Työpajat

Järjestäjät: Pirkko Muikkku-Werner (Itä-Suomen yliopisto), Annekatrin Kaivapalu (Helsingin yliopisto) & Maisa Martin (Jyväskylän yliopisto)

Työpajan ohjelma (abstraktit avautuvat tästä linkistä)

• Maisa Martin (Jyväskylän yliopisto): Samankaltaisuus ymmärtämisen ja oppimisen apuna
• Annekatrin Kaivapalu (Helsingin yliopisto): Ymmärtämisen kehittyminen suomen sukukielten kursseilla: havaintoja oppimispäiväkirjoista
• Russ Palmer (University of Oulu), Stina Ojala (University of Turku) & Riitta Lahtinen (Finnish Deafblind Association): Independent, guided, described, and interpreted perception in the daily life of a person with deafblindness
• Maija Tervola (Tampereen yliopisto) & Taina Pitkänen (Tampereen yliopisto): Vuorovaikutusaineiston ja kokeellisen aineiston yhdistäminen puheenymmärtämisen tutkimuksessa

Työpajan kuvaus

Useimmat meistä ymmärtävät kieliä paremmin kuin pystyvät niitä tuottamaan, olipa kyse äidinkielestä tai muista kielistä. Kielenoppimisen tutkimuksen valtavirta on kuitenkin kohdistunut kielten puhumiseen ja kirjoittamiseen. Tähän on selkeä syy: konkreettisia kielellisiä tuotoksia on paljon helpompi tutkia kuin ymmärtämisen kaltaista epämääräistä, yksilön päänsisäistä prosessia.

Kielenoppiminen alkaa kuitenkin siitä, että havaitsemme jonkin kielellisen ilmauksen, tulkitsemme sen merkityksen tavalla tai toisella (apuna maailmantieto, tilanne, käännös tms.) ja saamme mahdollisuuden ottaa sen omaan kielelliseen repertuaariimme. Näin tapahtuu käytännössä, vaikka teoreettisessa mielessä emme ehkä koskaan voi olla varmoja siitä, ymmärrämmekö todella, mitä toinen ihminen sanoo, vaan joudummeko tyytymään likiarvoon. Avainasemassa havaitsemisprosessissa on kieltenvälinen samankaltaisuus: oppijat yrittävät jatkuvasti luoda yhteyksiä kohdekielen ja aiemmin opittujen kielten välille keskittymällä erojen sijasta yhtäläisyyksiin.

Työpajan järjestäjät esittelevät tutkimusta, joka kohdistuu (suku)kielten väliseen samankaltaisuuteen ja sen hyödyntämiseen uuden kielen ymmärtämisessä. Tällaista tutkimusta on tehty erityisesti REMU (REceptive MUltilingualism) -hankkeessa, jossa on tarkasteltu varsinkin suomalaisten ja virolaisten mahdollisuuksia ja tapoja ymmärtää toistensa kieltä. Reseptiivinen monikielisyys voidaan nähdä sekä vuorovaikutuksen keinona (kukin puhuu omaa kieltään, toiset ymmärtävät sitä) että kielenoppimisen resurssina.

Kutsumme työpajaamme kaikenlaisia esityksiä, joissa tarkastellaan kielen ymmärtämistä.

Näkökulmat voivat olla monenlaisia ja kohdistua mihin tahansa kielenymmärtämisen osa-alueeseen. Tutkimusmenetelmät voivat olla yhtä hyvin perinteisen kielitieteellisiä kuin teknologiaa hyödyntäviäkin. Tutkittavat kielet voivat myös olla mitä tahansa, olemassa olevia tai keinotekoisia. Pääasia on, että tutkimuskysymykset käsittelevät jotenkin kielellisen ilmauksen vastaanottamista ja tulkintaa.

Työpajassa käytetään kaikkia kieliä, joita esiintyjät haluavat käyttää. Erityisesti toivotaan esityksiä suomen sukukielillä (esim. viro, karjala, meänkieli, kveeni) siten, että kuulijoita autetaan ymmärtämään niitä antamalla ennakkoon sanoja tai käyttämällä suomenkielisiä dioja. Samoin ovat tervetulleita ymmärtämistä koskevat esitykset muilla kielillä (esim. ruotsi, englanti).

****

Tunnetamisest mõistmiseni, mõistmisest õppimiseni

Enamik meist mõistab keeli paremini kui suudab neid kasutada keeleloomes, olgu see emakeel või muud keeled. Keeleõppe uurimise peavool on siiski keskendunud keelte rääkimisele ja kirjutamisele. Sellel on selge põhjus: konkreetseid keeleloome tulemusi on palju lihtsam uurida kui arusaamise sarnast ebamäärast individuaalset peas toimuvat protsessi. Keeleõpe algab siiski sellest, et me märkame mõnda keelelist väljendit, tõlgime selle tähenduse ühel või teisel viisil (abiks üldteadmised, olukord, tõlge jne) ja saame võimaluse lisada selle oma keelelisse repertuaari. Nii toimub praktikas, kuigi teoreetilises mõttes ei saa me võib-olla kunagi olla kindlad, et mõistame tõeliselt, mida teine inimene ütleb, vaid peame leppima umbkaudse arusaamaga. Tunnetusprotsessis on võtmeroll keeltevahelisel sarnasusel: õppijad püüavad pidevalt luua seoseid sihtkeele ja varem õpitud keelte vahel, keskendudes erinevuste asemel sarnasustele.

Töötoa korraldajad tutvustavad uurimusi, mis keskenduvad (sugulas)keelte vahelisele sarnasusele ja selle kasutamisele uue keele mõistmisel. Sellist uurimistööd on tehtud eriti REMU (REceptive MUltilingualism)-projekti raames, kus on uuritud eeskätt soomlaste ja eestlaste võimalusi ja viise üksteise keele mõistmiseks. Retseptiivne mitmekeelsus võib olla nii suhtlemise viis (igaüks räägib oma keelt, teised mõistavad seda) kui ka keeleõppe ressurss.

Töötuppa on oodatud ettekanded, mis käsitlevad mistahes viisil keele mõistmist. Vaatenurgad võivad olla mitmekesised ja suunatud igasugustele keele mõistmise aspektidele. Uurimismeetodid võivad olla nii traditsiooniliselt keeleteaduslikud kui ka tehnoloogiat kasutavad. Uuritavad keeled võivad samuti olla millised tahes, olemasolevad või tehislikud. Peamine on, et uurimisküsimused käsitlevad kuidagi keelelise väljendi vastuvõtmist ja tõlgendamist.

Töötoas kasutatakse kõiki keeli, mida esinejad soovivad. Eriti oodatakse ettekandeid soome sugukeeltes (nt eesti, karjala, meänkieli, kveeni) nii, et kuulajaid aidatakse nende mõistmisel, andes eelnevalt teada vajalikke sõnu või kasutades soomekeelseid slaide. Samuti on oodatud mõistmist käsitlevad ettekanded teistes keeltes (nt rootsi, inglise).

Lähteitä / Kirjandust 

Gooskens, Charlotte 2024. Mutual intelligibility between closely related languages. Mouton: De Gruyter.

Kaivapalu, Annekatrin; Muikku-Werner, Pirkko; Palokangas, Aleksi (toim.) 2025. Rõõmu sugulaskeeltest. Sukukielistä riemua. Sugukielisty ihalmuo. Sukukielistä riemuu. Sukulaiskielistä lystiä. Tallinn: Eesti Keele Sihtasutus.

Ringbom, Håkan 2007. Cross-linguistic similarity in language learning. Clevedon: Multilingual Matters.

