Skip to content

Ilmastolain päivitysohjeet poliitikoille: pieni pintaremontti ei riitä, myös perustuksia on vahvistettava

Kati Kulovesi, Tuula Honkonen, Antti Belinskij ja Vilja Johansson. This was first published in the 2035Legitimacy blog.

Hallituksen esitys uudeksi ilmastolaiksi on menossa eduskunnan käsittelyyn tammikuussa 2022. Tässä blogissa arvioimme lausunnoilla ollutta lakiehdotusta eri maiden ilmastolaeista ja -oikeudenkäynneistä saatujen kokemusten näkökulmasta.

Mikä ilmastolaki ja miksi sitä uudistetaan?

Luonnos hallituksen esitykseksi uudeksi ilmastolaiksi oli lausuntokierroksella syyskesällä 2021. Lausuntoja tuli hurja määrä: noin 450 kappaletta.

Uusi laki korvaisi alkuperäisen, vuodesta 2015 voimassa olleen ilmastolain. Suomen nykyinen ilmastolaki on usean muun maan ilmastolakien tavoin niin sanottu puitelaki. Siinä säädetään ilmastopolitiikan tavoitteista sekä valtion viranomaisten tehtävistä ilmastopolitiikan suunnittelussa ja seurannassa.  Lain keskeisiä elementtejä ovat valtioneuvostossa laadittavat ilmastosuunnitelmat sekä ilmastovuosikertomus, jonka avulla suunnitelmien ja lain tavoitteiden toteutumista seurataan. Lisäksi laki sisältää määräyksen riippumattomasta tieteellisestä asiantuntijaelimestä eli Suomen ilmastopaneelista. Varsinaisista päästövähennystoimista säädetään muualla lainsäädännössä eikä laki aseta velvoitteita kansalaisille tai muille yksityisille toimijoille.

Kokonaisuudistuksessa ilmastolakiin kirjattuja päästövähennystavoitteita on tarkoitus kiristää ottaen huomioon Pariisin ilmastosopimus ja Marinin hallitusohjelmaan tehty kirjaus, jonka mukaan Suomi on hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä ja hiilinegatiivinen nopeasti sen jälkeen.

Kesällä julkaistu luonnos uudeksi ilmastolaiksi sisältää useita parannuksia aikaisempaan ilmastolakiin verrattuna. Olennaisin uudistus on ilmastotavoitteiden kiristäminen sekä välitavoitteiden lisääminen. Samalla lain ohjausvaikutusta pyritään vahvistamaan sisällyttämällä maankäyttösektori ilmastolain mukaiseen suunnittelujärjestelmään. 

Uusi ilmastolaki velvoittaisi myös kunnallisia viranomaisia ilmastolain tavoitteiden toteutumisen edistämiseen. Edelleen sillä pyritään vahvistamaan eri tahojen osallistumista ilmastopolitiikan suunnitelmien valmisteluun. Merkittävä uudistus on lisäksi ehdotettu säännös muutoksenhausta ilmastosuunnitelmiin.

Ensimmäinen hallituksen esitys uudeksi ilmastolaiksi on määrä antaa eduskunnalle tammikuussa 2022. Muutoksenhakua ja kuntia koskevat ehdotukset vaativat lausuntokierroksen perusteella lisävalmistelua ja ne annetaan syksyllä 2022.

Ilmastotavoitteiden tulee pohjautua tieteeseen

Tärkeintä ilmastolakiuudistuksessa on päästötavoitteiden kiristäminen. Nykyisen ilmastolain mukaan Suomen tulee vähentää päästöjään vähintään 80 prosenttia vuoden 1990 tasosta vuoteen 2050 mennessä. Tämä tavoite on kuitenkin auttamattomasti vanhentunut lain voimaantulon jälkeen hyväksytyn Pariisin sopimuksen sekä myös EU:n ilmastolain myötä. 

