Kyynelkanavat 2022

Kyynelkanavat 2022 | 17.–19.7.2022 Ilomantsi & Joensuu

Tunnelmia kesän 2022 Kyynelkanavat-tapahtumasta.

Karjalaisia hääperinteitä ja keskusteluja itkuvirsistä

Kyynelkanavat-tapahtuma vie itkuvirsiperinteen maailmaan taiteen ja tieteen näkökulmin. Kesän 2022 taiteellisen ohjelman teemana on karjalainen hääperinne, jossa itkuvirret ovat olleet keskeisessä osassa. Yleisöseminaarissa pureudutaan puolestaan muun muassa tutkimuksen etiikan, perinteen muuttumisen ja karjalaisuuden kysymyksiin.

”Olemme halunneet varata tapahtuman ohjelmaan aikaa vapaamuotoiselle keskustelulle ja kohtaamisille. Viime kesän tapahtuman perusteella kiinnostusta on paljon ja avoin ajatustenvaihto on tärkeä”, kertoo Elina Hytönen-Ng.

Lue lisää tapahtuman tiedotteesta

Tapahtumassa noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita. Periaatteiden perustana on toisten ihmisten kunnioittaminen.

OHJELMA

SUNNUNTAI 17.7.2022 Ilomantsi

KLO 14 Kalevala-sali, Ilomantsin kunnantalo, Soihtulantie 7
Tapahtuman avajaiset ja Häidenvietto Karjalan runomailla -elokuva 

Kyynelkanavat-hankkeen taiteilija Emmi Kuittinen ja kansanmuusikko Minsku Tammela ovat tehneet ja äänittäneet Kalevalaseuran vuonna 1921 valmistuneeseen mykkäfilmiin uuden musiikin vuonna 2021. Elokuvaesityksen aluksi Emmi ja Minsku kertovat työstä. Täältä voi lukea lisää projektin taustasta.

Liput 15/10 €, alle 15-vuotiaat ilmaiseksi, maksu käteisellä

Työryhmä tavattavissa kahvilla esityksen jälkeen Kalevala-salin yläaulassa.
Vapaamuotoinen tilaisuus, jossa voi tulla kyselemään ja keskustelemaan hankkeesta ja itkuvirsistä Kyynelkanavat-työryhmäläisten kanssa. Kahvilassa on myytävänä myös gluteenitonta ja laktoositonta syötävää. Maksu käteisellä.
Kahvilan järjestää Ilomantsin Kalevalaiset.

Aulatilassa on esillä Leena Jääskeläisen näyttely perinteisistä karjalaisista hääpuvuista.

logo

KLO 18 Kalevala-sali, Ilomantsin kunnantalo, Soihtulantie 7
Konsertti: KRUUGA – Karjalaiset lauluhäät | Emilia Kallonen & Loihu

Konsertti perustuu samannimiseen, vuonna 2016 toteutettuun karjalaisia lauluhäitä rekonstruoivaan näyttämöteokseen. Musiikin sävellyksistä ja sovituksista vastaa Kyynelkanavat-hankkeen taiteilija Emilia Kallonen. Taiteentutkija, FM Leena Jääskeläinen johdattelee konserttiin pienellä esitelmällä perinteisistä puvuista. Jääskeläinen on suunnitellut ja valmistanut esityksen perinteenmukaisen puvustuksen.

Täältä voi lukea lisää Kruuga-konsertin taustasta.

Liput 15/10 €, alle 15-vuotiaat ilmaiseksi, maksu käteisellä

logo

MAANANTAI 18.7.2022 Joensuu

KLO 10–15 Itä-Suomen yliopisto, Yliopistokatu 2, Aurora-rakennus, AU100
Kyynelkanavat-seminaari 
Näkökulmia ajankohtaiseen itkuvirsitutkimukseen ja sen eettisiin kysymyksiin

Vapaa pääsy
Seminaari streamataan.

Seminaaritallenne julkaistaan 15.8.2022 ja on katsottavissa kahden viikon ajan (28.8.2022 saakka). Linkki tallenteeseen lisätään tähän. Seminaarin PowerPoint-diat on linkattu kunkin esitelmän yhteyteen. Diat on tarkoitettu vain omaan käyttöön, niitä ei saa jakaa eteenpäin tai käyttää muutoin. Diat ovat muistiinpanoja seminaarin puhe-esitelmien tueksi. Diat ovat saatavilla 28.8.2022 saakka.

