Alumni – Senni Kaunisto

Senni Kaunisto, yliproviisori, Lääkkeiden hintalautakunta

Fuksista farmaseutiksi

Lukiolaisen ajatuksissa farmasia kuulosti alalta, jossa pääsisi ihmisen biologian ja kemian kanssa tekemisiin. Farmaseuttien työ apteekissa näytti kivalta ja työympäristöt viihtyisiltä. Proviisoreita en kovinkaan montaa tiennyt, mutta heidän työnsä vaikutti siltä, että uralla voisi halutessaan edetä pitkällekin. Näillä tiedoin laitoin farmasian ykköshakuvaihtoehdoksi opintopolkuun kahdeksan vuotta sitten. Eikä ole kaduttanut, että tie vei Pohjois-Savoon ja Itä-Suomen yliopistoon farmasian opintojen pariin – melkein viisi vuotta Kuopiossa antoi sydänystäviä ja mukavan suunnan elämälle.

Itä-Suomen yliopistoa voisi kuvailla kotoisaksi, ihan niin kuin Kuopiotakin. Vaikka lukion jälkeen hädin tuskin tiesin, mikä yliopisto oikeastaan edes on, ja olin aina asunut maalla pienellä paikkakunnalla, oli sopeutuminen varsin vaivatonta. Suurin shokki pohjanmaalaiselle oli savolaisten lempeä tapa puhua. Tämä tuli erityisesti esiin, kun kävin ensimmäisiä kertoja Kuopion Linkin koripallotreeneissä, jossa päärungon muodostivat pitkälti syntyperäiset savolaiset. Hurjasta shokista toipui onneksi nopeasti ja sain joukkuelaisista tärkeän tukiverkoston Kuopio-elelylle sekä ihania ystäviä. Sattuipa joukkueessa olemaan pari ylemmän vuosikurssin farmasian opiskelijaakin, joilta pikkufuksi sai välillä kullanarvoista mentorointia.

Yliopiston orientaatioviikkojen alkaessa oli jännitystä ilmassa. Pitkälle toista sataa uutta opiskelijaa kipitteli tuutoriensa perässä uusiin paikkoihin ja ihmisiin tutustuen. Alkusyksyn tahti oli tiivis, mutta toisaalta massaluennot, ryhmätyöt ja lukuisat fuksitapahtumat pitivät huolen siitä, että kurssikaverit tulivat tutuiksi. Alkoi tulla luottotyyppejä, joiden seuraan oli yliopistolla helppo hakeutua.

Fuksivuoden edetessä alkoi pikkuhiljaa valjeta, mitä oltiin tultu opiskelemaan. Opintojen suunnittelussa ei tarvinnut vielä farmaseuttivaiheessa ihan hirveästi omaa pohdintaa käyttää; pitkälti pakollisista opintojaksoista koostuvan farmaseutin tutkinnon suorittamisessa oli oikeilla suunnilla, kunhan seuraili sitä parin sadan opiskelijan muodostavaa massaa luennoilta ja tenteistä toiseen. Muiden alojen opiskelijoiden riemuksi mentiin samaan aikaan aina myös syömään ja muodostamaan ruuhkat opiskelijaravintolaan.

Farmaseuttivaihe hurahti ohi silmänräpäyksessä. Päällimmäisenä jäi mieleen tuskanhikoilu labrassa, mikrobiologian loputtomat laskutehtävät, orgaanisen kemian kaavat ja lääkevalmistuksen tiedonhakuhaasteet farmakopeoista – näistä en niin nauttinut. Kurssikaverit, Canthian lounas ja se yksi lääketaloustieteen kurssi – näistä nautin. Ehdottomasti farmaseuttivaiheen parasta antia oli ne luottotyypit, joiden kanssa yhdessä yliopistolla pyörittiin, joskus opiskeltiin ja joskus viiletettiin opiskelijatapahtumissa. Näistä luottotyypeistä tuli rakkaita ystäviä. Farmaseutiksi valmistumisen jälkeen elämä on meitä levittänyt ympäri Suomen, mutta ystävyys on säilynyt.

Proviisoriksi

Palavaa innostusta itse opiskeluun sain hakea muutaman vuoden ajan. Konkreettisimmin muistan sen syttyneen tuolla aiemmin mainitulla lääketaloustieteen kurssilla, kun lääkkeiden maailmasta avautui sellainen osa-alue, jota en aiemmin ollut osannut ajatellakaan ja joka herätti poikkeuksellista mielenkiintoa. Lääketaloustieteen sytyttämän innostuksen myötä oli siihenastisen elämäni yksi helpoimpia päätöksiä valita sosiaalifarmasia pääaineeksi proviisorivaiheen opintoihin. Valintaa puolsi ehdottomasti myös se, että muut pääainevaihtoehdot sisälsivät labratyöskentelyä, joka oli läpi koko farmaseuttivaiheen aiheuttanut lähinnä tuskaisia tuntemuksia.