Uusien ilmastotavoitteiden kirjaamisella lakiin on tärkeä merkitys. Vain lakiin kirjattuna ilmastotavoitteet antavat puitteet yli vaalikausien vakaana jatkuvalle ilmastopolitiikalle. Ne tarjoavat myös sekä kansalaisille että yhteisöille riittävän selkeän signaalin välttämättömästä muutoksesta kohti ilmastokestävää yhteiskuntaa. 

Tavoitteiden osalta lakiehdotus saa kohtuullisen hyvän arvosanan. Siinä ehdotetaan vähintään 60 prosentin päästövähennystä 2030 mennessä, vähintään 80 prosentin vähennystä 2040 mennessä ja vähintään 90 prosentin päästövähennystä vuoteen 2050 mennessä pyrkien 95 prosenttiin. Lisäksi tavoitteena on hiilinielujen vahvistaminen.

Parannusta aiempaan on myös se, että uudet päästövähennystavoitteet perustuvat Suomen lakisääteisen ilmastopaneelin eli riippumattoman asiantuntijaelimen ehdotukseen. Niiden taustalta löytyy tieteellinen analyysi, jossa paneeli on arvioinut Suomen kansainvälisesti oikeudenmukaista osuutta Pariisin sopimukseen sisältyvän ja ilmastopolitiikan tämänhetkisen kulmakiven muodostavan  1,5 asteen tavoitteen mukaisesta globaalista hiilibudjetista. 

Lausunnoissaan esimerkiksi tietyt ympäristöjärjestöt, Sitra ja Syke ehdottivat tiukempia tavoitteita. Itse ehdotamme, että lakiin olisi hyvä sisällyttää tavoitteiden säännöllinen tarkastelu ja tavoitteiden riittävyyttä tulisi arvioida myös ylisukupolvisen oikeudenmukaisuuden näkökulmasta.

Onko uusi ilmastolaki oikeudenmukainen lasten ja tulevien sukupolvien näkökulmasta?

Uuteen ilmastolakiin ehdotetaan välitavoitteita vuosille 2030 ja 2040. Tämä on selvä parannus verrattuna nykyiseen ilmastolakiin, joka sisältää vain pitkän aikavälin eli vuoden 2050 päästövähennystavoitteen. Käytännön kokemusten valossa on selvää, ettei kauas tulevaisuuteen sijoittuvan päästötavoitteen asettaminen yksinään riitä vauhdittamaan tarvittavaa muutosta. Hallituksilla on tapana lykätä päästövähennystoimia tavalla, joka vaarantaa lasten ja tulevien sukupolvien perus- ja ihmisoikeuksia. 

Ylisukupolvinen oikeudenmukaisuus näytteleekin jatkuvasti tärkeämpää roolia ilmastokeskustelussa. Ilmastolakiluonnoksesta annetuissa lausunnoissa useat toimijat korostivat sukupolvien välistä oikeudenmukaisuutta sekä lasten ja nuorten erityisaseman huomioon ottamista. 

Päästövähennysten oikeudenmukainen jaksottaminen eri vuosikymmenille on keskeinen keino toteuttaa sukupolvien välistä oikeudenmukaisuutta.  Tämä käy ilmi myös Saksan perustuslakituomioistuimen huhtikuussa 2021 antamassa  Neubauer et. al -ratkaisusta. Tuomioistuimen mukaan Saksan ilmastolaki loukkasi maan perustuslakia, koska käytettävissä olevaa ns. hiilibudjettia ei ollut jaoteltu oikeudenmukaisessa suhteessa nykyisten ja tulevien sukupolvien välille. Tuomioistuimen mukaan yhden sukupolven ei voida sallia käyttävän suurta osaa jäljellä olevasta hiilibudjetista, mikäli tämän seurauksena tulevien sukupolvien toteutettavaksi jää radikaaleja päästöleikkauksia ja nämä joutuvat tästä syystä merkittävästi rajoittamaan vapauksiaan. Tuomioistuin määräsi Saksan hallituksen siksi muuttamaan maan ilmastolakia ottaen huomioon myös vuoden 2030 jälkeen tarvittavat päästövähennykset.

