Esittely

Hanketta toteuttavat Itä-Suomen yliopiston Ympäristö- ja biotieteiden laitos sekä Historia- ja maantieteiden laitos.

Hankkeen tavoitteena on rahkasammalen ekologisesti kestävän viljelyn kehittäminen, joka minimoi ilmasto- ja vesistöpäästöjä, pyrkien kohti hiilen ja ravinteiden nieluvaikutusta. Toiminta edistää ilmasto- ja vesistötavoitteita sekä luonnon monimuotoisuuden suojelua ja ennallistamista suokokonaisuuksissa, joille toiminta sijoittuu, keskittyen rahkasammalmateriaaliin perustuvaan uuteen tuotantoon, joka korvaa väistyvää turvetuotantoa. Rahkasammalen kosteikkoviljelyn sovellus entisten turvesoiden muuttamilla suoalueilla on hankkeessa kehitettävä uusi innovaatio, jonka avulla aiemmin turvetuotantoon perustunutta elinkeinotoimintaa voidaan uudistaa kestävän kehityksen periaatteita noudattaen.

Hankkeessa pilotoidaan ja kehitetään toimivia käytäntöjä rahkasammalten kasvatusalueiden perustustöihin, vesitalouden hallintaan ja kasvun optimointiin. Lisäksi selvitetään eri käyttömuodoille parhaiten soveltuvien kohteiden tunnistamista sekä yhteensovittamista rahkasammalen kasvatuksen kanssa. Tehokkaiden ja ympäristöystävällisten viljelymenetelmien kehittäminen rahkasammalentuotantoon on tärkeää erityisesti puutarhatalouden kannalta, missä turvetta korvaaville kasvualustoille on suuri tarve. Kasvua sammalesta -hanke tarjoaa jatkuvuutta ja uusia kehitysmahdollisuuksia turvealueiden ja turvemateriaalien käyttöön pohjautuneille toimialoille.

Nippu rahkasammalta

Hanketta rahoitetaan Oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta (JTF).