Ringbom, Håkan; Jarvis, Scott 2009. The importance of crosslinguistic similarity in foreign language learning. – Michel H. Long, Catherine J. Doughty (eds.) Handbook of language teaching. Oxford: Blackwell, 106–118

Järjestäjät: Riku Erkkilä, Niko Partanen & Susanna Virtanen

Työpajan ohjelma (abstraktit päivitetään)

• Olesya Khanina (University of Helsinki) & Andrey Shluinsky (Humbold Universität zu Berlin): Tracing a long path to the Enets corpus: between fieldwork and legacy data
• Elena Lazarenko (Universität Hamburg), Aleksandr Riaposov (Universität Hamburg): The INEL corpora of indigenous Northern Eurasian languages: current technical challenges and solutions
• Timofey Arkhangelskiy (University of Hamburg), Nikolai Anisimov (Estonian Literary Museum) & Tatiana Anisimova (University of Tartu): Udmurt dialectal corpora: What, how, and for whom?
• Niko Partanen (University of Helsinki), Jack Rueter (University of Helsinki) & Kristiina Ojala (University of Helsinki): From text collections to modern language corpora: Technical considerations and lessons learned
• Riku Erkkilä (Helsingin yliopisto): Suomalais-Ugrilaisen Seuran julkaisemat aineistot korpuksina
• Susanna Virtanen (Tartu Ülikool & Helsingin yliopisto): Kannisto, Munkácsi ja muut – mansin kielen tutkijan digitaaliset aineistot
• Timofey Arkhangelskiy (University of Hamburg) & Maria Brykina (University of Hamburg): Metadata handling in the INEL project

Työpajan kuvaus

Työpajan aiheena ovat suomalais-ugrilaisten vähemmistökielten kenttätyökorpusten digitoinnin ja avoimen julkaisun nykytila sekä siihen liittyvät haasteet. On itsessään laaja kysymys, kuinka näitä materiaaleja pitäisi saattaa avoimesti nykytutkijoiden ja muiden potentiaalisten ryhmien käyttöön, eikä kaikkia mahdollisia ratkaisuja ole vielä tarkasteltu. Vuosikymmeniä, jopa vuosisatoja etenkin Venäjän alueen vähemmistökieliä on tutkittu kansanrunousaineistojen ja muiden 1800–1900-luvun kenttätyökorpusten avulla. Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana näitä aineistoja on alettu aktiivisesti digitoida ja julkaista avoimesti verkossa. Samaan aikaan tutkijat keräävät ja julkaisevat uusia kenttätyöaineistojaan. Näin aineistoihin saadaan myös arvokasta historiallista näkökulmaa.

Suomalais-ugrilaisten kielten varhaisemmat korpukset sisältävät rikkaita ja merkityksekkäitä kielimuotoja, joita nykyään ei enää puhuttuna löydä, koska kielet itsessään, kieliyhteisöt ja poliittiset tilanteet ovat muuttuneet. Kokoelmat edustavat usein keräämishetkellä (esim. 1800-luvulla) vanhojen ihmisten puhumaa kieltä ja useita rinnakkaisia murteita. Näin on pyritty kuvaamaan puhuttua kieltä kattavasti. Tästä syystä näiden aineistojen digitoiminen on tavoittelemisen arvoista, mutta ei mitenkään yksioikoisen helposti toteutettavaa. Alkuperäiset tekstikokoelmat on julkaistu painetussa muodossa, usein vaihtelevilla ja monimutkaisilla transkriptioilla. Painetut teokset joudutaan skannaamaan ja oikolukemaan manuaalisesti. Skannatut aineistot eivät ole millään tasolla saavutettavia ilman tekstintunnistusprosessia. Senkin jälkeen aineistoista puuttuu edelleen esim. oman aikamme aineistolle tyypillinen annotaatio. Tästä syystä digitointi vaatii työtä ja ammattitaitoisia tekijöitä, mihin taas tarvitaan rahoitusta. Rahoitusta voi olla vaikea saada, koska rahoittajat eivät näe digitointityön arvoa. Digitoinnille pitää tästä syystä keksiä vahvat perustelut – tai jopa keksiä muita ratkaisuja, kuten digitoinnin integroiminen toisiin tutkimushankkeisiin. Ei ole kuitenkaan itsestään selvää, millaiset digitointi- ja tutkimushankkeen yhdistelmät tuottaisivat parhaan synergiaedun ja molemminpuolisen hyödyn.

Digitointiprosessi itsessään, taloudelliset kysymykset, tekijänoikeudet ja muut laillisuuskysymykset sekä erilaiset käytännön haasteet nostavat monenlaisia kysymyksiä pintaan. Työpajan tavoitteena on kerätä tietoa sekä saatavilla olevista materiaaleista että digitointiprosesseihin liittyvistä haasteista ja niiden ratkaisuista. Työpaja on suunnattu kaikille suomalais-ugrilaisille vähemmistökielille. Sekä historiallisia että oman aikamme korpuksia koskevat esitelmät ovat tervetulleita. Odotamme työpajaan puheenvuoroja seuraavista aiheista:

• digitoinnin käytännöt, haasteet ja rahoitus
• verkkojulkaisu ja digitaalisten alustojen luominen
• tekijänoikeudet ja muut laillisuuskysymykset
• korpusten saavutettavuus ja helppokäyttöisyys

Työpajan kieliä ovat suomi ja englanti.

Järjestäjät: Kirsi-Maria Nummila (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura)

Työpajan ohjelma (abstraktit avautuvat tästä linkistä)

• Maria Niku (SKS, Helsinki): Käsikirjoitusten verkkoaineistot (1600-luvun lainsuomennokset, Codices Fennici ym.) ja käsikirjoitusten digitaalinen julkaiseminen tekoälyn aikakaudella
• Oskari Niskanen (Vanhan kirjasuomen sanakirja, Kotimaisten kielten keskus, OPH): Kielihistoriallisen korpuskokoelman täydentäminen: Sorolaisen postilla osaksi Vanhan kirjasuomen korpusta
• Mikko K. Heikkilä (Tromssan yliopisto): Keskiajan suomi ei ollut pimeä: Keskiaikaiset asiakirjat suomen kielen tutkimusaineistona
• Oliver Blomqvist (Riksarkivet, Tukholma): Monikielisyys Suomen ja Ruotsin historiallisissa asiakirjalähteissä
• Matti Peikola (Turun yliopisto): Salemin vuosien 1692–1693 noitaoikeudenkäyntidokumentit ja kirjureiden kielellinen ja paleografinen variaatio
• Kirsi-Maria Nummila (SKS, Helsinki): Agnus Dein variaatio 1500-ja 1600-luvun painetuissa ja painamattomissa suomenkielisissä lähteissä
• Mikko Kauko (Turun yliopisto): Kääntäjän kommentit Jöns Budden ruotsinnoksissa
• Maria Lehtonen (OPH, Kotus ja Turun yliopisto): Westhin koodeksin merkkejä kääntämisestä, kopioinnista, korjaamisesta ja käytöstä

 

Työpajan kuvaus

Työpajamme aiheena on vanhoja kirjallisia tekstejä käsittelevän kielentutkimuksen monimuotoiset aineistot, niiden valmistaminen, käyttö ja aineistoihin perustuva tutkimus. Työpajan esitelmissä keskiössä on ennen kaikkea aineisto: mistä se on peräisin, minkälaista se on, minkälaisia mahdollisuuksia ja rajoituksia siihen liittyy, mitä se kertoo ja mitä jättää kertomatta.

Vanhoihin teksteihin liittyvässä kielentutkimuksessa kohteena tai aineistona on tietty teksti tai tiettyjen tekstien joukko. Aineistona ja aineiston lähteenä on kuitenkin yleensä jotakin muuta kuin alkuperäinen fyysinen artefakti kuten pergamenttilehti, kirja tai muu nide. Tutkija hyödyntääkin nykyään yleensä erityyppisiä valmistettuja aineistoja kuten erilaisia tietokantoja ja verkkojulkaisuja. Niiden ominaisuudet ja saatavuus taas vaikuttavat olennaisesti siihen, mitä tutkitaan ja miten tutkitaan. Keskeinen asia on myös aineistojen asiantunteva valmistaminen ja luotettavuus.

