Pioneeri – Riitta Ahonen
Sosiaalifarmasian tutkimus lääkepolitiikan ytimessä – katsaus opinnäytetöihin
Riitta Ahonen, professori emerita
Ensimmäiset proviisoriopiskelijat aloittivat opintonsa Kuopiossa vuonna 1973. Kuopion farmasian opetussuunnitelma poikkesi huomattavasti Helsingin yliopiston vastaavasta. Muun muassa biolääketieteen, farmakologian ja mikrobiologian opetusta lisättiin ja mukaan tuli Suomessa täysin uusi farmasian pääaine, sosiaalifarmasia. Sosiaalifarmasian apulaisprofessuuri perustettiin vuonna 1975. Ensimmäinen viranhaltija oli FaL Hannu Turakka. Virka muuttui professuuriksi vuonna 1988. Helsingin yliopistoon vastaava professuuri perustettiin vuonna 2003.
Alkuaikoina sosiaalifarmasian oppiaineen alle sisällytettiin lainsäädäntöä, reseptioppia ja apteekin hoitoa. Lisäksi opetettiin lääkehuollon organisaatiota, epidemiologiaa, kansanterveystiedettä, terveyssosiologiaa, sosiologiaa ja psykologiaa. Menetelmäopintoina olivat tilastotiede, biostatistiikka ja yhteiskuntatieteen tutkimusmenetelmät. Aluksi hyödynnettiin lähinnä kansanterveystieteen opintoja ja myöhemmin yliopiston laajennuttua myös muiden tiedekuntien kuten yhteiskunta- ja kauppatieteen opintoja. Nämä opinnot loivat pohjan alkavalle sosiaalifarmasian tutkimukselle. Sosiaalifarmasian tutkimus oli aluksi pienimuotoista ja sitä toteutettiin lähinnä pro gradu tutkielmina.
Sosiaalifarmasian tutkimus 1970- ja 1980-luvuilla
Sairaaloiden lääkehuolto keskustelutti 1970-luvulla. Perustettiin lääkeneuvottelukuntia ja laadittiin peruslääkevalikoimia. Keskustelu apteekkijärjestelmästä kävi kiivaana ja samalla pohdittiin farmaseuttien ja proviisorien roolia lääkkeitä koskevassa terveyskasvatuksessa, jota myöhemmin nimitettiin lääkeinformaatioksi ja lääkeneuvonnaksi. Kuopiossa aloitettiin Pohjois-Karjala projekti. Näillä oli vaikutusta sosiaalifarmasian alkuvaiheen tutkimukseen. Ensimmäinen sosiaalifarmasiasta valmistunut pro gradu oli Pirjo Rissasen tutkimus mikrobilääkkeiden käytöstä sairaalassa kulutustilastoihin perustuen (1978).Kaksi seuraavaa gradua tekivät Hannes Enlund ja Jorma Ahonenosana Pohjois-Karjala projektia ja ne käsittelivät verenpainetaudin hoitoon liittyvää hoitomyöntyvyyttä. Menetelminä olivat reseptitutkimus, kysely ja haastattelu. Neljännessä 1970-luvulla valmistuneessa gradussa Jaakko Johansson tutki kulutustilastojen avulla psyykenlääkkeiden käyttöä yleissairaalassa.
Vuonna 1983 lääkelakiin tuli kaksi merkittävää muutosta. Lakimuutoksen jälkeen farmaseuttisen henkilöstö tuli varmistaa apteekissa, että lääkkeen käyttäjä on selvillä lääkkeen oikeasta ja turvallisesta käytöstä. Tähän saakka apteekissa sai kertoa lääkkeestä vain, jos asiakas kysyi. Samassa yhteydessä säädettiin apteekkareille eläkeikä.
1980-luvun lopussa Suomeen tuli lama, jonka seurauksena terveydenhuollon menoja piti supistaa ja lääkekustannusten kasvua piti hillitä. Entisiä reseptilääkkeitä siirrettiin itsehoitoon, ensimmäisenä ibuprofeeni vuonna 1986. Tietotekniikan tulo apteekkeihin muutti apteekkihenkilöstön toimenkuvia.