Ylisukupolvisen oikeudenmukaisuuden näkökulmasta välitavoitteiden sisällyttämien Suomen uuteen ilmastolakiin on ensiarvoisen tärkeää. Ehdotettuja tavoitteita ei kuitenkaan ole tieteellisesti analysoitu tästä näkökulmasta – ylisukupolvinen oikeudenmukaisuus on kaikkiaan yllättävän tuore näkökohta tieteellisessä keskustelussa. Lasten ja nuorten huoli ilmastonmuutoksesta on suuri ja perusteltu. Maailmalla on käynnissä useita oikeudenkäyntejä ja muita oikeudellisia prosesseja, joissa lapset ja nuoret kyseenalaistavat ilmastotoimien riittävyyden muun muassa perus- ja ihmisoikeusperusteella. Olisi tärkeä varmistaa, että myös Suomen uusi ilmastolaki on kestävällä pohjalla ylisukupolvisen oikeudenmukaisuuden näkökulmasta.

Ilmastotavoitteiden tarkastelu ja päivittäminen tieteen valossa? 

Ilmastopolitiikan historia osoittaa, että ilmastonmuutokseen liittyvä tieteellinen tieto, teknologiset ratkaisut sekä poliittinen ilmapiiri kehittyvät jatkuvasti. Sekä Pariisin sopimuksessa että sitä toimeenpanevassa EU:n lainsäädännössä tärkeää roolia näyttelevät säännöllisesti toistuvat tarkasteluprosessit, joiden puitteissa ilmastotavoitteiden riittävyyttä arvioidaan parhaan tieteellisen tiedon valossa. Pariisin sopimuksessa tämä mekanismi tunnetaan nimellä maailmanlaajuinen tarkastelu ja ensimmäinen on määrä viedä päätökseen vuonna 2023.

Suomen uudesta ilmastolakiehdotuksesta – kuten myös useista muista kansallisista ilmastolaeista – vastaava takastelumekanismi puuttuu. Ilmastotavoitteiden arviointi mainitaan kyllä lausunnolla kiertäneen hallituksen esityksen perusteluissa, mutta itse laista puuttuu tähän liittyvä konkreettinen määräys. Tämä voi osoittautua ongelmalliseksi muun muassa ylisukupolvisen oikeudenmukaisuuden näkökulmasta. Uuteen ilmastolakiin olisi siksi hyvä lisätä määräykset tavoitteiden säännöllisestä, systemaattisesta ja tieteelliseen tietoon perustuvasta tarkastelusta. 

Ilmastosuunnitelmien laatimista ja seurantaa koskeva järjestelmä sisältää heikkouksia

Ilmastolaissa keskeistä roolia näyttelevät ilmastosuunnitelmat, joiden tehtävänä on taata lakisääteisten päästövähennystavoitteiden toteutuminen.  Suunnitelmissa määritellään ilmastopolitiikan tarkemmat tavoitteet sekä toimet niiden saavuttamiseksi eri hallinnonaloilla. 

Nykyisessä ilmastolaissa valtioneuvosto velvoitetaan laatimaan keskipitkän ja pitkän aikavälin ilmastosuunnitelmat sekä ilmastonmuutokseen sopeutumisen suunnitelma. Uuden lakiehdotuksen mukaan  suunnittelujärjestelmään lisätään maankäyttösektorin suunnitelma. Jälkimmäinen on tervetullut lisäys suunnittelujärjestelmään, mutta lausuntokierroksen yhteydessä sen yksityiskohdista esitettiin perusteltua kritiikkiä.

