Pioneeri – Kirsti Vainio ja Kirsti ”Kiki” Laitinen

Farmasian ammattilaisten hyödyntämätön potentiaali

Emeritalehtorit Kirsti Vainio ja Kirsti ”Kiki” Laitinen

Kirsti Vainio ja Kirsti ”Kiki” Laitinen ovat nähneet ja kokeneet paljon Kuopion farmasialla. Molemmat aloittivat opinnot Kuopion korkeakoulussa, työskentelivät Kuopion yliopistossa ja jäivät eläkkeelle Itä-Suomen yliopistosta Kikin tehtyä työuransa farmakologialla ja Kirstin sosiaalifarmasialla. Molemmat korostavat farmasian ammattilaisten osaamisen hyödyntämisen ja kliinisen farmasian merkitystä, mikä on näkynyt heidän urallaan eri tavoin.

Opiskelua ennen internetiä

Kikin aloittaessa proviisoriopinnot -76 ja Kirstin -77 oli vuosikurssilla 20–30 aloittajaa. Kiki haki myös lääkikseen, mutta farmasia vei voiton. Kirsti oli lukenut kemiaa Oulussa ennen hakemista farmasialle.

– Opiskelu oli siihen aikaan hyvin erilaista, toteavat molemmat.

Ensimmäinen vuosi opiskeltiin poikkitieteellisesti esimerkiksi lääkäri- ja hammaslääkäriopiskelijoiden kanssa. Luennot olivat ympäri Kuopion keskustaa, ja Kirstillä olivatkin paikat alkuun hukassa. Luentomuistiinpanojen kirjoittaminen ilman valmiita materiaaleja vaati keskittymistä. Piirtoheittimet ja oppikirjat olivat kovassa käytössä kuten kirjaston hakemistotkin. Lääkkeiden itse kokeilemisen (joskus sokkoutettuna) Kirsti ja Kiki muistavat mielenkiintoisena. Opetuksessa ei tunnettu virka-aikoja, vaan laboratoriotyöt saattoivat venyä myöhäänkin, kunnes tuli valmista. Eläinkokeita oli runsaasti.

– Opettajilla ei ollut pedagogista koulutusta, joten opetuksessa mentiin substanssi edellä.

Opetuksen kehitystä ei käytännössä tehty. Opetuksesta ei kerätty palautetta, mutta Kirstin vuosikurssi koosti aina kurssin jälkeen ”kurssikritiikin” yhteisenä palautteena.

Luennoitsijoiden Kiki ja Kirsti muistelevat olleen persoonia. Henkilökunnasta mieleen jäi esimerkiksi Mauno Airaksinen. Hannu Turakka oli hyvin innostava ja sai monet opiskelijat pysymään farmasialla. Myös Ewen MacDonaldin molemmat nostavat merkittäväksi opettajaksi. Hänestä tuli aikanaan Kikin väitöskirjaohjaaja. Hannes Enlundista tuli myöhemmin Kirstin esikuva ja väitöskirjaohjaaja. Hän muun muassa kannusti kansainvälisyyteen.

Opinnoista Kirstin mieleen jäi erityisesti Hannu Turakan farmakoterapian täydennyskurssi, jolle hän osallistui jo opiskeluaikoina muiden kliinisen farmasian täydennyskoulutusten lisäksi. – Koin siellä ahaa-elämyksen, että tämä on farmasian ydintä.

Juhlat olivat hyvin erilaisia kuin nykyään. Usein juhlittiin yhdessä henkilökunnan kanssa. Yhdessä tehtiin myös lääketehtaisiin ns. ekskursioita, joihin liittyi vahva juhlimiselementti. – Mitään iltapukujuhlia ei ollut, kuten ei haalareitakaan, mutta kyllä silloinkin juhlia osattiin.

Kirsti kertoo vuosikurssin illanistujaisia olleen paljon ja niiden olleen toisinaan hyvinkin vaatimattomia. – Kerrankin kokoonnuimme keittelemään riisipuuroa ja neulomaan Ewenille kaulahuivia. Siitä tulikin melkoinen, valkoisia hiiriä ja vaikka mitä, mutta Ewen piti sitä useamman talven.

