Hankkeen työryhmä

Tutustu hankkeen työryhmään ja heidän työtehtäviinsä alta!

Jari Martikainen

Hankkeen johtaja
Itä-Suomen yliopisto

Olen Jari Martikainen ja johdan tätä tutkimushanketta. Työskentelen sosiaalipsykologian yliopistonlehtorina. Aikaisemmalta koulutukseltani olen taidehistorioitsija ja työskentelin pitkään visuaalisen kulttuurin opettajana eri koulutusasteilla. Viimeaikainen tutkimukseni on keskittynyt pakolaisuuden, populistisen kommunikaation ja johtajuuden teemoihin sekä visuaalisiin, multimodaalisiin ja taidelähtöisiin tutkimusmenetelmiin. Tässä hankkeessa yhdistyvät monet minulle rakkaat asiat: sosiaalipsykologian teorioiden ja menetelmien kehitystyö, taide ja taidelähtöiset menetelmät, nuorten kanssa työskentely, monikulttuurisuus, monitieteisyys ja inspiroiva tiimityö. Hankkeessa sukellamme taidelähtöisten menetelmien avulla tutkimiaan nuorten mielikuvia eri kulttuuritaustoista tulevien nuorten kohtaamisesta, Savossa asumisesta ja tulevaisuudesta. Jo tähän mennessä hanke on tuonut monia unohtumattomia kohtaamisia ja oivalluksia – ja niitä on taatusti luvassa rutkasti lisää hankkeen edetessä.

Katja Lötjönen

Projektitutkija
Itä-Suomen yliopisto

Nimeni on Katja Lötjönen ja työskentelen hankkeessa tutkijana. Aloitin työskentelemään hankkessa elokuussa 2023, ja työsuhteeni jatkuu aina hankkeen päättymiseen saakka joulukuulle 2026. Olen kiinnostunut nuorten eriarvoisuudesta ja erityisesti nuorten käsityksistä eriarvoisuudesta sekä yhteiskunnallisella että yksilötasolla. Viime aikainen tutkimukseni on käsitellyt nuorten näkemyksiä sosiaalisista luokista sekä mahdollisuuksien tasa-arvosta. Tutkimuksessani olen myös tarkastellut, miten näihin liittyvät käsitykset vaikuttavat nuorten käsitykseen omasta toimijuudestaan. 

Tässä projektissa odotan ennen kaikkea sitä, että pääsemme yhdistelemään erilaisia sosiaalipsykologisia teorioita ja aineistoja. Näiden avulla voimme muodostaa entistä monipuolisempaa ymmärrystä suomalais- ja maahanmuuttajanuorten välisistä suhteista ja paikallisista kohtaamisista. Taidelähtöisten menetelmien hyödyntäminen on minulle aivan uutta, ja näenkin tässä hankkeessa työskentelyn inspiroivana mahdollisuutena oppia niistä lisää!

Hadi Farahani

Projektitutkija
Itä-Suomen yliopisto

Nimeni on Hadi Farahani. Taustaltani olen sosiaalityön väitöskirjatutkija. Minulla on taustaa myös sosiologiasta. Väitöskirjassani tutkin afganistanilaisten pakkosiirtolaisten mielenterveyttä Suomessa. Tutkimuksessani keskityn maallikkoiden käsityksiin mielenterveydestä, mielenterveyden riskeistä sekä selviytymisstrategioista. Työskentelen tässä tutkimushankkeessa projektitutkijana tammikuusta 2023 joulukuuhun 2026. Hankkeessa keskityn kollegoideni kanssa tutkimaan maahanmuuttajataustaisten ja suomalaisten nuorten ryhmien välisiä suhteita ja paikallisia kohtaamisia. Laajempiin tutkimusintresseihini kuuluvat perheväkivalta, vammaistutkimus sekä innovatiiviset taidepohjaiset ja visuaaliset tutkimusmenetelmät.

Helena Rovamo

Post doc -tutkija
Itä-Suomen yliopisto

Olen Helena Rovamo ja työskentelen tässä hankkeessa tutkijana. Aloitin työskentelemään hankkeessa helmikuussa 2024 ja työsuhteeni jatkuu vuoden 2026 loppuun. Hankkeessa olen erityisesti kiinnostunut tarkastelemaan eri taustoista tulevien nuorten mielikuvia toisistaan ja tulevaisuudestaan Savossa, sekä yhdistämään tutkimuksessani sosiaalipsykologian eri teoriaperinteiden näkökulmia. Lisäksi olen kiinnostunut kehittämään osaamistani visuaalisten tutkimusmenetelmien hyödyntämisestä tutkimuksessa.

Tätä hanketta edeltänyt väitöskirjatutkimukseni käsitteli populismia. Väitöskirjani pohjautui Suomessa kerättyyn haastatteluaineistoon, jossa tarkasteltiin eri poliittisia puolueita kannattaneiden näkemyksiä poliittisista teemoista, kuten maahanmuutosta ja populismista. Väitöskirjassani keskityin ennen kaikkea tarkastelemaan, miten haastateltavat rakensivat puheessaan erontekoja ”meidän” ja ”muiden” välille. 

Jennifer De Paola

Post doc -tutkija
Helsingin yliopisto

Nimeni on Jennifer De Paola. Odotan innolla, että pääsen aloittamaan työskentelyn tässä tutkimusprojektissa tammikuussa 2025. Olen kliininen psykologi ja minulla on tohtorin tutkinto sosiaalipsykologiasta. Tutkimukseni keskittyy onnellisuuden ja hyvän elämän merkityksiin. Pyrin tutkimuksellani tarjoamaan kouluille, organisaatioille ja yhteiskunnille strategioita, joiden avulla ne voivat tulla onnellisemmiksi.

Minulla on useiden vuosien kokemus visuaalisten menetelmien hyödyntämisestä laadullisessa tutkimuksessa. Tutkimuksessani olen tarkastellut sosiaalisessa mediassa kiertäviä meemejä, Instagramissa julkaistuja valokuvia sekä uutiskuvia. Tällä hetkellä olen toteuttamassa hanketta yhteistyössä kahdentoista helsinkiläiskoulun kanssa. Hankkeen tavoitteena on tutkia lasten näkemyksiä onnellisuudesta piirustustekniikoiden avulla.

Maahanmuuttajana olen todella innoissani päästessäni osallistumaan hankkeeseen, jossa hyödynnetään taidepohjaisia menetelmiä paikallisten ja maahanmuuttajanuorten välisten suhteiden parantamiseen.

Mari Puttonen

Kuvataiteen opettaja
Siilinjärven kansalaisopisto