Abstraktikirja 2026

Puheenjohtaja: TBA

1.1 Obesity and Its Prevention Potential in Finland: A Productivity-Adjusted Life Year–Based Assessment of the Burden in the Working-Age Population

Juho Mäkiranta, Janne Martikainen, Piia Lavikainen

School of Pharmacy, University of Eastern Finland, Kuopio, Finland

Background

A large proportion of the Finnish population is currently overweight or obese, and the prevalence of obesity is expected to increase in the future. Obesity imposes a substantial burden on the healthcare system and leads to significant indirect costs, including productivity losses. This study aimed to estimate the future burden of obesity and its prevention potential in terms of years of life lived (YLLs), productivity adjusted life years (PALYs), and economic value of PALYs derived from both paid and unpaid work over a 10-year period in Finland.

Methods

Dynamic life table models were constructed for the employed and non-employed Finnish population aged 18–65 years to estimate YLLs, PALYs, and associated productivity costs for the period 2025–2034. A base-case scenario representing current trends in obesity incidence was first modelled. In addition, simulations were conducted under alternative scenarios assuming 2.5%, 5%, and 7.5% reductions in obesity incidence. Differences between the base case and the alternative scenarios in YLLs, total PALYs (paid work plus unpaid work), and associated costs were interpreted as the potential benefits of obesity prevention. PALYs were valued using a national estimate for cost of one sickness absence day. All outcomes were discounted at annual rate of 3%.

Results

Under the base-case scenario, over the 10-year period Finns aged 18–65 years accumulated 28,174,722 YLLs and 21,771,882 total PALYs (3% discounted), corresponding to an economic contribution of €1,991 billion. A 5% reduction in obesity incidence resulted in gains of 210 YLLs, 6,010 PALYs, and €571.1 million. Reductions of 2.5% and 7.5% yielded gains of 105–315 YLLs, 2,999–9,038 PALYs, and €284.8–858.7 million.

Conclusions

Obesity prevention is projected to yield substantial economic benefits through improved productivity. These findings highlight the importance of strengthening population-level strategies to reduce obesity.

1.2 The ABC Model at Work: Potential Impacts on Wellbeing and Productivity

Anna-Kaisa Vartiainen, Anne Surakka, Hanna Tervo, Ismo Linnosmaa, Johanna Lammintakanen

Department of Health and Social Management, University of Eastern Finland, Kuopio, Finland

Objectives

This study examines the implementation and effects of the “ABCs for Mental Health” model in workplace settings, focusing on both wellbeing outcomes and economic implications. Mental health problems impose significant societal and financial burdens, largely driven by indirect costs such as reduced productivity and labour market participation. In Finland, mental health issues are the primary reason for sickness allowance, highlighting the need for effective promotive interventions. The ABC model (Act, Belong, Commit) offers a population-level, evidence-based framework encouraging everyday behaviours that enhance mental wellbeing.

Data and methods

The intervention was carried out as a participatory workplace programme in which employees and organisations co-developed practical actions to strengthen wellbeing and embed supportive practices into daily work culture. The study uses a mixed-methods design, combining quantitative survey data collected at baseline, six months, and twelve months with qualitative interviews and organisational productivity indicators. Effects were analysed using mixed-effects models, capturing changes in wellbeing (e.g., quality of life, mental wellbeing) as well as work-related indicators such as sickness absence and healthcare use. Programme costs were also systematically recorded.

Results

A total of 732 employees from six organisations participated, with survey data available for 319 participants at baseline and 145 at six months. Results show statistically significant improvements in quality of life (EUROHIS-8) and physical activity over the six-month period, indicating positive short-term impacts of the programme. Other mental wellbeing measures improved modestly without statistical significance. No measurable changes were observed in sickness absence or healthcare utilisation during this initial period.

Conclusion

Overall, the findings suggest that the ABC model can enhance short-term employee wellbeing when implemented through a participatory approach in workplaces. However, longer-term follow-up is crucial to assess whether these improvements translate into productivity gains or reduced costs. Upcoming 12-month results will provide further evidence on sustainability and economic impact.

1.3 Association between trajectories of body mass index and healthcare costs among patients with type 2 diabetes in Finland

Zhiting Wang 1, Piia Lavikainen 2, Katja Wikström 1, 3, 4, Janne Martikainen 2, Tiina Laatikainen 1, 3, 4

1 Institute of Public Health and Clinical Nutrition, University of Eastern Finland, Kuopio, Finland
2 School of Pharmacy, University of Eastern Finland, Kuopio, Finland
3 Department of Public Health and Welfare, Finnish Institute for Health and Welfare, Helsinki, Finland
4 Wellbeing Services County of North Karelia (Siun sote), Joensuu, Finland

Background

Type 2 diabetes  (T2D) is a major public health concern in Finland, and obesity is prevalent in individuals with T2D. We assessed the association between body mass index (BMI) trajectories and healthcare costs in patients with T2D in Finland.

Methods

In this retrospective cohort study, electronic health records from all public healthcare in North Karelia, Finland, were used. Adult patients newly diagnosed with T2D in 2011−2014 were included. The 10-year BMI trajectories after T2D diagnosis were estimated by growth mixture and latent class growth models. Healthcare cost trends from 2012 to 2024 within and between BMI trajectories were analyzed using regression models with generalized estimating equations. Group differences in accumulated healthcare costs over time with 95% confidence intervals (Cls) were estimated using nonparametric bootstrapping.

Results

Among 3539 patients, 77.7% had a stable BMI trajectory, 14.6% had an increasing trajectory, and 7.7% had a decreasing trajectory. Rising trends from 2012 to 2024 were observed within BMI trajectories in healthcare costs for all-cause, T2D-related, and macrovascular complication-related healthcare contacts, as well as in inpatient costs for inpatient stays (all p<0.01). Compared with patients with the stable BMI trajectory, those with the increasing BMI trajectory had higher accumulated healthcare costs related to healthcare contacts, with mean differences (95% CI) of 6065 EUR (2741−9795 EUR) for all causes, 559 EUR (86−1174 EUR) for T2D, 136 EUR (18−246 EUR) for microvascular complications, and 312 EUR (140−509 EUR) for mental health. They also had 6477 EUR (1213−11889 EUR) higher accumulated inpatient costs. However, a decreasing BMI trajectory was associated with higher accumulated healthcare costs, particularly for all-cause healthcare contacts and inpatient stays.

Conclusions

Our findings emphasize the importance of monitoring and managing BMI in patients with T2D and serve as an important foundation for guiding healthcare services to optimize weight strategies for T2D.

1.4 Economic evaluation of Groups 4 Health intervention for university students’ loneliness and depression

Eija Savolainen 1, Elisa Rissanen 1, Silja Martikainen 2, Jari Lahti 3, 4, Johanna Lammintakanen 1

1 University of Eastern Finland, Department of Health and Social management
2 University of Helsinki, Department of Education, Faculty of Educational Sciences
3 University of Helsinki, Clinical Psychology & Mental Health Intervention Research Group, Department of Psychology, Faculty of Medicine.
4 Folkhälsan Research Center, Helsinki, Finland

Objectives

Groups 4 Health (G4H) is a short social-identity theory-based group intervention aiming at enhancing university students’ well-being and reducing loneliness.

Research Question

Is the G4H intervention cost-effective, from a societal perspective, compared to control group in post-intervention and at 3-month follow-up?

Data

The data were from a quasi-experimental controlled trial (ClinicalTrials.gov, ID NCT06542029). Participants consisted of students enrolled either in G4H intervention group (N=81) or in the control group (N=186), who received standard university well-being support and health services as usual.

Methods

We conducted a cost-utility analysis and two cost-effectiveness analyses at post-intervention and 3-month follow-up. Quality-adjusted life-years (QALY) derived from the EuroQol Five-Dimension Five-Level scale (EQ-5D-5L) were used in cost-utility analysis, while 8-item University of California Los Angeles Loneliness Scale (ULS-8) and the Patient Health Questionnaire (PHQ-9) for symptoms of depression were used as outcome measures in cost-effectiveness analyses. Costs included intervention costs and students’ health and social care utilization costs. Analyses followed the intention-to-treat principle using linear mixed and regression models controlled for age, gender, living and work situation, and relationship status.

Preliminary results

The ULS-8 scores reduced more in the G4H group compared to control group both post-intervention (–1.55, p = 0.002) and at 3-month follow-up (–2.21, p ≤ 0.001). QALYs, changes in PHQ-9 scores or total costs did not differ between groups.

Conclusion

Preliminary analyses suggest that the G4H intervention was not cost-effective compared to the control group when the effectiveness outcome was QALYs or PHQ-9 scores. With the ULS-8 outcome measure, the G4H intervention might be cost-effective compared to control.

These findings are valuable for decision-makers responsible for university student well-being services who aim to promote students’ mental health. The study is funded by the Strategic Research Council within the Research Council of Finland (grant numbers 372317, 372321).

Chair: Tomi Mäki-Opas, UEF

2.1 Disease-Type Heterogeneity in the Health Literacy–Stress–HRQoL Pathway: A Finnish National Survey

Jing Zhou, Hanna Rekola, Tiina Ahonen, Tomi Mäki-Opas

University of Eastern Finland, Department of Social Sciences & Wellbeing Services County of North Savo, Social, Wellbeing and Rescue Services Research Centre

Purpose

Health literacy is associated with better health outcomes, but whether this association operates similarly across disease contexts remains unclear. This study examined whether the pathway linking health literacy, perceived stress, and health-related quality of life (HRQoL) differs between adults with no disease, somatic diseases only, and mental disease involvement.

Research questions

We asked whether disease type shapes the location of vulnerability within the health literacy–stress–HRQoL pathway, and whether group differences concentrate in the upstream health-literacy-to-stress stage or the downstream stress-to-HRQoL stage.

Data and methods

Data came from the nationally representative 2024 PROM survey of Finnish adults. The analytic sample included 3,851 adults: 1,045 with no disease, 2,114 with somatic diseases only, and 692 with mental disease involvement (depression or other mental health problems, with or without somatic diseases). Health literacy was measured using HLS-Q12, perceived stress using PSS-10, and HRQoL using EQ-5D-5L. Multigroup path models were estimated in Mplus 8.11 with MLR estimation and post-stratification weights, adjusting for age, gender, education, employment, and financial strain. Direction-aligned pathway-location contrasts tested whether disease-type differences concentrated upstream or downstream.

Results

Higher health literacy was associated with lower perceived stress across all groups, supporting its relevance as a stress-related resource. However, disease type shaped how this stress-related pathway was linked to HRQoL. The stress-to-HRQoL association was strongest in the mental disease involvement group. Somatic-only conditions showed no clear stage-specific concentration. Mental disease involvement showed consistent downstream concentration: the stress-to-HRQoL association was stronger, whereas the health-literacy-to-stress association was not strengthened. This pattern remained across six sensitivity analyses including reduced-overlap stress measurement, non-mental EQ-5D outcomes, EQ-VAS, disease burden adjustment, and revised disease classifications.

Conclusions

Health literacy-related pathways may require disease-type-specific intervention logic. Adults with somatic conditions may benefit from general health literacy support, whereas adults with mental disease involvement may need targeted interventions integrating stress management and functional support to address downstream vulnerability.

2.2 Whose Literacy Counts? Equity, Underserved Groups, and the Evidence-Base for Health and Mental Health Literacy Interventions

Tomi Mäki-Opas 1, 2, Jing Zhou 1, Hanna Rekola 1, 2, Tiina Ahonen 1

1 University of Eastern Finland, Department of Social Sciences
2 Wellbeing Services County of North Savo, Social, Wellbeing and Rescue Services Research Centre

Background

Dominant health literacy (HL) and mental health literacy (MHL) intervention frameworks remain anchored in models that address individual skill gaps without engaging structural determinants of health inequalities. Drawing on critical health literacy (CHL) and the concept of Critical AI Health Literacy (CAIHL), this study examines a) how existing HL&MHL interventions move beyond functional HL toward genuine empowerment, equity, and system-level change. b) How effective, inclusive, and scalable are these interventions across underserved groups? c) What does the evidence-base reveal about digital and AI health literacy as emerging dimensions of intervention need?

Data and Methods

Critical narrative review on PubMed, supplemented by CINAHL, PsycINFO, and Cochrane Library was conducted with four thematic domains: CHL frameworks and measurement; HL and MHL intervention effectiveness; empowerment-based and community participatory approaches; and digital and AI health literacy. Publications from 2015–2026 were included, with some earlier works whether theoretically relevant. Preliminary searches from PubMed retrieved 465 results and a mapping search retrieved 172 results. The final synthesis will draw on 35 articles selected for theoretical relevance and methodological quality.

Results

The narrative review demonstrates that HL interventions have moderate effectiveness, especially those applying community-based participatory and lay health educator models. CHL frameworks are rarely operationalized, equity metrics seldom embedded in evaluations, and underrepresented groups rarely included. Digital health literacy is consistently associated with health-promoting behaviors but structurally unequal across underserved groups. AI-generated health content frequently fails recommended readability standards and contains clinically inaccurate information, substantiating the urgent need for CAIHL for empowerment.

Conclusions

Current HL&MHL intervention landscape falls short of the methodological rigor and structural ambition to address health equity. Future research must embed CHL frameworks, participatory co-design, and equity metrics, and prioritize CAIHL intervention development with health equity as the primary goal.

2.3 From Individual Competence to Structural Opportunity: A Capability Approach to Health Literacy

Hanna Rekola, 1, 2, Tiina Ahonen, 1, Jing Zhou, 1, Tomi Mäki-Opas, 1, 2

1 Department of Social Sciences, University of Eastern Finland, Kuopio, Finland
2 Wellbeing Service County of North Savo, Kuopio, Finland

Introduction

Health literacy (HL) research focuses on individual competence and inequity in pursuing health and wellbeing. The Senian capability approach (CA) addresses people’s real opportunities to lead lives they have reason to value. For HL research, the CA extends focus on understanding how individual skills and abilities of turning information into action interact with structural conditions and societal constrains to shape individual’s real opportunities to achieve health and wellbeing. Our aim is to explore the association between perceived capabilities and health literacy and evaluate the added value of capability approach in HL research.

