR) Mexico. My two master’s theses on forced displacement are also important precedents, and showcase my longterm commitment and interest to work with migration both academically and professionally. In addition to the traditional monograph I aspire to curate an interdisciplinary audiovisual installation on the research results to share the findings with a broader audience.

14.15-14.30

Exploring Embodied Pathways to Healing: A Feminist Phenomenological Study of Gender-Based Violence Recovery,

Linda Schleier, Åbo Akademi University

What does it mean to reclaim the body after trauma – not just as an object of care, but as a site of resistance, pleasure, and presence? This study investigates how participants in the Move with HaRT mind-body programme experience and articulate embodied pathways to healing from gender-based violence. Drawing on feminist phenomenology and embodied trauma studies, the research engages with qualitative data from participant reflections shared during 55 circles by employing thematic content analysis and dialogical interpretation.

The findings reveal how the women and girls narrate the programme’s conceptual mechanisms of Safety & Belonging, Positive Embodiment, Physiological Changes, and Emotional & Cognitive Processing and enrich them with recurring themes of power and rest, kindness and anger, selflove and co-regulation. In dialogue with theorists such as Merleau-Ponty, Zeiler, Bartky, Grosz, and van der Kolk, the analysis centres participants’ voices as sources of both insight and theoretical disruption. Their narratives not only illustrate key concepts in feminist phenomenology and embodied trauma therapy, but extend them – grounding abstraction in sweat, softness, and the everyday acts of choosing rest or dressing up. In its essence, this study contributes to feminist approaches to trauma by reimagining healing as a relational and embodied form of agency.

14.30-15.00

Panel discussion

Anna Heinonen

Esitykseni tarkastelee sukupuolen tekemistä suomalaisissa kommuuneissa ja kimppakämpissä eletyissä läheissuhteissa. Yhteisöasumisessa navigoidaan sukupuolittuneita rakenteita monissa kodin elämään kiinteästi liittyvissä asioissa, kuten kotitöiden tekemisessä, arkisessa vastuunkannossa ja kodin tilaan liittyvissä ruumiillisissa toiminnoissa, kuten peseytymisessä tai syömisessä. Feministisessä tutkimuksessa vastaavien kodin ja perheen piiriin liittyvien asioiden on osoitettu olevan olennaisia sukupuolta koskevissa kulttuurisissa käsityksissä. Kommuunisuhteet tarjoavat kiinnostavan kontekstin tutkia sitä, miten sukupuoli muovautuu kodin piirissä suhteissa, jotka eivät asetu perhe- tai parisuhdemuotoon. Kommuunisuhteissa on toisaalta nähty potentiaalia nousta vakiintuneiden sukupuolen järjestysten yli, toisaalta sukupuoleen liittyy kommuunielämässä jännitteitä. Asuinkumppaneita saatetaan esimerkiksi valikoida sukupuolen perusteella eri tavoin erilaisista syistä. Analysoimalla suomalaisten yhteisöasujien haastatteluita (N=28), kyselytutkimusaineistoa (N=121) ja etnografista aineistoa suomalaisista kommuuneista, tarkastelen tutkimuksessani sukupuolen ja kodin tilaan liittyvien sukupuolittuneiden rakenteiden haastamista ja uudelleentuottamista.

Tutkimus sateenkaarevien yksinhuoltajien arjen suhteiden tilanteisista tulemisista risteävien vallanpaikkojen, materian ja diskurssien kudelmissa

Anu Pohjanvälke

Sateenkaariperhetutkimus on lisääntynyt viimeisinä vuosikymmeninä. Tutkimuksen kohteena ovat kuitenkin olleet enimmäkseen kahden samaa sukupuolta olevan vanhemman lapsiperheet; sekä moninaisia sateenkaariperheitä että niiden arkielämää koskevaa tutkimusta on tehty vähemmän. Väitöskirjani ensimmäisessä osatutkimuksessa vastaan tähän tutkimukselliseen aukkoon.

Tutkimuksessa selvitän sateenkaarevien yksinhuoltajien arjen (läheis)suhteita ja käytäntöjä risteävien vallanpaikkojen, materian ja merkitysten kudelmissa. Tarkastelen perhe- ja läheissuhteita queerteoreettisissa viitekehyksissä, joille on tunnuksenomaista kategorioiden ja normatiivisuuksien vastustaminen. Sen myötä avautuu mahdollisuus tarkastella sateenkaarevien yksinhuoltajien arjen suhteita ja käytänteitä aiemmin määriteltyjen suhteiden, perhemuotojen ja -käytäntöjen ohi ja ulkopuolella.

Tutkimuksessa kysyn, 1) millaisia (läheis)suhteita ja arjen kumppanuuksia sateenkaarevilla yksinhuoltajilla on, ja 2) millaisissa arjen käytännöissä ja prosesseissa ne todellistuvat? Aineisto on tuotettu alkuvuodesta 2026 tekemällä 8 syvällistä sisäpiirihaastattelua sateenkaareville yksinhuoltajille.

Koko tutkimusprosessi nojaa keskellistymisen (middling) metodologiaan ja teoreettiseen viitekehykseen, jossa yhdistyvät intersektionaalisuus, posthumanismi ja feministinen uusmaterialistinen filosofia (Kontturi ym., 2025). Analysoin sateenkaarevien yksinhuoltajien arjen perhemäisiä suhteita ja käytäntöjä lukemalla aineistoa erityisesti Karen Barad’n tekstien (esim. 2007) kanssa. Analyysissa tarkastelen erityisesti prosesseja, joissa arjen suhteet tuottuvat risteävien vallanpaikkojen, materian ja diskurssien kudelmissa. Työkaluina käytän Barad’n diffraktiivista luentaa ja toimijuudellista leikkausta (agential cut).

Alustavan aineistoon tutustumisen myötä vaikuttaa siltä, että arjen suhteet muodostuvat pitkälti yhteenkuuluvuuksien ja käytännöllisyyksien pohjalta. Suhdeprosesseissa näkyvät yksilölliset valinnat sekä yksinhuoltajuuden ja sateenkaariyhteisöön kuulumisen tuottamat mahdollisuudet moninaisiin, nurinkurisiinkin suhteisiin. Toisaalta risteävät etuoikeuksien ja marginaalisuuksien paikat sekä niihin kietoutuva materia ja merkitys raamittavat sitä, millaiset valinnat ovat mahdollisia.

Lähteet:

Barad, K. (2007). Meeting the Universe Halfway. Duke University Press.

Kontturi, K-K., Leppänen, T., Mehrabi, T. & Tiainen, M. (2025). New Materialism and Intersectionality. Making Middles Matter. Routledge.

Ystävyyttä, valtakamppailua ja naisten solidaarisuutta: Anopin ja miniän suhteen affektiiviset ulottuvuudet

 Hilda Kusnetsov

Tarkastelen tutkielmassani anopin ja miniän välistä monimutkaista suhdetta affektiteorian kautta. Anopin ja miniän suhteella on jo vuosikymmeniä ollut maine myrskyisänä perhesuhteena, joka kerää puoleensa vitsejä, stereotypioita ja ennakkoluuloja. Suhteen sisään hautautuu kuitenkin monimuotoisia ja omalaatuisia tunteita sekä kokemuksia, jotka usein voivat jäädä parodioiden ja negatiivisten mielikuvien jalkoihin. Pyrin tuomaan tutkimuskentälle ambivalentin näkökulman kautta entistä syvempää katsausta naisten elettyjen elämien kokemuksiin tästä naiserityisestä perhesuhteesta. Valotan anopin ja miniän suhteen erilaisia ulottuvuuksia ja vaikuttavuutta osana naisten jokapäiväistä elämää. Aineistoni koostuu kuudesta miniän haastattelusta. Analyysissani käytän teoriaohjaavaa sisällönanalyysia tarkastelemaan miniöiden kertomuksia affektiteorian näkökulmista.

Tutkielmani päätutkimuskysymyksenä on: Miten suhteen affektiivisuus muovaa anopin ja miniän suhdetta? Analyysini tukena minulla on kolme tukevaa tutkimuskysymystä, joiden avulla suuntaan katseen suhdetta muovaaviin kohtaamisiin, sukupuolen vaikuttavuuteen suhteessa sekä suhteen pitkäaikaiseen muovautumiseen.

