Kategoria: Blogikirjoitus

Julkaistu

Huomioitko hyvinvoinnin opetussuunnitelmassa?


Opetussuunnitelmatyön käynnistyminen on tällä hetkellä ”kuuminta hottia”. Jokaisessa yksikössä puurretaan aiheen parissa, ainakin hetken päästä, jollei jo nyt. Hyvinvoinnin huomioiminen opetussuunnitelmassa konkretisoituu erityisesti suoritustapamahdollisuuksien kautta.

Valmisteluvaiheessa meitä on herätelty erilaisin webinaarein, joissa on muistutettu monenlaisten teemojen huomioimisen tärkeydestä. Opsinaari muistutti useammassa puheenvuorossa selkeiden ja hyvin ymmärrettävin kuvaustekstien ja läpinäkyvän arvioinnin merkityksestä. Ohjauksen integroiminen opetussuunnitelmaan on myös ollut esillä Kaikki ohjaavat -hankkeen kautta. Kiitokset kaikille antoisasta keskustelusta!

Varmasti tunnistamme, että opiskelijoiden näkökulmasta edellä mainittujen lisäksi erityisen tärkeää on pysähtyä pohtimaan suoritustapoja ja niiden merkitystä eri opiskelijaryhmiin kuuluvien opiskelijoiden arkeen – sekä sitä, kuinka suoritustavat vaikuttavat opiskelupolun jatkoon.

Oppimista haastavien ilmiöiden tehokkaampi tunnistaminen jalkautuu monen yliopisto-opettajan ja ohjaajan työpöydälle. Tuen tarpeen näkyväksi tuleminen on hyvä asia, sillä se mahdollistaa tuen saamisen ja opintojen etenemisen. Isossa kuvassa voimme puhua osallisuuden lisääntymisestä yhteiskunnassa. Tilanne vaatii meiltä toimenpiteitä ja toki meillä onkin monia hyviä ratkaisuja eri koulutusaloilla käytössä. Keskitetyissä palveluissa on myös aktiivisesti lisätty tuen tarpeen tarjoamisen mahdollisuutta. Tarpeellisinta tuki on kuitenkin ennakoiden ja kattavasti kaikille tarjoten. Kaikki, niin opiskelijat kuin opettajatkin, hyötyvät siitä, että oppimisen esteitä on raivattu jo suoritustapoja suunnitellessa pois. Tässä meillä on vielä yhteistä työtä tehtävänä.

Alla konkreettisia ongelmallisia tilanteita, joita on noussut esille:

  • Suuret, laajoja aineistoja sisältävät tentit, joissa oppimista haastavat ilmiöt nousevat aineiston laajuuden vuoksi esille. Käytännössä opiskelijaa auttaisi mahdollisuus palastella tenttialue osiin, automaattisesti esimerkiksi 5 op:n kirjatenttipaketin suorittaminen kolmessa osassa (tai oppimistehtävin).
  • Hyvin rajalliset ennakkotiedot opintojakson sisällöstä, jolloin opiskelijan on vaikea hahmottaa, mitä jakso sisältää. Tällöin auttaisi, että materiaali olisi oppimisympäristössä kaikille tarjolla jo ennakkoon. Lisäksi Pepin kuvaustiedoissa on oltava riittävät tiedot opintojaksosta. Opiskelijan olisi hyvä pystyä valmistautumaan opintojaksolle tutustumalla oppimismateriaaleihin ennakkoon. Käsitys opintojakson sisällöstä helpottaa asioiden omaksumista.
  • Epäselvät ohjeet ja ilmaisut, tai hyvin moniosaiset opintojaksot, jolloin opiskelija ei välttämättä hahmota, kuinka toimia. Tähän apuna toimisi selkeä kieli ja selkeät, pelkistetyt ohjeet.
  • Edeltävien opintojen vaatimukset, tiukat ja armottomat aikataulutukset sekä opetuksen rytmi, jossa edeltävinä opintoina vaadittu opintojakso on tarjolla vain kerran tai kaksi lukuvuodessa. Opintojen sujuvuutta auttaisivat riittävät suoritustavat ja riittävästi tarjolla olevia opetuskertoja lukuvuoden aikana, jos tietty opintojakso on edellytyksenä muille opintojaksoille.
  • Aikapaineistetut, laajat monivalintatentit, jossa on kompakysymyksiä. Jos monivalintatentti on jaksolla paras mittari, auttaisi ainakin sen pilkkominen pienempiin osiin, aikapaineen pienentäminen ja kielen selkeyttäminen siten, etteivät kysymykset olisi monitulkintaisia. Tällöin opiskelijalla olisi edes himpun parempi mahdollisuus aidosti osoittaa osaamisensa.
  • Monelle on myös iso haaste, jos tarjolla on vain yksi suoritustapa, jossa on kampukselle kiinnitettyä ja tiukkaan aikatauluun sidottua opetusta. Toisaalta osa toivoo enemmän vuorovaikutteista, intensiivistä lähiopetusta, mikä tukisi myös heidän hyvinvointiaan. Tämäkin kertoo tarpeesta ainakin kahdelle erilaiselle suoritustavalle per jakso, joka mahdollistaisi mahdollisimman monenlaisista tilanteista tulevien opiskelijoiden sujuvan opiskelun.

