VAPGE-tutkimushanke

Väestön ikääntyessä myös monisukupolvisten perheiden yleisyys kasvaa. Jotta hyvinvointialueiden ammattilaisilla olisi tarvittavat edellytykset vastata ikääntyneiden monisyisiin avuntarpeisiin, tarvitaan tutkimusperustaista tietoa kompleksisten perhesuhteiden parissa työskentelystä. Gerontologinen sosiaalityö osana hoivaan keskittyvää palvelurakennetta on tärkeässä roolissa ikääntyneen ihmisen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukemisessa.  

Ikääntyneiden ja heidän perheverkostonsa kanssa työskentely vaatii pitkäjänteistä muutostyötä, mutta tutkimustietoa tai käytännön työmenetelmiä sen tueksi on ollut vasta vähän saatavilla. Tässä tutkimuksessa vastaamme tähän tarpeeseen gerontologiseen sosiaalityöhön kehitettävällä perheinterventiolla.  

Tutkimuksen tavoitteena on: 

  • lisätä ymmärrystä suhdeperustaisesta gerontologisesta sosiaalityöstä 
  • kehittää siihen pohjautuva tutkimusperustainen vaativan perheintervention malli 
  • vahvistaa sen myötä hyvinvointialueiden mahdollisuuksia vastata iäkkäiden haastaviin perhesuhteisiin liittyviin tuen tarpeisiin. 

Tutkimushankkeen viitekehyksenä on pitkäjänteisen suhdeperustaisen gerontologisen sosiaalityön malli (Soukiala 2026), joka toimii kehitettävän perheintervention lähtökohtana. Mallin keskiössä on systeeminen ajattelu, elämänkulullisuus ja asiakas- ja voimavarakeskeisyys, joiden kautta suhdeperustainen gerontologinen sosiaalityö rakentuu. 

Aineisto ja menetelmät

Tutkimushankkeen aineisto koostuu erilaisista laadullisista aineistoista. 

Hankkeen alussa toteutetaan kartoittava kirjallisuuskatsaus. Sen tavoitteena on kartoittaa tietoa olemassa olevista iäkkäille suunnatuista perhetyön interventioista, niiden keskeisistä elementeistä ja tuloksista.  

Hankkeessa hyödynnetään myös gerontologisen sosiaalityön asiakasasiakirja-aineistoa, joka on kerätty osana aikaisempaa GERIT -tutkimushanketta. Asiakirja-aineistosta analysoidaan tapauskuvauksia suhdeperustaiseen työskentelyyn liittyen. 

Lisäksi hankkeessa kerätään etnografinen aineistokokonaisuus, joka sisältää asiakastyön havainnointia, asiakkaiden ja sosiaalityöntekijöiden kanssa käytyjä reflektiivisiä keskusteluja, sosiaalityöntekijöiden tiimitapaamisten havainnointia, sekä sosiaalityöntekijöille järjestettyjä osallistavia työpajoja. Työpajoissa työskentelyn orientaationa on tutkimusperustainen yhteiskehittäminen. Tutkimushankkeessa haluamme mahdollistaa tiiviin vuoropuhelun tutkimustiedon ja käytännön asiantuntijuuden välillä. Yhteiskehittäminen ammattilaisten kanssa mahdollistaa tarpeiden ja tavoitteiden rakentumisen käytännöstä käsin, ja ratkaisujen etsimisen tutkimusperustaisesti.