Tulokseni viittaavat siihen, että affektit muovaavat anopin ja miniän suhdetta pitkäaikaisesti suhteen koko elinkaaren ajan ja suhteen loppumisenkin jälkeen. Erittelen analyysissani kuusi suhdetta muovaavaa teemaa: 1) Alun merkitsevyys ja affektiivinen virtaus 2) Samanlaisuuden ja erilaisuuden affektiivinen vaikutus 3) Suhteen affektiivinen eriarvoisuus ja affektiiviset velvoitteet 4) Mies anopin ja miniän välikätenä 5) Oikeanlaisen äitiyden affektiivinen määrittely ja 6) Kodit affektiivisina perheen ja ulkopuolisuuden rakentajina.

Nostan tutkimuksessa esiin perheissä vaikuttavia sukupuolittuneita käytäntöjä, oletuksia ja ideaaleja, sekä hiljaisia valtaverkostoja, jotka affektiivisesti vaikuttavat perheen naisten toimintaan ja näyttävät, kuinka rajattua naisten toimijuus perheissä saattaa edelleen olla. Esitän naisten välisellä affektiivisella perhesolidaarisuudella olevankin potentiaalia toimia liikkeellepanevana voimana naisten toimijuuden areenojen laajentamiseen perheissä. Tulokseni havainnollistavat, miten affektit osana perheiden sukupuolittunutta arkea voivat olla keskeisessä osassa perheiden sisäisen hyvinvoinnin ja eriarvoisuuden rakentumisen ymmärtämisessä.

Laura Horsmanheimo

Maailmanlaajuisesti seksityöntekijät ovat yksi marginalisoiduimmista ryhmistä. Tutkimuksessani tarkastelen seksityön representaatioita suomalaisessa kulttuurissa ja politiikassa. Representaatiot rakentavat seksityöntekijöiden todellisuutta julkisessa tilassa, jossa he ovat taistelleet omien oikeuksiensa puolesta jo 1970-luvulla. 2020-luvulla aiemmin hiljennetyt seksityöntekijöiden äänet ovat saaneet enemmän tunnustusta, mikä on muokannut jaettua ymmärrystä seksialasta ja seksityöntekijöistä. Tästä huolimatta seksityöntekijöitä toiseutetaan edelleen esimerkiksi uhriuttamalla heitä. Uhriuttaminen on käytäntö, joka rakentaa ymmärrystä kaupallisesta seksistä tasa-arvoiseen hyvinvointivaltioon sopimattomana ilmiönä, joka tulee kitkeä yhteiskunnasta. Vaikka diskurssia perustellaan seksityöntekijöiden tilanteen parantamisella, empiristinen tutkimus on osoittanut neo-abolitiolisisten lähestymistavan vaikeuttavan seksityöntekijöiden päivittäistä työ- ja arkielämää. Tutkimuksessani tarkastelen seksityöntekijöiden mahdollisuuksia ja strategioita haastaa heihin kohdistuvia ennakkoluuloja ja ulkopuolelta määriteltyjä narratiiveja itsestään sekä sidosryhmien rakentamia hegemonisia ja vastahegemonisia diskursseja. Kytken tutkimukseni Judith Butlerin performatiivisuusteoriaan. Tutkimukseni pääasiallisia metodeja ovat etnografinen aineistonkeruu ja retorisperformatiivinen diskurssianalyysi

Seksityöpoliittiset kamppailut, toiseuttava lainsäädäntö ja seksityöntekijöiden oikeustaistelu Suomessa

Laura Horsmanheimo ja Riikka Pöntinen

Keskustelu seksityön asemasta kytkeytyy keskusteluun naisten kehon seksualisoimisesta ja seksuaalisesta toimijuudesta. Feministit käyvät kiivasta keskustelua kaupallisen seksin asemasta patriarkaalisessa yhteiskuntajärjestelmässä. Perinteisesti tätä keskustelua on käyty kuulematta seksityöntekijöitä ja näin toiseuttaen heitä. Seksityöläisten asema kytkeytyy osaksi työväenluokkaisten naisten yhteiskunnallisia kamppailuja, jota he käyvät tullakseen tunnistetuiksi autonomisina, toimintaan ja päätöksiin kykenevinä yhteiskunnallisina toimijoina.

Suomessa seksityöläisten oikeuksia on viimeisten vuosikymmenten aikana lainsäädännöllisesti rajoitettu naisten suojelemisen sekä parittamisen ja ihmiskaupan uhkan varjolla. Suomen lainsäädäntö on rakennettu ns. neo-abolitionistista politiikkaa seuraten. Lainsäädännön taustalla on käsitys seksin ostamisesta hyväksikäyttönä ja väkivaltana naisia kohtaan. Tällöin seksityöntekijät nähdään ominaisuuksiltaan haavoittuvaisina ja asetetaan heidät passiiviseen uhriasemaan. Samaan aikaan seksityöntekijöiden elettyihin kokemuksiin perustuva empiirinen tutkimustieto ei vastaa tätä mielikuvaa – valtaosa seksityöstä tehdään punnittuna ratkaisuna vallitsevissa olosuhteissa.

Seksityötä sääntelevä ja rajoittava nykylainsäädäntö asettaa seksityötä tekevät naiset eriarvoiseen asemaan sekä loukkaa heidän perusoikeuksiaan. Työtä ympäröivä yhteiskunnallinen stigma pitää myös huolen siitä, että seksityöläiset eivät pysty osallistumaan tasavertaisesti itseään koskevaan yhteiskunnalliseen keskusteluun eikä heitä pidetä pätevinä asiantuntijoina oman alansa käsittelyssä. Puheenvuoromme tarkoituksena on moninaistaa sekä naisten seksuaalisesta toimijuudesta käytävää keskustelua että kysyä, missä määrin seksityötä rajoittava lainsäädäntö on osa laajempaa naisten (seksuaalista) toimijuutta kaventavaa yhteiskunnallista kehikkoa. Esityksessä reflektoimme kokemuksiamme seksityöaktivismista ja tutkimuksesta.

Rodullistunut ja sukupuolittunut toiseuttaminen katujengiuutisoinnissa

Anton Teponainen

Ehdotettu esitelmä perustuu keväällä 2026 laadittuun katujengiuutisointia käsittelevään maisterintutkielmaan.

2020–luvun alussa ‘ulkomaalaistaustaisiin’ nuoriin miehiin ja poikiin liitetyt katujengit sekä pelko Ruotsin jengiväkivallan leviämisestä Suomeen nousivat keskeiseksi uutisaiheeksi suomalaisessa mediassa. Tutkielman tavoitteena oli tarkastella tapoja, joilla katujengiuutisoinnissa tuotetaan maahanmuuttaneiden nuorten rodullistunutta ja sukupuolittunutta toiseutta. Samalla analysoitiin sitä, miten tällainen toiseuttaminen oikeuttaa tietynlaista yhteiskuntajärjestystä ja politiikkaa.

Sovelletun teoreettisen viitekehyksen keskiössä on postkoloniaalinen feminismi, jossa korostetaan kolonialismin historiassa muotoutuneiden valtasuhteiden ja ideologioiden heijastumista nykyajan rodullistuneissa ja sukupuolittuneissa yhteiskunnallisissa hierarkioissa, jotka jäsentävät muun muassa maahanmuuttaneiden toiseutta. Samalla osallistutaan keskusteluun miesten väkivallan saamista rodullistuneista merkityksistä Pohjoismaissa ja rikollisuuden rodullistamisesta yleisemmin. Tarkasteltavan aineiston muodostaa 153 Helsingin Sanomien, Ilta–Sanomien ja Ylen vuosien 2021–2025 aikana julkaisemaa verkkoartikkelia. Lähtökohtana on se, että katujengit ovat tiettyjen valtasuhteiden kontekstissa sosiaalisesti rakentunut ilmiö, jolloin aineistoon sovellettiin diskurssianalyysiä.