Data and methods

We use cross-sectional survey data (2024) of a representative sample of Finnish adults (n = 4003). Capabilities were assessed with a Finnish translation of the CALY-SWE measure. HL was assessed with the HLS-Q12 recently validated in the Finnish population. We explored the associations between perceived capabilities and health literacy in a linear regression model where we accounted for sociodemographic background characteristics. We used both overall and across individual capability domains as dependent outcomes.

Results

HL was independently associated with better perceived capabilities (β = 0.28, p < .001) after accounting for gender, age, employment status, highest education, financial strain, and chronic disease burden. Among the capability dimensions, HL was positively and significantly associated with all domains, with the strongest association for social relations (β = 0.25), security (β = 0.23), health (β = 0.21), and political and civil rights (β = 0.21).

Discussion

Our results suggest that structurally embedded capabilities are associated with health literacy beyond individual-level socioeconomic factors. Social relationships, a sense of security, health, and perceived political and civil rights emerged as key dimensions linking capabilities and health literacy. Our results demonstrate the relevance of capabilities in HL research, with implications for more equitable health and social policy.

2.4 Introduction to Health Literacy (HL) and HL in a culturally diverse population

Tyler C Prinkey 1, Annamari Lundqvist 2, Regina García Velázquez 1, Hannamaria Kuusio 1, Robert Griebler 3, Josefin M Wångdahl 4, 5, Leena Paakari 6, Natalia Skogberg 1

1 Department of Healthcare and Social Welfare, Finnish Institute for Health and Welfare, Finland
2 Department of Public Health, Finnish Institute for Health and Welfare, Finland
3 Competence Centre Health Promotion and Healthcare, Austrian National Public Health Institute, Austria
4 Aging Research Center, Karolinska Institutet & Stockholm University, Sweden
5 Department of Public Health and Caring Sciences, Uppsala University, Sweden
6 The Faculty of Sport and Health Sciences, University of Jyväskylä, Finland

Background

Health literacy is a social determinant of health defined as the ability to access, understand, appraise, and apply health information to make decisions about health. It is best understood as the responsibility not only of the individual, but also of the local government and health systems. Associated with poor health, higher mortality and increased health care utilization, increasing HL can serve to reduce health inequalities. In Finland, HL has been studied among school-aged children and older adults, however the prevalence of limited HL among the culturally diverse working age population is less understood. This study examines the distribution of HL levels in the general and migrant-origin populations in Finland and investigates factors associated with limited HL.

Data and Methods

Data were collected from 2022–2023 as part of the cross-sectional population surveys Terve Suomi and MoniSuomi. The analysis included individuals aged 20-74 years (n=9,717), with HL assessed using the HLS19-Q12. Logistic regressions were used to investigate the association between population, sex, age, living alone, region of residence, education, economic activity, income difficulties, language skills, length of residence, and self-rated health (SRH) with limited HL.

Results

Limited HL was observed in 15% (95% CI: 13.2–15.9) of the general population and 42% (95% CI: 40.1–43.4) of the migrant-origin population in Finland, with limited HL being more likely among individuals with a migration background, unemployment or student status, income difficulties, living alone, lower educational attainment, average or poor SRH, and less-than-excellent proficiency in Finnish or Swedish.

Conclusions

A higher prevalence of limited health literacy was found among the migrant-origin population compared to the general population in Finland highlighting the need for systemic change. Bridging the gap in health literacy in this diverse population requires greater language inclusion and earlier HL promotion efforts following migration.

2.5 Towards Comprehensive Mental Health Literacy: Measuring What Matters

Johanna Cresswell-Smith, Pia Solin, Sebastian Therman

Finnish Institute for Health and Welfare

There is an urgent need for clearer conceptualisation and improved measurement of Mental Health Literacy (MHL). Existing measures of MHL have predominantly focused on the recognition of mental disorders and help-seeking behaviours. While these elements remain important, such measures insufficiently capture broader dimensions, including positive mental health, stigma, and the competencies required to actively promote wellbeing. This gap limits both research and practice in advancing holistic mental health promotion. Building on findings from an extensive umbrella review by Cresswell-Smith et al. (2026), the presentation introduces a novel Comprehensive MHL (CMHL) questionnaire designed to integrate both pathogenic and salutogenic perspectives. The development process combined theoretical grounding with a rigorous item generation and refinement approach, including structured expert panel feedback (n = 7) to ensure conceptual breadth and content validity across diverse domains of mental health literacy. The presentation will describe both qualitative and quantitative testing phases. Cognitive interviews (n = 80) were conducted to explore how individuals interpret, understand, and respond to CMHL items, revealing important insights into conceptual ambiguities and variations in meaning-making. These findings informed iterative revisions. Subsequently, quantitative testing (n = 600) examined the psychometric properties of the instrument, including factor structure, reliability, and construct validity. Preliminary results demonstrate a promising dimensional structure, while also highlighting challenges in capturing complex constructs. Our review findings also point to the importance of strengthening CMHL at the organisational level, not only among individuals. Accordingly, the presentation will discuss how organisational MHL approaches, building on established models of Organisational Health Literacy, could complement individual-level measurement and intervention. Strengthening organisational capacity for mental health promotion may support more universal and scalable strategies to enhance population wellbeing.

Chair: Katri Hämeen-Anttila, UEF

3.1 Uncertainty of benefit evidence: Why it exists and what it means for health system actors

Anita K. Wagner 1, 2

1 University of Eastern Finland
2 Harvard Medical School

Background

The United States Food and Drug Administration (FDA) was once considered the regulator with the most stringent standards globally for evaluating and approving safe and effective new products. In the past 30 years, to facilitate expedited drug development and approvals, FDA and other regulators have lowered their standards for testing whether medications work and shifted required assessments from before approval to relying on studies of safety and effectiveness after approvals, specifically for new cancer drugs. Post-marketing evidence of clinical benefit is often delayed or never generated. Even when post-marketing evidence shows that there is no clinical benefit, the removal of approved drugs from the market has been challenging, delayed, or unsuccessful. Regulated drug information does not require communication of evidence uncertainties. In the United States, these drugs are marketed at high and increasing prices.

Methods

We have conducted collaborative research projects in the US, Europe, and elsewhere to assess evidence of clinical benefit of newly approved cancer drugs and quantify use of, spending on, and trade-offs of spending on new cancer drugs, by benefit evidence. We have also tested approaches of communicating evidence uncertainties to patients and the public.

Results

We will present results from several empirical studies showing that most cancer drugs are approved without evidence of clinical benefit, that use of and spending on new cancer drugs without evidence of clinical benefit incurs health trade-offs, and that structured information on benefit uncertainties changes perceptions of and decision making on new cancer drugs.

Discussion

We will discuss the implications of the regulatory shift from protecting public health to expediting market access for patients, prescribers, payers, and the public.

3.2 How has “real-world effectiveness” evolved over the last 30 years?

Neill Booth

Faculty of Social Sciences, Tampere University

Purpose

Real-world evidence (RWE) typically describes information produced by the analysis of routinely-collected, or real-world, data (RWD). Real-World Evidence of Effectiveness (abbreviated here as RWEE) usually refers to a specific type of RWE, one which can help to reduce uncertainty about the causal effects of medicines and other healthcare. It is now over 30 years since the first uses of RWEE in the peer-reviewed healthcare literature and, due to the attention RWEE receives, we feel this is a suitable point in time to better understand the evolution of this key concept in effectiveness research.

The research questions

We explore answers to: What have the trends been in the use of terminology related to RWEE over the past 30 years? Our study also describes the occurrence of terms and phrases related to causality and causal inference; certainty; pre-specified analysis; quality and quality improvement; safety; trial registration and robustness. We also analysed the relative occurrence of randomised and non-randomised studies over time, and their use related to medicines and other healthcare.

Data and methods

Using a systematic search strategy, primarily within Medline, we identified over 14,000 records. After appropriate pre-processing, we used co-occurrence analysis, text-mining approaches and visualisation methods to describe the history and occurrences of some of the key terms related to “real-world effectiveness”. We also used bi-directional citation searching and handsearching references to achieve coverage of the history of the concept of RWEE.

Results and conclusions

We will present findings in line with existing definitions in the literature related to RWEE. RWEE is both difficult to pin down and in a process of evolution. Our analysis shows that it is now almost a decade since a sharp and sustained increase in research relating to RWEE, with, e.g., divergent trends in relation to non-randomised and randomised studies. The observed trends in the use of RWEE concepts provide a basis for informed discussion about what RWEE might mean, both now and in the future. The presentation will also provide suggestions about the possible directions the interpretation of RWEE should take to best serve and inform all stakeholders.

3.3 Post-approval evidence generation from non-interventional studies

Anna-Maija Tolppanen

School of Pharmacy, University of Eastern Finland

Purpose

Randomised controlled trials (RCTs) are considered as the gold standard of evidence. However, their generalisability to actual target population, i.e., actual users of these medications after regulatory approval may be compromised by highly selected participants, settings and treatment duration. There is increasing interest in utilisation of non-interventional studies to evaluate how medications are used, and how the benefit-risk ratio corresponds to findings from RCTs.

The research questions

Why non-interventional studies are needed? How are they used in different stages of the product lifecycle? What are the key frameworks supporting the generation of high-grade pharmacoepidemiological studies on medication use and associated outcomes?

Data and methods

The presentation summarises how non-interventional studies can complete the evidence from RCTs, and how target trial emulation framework and estimand framework can be applied to routinely collected healthcare data to support the generation of more robust evidence.

Results and conclusions

Non-interventional studies can provide complementary evidence to RCTs by assessing how the medications are prescribed, dispensed and used in real-life, and to evaluate their benefit-risk ratio in the true user population. They can also be used to address research questions of high regulatory interest for which an RCT would not be possible due to ethical or economical reasons. Target trial emulation framework supports the design of less biased studies and meaningful comparisons. However, it is important to consider how well the target trial can be emulated with the available data and whether additional sensitivity analyses such as quantitative bias analyses are needed to address the impact of possible data limitations. The estimand framework, originally an addendum to guideline on statistical principles of clinical trials, can be applied to observational studies to support more transparent study design in terms of intercurrent events (post-baseline events that affect either the interpretation or existence of outcome data).

Puheenjohtaja: Hanna Ristolainen, UEF

4.1 Vointimittari vaikuttavan sosiaalityön perustana

Sakari Kainulainen, Reija Paananen, Varpu Wiens, Joakim Zitting

Diakonia-ammattikorkeakoulu

Tarkastelemme sosiaalipalveluiden tiedonmuodostusta ja vaikuttavuuden arviointia painottaen erityisesti asiakkaan ja ammattilaisen välisessä vuorovaikutuksessa syntyvää tietoa. Näkemyksemme mukaan vaikuttavuus osoitetaan asiakkaiden elämässä tapahtuneiden muutosten avulla ja siksi asiakasta koskeva tieto luo pohjan vaikuttavuustutkimukselle. Rakennamme näkemystämme osallistavan toimintatutkimuksen ja neljässä organisaatiossa toteutetun kokeilun avulla: Kymenlaakson hyvinvointialueen Nuorten Matala -palvelu, Oulun Diakonissalaitoksen Yhdistämö-hanke, SPR:n Nuorten turvatalot ja Hoivatie Oy:n avopalvelut. Näissä piloteissa yli sata ammattilaista ja noin 750 asiakasta käytti 3X10D-elämäntilannemittaria, jossa vastaaja arvioi tyytyväisyyttään kymmeneen keskeiseen elämänalueeseen, kuten terveyteen, ihmissuhteisiin ja taloudelliseen tilanteeseen.

Sosiaalialalla määrällistä tietoa ja standardoituja mittareita hyödynnetään vielä vähän, ja nykyinen rekisteritieto kuvaa usein enemmän ammattilaisten suoritteita kuin asiakkaiden elämässä tapahtuneita muutoksia. Esittelemme mallin, jossa hyvinvoinnin muutoksia seurataan systemaattisesti moniulotteisen 3X10D-vointimittarin avulla. Osoitamme, että vointimittarilla on erilaisia merkityksiä organisaation eri tasoilla.

Mittarin käytöllä tunnistettiin olevan useita erilaisia merkityksellisiä rooleja asiakasprosessin eri vaiheissa. Ensinnä mittari toimi keskustelun avauksena ja auttoi rakentamaan luottamusta asiakkaan ja ammattilaisen välille. Se mahdollisti asiakkaan kokonaistilanteen hahmottamisen silloinkin, kun asioista puhuminen oli vaikeaa.  Toiseksi systemaattinen itsearviointi auttoi asettamaan konkreettisia tavoitteita työlle ja seuraamaan niiden toteutumista. Säännölliset seurantamittaukset tekivät pienetkin myönteiset muutokset näkyviksi, mikä vahvisti asiakkaan muutosmotivaatiota.  Kolmanneksi mittari paljasti asiakasryhmien välisiä eroja ja auttoi tunnistamaan, jos asiakas oli ohjautunut tarpeisiinsa nähden väärään palveluun. Tämä tukee palveluiden tehokkaampaa resursointia ja segmentointia.  Neljänneksi keräämällä tietoa palvelun eri vaiheissa organisaatiot saivat numeerista näyttöä toimintansa hyvinvointivaikutuksista.

Kehittämisprosessin perusteella päättelemme, että käyttäjäystävälliset digitaaliset työkalut, kuten ZekkiPro, helpottavat mittareiden integroimista osaksi sosiaalityön arkea. Digitaalisen järjestelmän taustalla on selkeä ymmärrys hyvinvoinnin mittaamisesta, mittareiden käytettävyydestä ja ammattilaisten toiveista järjestelmää kohtaan. Jotta vointimittarin tuottama tieto voi todella tehostaa palvelujärjestelmää, sen käytön on oltava systemaattista ja osallistavaa. Vointimittarin tulee näyttäytyä hyödylliseksi sekä asiakkaalle  että ammattilaiselle. Tämä ei ainoastaan tuota tietoa johtamisen tueksi, vaan siirtää painopistettä institutionaalisista rutiineista kohti asiakaslähtöisempää ja vaikuttavampaa auttamistyötä.