Sattumat ohjasivat töihin yliopistolle

Proviisoriksi valmistumisen jälkeen Kirsti selvitti silloisessa Lääkintöhallituksessa lääkitystiedon kulkua terveydenhuollossa. Aikaisempi tavoite urasta sairaalafarmasialla jäi ja hän ajautui tekemään sijaisuuksia sosiaalifarmasialle ja jatkamaan lääkeneuvontaan liittyvää tutkimusta. Kiki aloitti toksikologian jatkokoulutusohjelman. Puolison työ vei hänet Yhdysvaltoihin, jossa hän päätyi neurofarmakologian laboratorioon vapaaehtoiseksi. Sieltä hän löysi aiheen väitöskirjatutkimukselle, jonka aloitti Suomeen palattuaan.

Molemmilla oli yliopistolla useampia tehtävänkuvia. Tehtävät lisääntyivät vastuun ja kokemuksen myötä. Kiki toimi esimerkiksi opetusproviisorina ja yliopistonlehtorina sekä farmakologian oppiaineen vastuuhenkilönä, Kirsti päätoimisena tuntiopettajana, yliopistonlehtorina, sosiaalifarmasian oppiaineen vastuuhenkilönä ja laitoksen opetuksesta vastaavana varajohtajana. – Vaihteleva työnkuva piti työn mielenkiintoisena, samoin itsenäinen työskentely ja uuden oppiminen.

Kirstille tärkeää oli opetuksen kehittäminen, jota varten hän kävi yliopistopedagogiikan opintoja. Hän oli mukana käynnistämässä apteekki- ja sairaalafarmasian erikoistumiskoulutusta, jonka koki olevan tietyllä tavalla jatkoa entiselle kliinisen farmasian täydennyskoulutukselle.

Opetusuralta Kiki muistelee lämmöllä moniammatillista suursimulaatiota, Kirsti puolestaan post doc -vaihtoa Sydneyyn, missä näki erilaista opetusta. Lisäksi molemmat muistavat lääkehoidon kurssin perustamisen 1990-luvulla. – Kurssilla muutettiin perinteistä toimintatapaa opiskelijoiden etsiessäkin tietoa itse, Kiki kuvailee.

Muuttuva farmasia ja sen potentiaali

Kirsti ja Kiki kokevat työnsä sisältäneen loppuun asti uutta. Viimeisimpänä muutoksena ennen Kirstin jääntiä eläkkeelle 2020 ja Kikin 2021 tulivat korona ja etäopetus. Kirstillä oli tosin kokemusta etäopetuksesta erikoistumiskoulutuksesta, joka järjestetään yhteistyössä Helsingin yliopiston kanssa.

Molemmat läpikävivät urallaan useita muutoksia (ml. monta opintouudistusta). Näistä Kirsti mainitsee sosiaalifarmasian kasvun, Kiki taas muistelee kaiholla lakkautettua Kuopion Lääkeinformaatiokeskusta. Itse yliopisto ja työelämäkin muuttuivat. – Työnteko muuttui tiukemmaksi ja hektisemmäksi eikä työskentelyssä ollut enää entisenlaista ennakoitavuutta, molemmat pohtivat.

Farmasian viimeisimmässä tutkintouudistuksessa on palattu opiskelemaan lääkäri- ja hammaslääkäriopiskelijoiden kanssa yhteisille opintojaksoille. – Tässä on tietyllä tapaa ympyrä sulkeutunut omista opiskeluajoistamme.

Molemmat kokevat tärkeäksi, että opiskeluaikoina toteutuva moniammatillisuus näkyisi myös käytännön työssä. Heidän opiskeluaikanaan poikkitieteellisyys mahdollisti kontaktien luomisen eri alojen välillä. Moniammatillisuuden he näkevät hyödyttävän sekä yhteiskuntaa että potilaita ollen ns. win-win -tilanne.

Kiki ja Kirsti ovat nähneet kliinisen farmasian ja sen roolin kasvun. Kuitenkin he näkevät farmasian näkyvyydessä ja roolissa terveydenhuollossa vielä paljon parannettavaa.

– Farmasian ammattilaisten pitää päästä hyödyntämään osaamistaan. Opettajanakin oli pettymys nähdä, ettei yliopistolla opetettua potentiaalia hyödynnetä terveydenhuollossa. Tässä olisi mahdollisuus myös alalla pysymisen edistämiseen.