Keskeinen havainto on ensinnäkin se, että mediakeskustelussa esiin nousevat tavat luonnehtia katujengeihin yhdistettyjä nuoria poikkeuksellisen ‘paatuneiksi’ ja väkivaltaisiksi uusintavat koloniaalista stereotypiaa vaarallisista ei–valkoisista miehistä. Lisäksi tällaisissa diskursseissa asetetaan rodun ja sukupuolen jäsentämiä kansallisia kuulumisen rajoja määrittelemällä Suomi pohjimmiltaan ‘lakeja kunnioittavaksi’ kansakunnaksi sekä yhdistämällä jengirikollisuus moraalisesti ‘poikkeaviksi’ leimattuihin ‘ulkomaalaistaustaisiin’ nuoriin. Toiseksi katujengiuutisoinnissa ilmenevät ‘kovien’ toimien vaatimukset kytketään analyysissä etenkin rodullistuneisiin ja sukupuolittuneisiin turvallistamisen prosesseihin, jotka kietoutuvat paitsi kansalaisoikeuksien rajoittamiseen myös hyvinvointivaltion supistamiseen. Kaiken kaikkiaan on tulkittavissa, että edellä mainitut toiseuttavat diskurssit legitimoivat suomalaisessa yhteiskunnassa hallitsevia rodullistuneita ja uusliberaaleja valtarakenteita sekä luonnollistavat maahanmuuttaneiden eriarvoista asemaa, mikä korostaa katujengidiskurssin kriittisen tarkastelun yhteiskunnallista relevanssia kovenevan maahanmuuttopolitiikan kontekstissa.

Jukka Lehtonen

Often in LGBTIQ+ focus groups surveys urban respondents from bigger cities and towns are more likely to participate. Rural respondents are often not so likely participants. In population surveys and censuses this is not so typical situation, even if based on some surveys there seems to be less LGBTIQ+ people living in rural areas. In my research project (funded by Kone Foundation), I focus on Finnish population research and how gender and sexuality diversity have been considered in data collection, analysis and reporting. In this presentation, I present observations from population censuses and health-related population surveys as well as from LGBTIQ+ target group surveys in Finland and other countries. My focus is on the aspects of rural and urban viewpoints on sexuality and gender diversity within public data gathering as well as on LGBTIQ+ target group surveys. I ponder upon the survey design, analysis and reporting and ask how the knowledge on rural LGBTIQ+ people could be produced and considered more effectively within the public data gathering. Often if the rural-specific results are reported, the image of rural areas based on the statistical analysis seems to be worse than that of the urban areas: more hiding and negative experiences and attitudes, less LGBTIQ+ people and difficulties to meet others. Is there anything positive in rural areas?

Feet on the Ground: Queer Ruralities in Portugal

Pedro Fidalgo

LGBTQI+/queer studies are a well-established yet rapidly expanding field, but one marked by a strong metronormative bias that privileges urban spaces as the ground to understand sexual and gender diversity. As a result, the relationships between LGBTQI+ people and rural territories remain underexplored, both in Portugal and beyond. This project operates at the intersection of queer studies and sociology, responding to longstanding critiques of queer theory as overly abstract and detached from lived realities. It proposes “agroqueer” theory as a grounded approach that foregrounds the material, spatial, and political conditions shaping rural queer lives. The research examines the lived experiences of LGBTQI+ people in rural Portugal across different historical periods and life stages, focusing on how gender and sexual dissidence are experienced in rural contexts. By addressing urban bias in scholarship and public discourse, the project introduces agroqueer as a framework to analyse territorial inequalities in access to intimate citizenship.

What Makes a Farm Queer? Mapping Land, Labour, Care and Community Across Queer Farming Initiatives

Athulya Purushothaman

What constitutes queer farming once queerness is considered beyond the identity of the farmer? This paper addresses that question through a transnational mapping of queer-led and queer-run farming and land-based food initiatives. It examines how queerness takes form through the organisation of land, labour, livelihood, care, decision-making, community, and ecological relations. The initiatives mapped vary widely in scale, organisational form, political orientation, and relationship to agricultural production. What holds them together is therefore not a shared institutional model, but a set of recurring concerns around how life on and through the land is organised. The paper traces these patterns through the concept of ways of doing’, focusing on the interplay between everyday practices, social relations, and material arrangements. This shifts the question of transformation away from whether an initiative appears alternative and towards what is actually being reorganised: relations of property, labour, care, kinship, resource use, and rural belonging. The mapping suggests that these reorganisations are uneven and that their significance cannot be separated from the historical and material conditions in which they emerge.

A decolonial orientation shapes the comparison by treating land, property, family, community, rurality, and queerness as situated categories rather than universal ones. I argue that the analytical significance of queer farming lies in the particular relations it reworks, and in the different possibilities and limits these relations create for sustaining forms of rural life otherwise.

Scales of Justice

Richard Rawlings

This presentation weaves together the experience of conducting a Doctoral Project studying queer rural app social experiences across the UK and Finland, Qualitative, (Failed) Quantitative, and Participatory approaches. It asks what it means to appeal to cross-geographical and numerical scales of empirical research versus to own thick and particular description. It also asks how liminality and researcher positionality can offer a strength or a weakness. Intended as a provocation of queer time and the queer art of failure (Halberstam), the aim is to lead into workshop discussion by asking how – as researchers – we can ’fail better’ (Samuel Beckett) by bringing our work across different geographical and research scales together to achieve rural queer justice.

Nan Xia

Female-oriented games have become an increasingly visible part of China’s digital game culture, creating spaces where women can engage not only with game practices but also with broader discussions of gender, identity, and social relations.

This study examines how gender identities and feminist discourses are negotiated within online communities surrounding female-oriented games. By focusing on Ashes of Kingdom (代号鸢), a Chinese female-oriented mobile game, the study investigates discussions on Weibo, a popular Chinese social media platform, during the first year after the game’s release.

Drawing on feminist game studies and theories of gender performativity, the study explores how players in female-oriented gaming communities use social media discourse and community participation to express, negotiate, and contest ideas about gender and femininity. The study particularly focuses on discussions that go beyond the game itself, including conversations around women’s experiences of the game, gender relations, and feminist concerns. Weibo is approached not simply as a platform for discussing games, but as an online cultural space where gender identities and meanings are collectively produced and negotiated.

Methodologically, the study combines a walkthrough of Weibo’s platform and its Super Topic features with critical discourse analysis of publicly accessible posts collected through keyword searches. By exploring the intersection of gaming, gender discourse, and platformed community participation, this study aims to contribute to understanding of female-oriented game cultures and the ways online platforms can function as spaces of gender negotiation and resistance.

”Gender Antagonism” or Gendered Rights? A Comparative Analysis of Feminist Counterpublics on Chinese Weibo (2022 & 2026)

Chen Zhu

This research explores the evolution of digital feminist resistance and misogynistic backlash in China through a comparative analysis of two identical viral events: the controversy over the non-provision of sanitary products on the Chinese High-Speed Railway (CHR) in 2022 and its recurrence in 2026.

Using a diachronic comparative approach, I examine how these two discursive snapshots function as arenas of power and resistance. Theoretically, I engage with the concept of feminist counterpublics, while critically interrogating the applicability of ”the public” within a digital authoritarian context. I argue that the Habermasian tradition must be updated and contextualized to account for state-censored platforms where ”public” discourse is both a site of civic demand and a target of surveillance.

Methodologically, the study employs thematic analysis of Weibo comments and hashtag-based discussions from both periods to investigate the (dis)continuity of gendered hostility. While the 2022 data revealed a dominant framing of women’s needs as gender antagonism, the 2026 data allow for an investigation into whether feminist counter-discourse has matured or if digital policing has hardened. By presenting preliminary findings from this ongoing project, this paper contributes to a contextualised understanding of feminist counterpublics and the mechanisms used to silence gendered claims in turbulent digital spaces.

Summary and closing remarks of the working group -Maria Ruotsalainen & Mikko Meriläinen

Karolina Heck

In my contribution I present empirical research on queer perspectives on climate change, investigating how queer understandings of the more-than-human take shape in musical, communal, and embodied practices. Drawing on a conceptual connection between the exploitation of queer bodies and water, the study follows queer and transecological thought. Up until today, queer communities remain marginalized within mainstream environmental movements, a pattern rooted in heteronormative and reproductively essentialist conceptions of ”Nature” (Foster & Kerr, 2024). This exclusion has limited climate change discourses and obscured the contributions queer perspectives can make to more just ecological futures.

Using a Feminist Participatory Action Research approach (Gössling, 2024), I collaborated with a queer-feminist choir from November 2025 to February 2026, becoming a performer and coproducer of knowledge myself. Eight singers recorded audio diaries throughout the rehearsal process, tracking how their affective orientations toward nature shifted as water was collectively embodied. A post-concert workshop using photographs and focus group discussions created further collaborative reflection.

