Tutustu Helenaan

Yliopistonlehtori Helena Kantanen 

Helena toimi YHKA:n fasilitaattorina kaudella 2021-2022.

Hei!

Olen Kantasen Helena kauppatieteiden laitokselta ja takuuvarmasti fasilitaattoriporukan vanhin. Se tarkoittaa sitä, että en ole mikään diginatiivi vaan jo mustavalkotelevision aikaan syntynyt.

Verkkomaailmaan loikkasin vauhdikkaasti entisessä elämässäni, kun tiedottajan työssäni palasin yhdeltä pitkältä vanhempainvapaalta v. 1997 ja sillä välin oli tullut Internet. Se oli siis aikaa, kun verkkosivuja tehdäkseen piti osata HTML-koodia. Yritin, mutta en oikein oppinut. Onneksi nykyiset työkalut ovat helppoja!

Siirryin käytännön viestintätyöstä pikkuhiljaa opetus- ja tutkimusrintamalle jatko-opintojen myötä. Väitökseni jälkeen työskentelin pari vuotta viestinnän kehittäjänä Ylä-Savon seurakunnissa. Yhtenä tehtävänäni oli opastaa työntekijöitä moderniin verkkoviestintään ja some-maailmaan. Se oli siis vähän samaa kuin mitä nyt fasilitaattorina teen: neuvomista, rohkaisemista, työntekijän omien vahvuuksien löytämistä ja niiden hyödyntämistä uudessa toimintaympäristössä.

Vuodesta 2010 olen työskennellyt yliopistonlehtorina kauppatieteiden laitoksella. Opetan erilaisia markkinoinnin ja johtamisen kursseja. Jo alkuvuosina tein opettajan pedagogiset opinnot (60 op), mitä täydensi hyvin oman yliopistomme tarjoama Verkko-opetuksen asiantuntijavalmiudet (10 op). Vuodesta 2015 olen vetänyt laitoksemme Pedatiimiä, joten tunnen melko hyvin opettajien arkiset ja ajankohtaiset huolenaiheet.

Yliopiston ensimmäiseen flippariryhmään pääseminen oli ratkaisevaa oman verkko-opetuksen kehittämisen kannalta. Olin vierastanut ajatusta luentojeni tallentamisesta. No ei tarvitse, kun voi tehdä luentovideoita verkkoon ihan oman työpöydän äärellä. Olen pitänyt tästä systeemistä kovasti: aineistot verkkoon ennalta ja luokkatilanteissa asiantuntijuuden jakamista ja oppimisen syventämistä. Markkinoinnin peruskurssiakin luennoin isossa auditoriossa kahdeksan vuotta mutta flipattuani sen olemme syttyneet siitä ihan eri tavalla, sekä minä että opiskelijat.

Minulle on tärkeää, että opetusta kehitetään kasvatustieteellisen tutkimustiedon pohjalta, ja että kehittämishankkeet tuottavat myös akateemista tutkimusta, kun nyt yliopistossa ollaan. Minulla on jo jonkin verran kokemusta erinomaisesta tutkimusyhteistyöstä kasvatustieteilijöiden kanssa, se jatkukoon!

Lisää minusta blogissani.

 

Helena Kantanen UEF Connect

Kuva Helena Kantasesta