Esittelemme kehittämistyön historian, kehitetyt vointimittarit, digitaalisen järjestelmän ja näkemyksemme siitä kuinka tietojohtaminen tulee perustaa näiden varaan.

4.2 Vuorovaikutustaitojen vaikuttavuus lapsi- ja perhesosiaalityössä

Elina Aaltio 1, Nanne Isokuortti 2, Kati Räsänen 2

1 Tampereen yliopisto
2 Helsingin yliopisto

Taitoa, varmuutta ja vaikuttavuutta vuorovaikutukseen lapsi- ja perhesosiaalityössä (TAITAVA II) -tutkimushankkeen tavoitteena on tuottaa tutkimustietoa ammatillisesta vuorovaikutuksesta lapsi- ja perhesosiaalityössä sekä tutkimukseen perustuvia välineitä vuorovaikutustaitojen kehittämiseen. Hankkeessa 1) täydennetään tutkimusryhmän aiemmassa hankkeessa Suomeen adaptoimaa ja toimivaksi havaittua (Renko ym. 2026, Isokuortti ym. 2026), motivoivaan haastatteluun nojaavaa koulutuspakettia sekä muokataan siitä sosiaalityön perustutkinto- ja erikoistumiskoulutukseen soveltuva versio, 2) luodaan koulutuspaketille ylläpito- ja levittämisrakenteet mukaan lukien kouluttajakoulutus ja arvioidaan kouluttajakoulutuksen toteutettavuutta ja 3) analysoidaan sosiaalityöntekijöiden vuorovaikutustaitoja ja niiden yhteyttä asiakastason tuloksiin.

Tässä esityksessä keskitytään vuorovaikutustaitojen vaikuttavuuden arviointia koskevaan osioon, jonka tutkimuskysymyksenä on: mikä on Taitava vuorovaikutus -koulutuksen vaikuttavuus työntekijöiden vuorovaikutustaitoihin ja asiakastason tuloksiin? Tutkimuksessa sovelletaan osittaista satunnaistettua koeasetelmaa, jossa koulutukseen rekrytoitavat 120 sosiaalityöntekijää jaetaan koe- ja kontrolliryhmiin tiimeittäin. Molempia ryhmiä pyydetään nauhoittamaan yksi aito asiakastapaaminen ennen koeryhmän koulutusta (T1) ja kaksi tapaamista koulutuksen päätyttyä (T2). Nauhat pisteytetään tätä tarkoitusta varten kehitetyllä SWIM-menetelmällä (Whittaker ym. 2016), joka tuottaa vertailukelpoista tietoa neljästä motivoivan haastattelun taidosta ja kolmesta sosiaalityöspesifistä vuorovaikutustaidosta. Aiemmassa kansainvälisessä tutkimuksessa näiden taitojen on havaittu olevan yhteydessä asiakastason tuloksiin kuten sitoutumiseen ja henkilökohtaisten tavoitteiden saavuttamiseen (Forrester ym. 2019). Tarkastellaksemme vuorovaikutustaitojen ja asiakastyön tulosten välistä yhteyttä suomalaisella populaatiolla tutkimuksessa kerätään nauhoihin kytkeytyvä lomakeaineisto, jossa T2-nauhoituksiin osallistuvien asiakkaiden hyvinvointia ja sitoutumista mitataan laadukkailla mittareilla nauhoitushetkellä (T2) ja kolme kuukautta myöhemmin (T3).

Esityksessä kuvataan vaikuttavuuden arviointiin rakennettu tutkimusasetelma ja aiemman tutkimuksen perusteella muotoiltuja hypoteeseja, joita aineistolla testataan. Tutkimushanke toteutetaan tiiviissä yhteistyössä käytännön toimijoiden kanssa, millä on pyritty varmistamaan asiakastason tulosmittarien tarkoituksenmukainen valinta ja aineistonkeruun onnistuminen. Tutkimus tuottaa uraauurtavaa tietoa ammatillisista vuorovaikutustaidoista lapsi- ja perhesosiaalityössä ja niiden yhteydestä asiakastyön vaikuttavuuteen.

4.3 Suoraan tulevaisuuteen? – sosiaalihuollon näytön koontien haasteet ja näyttötoiminnan kehitystrendit

Maria Tapola-Haapala

Päijät-Hämeen hyvinvointialue

Viime vuosina sosiaalihuollon vaikuttavuus on tullut keskeiseksi kehittämiskohteeksi Suomessa. Yksi tapa vahvistaa vaikuttavuutta on korostaa interventioita koskevan tutkimustiedon kokoamista näytöksi, jota voidaan hyödyntää ammatillisten ratkaisujen perustana. Esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeriö selvittää parhaillaan sosiaalihuollon interventioiden arviointi- ja suositustoimintaa Suomessa. Näytön kokoamiseen liittyy myös haasteita. Teoreettisessa esityksessäni kokoan näitä haasteita erityisesti sosiaalihuollon näkökulmasta ja tuon esille, kuinka haasteita on lähestytty ajankohtaisissa terveydenhuoltopainotteisissa näyttöä ja suosituksia koskevissa tieteellisissä keskusteluissa. Pidän tärkeänä, että näyttö- ja suositustoimintaa kehitettäessä hyödynnetään osaamista, jota samojen aiheiden parissa on jo muodostunut. Tarkastelu perustuu omiin kokemuksiini työmenetelmien arviointitoimintaan sekä sosiaalihuollon pilottisuosituksen laadintaan osallistumisesta sekä kansainväliseen tieteelliseen keskusteluun.

Sosiaalihuollon näytön koontien haasteet – joista useat on tunnistettu myös terveydenhuollossa – liittyvät esimerkiksi suureen työmäärään ja työaikavaateisiin, nopeaan päivitystarpeeseen sekä käyttöönoton kysymyksiin. Omanlaisiaan haasteita muodostavat sosiaalihuollolle tyypilliset kompleksiset ja useita komponentteja sisältävät interventiot sekä mahdolliset jännitteet tutkimus- ja kokemustiedon välillä. Se, että samaakin interventiota analysoitaessa eri tutkimuksissa saatetaan keskittyä eri vasteisiin, asettaa haasteita tiedon kumuloitumiselle.

Työmäärään liittyviin haasteisiin näkökulmia tarjoavat muun muassa rapid review -metodologioihin ja toisessa kontekstissa tuotettujen suositusten adaptointiin liittyvät keskustelut sekä pohdinta siitä, millaiseksi tekoälyn rooli muotoutuu näytön koontien ja suositusten laadinnassa. Suositusten päivittämiseen tuo uudenlaisia näkökulmia jatkuvaan näytön seuraamiseen perustuvat living systematic reviews- ja living guidelines -ideat. Käyttöönottoa pyrkii vahvistamaan terveydenhuollossa laaja implementaatiotutkimus, jonka myötä yhä vahvemmin on noussut esille näkemys siitä, kuinka käyttöönotto tulisi ottaa huomioon jo esimerkiksi suositusta laadittaessa. Niin implementaatiotutkimus kuin laadullisen näytön roolin pohtiminen ovat tuoneet uudenlaisia näkökulmia tutkimusnäytön ja kokemustiedon välisen suhteen kysymyksiin. Kompleksisia interventioita koskevan näytön kokoamiseen ja arvioimiseen on kehitetty omia metodologioitaan. Käytettyjen vasteiden monimuotoisuuden haasteisiin on pyritty vastaamaan muun muassa meta-analyyttisiä menetelmiä sekä eri vasteiden semanttisten yhteyksien tarkastelua kehittämällä kuten myös pyrkimyksellä määritellä tiettyyn ilmiöön liittyvät keskeisimmät vasteet, jotka tulisi aina huomioida.

4.4 Täydennyskoulutuspilotti näyttöön perustuvan toiminnan vahvistamisessa sosiaalityössä

Essi Rovamo 1, Hanna Ristolainen 1, Anna Miettinen 1, Katariina Similä 2, Minna Veistilä 3, 4, Taru Kekoni 1, Anne Walden 2

1 Itä-Suomen yliopisto (UEF)
2 Pohjois-Savon hyvinvointialue
3 Päijät-Hämeen hyvinvointialue
4 Helsingin yliopisto

Tutkimuksen tarkoitus

Sosiaalityössä näyttöön perustuvalla toiminnalla (NPT) tarkoitetaan prosessia, jossa huomioidaan paras mahdollinen saatavilla oleva tutkimusnäyttö, asiakkaan näkemykset ja arvot, ammattilaisen asiantuntijuus ja kokemus sekä toimintaympäristö ja olosuhteet. NPT osana sosiaalityön käytäntöjä on toistaiseksi Suomessa vielä vähäistä. Täydennyskoulutuksen on tunnistettu olevan yksi keino vahvistaa NPT:a. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan lastensuojelun ja perhesosiaalityön sosiaalityöntekijöille suunnatun NPT:n täydennyskoulutuspilotin tuloksia. Tutkimus on osa ’Näyttöön perustuvan toiminnan vahvistaminen sosiaalityössä’ (NÄPSÄ) tutkimushanketta.

Tavoitteena oli lisätä ymmärrystä NPT:sta ja tutkimustiedosta, sekä oppia soveltamaan parasta saatavilla olevaa tutkimustietoa käytännössä. Täydennyskoulutuspilotti koostui kolmesta kahden päivän mittaisesta lähiopetuksena järjestetystä moduulista, yhteiskestoltaan 42 tuntia. Täydennyskoulutukseen osallistui kahden hyvinvointialueen lastensuojelun ja perhesosiaalityön sosiaalityöntekijöitä (n=38) sekä sosiaalityön johdossa työskenteleviä henkilöitä (n=3).  Osallistujat jaettiin neljään yhtä suureen koulutusryhmään. Viisi osallistujaa keskeytti koulutuksen pilotin aikana.

Tutkimuskysymys

Miten osallistujien NPT:an liittyvät edellytykset, osaaminen ja soveltaminen muuttuivat täydennyskoulutuspilottiin osallistumisen myötä?

Aineisto ja menetelmä

Koulutukseen osallistuneilta sosiaalityöntekijöiltä kerättiin lähtötilanne- ja seurantakyselyt sähköpostitse kuukautta ennen täydennyskoulutuspilottia, viimeisenä koulutuspäivänä sekä 3 kuukauden päästä viimeisestä koulutuskerrasta. Täydennyskoulutuspilotin arvioinnissa käytettiin suomennettua Evidence-Based Practice Process Assessment -mittarin lyhyttä versioita (EBPPAS-Short), joka koostuu 37 Likert-asteikollisesta kysymyksestä. Tulokset analysoitiin toistomittausten varianssianalyysillä.

Tutkimuksen alustavat tulokset ja johtopäätökset

Alustavien tulosten mukaan NPT:n osaaminen, asenteet sitä kohtaan ja NPT:n soveltaminen käytännön asiakastyössä lisääntyivät alkukyselyn ja ensimmäisen seurantakyselyn välillä. Alustavien havaintojen mukaan sosiaalityöntekijät kuitenkin raportoivat seurantakyselyssä haasteita mahdollisuuksissa toteuttaa näyttöön perustuvaa toimintaa.

Tutkimuksen alustavien johtopäätösten mukaan täydennyskoulutuspilotti voi vahvistaa NPT:n osaamista sosiaalityössä. Tulevaisuudessa NPT:n täydennyskoulutuspilotin toteutuksessa tulisi kuitenkin kiinnittää entistä enemmän huomiota toiminnan implementointiin osaksi käytännön työn rakenteita.

Puheenjohtaja: TBA

5.1 Embracing uncertainty: strengthening evaluations with realist theorising

Sonja Klingberg 1, 2

1 Centre for Epidemiology and Community Medicine, Region Stockholm
2 Intervention processes and outcomes (PROCOME), Karolinska Institutet

Realist evaluation is well-suited to uncertain times, explicitly accounting for variation in how interventions produce intended and unintended outcomes across contexts and populations. Rather than focusing solely on whether interventions work, realist approaches develop and refine explanations of how, why, for whom, and under what circumstances outcomes are generated.

To support more flexible, nuanced, and learning-oriented evaluation practice, realist perspectives and theorising have been adopted in several evaluation and implementation projects at the Centre for Epidemiology and Community Medicine, Region Stockholm. Drawing on three case studies, methodological lessons are derived illustrating the affordances of realist theorising for health sector evaluation under conditions of uncertainty.

First, realist theorising can compensate for methodological and data limitations in other evaluation designs, illustrated by a digital diabetes prevention intervention. In this case, the evaluation produced actionable insights despite substantial limitations in data quality and conventional measures of rigour.

Second, realist theorising can complement existing designs by strengthening interpretation and explanation, as shown in an evaluation of the National Board of Health and Welfare’s support to child and adolescent psychiatry. Here, the intervention design was iterative and dynamic, posing challenges for systematic follow-up. A realist perspective enabled the evaluation team to remain responsive to changes and to manage the uncertainties of implementation, thereby complementing a process evaluation.

Third, realist theorising can enrich implementation research through attention to mechanisms and generative causation, as illustrated by implementation support to Sundbyberg municipality. This case involved continuous collaboration between the team supporting municipal leadership and staff in building organisational implementation capacity, and the team evaluating these efforts. By collaboratively developing, testing, and refining realist explanations, the teams integrated ongoing learning and adaptation into both the intervention and its evaluation.

Together, these cases show how realist theorising can strengthen the methodological repertoire for evaluating complex interventions under uncertainty.