The theoretical framework draws on Sara Ahmed’s (2006) queer phenomenology — particularly her concepts of orientation and disorientation, alongside epistemic justice (Fricker, 2007), queer ecology (Sandilands, 2005; Bell, 2010) and transecology (Seymour, 2020; Hazard, 2024). Together, these frameworks position nature and gender as dynamic, never fully settled processes, and foreground embodiment, affect, and sensory expression as sites of ecological and political transformation.

Queer Experience without Sex? Picturing queer ecologies in the Veijo Rönkkönen archive

Joe Jukes

Veijo Rönkkönen (1944-2010) lived almost his entire life in the village of Parikkala, Eastern Finland. In addition to his yoga and swimming practices and day job, he spent his days tending to his large garden and creating concrete sculptures. Whilst Rönkkönen was known as a queer artist to those close to him, his sexual identity was largely undisclosed and his social circle extremely limited. Where, then, to look for Rönkkönen’s ‘queer history’ or experience?

This research looks at Rönkkönen’s lifelong collection of photographs (1970s-2000s). These photographs documented the development of his ITE (itse tehty elämä) sculpture practice but also constituted an artistic practice of self-depiction and -mediation. With no recorded evidence of his queer sexuality – no partners are explicitly mentioned in his photo records – Rönkkönen’s favouring of double-exposure photography offers a way to glimpse his inner world and erotic relations.

I deploy a method of ‘intimate reading’, drawing from asexuality studies, to analyse these doubleexposure photographs and focusing on a series of images produced in the 1990s. Exposing his garden in bloom against his own silhouetted body, Rönkkönen collapses the distinctions between his horticultural, yogic and photographic practices of self. Using the medium of photography to let his body ‘become’-with his garden, and bringing these materialities to touch in a subjectless form, my search for Rönkkönen’s queer sexuality is redirected towards an abundant queer ecology. A queer-ecological erotic is conveyed in such images, suggesting that rural forms of queerness may become visible only, or partly, when sexual activity is de-prioritised as a ‘verifiable’ sense of queer.

Sex Made Animals Before It Made Us: A Shared Biopolitical History of Reproduction

Valerie Sofie Tollhopf

Recent scholarship in trans studies has pointed to the role that life sciences, specifically research on animals, have played in preparing sexology’s investment in eugenic population management via the category of sex (Amin; Gill-Peterson; Velocci). US-American scientists who would later engage with questions of human sex and the development of humanity, i.e., the “white race”, beginning in the second half of the nineteenth century often started their careers as experts of biology and agriculture. While authors such as Beans Velocci and Greta LaFleur have aptly traced this interplay of human and animal knowledge production, the full political-economic scope of this conjuncture has so far remained underexplored. Why was it that scientists became so very interested in questions of animal sex in the first half of the nineteenth century?

Before sex became a tool for human population management inseparable from white supremacy, it was a means for increasing agricultural production – for making animal bodies better suited to capitalism’s reproductive needs. It helped increase the productive capacities of individual animal bodies and served as a tool for minimizing animal resistance. How precisely can this double involvement of sex in reproduction – bolstering food production while simultaneously entrenching human gendered labor division via the ideology of cisness (Heaney) – be theorized? Engaging with early nineteenth-century scientific discourses, this paper revisits the shared history of nonhuman and human sex research and proposes that a thorough understanding of animal biopolitics complements Marxist feminist analyses of social reproduction.

Climate grief as queer lasting in contemporary queer ecological literature from Romania

 Nóra Ugron

In a world ravaged by the climate crisis, death, disappearance and sentiments of futurelessness surround us. Queerness has been long tied to different experiences of futurelessness, which is visible in different forms of organizing queer lives, queer activism as well as queer theory. In her recent book, Queer Lasting. Ecologies of Care for a Dying World (2025), Sarah Ensor conceptualizes queer lasting as the ”co-constitution, in queer culture, of ending and enduring” (p. 11). In this presentation, I analyse contemporary queer ecological literary texts from Romania, that express climate grief, which I tie to the experience of futurelessness and queer lasting. I argue that the literary expressions of climate grief as queer lasting can be understood as forms of collective practice that facilitate transformative change.

The research only looks at texts that are both explicitly queer and ecological, so the material studied is mainly a queer ecological anthology, Luminişuri [‘Clearings’, 2022], specifically texts written by Ceza Bularca, Paula Dunker, Maria Martelli, Gabriela Oprea, Victor Horațiu Troșan, Nóra Ugron (myself) and oana ungureanu, as well as solo poetry collections by Maria Martelli and myself. The research considers my personal contribution to the Romanian queer literary scene, which serves as both a motivation and a challenge. My scholarly work is situated in the Romanian queer-feminist scene and this research is a critical reflection coming from the inside.

Vegan camp revisited

Vesna Liponik

In Notes on Vegan Camp (2020), Emelia Quinn proposes a definition of what they term “vegan camp.” They emphasize the necessity of vegan camp as an (aesthetic) survival strategy and as a mode of imagining a queer (vegan) alternative future.

Vegan camp operates through a double movement: it derives pleasure from destabilizing human exceptionalism and anthropocentrism while simultaneously acknowledging our unavoidable implication in structures of mass violence. Veganism thus appears as a necessarily incomplete position that derives its political (and aesthetic) potential precisely from recognizing this incompleteness.

Central to both queer and vegan camp is therefore a sustained interrogation of the categories of the “natural” and the “human.” Moreover, vegan camp derives its force precisely from exposing the absurdities generated through the construction and naturalization of these categories.

As the title of Quinn’s text suggests, their point of departure is Susan Sontag’s seminal essay Notes on Camp (1964). Quinn identifies “spectral animal presences” haunting several of Sontag’s examples, including King Kong (1933) by Ernest B. Schoedsack, feather boas, and the woman in a dress made of bird feathers. Later in the text, however, Quinn turns toward other possible sites of vegan camp such as scrimshaw, Lady Gaga’s meat dress, and mock meat products.

The aim of this paper is to follow Sontag’s proposition, that one of the major proponents of camp are (bad) movies. We therefore aim to focus on the potentials and limitations of framing movies such as King Kong or Rodan (1956), Sontag mentions, as examples of vegan camp.

– Discussion & closing remarks

Teija Ryhtä

Väitöskirjassani tarkastelen alaikäisen nuoren sukupuoli-identiteetin tutkimusjaksoa ajallisuuden ja lapsen oikeuksien näkökulmasta. Tutkimukseni kysyy, millaisena sukupuoli-identiteetin tutkimusprosessi näyttäytyy nuoren elämänkulussa. Millaisia ajallisia järjestyksiä tai epäjärjestyksiä prosessi tuottaa? Millaisena kokemuksena näyttäytyy prosessiin olennaisesti sisältyvä odottaminen? Millaisia eettisiä ja lapsen oikeuksien näkökulmia tutkimusjaksoon liittyy?

Tutkimusaineisto koostuu alaikäisenä sukupuoli-identiteetin tutkimusjakson läpikäyneiden nuorten ja heidän vanhempiensa haastatteluista ja kirjoitelmista. Vanhempien kokemusten kautta on tarkoitus tarkastella sitä, millaisena oman nuoren elämänkulku näyttäytyy, kun sukupuoli-identiteetin tutkimusjakso rikkoo krononormatiivista nuoren ja nuoren aikuisen mallitarinan etenemistä. Millaisia muutoksia ja epänormatiivisuuksia tämä tuottaa perheen arkeen?

Käytän kysymyksiin vastaamisessa teoreettis-metodologisena paikantumisena krononormatiivisuuden käsitettä. Aineistoa analysoin refleksiivisen temaattisen analyysin keinoin. Tavoitteena on tuottaa uutta tietoa suomalaisen mallin mukaisen sukupuoli-identiteetin tutkimusjakson vaikutuksista sen läpikäyneisiin nuoriin ja osallistua ajankohtaiseen keskusteluun sukupuolivähemmistöön kuuluvien lasten ja nuorten hyvinvoinnista.

