Gradureissu Tromssaan

Eero Meijanen (kuvassa pipo päässä) opiskelikavereidensa kanssa Tromssassa

Eero Meijanen, proviisoriopiskelija

”Vaihdosta jäi itselle todella paljon hyviä kokemuksia ja oppeja, joita en ikinä vaihtaisi pois.”

Tromssa kiinnosti

Alkuvuonna 2022 lähdin Tromssan yliopistoon tekemään pro gradu -tutkielmaan kuuluvaa tutkimusta. Ajatus vaihtoon lähdöstä alkoi kiinnostamaan jo maisteriopintojen alussa ja olinkin heti valmis, kun mahdollisuus päästä Tromssan kaltaiseen ainutlaatuisen kohteeseen avautui. Tromssassa mielenkiintoisen tutkimusaiheen lisäksi kiehtoi varsinkin upeat maisemat ja luonto. Yleisesti vaihtoon lähdön taustalla oli halu altistaa itseni uusille haasteille ja kokemuksille, jotka voivat alkuun tuntua hieman pelottavilta.

Rasittava menomatka

Haasteita reissulta ei tosiaankaan jäänyt puuttumaan vaan minua koeteltiin heti ensimmäisten päivien aikana. Alkuperäinen matkasuunnitelmani oli lentää Kuopiosta Helsinkiin ja sieltä suoraan Tromssaan. Kokonaismatka-aika Kuopiosta Tromssaan noin viisi tuntia ja perillä jo samana iltana, kuulostaa hyvältä eikö vain? Haasteet alkoivat kuitenkin heti lähdön aamuna, kun selvisi, että ensimmäinen lentoni on peruttu ja pääsen Helsinkiin vasta kolme tuntia myöhemmin lähtevällä koneella. Tämän seurauksena jouduin lentämään seuraavana aamuna Frankfurtiin ja siellä juoksemaan pikavauhtia Tromssan jatkolennolle. Tässä vaiheessa olin jo melko kyllästynyt matkustamiseen, mutta ei auttanut kuin mennä eteenpäin ja lähteä yliopistoa kohti, josta saisin haettua ohjaajiltani avaimen asuntooni. Ymmärrettävästi matkalaukkuni saapui Tromssaan pari päivää myöhemmin.

Perillä kakkukahvit

Vastaanotto yliopistolla olikin sitten yksi reissuni ikimuistoisimmista kokemuksista, sillä kontrasti alkumatkaan verrattuna oli valtava. Työntekijät farmasian laitoksella olivat alusta alkaen todella mukavia ja avuliaita ja sainkin heti saavuttuani kahvia ja kakkua. Tämä ei varsinaisesti liittynyt saapumiseeni, mutta kyllä kelpasi. He myös tarjosivat minulle kotiin mukaan otettavaksi hieman syötävää, jotka tulivat arvoon arvaamattomaan. Sanon näin, koska haasteet eivät olleet vielä ohi, vaan suunnistettuani asuntolani ulko-ovelle avaimeni ei tietenkään toiminut. Tähän kun lisätään vielä sen, että puhelimestani oli akku loppunut, niin en tiennyt enää, pitäisikö itkeä vai nauraa. Pääsin lopulta asuntolan käytävälle lataaman puhelimen ja soittamaan vartijalle, joka ystävällisesti tuli päästämään minut sisään oikeaan kerrokseen ja omaan huoneeseeni. Kämppiksiä ei ollut paikalla eikä minulla ollut toimivaa avainta, joten en päässyt sinä iltana lähtemään asunnosta edes kauppaan. Onneksi olin saanut yliopistolta pientä syötävää! Seuraavana aamuna sain onneksi toimivan avaimen ja muutenkin asiat alkoivat vihdoin normalisoitumaan.

Mahtavat kämppikset ja maisemat

Kaiken kaikkiaan Tromssassa oli aivan mahtavaa eikä asiat olisi voineet mennä paljoa paremmin. Kaikista onnekkain koen olevani asuntoni ja kämppiksieni suhteen, jonka myötä tutustuin useaan uuteen mahtavaan ihmiseen ja pääsin kokemaan paljon hauskoja hetkiä heidän kanssaan. Meitä asui 15 samassa kerroksessa, mutta määrä ei tuntunut ikinä ongelmalta, sillä jokaisella oli huoneessaan oma kylpyhuone ja käytössämme oli todella hyvät yhteiset tilat. Yhteisissä tiloissa tulikin vietettyä suurin osa vapaa-ajasta kämppiksien kanssa ruokaa tehden, korttia pelaillen tai muuten vain oleskellen. Mainittakoon vielä, että keittiön ikkunasta avautui todella kaunis vuorinäköala, jota ihaillessa kelpasi juoda aamukahvit. Muita vaihdon kohokohtia olivat muun muassa useiden upeiden revontulien näkeminen, lumilautailun harjoitteleminen ja reissaaminen Pohjois-Norjan hienoissa maisemissa.

Gradu nanoformulaatioista

Itse tutkimuksenkin tekemiseen käytin paljon aikaa. Tromssassa ollessa tutkin erilaisten formulaatioiden vaikutusta lääkeaineiden ihon läpäisevyyteen. Tutkittavat lääkeformulaatiot olivat: liuos (kontrollina), perinteinen liposomi, muokattava liposomi ja hydrogeeli. Pääpaino tutkimuksessa oli nanoformulaatioissa, joten käytettyjen liposomien koko oli säädetty 200–300 nanometriin. In vitro läpäisevyystestit suoritin ihoa mallintavaa PVPA (Phospholipid vesicle-based permeation assay) menetelmää käyttäen. Tutkimusta tehdessä opin erityisesti liposomien valmistamisesta, läpäisevyystestien tekemisestä sekä yleisesti töiden suunnittelemisesta ja sen tärkeydestä. Pitkistä päivistä huolimatta yliopistolla oli mukava työskennellä, sillä apua oli aina saatavilla ohjaajilta sekä muilta opiskelijoilta. Muutenkin kaikki siellä olivat todella mukavia ja he ottivat uudet opiskelijat todella hyvin vastaan.

Tuliaiset

Vaihdon aloitus oli siis melko haastava, mutta tietyllä tavalla olen kuitenkin iloinen kokemuksesta ja siitä, että selvisin kaikista odottamattomistakin ongelmista kunnialla. Haastavia ja yllättäviä tilanteita tulee elämässä varmasti vielä eteen, mutta niitä ei kannata pelätä vaan nähdä ne enemmänkin mahdollisuutena kasvaa ja kehittyä. Yksi hyvä puoli alun haasteissa oli vielä se, ettei kerennyt jännittämään uusien ihmisten tapaamista tai muutakaan uutta, kun antoi mennä vaan eteenpäin. Vaihdosta jäi itselle todella paljon hyviä kokemuksia ja oppeja, joita en ikinä vaihtaisi pois. Mahtava reissu ja voin suositella kaikille tilaisuuden tullen vaihtoon ja erityisesti Tromssaan lähtöä!