Kestävä rahoitus muuttaa sijoituspalveluyritysten sääntelyä: tarkastelussa uudistuva soveltuvuusarviointi
Dr. Mikko Rajavuori, Suomen Akatemian Tutkijatohtori ja Dr. Matti Turtiainen, Tutkimusjohtaja, Oikeustieteiden laitos. The blog post has also been published in English.
Sijoituspalveluyritykset osana kestävän rahoituksen sääntelyä
Kestävä rahoitus on valtavirtaistunut 2020-luvulle tultaessa. Ympäristön ja yhteiskunnan kannalta kestäviin kohteisiin sijoittavien rahastojen ja muiden sijoitustuotteiden kysyntä ja tarjonta ovat vahvassa kasvussa.
Kestäviin kohteisiin sijoittamisesta kiinnostuneilla on kuitenkin merkittäviä vaikeuksia tunnistaa sijoituskohteet, jotka aidosti edistävät ympäristön ja yhteiskunnan kannalta myönteisiä tavoitteita. EU ja muut relevantit lainsäätäjät ovatkin pyrkineet edistämään rahoitustuotteiden kestävyysvaikutusten mitattavuutta ja niiden läpinäkyvyyttä mittavalla politiikka- ja sääntelyohjelmalla.
Uudistuva sääntely koskettaa myös yksityissijoittajia ja se vaikuttaa etenkin sijoituspalveluyrityksiin eli esimerkiksi sijoitusneuvonnan ja omaisuudenhoidon tarjoajiin. Sijoituspalveluyrityksetovat jo pitkään olleet vastuullisen sijoittamisen ja yleisemmin kestävän rahoituksen keskiössä, sillä ne ovat kriittinen välittäjätaho – ”tärkein yhteyspiste” – kun yksityissijoittajien varallisuutta kanavoidaan kestäviin sijoituksiin.
Tätä taustaa vasten ei olekaan yllättävää, EU esitti huhtikuussa 2021 muutoksia sijoituspalveluyritysten soveltuvuusarviointia koskevaan menettelyyn, jonka tulisi jatkossa ottaa huomioon asiakkaan kestävyysmieltymykset.
Mitä soveltuvuusarviointi on?
Soveltuvuusarvioinnilla tarkoitetaan sijoituspalveluyrityksen menettelyä, jossa kerätään tietoa asiakkaasta ja arvioidaan sen jälkeen tietyn sijoituspalvelun tai rahoitusvälineen soveltuvuutta tälle. Asiakkaan ja tämän sijoitustavoitteiden tunteminen on välttämätöntä, jotta sijoituspalveluyritys voi palvella asiakasta tämän edun mukaisesti. Sijoituspalveluyritys ei saa suositella tuotetta, joka ei sovellu asiakkaalle. Kyse on siten keskeisestä sijoittajansuojainstrumentista, joka koskettaa etenkin ei-ammattimaisia yksityissijoittajia.
Soveltuvuusarvioinnin voi hahmottaa kolmiosaisena prosessina. Ensinnäkin sijoituspalveluyritysten on hankittava asiakkailta tiedot, joiden perusteella ne voivat kohtuudella varmistua siitä, että suositeltava liiketoimi vastaa asiakkaan sijoitustavoitteita, riskinsietokykyä ja sijoitustietämystä. Toiseksi hankittavia tietoja käytetään perusteena asiakkaalle suositeltavan rahoitustuotteen valinnassa. Kolmanneksi asiakkaalle on annettava raportti, joka sisältää yhteenvedon annetusta neuvonnasta ja siitä, sopiiko annettu suositus yksityisasiakkaalle.
Nykymuotoinen soveltuvuusarviointi perustuu vuonna 2018 sovellettavaksi tulleeseen MiFID II -direktiiviin, jota täsmennetään komission delegoidussa asetuksessa. Kansallisesti soveltuvuusarviosta säädetään sijoituspalvelulaissa.
Miten kestävyys tuodaan soveltuvuusarviointiin?
EU esitti huhtikuussa 2021 muutoksia sijoitustuotteiden soveltuvuusarviointia koskevaan sääntelyyn, jonka tulisi jatkossa ottaa huomioon asiakkaan kestävyysmieltymykset. Merkittävimmät uudistukset tehtiin komission delegoituun asetukseen, jonka muutokset tulevat sovellettavaksi elokuussa 2022.
Uusi soveltuvuusarviointisääntely on periaatteessa yksinkertaista: sijoituspalveluntarjoajan on jatkossa otettava selkoa asiakkaan kestävyysmieltymyksistä ja mukautettava tälle suositeltujen rahoitustuotteiden joukkoa näiden mieltymysten mukaiseksi.
Kestävyysmieltymykset ovat uudistuksen keskeisin toiminnallinen käsite. Niiden määritelmä on monimutkainen, mutta hieman yksinkertaistaen voidaan todeta, että kestävyysmieltymykset voivat kattaa laajan valikoiman erilaisia rahoitustuotteita, joiden kestävyysambitiotaso vaihtelee. Sijoituspalveluyritysten on selitettävä asiakkaille rahoitusvälineiden kestävyyden eri asteet ja eroteltava ne tuotteet, joita voidaan suositella asiakkaiden yksilöllisten kestävyysmieltymysten mukaisina.