Tutkimukseni asettuu vastarintaan sitä asetelmaa kohden, jossa transsukupuolisuus ja transitio kehystetään tragediaksi ja erityisesti alaikäisten lasten ja nuorten kohdalla vaaralliseksi ja viimeiseen asti vältettäväksi asiaksi. Transihmisten, ennen kaikkea alaikäisten transnuorten toimijuus sivuutetaan asettamalla heidät objekteiksi, joita voidaan käyttää pelinappuloina poliittisessa pelissä. Transtaustaisena tutkijana ja lähes vuosikymmenen sateenkaarinuorten ihmisoikeuksien parissa työskennelleenä pidän erittäin tärkeänä nostaa esiin nuorten omaa ääntä ja pyrkiä ymmärtämään, millaisena eletty kokemus sukupuoli-identiteetin tutkimusjaksosta näyttäytyy nuorille itselleen. Tutkimus asettuu osaksi sosiaalityön tutkimuksen, nuorisotutkimuksen ja queer-tutkimuksen kenttää.

”Tuleehan sitä poikaporukoissa välillä näille henkilöille naureskeltua” – queer-pedagogiikkaa liikunnanopettajakoulutuksessa

 Marja Kokkonen

Sukupuolivähemmistöön kuuluvat lapset ja nuoret kokevat liikuntatunneilla yksinäisyyttä ja ulkopuolisuutta (Austin ym., 2024; Berg & Kokkonen, 2020a), kärsivät kaksiluokkaiseksi määriteltyyn sukupuoleen pohjautuvista ja turvattomuutta lisäävistä ryhmäjaoista, opetussisällöistä, pukuhuone- ja wc-tiloista, kiusaamisesta ja syrjinnästä sekä havaitsevat liikunnanopettajiensa olevan tietämättömiä sukupuolen moninaisuudesta (Berg & Kokkonen, 2020a; Turton & Brömdal, 2025; Wilkin ym., 2025). Koulujen liikunnanopetus näyttää uusintavan sukupuolistereotypioita (Berg & Kokkonen, 2022; Pautu ym., 2025) ja pitäytyvän sukupuolittuneissa käytänteissä (Berg & Kokkonen, 2020a,b; 2022). Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellinen tiedekunta, joka on vastuussa maamme liikunnan aineenopettajien koulutuksesta, ryhtyi vuonna 2014 päivittämään liikunnanopettajakoulutustaan kehittämällä toisen vuosikurssin opintoihin Yksilöllinen opetus liikuntaryhmässä (LPEA040) -kurssin. Siihen sisältyi luento- ja pienryhmäopetusta sukupuolen moninaisuuteen, tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen, sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen kokemaan syrjintään sekä cis- ja heteronormatiivisuuteen liittyvistä asioista (Kokkonen, 2015). Tarkastelen esityksessäni sitä, millaisia ajatuksia sukupuolivähemmistöön kuuluvat ihmiset herättävät liikunnanopettajaopiskelijoissa ennen kyseisen kurssin alkua. Tutkimusaineistoni muodostui 64 (33 naista, 31 miestä, itsemääritellysti) liikunnanopettajaopiskelijan tekstistä, joka oli osa vuoden 2019 Yksilöllinen opetus liikuntaryhmässä (LPEA040) -kurssin oppimispäiväkirjaa. Kertynyttä aineistoa analysoin laadullisella sisällönanalyysillä (Braun & Clarke, 2006). Liikunnanopettajaopiskelijoissa heräsi ajatuksia 1) sukupuolivähemmistöistä liikuntapedagogiikan kurssisisältönä, 2) sukupuolen kaksiluokkaisuudesta ja sen ilmaisusta, 3) suhtautumisesta sukupuolivähemmistöihin, 4) sukupuolivähemmistöjen kohtelusta, 5) liikunnanopetuksen pedagogisista ja didaktisista ratkaisuista sukupuolivähemmistöihin kuuluvia opetettaessa ja 6) henkilökohtaisen kristillisen vakaumuksen vaikutuksesta. Valotan esityksessäni lyhyesti myös liikuntatieteellisen tiedekunnan sukupuolitietoisen opetuksen nykytilannetta.

Lähteet:

Austin, F., Wright, K. E., Jackson, B., Lin, A., Schweizer, K., & Furzer, B. J. (2024). A scoping review of trans and gender diverse children and adolescents’ experiences of physical activity, sport, and exercise participation. Mental Health and Physical Activity, 26, 1–13.

Berg, P., & Kokkonen, M. (2020a). ”Et olis sekaryhmät, unisex-pukuhuone ja et opettajia olis jotenkin perehdytetty asiaan”: Sateenkaarinuoret, koululiikunta ja liikuntaharrastukset. Kasvatus & Aika, 14(3), 43–59.

Berg, P., & Kokkonen, M. (2020b). ”Ei tehdä mitään numeroo” : heteronormatiivisuus ja sukupuolen moninaisuus liikunnanopettajien puhetavoissa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvista oppilaista. Kasvatus, 51(3), 343-355.

Berg, P., & Kokkonen, M. (2022). Heteronormativity meets queering in physical education: the views of PE teachers and LGBTIQ+ students. Physical Education and Sport Pedagogy, 27(4), 368–381.

Braun, V., & Clarke, V. (2006). “Using thematic analysis in psychology”. Qualitative Research in Psychology, 3 (2), 77–101.

Kokkonen, M. (2015). Sukupuoli ja seksuaalinen suuntautuneisuus koululiikunnan kompastuskivinä: kuvaileva kirjallisuuskatsaus. Kasvatus, 46(5), 460–472.

Turton, B., & Brömdal, A. (2025). The experiences of trans, gender-diverse, and non-binary students in school-based health and physical education: a scoping review and meta-synthesis of empirical literature. International Journal of Transgender Health, 1–23.

Pautu A, Petracovschi S and Domokos M (2025) The impact of gender stereotypes on physical education lessons: a pilot study regarding the qualitative analysis of teachers’ perceptions. Frontiers in Psychology 16:1575686. doi: 10.3389/fpsyg.2025.1575686

Wilkin, J., Whigham, S., & Wilmut, K. (2025). Exploring transgender and nonbinary people’s experiences of cisnormative physical education at secondary school. Journal of Teaching in Physical Education (published online ahead of print 2025). Retrieved May 20, 2026, from https://doi.org/10.1123/jtpe.2025-0032

Transpedagogiikkaa suomalaiseen peruskouluun

 Liekki Valaskivi

Tutkin artikkeliväitöskirjassani peruskoulun sukupuolittuneita rakenteita transtutkimuksen ja -teorian näkökulmasta. Olen perehtynyt sukupuolivähemmistöjen koulukokemuksiin, sukupuolen moninaisuuteen opettajankoulutuksen sisällöissä, sekä Opetushallituksen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusoppaiden sukupuolidiskursseihin. Näiden empiiristen tutkimusten perusteella pohdin, minkälaiset edellytykset peruskoulu tarjoaa transpedagogiikan toteuttamiselle. Transpedagogiikka on väitöskirjani keskeinen käsite, ja tarkoitan sillä pedagogista lähestymistapaa, jossa kouluinstituution sukupuolikäsitystä tarkastellaan sukupuolivähemmistöjen kokemusten kautta, ja jonka keskeisenä tavoitteena on sellaisen kasvatuksen kuvitteleminen, johon osallistuminen ei edellyttäisi oppilaiden (ja opettajien) muovaamista normatiivisiin identiteettikategorioihin. Transpedagogiikka problematisoi sukupuolen lisäksi muutkin identiteettiin liittyvät ulottuvuudet, joita pidetään selvärajaisina, pysyvinä tai toisensa poissulkevina, kuten etnisyys, vammaisuus ja seksuaalisuus.

Puheenvuoroni Transtutkimus ja opetus vastarinnan muotoina -työryhmässä keskittyy väitöskirjani neljänteen ja viimeiseen artikkeliin, jossa tavoitteenani on käydä teoreettista keskustelua transpedagogiikan käsitteestä suomalaisen peruskoulun kontekstissa. Suomalaiselle politiikalle, myös koulutuspolitiikalle, on ominaista konsensushakuisuus, ja yhä enenevässä määrin uusliberaalit manageristiset toimintatavat. Samalla peruskoulu on alun perin luotu tasaamaan alueellisia ja sosioekonomisia eroja, eli normaaliuden tai ainakin samankaltaisuuden tuottaminen on koko instituution lähtökohtainen tavoite. Kysynkin, mitä tapahtuu transpedagogiikalle, kun se tuodaan tähän kontekstiin. Onko olemassa versio tulevaisuudesta, jossa peruskoulun ei tarvitse tuottaa normaaleja, selvärajaisia ja tyhjentävästi määriteltävissä olevia identiteettejä? Voidaanko transpedagogiikkaa käyttää Suomessa työkaluna sellaisen tulevaisuuden kuvittelemiseen, tai jopa saavuttamiseen? Vai syökö konsensushakuinen ja uusliberaali koulutuspolitiikka pohjan transpedagogiikan kumouksellisilta tavoitteilta?