Joskus voi olla vaikeaa ymmärtää esimerkiksi autismikirjolla olevien opiskelijoiden tuntemaa kuormitusta sosiaalisissa tilanteissa. Tämä voi nousta jopa opintojen esteeksi. Tukea voimme antaa tarjoamalla sellaisia suoritustapoja, jotka eivät kasvata kokonaiskuormitusta kohtuuttomasti ja näin mahdollistavat opintojen jatkumisen, esimerkiksi mahdollisuuden tehdä seminaarin esitysosion videotallenteena tai ryhmätyötilanteessa mahdollisuuden tehdä myös yksilötyötä.

Opetussuunnitelman parantaminen ei toki poista kokonaan yksilöllisten opintojärjestelyjen tarvetta. Edelleenkin tulee ja on varmasti tilanteita, joissa tuki on määritettävä yksilöllisten opintojärjestelyjen prosessin kautta. Kognitiivista esteettömyyttä kunnioittava opetussuunnitelmatyö kuitenkin helpottaisi tilannetta. Helposti korjattavat ja monia haittaavat esteet on hyvä raivata pois tieltä. Samalla myös opettajan arki sujuvoituisi, kun suoritustapojen variaatio olisi pääosin määritelty jo valmiiksi.

Huhtikuussa henkilökuntaa hemmotellaan erilaisilla neuromoninaisuuteen liittyvillä webinaareilla, jotka avaavat taustoja tässä blogissakin kuvatuille tarpeille. Esimerkiksi huhtikuun alussa autismitietoisuuden viikolla toteutettiin henkilöstöpalveluiden toimesta webinaari, jossa käsiteltiin neurodiversiteettiä asiantuntijatyössä.

Lisäksi UEFin henkilökunta voi osallistua Tulevaisuuden työkyky -hankkeen virtuaalisille aamukahveille, joissa on teemoina erityisesti korkeakouluopiskelijoiden tarkkaavuuden, aistisäätelyn ja toiminnanohjauksen tukeminen. Tarkemmat kuvaustiedot alla:

Keväällä 2024 toteutamme 30 minuutin infoja opetushenkilöstölle. Infoissa keskitytään opetuksessa ja sen suunnittelussa vastaan tuleviin käytännön tilanteisiin ja ratkaisuihin. Kouluttajana toimii Joensuun seudun erilaisilta oppijoilta erityisopettaja Aila Kinnunen. Tilaisuudet tallennetaan. Infot ovat osa Tulevaisuuden työkyky -hanketta, hanke on EU:n osarahoittama.​ Vielä yksi info jäljellä tänä keväänä:

​Keskiviikko 24.4. klo 8.30 – 9.00​

Kun opiskelijan oma toiminnanohjaus on haasteellista – apuna aikataulutus ja puheeksiottamisen tavat.​

Liity kokoukseen napsauttamalla tästä

Lisäksi Autismiliitto järjestää mm. toukokuussa Autismikirjo tutuksi -verkkokoulutuksen, johon voi ilmoittautua mukaan Autismiliiton verkkosivujen kautta.

Näiden lisäksi opettajille on tuotettu tukimateriaalia Opetuksen tuki -sivustolle. Ohjeisiin pääsee tutustumaan sivuston avautumisen jälkeen.

Konsultointiapua opetussuunnitelmien suoritustapojen ratkomisiin pedagogisen tuen näkökulmasta on tarjolla myös keskitetyistä palveluista erityisopettajalta sekä nepsy-valmentajalta.

Kuljetaan yhdessä kohti esteetöntä korkeakoulua. Intoa opetussuunnitelmatyöhön!