5.2 Tutkimusperustainen kehittäminen vaikuttavuustutkimusta edeltävänä vaiheena kompleksisia sosiaali- ja terveydenhuollon interventioita kehitettäessä ja tutkittaessa

Elina Aaltio 1, Heidi Muurinen 2, Nanne Isokuortti 2

1 Tampereen yliopisto
2 Helsingin yliopisto

Vaikuttavien sosiaalipalvelujen kehittäminen edellyttää systemaattista ja huolellista prosessia, jossa aiempaa tutkimustietoa ja käytännön toimijoiden asiantuntemusta yhdistämällä voidaan luoda uusia innovaatioita testattavaksi, arvioitavaksi ja jatkokehitettäväksi. Sosiaalialan kehittämistyössä on usein suosittu yhteiskehittämiseen ja ammattilaisten ja asiantuntijoiden kokemuksiin nojaavaa kokeilevaa otetta. Kansainvälisessä arviointitutkimuksen metodikirjallisuudessa on kuitenkin laadittu myös suosituksia, joita soveltamalla voidaan pyrkiä varmistamaan kehittämisprosessin laatua ja tutkimusperustaisuutta. Yksi kokeneiden arviointitutkijoiden arvostamista (Skivington ym. 2021) suosituksista on kompleksisten sosiaali- ja terveydenhuollon interventioiden kehittämistä varten laadittu ohjeistus (O’Cathain et al., 2019). Ohjeistus muodostuu 11 askelesta, joista erityisesti aiemman tutkimuksen ja teoriapohjan läpikäynti, ohjelmateorian rakentaminen, ja toteuttamiskelpoisuuden arviointi ovat uusia vaiheita perinteiseen sosiaalialan kehittämisprosessiin verrattuna.

Tässä esityksessä esitellään O’Cathainin ohjeistuksen perusperiaatteet ja vaiheet sekä tarkastellaan suosituksen soveltamista käytännön esimerkkien valossa. Käytännön esimerkkeinä hyödynnetään kahta käynnissä olevaa hanketta, joista toisessa kehitetään työelämän ja koulutuksen ulkopuolella oleville nuorille kuntouttavaa pelikehittämisteemaista ryhmätoimintaa ja toisessa vuorovaikutustaitoihin keskittyvää koulutusta lapsi- ja perhesosiaalityön sosiaalityöntekijöille. Hankkeista kertyneiden kokemusten ja havaintojen kautta valotetaan huolellisen, tutkimukseen nojaavan kehittämisprosessin merkitystä tilanteessa, jossa uusilta innovaatioilta ja interventioilta toivotaan vaikuttavuutta. Käytännössä vaikuttavuutta koskevat odotukset ovat hataralla pohjalla ja vaikuttavuuden arviointi ennen aikaista, mikäli interventio ei ole riittävän jäsentynyt ja toteuttamiskelpoinen käytännössä sovellettavaksi ja arvioitavaksi.

Tutkimusperustaisessa kehittämisessä aiemman tutkimustiedon hyödyntäminen, sen pohjalta intervention mallintaminen sekä alustava arviointi varmistavat menetelmän toteuttamiskelpoisuuden ja tukevat vaikuttavuuden arviointia.

5.3 Viranomaisviestinnän vaikuttavuus: kirjallisuuskatsaus käsitteeseen ja aiempaan tutkimukseen

Aino Harinen, Anne Laajalahti

Vaasan yliopisto, markkinoinnin ja viestinnän akateeminen yksikkö

Viestintä on keskeinen strateginen voimavara organisaatioille. Toimiva viestintä tukee organisaatioiden strategisia tavoitteita ja käytännön työtä sekä edistää hyvinvointia. Strategisen viestinnän tavoitteena on aina johonkin vaikuttaminen: organisaation strategian tukemisen lisäksi vaikuttavuustavoitteena voi olla esimerkiksi tiedon ja ymmärryksen lisääminen, luottamuksen vahvistaminen tai sidosryhmien asenteiden ja toiminnan muuttaminen. Vaikka viestinnän strategisesta merkityksestä puhutaan runsaasti niin tieteellisissä kuin yhteiskunnallisissa keskusteluissa, viestinnän vaikuttavuuden käsitteellistäminen ja todentaminen on osoittautunut haastavaksi tehtäväksi.

Nykyisessä epävarmuuden ajassa uhkat, ilmiöt ja muutokset moninaistuvat ja ovat vaikeammin ennakoitavissa, joten vaikuttavaa viranomaisviestintää tarvitaan enemmän kuin koskaan. Viimeaikaiset tapahtumat ovat osoittaneet, mikä merkitys viranomaisten selkeällä ja ohjeistavalla viestinnällä on esimerkiksi vaaratiedottamistilanteissa. Kansalaisten kriisinkestävyyden ja yhteiskunnallisen turvallisuuden vahvistamisen lisäksi tärkeää on esimerkiksi kansalaisten kannustaminen terveyttä ja turvallisuutta edistävään toimintaan. Tärkeydestään huolimatta viranomaisviestinnän vaikuttavuuden käsitteellistäminen ja tutkiminen on kuitenkin hajanaista ja teoreettisesti jäsentymätöntä.

Esitelmämme perustuu kirjallisuuskatsaukseen, jossa tarkastelemme viranomaisviestinnän vaikuttavuutta käsitteenä ja tutkimuskohteena. Keskitymme tutkimuksessamme viranomaisten strategiseen organisaatioviestintään, millä tarkoitamme viranomaisorganisaatioiden suunnitelmallista ja johdettua viestintätoimintoa, jota tulee myös mitata, arvioida ja kehittää systemaattisesti.

Tutkimuskysymyksemme ovat seuraavat:

1. Miten viranomaisviestinnän vaikuttavuutta on käsitteellistetty aiemmissa tutkimuksissa?
2. Mistä näkökulmista ja millä menetelmillä viranomaisviestinnän vaikuttavuutta on tarkasteltu aiemmissa tutkimuksissa?

Etsimme kirjallisuuskatsaukseemme englannin- ja suomenkielisiä tutkimusartikkeleita, joissa on tarkasteltu viranomaisviestintää ja sen vaikutuksia tai vaikuttavuutta. Analysoimme artikkelit laadullisen sisällönanalyysin keinoin.

Tutkimuksemme kokoaa yhteen aiempaa tutkimusta ja syventää ymmärrystä viranomaisviestinnän vaikuttavuuden määritelmistä ja viestinnän vaikuttavuuden tutkimisen menetelmällisistä lähtökohdista ja haasteista. Tulokset antavat avaimia entistä vaikuttavamman viranomaisviestinnän toteuttamiseen ja sitä kautta muun muassa kansalaisten kriisinkestävyyden, hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden tukemiseen. Tutkimuksemme osallistuu laajemminkin julkishallinnon strategisen viestinnän ja sen vaikuttavuuden mittaamisen, arvioinnin ja kehittämisen keskusteluihin. Tulokset ovat hyödynnettävissä niin julkishallinnon työssä ja päätöksenteossa kuin viestinnän vaikuttavuuden tulevissa tutkimuksissa.

Esitelmämme perustuu Aino Harisen väitöskirjaan, jonka ohjaajana Anne Laajalahti toimii. Väitöskirjassa tarkastellaan pelastustoimen viestinnälle asetettuja vaikuttavuustavoitteita, odotuksia ja arvoketjuja sekä pelastuslaitosten strategisen viestinnän vaikuttavuuden mittaamista ja arviointia.

5.4 Lääkehoidon laadun alueellinen vaihtelu Ruotsissa ja Suomessa

Hanna Rättö 1, 2, Katri Aaltonen 1,3

1 INVEST Tutkimuskeskus ja lippulaiva, Turun yliopisto
2 Kelan tutkimusyksikkö
3 Farmasian tiedekunta, Helsingin yliopisto

Tutkimuksen tarkoitus on verrata avohoidon lääkehoidon laatua ja sen alueellista vaihtelua Suomessa ja Ruotsissa. Molemmissa maissa lääkkeiden rationaalisen käytön edistäminen on tärkeä terveyspoliittinen tavoite. Ruotsissa lääkehoidon ohjaus- ja rahoitusvastuu on kuitenkin alueellistettu, kun Suomessa rahoitusvastuu on keskitetty ja myös ohjaus tapahtuu valtaosin kansallisen korvausjärjestelmän kautta. Teoreettisesti hallinnollisen vastuun hajauttaminen paikalliselle tasolle voi tuottaa hyötyjä, kun järjestelmää voidaan mukauttaa paikallisiin oloihin sopivaksi. Toisaalta hajauttaminen saattaa kuitenkin lisätä hallinnollista päällekkäistä työtä ja johtaa epätarkoituksenmukaisiin maantieteellisiin eroihin.

Aineistot ja menetelmät

Lääkkeen käytön laatua kuvaavia, rekisteriaineistosta laskettavia mittareita tunnistettiin kirjallisuudesta systemaattisen kirjallisuuskatsauksen avulla ja validoitiin käyttäen pohjoismaisille asiantuntijoille suunnattua, konsensukseen perustuvaa Delfoi-menetelmää. Validoitu mittaristo sisältää 34 mittaria, jotka kuvaavat sekundääriprevention, akuuttien ja pitkäaikaisten sairauksien lääkehoitoa, sekä lääkehoidon turvallisuutta. Mittariston avulla verrattiin lääkehoidon laadun alueellista vaihtelua vuonna 2019 Suomessa ja Ruotsissa, käyttäen yksilötason rekisteritietoja avohuollon lääketoimituksista, erikoissairaanhoidon käytöstä, sekä lääkkeiden tukkumyynnistä. Ruotsissa mittarit laskettiin julkisesta terveydenhuollosta vastaaville alueille (region) ja Suomessa käyttäen vuoden 2023 hyvinvointialuejakoa. Alueiden välistä vaihtelua Ruotsissa ja Suomessa verrattiin kuvailevin menetelmin esimerkiksi alueellisten minimi- ja maksimiarvojen avulla sekä analyyttisin keinoin maiden sisäiseen varianssiin perustuen.

Alustavat tulokset

Sairaalahoidon jälkeisen sekundääriprevention taso oli korkea molemmissa maissa, eikä alueiden välisessä vaihtelussa ollut merkittäviä eroja. Esimerkiksi sairaalahoitoon johtaneen sydän- tai verisuonitapahtuman jälkeen ainakin 70% potilaista, sai hoitosuositusten mukaisia lääkehoitoja. Antibioottien käyttöä ja kulutusta tarkastelevien, akuuttia lääkehoitoa kuvaavien mittarien perusteella alueiden väliset erot olivat Ruotsissa merkittävästi pienempiä kuin Suomessa, ja kulutus oli maltillisempaa. Esimerkiksi asukasta kohden laskettu antibioottikulutus oli Ruotsissa vähäisempää kuin Suomessa ja ruotsalaisten alueiden välinen variaatio merkittävästi (p<0.001) pienempi. Pitkäaikaissairauksien lääkehoitoa sekä turvallisuutta kuvaavat mittarit eivät viitanneet merkittäviin eroihin alueiden välisessä variaatiossa maiden välillä.

Alustavat johtopäätökset

Lääkehoidon laatu oli korkeatasoista ja vaihtelu eri alueiden välillä vähäistä molemmissa maissa. Kun alueellinen vaihtelu erosi maiden välillä, oli se Ruotsissa vähäisempää hajautetusta ohjaus- ja rahoitusvastuusta huolimatta. Tätä selittänevät maiden väliset erot ohjauskeinoissa sekä erot ohjaukseen käytetyissä resursseissa.

Puheenjohtaja: Mervi Rantsi, UEF

6.1 Nuorten vuorovaikutusohjannan (IPC-N) kansallinen käyttöönotto: laadullinen arviointi kartoituksesta ylläpitovaiheeseen

Nanne Isokuortti 1, Sara Tani 1, Riikka Lämsä 1, Petra Kouvonen 1, 2

1 Helsingin yliopisto
2 Svenska social- och kommunalhögskolan

Vaikka kouluun vietävien mielenterveysinterventioiden implementointia on tutkittu yhtä enemmän (Peters-Corbett ym. 2024), empiiristä tutkimusta interventioiden laajamittaisesta levittämisestä on vähäisesti. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan nuorten vuorovaikutusohjannan (IPC-N) kansallista implementointia. Tutkimuskysymykset ovat: 1) Miten nuorten vuorovaikutusohjanta implementoitiin Suomessa kansallisesti? 2) Mitkä tekijät edistävät ja/tai estivät implementointia johtajien ja päättäjien kokemusten mukaan? Menetelmää pilotoitiin yhdellä alueella 2016–2017 ja sittemmin ympäri Suomea osana kansallista mielenterveysstrategiaa vuosina 2020–2023, tavoitteena kouluttaa 1600 ammattilaista (Linnaranta ym., 2022).

Aineisto koostuu implementointiin kansallisella tasolla osallistuneiden johtajien ja päättäjien haastatteluista (n=21) ja THL:n ja STM:n asiakirjoista (n=8). Haastattelut analysoitiin teoriavetoisella temaattisella analyysilla Exploration, Preparation, Implementation, Sustainment (EPIS) -viitekehyksen (Moullin ym., 2019) avulla. Dokumenttien analyysissa hyödynnettiin Bullockin ym. (2021) politiikkatoimet ja implementointiprosessin yhdistävää prosessimallia.

Dokumenttien perusteella hankkeen tavoitteena oli parantaa mielenterveyspalveluihin pääsyä, luoda edellytyksiä vaikutusten arvioinnille sekä vahvistaa yliopistosairaaloiden ja hyvinvointialueiden yhteistyötä. Haastattelujen perusteella keskeiset vaikuttavat tekijät EPIS‑viitekehyksessä liittyivät johtamiseen, organisaatioiden välisiin suhteisiin ja rahoitukseen, menetelmään itseensä sekä sen levittäjiin. Erikoissairaanhoidon ja perustason kumppanuus näyttäytyi pilotin onnistumisen edellytyksenä, ja rinnakkaisen tutkimuksen sekä kansainvälisten kehittäjien kanssa toteutettu adaptointiprosessi tuki laadukkaan koulutuksen luomista. Implementoinnista vastaavien johtajien visio, yhteistyö ja sitoutuminen edesauttoi päätöksentekoon vaikuttamista ja rahoituksen hankkimista kansalliselle levittämiselle. Hankkeeseen sitoutumista kuitenkin heikensi kokemus ylhäältä ohjatusta menetelmävalinnasta sekä erimielisyydet rahoituksesta ja implementointitavasta, mikä johti toimijoiden hajaantumiseen ja epäselvyyteen kansallisesta johtamisesta. Yleisluontoinen implementointisuunnitelma ja kiireinen aikataulu lisäsivät kuormitusta kansallisen levityksen alussa, kun taas hankepohjainen rahoitus haastaa ylläpitoa. Vaikka haastateltavat suhtautuivat menetelmään pääosin myönteisesti, esiin nousi myös kritiikkiä sen vähäisestä vaikuttavuusnäytöstä ja yhteensopivuudesta ylikuormittuneeseen opiskeluhuoltoon.

