Koulutuksen järjestäjille

Tällä sivulla käydään läpi, millä tavoin työelämälähtöistä laboratoriotyöskentelyä voi toteuttaa korkeakouluopetuksessa. Jos olet kiinnostunut kokeilemaan toimintamallia omassa oppilaitoksessasi, löydät täältä materiaalit opetuksesi tueksi. Vaikka TE-Lab -toimintamalli on kehitetty yliopisto-opetuksen kontekstissa, voi mallia soveltaa hyvin millä tahansa muulla koulutusasteella.

Aidot tutkimusongelmat laboratoriotyöskentelyn lähtökohtana 

TE-Lab -toimintamallissa opiskelijapienryhmät toteuttavat yritysten toimeksiantoja tukenaan korkeakoulun henkilöstöön kuuluvan ohjaaja. Opiskelijoille ei tarjota perinteisille laboratoriotöille ominaista reseptinomaista työohjetta, vaan työskentely lähtee liikkeelle yhteistyöyritykseen ja toimeksiantoon perehtymisestä sekä käytettävissä oleviin laboratoriovälineisiin- ja laitteisiin tutustumisesta.

Työelämälähtöinen laboratoriotyöskentely kehittää vahvan sisältöosaamisen lisäksi muita taitoja, joita moderni työelämä edellyttää korkeakoulutetuilta. Työskentely ja sen ympärille kehitetyt tehtävät kohentavat opiskelijoiden vuorovaikutustaitoja, itsensä johtamisen taitoja, projektisuunnittelutaitoja sekä innovaatio-osaamista. Koska laboratoriotyön aikana tehdään tiivistä yhteistyötä alan yrityksen kanssa, opiskelijat pääsevät tutustumaan siihen, millaista osaamista erityisesti heidän alan yrityksissä tällä hetkellä kaivataan.

Toimintamallissa korkeakoulun ja yritysten yhteistyö on vastavuoroista. Yritykset pääsevät hyödyntämään korkeatasoista laboratoriovälineistöä ja opiskelijoiden osaamista maksutta. Koska usea opiskelijapienryhmä työskentelee saman toimeksiannon parissa, yritys saa tuloksista moninäkökulmaisen kokonaiskuvan.

Argumentointi työskentelyn raamina 

TE-Lab -toimintamallissa yksittäinen laboratoriotyö toteutetaan argumentointia painottavan laboratorio-opetusmallin mukaisesti. Mallissa on seitsemän työvaihetta:

  1. Opiskelijat tutustuvat yrityksen toimeksiantoon ja käytössä oleviin resursseihin ennakkomateriaalin avulla.
  2. Opiskelijat laativat pienryhmissä ratkaisuehdotuksen ennalta määritettyyn tutkimusongelmaan ja esittävät ratkaisun kirjallisena tutkimussuunnitelmana.
  3. Työn ohjaaja arvioi opiskelijoiden suunnitelmat ja tarvittaessa korjauttaa niitä. 
  4. Opiskelijaryhmät toteuttavat suunnitelmansa ja valmistelevat tuloksistaan posterin.
  5. Opiskelijaryhmät esittävät tuloksensa muille kurssilaisille ja ohjaajalle, jotka arvioivat kriittisesti ryhmän tekemiä ratkaisuja ja saatuja mittaustuloksia sekä antavat palautetta ryhmälle.
  6. Opiskelijaryhmät kehittävät tutkimustaan saadun palautteen perusteella ja tekevät tarvittaessa uusia mittauksia.
  7. Opiskelijaryhmät kirjoittavat mittauksistaan raportin, jonka työn ohjaaja arvioi. Opiskelijat myös raportoivat tuloksensa yhteistyöyritykselle.

Työvaiheiden kautta opiskelijoita ohjataan kriittisen ajattelun ja argumentoinnin äärelle fotoniikan syventävien laboratoriotöiden opintojaksolla. Näissä töissä työvaiheet toistuu kahdessa, kolmen opintopisteen laboratoriotyössä, joista yhdelle työlle on varattu kaksi kuukautta aikaa. Argumentointia painottavaa opetuksellista mallia voi kuitenkin soveltaa myös tätä suppeammissa ja laajemmissa laboratoriotöissä ja muussa projektityöskentelyssä.

Alta löydät yksityiskohtaisemman oppaan työelämälähtöisten laboratoriotöiden toteuttamiseen!