Tiina Juurela, TL
Opiskeluhyvinvoinnin asiantuntija
Erityisopettaja, opinto-ohjaaja, nepsy-valmentaja

Julkaistu

Mitä hyötyä opettajalle on siitä, että opiskelijat opettavat toisiaan? 

Olen jo useiden vuosien ajan hyödyntänyt opetuksessani niin kutsuttua tehostetun kisällioppimisen menetelmää. Tehostetun kisällioppimisen keskiössä on opiskelijan oma, aktiivinen työskentely, johon hän saa yksilöllistä ohjausta. Tätä varten järjestetään ohjaustilaisuuksia, joihin opiskelijat tulevat tekemään tehtäviä yhdessä toistensa kanssa ja kysymään neuvoa asioihin, joita eivät ymmärrä. Ohjaustilaisuuksissa opettajina toimivat ylempien vuosikurssien opiskelijat. Opiskelijat siis opettavat toisiaan, ja tämä vertaisten antama opetus on liitetty systemaattisesti ja kiinteästi kurssin rakenteisiin. 

Vertaisopettajatoiminnasta on paljon hyötyä niin oppijalle kuin opettavallekin: avun pyytämiseen toiselta opiskelijalta on matala kynnys, vertaisopettajat oppivat asiasisältöjä sekä vuorovaikutustaitoja ja toiminta lisää yhteisöllisyyttä. Tästä kaikesta voi lukea lisää aiemmasta blogitekstistä. Nyt haluan kuitenkin kääntää huomion vastuuopettajaan. Mitä minä vastuuopettajana saan siitä, että opiskelijat opettavat toisiaan? 

Ensinnäkin vastuuopettaja saa kurssilleen lisää laadukasta opetusresurssia. Vertaisopettajien avulla on mahdollista antaa yksilöllistä ohjausta useammalle opiskelijalle kuin mihin yksi opettaja kykenee. Toki vertaisopettajat tarvitsevat tukea ja vastuuopettajan työaikaa menee siihen, että hän tukee vertaisopettajien toimintaa. Tapaan omia vertaisopettajiani viikoittaisissa palavereissa, joissa käsittelemme pedagogiikkaa ja opetettavia sisältöjä. Nämä palaverit ovat tärkeitä, sillä vertaisopettajilla ei välttämättä ole opetuskokemusta ja oppijalähtöinen opetus voi olla heille uutta. Kahden tunnin viikkopalaverin avulla pystyn kuitenkin tuottamaan useita tunteja opetusta kurssini opiskelijoille vertaisopettajien kautta. 

Toiseksi vertaisopettajat antavat vastuuopettajalle tietoa siitä, miten oppijoiden opiskelu sujuu. Vertaisopettajat seuraavat lähietäisyydeltä opiskelijoiden työskentelyä ja näkevät, mitkä asiat tuottavat vaikeuksia. Vaikka olen itsekin mukana ohjaamassa ohjaustilaisuuksissa, saan vertaisopettajilta vielä kattavamman kuvan tilanteesta. Joskus jokin yllättävä aihe saattaa olla opiskelijoille hankala tai laatimani tehtävä epäonnistunut. Vertaisopettajien avulla saan tietää asian ja pystyn reagoimaan siihen hyvin nopeasti. 

Kolmanneksi vastuuopettaja saa vertaisopettajista ideointiapua kurssin kehittämiseen. Palavereissa vertaisopettajilta tulee usein hyviä ehdotuksia siihen, kuinka tehtävänantoa voi selkiyttää tai kuinka jotakin vaikeaa asiaa voisi lähestyä. Kyselen myös heiltä näkemyksiä kurssin käytännön järjestelyihin ja opetusmenetelmiin. Vertaisopettajilla on minua parempi tuntuma siihen, miten opiskelijat toimivat ja millaisia tarpeita heillä on.  

Tästä päästäänkin viimeiseen aiheeseen. Vertaisopettajat antavat vastuuopettajalle työyhteisön. Omien vertaisopettajieni porukka on minulle tärkeä työhyvinvointia lisäävä tekijä. Tapaan heitä säännöllisesti ja saan jutella heidän kanssaan kurssini opetuksesta. Vertaisopettajien kanssa voi heitellä villejäkin opetusideoita, sillä he suhtautuvat opetuksen kehittämiseen ennakkoluulottomasti. 

Kaiken kaikkiaan muodostan yhdessä vertaisopettajien kanssa opetustiimin, joka on innokas, idearikas ja motivoitunut tukemaan oppijoita. 