Ylisektoraalisten interventioiden skaalaaminen on haastavaa, sillä laajuus sekä moninaiset toimijat eri tasoilla ja sektoreilla lisäävät rakenteellista ja koordinaatiollista kompleksisuutta. Implementointitutkimus auttaa ymmärtämään oppimisprosesseja ja tunnistamaan keinoja tulevien hankkeiden tukemiseen. Tämän tutkimuksen tulosten perusteella keskeistä laajassa levittämisessä on eri toimijoiden osallistaminen prosessiin, selkeä ja toteutettava skaalaussuunnitelma, joka kattaa järjestelmän eri tasot sekä pyrkimys vastavuoroiseen yhteistyöhön ja selkeisiin rooleihin koko prosessin ajan.

6.2 Guideline-adherent prescribing among Finnish physicians: a survey of influencing factors and an exploratory factor analysis of barriers

Henna Tiitinen, Tuuli Suomela, Mervi Rantsi, Virva Hyttinen-Huotari 

Itä-Suomen yliopisto (UEF)

Background

Resource-conscious healthcare is supported by evidence-based Clinical Practice Guidelines. In Finland, Current Care (CC) guidelines and Choosing Wisely (CW) Finland recommendations synthesise evidence to support clinical decision-making, including prescribing. Although guideline-adherent prescribing may improve effectiveness, safety, and equity, adherence remains suboptimal, particularly in avoiding low-value prescribing. Given their distinct decision-making contexts, initiating recommended medications and avoiding low-value prescribing warrant parallel examination. This study examines Finnish physicians’ guideline familiarity and use, barriers to guideline-adherent prescribing, underlying barrier structures, and associations with physician characteristics.

Methods

This cross-sectional survey was conducted in September 2025 among Finnish physicians, with 186 respondents from the survey sample (n=5000). The questionnaire included structured and open-ended items; structured barrier items were derived from an a priori systematic review. Familiarity and guideline use are described using descriptive statistics. Underlying barrier structures are identified using Exploratory Factor Analysis (EFA). Associations between physician characteristics and factors are examined using linear regression. Open-ended facilitator responses are analysed using qualitative content analysis.

Results

Most physicians (73%) reported using national clinical practice guidelines at least weekly. Physicians were largely familiar with CC guidelines and rarely perceived their prescribing to deviate from them. Familiarity with CW recommendations was lower and one third could not assess their deviation. Preliminary EFA identified five CC barrier factors: 1) guideline usability, 2) social and professional uncertainty, 3) reliance on experiential knowledge, 4) patient preferences and financial constraints, and 5) limited organisational resources and dysfunctional processes. EFA of CW barriers and associations with physician characteristics are ongoing and presented at the seminar.

Conclusion

The CC barrier factors reflect multilevel implementation barriers consistent with established frameworks. Multiple factors suggest that single-level implementation strategies are unlikely to be sufficient. Comparing the underlying CC and CW barrier structures may clarify whether distinct strategies are needed for initiating recommended medications versus avoiding low-value prescribing.

6.3 Kohti näyttöön perustuvaa toimintaa – johtavien sosiaalityöntekijöiden näkemyksiä the Reasoned Action Approach -teorian läpi tarkasteltuna

Katariina Similä 1, 2, Minna Veistilä 3, Taru Kekoni 2, Hanna Ristolainen 2

1 Pohjois-Savon hyvinvointialue
2 Itä-Suomen yliopisto (UEF)
3 Päijät-Hämeen hyvinvointialue

Näyttöön perustuvaa toimintaa (evidence-based practice, EBP) on jo pitkään hyödynnetty maailmalla eri maissa myös sosiaalityössä, mutta suomalaisessa toimintaympäristössä sen hyödyntäminen on jäänyt vähemmälle. Kansainvälisesti tutkimusta sosiaalityöntekijöiden ja heidän lähijohtajiensa näkemyksistä näyttöön perustuvasta toiminnasta, tutkimusnäytöstä ja sen hyödyntämisestä sosiaalityössä on jonkin verran, mutta Suomessa aihetta ei ole juurikaan tutkittu.

Näyttöön perustuvaan toimintaan siirtyminen edellyttää paitsi tutkimustiedon saatavuutta, myös positiivista asennetta, ympäristön tukea ja riittäviä edellytyksiä toiminnan toteuttamiselle. The Reasoned Action Approach on Martin Fishbeinin ja Icek Ajzenin kehittämä, käyttäytymisen muutosta käsittelevä teoria, jonka mukaan intentio toiminnalle syntyy, kun toimijan asenne toimintaa kohtaan on positiivinen (behavioral beliefs), ympäristön normit tuottavat sosiaalisen paineen muutokselle (normative beliefs) ja ympäristössä on riittävästi edistäviä ja riittävän vähän estäviä tekijöitä (control beliefs). Tämän NÄPSÄ-tutkimushankkeen osana tehdyn tutkimuksen tavoitteena on tarkastella edellä esitettyä teoriaa hyödyntäen lastensuojelun ja perhesosiaalityön johtavien sosiaalityöntekijöiden (näkemyksiä valmiudesta siirtyä näyttöön perustuvaan toimintaan lapsiperhesosiaalityössä

Tutkimuksen aineistona on kahdelta hyvinvointialueelta keväällä 2025 kerätty haastatteluaineisto. Haastateltavina olivat näiden alueiden lähes kaikki perhesosiaalityössä ja lastensuojelussa toimivat johtavat sosiaalityöntekijät (n=17). Teemahaastatteluina toteutetuissa haastatteluissa keskusteltiin osallistujien näkemyksistä tutkimustiedon hyödyntämisen nykytilasta, asenteista ja ajatuksista tutkimustietoa kohtaan sekä estävistä ja edistävistä tekijöistä tutkimustiedon hyödyntämiseen liittyen. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä.

Alustavien tulosten mukaan asenteet lastensuojelussa ja perhesosiaalityössä tutkimustiedon vahvempaa hyödyntämistä kohtaan ovat hyvin positiiviset ja edistäviä tekijöitäkin tutkimustiedon hyödyntämiselle tunnistettiin lukuisia. Sosiaalinen paine tutkimustiedon hyödyntämiselle kuitenkin puuttuu käytännön sosiaalityön tasolla ja estäviä tekijöitä on useita, joista suurin osa liittyy organisaation johtamiseen ja rakenteisiin. Johtavat sosiaalityöntekijät kokivat keski- ja ylemmän johdon portinvartijana, jonka myönteinen suhtautuminen ja sitoutuminen on välttämätöntä uusien toimintatapojen implementoinnin onnistumisessa. Myös oman roolinsa implementoinnissa johtavat sosiaalityöntekijät näkivät tärkeänä.

Tutkimus korostaa johtamisen merkitystä siirtymässä kohti näyttöön perustuvaa toimintaa. Näyttöön perustuvan toiminnan edistämiseksi olisi tärkeää, että linjaukset toimintatapaan siirtymisessä tehtäisiin kansallisesti tai vähintäänkin hyvinvointialueen strategisen johtamisen tasolla.

6.4 Vältetäänkö viisaasti? Väestöpohjainen tutkimus suositusten vaikutuksista vähähyötyisten lääkehoitojen käyttöön

Virva Hyttinen-Huotari 1, Tuuli Suomela 1, Lauri Kortelainen 1, Aleksi Raudasoja 2, 3, Emma Aarnio 4, Ismo Linnosmaa 1

1 Itä-Suomen yliopisto, Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos
2 Suomalainen Lääkäriseura Duodecim
3 Helsingin yliopisto, Lääketieteellinen tiedekunta
4 Itä-Suomen yliopisto, Farmasian laitos

Tavoitteet

Vähähyötyisillä hoidoilla tarkoitetaan lääketieteellisiä käytäntöjä, jotka näyttöön perustuen voivat potilaille olla haitallisia tai eivät tarjoa merkittävää hyötyä suhteessa käytettyihin resursseihin. Niiden vähentäminen voi parantaa hoidon vaikuttavuutta ja potilasturvallisuutta sekä vapauttaa resursseja vaikuttavimpiin hoitoihin.

Suomessa on vuodesta 2016 lähtien julkaistu Vältä viisaasti -suosituksia (VV) joiden tavoitteena on ohjata lääkäreitä välttämään vähähyötyisiä hoitoja. Näiden suositusten vaikutuksista käytäntöön on kuitenkin niukasti tietoa.

Tutkimme (1) kuinka usein suomalaiset lääkärit poikkeavat VV-suosituksista lääkehoitojen määräämisessä ja (2) miten suositusten julkaiseminen vaikuttaa vähähyötyisten lääkehoitojen käyttöön.

Menetelmät

Aineisto kattaa koko Suomen väestön ja sisältää tiedot lääkemääräyksistä, korvatuista lääkeostoista, sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen käytöstä, kuolemista sekä sosiodemografisista tekijöistä.

Analysoimme kahdeksaa vuosina 2017–2020 julkaistua VV-suositusta. VV-ryhmä A koskee haitallisia lääkehoitoja sydämen vajaatoiminnassa (kalsiumkanavan salpaajat; tulehduskipulääkkeet), sydämen vajaatoiminnan ja diabeteksen yhteydessä (glitatsonit) sekä verenpainetaudissa (RAS-järjestelmää lamaavien lääkkeiden yhdistelmät). VV-ryhmä B koskee lääkehoitojen aloitukseen liittyviä riskejä masennuksessa (ketiapiinimonoterapia; SSRI- ja trisykliset masennuslääkkeet nuorilla potilailla), ahdistuneisuudessa ja unettomuudessa (bentsodiatsepiinit).

Arvioimme suositusten noudattamista niiden julkaisuvuodesta vuoden 2021 loppuun tarkastelemalla lääkkeiden määräämisen yleisyyttä diagnosoiduilla potilailla (ryhmä A) ja uusien lääkemääräysten yleisyyttä äskettäin diagnosoiduilla (ryhmä B).

Lisäksi arvioimme suositusten julkaisun vaikutusta keskeytetyllä aikasarja-analyysillä (ITS) hyödyntäen vuosien 2008–2021 ostotietoja lääkehoidoista.

Alustavat tulokset

Potilaista 1–34 % sai vähähyötyisiä lääkehoitoja suosituksista huolimatta. VV-ryhmässä A osuus oli alle 2 %, lukuun ottamatta sydämen vajaatoimintaa sairastavia, joista 18 %:lle määrättiin tulehduskipulääkkeitä.

Bentsodiatsepiineja määrättiin ensisijaiseksi hoidoksi 12 %:lle ahdistuneisuutta sairastavista ja 32 %:lle unettomuudesta kärsivistä potilaista. Nuorista masennuspotilaista lähes 14 % sai trisyklisiä masennuslääkkeitä ja 34 % lääkehoidon kuukauden kuluessa diagnoosista ilman psykososiaalista interventiota.

Alustavat ITS-analyysit viittaavat siihen, että VV-suositusten julkaisu ei muuttanut vähähyötyisten lääkkeiden käyttöä lukuun ottamatta kalsiumkanavan salpaajia, joiden käytössä nähtiin tilastollisesti merkitsevä kokonaistrendin lasku suosituksen julkaisun jälkeen.

Pohdinta

VV-suositusten noudattamatta jättäminen on Suomessa yleistä, erityisesti mielenterveyden häiriöiden hoidossa. Tutkimuksemme korostaa tarvetta implementointistrategioiden kehittämiselle vähähyötyisten lääkehoitojen käytön vähentämiseksi. Jatkossa tulisi tarkastella nuorten masennuspotilaiden hoitopolkuja, erityisesti psykososiaalisten interventioiden saatavuutta.

Jaana Nieminen, Rauni Leinonen ja Kirsi Moisanen

Kajaanin ammattikorkeakoulu

Tausta

Lainsäädäntö ja eri hallintoalojen strategiat määrittelevät sosiaali- ja terveyspalveluille tavoitteeksi vaikuttavuuden, vaikka vaikuttavuutta tai sen johtamista ei ole tarkasti määritelty. Lainsäädännön ja strategioiden painotukset ohjaavat hyvinvointialueiden tavoitteiden asettamista, resurssien käyttöä, palvelujen tuottamista, vaikuttavuuden mittaamista arviointeineen.

Tavoite

Tavoitteena oli kehittää suun terveydenhuollon vaikuttavuusvastaavien työtä vaikuttavuusperusteisesti asiakkaiden suun terveyden edistämiseksi. Opinnäytetyö toteutettiin vaikuttavuusketjun mukaisesti: tarve-visio-tavoite-ratkaisut-teot-tulos/muutos-vaikutus-vaikuttavuus.

Vaikuttavuusketjun mukaiset tarkoitukset, tutkimuskysymykset, menetelmät ja tulokset

Vaikuttavuusketjun tarvevaiheen tarkoitus oli kartoittaa suun terveydenhuollon vaikuttavuusvastaavien työn ongelmia, niiden seurauksia ja ongelmien ratkaisemiseksi tarvittavia kehittämistarpeita suun terveydenhuollon vaikuttavuustyön tavoitteen saavuttamiseksi. Tutkimuskysymys oli, mitä ovat suun terveydenhuollon vaikuttavuusvastaavien työn ongelmat, niiden seuraukset ja ongelmien ratkaisemiseksi tarvittavat kehittämistarpeet, jotta suun terveydenhuollon vaikuttavuustyön tavoite saavutetaan. Vastaus haettiin vaikuttavuuskoordinaattoreiden (n=2) ryhmäkeskustelussa. Aineisto analysoitiin induktiivisen sisällönanalyysin avulla.

Tulosten perusteella vaikuttavuusvastaavien työn ongelmia olivat vuorovaikutus, työnkuvan epäselvyys ja tiedon luotettavuus. Työn ongelmat aiheuttivat seurauksia vaikuttavuustyön mittaustiedon laatuun, työn hallintaan ja kustannuksiin. Kehittämistarpeina tunnistettiin työnkuva ja sen priorisointi, yhteistyö sekä vaikuttavuustyön menetelmät. Työn ongelmaksi rajautui, työnkuvan epäselvyys ja osaamisvaje. Työlle määriteltiin ohjaus- ja projektiryhmässä visio: Suun terveydenhuollon vaikuttavuusvastaavien työnkuva on tulevaisuudessa vahva ja vaikuttava.