Lastensuojelun sijaishuoltoa kokeneiden trans- ja queer-nuorten kanssa yhdessä tehty toimintatutkimus vastarinnan muotona

Ilo Söderström

Lastensuojelun sijaishuoltoa kokeneiden trans- ja queer-nuorten elämää lähestytään herkästi riskien kautta. Juuri nuorten transihmisten hyvinvointi on myös valjastettu transvastaisten huolidiskurssien kohteeksi. Kouluterveyskyselyiden mukaan sekä kodin ulkopuolelle sijoitettujen nuorten että trans- ja queer-nuorten fyysinen ja psyykkinen hyvinvointi on keskimääräisesti heikompaa kuin verrokkinuorten. Trans- ja queer-nuoret ovat yliedustettuja lastensuojelun asiakkaina, mitä on selitetty esimerkiksi heille kasaantuneilla kiusaamisen, vähemmistöstressin ja perheväkivallan kokemuksilla sekä vaikeuksina saada palvelujärjestelmästä tukea riittävän ajoissa. Sijaishuoltopaikoissa trans- ja queer-nuoret voivat kokea ulossulkemista esimerkiksi cis-normatiivisesti sukupuolitettujen majoitustilojen ja käytäntöjen tai vaatetuksen ja muun itseilmaisun kontrolloinnin muodossa.

Tässä esityksessä pohdin sitä, miten tutkimusta trans- ja queer-nuorista lastensuojelun sijaishuollossa voi tehdä tavalla, joka ei uusinna heihin liitettyä moninkertaista riskiajattelua vaan vahvistaa toivoa, iloa ja sijoitettujen trans- ja queer-nuorten itseilmaisun mahdollisuuksia. Hiljattain käynnistyneessä SAUMA-hankkeessa kysymykseen on lähdetty vastaamaan hyödyntämällä kanssatutkimuksen ja toimintatutkimuksen metodologioita, joissa sijaishuoltoa kokeneet trans- ja queer-nuoret ovat alusta asti mukana toteuttamassa tutkimusta ja sijaishuollon käytäntöjen kehittämistä. Kanssatutkimuksessa tavoitteena on eettinen tiedontuotanto, jossa nuoret pystyvät vaikuttamaan siihen, miten heidän tietoaan käytetään tutkimuksessa. Kanssatutkimus on myös keino tehdä tutkimusta, joka on relevanttia nuorten arjen kannalta, kun heidän kokemustietonsa informoi tutkimuksen suunnittelua ja toteutusta alusta asti. Yhdessä trans- ja queer-nuorten kanssa toteutettu toimintatutkimus voi toimia tärkeänä vastarinnan muotona ja lisätä nuorten elämässä läsnä olevien aikuisten keinoja tukea nuorten itseilmaisua, toivoa ja hyvinvointia riskidiskurssien vahvistamisen sijaan.

Nadine Hassouneh & Elisa Pascucci (TUNI)

Hot flashes. Mood swings. Osteoporosis. These are just some of the experiences associated with menopause, in both popular and medical narratives. Nothing could be further from wars, displacement, and other major disasters that pertain to the domain of geopolitics. Or could it? In recent years, research on the social determinants of health has explored the influence political crises have on women’s bodies and their perceptions of health and disease. At the same time, scientific awareness about the socio-political and economic salience of (peri)menopause is emerging. Across disciplines, however, research on (peri)menopause remains limited, and mostly centers white, middle-class bodies in affluent societies. The panel presentation looks into the relation between geopolitics and the many lives that precede and follow the end of menstruation for Arabic-speaking women through a burgeoning transnational body of popular cultural production on (peri)menopause. What does performing (re)productive labour while undergoing the changes associated with midlife entail, particularly through crises? What does humour in Arab popular culture and art tell us about the politics of (peri)menopause? These are some of the questions we ask.

Bodies without time – The case of Reproductive Control and Socially Produced Menopause in Maharashtra’s Cane Fields

Kritika Gosain (University of Tübingen)

Gender, as a social factor of health, plays a crucial role in accessing health care. Gender-based disintegration and subdivision of health structures and disparities continue to be deeply rooted in the Global South context. (Health–Americas, 2023) This study explores the onset of premature menopause among sugarcane harvesters in Maharashtra, India who have experienced forced or economically coerced hysterectomies as a result of an exploitative labour system. These biomedical consequences cannot be isolated as functions of chronological aging alone. Rather, they need to be positioned within a wider milieu of caste-stratified labour exploitation and gendered physical control. Drawing on existing feminist medical anthropological scholarship, the study utilizes qualitative analysis of detailed interviews highlighting how these hysterectomies are not merely a medical event but an instrument of labour extraction – a practice to extend working hours, decrease menstruation-related “interruption,” and increase production efficiency. Additionally, the paper reflects on these intrusive surgeries as a form of obstetric violence. (Verdonk et al., 2022) This dynamic reveals how multiple inequitable entities work together, deliberately or otherwise, in constructing situations where hysterectomies become normalized, if not unavoidable.

Premature menopause here develops as a socially constructed condition entrenched in exploitative relations rather than as a natural biological transition. (Lock, 1994) The resulting symptoms of these untimely hysterectomies are manifestations of structural negligence rather than normative aging trajectories. By characterizing early menopause as a form of embodied temporal, this paper seeks to relocate how women’s bodies are aligned to cater to the economic demands of production.

Menopausal Health Issues among Migrant women in Ghana: Silence, Literacy Gap and Herbal Remedies.

Aija Lulle (UEF), Mary Setrana & Sarah Nyarko (University of Ghana)

Menopause is a significant life course transition, yet several women in Ghana especially migrants often navigate it under conditions that are often shaped by cultural silence, literacy gaps and reliance on non-biomedical remedies. Using a qualitative approach, this study explores the management of menopause related health symptoms among migrant women in Accra. The work examines how the women interpret menopause symptoms, the pathways they use to seek care while navigating motherhood as well as social and structural factors that provide or delay support.

The outcome of the study shows that menopause is frequently framed as an aspect of ageing however, this normalisation coexists with stigma and limited public discourse that discourage disclosure. The Women described multi-system symptoms such as hot flashes, night sweat, musculoskeletal pains and memory problems. Access to biomedical care was mentioned as a means to manage acute episodes, however the study found that, there was limited Hormone Replacement Therapy. Respondents revealed receiving analgesics and supplements but had poor comprehension of medications, indicating health literacy issues and communication gaps. Herbal and dietary practise were widely used as complementary approaches alongside other self-care strategies for pain relief and blood pressure regulation.

The study concludes that, effective menopausal care for migrant women requires culturally sensitive counselling, improved clinician communication and health education in local contexts as well as respectful engagement with herbal practices through evidence-informed safety guidance.

Outi Hakola (UEF)

This presentation examines how film and television narratives are mobilized in U.S. congressional debates on abortion rights (2000–2026), focusing on their role in shaping the politics of visibility. While legislative argumentation on abortion is typically grounded in legal, religious, and medical reasoning, policymakers frequently invoke audiovisual narratives to render reproductive experiences “visible” in affectively, morally, and ideologically charged ways. Drawing on an analysis of the Congressional Record, the presentation explores how references to films, and especially those depicting personal reproductive stories, are used to structure how abortion is seen, felt, and judged. I situate these uses of film within broader debates on visuality and power. My central claim is that films that foreground individual stories possess a distinctive persuasive capacity within political debate. Their visual representations, narrative intimacy, and emotional specificity can generate empathy, offering lawmakers and wider audiences a deliberately constructed and distinctly moral perspective. Such visual narratives do not merely illustrate policy stakes; they function as rhetorical tools that enable legislators to shape affective alignments and validate ideological commitments. When deployed in congressional speeches, these cinematic references allow policymakers to translate complex ethical debates into relatable human terms, often positioning film characters as proxies through which broader political arguments are made. These affective acts of “making visible” are highly selective and politically instrumental.