Edellä mainitut muutokset vaikuttivat myös sosiaalifarmasian tutkimukseen. 1980-luvulla oppiaineesta valmistui yhteensä 23 pro gradua, joista 6 tutki lääkeinformaatiota, 4 apteekkipalveluja, 4 sairaalafarmasiaa, 4 ammattiroolia ja 3 lääkemääräyskäytäntöä. Muita aiheita olivat muun muassa lääkemainonta, lääkkeiden kertyminen kotitalouksiin ja hoitomyöntyvyys. Tutkimusmenetelmät monipuolistuivat, kyselyiden ja haastatteluiden lisäksi käytettiin myös kvalitatiivisia menetelmiä kuten sisällönanalyysiä ja havainnointia.
Ensimmäisen sosiaalifarmasian väitöskirjan teki Hannes Enlund. Se hyväksyttiin vuonna 1982 ja se käsitteli hoitomyöntyvyyttä verenpainetaudin lääkehoidossa. Tutkimus oli osa Pohjois-Karjala projektia. Myös Reijo Salosen väitöskirja (1984) liittyi Pohjois-Karjala projektiin ja käsitteli päänsäryn esiintyvyyttä ja lääkehoitoa. Kari Walleniuksen väitöskirjassa (1989)tutkittiin lääkeinformaatiopalvelujen organisoinnin tarvetta Suomen lääkehuollossa. Menetelminä olivat reseptitutkimus ja kyselyt.
Sosiaalifarmasian tutkimus 1990-luvulla
Lama jatkui Suomessa 1990-luvulla. Terveydenhuollon kustannuksia piti supistaa. Tämän vuoksi pyrittiin siirtämään potilaita laitoshoidosta avohoitoon. Suomen liittyminen Euroopan Unioniin merkitsi lääkelainsäädännön harmonisointia. Lääkintöhallitus lakkautettiin ja perustettiin muun muassa Lääkelaitos (myöhemmin Fimea) ja Terveydenhuollon oikeusturvakeskus (nykyinen Valvira). Lääkekustannuksia pyrittiin hillitsemään tekemällä muutoksia lääkekorvausjärjestelmään. Rationaalista lääkkeiden käyttöä pyrittiin edistämään erilaisilla projekteilla (MIKSTRA, ROHTO), laadittiin hoitosuosituksia ja korostettiin lääkeneuvonnan merkitystä rationaalisen lääkkeiden käytön edistämisessä.
Sosiaalifarmasian suosio pääaineena kasvoi ja 1990-luvulla oppiaineesta valmistui yhteensä 88 pro gradu tutkielmaa. Yleisimmin niissä tutkittiin lääkkeiden käyttöä (mm. iäkkäät, lapset, itselääkitys), lääkeinformaatiota ja lääkeneuvontaa, sairaalafarmasiaa sekä hoitomyöntyvyyttä. Lääkekustannukset ja lääkemääräyskäytäntö olivat myös tutkimuksen kohteina ja kansainväliset vertailut muun muassa lääkeinformaation sisällöstä yleistyivät. Kvalitatiiviset menetelmät yleistyivät ja uutena mukaan tulivat terveystaloustiede, interventiot ja seurannat.
1990-luvulla hyväksyttiin allekirjoittaneen ja Marja Airaksisen väitöskirjat, joista ensimmäinen käsitteli särkylääkkeiden käyttöä ja kulutusta Suomessa ja jälkimmäinen apteekkipalveluita. Menetelminä olivat kyselyt ja lääkkeiden kulutustilastot.
Sosiaalifarmasian tutkimus 2000-luvulla
Väestön ikääntyminen ja siihen liittyvät haasteet hallitsivat terveyspoliittista keskustelua 2000-luvun alussa. Lääkehoidolta peräänkuulutettiin kustannustehokkuutta, apteekkien uusista palvelumuodoista (esim. annosjakelu, lääkehoidon arviointi) sekä potilasturvallisuudesta keskusteltiin laajasti. Osana lääkekustannusten hillintää säädettiin laki velvoittavasta lääkevaihdosta. Uusi terveydenhuoltolaki tuli voimaan vuonna 2010. Lääkepolitiikka 2020 asiakirja julkaistiin ja terveydenhuollossa oli erilaisia kokeiluja (mm. Paras, Kaste). Sikainfluenssaepidemian myötä alettiin keskustella myös rokotteiden turvallisuudesta. Sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän uudistaminen oli 2000-luvun mittavin hanke, joka jatkuu edelleen. Terveydenhuollon digitalisaatio eteni ja siirryttiin sähköiseen reseptiin vuonna 2010. Omakanta palvelu avattiin kansalaisille samana vuonna.