Vaikuttavuusketjun toisessa vaiheessa tarkoitus oli kartoittaa suun terveydenhuollon vaikuttavuusvastaavien vaikuttavuusperusteisen työn tavoitteet vision saavuttamiseksi. Työtä edistäviä tavoitteita kartoitettiin projektiryhmän työpajassa. Vision saavuttamiseksi tunnistettiin neljä tavoitetta mittareineen. Tavoitteet olivat vaikuttavuustyöhön tarvittavan tuen vahvistaminen, vaikuttavuusosaamisen vahvistaminen, työnkuvan selkiyttäminen ja työn vaikutusten seuranta. Projekti- ja ohjausryhmässä määriteltiin vaikuttavuusvastaavien työn palvelulupaus. Palvelulupaukseksi kirjattiin, jokaisella vaikuttavuusvastaavalla on selkeä työnkuva ja osaaminen sen hoitamiseen.

Vaikuttavuusketjun ratkaisuvaiheessa tarkoitus oli kartoittaa suun terveydenhuollon vaikuttavuusvastaavien vaikuttavuusperusteiseen työhön tarvittavat ratkaisut palvelulupauksen saavuttamiseksi. Palvelulupauksen saavuttamiseksi etsittiin ratkaisuja projektiryhmässä soveltaen 6-3-5 menetelmää, ratkaisuja saatiin 12. Keskeisimmäksi ratkaisuksi rajattiin vaikuttavuusvastaavien työtehtävien kirjallisen kuvauksen laatiminen.

Vaikuttavuusketjun ratkaisuihin haettiin vastauksia vaikuttavuusketjun teot vaiheessa järjestelmällinen kirjallisuuskatsauksen avulla. Tutkimuskysymys oli, mikä on vaikuttavuusvastaavien työnkuva, ja sitä vahvistava osaaminen. Aineistoa haettiin Finna, Medic, Julkkari, Chinal, Academic Search Complete tietokannoista. Kokonaishakutulos oli 2238 tutkimusta, joista tutkimusten valintaprosessin, laadun ja näytön asteen arvioinnin jälkeen valittiin mukaan viisi tutkimusta. Aineisto analysoitiin induktiiviseen sisällönanalyysin avulla. Tulosten mukaan vaikuttavuusvastaavien työnkuva, ja sitä vahvistava osaaminen koostui strategisesta ja analyyttisestä osaamisesta, kehittämis- ja muutosjohtamisen osaamisesta sekä vuorovaikutus- ja verkostoitumisosaamisesta.

Viidennessä vaiheessa arvioitiin muutosta eli tulosta toteuttamalla pilotointi. Tarkoitus oli kartoittaa vaikuttavuusvastaavien kirjallisen työnkuvan ja strategista osaamista käsittelevän koulutuksen aikaansaamia muutoksia vaikuttavuusperusteisen työn kokonaisuuden hahmottamisessa ja strategisessa ajattelussa. Kehittämiskysymys oli, mitä muutoksia kirjallinen työnkuva ja strategista osaamista käsittelevä koulutus ja näitä kuvaavat mittarit saavat aikaan vaikuttavuusperusteisen työn kokonaisuuden hahmottamisessa ja strategisessa osaamisessa. Pilotointiin osallistui vaikuttavuusvastaavat (n=20), ja se toteutettiin järjestämällä strategiaa käsittelevä koulutus sekä arvioitiin etukäteen laadittu vaikuttavuusvastaavien työnkuva. Muutosta mitattiin vaikuttavuusvastaaville (n=29) toteutetulla Forms-kyselyllä ja yhdellä haastattelulla ennen ja jälkeen pilotoinnin. Tulosten perusteella pilotoinnin toimenpiteillä vahvistettiin vaikuttavuusvastaavien työn kokonaisuuden hahmottamista ja strategista ajattelua.

Vaikuttavuusketjun vaikutus, vaikuttavuus, loppuvaiheiden tarkoitus oli kuvata vaikuttavuusvastaavien vaikuttavuusperusteisen työn kehittämissuunnitelman mukainen implementointisuunnitelma. Kehittämissuunnitelma ja sitä tukeva tiedonkeruusuunnitelma sisälsi vaikuttavuusketjun tavoitteet-, ratkaisut-, teot-, muutosvaiheiden mittarit. Implementointisuunnitelma laadittiin Ottawa-mallin mukaisesti. Suunnitelman toteuttaminen on hyvinvointialueen suun terveydenhuollon vaikuttavuuskoordinaattoreiden vastuulla.

Johtopäätökset

Vaikuttavuusvastaavien työn kehittämisellä vastatiin tavoitteeseen, laatimalla vaikuttavuusketjun mukaisesti vaikuttavuusvastaavien työn kehittämissuunnitelma ja tätä tukeva implementointisuunnitelma. Kehittämissuunnitelman toimenpiteillä vahvistetaan vaikuttavuusvastaavien osaamista työn hoitamiseksi ja asiakkaiden suun terveyden edistämiseksi.

Sari Lappalainen

Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Likes

Liikunnan edistäminen on asemoitunut osaksi hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä. Erityisesti kuntien ja hyvinvointialueiden välisillä yhdyspinnoilla liikunnan edistämiselle asetetaan tavoitteita terveyden edistämisen ja ennaltaehkäisyn näkökulmista. Pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna tavoite ei ole uusi ja liikunnan erilaiset terveyshyödyt ovat toimineet liikunnan edistämisen yhtenä perusteluna jo useamman vuosikymmenen ajan. Samanaikaisesti yhteiskunnallisena huolenaiheena on korostunut yhä enemmän kansalaisten liian vähäinen liikkuminen terveyden kannalta ja liikuntapolitiikan keskeiseksi tavoitteeksi on noussut fyysisen aktiivisuuden lisääminen eri ikäryhmissä. Nämä havainnot tarjoavat perusteita tarkastella keskustelua liikunnan edistämisestä erilaisten tavoitteiden näkökulmasta, joka huomioi ilmiön moniarvoisuuden, mutta myös mahdolliset arvoristiriidat liikunnan edistämisessä.

Tämä esitys pohjaa väitöstutkimukseen, jossa liikunnan edistämistä lähestytään kuntien ja hyvinvointialueiden välisillä yhdyspinnoilla tapahtuvaa liikunnan edistämistä arvopohjaisen tarkastelun avulla. Julkisen arvon hallinta (Public Value Governance) tarjoaa viitekehyksen, joka siirtää huomion arvopohjaisten lähtökohtien tarkasteluun monitoimijaisessa ja -tasoisessa yhteistyössä. Tutkimus koostuu kolmesta osatutkimuksesta, joissa on hyödynnetty aineistona toimintapoliittisia asiakirjoja sekä puolistrukturoituja haastatteluita kuntien liikuntapalveluista vastaaville viranhaltijoille (N=17) sekä hyvinvointialueiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tehtävissä työskenteleville asiantuntijoille (N=11).

Väitöstutkimus tuottaa ymmärrystä siitä, että liikunnan edistämisen yhteydessä julkisen arvon hallinta on monitoimijaista ja yhteistyössä korostuu arvon yhteisluominen. Arvon yhteisluominen ei ole aina kuitenkaan täysin ennakoitavaa. Julkisen arvon hallinta näyttäytyy suhteissa muodostuvana ja kontekstisidonnaisena. Tutkimus tuottaa ymmärrystä myös arvonäkökulmien eroista ja ristiriidoista eri toimijoiden välillä. Tällöin yhteistyössä korostuu tarve yhteensovittamiselle sekä neuvottelulle. Yhteistyön tukena voi toimia erilaiset vuorovaikutukset huomioiva systeeminen johtaminen sekä arvoperustan jatkuva muotoilu. Liikunnan edistämisen vaikuttavuuden näkökulmasta oleellista olisikin kiinnittää huomiota erilaisiin liikunnalle asetettuihin arvo-odotuksiin ja niiden merkitykseen tavoitteiden asettamisessa sekä saavuttamisessa.

Merja Seppälä 1, Tiina Laatikainen 1, Suvi Parikka 2

1 Itä-Suomen yliopisto
2 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Tausta

Sosioekonomisten terveyserojen kaventaminen on ollut pitkään suomalaisen terveyspolitiikan keskeinen tavoite, mutta väestöryhmien väliset erot esimerkiksi elinajanodotteessa ja kuolleisuudessa ovat edelleen suuria. Vuoden 2023 alussa voimaan tullut sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus siirsi sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuun hyvinvointialueille. Yksi uudistuksen keskeisistä tavoitteista oli terveyserojen kaventaminen.

Hyvinvointialueilla on lakisääteinen vastuu sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä. Alueiden toimintaa ohjaavat useat lakisääteiset strategia- ja suunnitelma-asiakirjat, kuten hyvinvointialuestrategia sekä hyvinvointisuunnitelma. Ne linjaavat sekä pitkän aikavälin tavoitteita että tavoitteiden konkreettista toimeenpanoa. Strategiatyö on edelleen muotoutumassa ja tutkimustietoa erityisesti terveyserojen huomioimisesta asiakirjoissa on toistaiseksi vähän.

Tavoite

Tutkimuksessa tarkastellaan, miten sosioekonomisten terveyserojen kaventaminen huomioidaan hyvinvointialueiden strategisissa asiakirjoissa. Tarkastelun kohteena ovat sosioekonomisten terveyserojen kaventamiseen liittyvät tavoitteet ja toimenpiteet sekä niiden kirjaustavat strategioissa ja suunnitelmissa.

Aineisto ja menetelmät

Tutkimus perustuu julkisesti saatavilla olevien strategisten asiakirjojen analyysiin. Aineisto koostuu noin sadasta hyvinvointialueiden lakisääteisestä terveyden edistämisen asiakirjasta toiselta valtuustokaudelta. Analyysi on toteutettu laadullisena sisällönanalyysina, jossa tunnistetaan, luokitellaan ja kuvataan terveyseroihin liittyviä tavoitteita ja niiden konkreettisuutta.

Tulokset

Alustavien tulosten perusteella strategia-asiakirjoissa esiintyy vaihtelevasti terveyserojen kaventamiseen liittyviä tavoitteita. Kirjaukset painottavat erityisesti sosiaali- ja terveyspalvelujen saavutettavuutta, ennaltaehkäiseviä palveluja, monialaista yhteistyötä sekä haavoittuville väestörymille kohdennettua tukea. Asiakirjojen välillä on kuitenkin vaihtelua tavoitteiden konkreettisuudessa. Osa alueista määrittelee tavoitteille selkeitä toimenpiteitä, vastuutahoja ja seurantaindikaattoreita, kun taas joissakin asiakirjoissa toimenpiteitä ei ole tunnistettavissa lainkaan. Tutkimuksen seuraavassa vaiheessa tarkastellaan strategisten kirjausten muutosta ja vaihtelua valtuustokausien välillä.

Johtopäätökset

Tulokset osoittavat vaihtelua siinä, miten sosioekonomisten terveyserojen kaventamiseen liittyviä tavoitteita kirjataan hyvinvointialueiden strategia-asiakirjoihin. Erityisesti tavoitteiden konkreettisuus ja arvioitavuus vaihtelevat. Yleisluonteiset kirjaukset voivat vaikeuttaa tavoitteiden käytännön toimeenpanoa ja seurantaa. Tulokset nostavat esiin myös kysymyksen siitä, miten yhdenmukaisesti lainsäädännön velvoitteet terveyserojen kaventamisesta näkyvät hyvinvointialueiden strategia-asiakirjoissa.

Laura Tetri

Savonia Ammattikorkekoulu

Epävarmuuden aikana sosiaali- ja terveysjärjestöihin kohdistuu kasvavia odotuksia toiminnan vaikuttavuuden osoittamisesta, vaikka vaikuttavuustiedon tuottaminen järjestökentällä on edelleen hajanaista. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli muodostaa kokonaiskuva siitä, miten vaikuttavuus ilmeni suomalaisissa sosiaali- ja terveysjärjestöjulkaisuissa vuosina 2020–2025. Tarkoituksena oli tunnistaa keskeisiä tutkimusaukkoja sekä tarkastella, miten vaikutustietoa voitaisiin jatkossa koota systemaattisemmin vaikuttavuustiedon tuottamisen tueksi osana vaikuttavuuden ekosysteemiä. Tutkimuksessa analysoitiin julkaisujen sijoittumista IOOI-vaikutusketjun eri tasoille sekä tarkasteltiin vaikuttavuuskäsitteen ilmenemistä, tutkimusasetelmia ja käytettyjä mittareita.

Tutkimus toteutettiin kartoittavana kirjallisuuskatsauksena. Tutkimuskysymyksinä tarkasteltiin, miten vaikuttavuuskäsite ilmeni sosiaali- ja terveysjärjestöjulkaisuissa, millaisia tutkimusasetelmia ja mittareita julkaisuissa käytettiin sekä mille IOOI-vaikutusketjun tasoille julkaisut sijoittuivat. Tietokantahaut toteutettiin viidessä kansainvälisessä ja kuudessa kansallisessa tietokannassa. Sisäänottokriteerit täyttävä aineisto (n = 255) sisälsi vertaisarvioituja artikkeleita, väitöskirjoja, YAMK-opinnäytetöitä, pro gradu -tutkielmia sekä raportteja. Analyysivaiheessa aineiston rajausta tarkennettiin niihin julkaisuihin, joissa vaikuttavuuden arviointi perustui asiakkaalta kerättyyn tietoon (n = 80). Aineisto analysoitiin teoriaohjaavasti hyödyntäen IOOI-vaikutusketjumallia.

Tulosten perusteella suurin osa sosiaali- ja terveysjärjestöjulkaisuista perustui ammattilaisten tuottamaan tietoon. Asiakaslähtöinen aineisto painottui laadulliseen ja kuvailevaan tietoon, joka sijoittui pääasiassa IOOI-vaikutusketjussa vaikutustasolle. Vaikuttavuustason tietoa ei aineistossa tunnistettu. Mittareita käytettiin vähän, ja pitkittäis- sekä vertailuasetelmia esiintyi harvoin, mikä heikensi vaikuttavuustiedon kumuloitumista. Vaikuttavuuskäsitettä ei usein määritelty. Vaikuttavuuskäsitteen käyttö näyttäytyi epäyhtenäisenä.