The Visual Construction of Female Empowerment in Contemporary Advertising

Gelu Olivian Tudose (University of Bucharest)

This paper analyzes commercials from an ongoing campaign of the brand dm, entitled #fixeu (#exactlyme), and launched in Romania at the beginning of the year 2025. The advertisements selected for analysis feature a diverse cast of women and contain an empowerment message. These portrayals are remarkable, as my own research indicated that female empowerment messages are quite scarce in the Romanian context, at least in television commercials. A multimodal discourse analysis of several commercials from the campaign is proposed. The analysis focuses on the way the empowerment of the female characters is constructed through visuals, discussing them in relation to other modes, such as spoken language and music. To this purpose, it uses concepts developed by Gunther Kress and Theo van Leeuwen as part of their visual grammar. The focus on visuals is important, as visual depictions could qualify the verbally stated message, suggesting that the roles and actions of the characters are right or wrong. The analysis shows that, although the commercials challenge gender stereotypes and beauty standards, they employ strategies commonly found in advertisements based on counter-stereotypical portrayals, that arguably make them more palatable. The use of semiotic resources in a contradictory manner is also discussed. It is argued, in line with previous research, that the advertisements ultimately illustrate a postfeminist sensibility, as conceptualized by Rosalind Gill, particularly through an emphasis on individuality.

The Artistic and Scientific Gaze on Non-Human Animals in the Work of Jussi Mäntynen and Magnus von Wright: A Posthuman Feminist Perspective

Tiina Salmia (UTU)

Jussi Mäntynen (1886–1978) and Magnus von Wright (1805–1868) both worked at the intersection of art and science, as visual artists and as conservators and taxidermists at the Finnish Museum of Natural History. This presentation examines their works Tilhi poikasasussa (Waxwing in Its Juvenile Plumage, von Wright, circa 1839) and Kurjen aamujoiku pesällä (A Crane’s Morning Song at the Nest, Mäntynen, early 1930s) from the Kirpilä Art Collection, focusing on the non-human animals depicted and the forms of human gaze directed at them. In this presentation, I explore how scientific and artistic ways of looking intertwine and what kinds of hierarchies and power relations become entangled in these works. The gaze and the act of looking are both deeply embedded in power relations and central to questions of who has the right to look and who becomes the object of that gaze; dynamics crucial to human–non-human relations. Literature and cultural studies scholar Randy Malamud examines human practices of observing non-human animals, highlighting the voyeuristic pleasure of nature documentaries and zoos in a world where animals might prefer to remain unseen. He argues that visual representations of animals shape public perceptions and ethical relations, often reinforcing anthropocentric desires and underlying power structures. I approach these tensions between culture and nature, humans and animals, and science and art through a posthuman feminist perspective. Methodologically, the presentation draws on “thinking with the more-than-human world”, informed by new materialist approaches of following art, and is inspired by autoethnographic research as well as multispecies ethnography. In my postdoctoral project, I argue that the ethical renegotiation of human–animal relations is increasingly urgent. In this presentation, I ask what insights posthuman feminist practices rooted in care, curiosity, and relationality can offer for addressing the asymmetric hierarchies embedded in acts of looking.

Kairattu sydän – Kamppailuja Viiankiaavasta

Mari Mäkiranta & Vesa Puuronen (Lapin yliopisto)

Esitelmämme käsittelee Sodankylän Viiankiaavan luonnonsuojelualueelle suunniteltua kaivostoimintaa. Kaivosyhtiö toteutti Viiankiaavalla koeporauksia tammikuussa 2024. Koeporausten aikaan suo kuhisi väkeä kaivosyhtiön insinööreistä ja aliurakoitsijoista poronhoitajiin, elokapinallisiin, satunnaisiin luonnossa liikkujiin, malminetsijöihin ja vartiointiliikkeen edustajiin. Jokaisella suolla kohtaamallamme tuntui olevan suota kohtaa omia intressejään. Suolla olimme töissä myös me, sosiologi ja taitelija-tutkija. Toteutimme suolla taideaktivistiset kaivosyhtiön toimintaa parodioivat kairaus- ja valtausperformanssimme. Taideaktivististen performanssiemme tarkoituksena oli tehdä näkyväksi Viiankiaavan haavoittuvuutta: Viiankiaapa kuuluu sekä soidensuojeluohjelmaan että Natura 2000-verkostoon. Kaivoksen toteutuessa kaivos olisi ennakkotapaus: ensimmäinen luonnonsuojelualueelle sijoittuva kaivos Suomessa. Suomen kaivospolitiikkaa ohjaa kansallinen mineraalistrategia, jonka tavoitteena on Suomen tekeminen houkuttelevaksi sijoituskohteeksi ulkomaisille kaivosyhtiöille muun muassa kansallisen kaivoslainsäädännön avulla. Viiankiaavan kaivostoimintaa on perusteltu kansallisella edulla ja sillä, että Viiankiaavan kaivos on osana irrottamassa Eurooppaa raaka-aineriippuvuuksista. Euroopan unioni hyväksyi keväällä 2024 kriittisten raaka-aineiden asetuksen (CRMA). Asetuksen avulla on mahdollista nopeuttaa kaivosten lupaprosesseja. Strategisen kaivoksen asema mahdollistaa poikkeamisen EU:n vesi- ja luontodirektiiveistä eli antaa luvan heikentää ympäristön tilaa. Suolla toteuttamiemme performanssien keskiössä on luonnonsuojelun ja kaivosteollisuutta suosivien asetusten ja strategioiden synnyttämä ristiriita. Taideaktivistisia performanssejamme kuvaa kriittistä etnografiaa kehittäneen Dwight Conquergoodin ajatus siitä, että tutkijan ruumis on etnografisen tiedon ja tietämisen kenttä. Tämänkaltaisessa ”kenttätyössä”, performansseissa, makrotason intressit, kuten kaivosyhtiöiden omistajien tavoittelema pääoman arvonlisäys ja pyrkimys luonnon hallintaan, tunkeutuvat tutkijan mikrotason kokemuksiin. Video- ja performanssitaiteilija Lea Kantosta mukaillen: Joskus koettu yhteiskunnallinen ristiriita on tullut niin henkilökohtaiseksi, että sitä on käsiteltävä omassa ruumiissa. Kun malmia etsivä pora jyskyttää routaista maaperää ja tunkeutuu jään läpi suon alimpiin kerroksiin ja maaperän syvyyteen, tunnemme sen ruumiissamme. Pora kairaa myös meissä. Esityksessämme paikannamme taideaktivistiset performanssimme poliittisen ja kantaaottavan nykytaiteen kenttään ja kartoitamme kaivosteollisuuden globaaleja ja paikallisia taloudellis-poliittisia intressejä. Ydinkysymyksenämme on, millaisia poliittisia ja taloudellisia intressejä ja valtasuhteita ruumiilliset performanssimme paljastavat. Millaista ymmärrystä luonnonvarojen hyödyntämisestä ja luonnonsuojelusta performanssimme muodostavat? Esitämme osan argumentaatiostamme performanssiemme videodokumentaatioina.

Tarkastelen esityksessäni Jean Laplanchen, Peter Fonagyn ja Jessica Benjaminin ajatusten valossa tapoja, joilla seksuaalisuus näyttämöllistyy varhaisissa vuorovaikutussuhteissa. Koska seksuaalisuutta ei voi suoraan peilata hoivasuhteissa, voimme olettaa, että osittain tästä syystä siihen muodostuu herkemmin jännitteinen suhde: seksuaalisuus viittaa johonkin eksessiiviseen, vaikeasti tavoitettavaan ja jättää meidät tietyssä mielessä yksin. Tällä on yhteys myös toiseuden kokemukseen; siihen mitä emme voi representoida ja suoraan tavoittaa. Tällaiset ei-symboliset alueet kokemuksemme piirissä vaativat luovia ratkaisuja, jotta ne voidaan liittää osaksi subjektiviteettia. Esitän, että vaikka hoivaaja ei voi välittää lapselle seksuaalisuuttaan tai kohdata lapsen seksuaalisuutta peilaamisen ja suoran vuorovaikutuksen avulla, hän voi kommunikoida omia luovia ratkaisujaan omalle eksessiivisen, toiseuden ja ei-representoidun kokemukselleen. Vaikka seksuaalisuus ei ole jaettavissa, voidaan vähintään implisiittisesti kuitenkin jakaa tämä olemassaolon tärkeä puoli: että molemmat, sekä hoivaaja että lapsi, ovat toisistaan erillisiä subjekteja, jotka joutuvat kohtaamaan tämän realiteetin omilla tavoillaan. Tämä tuo myös tietyn symmetrian elementin epäsymmetriseen suhteeseen: ymmärryksen siitä, että molemmat, sekä lapsi että hoivaaja, ovat rajallisia ja kuolevaisia, ja joutuvat löytämään omat luovat ratkaisunsa toiseuden, ei-representoidun ja eksessiivisen kokemukseen, joihin seksuaalisuudella on vahva linkki. Hoivaajalta tämä vaatii ymmärrystä lapsesta perustavanlaatuisesti erillisenä yksilönä, joka kohtaa seksuaalisuutensa omalla tavallaan, ja löytää siihen lopulta omat luovat ratkaisunsa ja toteuttamistapansa.

