Alumni – Leena Saastamoinen

Ajopuuna sosiaalifarmasian syövereihin

Leena Saastamoinen, tutkimuspäällikkö, Fimea

Ensipulahdus apteekkiin

En minä lapsena koskaan ajatellut, että isona haluaisin apteekkiin töihin. Minä halusin ensin 5-vuotiaana sairaanhoitajaksi ja vähän vanhempana arkeologiksi ja lopulta yläasteiässä kotitalousopettajaksi. Kotitalousopettajan mukana kiersinkin viikon TET-harjoittelussa yhdeksännen luokan syksyllä, ja se oli aika mielenkiintoista. Sitten tulikin tenkkapoo, kun kevätlukukaudella 1988 olisi pitänyt mennä toiseen TET-harjoitteluun. Missä minä sen oikein tekisin? ”Entäs jos kysyisit tuolta apteekista?” isäni ehdotti.

Apteekkari otti minut mielellään viikoksi harjoittelemaan. Sain kokeilla lääkkeenvalmistusta, opetella hinnoittamaan, purkaa lääkelähetyksiä ja hakea juoksutyttönä päiväkahviviinerit. Apteekkari antoi minulle omaksi Kuopion yliopiston opinto-oppaan, josta tavailin, mitä farmasian opiskelu oikein on.

Labrassa ja luentosalissa

Lukioaikana tein joka kesä kuukauden tai pari kesätöitä apteekissa, mutta mietin edelleen aktiivisesti muitakin aloja. Kun kirjoitin ylioppilaaksi, ja hain opiskelemaan, valintani oli kuitenkin ensisijaisesti proviisoriopinnot Kuopiossa. Kuopion valitsin Helsingin sijasta sillä perusteella, että olen pikkukylän tyttö, enkä halua isoon kaupunkiin. Paikkakunnan valinnalla olikin yllättävä vaikutus tulevaan suuntautumiseeni, vaikka en ennalta tiennyt siitä mitään.

Opiskeluaika 1991-1997 oli antoisaa ja mukavaa tärkeiden ihmissuhteiden luomisen aikaa. Ensimmäisistä opiskeluvuosista muistan parhaiten luennot Snellmanian suuressa luentosalissa yhdessä lääketieteilijöiden, ympäristötieteilijöiden ja biokemistien kanssa ja laboratorioharjoitukset titraus- ja tislauslaitteistojen ja erotussuppiloiden kimpussa. Sain ensimmäisten vuosien kemian, fysiikan ja biokemiankursseista tyydyttäviä arvosanoja, Kuopion yliopiston eksoottisen arvosteluasteikon mukaan Teppokolmosia, -nelosia ja -viitosia.

Sukellus sosiaalifarmasiaan

Kun selvisin alkuvuosien lasku- ja laboratorioharjoituksista, oli edessä pääaineen valinta. Sosiaalifarmasia ei pakollisten kurssien perusteella ollut minulle mikään itsestään selvä valinta. Ensimmäiset sosiaalifarmasian pääainekurssit kuitenkin vahvistivat, että valinta oli oikea: tyydyttävien Teppo-arvosanojen sijasta alkoi tulla Erkkejä eli erinomaisia. Huomasin viimein opiskelevani todella kiinnostuneena. Jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että sosiaalifarmasiaa pystyi tuolloin täysipainoisesti opiskelemaan Suomessa vain Kuopion yliopistossa. Valitsin siis vahingossa oikean kaupungin.

Lääke-epidemiologian dosentti Timo Klaukka Kelasta kävi luennoimassa yliopistolla lääkkeiden kulutuksesta Suomessa. Muistan, että imin kiehtovan luennon joka sanan siitä, miten lääkkeiden kulutus vaihteli alueittain. Sosiaalifarmasian proseminaarityön aihetta valitessa professori Hannes Enlund sanoi, että kannattaisi valita aihe, josta voisi myöhemmin tehdä väitöskirjan. Nauroin sille kuin hyvällekin vitsille. Tein proseminaarikirjoitelman Suomen ja Ruotsin lääkekulutuksen eroista. Se oli hyvä ponnahduslauta graduun, jonka aiheena oli Ahvenanmaan lääkekulutus. Ohjaajikseni sain Timo Klaukan ja Hannes Enlundin.

Kelan kautta yliopistolle

Valmistuttuani helmikuussa 1997 ehdin olla kolme viikkoa työttömänä ja miettiä, mihin haluan töihin. Sitten sain puhelun Jaana Martikaiselta Kelan tutkimus- ja kehittämisyksiköstä Helsingistä. Sinne tarvittiin muutamaksi kuukaudeksi tutkimusassistenttia tekemään Suomen lääketilastoa ja analysoimaan Kelan lääkemääräyspalautteesta tehtyä kyselyä. Ensimmäinen työpaikkani proviisorina oli mukava viiden kuukauden jakso tutkimustyötä Kelan monialaisessa tutkijayhteisössä.