Sosiaali- ja terveysjärjestöissä tuotetaan runsaasti vaikutustietoa, mutta tieto ei vielä kumuloidu systemaattiseksi vaikuttavuustiedoksi. Jotta sosiaali- ja terveysjärjestöissä kertyvää vaikutustietoa voitaisiin hyödyntää interventioiden vaikuttavuustutkimuksessa, edellyttäisi se kumuloituvaa ja vertailukelpoista vaikutustietoa. Keskeiseksi kehittämisen kohteiksi nousi systemaattisen mitatun tiedon kerääminen.

Johtopäätöksenä voidaan todeta, että sosiaali- ja terveysjärjestöjen vaikuttavuusosaamisen vahvistaminen edellyttää käsitteellisen selkeyden lisäämistä, yhtenäisempiä mittauskäytäntöjä, pitkäjänteisempiä tutkimusasetelmia sekä rakenteellista yhteistyötä järjestöjen, korkeakoulujen, yliopistojen ja kansallisten toimijoiden välillä. Erityisen keskeiseksi nousi asiakkaan roolin vahvistaminen vaikuttavuustiedon ensisijaisena tiedonlähteenä.

Jaana Toikkanen ja Henna Harju

Diakonia-ammattikorkeakoulu

Täsmätyökykyisten työllistymisen tuki tapahtuu epävarmassa toimintaympäristössä, jossa asiakkaiden elämäntilanteet, palvelupolut ja työmarkkinoiden mahdollisuudet ovat usein monimutkaisia. Vaikuttavuuden arvioinnin näkökulmasta keskeinen ongelma on, että asiakastyössä mitataan helposti toimintaa, kuten tapaamisten tai palvelujen määrää, mutta ei asiakkaan elämäntilanteessa tapahtuvaa muutosta. Lisäksi mittaaminen voi jäädä irralliseksi asiakaskohtaamisesta, jolloin tieto ei tue asiakasta, ammattilaista eikä palvelujen johtamista.

Esitys tarkastelee TäsmäZekkiin liittyvää tutkimus- ja kehittämistyötä ja sen tuloksia. TäsmäZekki on mittari ja verkkoselaimella toimiva työkalu täsmätyökykyisen elämäntilanteen ja työkyvyn hahmottamiseen. Mittari perustuu validoituun 3X10D-mittariin, jota on kehitetty täsmätyökykyisten työllisyyden edistämiseen yhdessä kohderyhmän ja heidän kanssaan työskentelevien ammattilaisten kanssa. Kehittämistyö on edennyt vaiheittain mittarin rakentamisesta käyttöönoton tukeen; vuonna 2026 painopiste on maksuttomassa pilotoinnissa, asiakastyön käytäntöjen vahvistamisessa ja kokemusten kokoamisessa. Tavoitteena on rakentaa asiakaslähtöinen, toistettava, keskustelua tukeva ja usealla tavalla hyödynnettävä mittaamisen tapa, joka palvelee sekä yksilöllistä asiakastyötä että vaikuttavuustiedon tuottamista.

TäsmäZekki on lyhyt ja helposti toteutettava itsearviointi, joka sisältää 12 kysymystä arjesta, ihmissuhteista, terveydestä, taloudesta, työkyvystä ja työllistymisen mahdollisuuksista. Vastaaja saa tulosten perusteella henkilökohtaisen tekstipohjaisen palautteen, jossa tunnistetaan sekä voimavaroja että muutosta kaipaavia osa-alueita. Tuloksia voidaan käsitellä asiakkaan ja ammattilaisen välisessä keskustelussa. Mittaus voidaan toteuttaa ennen tapaamista, osana tapaamista tai eri ajankohtina muutoksen seuraamiseksi.

Kehittämistyössä on käytetty menetelmänä yhteiskehittämistä ja aineistoa on kerätty ryhmäkeskusteluilla. Yhteiskehittämiseen on osallistunut täsmätyökykyisiä asiakkaita ja heidän kanssaan työskenteleviä ammattilaisia kolmesta yhteiskunnallisesta yrityksestä vuosina 2023–2026. Kehittämisprosessi eteni vaiheittain työpajoista pilotointiin, jossa mukana olivat Kierrätyskeskus ja Live-säätiö. Kierrätyskeskus edistää täsmätyökykyisten työllistymistä tarjoamalla räätälöityjä matalan kynnyksen työmahdollisuuksia ja tukea työelämään siirtymiseen. Live-säätiö tarjoaa työkykyä tukevia palveluja.

Yhteiskehittämisessä korostuivat erityisesti asiakastyön sensitiivisyys, mittarin saavutettavuus, palautetekstien myötätuntoinen sävy sekä mittarin käyttö osana dialogista asiakaskohtaamista. Pilotoinnin aikana mittaria testattiin erilaisissa asiakasprosesseissa ja käyttötilanteissa, kuten ennakkotehtävänä, tapaamisen aikana ja valmennusjaksojen seurannassa. Pilotointi osoitti, että lyhyt mittaus itsearviointivälineellä voi tukea asiakkaan reflektiota, vahvistaa voimavarakeskeistä keskustelua ja auttaa ammattilaisia jäsentämään tuen tarpeita myös niukoissa palveluresursseissa. Samalla kehittämistyö toi esiin tietosuojaan, digitaaliseen saavutettavuuteen ja palautteen sensitiiviseen käsittelyyn liittyviä käytännön kehittämistarpeita.

Kehittämistyömme tulokset osoittavat, että itsearviointi mittarilla voi avata syvällistä keskustelua ja auttaa sanoittamaan myös vaikeasti hahmotettavia asioita. Asiakkaalle mittari tarjoaa mahdollisuuden pysähtyä oman kokonaistilanteensa äärelle, tunnistaa voimavaroja ja pohtia konkreettisia etenemisen askelia. Ammattilaiselle TäsmäZekki toimii puheeksi ottamisen, tuen tarpeiden jäsentämisen ja oikea-aikaisen palveluohjauksen välineenä. Sitä voi hyödyntää myös tiedonsiirron välineenä ammattilaisten kesken. TäsmäZekki voi näin tukea vaikuttavaa ja tietoon perustuvaa johtamista mahdollistamalla oikea-aikaisen tuen, tehokkaamman resurssien kohdentamisen sekä palveluiden sujuvamman yhteensovittamisen.

Pilotoinnin perusteella mittaaminen myös muokkaa ammattilaisten toimijuutta ja ammatillisia rooleja sekä käsityksiä toivotusta muutoksesta. Näitä tutkitaan jatkossa teemahaastatteluilla sosiaalialan yhteiskunnallisissa yrityksissä. Tavoitteena on lisätä ymmärrystä siitä, miten mittaamista voidaan tukea asiakastyössä, jotta palveluista kerättävää vaikutustietoa voidaan hyödyntää työn ja johtamisen kehittämisessä.

Johtopäätöksenä esitetään, että vaikuttavuuden mittaaminen on asiakastyössä mielekästä vain, jos se hyödyttää ensisijaisesti asiakasta ja vahvistaa yhteistä ymmärrystä muutoksen mahdollisuuksista. TäsmäZekki havainnollistaa, miten mittari voi toimia samanaikaisesti kohtaamisen, toimijuuden ja tiedolla johtamisen välineenä.

Arto J. Pesola 1, Mira Häyrinen 1, Jani Miettinen 1, Katariina Tuunanen 2, Eero Haapala 1, Janne Haikari 2,  Satu Kankkonen 2

1 Terveyden edistämisen tutkimusyksikkö, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu
2 Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö LIKES, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Tausta

Liikkuva aikuinen on osa Liikkuvat-kokonaisuutta oleva kansallinen ohjelma, jonka avulla edistetään liikunnallista elämäntapaa eri ikä- ja väestöryhmissä. Kokonaisuutta rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö, ja toimintaa koordinoi Likes-tutkimuskeskus Jyväskylän ammattikorkeakoulun hyvinvointiyksikössä. Liikuntaneuvonnan edistäminen on kirjattu laajasti Petteri Orpon hallituksen Suomi liikkeellä -ohjelmaan, ja se on yksi ohjelman keskeisistä teemoista. Liikuntaneuvonnan valtakunnallinen edistämis- ja kehittämistehtävä on Liikkuvan aikuisen toinen päätoimintalinja, jota toimeenpannaan yhdessä Liikkuvat-kokonaisuuden toimijoiden kanssa.

Vuonna 2025 Liikkuva aikuinen kehitti yhdessä 22 pilottikunnan ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun kanssa mittariston liikuntaneuvonnan prosessi- ja vaikutusarvioinnin tueksi kunnallisella ja kansallisella tasolla. Mittaristoa pilotoidaan osana näiden kuntien normaalia liikuntaneuvontaa vuoden 2026 aikana. Kuvaamme tässä abstraktissa pilotoinnin menetelmät, tavoitteena esitellä syksyllä valmistuvan pilotoinnin tuloksia Vaikuttavuuden tutkimuksen päivillä.

Tutkimusongelma

Tutkimus tarkastelee, keitä palvelu tavoittaa ja miten se toteutuu eri kunnissa. Erityisesti selvitetään, mitä tekijöitä liittyy asiakkaiden osallistumiseen ja neuvontaprosessissa mukana pysymiseen sekä miten toteutuksen erot eri alueilla heijastuvat liikunta-aktiivisuuden muutoksiin. Tavoitteena on yhdistää prosessi- ja vaikutusarviointi: onko esim. neuvontakäyntien määrällä, ohjautumisreitillä tai palvelumallien eroilla yhteyttä asiakkaiden fyysisen aktiivisuuden muutoksiin.

Menetelmät

Hyviö-työkalun avulla kerätään alkukyselyn (työstatus, demografiset tiedot, ohjautuminen, voimavarat), terveyskyselyn, kansainvälisen fyysisen aktiivisuuden mittarin (IPAQ) ja loppukyselyn data. Lisäksi liikuntaneuvontaa tarjoavien kuntien työntekijöitä pyydetään kirjaamaan Hyviöön tietoa tuotettujen palveluiden sisällöstä. Data-analyysissä käytetään kuvailevia tilastollisia menetelmiä osallistujaprofiilin ja toteutuksen vaihtelun hahmottamiseen sekä monitasoisia regressiomalleja (yksilö-kunta-taso) selittämään osallistumisen ennustetekijöitä. Prosessimittareiden ja lopputulosten yhteyksiä analysoidaan esimerkiksi varianssianalyyseillä ja regressioilla.

Tulokset

Tällä hetkellä pilottiin on osallistunut 912 aikuista (18+ vuotta) asiakasta yhteensä 14 kunnassa. Alustavat analyysit osoittavat, että osallistujakunta on moninainen ja palvelun saavutettavuus vaihtelee kunnittain. Lisäksi eri kunnissa liikuntaneuvonnan toteutuksen intensiteetti (keskimääräiset neuvontakerrat) ja asiakaspolut vaihtelevat. Näitä eroja analysoidaan suhteessa asiakkaiden itsensä raportoimiin liikunta-aktiivisuuden muutoksiin (IPAQ-tuloksiin). Pilottiaineisto suuruus ja yhtenäisyys mahdollistavatkin ensimmäistä kertaa vertailun kuntien välillä sekä prosessien ja vaikutusten välisten yhteyksien tarkastelun.

Johtopäätökset

Liikuntaneuvonnan prosesseja, vaikuttavuutta ja saavuttavuutta ei ole aiemmin arvioitu valtakunnallisessa mittakaavassa yhtenäisillä ja vertailukelpoisilla menetelmillä. Tämä pilotti tuottaa uutta tietoa erilaisten toteutusmenetelmien ja asiakaspolkujen yhteyksistä fyysisen aktiivisuuden muutoksiin. Pilotissa käytetty maksuton Hyviö‑alusta on tällä hetkellä käytössä yhteensä 70 kunnassa. Osana liikuntaneuvontaa rutiininomaisesti kerättävä prosessi‑ ja vaikutusdata luo perustan palvelumallien kehittämiselle, vertailulle ja optimoinnille sekä jatkuvalle vaikutusten seurannalle. Tässä pilotissa testatut menetelmät tarjoavat kunnille ja kansalliselle ohjaukselle konkreettisen välineen tiedolla johtamiseen ja liikuntaneuvonnan vaikuttavuuden pitkäjänteiseen vahvistamiseen.

Werneri Tuompo 1, Waltteri Tuompo 1, 2, Jaana Ahlamaa 1, Tatu Miettinen 3, Milla Summanen 4

1 Ahlamaa Consulting Oy, Helsinki
2 University of Oulu, Research Unit of Population Health
3 Medical Affairs, AstraZeneca Oy, Espoo
4 Medical Evidence, AstraZeneca AB, Espoo

Tausta

Kohonnut verenpaine on Suomessa yleisin sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijä. Sen tehokas hoito edellyttää hyvää hoitoon sitoutumista. Terveydenhuollon pirstaleisuus, jossa potilas asioi useiden eri terveydenhuollon ammattilaisten kanssa, heikentää hoidon jatkuvuutta ja voi siten heikentää lääkehoitoon sitoutumista.

Tavoitteet

Tutkimuksessa tarkastellaan hoidon jatkuvuuden ja lääkehoitoon sitoutumisen välistä yhteyttä suomalaisilla verenpainetautipotilailla. Tutkimuksen päätavoitteena on kuvata hoidon jatkuvuuden ja lääkehoitoon sitoutumisen välistä yhteyttä. Toissijaisina tavoitteina on kuvata potilaiden taustatekijöitä, lääkityskäytäntöjä, terveydenhuollon käyttöä sekä alueellisia eroja. Hypoteesina on, että parempi hoidon jatkuvuus on yhteydessä parempaan lääkehoitoon sitoutumiseen.