In this presentation I examine, through the thinking of Jean Laplanche, Peter Fonagy, and Jessica Benjamin, the ways in which sexuality is enacted in early interactional relationships. Because sexuality cannot be directly mirrored in caregiving relationships, we may assume that this is partly why a more tension-laden relationship to it tends to form: sexuality points toward something excessive, difficult to grasp, and leaves us in a certain sense alone. This connects also to the experience of otherness — to that which we cannot represent or directly reach. Such non-symbolic areas within the scope of our experience require creative solutions in order to be integrated into subjectivity. I propose that although the caregiver cannot transmit their sexuality to the child or meet the child’s sexuality through mirroring and direct interaction, they can communicate their own creative solutions to their experience of the excessive, the other, and the non-represented. Although sexuality itself is not shareable, this important dimension of existence can nonetheless be shared, at least implicitly: that both caregiver and child are subjects separate from one another, each having to meet this reality in their own way. This also introduces an element of symmetry into an asymmetrical relationship — the recognition that both child and caregiver are finite and mortal, and must each find their own creative solutions to the experience of otherness, the non-represented, and the excessive, to which sexuality is strongly linked. For the caregiver, this requires an understanding of the child as a fundamentally separate individual who encounters their sexuality in their own way, and who will ultimately find their own creative solutions and ways of living it.

Queer Psychoanalysis: Rethinking Psychoanalytic Experience for the World as It Is Becoming

Aino-Marjatta Mäki, The New Lacanian School, WAP University of Helsinki

This presentation presents ongoing work with the term psychoanalytic experience as a way of thinking with psychoanalysis beyond the conventional binary between theory and clinical practice. Rather than treating psychoanalytic concepts as theoretical formulations that are merely applied to clinical phenomena, psychoanalytic experience opens a problematic concerning the conjunction of conceptual articulation and what becomes actual in a formative experience of speech—a conjunction that cannot be resolved into either of its terms. As a transitional category, psychoanalytic experience serves not to overcome this impossibility, but to sustain it as a problem through which the specificity of psychoanalysis can be thought.

From this perspective, the presentation asks in what sense “psychoanalysis” might itself be thought as queer. Here queer does not designate another category of identity but points to a movement through which established categories, binaries and significations can lose their apparent consistency and necessity. A word is not identical with its meaning: significations are never fixed independently of the discourses through which they are articulated.

Finally, the presentation explores what becomes of this notion of psychoanalytic experience under the conditions of contemporary techno-capitalism. We are living through a paradigm shift whose effects cannot yet be known, but in which increasingly powerful technologies of classification, prediction and linguistic production are transforming not only the discursive coordinates through which speaking beings are represented and come to represent themselves, but also the conditions under which they become identifiable, targetable and exposed to violence. Rather than attempting to define this emerging world in advance, the presentation asks what psychoanalytic experience might allow us to elucidate of its effects—and whether the notion of psychoanalytic experience might bring into question not only established significations, but also the limits of what can be articulated through them. In this sense, rethinking psychoanalytic experience is inseparable from the question of the world as it is becoming.1

1 This formulation, “the world as it is becoming,” is taken from a talk by psychoanalyst Dr. Véronique Voruz, “Psychopathy and the Art of Psychoanalysis,” delivered at the opening event of the Irish Circle of the Lacanian Orientation (ICLO, NLS), September 2026 (unpublished). The formulation is significant insofar as it can be read as acknowledging a paradigm shift in our conception and experience of the world, while leaving open the question of what this shift exactly means.

Incel online communities, the impossibility of fantasy, and the appeal of victimhood

Emilia Lounela

In incel (“involuntary celibacy”) online communities, men construct their identities around lack and failure in relation to masculinity ideals and heterosexual norms. For them, the absence of sex and romantic relationships with women signifies a broader, symbolic and total failure as men. This symbolic wound constructs inceldom as a collective identity instead of an individual circumstance, and presents incels as uniquely wounded as men, their agency stolen by women. The incel worldview and rhetoric are grounded in shared disappointment, hopelessness, and inferiority, which justify violent misogyny as a legitimate reaction to their suffering.

Women are portrayed both as the prerequisite for a life worth living — the realisation of a fantasmatic fullness — and as the obstacle preventing it. In this way, women act as the objet petit a, the object-cause of desire, as an unattainable fantasy, and as the enemy obstructing the realisation of that fantasy. Heterosexual sex becomes a gateway to masculine adulthood, to normalcy, and women become its unfair gatekeepers. The discourse of suffering, resentment, and entitlement produces jouissance, “pleasure in displeasure” (Stavrakakis, 2007, p. 78), which keeps incels attached to a community that is harmful both to themselves and to others.

This presentation draws on concepts from Lacanian psychoanalysis and poststructuralist discourse theory, and especially critical fantasy studies (Glynos, 2021), through which I analyse narratives in incel online discussions.

References:

Glynos J. (2021). Critical fantasy studies. Journal of Language and Politics, 20(1), 95–111.

Stavrakakis, Y. (1999). Lacan and the political. Routledge.

Elisa Silvennoinen

There is something curious about the way law approaches child domestic violence. In Finnish criminal and procedural law, violence against a child within close relationships is largely processed through the same legal frameworks used for intimate partner violence between adults. From a doctrinal perspective, this arrangement appears coherent. In practice, however, it generates a series of tensions and oddities.

This presentation explores these oddities as symptoms of a deeper problem in legal epistemology. What assumptions about children and victims become embedded in law when a child is positioned within a framework originally built around the adult injured party? What kind of childhood is protected within the criminal justice system? This question, in turn, becomes a question about how criminal law constitutes its object of knowledge.

The position of a child as a victim of violence in criminal proceedings differs significantly from that of an adult. This generates several tensions. These include extensive reporting obligations, that have contributed to a partial conflation of child welfare and criminal processes, uncertainties surrounding testimonial privileges based on close personal relationships, and the shifting position of children across offences, between special protection and adult equivalence.

I argue that the figure of the child occupies an unstable position in law. Simultaneously imagined as a vulnerable object of protection and a procedural subject, the child exceeds the assumptions embedded in conventional criminal process. By examining this instability, the presentation asks whether existing legal categories illuminate the distinctive features of child domestic violence or, paradoxically, render some of them invisible.

Walking Beyond Law: Case Studies from the Finnish Archipelago

Sanna Lehtinen

My presentation explores walking interviews and imaginative exercises as methodological tools for empirical research concerned with law, space, and future imaginaries. The presentation is based on my ongoing field work in the Finnish archipelago, where interviews have been conducted while walking through landscapes chosen by the participants themselves. Rather than treating space as a neutral backdrop, my research project approaches the environment as an active participant in the research encounter. Methodologically and theoretically, the research draws from critical legal geography, feminist research, and the arts, while also engaging practices of wandering and movement associated with ethnography and phenomenology. The walking interview is understood as an embodied and performative method: researcher and participant move through the same physical environment, sharing sensory experiences and responding to changing spatial situations together. This shared movement shapes the conversation in ways that differ from conventional sit-down interviews, as memories, emotions, observations, and speculative thoughts emerge through interaction with the surrounding landscape. During the interviews, participants are encouraged to imagine possible futures for the archipelago beyond the limitations typically imposed by legal, political, economic, or institutional frameworks. These imaginative exercises open space for reflecting not only on expectations and fears concerning the future, but also on alternative ways of relating to place, community, environment, and law. My presentation discusses preliminary observations from the material and reflects on the possibilities of walking interviews and imaginative exercises as methods for empirical legal research. Particular attention is given to the role of environment, embodiment, and imagination in the co-production of research knowledge and in challenging taken-for-granted assumptions about law and/in space.