Seminaarissa tarkastellaan itkuperinteen eri vaiheita ja muotoja sekä sivutaan kulttuurisen omimisen näkökulmaa, joka on kuluneen vuoden aikana noussut keskeiseksi puheenaiheeksi myös itkuvirsiperinteen suhteen. Seminaarin avaa akatemiatutkija, dos. Kati Kallion pitämä vierailuluento. Hankeen tutkijat lähestyvät omissa esitelmissään aihetta Kyynelkanavat-hankeen tutkimuksen näkökulmista sekä esittelevät samalla hankkeen teemoja ja tutkimuksen vaihetta. Seminaarissa on varattu aikaa myös yleisökeskustelulle.

Seminaarin ohjelma:
klo 10-11.40
akatemiatutkija, FT, dos. Kati Kallio: Itkuvirret, suomalaisuus ja karjalaisuus
FT Viliina Silvonen: Jatkumoita ja katkoksia

11.40-13.10 Lounastauko

TM Riikka Patrikainen: Suomalaisen karjalaistaustaisen itkuvirsitutkijan puheenvuoro: Mikä tekee karjalaisesta itkuvirsiperinteestä erityisen?
FT, dos. Elina Hytönen-Ng: Naisnäkökulmaa ja autoetnografiaa itkuvirsien äärellä

KLO 18 Itä-Suomen yliopisto, Yliopistokatu 2, Aurora-rakennus, AU100
Häidenvietto Karjalan runomailla -elokuva

Kyynelkanavat-hankkeen taiteilija Emmi Kuittinen ja kansanmuusikko Minsku Tammela ovat tehneet ja äänittäneet Kalevalaseuran vuonna 1921 valmistuneeseen dokumentaariseen mykkäfilmiin uuden musiikin vuonna 2021.

Liput 15/10 €, alle 15-vuotiaat ilmaiseksi

logo

TIISTAI 19.7.2022 Joensuu 

KLO 10 Ortodoksinen seurakuntasali, Kirkkokatu 32
Hankkeen työparit esittäytyvät: Taiteen ja tieteen kohtaamisia itkuvirsiperinteen parissa

Vapaa pääsy

Kyynelkanavat-hankeen työparit avaavat itkuvirsiperinnettä taiteilijoiden esitysten ja tutkijoiden tulkintojen vuoropuheluna. Ohjelmassa kuullaan myös hankkeen taiteilijoiden muodostaman Surento-yhtyeen tulkinta Oksenja Mäkiselän esittämästä itkuvirrestä karjalaisten kohtalosta.

Työryhmä tavattavissa lounaalla esityksen jälkeen seurakuntasalissa n. klo 11.30 alkaen.
Vapaamuotoinen tilaisuus, jossa voi tulla kyselemään ja keskustelemaan hankkeesta ja itkuvirsistä Kyynelkanavat-työryhmäläisten kanssa.

Lounaan hinta on 10€ (maksu käteisellä) ja se sisältää nuudeli-tofukeiton (vegaaninen, maidoton ja gluteeniton) ja salaatin TAI isomman salaatin, johon voi valita kasvisten lisäksi tonnikalaa ja kananmunaa.

Ilmoittaudu omakustanteiselle lounaalle lomakkeella tai spostilla kyynelkanavat2022(a)gmail.com viimeistään su 17.7.

Seurakuntasalissa esillä myös Leena Jääskeläisen näyttely perinteisistä karjalaisista hääpuvuista.

KLO 13–16 Ortodoksinen seurakuntasali, Kirkkokatu 32
Karjalankieliset itkuvirret -työpaja, huom! työpaja on täynnä, mutta peruutuspaikkoja voi kysellä sähköpostitse

Vapaa pääsy – Paikkoja rajatusti, ilmoittautumiset: kyynelkanavat2022 [a] gmail.com

Työpajassa osallistujat saavat myös kokemuksellisen näkökulman itkuvirsiin. Työpajan ohjaajana on karjalankielisten itkuvirsien laatimiseen ja esittämiseen erikoistunut itkijä Lea Tajakka. Työpajaan mahtuu mukaan 12 osallistujaa, paikat jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä.

On hyvä, jos osallistujat tietävät äänellä itkusta vähän perusteita. Karjalan kielen tuntemuksesta on myös hyötyä, mutta kielen tuntemus tai kokemus äänellä itkemisestä ei ole välttämätöntä. Jokainen voi valita pajassa itselleen sopivankokoisen itkuharjoitteen. Tuo mukanasi muistiinpanovälineet ja pieni itkuliinaksi sopiva kangasliina tai -nenäliina.

Kesän 2022 Kyynelkanavat-tapahtuman tukijat:

Karjalan Sivistysseuran logo

Joensuun ortodoksinen seurakunta

Ortodoksisen Kulttuurin Säätiö

Ilomantsin Kalevalaiset ry