Työpajassa tutkijat esittelevät käyttämiään aineistoja ja niihin liittyvää tutkimustaan. Lisäksi kuullaan ja keskustellaan uuden teknologian avulla valmistetuista digitaalisista aineistoista – niin verkkojulkaisuista kuin korpusaineistoista. Tarkastelun kohteina ovat vanhat tekstit mutta uudet menetelmät, näkökulmat ja uuden tutkimuksen tuottama uusi ja uudenlainen tieto. Työpajassa keskustellaan keskiajan ja uuden ajan alun tekstien aineistoista, kuullaan usein kirjoittamattomiksi jäävistä tutkijoiden kokemuksista ja tunnoista ja jaetaan siten arvokasta tietoa.

Työpajassa käsitellään keskiajalta 1600-luvulle ulottuvalla ajanjaksolla laadittuja ruotsin-, suomen-, englannin-, alasaksan- ja latinankielisiä yksi- ja monikielisiä tekstejä ja niistä valmistettuja tekstiaineistoja. Vanhoja tekstejä käsittävien aineistojen monimuotoisuus näyttäytyy työpajan esitelmissä kaikkiaan monin tavoin. Mukana on sekä digitoituja että transkriboituja aineistolähteitä ja niin painettuihin teksteihin kuin erityyppisiin käsikirjoituksiin perustuvia aineistoja. Aineistoista ja teksteistä on rajattu ja poimittu edelleen hyvin erilaisia tutkimusaineistoja.

Tilaisuudessa esitelmöivät dosentti Mikko Heikkilä, dosentti Oliver Blomqvist, professori Matti Peikola, dosentti Kirsi-Maria Nummila, FT Mikko Kauko, FM Maria Lehtonen, FT Maria Niku ja FM Oskari Niskanen.

Lämpimästi tervetuloa kuuntelemaan ja keskustelemaan!

Järjestäjät: Jaana Kolu (Itä-Suomen yliopisto) & Susanna Hakulinen Bernard (Tampereen yliopisto)

Työpajan ohjelma (abstraktit avautuvat tästä linkistä)

• Jaana Kolu & Susanna Hakulinen-Bernard: Johdatus työpajaan & Minoritetsspråkstalarnas emotioner kring minoritets- och majoritetsspråk i Sverige
• M. Kwiatkowski, A. Henning & J. Stenberg-Sirén (Svenska social- och kommunalhögskolan, Helsingfors universitet): När språket väcker skam: Språkliga affekter i det tvåspråkiga Finland
• Essi Rahja, Maria Frick (Oulun yliopisto), Chimaobi Onwukwe (Abia State University) & Floro Cubelo (Oulun ammattikorkeakoulu): “If I make a mistake then I would feel like everybody would laugh” – Suomi toisena kielenä ja kielihäpeä hoitoalan työpaikoilla
• Saara Naapila (Turun yliopisto): Puheahdistus ja puheen sujuvuus monikielisillä puhujilla Suomessa
• Melina Bister (Itä-Suomen yliopisto): Ruotsinkielisyyttä kuvaava affektiivinen kirjoittelu Joensuussa ilmestyneessä Karjalatar-lehdessä 1870- ja 1880-luvuilla
• Eeva Förbom (Åbo Akademi): Kieli, trauma ja identiteetti – neksusanalyysi kahden sotalapsen kielellisistä elämäkerroista
• Oona Helistö (Tampereen yliopisto): Syntaktisia vaikuttimia affektin taustalla
• Idastiina Valtasalmi (Tampereen yliopisto): Syrjimätön kieli: Erityis-sananalun merkitykset ihmistarkoitteisissa ilmauksissa
• Vilma Wacklin, Juuli Vallinen & Liisa Mustanoja (Tampereen yliopisto): Tunteet ja asenteet näkövammaisten aikuisten ja kaupunkiluotsien välisessä vuorovaikutuksessa
• Loppukeskustelu

Työpajan kuvaus

Työpajassa käsitellään kieleen ja kielellisiin kokemuksiin liittyviä affekteja.  

Aneta Pavlenko (2005) korostaa teoksessaan Emotions and Multilingualism, että monikieliset puhujat kokevat tunteita eri tavoin riippuen siitä, millä kielellä ne ilmaistaan. Esimerkiksi ensimmäinen kieli säilyy usein ”sydämen kielenä”, kun taas myöhemmät kielet voivat liittyä rationaalisempiin tai institutionaalisiin konteksteihin. Tämä havainnollistaa, kuinka kieli toimii emotionaalisena resurssina ja identiteetin rakentajana. 

Esittelemme tässä muutamia esimerkkejä työpajan teemoista, mutta toivomme kaikenlaisia esitelmäehdotuksia kieliin ja kielellisiin kokemuksiin liittyviin tunteisiin.  

Kielellisten elämäkertojen, narratiivien ja kielimuotokuvien (Busch 2012, 2015, 2017) avulla voidaan valaista yksilöiden tunteiden ilmaisua ja emotionaalisia siteitä eri kieliin ja monikielisyyteen. Tunteet liittyvät usein tiettyihin kielellisiin kokemuksiin ja ympäristön asenteisiin, jotka vaikuttavat yksilön kielenkäyttöön ja identiteettiin (Busch 2015, 2017; Kolu, painossa; Kolu & Hakulinen & Bernard, valmisteilla).  

Käsitteellä kielellinen elämäkerta tarkoitetaan yksilöiden kertomuksia kokemuksistaan kielellisistä repertoaareistaan, kun taas narratiivi viittaa yksittäisiin kielellisiin tarinoihin, joiden avulla puhujat tekevät elämästään ja teoistaan ymmärrettäviä ja arvioivat emotionaalisia kokemuksiaan. 

Tässä työpajassa käsitellään muun muassa seuraavia kysymyksiä: 

1. Millaisia tunteita ilmaistaan ja liitetään eri kieliin ja kielellisiin varieteetteihin?  
2. Millaisia kieliin liittyviä kokemuksia ja ympäristön asenteita puhujat liittävät tunteisiinsa eri kieliä ja kielellisiä varieteetteja kohtaan?  
3. Miten puhujien raportoimat tunne-elämykset ovat mahdollisesti vaikuttaneet heidän kielenkäyttöönsä ja suhtautumiseensa eri kieliin ja kielellisiin varieteetteihin? 

Työpajassa käsitellään esimerkiksi Ruotsin kahden vähemmistökielen, suomen ja meänkielen, puhujien kertomuksia, kokemuksia ja tunteita liittyen vähemmistökielen käyttöön ja kieleen liittyviin asenteisiin. Toisaalta esitellään tutkimustuloksia siitä, miten he ovat kokeneet kokemusten ja tunteiden mahdollisesti vaikuttaneen vähemmistökielen käyttämiseen. Työpajassa esitellään tutkimustuloksia hankkeesta (2022–2026), jossa on kerätty haastattelemalla sata ruotsinsuomalaista ja tornionlaaksolaista kielielämäkertaa. Vanhemmat ruotsinsuomalaiset ja meänkieliset ilmaisevat vahvoja tunnesiteitä vähemmistökieleen. Toisaalta he yhdistävät vähemmistökielet häpeän, leimautumisen ja toiseuden kokemuksiin (Kolu 2023, 2024, Kolu & Hakulinen-Bernard, valmisteilla).  

Nuoremmat sukupolvet ilmaisevat enimmäkseen myönteisiä tunteita vähemmistökieltään ja kaksikielisyyttään kohtaan, mutta myös osa heistä liittää häpeän tunteita varhaisimpiin kokemuksiinsa vähemmistökielestä ja omasta ruotsin kielestä, johon saatettiin reagoida ”toiseuttavasti”.    

Kielielämäkerroissa on tutkittu myös ensimmäistä sukupolvea olevien ruotsinsuomalaisten affekteja liittyen kokemuksiin enemmistökielen eli ruotsin kielen oppimisesta. Etenkin vanhempi sukupolvi, joka on muuttanut Ruotsiin jo lapsena perheidensä mukana, ilmaisi haastatteluissa kokeneensa häpeän tunteita ruotsin kielen oppimiseen liittyen aikana, jolloin Ruotsissa ei järjestetty maahan tulijoille erillistä ruotsin opetusta.  