Prosessuaalisesti kestävyysmieltymykset huomioiva soveltuvuusarviointi on kaksivaiheinen. Sijoituspalveluyrityksen on ensin arvioitava asiakkaan sijoitustavoitetta, aikahorisonttia ja yksilöllisiä olosuhteita ennen kuin ne tiedustelevat asiakkailtaan näiden mahdollisia kestävyysmieltymyksiä.
Sijoituspalveluyritys ei saa suositella rahoitusvälineitä, jos ne eivät täytä asiakkaan kestävyysmieltymyksiä. Kestävyysmieltymyksiä koskeva sääntely sisältää kuitenkin perinteisestä soveltuvuusarviosta poikkeavan varoventtiilin, sillä asiakkaalle annetaan mahdollisuus mukauttaa kestävyysmieltymyksiään, jos mikään rahoitustuote ei sovellu niihin. Tämä poikkeaa merkittävästi aiemmasta oikeustilasta, jonka mukaan sijoituspalveluyritys ei saa ilman perusteltua syytä muuttaa asiakkaan profiilia, jotta tälle voitaisiin suosittaa aiemmin soveltumatonta rahoitusvälinettä.
Kokonaisuutena kestävyysmieltymyksiä koskeva sääntely pyrkii siis yhdistämään soveltuvuusarvion alkuperäisen sijoittajansuojafunktion uudenlaiseen kestävyystavoitteeseen, jonka tarkoituksena on ohjata sijoittajien pääomavirtoja kestäviin investointeihin ja hallita samalla rahoitustuotteiden viherpesua.
Ovatko kestävyystavoitteet ongelma sijoittajansuojalle?
Sijoituspalveluyritysten sääntely-ympäristöä koskevat muutokset ovat yksi osoitus EU:n kestävän rahoituksen strategiasta, jonka perustana on usein rahoitusalan jo vakiintuneen sääntelyn valjastaminen uuteen tehtävään.
EU:n kestävän rahoituksen sääntelyprosessi ei ole kuitenkaan aina ollut suoraviivainen tai oikeudellisesti koherentti. Tämä koskee myös kestävyysmieltymysten sisällyttämistä soveltuvuusarviointiin.
Soveltuvuusarviointi luotiin alun perin hallitsemaan monimutkaisten rahoitustuotteiden myyntiä sellaisille sijoittajille, jotka eivät ymmärtäneet instrumenttien luonnetta ja riskejä. Vaikka sijoittajan kestävyysmieltymyksiä korostava soveltuvuusarvio pyrkiikin estämään rahoitustuotteiden viherpesua ja siten edistämään sijoittajansuojaa, asiakkaan omien kestävyysmieltymysten korostuminen voi johtaa tilanteeseen, jossa sijoituskohteeksi valikoituu monimutkainen ja riskinen rahoitustuote, jota asiakas ei ymmärrä.
Riski tällaiseen lopputulokseen lisääntyy uudessa sääntelyssä annetun kestävyysmieltymysten mukauttamismahdollisuuden myötä. Yksiselitteisen suosittelukiellon sijaan sijoituspalveluyritykselle asetetaan velvoite selittää asiakkaalleen, miksi tämän kestävyysmieltymykset estävät rahoitustuotteen suosittelun. Prosessin voi olettaa johtavan asiakkaan ilmaisemien kestävyysmieltymysten muuttamiseen ja siten rahoitusvälineiden muuntumiseen suosittelukelpoisiksi. Tämänkaltainen ”soveltuvuusneuvottelu” on perinteiselle soveltuvuusarvioinnille vieras, ja se on ainakin osin jännitteessä järjestelmän pohjana jo pitkään olleen sijoittajansuojan kanssa.
Kestävyysmieltymykset esimerkki järjestelmätason kitkasta
Sijoituspalveluyritykset ovat merkittävä osa kestävän rahoituksen sääntelykokonaisuutta. Asiakkaan kestävyysmieltymyksiä korostava soveltuvuusarviointi on yksi sijoituspalveluyritysten toimintaympäristöä keskeisimmin muokkaavista uudistuksista, joiden tarkoituksena on saattaa linjaan yksityissijoittajien ja kestävän kehityksen intressit.
Samalla soveltuvuusarviointiin tehdyt tekniset muutokset ovat myös hyvä esimerkki jännitteistä, joita rahoitusalan sääntelyn perinteisten toimintamekanismien sovittaminen yhteen kestävyystavoitteiden kanssa voi tuottaa. Tasapainoilu sijoittajansuojan ja yksityissijoittajien ilmaisemien kestävyysmieltymysten välillä kieliikin osaltaan laajemmasta järjestelmätason kitkasta, joka raamittaa kestävän rahoituksen sääntelyä ja tulevaisuutta paitsi EU:ssa myös muualla.
Kirjoitus perustuu Liikejuridiikka-aikakauskirjan numerossa 3/2021 julkaistuun artikkeliin (https://www.edilex.fi/liikejuridiikka/1000390005.pdf, maksumuuri).