Kun Kelan työjakso loppui, minua kysyttiin Kuopion yliopistolle kolmen ja puolen kuukauden päätoimisen tuntiopettajan sijaisuuteen sosiaalifarmasian laitokselle. Tämä tarkoitti muuttoa takaisin Kuopioon epävarmaan pätkätyöhön. Yliopistolla annettiin pian ymmärtää, että siellä kannattaisi alkaa tehdä väitöskirjaa, jos mieli saada sijaisuuteen jatkoa ja pidempiäkin työpätkiä.

Oikeasti en ollut koskaan ajatellut, että väittelisin tohtoriksi. Mutta miksipä ei, tuumin. Jotainhan sitä ihmisen pitää työkseen tehdä, miksei sitten väitöskirjaa? Ja niin pyörre imaisi ajopuun kohti akateemista pätevöitymistä tutkijaksi. Tein väitöskirjani reseptien uusimisesta terveyskeskuksissa. Aihe oli innostava, ja homma eteni Timo Klaukan ja Hannes Enlundin ohjauksessa ja sosiaalifarmasian opetustyön sekä kahden äitiysloman välissä varsin sujuvasti.

Yliopistolta ammattitutkijaksi

Väitöskirjani valmistuttua vuonna 2006 tuli Kelan tutkimuksessa Helsingissä auki lääketutkijan paikka. Minulla oli tohtorin tutkinto ja sopivaa näyttöä lääkkeiden käytön ja kulutuksen tutkimuksesta, ja minut valittiin Kelaan erikoistutkijaksi. Edessä oli muutto Kuopiosta Helsinkiin. Tiesin tulevani hyvään työpaikkaan, ja niin virta vei taas.

Yliopistolla ja jatko-opinnoissa oppimani tiedot ja taidot antoivat erinomaisen taustan työlle Kelan lääketutkimuksessa, lääkkeiden hintalausuntojen ja lääkkeiden käytön ja kustannusten tutkimuksen parissa. Näköala lääkealalle oli mainio ja opin paljon. Kelassa vierähti 16 vuotta. Ajopuu alkoi jo hieman vettyä, mutta sitten tuli uusi sysäys.

Professoriksi vai tutkimuspäälliköksi?

Kuopion yliopisto oli ehtinyt muuttua Itä-Suomen yliopistoksi. Siellä tuli vuoden 2021 lopulla auki lääkepolitiikan professorin virka sosiaalifarmasian oppiaineessa. Pohdinta siirtymisestä takaisin yliopistomaailmaan ja Kuopioon alkoi, ja pääsin osallistumaan antoisaan ja mielenkiintoiseen professuurin hakuprosessiin. Virta ei tällä kertaa vienyt Kuopioon, koska jäin haussa hyväksi kakkoseksi ja professoriksi valittiin erinomainen kanssahakijani Katri Hämeen-Anttila.

Professorihaku sysäsi kuitenkin ajopuun taas liikkeelle. Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimeassa aukeni vuonna 2022 tutkimuspäällikön ja jaostopäällikön paikka. Hakupaperit eivät vaatineet suurta päivitystä, ja niinpä lähetin ne Fimeaan. Minut valittiin sinne, ja sain uusia haasteita 16 henkilön esihenkilönä ja Fimean tutkimus- ja kehittämistoiminnan päällikkönä. Uusi tehtävä avasi taas uutta, tällä kertaa viranomaisen laajan näkökulman myyntilupineen, valvontoineen, lääkinnällisine laitteineen ja eläinlääkkeineen.

Ajopuusta uppotukiksi

Kun tarkkaan lasketaan, olen jo viisikymppisenä tullut työskennelleeksi lääkealalla viidellä eri vuosikymmenellä. Minusta on tullut ammattitutkija, mutta toisaalta olen myös lääkealan ja erityisesti lääkkeiden käytön asiantuntija. Olen nähnyt monenlaista lääkepolitiikasta, mutta tiedän, etten ole vielä nähnyt läheskään kaikkea.

Urani on ollut selkeä, vaikka välillä tuntuu, että moni asia on ollut kiinni sattumasta. Olen kohdannut monta joenhaaraa, joissa ajopuulle on löytynyt oma suunta.

Ehkä sattumaa ei olekaan. Ajopuu löysi sosiaalifarmasian uoman ja ajautui matkallaan syvälle lääkealan syövereihin. Tunnen alan todellakin omakseni. En voisi elää ilman lääkkeitä. Minusta on pikkuhiljaa tullut uppotukki.