Sekä nykyisessä että ehdotetussa laissa on tiettyjä rakenteellisia heikkouksia liittyen ilmastosuunnitelmiin. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, ettei nykylain mukaan kymmenen vuoden välein laadittavaa pitkän aikavälin ilmastosuunnitelmaa ole yli kuusi ja puoli vuotta lain voimaantulon jälkeen laadittu eikä edes valmisteltu. Kun nykylaista puuttuvat välitavoitteet, pitkän aikavälin suunnitelma olisi käytännössä keskeinen keino toteuttaa ylisukupolvista oikeudenmukaisuutta. Ensimmäisen pitkän aikavälin ilmastosuunnitelman lykkääminen viimeiseen mahdolliseen hetkeen on lasten ja nuorten oikeuksien sekä kasvavan ilmastohuolen valossa vähintäänkin kyseenalaista. Ylipäätään sekä nykyinen että ehdotettu uusi ilmastolaki näyttävät  mahdollistavan jopa lain tavoitteet vaarantavan viivyttelyn suunnittelu- ja seurantajärjestelmän toimeenpanossa.

Nykylaki jättää myös varsin avoimeksi sen, mitä tapahtuu, ellei suunnitelmia toteuteta tai ne eivät ole linjassa lakiin sisältyvien päästövähennystavoitteiden kanssa. Uuden lain mukaan valtioneuvoston olisi seurattava lain tavoitteiden toteutumista ja päätettävä tarvittavista lisätoimista. Mitään ulkopuolista valvontamekanismia tai oikeusturvakeinoja järjestelmään ei lakiehdotuksen mukaan kuitenkaan sisälly. Mielestämme ehdotettua uutta järjestelmää tulisikin tältä osin terävöittää vielä lisää ilmastolain jatkovalmistelussa. 

Riippumaton tieteellinen arvio ilmastovuosikertomuksesta ja lisätoimien tarpeesta

Ilmastosuunnitelmien toteutumista seurataan valtioneuvoston eduskunnalle antaman ilmastovuosikertomuksen kautta. Vuosikertomuksen tärkeää merkitystä korostaa apulaisoikeuskanslerin ratkaisu koskien viivästystä ilmastovuosikertomuksen toimittamisessa. Apulaisoikeuskanslerin mukaan ilmastovuosikertomuksella on “merkittävä rooli eri hallinnonalojen toimenpiteiden suunnittelun, yhteensovittamisen ja yhteistyön kehittämisen kannalta.” Lisäksi apulaisoikeuskansleri korostaa, että Suomen valtiojärjestyksen “perusteisiin kuuluu turvata jokaisen oikeus osallistua tätä elintärkeää kysymystä koskevaan keskusteluun, ja ilmastolain suunnittelu ja raportointi on yksi sen keinoista.”

Ehdotus uudeksi ilmastolaiksi vahvistaa ilmastovuosikertomuksen sääntelyä tietyiltä osin. Kertomukseen tulisi esimerkiksi jatkossa sisällyttää arvio nykyisten ja suunniteltujen ilmastotoimien riittävyydestä  seuraavan 15 vuoden ajalle asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi.

Ilmastotavoitteiden toteutumista seuraavaa järjestelmää olisi eräiden muiden maiden käytäntöjä seuraillen kuitenkin hyvä vahvistaa myös siten, että iImastopaneelille annettaisiin lakisääteinen rooli ilmastovuosikertomuksen ja erityisesti mahdollisten lisätoimien tarpeen arvioinnissa. Nykyisen lakiehdotuksen mukaan ilmastopaneeli antaa lakisääteiset lausunnot ilmastosuunnitelmista ja mahdollisesti muista asiakirjoista tai ympäristöministeriön pyynnöstä myös ilmastopolitiikan ajankohtaisiin tietotarpeisiin liittyen.

Paneelin olisi perusteltua antaa riippumattoman tieteellinen arvio myös jokaisesta hallituksen ilmastovuosikertomuksesta ja arvion tulisi olla osa ilmastovuosikertomuksen käsittelyä eduskunnassa. Näin sekä eduskunta että suuri yleisö saisivat riippumattoman arvion siitä, miten Suomen ilmastopolitiikka suhteutuu ilmastolain tavoitteisiin ja onko siinä olennaisia puutteita. Ilmastopolitiikan historia osoittaa selvästi, että ilmastotavoitteiden ja ilmastotoimien välillä on yleensä merkittävä ns. toimenpidekuilu – politiikkatoimet eivät ole linjassa asetettujen ilmastotavoitteiden kanssa. 