Menetelmät

Hoidon jatkuvuutta mitataan lääkkeen määränneiden lääkärien lukumäärällä sekä yleisesti käytetyillä jatkuvuusindekseillä (COCI = continuity of care index, SECON = sequential continuity index). Lääkehoitoon sitoutumista mitataan lääkepäivien kattavuudella (PDC = proportion of days covered). Tutkimus on retrospektiivinen, väestöpohjainen kohorttitutkimus, joka perustuu kansallisiin rekisteriaineistoihin vuosilta 2011–2025. Aineisto kattaa arviolta yli 1 500 000 aikuista verenpainetautipotilasta. Findata on myöntänyt tutkimukselle tietoluvan 18.02.2026. Tiedot lääkityksestä, terveydenhuollon kontakteista ja kliinisistä tapahtumista yhdistetään useista rekisterilähteistä. Hoidon jatkuvuuden ja lääkehoitoon sitoutumisen välistä yhteyttä analysoidaan pitkittäisasetelmassa huomioiden keskeiset sekoittavat tekijät.

Tulokset

Analyysit valmistuvat kesän 2026 aikana. Tutkimuksen odotetaan tuottavan uutta tietoa siitä, miten hoidon rakenteelliset tekijät, kuten hoidon jatkuvuus, vaikuttavat lääkehoitoon sitoutumiseen ja sitä kautta myös hoidon vaikuttavuuteen. Tuloksia voidaan hyödyntää terveydenhuollon kehittämisessä parantamalla hoidon jatkuvuutta ja siten verenpaineen hallintaa väestötasolla.

Johtopäätökset

Tutkimuksen keskeinen näkökulma on lääkehoitoon sitoutumisen rooli hoidon vaikuttavuuden välittäjänä: vaikka hoitovaihtoehdot ovat tehokkaita, niiden hyödyt realisoituvat vain, mikäli potilaat sitoutuvat hoitoon. Hoidon jatkuvuus voi tukea tätä vahvistamalla hoitosuhdetta, parantamalla viestintää ja yhtenäistämällä hoitokäytäntöjä.

Karoliina Ahonen & Tuula Jäppinen

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)

Tavoite

Esityksemme tavoitteena on tarkastella käynnissä olevien sosiaalisten innovaatioiden kokeilujen mahdollistamaa systeemistä muutosta lastensuojelun palvelujärjestelmässä ja sen arviointimahdollisuuksia.

Tutkimuskysymykset

Geelsin ja Schotin sosiotekninen innovaatiomalli (2007) kuvaa systeemistä muutosta useamman tekijän samanaikaisena yhteisvaikutuksena. Vanhan toimintatavan murtuminen vaatii muutospaineita toimintaympäristössä sekä rykelmää samanaikaisia innovatiivisia toimenpiteitä, joilla tähdätään uuteen toimintakulttuuriin. Uudet ideat syntyvät kokeiluina pienessä mittakaavassa. Jos idea toimii, se alkaa vahvistua ja yhdistyä muihin samankaltaisiin kehityssuuntiin ja lopulta se voi käynnistää laajemman muutoksen. Olennaista on, että nykyiset toimijat omaavat kyvyn muuttaa itse toimintaansa tämän mahdollisuuksien ikkunan avautuessa. Tapahtuuko tätä systeemistä muutosta lastensuojelun palvelujärjestelmässä ja millä keinoin sitä voisi arvioida?

Aineisto

Aineistomme syntyy hyvinvointialueilla tällä hetkellä käynnissä olevista EU:n sosiaalirahaston rahoittamista Turvaverkkoja nuorten tulevaisuuteen -ohjelman sosiaalisten innovaatioiden kokeiluista, kun systeemistä muutosta tuetaan kansallisella koordinaatiohankkeella ja sen tukitoimilla. Tukitoimia ovat ohjelman hakuehtoja ja sosiaalisen innovaatioiden erityispiirteitä korostava hankesuunnitteluvalmennus ohjelman hakuvaiheessa, Kokeiluista muutokseen –neliosainen valmennus innovaatioprosessin eri vaiheisiin kokeiluista vakiinnuttamiseen ja skaalaamiseen sekä kansallisen yhteisnäkymän luomiseen sekä räätälöidyt hankesparraukset.  Näistä syntyy monipuolista aineistoa.

Menetelmät

Lastensuojelun ekosysteemi on palvelujärjestelmänä monimutkainen ja lastensuojelu ilmiönä kompleksinen. Myös systeeminen muutos on monitasoinen- ja tahoinen.  Tällöin perinteinen panos-tuotos-arviointimalli sellaisenaan toimi, vaan tarvitaan monimenetelmäistä, ketterästi arjen kehittämistyössä tapahtuvaa arviointia. Aineistoa syntyy perinteisten kyselyjen ja tilastojen lisäksi työpajoissa, valmennuksissa ja erilaisten tehtävien avulla, joilla tuetaan sosiaalisten innovaatioiden syntymistä. Hyvinvointialueilla tehtävät kokeilut tuodaan yhteen ja vertaisarvioidaan.

Marjo Turunen

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu, terveyden edistämisen tutkimusyksikkö

Sosiaali- ja terveysalan pitkittynyt työvoimapula on edelleen keskeinen haaste, vaikka alan toimintaympäristöön on viime aikoina liittynyt myös henkilöstömäärien karsimisia. Tilannetta syventävät osaamistarpeiden ja koulutustarjonnan heikko kohtaanto, jatkuvan oppimisen rajalliset mahdollisuudet sekä epäselvät koulutus- ja urapolut. Ilmiöllä on merkittäviä yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja kansanterveydellisiä vaikutuksia. Se heijastuu palvelujen laatuun, henkilöstön kuormitukseen ja osaavan työvoiman saatavuuteen. Näihin haasteisiin vastattiin Veto- ja pitovoimaa sotealalle osaamisen ennakoinnilla ja kehittämisellä -hankkeessa, jonka tavoitteena oli vahvistaa osaavan sote-henkilöstön saatavuutta ja pysyvyyttä Etelä-Savossa.

Vuosina 2023–2025 toteutettu hanke rakentui Etelä-Savossa pitkään jatkuneen sote-alan kehittämistyön ja alueellisen yhteistyöverkoston varaan. Kehittämisen painopisteitä olivat osaamisen ennakointi, työelämälähtöisten oppimismuotojen vahvistaminen sekä pysyvien koulutus- ja yhteistyörakenteiden kehittäminen. Tavoitteena oli tukea henkilöstön osaamisen kehittämistä, sujuvoittaa koulutus- ja urapolkuja sekä vahvistaa alan veto- ja pitovoimaa alueellisessa toimintaympäristössä.

Kehittämistyö toteutettiin monitoimijaisena prosessina, jossa arviointi integroitui kiinteäksi osaksi hankkeen toteutusta. Menetelminä hyödynnettiin prosessi- ja vaikutusten arviointia, hanketoimijoiden itsearviointeja, osahankekohtaisia toteuma-arvioita, työtehtävien seurantaa sekä yhteisiä arviointi- ja suunnittelutapaamisia. Arviointitiedon avulla tunnistettiin hankkeen alkuvaiheen haasteita ja suunnattiin kehittämistoimia hankkeen eri vaiheissa.

Hankkeen keskeisinä tuloksina kehitettiin ja toteutettiin työelämälähtöisiä täydennys- ja täsmäkoulutuksia, jäsennettiin koulutus- ja urapolkumalleja sekä vahvistettiin osaamistarpeiden ennakoinnin systemaattisuutta. Lisäksi hankkeessa käynnistettiin Ennakoiva Sote -verkosto ja alueellinen ennakointisivusto, jotka tukevat tiedon kokoamista, toimijaverkostojen yhteistyötä ja osaamisen ennakointia myös hankekauden jälkeen. Tulokset osoittavat, että alueellinen yhteistyö ja arviointiperustainen kehittäminen tuottivat konkreettisia ja pysyviä toimintamalleja osaavan työvoiman turvaamiseksi.

Johtopäätöksenä voidaan todeta, että arvioinnin systemaattinen integrointi osaksi hankkeen toteutusta vahvistaa kehittämistyön tavoitteiden saavuttamista. Hanke osoittaa, että osaamisen ennakointiin, koulutuspolkuihin ja alueelliseen yhteistyöhön kohdistuva kehittäminen vahvistaa sote-alan veto- ja pitovoimaa sekä tukee palvelujärjestelmän kestävyyttä pitkällä aikavälillä.

Ennakoinnilla eteenpäin. Tuloksia sote-alan veto- ja pitovoiman kehittämisestä esittelee koko kehittämistyön vuosilta 2023-2025. Veto-ja pitovoimaa sotealalle osaamisen ennakoinnilla ja kehittämisellä hanke.

Suvi Tolonen 1, Iiris Hörhammer 1, Enkhjargal Batbaatar 1, Olli Halminen 1, Tiina Laatikainen 1, Miika Linna 1, Ismo Linnosmaa 1, Mieke Rijken 1, 2, Tomi Mäki-Opas 1

1 University of Eastern Finland (UEF)
2 NIVEL

Background

Value-based healthcare systems are characterized by measurement of patient-centered outcomes and cost at patient or condition level, IT systems that support monitoring and benchmarking, and feedback loops that inform improvement and policy. National quality registers that are mature enough in size and scope, activities, and resources may support aligned value-based decision-making at different levels of the healthcare systems.  Despite reported value of register data in improving cost-effectiveness of prevention and care, broad implementation awaits and large differences in registries between countries exist.

Methods

This JACARDI^a multiple-case study compares the maturity of national diabetes register activity in six European countries. Data on the national DM registers and register activities in the respective countries were collected via public documents, structured data collection forms and online meetings with country experts. The data were analysed using theory-driven qualitative content analysis.

Findings

In all six countries (Finland, Belgium, France, Latvia, Italy and Iceland) diabetes-related patient-level data are available for secondary uses; however, the national data collection methods, and coverage of diabetes data differ. Finland, Latvia and Belgium have established diabetes register activities with national-level reporting on care quality for decision makers. Finland and Belgium also provide reports for regional benchmarking. In France, the national administrative database holds potential for value-based diabetes care but requires effort in type 1 and type 2 diabetes case identification.  In Italy, national effort focuses on coordination of heterogenous regional diabetes registers and involved activities.  Iceland is currently establishing a national diabetes register with earmarked investments in this patient group.

Discussion

Marked differences between countries in governance, funding, scope of data collection, and national reporting suggest maturity differences. Context-dependent pathways to valuable use of diabetes register data are implied. Knowledge on these pathways and associated investment requirements may support sustainable international collaborative efforts in quality register development.

Notes

^aJACARDI is the Joint Action of the European Union that supports European countries in reducing the burden of cardiovascular diseases and diabetes, at both individual and health system levels.

Acknowledgements

This project has received funding from the EU4Health Programme 2021–2027 under Grant Agreement 101126953. Views and opinions expressed are, however, those of the author(s) only and do not necessarily reflect those of the European Union or the European Health and Digital Executive Agency (HaDEA). Neither the European Union nor the granting authority can be held responsible for them.

Helmi Heinonen 1, Jonna Lehikoinen 1, Riikka Lämsä 2, 3, Marjo Kurki 1, Petra Kouvonen 2, 4

1 Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö
2 Itlan ja Helsingin yliopiston IMAGINE-osatutkimushanke
3 Helsingin yliopisto, lääketieteellinen tiedekunta
4 Svenska social- och kommunalhögskolan vid Helsingfors universitet

Masennusoireilu on yksi yleisimmistä nuorten mielenterveyshaasteista. Suomessa on kansallisesti panostettu vuorovaikutusohjannan (IPC-N) implementointiin, joka kohdentuu nuorten masennusoireiluun. Menetelmän juurtuminen ei ole edennyt tavoitteiden mukaisesti laajoista koulutuksista huolimatta. Strategisen tutkimuksen neuvoston (STN) rahoittamassa IMAGINE-tutkimuskonsortiossa on tutkittu menetelmän juurtumista Suomessa vuosina 2022-2025 ja nyt jatkokaudella 2025-2028 pyritään vakiinnuttamaan menetelmän käyttöä. Tutkimuksessamme selvitämme, voiko menetelmän juurtumista tukea hyvinvointialueen esihenkilöille ja johtajille suunnatulla implementointivalmennuksessa menetelmän jo ollessa käytössä palveluissa.

Valmennusta kehitetään ja tutkitaan toimintatutkimuksen ja osallistavan implementointitutkimuksen viitekehyksissä. Toteutamme kaksi valmennusta vuoden 2026 aikana. Valmennukset sisältävät lähi- ja etätyöpajoja. Valmennuksessa hyödynnetään EPIS-viitekehystä, COM-B -mallia sekä Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiön koostamaa Menetelmien käyttöönoton sivuston materiaaleja. Tutkimuksessa hyödynnetään myös palvelumuotoilun keinoja tapana osallistaa hyvinvointialueiden (n=2) toimijoita valmennuksen kehittämiseen ja räätälöimiseen paikallisesti tunnistettujen implementoinnin esteiden pohjalta. Aineisto koostuu kyselyistä (n=20-60), haastatteluista (n=20-30), tietopyynnöistä sekä havainnoinnista. Aineisto kerätään vuoden 2026 aikana.

Tutkimuskysymyksemme ovat:

1. Miten valmennukseen osallistuneet hyvinvointialueen toimijat kuvaavat implementointivalmennusta ja sen suhdetta vuorovaikutusohjannan juurtumiseen?
2. Miten tutkijat kehittävät implementointivalmennusta yhdessä hyvinvointialueiden toimijoiden kanssa?

Taloudellisen ja yhteiskunnallisen epävarmuuden aikana toimintatutkimuksellisella otteella ja yhteistyöllä hyvinvointialueiden kanssa pyritään tuottamaan ratkaisuja, jotka perustuvat tutkitulle tiedolle sekä räätälöityvät paikallisten tarpeiden mukaisesti. Tavoite on kehittää implementointivalmennuksen malli, jolla voidaan tukea jatkossa muidenkin tutkimusperustaisten psykososiaalisten menetelmien juurtumista hyvinvointialueen palveluihin. Lokakuussa 2026 ensimmäisen valmennuksen aineisto on koottuna ja meillä on alustavia tuloksia sekä yhteiskehittämisprosessista että hyvinvointialueen kokemuksista valmennuksesta ja sen vaikutuksesta oman organisaation toimintaan.