Proviisorivaiheen opiskelu poikkesi yön ja päivän tavoin farmaseuttivaiheesta. Yhtäkkiä puhuttiinkin tieteen tekemisestä ja ajattelun kehittämisestä, kun farmaseuttivaiheessa keskittyminen oli ollut pitkälti ammatin saavuttamisessa. Oli mieluisaa saada enemmän akateemista vapautta ja ottaa askel kohti parempaa ymmärrystä tutkimustyöstä sekä kriittisestä ajattelusta.

Paitsi että opiskelu maistui mainiosti, meillä oli myös aivan mahtava ryhmä ”sofan” pääaineella. Sosiaalifarmasiaan tuli syvennettyä hyvien tyyppien ympäröimänä kuin itsestään. Opiskelun lomassa pyöritimme myös sofan pallokerhoa Studentian ja Opistotien liikuntasaleissa. Ainakin lentopallo, jalkapallo, sähly, koripallo ja sulkapallo kuuluivat pallokerhon repertuaariin. Välillä eksyttiin pallojen luota joogankin pariin.

Vapaavalintaisiin opintoihin poimin lääketaloustieteestä inspiroituneena terveystaloustieteen perusopintoja, jotka saivat työurahaaveet kohdistumaan apteekkityön ulkopuolelle. Nelosvuonna pohdin, että kesätöiksi voisi katsella vähän uudenlaisiakin paikkoja. Olin aiempina kesinä ollut apteekeissa ja yhtenä kesänä teollisuudessakin. En varsinaisesti etsinyt mitään tiettyä, mutta meinasin valehtelematta haljeta innostuksesta, kun Aarresaari-sivustoa selatessa eteen ilmestyi hakuilmoitus lääkkeiden hintalautakunnasta, jonne etsittiin harjoittelijaa.

Urapolku

Harjoittelupaikan kanssa onnisti. Harjoittelu siivitti määräaikaisiin ylifarmaseutin ja -proviisorin pesteihin ja lopulta virkaan lääkkeiden hintalautakunnassa, eli Hilassa. Hilassa päätetään, mitkä avohoidon valmisteet kuuluvat lääkekorvausjärjestelmään. Mikäli siis lääkeyritys haluaa valmisteensa kuuluvan korvausjärjestelmään, toimittaa se valmisteesta hakemuksen Hilaan. Hintalautakunnan esittelijät (farmaseutit ja proviisorit) tekevät arvion valmisteen hoidollisesta ja taloudellisesta arvosta hakemukseen perustuen ja esittelevät asian päätöksentekijälle, eli lautakunnalle.

Työ Hilassa on asiantuntijatyötä, johon kuuluu sekä lääketieteellisiin että taloudellisiin seikkoihin perehtymistä. On perehdyttävä lääkehoitojen tutkimusnäyttöön sekä ymmärrettävä, miten hoitoja käytännössä toteutetaan. Taloudellisella puolella merkittävä osuus on terveystaloudellisten selvitysten arvioimisessa. Koen, että proviisorin tutkinto on antanut hyvät lähtökohdat lähteä kehittämään omaa osaamista näiden asioiden parissa. Lämmöllä muistelen erityisesti lääke-epidemiologian, tilastotieteen ja lääketaloustieteen opintojaksoja. Harvaan työhön on heti valmis, ja niin se on ollut tässäkin. Tekemällä olen oppinut valtaosan asioista ja kokemuksen pikkuhiljaa kertyessä on ollut palkitsevaa huomata osaamisen syventyneen. Ammattitaidon kehittymisen kannalta omalla kohdallani ympäristöllä ja ympärillä olevilla ihmisillä on ollut suuri merkitys. Valtavan osaavista työkavereista ja ilmapiiristä, joka kannustaa ja antaa mahdollisuuden kehittymiselle, olen erityisen kiitollinen. Työnantajani tukee myös lisäkouluttautumista, mikä on itselleni mahdollistanut terveystaloustieteen opintojen aloittamisen Itä-Suomen yliopistossa töiden ohella.

Pian olen viihtynyt Hilassa neljä vuotta. Hoidollisesti ja taloudellisesti järkevien lääkehoitojen pohtiminen on aihe, joka sytyttää edelleen, ja sen parissa saan tehdä töitä päivittäin. ”Perustyön” lisäksi hilalaiset on mukana useissa sekä kansallisissa että kansainvälisissä hankkeissa ja työryhmissä. Yksi ajankohtaisista asioista on EU-tasoinen yhteistyö terveysteknologioiden arviointiin liittyen ja tämän työstämiseen olen itsekin päässyt mukaan. Tulevaisuus lääkehoitojen saralla näyttää kiinnostavalta, joten mielekkäitä haasteita on varmasti luvassa jatkossakin. Odotan siis viihtyväni Hilassa vielä pitkään.