Muutoksenhaku ja oikeusturvakeinot ensiarvoisen tärkeitä

Ilmastolain haasteena on, että siihen kirjattujen ilmastotavoitteiden oikeudellinen merkitys on hyvin rajallinen. Tällä hetkellä oikeudelliset keinot sen varmistamiseksi, että laissa määritellyt ilmastotavoitteet saavutetaan, ovat vaatimattomat. 

Tuore kansainvälinen oikeuskäytäntö osoittaa, että tuomioistuimilla voi olla merkittävä rooli hallitusten ilmastotoimien arvioinnissa ja niiden lainmukaisuuden varmistamisessa. Esimerkiksi Hollannissa, Irlannissa, Ranskassa ja Saksassa tuomioistuimet ovat määränneet hallitukset kiristämään ilmastotoimia. Irlannissa kyse oli nimenomaan siitä, ettei hallituksen ilmastosuunnitelma ollut linjassa maan ilmastolaissa asetettujen päästövähennystavoitteiden kanssa. 

Suomen oikeusjärjestelmässä mahdollisuudet vastaaviin oikeudenkäynteihin ja ilmastotoimien tuomioistuinkontrolliin ovat tällä hetkellä rajalliset. Esimerkiksi kansalaisjärjestöjen ajamat ryhmäkanteet eivät Suomessa ole mahdollisia ympäristöasioissa. Lisäksi valitusoikeuden kytkeminen valittajan etuihin ja oikeuksiin oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa (HOL) tekee ilmastolakiin perustuvan valituksen menestymisen tai edes käsittelyn epätodennäköiseksi. Kuten korkeimman hallinto-oikeuden lausunnossa ilmastolakiehdotuksesta todetaan, HOL:n asianosaiskäsitettä ja viranomaisen valitusoikeutta tulkitaan käytännössä yleensä suppeasti. Ilmastolain mukaiset suunnitelmat eivät vallitsevan näkemyksen mukaan vaikuta yksittäisten kansalaisten tai muiden toimijoiden etuihin ja oikeuksiin tavalla, joka loisi näille valituksen menestymiseen tarvittavan asianosaisaseman. 

Ilmastolakiehdotuksessa otettiin suhteessa muutoksenhakuun askeleita parempaan suuntaan. Ehdotuksen 22 §:n 1 momentti selkeyttäisi ensinnäkin sitä, että ilmastolain mukaisiin valtioneuvoston päätöksiin voi hakea muutosta korkeimmalta hallinto-oikeudelta HOL:n mukaisesti. Toiseksi lakiehdotuksen mukaan mm. ELY-keskuksilla, ympäristöjärjestöillä ja -säätiöillä sekä saamelaiskäräjillä ja kolttien kyläkokouksella olisi jatkossa valitusoikeus ilmastolain mukaisista valtioneuvoston päätöksistä. 

Ilmastolakiehdotuksessa annetuissa lausunnoissaan useat eri tahot pitivät valitusoikeuden laajennusta tervetulleena ja ehdottivat muutoksenhakuun oikeutettujen joukon laajentamista vielä lisää. Vastakkaisella kannalla oli oikeusministeriö, jonka mielestä “ilmastolain nojalla laadittavat valtakunnalliset suunnitelmat eivät ole mitään tahoa sillä tavalla suoraan velvoittavia, oikeuttavia tai edunsuovia, että niihin tulisi tai voitaisiin liittää valitusoikeus.” Maailmalla räjähdysmäisesti lisääntyvien ilmasto-oikeudenkäyntien valossa tämä näyttäytyy varsin konservatiivisena kantana. Eri Euroopan maiden – etunenässä Hollannin – tuomioistuimet ovat omaksuneet tulkinnan, jonka mukaan valtiolla on ilmastonmuutokseen liittyviä velvollisuuksia kansalaisia kohtaan ja tuomioistuin voi puuttua tästä oikeussuhteesta johtuvan velvollisuuden laiminlyöntiin.