Vuosina 2000–2010 sosiaalifarmasiasta valmistui yhteensä 91 pro gradu -tutkielmaa eli noin 10 tutkielmaa vuosittain. Iäkkäiden lääkehoito, erityisesti Alzheimerin taudin hoidossa oli yksi keskeisiä tutkimusaiheita. Myös lasten lääkehoitoon liittyvät ongelmat, hormonaalinen ehkäisy ja vaihdevuosien hormonikorvaushoito olivat tutkimuksen kohteina. Lääkevaihdosta, lääkkeiden kustannusvaikuttavuudesta ja lääkehoitoon liittyvästä elämänlaadusta tehtiin pro gradu tutkielmia. Muita aiheita olivat muun muassa lääkeneuvonta ja sairaalafarmasiaan liittyvät aiheet. Menetelmät olivat samoja kuin aiemmin, mutta rekisteritutkimus yleistyi uutena menetelmänä.
Vuodesta 2011 vuoden 2021 loppuun mennessä pro gradu tutkielmia valmistui yhteensä 125. Iäkkäiden lääkehoito oli edelleen tutkimuskohteena samoin lääkekustannukset ja lääkeneuvonta. Sähköisen reseptin käyttöönotosta julkaistiin useita tutkielmia, samoin lasten lääkityksestä, sairaalafarmasiasta, itselääkityksestä sekä lääkevaihdosta ja viitehintajärjestelmästä. Menetelminä käytettiin sekä kvantitatiivisia että kvalitatiivisia menetelmiä.
Vuosina 2000–2010 hyväksyttiin 12 väitöskirjaa. Aiheina olivat muun muassa hoitomyöntyvyys, EU:n lääkevalvonta, farmasian ammattirooli, lasten lääkekasvatus ja särkylääkkeiden käyttö Suomessa. Kyselyt ja haastattelut olivat yleisimmin käytettyjä menetelmiä, mutta myös laadullisia menetelmiä, kuten sisällön analyysia, käytettiin.
Vuosina 2011–2021 sosiaalifarmasiassa hyväksyttiin yhteensä 29 väitöskirjaa. Tutkimusaiheina olivat muun muassa iäkkäiden lääkehoito, sähköisen reseptin käyttöönoton vaikutukset, lääkevaihto, lääkkeiden saatavuus ja lasten lääkitys. Hoitomyöntyvyys ja elämänlaatu olivat myös tutkimuksen kohteina.
Elokuun 2022 loppuun mennessä Kuopion sosiaalifarmasiasta on valmistunut yhteensä 351 pro gradu -tutkielmaa ja 45 väitöskirjaa. Opinnäytetöiden aiheet ovat vaihdelleet ja käytetyt tutkimusmenetelmät monipuolistuneet. Tutkielmien aiheet heijastelevat hyvin kullakin vuosikymmenellä käytyä terveys- ja lääkepoliittista keskustelua. Iäkkäiden lääkehoitoon liittyvistä ongelmista on tuotettu merkittävää tietoa sekä päättäjille että lääkäreille ja hoitohenkilöstölle. Lääkepoliittisten päätösten vaikutuksia on arvioitu useissa tutkimuksissa, ja niillä on myös ollut vaikutusta maan lääkepolitiikkaan.
Kuopion sosiaalifarmasia on tutkimuksen kautta vaikuttanut myös farmasian ammattiroolin kehitykseen sekä väestölle tarjottavaan lääkeneuvontaa. Apteekit ovatkin tällä hetkellä väestön tärkein lääketiedon lähde. Kuopion sosiaalifarmasian tutkimus on myös kansainvälisesti arvostettua, sillä tutkimustuloksia julkaistaan runsaasti arvostetuissa tieteellisissä lehdissä.