Työpajassa käsiteltäviä tutkimusaiheita voivat olla esimerkiksi:  

• Tunteet ja monikielisyys/ vähemmistökielet 
• Kieliin ja kielellisiin kokemuksiin liittyviä tunteita (esimerkiksi kielimuotokuvat) 
• Tunteet ja kielenoppiminen 
• Miten tunteita ilmaistaan kielessä/ eri kielissä   
• Affektiivinen kielenkäyttö, affektien ja asenteiden näkyminen kielessä   
• Syrjivä/ syrjimätön kieli 
• Voimasanat kielessä/ kielissä, tabusanat 

Lähteitä 

Brännmark, T., & Toropainen, O. (2025). Emotions towards two national minority languages in Sweden: Insights from language heritage communities. European Journal of Applied Linguistics, 13(1), 92–118. 

Busch, B. (2012). The linguistic repertoire revisited. Applied Linguistics 33(5), 503–23. 

Busch, B. (2018). The language portrait in multilingualism research: Theoretical and 
methodological considerations. Working Papers in Urban Language & Literacies 236, 2–13. 

Busch, B. (2017). Expanding the Notion of the Linguistic Repertoire: On the Concept of 
Spracherleben—The Lived Experience of Language. Applied Linguistics 38(3), 340–358. 

Busch, B. (2018). The language portrait in multilingualism research: Theoretical and 
methodological considerations. Working Papers in Urban Language & Literacies 236, 2–13. 

Kolu, J. (2023). Det ska få höras och synas – meänkieli i uppsving. Teoksessa: Tommaso, M. & Salö, L (toim.) Sveriges nationella minoritetsspråk – nya språkpolitiska perspektiv. Lund: Studentlitteratur, 123–155. 

Kolu, J. (2024). ”Är jag bara på låtsas?” – ummikkos reflektioner kring meänkieli och Tornedalsidentitet. Teoksessa: Jansson, D; Melander, I; Westberg, G. & Yassin Falk, D. (toim.) Svenskans beskrivning 38. Örebro: Örebro universitet, 48–68.   

Kolu, J. (tulossa). ”Ränderna går aldrig ur” – identitetspositioneringar i sverigefinnars, finlandssvenskars och tornedalingars språkliga biografier i Sverige. Teoksessa: Kosunen, R. Lepistö, K; Ohtamaa, M.; Risto E. & Rossi, P. (toim.) Svenskan i Finland 21. Uleåborg: Uleåborgs universitet. 

Kolu, J. (painossa).”Suomi, suomi, suomi – se on jääny”. Ruotsinsuomalaisten kokemuksia vähemmistökielen säilymisestä perheiden kielielämäkertojen valossa. Teoksessa: Grönstrand, H & Jaakkola, M. (toim.) Suomenkielisyyden kulttuurit Ruotsissa 2025. 

Kolu, J. & Hakulinen-Bernard, S (Valmisteilla). ”Jag skämdes för honom och jag skämdes för mig själv för att jag skämdes  – mångfaldig skam” Narrativ om språk och känslor i hundra sverigefinska och tornedalska språkbiografier.  

Pavlenko, A. (2005). Emotions and Multilingualism. New York: Cambridge University Press.

Järjestäjät: Sonja Dahlgren (Helsingin yliopisto), Sami Honkasalo (Helsingin yliopisto), Seppo Kittilä (Helsingin yliopisto) & Chingduang Yurayong (Helsingin yliopisto)

Työpajan ohjelma (abstraktit avautuvat tästä linkistä)

• Johdanto työpajaan
• Sonja Dahlgren (Helsingin yliopisto): Sodan puheet
• Sami Honkasalo, Seppo Kittilä & Chingduang Yurayong (Helsingin yliopisto): Kieli, valta ja propaganda: pohdintoja diskursiivisista keinoista vallan rakentamisessa
• Richard Kerbs (University of Helsinki): Encoding agency and perspective in Sgaw Karen news reporting on the Myanmar conflict
• Hanna Laitinen (Helsingin yliopisto): Huomioita Ruotsin, Suomen ja Naton yhteistyöstä ennen maiden liittymistä Natoon
• Max Wahlström (Helsingin yliopisto): ”Vetoamme teihin, Vladimir Vladimirovič” – Kirjeitä vallalle sosiaalisen median aikakaudella
• Loppukeskustelu

Työpajan kuvaus

Tutkimme työpajassa vallankäytössä esiintyviä kielellisiä keinoja. Kieli, vallankäyttö ja auktoriteetti linkittyvät toisiinsa, näkyen vahvasti esimerkiksi sota-ajan uutisoinnissa, propagandassa ja poliittisessa manipuloinnissa. Kriisitilanteissa korostuu kärkevä kielenkäyttö. Propagandaa on Ukrainan sotaankin liittyen tutkittu paljon (tutkimuksia esim. Mats Bergman, Helsingin yliopisto). Propagandan lisäksi haluamme työpajassa keskittyä siihen, minkälaista kielenkäyttö eri tasoillaan on muissakin akuuteissa kriisitilanteissa. Minkälaisia kielellisiä piirteitä on kannustuspuheilla, jotka motivoivat pelokkaita nuoria miehiä ryntäämään taisteluun, jossa he voivat kuolla? Entä minkälaista fonetiikkaa ja prosodiaa tuottaa itsevaltias, joka saa pelkän turvallisuusuhan perusteella alamaisensa tottelemaan käskyjään? Vielä kiinnostavampaa on, eroavatko nämä keinot toisistaan esimerkiksi demokratioissa ja autoritäärisissä kulttuureissa. Yurayong ym. (2025) huomasivat Keski-Aasian kieliä käsittelevässä tutkimuksessaan, että esimerkiksi frekvenssiadverbejä (esim. aina; ei koskaan) voidaan hyödyntää vallankäytön ja auktoriteetin välineinä diskurssissa.  

Käsitteen (tai filosofian) tasolla taas läntisissä (demokraattisissa) kulttuureissa tuntuu korostuvan vapauden tärkeys niin vahvasti, että se on sanaston tasolla lainautunut jopa fiktioon (Taru sormusten herrasta, Braveheart jne.). Aihe näyttää olevan suoraa jatkumoa antiikista, joka on tuottanut myös maailmankirjallisuuteen esimerkkejä kannustuspuheista, jotka kehottavat kansalaisia sotimaan – useimmiten itsenäisyyden säilyttämisen vuoksi.

Ateenalaisen Demostheneen kielenkäyttö Filippolaisissa puheissa pyrkii sanastomanipuloinnilla ohjaamaan kansalaiset sotaan nousevaa suurvaltaa Makedoniaa vastaan:  

“Milloin, ateenalaiset, ryhdytte vaadittaviin tekoihin? Mitä te odotatte? Pakkoa, oletan. – – – Omasta puolestani uskon, että vapaalle kansalle ei ole suurempaa pakkoa olemassa kuin häpeä heidän asemastaan. – – – Voisiko olla hätkähdyttävämpiä uutisia kuin se, että Makedonia voittaa ateenalaiset ja päättää koko Hellaan kohtalosta?” (1. Filippolaispuhe, 4.10). 

Demosthenes vetoaa kuulijoiden häpeäntunteeseen ja nostaa eksplisiittisesti esiin myös tärkeän sodanuhanaikaisen konseptin, vapauden, sekä sen menettämisen mahdollisuuden, ellei toimita ajoissa. Samantapaisia kaikuja on nähtävissä myös eurooppalaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa Venäjän aiheuttaman laajemman uhan suhteen Ukrainan sodan päättyessä sekä historiallisemmin Hitlerin puheissa. Hitlerin Versailles’in rauhan muisteluun liittyy samaa retoriikkaa häpeästä.  