Ilmastolakiehdotuksen ja HOL:n perusteella ilmastolain mukaisista valtioneuvoston päätöksistä voi valittaa niiden lainvastaisuuden perusteella. Hallituksen esityksen luonnoksessa mainitaan esimerkkinä valitusperusteesta ainoastaan menettelyvirheeseen perustuva valitus. Korkein hallinto-oikeus tuo kuitenkin lausunnossaan selvästi esille, että päätöksen laillisuuden arviointi perustuu sekä sisällöllisisiin että menettelyllisiin näkökohtiin.  Se toteaa, että uusi laki avaisi mahdollisuuden valittaa päätöksestä myös esimerkiksi sillä aineellisella perusteella, että suunnitelma on riittämätön Suomen kansainvälisten velvoitteiden täyttämiseksi. Tämä olisi mielestämme kansainvälisten esimerkkien valossa erittäin tärkeä parannus nykytilaan, ja sen tulisi käydä nykyistä selkeämmin ilmi lakiehdotuksesta. 

WWF tuo lausunnossaan esille,  että lakiehdotuksen perusteella jäisi edelleen ratkaisematta, miten järjestöt ja kansalaiset voivat saattaa oikeuden tutkittavaksi viranomaistoiminnan lainmukaisuuden, mikäli viranomainen laiminlyö ilmastolain 5 §:n mukaisen velvollisuuden edistää ilmastotavoitteiden ja -suunnitelmien toteutumista. Lisäksi esimerkiksi ilmastosuunnitelman tai -vuosikertomuksen laatimatta jättäminen tai myöhästyminen eivät ole asioita, joista valtioneuvosto tekisi valituskelpoisen päätöksen. Näiltä osin kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle tai oikeuskanslerille tai näiden laillisuusvalvojien oma-aloitteinen puuttuminen jäisi edelleen ainoaksi keinoksi varmistaa ilmastolain noudattaminen. Kuten yllä todettiin, apulaisoikeuskansleri onkin jo puuttunut vuosien viiveeseen ensimmäisen ilmastovuosikertomuksen laatimisessa.  

Muutoksenhakusäännöksen sisällyttäminen ilmastolakiin on kaikkiaan ensiarvoisen tärkeää. Tämä osa uudesta ilmastolaista on tarkoitus valmistella uudelleen ja tuoda eduskunnan käsittelyyn vasta syksyllä 2022. 

Oikeudenmukainen siirtymä jäänyt pois lakiluonnoksesta

Ilmastolakiin ehdotettujen uusien ilmastotavoitteiden toteuttaminen muokkaa suomalaista yhteiskuntaa monin eri tavoin. Tämä korostaa tarvetta ottaa huomioon ilmastotoimien yhteiskunnalliset vaikutukset ja varmistaa reilu siirtymä (just transition) ilmastokestävään hyvinvointiyhteiskuntaan. Reilu siirtymä mainitaan myös Pariisin sopimuksessa.

Reilun siirtymän käsite on monimuotoinen. Marinin hallituksen ohjelmassa se määritellään seuraavasti: ”päästövähennystoimet toteutetaan sosiaalisesti ja alueellisesti oikeudenmukaisesti ja niin, että kaikki yhteiskunnan osa-alueet ovat mukana”. Lisäksi hallitusohjelmassa mainitaan, että ilmastotoimien tulee olla yhteiskunnan kokonaisedun mukaisia ja kaikkien kansalaisten hyväksyttävissä.

Ilmastolakiehdotuksen mukaan suunnittelujärjestelmän tavoitteena on osaltaan varmistaa ilmastotoimien oikeudenmukaisuus ja kestävä kehitys (2 §). Lakiluonnoksen perustelujen mukaan ilmastotoimien sisällöllinen oikeudenmukaisuus kattaa reilun siirtymän. Lakiehdotuksen teksti tai sen perustelut eivät kuitenkaan sisällä tarkempaa reilun siirtymän määritelmää. 