“Roskaväen häpäiseminä ja kivittäminä Saksan valtuutetut laahattiin kuin vangit – – – voittajien tuomioistuimen eteen. Ja siellä heidät pakotettiin – – – hyväksymään häpeällisin alistuminen ja riistäminen, mitä milloinkaan on tapahtunut” 

Mielenkiintoisesti sitaattiin liittyy myös kääntäjän itselleen ottamia oikeuksia vaihtaa alkuperäiset passiiviverbit agenttipartisiipeiksi ja kääntää sanastoa rohkeammaksi kuin alkuperäistekstissä niin, että häpeä korostuu (alkup. beschimpfen ‘loukata, torua, syyttää’; käännetty ‘häpäistä’; Lindblom 2000: 97-98). Usein propagandassa esiintyykin manipuloivaa kielenkäyttöä sanaston alalta, mutta kielellisiä vaikutuskeinoja on muitakin, kuten topikalisaatio tai toisto; esim. Churchill “…we shall fight on the beaches, we shall fight on the landing grounds, we shall fight in the fields and in the streets, we shall fight in the hills; we shall never surrender…”).  

Otamme vastaan esitelmiä, joissa ilmiötä tutkitaan kaikilta kielen osa-alueilta: sanasto, morfosyntaksi, fonologia (fonetiikka), semantiikka/pragmatiikka, diskurssi.

Tutkittavia aiheita voivat olla esimerkiksi, mutta eivät ainoastaan: 

• Miten manipulatiivinen kieli näkyy  
• politiikassa, sukupuolten välillä, ja/tai suomalaisessa/eurooppalaisessa sotakeskustelussa? 
• Onko aihetasojen välillä hierarkiaa, vaikka ne usein niputetaan yhteen? Esimerkiksi Suomen mediassa käytävässä Ukraina-positiivisessa uutisoinnissa ei kukaan pyri valtaan, vaikka kyseessä voikin olla vaikuttamisyritys. 
• Onko demokraattisten ja ei-demokraattisten toimijoiden välillä kielenkäytön eroja? 
• Miten manipulatiivinen kielenkäyttö heijastuu kielen eri tasoihin (esim. prosodia, sanasto, morfosyntaksi, pragmatiikka)? 
• Miten manipulaatio ym. näkyy kirjallisuudessa tai käännöksissä? 

Lähteitä 

Lindblom, Katri. 2000. Kääntäminen, ideologia ja kääntämisen ideologia: kuinka Hitler vastaa Rooseveltille suomeksi? Maisterintutkielma, Tampereen yliopisto. 

Yurayong, Chingduang, Sami Honkasalo & Seppo Kittilä. 2025 Frequency adverbs and authority of knowledge in Altaic languages of Central Asia. Proceedings of the 17th Seoul International Altaistic Conference. Seoul: The Altaic Society of Korea. 79–114. 

Järjestäjät: Heidi Niva (Helsingin yliopisto), Tarja Heinonen (Kotus), Anton Granvik (Helsingin yliopisto) sekä Konstruktiokielioppipiiri (Helsingin yliopisto)

Työpajan ohjelma (päivitetään)

Työpajan kuvaus

Konstruktiokieliopin viitekehyksessä on viime aikoina tarkasteltu luovuutta monissa esityksissä (esim. Hoffmann & Turner 2025; Vartiainen & Säily (toim.) 2025; Hartman & Ungerer 2023; Bergs & Kompa 2020; Goldberg 2019). Ilmiötä on käsitelty erityisesti syntaktisten rakenteiden ja sanamuodostuksen kautta. 

Uudella tai erikoisella tavalla käytetyille lauserakenteille sekä nokkelille sanasulaumille on etsitty selityksiä niin ihmisen kognitiivisista mekanismeista kuin kielenkäytön sosiaalisesta luonteesta. Samalla on pohdittu sitä, mitä luovuus kieliopissa ylipäänsä käsitteellisesti on ja miten se suhteutuu esimerkiksi produktiivisuuteen ja konventionaalistumiseen. On esimerkiksi erotettu toisistaan ns. F-luovuus (fixed creativity) ja E-luovuus (extending creativity) (Bergs 2019; alun perin Sampson 2016). F-luovuus viittaa kielelliseen luovuuteen, jossa uusia ilmauksia luodaan kielen olemassa olevien mallien mukaan (produktiivisesti), kun taas E-luovuus rikkoo ja siten laajentaa kieliyhteisön mahdollisina pitämiä konventioita. F-luovuus on siis konventionaalista luovuutta ja E-luovuus konventiot ylittävää luovuutta. 

Esimerkkinä ensiksi mainitusta voisi pitää esim. uudissanaa mummue, joka on mukana Kotuksen vuoden 2025 sanapoiminnoissa. Entäpä pinkero (pinkki + lonkero) samalta listalta? Vapaamuotoisessa kielenkäytössä esiintyvä rakenne koska + N (En lähtenytkään elokuviin koska sade) puolestaan edustaa kenties paremmin E-luovuutta – vai edustaako? Tai millaista luovuutta ovat sellaiset ilmaukset, joissa kielenkäyttäjä huomaamattaan venyttää muiden kielitajun rajoja vaikkapa epätavallisella rektiolla (mulla särkee päähän)? 

Kielellä leikittely ja esimerkiksi kaunokirjallisuuden rajoja rikkova kieli ovat ilmiöinä ikivanhoja. Luovuuden yhdistäminen kielioppiin ja laajemmin kielenkäyttöön ei myöskään itsessään ole uutta eikä rajoitu tiettyyn viitekehykseen: lukuisat tutkimukset, jotka käsittelevät esimerkiksi kielen oppimista tai kielen muutosta, liittyvät usein jollakin tavalla ihmisen kykyyn käyttää kieltä innovatiivisesti. Voiko luovuuden ja kieliopin suhteesta vielä tehdä uusia ja kiinnostavia havaintoja? 

Kutsumme työpajaamme luovuudesta ja kieliopista kiinnostuneita tutkijoita erilaisista teoreettisista lähtökohdista ja tutkimuskielestä riippumatta. Työpajassa tarkastelemme luovuutta seuraavien kysymysten kautta:  

• Mitä luovuus kieliopin yhteydessä on käsitteellisesti?  
• Mikä luovuutta määrittää?  
• Missä kulkevat yhtäältä produktiivisuuden ja luovuuden raja, toisaalta luovuuden ja konventionaalistumisen raja?  
• Ovatko syntaktiset ja leksikaaliset innovaatiot luonteeltaan erilaisia?   
• Onko luova kielioppi kielenkäyttäjän intentionaalista toimintaa? 
• Onko kokemus kieliopillisesta luovuudesta jaettua koko kieliyhteisössä?  
• Entä millaisten menetelmien ja aineistojen kautta kielioppiin liittyvää luovuutta voidaan tarkastella? 

Myös muut kielioppiin ja luovuuteen liittyvät tarkastelukulmat ovat tervetulleita.  

Kirjallisuutta

Bergs, Alexander 2019: What, if anything, is linguistic creativity? Gestalt Theory 41:2, 173–183. 

Bergs, Alexander & Kompa, Nikola 2020: Creativity within and outside the linguistic system. Cognitive Semiotics 13:1, 1–21. 

Goldberg, Adele 2019: Explain me this: Creativity, competition, and the partial productivity of constructions. Princeton: Princeton University Press. 

Hartmann, Stefan & Ungerer, Tobias 2024: Attack of the snowclones: A corpus-based analysis of extravagant formulaic patterns. Journal of Linguistics 60:3, 599–634. 

Hoffmann, Thomas & Turner, Mark 2025: Creative Construction Grammar. Elements in Cognitive Linguistics. Cambridge: Cambridge University Press.  

Sampson, Geoffrey 2016: Two ideas of creativity. Martin Hinton (toim.) Evidence. Experiment and argument in linguistics and philosophy of language, 15–26. Bern: Peter Lang. 

Vartiainen, Turo & Säily, Tanja (toim.) 2025: Constructional approaches to creativity and productivity in English. Special Issue 2. English Language & Linguistics. Vol. 29: 2.  

Järjestäjät: Leena Kolehmainen (Helsingin yliopisto) & Tiina Onikki-Rantajääskö (Helsingin yliopisto)

Työpajan ohjelma (abstraktit avautuvat tästä linkistä)

• Työpajan järjestäjät: Työpajan avaus
• Perheiden kielipolitiikka
  • Tuulia Suvanto: Äidinmaito vai avain? Kieli-ideologiat ja metaforat baskin ylläpitämiseen liittyvissä kampanjoissa
  • Polina Vorobeva: The becoming of family language policy: tracing transformations of language ideologies and identities through the mothers’ perezhivaniya
• Kielikoulutuspolitiikka
  • Satu Koistinen: Kielellinen ja kulttuurinen moninaisuus perusopetuksen vieraan kielen opetussuunnitelmassa
  • Hanna Lantto: ”Todistusvalinnassa huomioidaan harvoin lyhyitä kieliä, joten niiden kirjoittaminen olisi yhtä tyhjän kanssa” – Abiturienttien näkemyksiä todistusvalinnan vaikutuksista vieraiden kielten opiskeluun
  • Ilja Moshnikov: Karjalaksi opettamisesta Itä-Suomen yliopistossa: opetussuunnitelmasta ruohonjuuritason kielenkäyttöön
  • Leena Kolehmainen, Philipp Krämer & Ulrike Vogl: Yliopistot kielikoulutuspoliittisina toimijoina: vieraat kielet tiedeorganisaatioiden talousmittareiden viitekehyksessä
• Instituutioiden kielipolitiikka
  • Paula Heikkinen: Kielipolitiikkaa ja välittämisen tiloja ‒ yksikielisen seurakunnan monikielinen arki
• Kielten asema yhteiskunnassa
  • Niko Tynnyrinen: Karjalan kielen institutionaalisen tuen edistysaskeleet ja niiden vastaanotto
  • Lotta Jalava: Vähemmistökielipolitiikan ideologioita ja periaatteita Suomessa ja kansainvälisesti
  • Jan Lindström: Hållbar svenska – kestävää ruotsia?
  • Tiina Onikki-Rantajääskö: Mitä suomen kielen selvityksen jälkeen?
• Hannele Dufva ja Pirkko Nuolijärvi: Kommenttipuheenvuorot ja keskustelua

Työpajan kuvaus

Kielipolitiikalla tarkoitetaan laaja-alaisesti eri mikro-, meso- ja makrotason toimijoiden suunnittelua ja toimenpiteitä, jotka vaikuttavat kieliin, niiden asemaan ja käyttöön yhteiskunnan eri osa-alueilla. Yksilöiden ja perheiden kohdalla kielipolitiikka tarkoittaa usein tiedostamattomia hiljaisia sopimuksia, jotka vaikuttavat eri kielten käyttöön ruohonjuuritasolla. Kotien ulkopuolella muiden eri toimijoiden toteuttamat toimenpiteet julkishallinnossa, koulutuksessa ja työpaikoilla edistävät tai estävät yksilöiden kielellisiä oikeuksia, tasavertaista osallisuutta sekä yhteiskunnan esteettömyyttä, kulttuurista ja taloudellista kestävyyttä tai demokratiaa.

Tässä työpajassa jaetaan asiantuntijuutta laaja-alaisesti ja vaihdetaan näkökulmia ajankohtaiseen suomalaiseen kielitilanteeseen ja kielipolitiikkaan liittyen. Millaisia ongelmia on kielipolitiikan eri tasoilla ja eri osa-alueilla, miten ongelmia pitäisi ratkaista ja kenen? Millaisia yhteisiä tavoitteita eri osapuolilla on, mitä mahdollisia ristivetoja on yhteiskunnassa?

Työpajan tavoitteena on edistää vuoropuhelua kotimaisten ja vieraiden kielten tutkijoiden välillä. Näkökulmat kattavat kielipolitiikan keskeisiä osa-alueita yhteiskunnan kielisuunnittelusta kielikoulutuspolitiikkaan, käännös- ja tulkkauspolitiikkaan, instituutioiden ja työelämän kielellisiin toimenpiteisiin sekä vähemmistö- ja uhanalaisiin kieliin.

Työpajan ohjelma koostuu a) tutkijoiden esitelmistä liittyen kielipolitiikan eri osa-alueisiin ja eri kieliin sekä b) työpajan päättävistä kutsutuista kommenttipuheenvuoroista.

Järjestäjät: Saila Järvinen, Aino Koivisto, Ilona Lindh ja Linda Nurmi (HY)

Työpajan ohjelma (abstraktit päivitetään)

• Ida Henritius: Referointi henkilökuvauksen keinona elämäkerrassa
• Saila Järvinen: Sanomatonta sanoittamassa: toteutumattoman puheen esitys arkikerronnassa
• Ilona Lindh: Kieltenvälinen puheen rekontekstualisointi kerronnallisessa tietokirjallisuudessa
• Linda Nurmi & Aino Koivisto: Puheen esityksen multimodaalisuus Raija Siekkisen tuotannossa
• Pekka Posio: Referoinnista evaluointiin: suoran esityksen muodot ja funktiot puhutussa espanjassa
• Milla Uusitupa: ”Ne o paljo parempia ku oma kyläläiset” – vieraalla äänellä esitetyt kannanotot murrehaastatteluaineistossa

Työpajan kuvaus

Referoinnin kielelliset muodot ja funktiot ovat kiinnostaneet kielentutkijoita pitkään ja laajasti: kielenkäyttöön elimellisesti kuuluvan moniäänisyyden käsitteen esitteli Bahtin (1986 [1953], 1991 [1963]), jonka ajatuksista on versonut monihaarainen tekstienvälisyyteen ja diskurssien kierrättämiseen liittyvän kieliopin ja ilmiöiden tutkimuksen perinne. Puheen esitystä on tarkasteltu niin puhutussa kuin kirjoitetussakin kielessä, ja se on ollut myös kielentutkijoiden kohtaamispaikkana kirjallisuuden- ja tyylintutkijoiden kanssa (Leech & Short 2007 [1981]; ks. myös Koivisto & Nykänen 2013; Tiittula & Nuolijärvi 2013).

Suomalaisessa kielentutkimuksessa puheen esityksen tarkastelussa keskityttiin pitkään suoran ja epäsuoran esityksen välisen kielenainesten mekaanisluonteisen muokkauksen tarkasteluun. Jo varhain kuitenkin havaittiin, että puheen esitykseen kulloinkin käytettävät rakenteet määräytyvät kielenkäyttäjien tilanteisina valintoina, jotka kantavat puhetilanteissa omanlaisiaan merkityksiä (ks. esim. Penttilä 1948: 57–66; Kuiri 1984). Puheen esitystä ja sen erilaisia keinoja on havainnoitu erityisesti kerronnan osana, mutta referointi on laajemminkin kielenkäyttöä läpäisevä ilmiö, jota tarkastelemalla voidaan valottaa erilaisia diskursiivisia ja vuorovaikutuksellisia sekä kielen rakenteeseen ja kielelliseen merkitykseen liittyviä kysymyksiä. Puheen, ajatuksen ja kirjoituksen referoinnin tutkimuksella on potentiaalia avata näkökulmia monenlaisiin aineistoihin: niin puhutun vuorovaikutuksen aineistoihin kuin esimerkiksi kauno- ja tietokirjallisuuteen, erilaisiin asiateksteihin, blogeihin ja muihin verkkoteksteihin, somekeskusteluihin tai vaikkapa journalistisiin aineistoihin teksti- ja ääniversioineen.