Kansainvälisessä vertailussa muutamista ilmastolaeista löytyy täsmällisempiä säännöksiä reilusta siirtymästä, tärkeimpinä esimerkkeinä  Skotlannin 2019 ja Espanjan 2021 ilmastolait. Skotlannin ilmastolaki täsmentää reilun siirtymän käsitettä ja velvoittaa hallituksen selvittämään viiden vuoden määräajoin, miten reilun siirtymän periaatteet on otettu huomioon sen laatimissa ilmastosuunnitelmissa. Lisäksi Skotlantiin perustettiin oikeudenmukaisen siirtymän komissio, joka koostuu kahdestatoista eri eturyhmien edustajasta ja jonka tehtävänä on neuvoa hallitusta reilun siirtymän kysymyksissä.

Reilua siirtymää koskevan tarkemman säännöksen sisällyttämistä Suomen ilmastolakiin kannattaisi harkita. 2035Legitimacy-hankkeen lähtökohtana on, että ilmastopolitiikan ja ilmastotoimien legitimiteetti ja oikeudenmukaisuus ovat keskeisiä yhteiskunnallisia haasteita. Reilun siirtymän säännöksen avulla voitaisiin täsmentää, mitä ilmastotoimien sosiaalisella oikeudenmukaisuudella tarkoitetaan, ja luoda menettelyjä, joiden turvin oikeudenmukainen siirtymä ilmastokestävään hyvinvointivaltioon voidaan pyrkiä varmistamaan.

Lainsäädäntö kerralla kuntoon

Ilmastolain uudistaminen on keskeinen osa nykyisen hallituksen ohjelmaa. Suomen ilmastolain tavoitteiden päivittäminen vastaamaan Pariisin sopimusta sekä nykyistä tieteellistä ymmärrystä onkin ensiarvoisen tärkeää. Tämä on ilmastolakiuudistuksen ehdoton minimivaatimus.

Tämän lisäksi ilmastolakia olisi eri maista kertyneiden kokemusten valossa perusteltua vahvistaa myös muutoin. Suomen nykyinen ilmastolaki on kansainvälisessä vertailussa heikko. Lainsäädännön jatkuva muuttaminen kansainvälisen ja EU:n ilmasto-oikeuden muutosten perusteella heikentää oikeusvarmuutta ja syö eri toimijoiden resursseja – esimerkiksi EU:ssa ilmasto-oikeuden muutostahti on suorastaan hengästyttävä. Paras strategia Suomelle olisikin rakentaa ilmastolaista kerralla riittävän vahva ilmastotieteen, sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden ja sosiaalisesti oikeudenmukaisen siirtymän näkökulmasta.

Kati Kulovesi on kansainvälisen oikeuden professori Itä-Suomen yliopistossa, missä hän johtaa Ilmasto-, energia- ja ympäristöoikeuden keskusta CCEEL:iä. Hän johtaa myös strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamaa 2035Legitimacy-hanketta.

Tuula Honkonen on kansainvälisen oikeuden yliopistonlehtori Itä-Suomen yliopistossa. Hän toimii sekä koordinaattorina että tutkijana 2035Legitimacy-hankkeessa.

Antti Belinskij toimii tutkimusprofessorina Suomen ympäristökeskus SYKEssä ja ympäristöoikeuden professorina Itä-Suomen yliopistossa. Hän johtaa kansallisen oikeuden ilmastonäkökohtiin keskittyvää työpakettia strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamassa 2035Legitimacy-hankkeessa.

Vilja Johansson on väitöskirjatutkija Itä-Suomen yliopistossa. Hänen tutkimuksensa keskittyy reiluun siirtymään oikeudellisena käsitteenä, osana 2035Legitimacy-hanketta.
Kirjoittajat kiittävät 2035Legitimacy-hankkeen tutkimusavustajia Milla Korhosta ja Laura Rantasta kirjoitusta varten tehdyistä taustaselvityksistä.

Kuva : Frederic Köberl on Unsplash