1990-luvulta lähtien suomalainen puheen esityksen tutkimus onkin paneutunut ennen kaikkea referoinnin tekstuaalis-pragmaattisiin kysymyksiin. Viime aikoina on tutkittu puheen esityksen käytänteitä ja tehtäviä erilaisissa aineistoissa ja tekstilajeissa, kuten lehtiteksteissä (Haapanen 2017), koulun teksteissä (Paldanius 2019), matkakirjallisuudessa (Lindh 2021) ja tietokirjallisuudessa (Vitikka 2023). Kiinnostusta on herättänyt myös puheen esityksen tyyppien ja kielellisten muotojen suhde kerronnallisten merkitysten rakentumiseen (Peltola 2023; Järvinen 2025; Nurmi 2025). Lähestymistavat ovat moninaiset: puheen esitystä on tarkasteltu esimerkiksi vuorovaikutuslingvistisessä, systeemis-funktionaalisessa ja kognitiivisessa teoriakehyksessä, sosiolingvistisestä, diskurssianalyyttisestä ja toisen kielen oppimisen näkökulmasta ja hyödyntäen muun muassa tekstintutkimuksen ja keskustelunanalyysin menetelmiä.

20 vuotta sitten fennististä referoinnin tutkimusta yhteen koonneen artikkelikokoelman Referointi ja moniäänisyys (Haakana & Kalliokoski 2005) jälkeen selvitämme, miltä näyttää 2020-luvun suomalainen puheen esityksen, tekstienvälisyyden ja moniäänisyyden tutkimus. Kutsumme kaikkia puheen, kirjoituksen ja ajatusten referoinnista kiinnostuneita esittelemään tutkimustaan, joka voi käsitellä referointiin liittyviä ilmiöitä eri kielissä, erilaisista teoreettista näkökulmista ja erilaisissa aineistoissa. Tarkasteltavana voivat olla laajasti esimerkiksi toiseen tekstiin tai puhetilanteeseen viittaamisen ilmiöt, diskurssin moniäänisyyden osoittaminen ja hallinta, referoinnin muodot ja funktiot kerronnassa tai aiemman puheen tai diskurssin rekontekstualisoinnin keinot niin puhutussa, viitotussa kuin kirjoitetussakin kielenkäytössä.

Työpaja koostuu 15–20 minuutin pituisista esitelmistä ja loppukeskustelusta. Pajan yhteinen työskentelykieli on suomi, mutta tutkimusta voi esitellä myös ruotsiksi tai englanniksi.

Lähteet

Bahtin, Mihail M. 1986 [1953]: The problem of speech genres. – Caryl Emerson & Michael Holquist (toim.): Speech genres and other late essays, s. 60–102. Venäjästä englanniksi kääntänyt Vern W. McGee. Austin: University of Texas Press.

Bahtin, Mihail M. 1991 [1963]: Dostojevskin poetiikan ongelmia. Venäjästä suomeksi kääntäneet Paula Nieminen ja Tapani Laine. Helsinki: Orient Express.

Haakana, Markku & Kalliokoski, Jyrki (toim.) 2005: Referointi ja moniäänisyys. Tietolipas 206. Helsinki: SKS.

Haapanen, Lauri 2017: Quoting practices in written journalism. Helsinki: Helsingin yliopisto.

Järvinen, Saila 2025: Dramaattinen suora esitys käsitteistyksenä ja kerrontana. Dissertationes Universitatis Helsingiensis 425/2025. Helsinki: Helsingin yliopisto.

Koivisto, Aino & Nykänen, Elise (toim.) 2013: Dialogi kaunokirjallisuudessa. Tietolipas 242. Helsinki: SKS.

Kuiri, Kaija 1984: Referointi Pohjois-Karjalan ja Kainuun murteissa. Helsinki: SKS.

Leech, Geoffrey N. & Short, Michael H. 2007 [1981]: Style in fiction. A linguistic introduction to English fictional prose. 2., uudistettu painos. London: Longman.

Lindh, Ilona 2021: Matkasta kertomus. Kielen ja kerronnan keinot omakohtaisessa matkakertomuksessa. Helsinki: Helsingin yliopisto.

Nurmi, Linda 2025: Vapaa suora esitys ja puheäänen ruumiillistuminen Marguerite Durasin romaanissa Les Yeux bleus cheveux noirs. – Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti Avain 22 (4), s. 24–41.

Paldanius, Hilkka 2019: Selostuksesta tulkintoihin: aineistojen esittäminen lukiolaisten historian esseissä. – Virittäjä 123, s. 347–372.

Peltola, Rea 2023: Verbalizing animal inner speech. – Journal of Pragmatics 2017, s. 109–122.

Penttilä, Aarni 1948: Referaatista l. selosteesta. – Virittäjä 52, s. 48–69.

Tiittula, Liisa & Nuolijärvi, Pirkko (toim.) 2013: Puheen illuusio suomenkielisessä kaunokirjallisuudessa. Helsinki: SKS.

Vitikka, Elina 2023: Referointi rajatyönä. Virheellisten terveysväitteiden kumoaminen tietokirjallisuudessa. – Sananjalka 65, s. 173–195.

Järjestäjät: Jenni Räikkönen (Helsingin yliopisto), Kirsi Sandberg (Tampereen yliopisto) & Eero Voutilainen (Helsingin yliopisto)

Työpajan ohjelma (abstraktit päivitetään)

• Kimmo Elo: ”RollingLDA” työkaluna topiikkien pitkän aikavälin muutosten havainnoimiseksi: esimerkkinä eduskuntakeskustelut perusoikeuksiin liittyen 1960–2025
• Johanna Isosävi & Eero Voutilainen: Välihuutojen tutkiminen pöytäkirjojen avulla: vertailussa Suomen eduskunta, Ranskan Assemblée nationale ja Saksan Bundestag
• Anna Ristilä: Topics, Languages, and Emotions in Finnish Parliamentary Plenary Speech: A Topic Landscape Perspective
• Krista Leipivaara: Tasa-arvoiseen kielenkäyttöön liittyvät kieli-ideologiat: aineistona Belgian, Ranskan ja Sveitsin parlamenttien keskustelupöytäkirjat
• Janne Kröger: Metapragmaattinen tietoisuus ja metapragmaattinen regimentaatio tulokulmina diskurssiin: tapaukset ”Ermächtigung” ja ”Ausnahmezustand” Saksan liittopäivien koronatoimidebateissa
• Leena Manninen: Sananvapausdiskurssit kansanedustajien täysistuntopuheenvuoroissa vuosina 2023–2025
• Päivikki Karhula: Täysistuntojen puheenvuorojen käyttö avoimena datana eduskunnan uudistetussa verkkopalvelussa
• Jenni Räikkönen: Vastuu Suomen eduskunnan ja Iso-Britannian parlamentin alahuoneen puheenvuoroissa 2020–2025
• Kirsi Sandberg: Parlamentaarisen retoriikan muutoksen tutkiminen täysistuntopöytäkirjoista: yhdyssanat ajassa, hallituksessa ja oppositiossa
• Eero Voutilainen: Täysistuntopöytäkirjat aineistona vuorovaikutuksen normien ja ohjailun tutkimuksessa

Työpajan kuvaus

Parlamenteissa pidetyt puheenvuorot ovat keskeinen osa edustuksellista demokratiaa. Ne voivat potentiaalisesti saavuttaa laajankin yleisön, jolloin niissä tehdyt kielelliset valinnat voivat vaikuttaa esimerkiksi käsityksiimme yhteiskunnasta ja muista ihmisistä (van Dijk 1995). Parlamentti-istunnot ja sen erilaiset institutionaaliset puheenvuorotyypit muodostavat toisaalta omaleimaiset deliberatiiviset genret, joita luonnehtivat monitahoiset normit, useat samanaikaiset yleisöt ja erilaiset retoriset tavoitteet (ks. esim. Ilie 2017).

Suomessa eduskunnan täysistunnon videotallenteita ja keskustelupöytäkirjoja on toistaiseksi hyödynnetty kielentutkimuksessa vasta vähän (ks. Sandberg 2025). Niistä tehty tutkimus onkin painottunut lähinnä yhteiskuntatieteelliseen tutkimukseen. Kansainvälisesti pöytäkirjakorpuksia tutkitaan aktiivisesti, ja myös Suomessa on nykyään tutkijoiden käytettävissä huomattavan laajat ja pitkälle historiaan ulottuvat digitoidut tekstiaineistot eduskunnan täysistunnon keskusteluista. Viime vuosikymmeniltä kielentutkija voi hyödyntää editoitujen transkriptioiden lisäksi suorien verkkolähetysten videotallenteita tarkempaa puheen analyysia varten.1

Parlamenttiaineistojen kielitieteellinen tutkimus tarjoaa tietoa niin parlamenteissa käytetystä kielestä kuin niitä ympäröivästä yhteiskunnasta (Tyrkkö ja Kotze 2023: 1). Kun yhteiskuntatieteellinen tutkimus keskittyy usein siihen, mistä parlamentissa puhutaan, kielitieteilijä haluaa tietää, miten puhutaan. Aineiston käyttö kielitieteellisessä tutkimuksessa ei kuitenkaan ole aina täysin ongelmatonta. Esimerkiksi erot kirjaamisen käytännöissä eri maissa aiheuttavat haasteita kielten vertailulle. Lisäksi pöytäkirjatoimistoissa tehty editointityö herättää kysymyksiä siitä, tarjoaako tutkimus todella tietoa parlamentissa käytetystä kielestä vai pikemminkin pöytäkirjojen kielestä (ks. esim. Slembrouck 1992; Voutilainen 2023).

Parlamentti-istuntojen videotallenteiden ja pöytäkirjojen tutkimuskäyttöön keskittyvän työpajan päätavoite on koota yhteen eri tutkimusperinteistä tulevia ja erilaisia menetelmiä hyödyntäviä tutkijoita ja tutkimusryhmiä esittelemään työtään, jakamaan kokemuksiaan ja pohtimaan aineistojen käyttömahdollisuuksia kielentutkimuksessa. Kutsumme työpajan osallistujiksi diskurssista ja parlamentaarisesta retoriikasta kiinnostuneita tutkijoita. Esitelmiä voi pitää suomeksi ja englanniksi, ja työskentelemme joustavan monikielisesti. Esitelmät voivat kytkeytyä eri maiden parlamenttikeskusteluihin tai niistä toimitettuihin pöytäkirjoihin. Ne voivat myös olla moni- tai poikkitieteisiä. Esitelmät voivat käsitellä esimerkiksi seuraavanlaisia kysymyksiä:

• Millaiset menetelmät soveltuvat pöytäkirjakorpusten tutkimukseen?
• Millaisia kielentutkimuksen kysymyksiä voidaan tutkia istuntojen videotallenteista?
• Millainen on istunnon ja siitä tehdyn virallisen keskustelupöytäkirjan suhde? Millaisia rajoituksia pöytäkirjojen kirjaamiskäytännöt asettavat tutkimukselle?
• Miten eri parlamenteista ja eri aikoina tuotetut keskustelu- ja pöytäkirja-aineistot vertautuvat toisiinsa?

Lähteet

Ilie, Cornelia 2017: Parliamentary debates. – Ruth Wodak & Bernhard Forchtner (toim.), The Routledge Handbook of Language and Politics s. 309– 325 London: Routledge.

Sandberg, Kirsi 2025: Eduskunnan täysistuntopöytäkirjat, ajankohtainen parlamentaarisen kielen aineisto – Virittäjä 129(4), 558–565. https://doi.org/10.23982/vir.176095

Slembrouck, Stef 1992: The Parliamentary Hansard “Verbatim” Report: The Written Construction of Spoken Discourse. – Language and Literature: International Journal of Stylistics 1(2): 101–19. https://doi.org/10.1177/096394709200100202.

Tyrkkö, Jukka – Kotze, Haidee 2023: Perspectives on parliamentary discourse : From corpus linguistics to cultural analytics. – Jukka Tyrkkö, Minna Korhonen & Haidee Kotze (toim.), Exploring Language and Society with Big Data: Parliamentary Discourse Across Time and Space space s. 1–16. John Benjamins Publishing Company.

Van Dijk, T. A. (1995). Aims of Critical Discourse Analysis. – Japanese Discourse 1: 17–27.

Voutilainen, Eero 2023: Written representation of spoken interaction in the official parliamentary transcripts of the Finnish Parliament. – Frontiers in Communication 8. https://doi.org/10.3389/fcomm.2023.1047799

Järjestäjät: Harri Kettunen (Helsingin yliopisto) & Tiina Onikki-Rantajääskö (Helsingin yliopisto)

Työpajan ohjelma (abstraktit avautuvat tästä linkistä)

• Harri Kettunen & Tiina Onikki-Rantajääskö: Mitä kyselyt, termipankin tilastot ja käytännön kokemukset kertovat kielitieteen termityöstä?
• Maija Hirvonen & Anna Vatanen: Langnetin kokemuksia ja näkymiä termityöhön: Termityö osana kielialojen tohtoriopintoja
• Anne Mäntynen: Termityö ja tutkijoiden aktivointi: käytännön kokemuksia ja vinkkejä yhdeltä erikoisalalta
• Paneeli ja keskustelua, pj:t. Harri Kettunen & Tiina Onikki-Rantajääskö: Termityö osana tutkijan arkea: kokemuksia ja ideointia

Työpajan kuvaus

Termit ovat tärkeitä, koska niiden osoittamiin käsitteisiin kiteytyy tieteellistä tietoa ja tulkintakehyksiä. Kielet ovat kielitieteessä sekä tutkimuskohteita että metakieltä, jolla kuvataan kielenilmiöitä. Kielitieteessä on runsaasti tieteellistä käsitteistöä ja eri tutkimussuuntaukset käyttävät osin samojakin termejä eri tavoin. Laajasti käytetytkin termit voivat olla typologisen tulkinnan kannalta ongelmallisia. Kielitieteellisen ajattelun ja tieteellisten diskurssien ymmärtämiseksi on tärkeää, että kielitieteen termitietoa on laajasti ja avoimesti saatavilla. Monitieteistä ja tieteidenvälistä tutkimusta hyödyttää se, että eri tieteenalojen termitietoa kootaan yhteen Tieteen termipankkiin. Lisäksi keskeisenä tavoitteena on helpottaa tieteen monikielisyyttä tarjoamalla käypiä käännösvastineita sekä termitietoa suomeksi ja mahdollisuuksien mukaan muillakin kielillä. 

Kielitiede onkin ollut alusta, vuodesta 2012 saakka mukana Tieteen termipankissa. Kielitieteeseen on karttunut yli 5 000 käsitesivua, ja sen rajoitettuun talkoistamiseen on osallistunut yli 250 tutkijaa ja yliopiston opettajaa. Asiantuntijoiden aktiviteetti vaihtelee kuitenkin suuresti, viime vuosina vain keskimäärin 10 henkilöä on kartuttanut kielitieteen sisältöjä vuosittain. Käsitesivuista 45 prosentista puuttuukin määritelmä, ja lisää käsitesivuja tarvittaisiin vielä runsaasti käytetyistäkin termeistä. 

Tässä työpajassa keskustellaan siitä, miten termityö saataisiin paremmin osaksi opetusta, tutkimusjulkaisemista ja väitöskirjatutkimusta. Harri Kettunen ja Tiina Onikki-Rantajääskö erittelevät alustuksessaan tarkemmin termityön saavutuksia ja aukkopaikkoja ja esittelevät syksyllä 2025 järjestettyjen käyttäjä- ja asiantuntijakyselyn tuloksia. Maija Hirvonen ja Anna Vatanen tarkastelevat kielitieteen termityötä ja sen mahdollisuuksia Langnet-verkoston näkökulmasta. Anne Mäntynen tuo esiin niitä monia käytännön tutkimus- ja julkaisutoiminnan näkökulmia, joista termityö on relevanttia. Hän myös esittelee toteutuneen termityön hyviä käytänteitä. Työpajan päättää paneeli, jossa etsitään mahdollisuuksia termityön entistä parempaan organisoitumiseen nykyisen kiivastahtisen yliopistoarjen keskellä.