Haluaisitko itse kokeilla samaa omalla kurssillasi joko tehostetun kisällioppimisen tai muun vertaisopettamisen muodossa? Olemme paraikaa luomassa vertaisopettajatoiminnan ohjepakettia UEFin rahoittamassa Kaikki ohjaavat -hankkeessa. 

Johanna Rämö

Kirjoittaja on yliopistonlehtori, dosentti, Taitava opettaja, joka kehittää ja tutkii matematiikan yliopisto-opetusta. Johanna on kiinnostunut erityisesti oppijakeskeisistä opetusmenetelmistä sekä arvioinnin uudistamisesta. Hän työskentelee fysiikan ja matematiikan laitoksella Itä-Suomen yliopistolla.

Julkaistu

Hyvä hetki – Save the date!

UEFissa järjestettiin 22.2.2024 erinomainen opiskeluhyvinvoinnin ja ohjauksen teemapäivä. Siitä löytyy myös tallenne.

Erityisen hyvää oli se, että osallistujia oli runsaasti ja päivän ohjelma osoittautui ajankohtaiseksi ja erinomaiseksi kokonaisuudeksi. Myös ilmapiiri oli lämmin ja kaikella tavoin hyvin yhteisöllinen. Jäi sellainen tunne, että olemme yhteisönä päässeet monella tasolla eteenpäin.

Introna teemapäivään johdatteli dos. Liisa Postareff meitä esityksellään pedagogisesta hyvinvoinnista, mikä nähdään koko korkeakouluyhteisön hyvinvointina. Nyt onkin hyvä hetki pysähtyä miettimään, miksi hyvinvointiin tulee kiinnittää huomiota korkeakoulukontekstissa.

Pedagoginen hyvinvointi rakentuu vuorovaikutuksessa opetukseen ja oppimiseen ja niiden kehittämiseen kytkeytyvissä tilanteissa. Sitä rakentavat niin opettajat, opiskelijat, tukihenkilöstö, johto kuin ylipäätänsäkin kaikki korkeakouluyhteisössä toimivat henkilöt. Siis me kaikki. Pedagogisen hyvinvoinnin rakentuminen edellyttää pedagogista tietoisuutta: ymmärrystä opetuksesta, oppimisesta, hyvinvoinnista sekä niiden välisestä yhteydestä.

Yhtäältä opettajien työ on vaativaa ja stressin kokemukset opettajilla ovat yleisiä. Työn vaatimukset kasvavat jatkuvasti, mutta lisääntyvätkö resurssit vastaavasti? Hyvinvoinnin ja opetuksen laadun on nähty olevan yhteydessä toisiinsa. Toisaalta myös opiskelijoiden uupumus on lisääntynyt ja uupumusriski ym. hyvinvoinnin haasteet ovat yhteydessä alhaisempaan suoriutumiseen opinnoissa sekä hidastuneeseen opiskelutahtiin. Opettajien hyvinvointi heijastuu opiskelijoihin ja heidän oppimiseensa.

Teemapäivässä kuultiin myös Kaikki ohjaavat -hankkeessa rahoitusta saaneiden hankkeiden esittelyjä. Olikin todella mielenkiintoista kuulla niin erilaisissa konteksteissa edistetyistä hyvistä käytänteistä ja oppiainerajat ylittävästä yhteistyöstä. On myös hyvä hetki havaita Kaikki ohjaavat -hankkeen osoittaneen, kuinka voimme kehittää asioita oppimalla myös muilta.

Myös esitys oletetusta opiskelijasta oli sangen kiintoisa. On tutkitusti varmaa, että UEFin oletettu opiskelija edustaa heterogeenisyyttä erilaisine tarpeineen ja elämäntilanteineen. Tämä onkin haaste ja hyvä hetki pysähtyä tarkastelemaan tulevaa opetussuunnitelmakautta, pedagogisen hyvinvoinnin ulottuvuuksia sekä UEFin strategisia linjauksia opiskelijakeskeisyydestä ja opiskeluhyvinvoinnin edistämisestä.   

Osaamisperustaista opetussuunnitelmaa voidaan pitää opintojen etenemisen ja hyvinvoinnin perustana. Opiskelukyky on opiskelijan työkykyä ja se on kokonaisuus, jossa monet eri osatekijät vaikuttavat toisiinsa. Omat voimavarat, opiskelutaidot, opetus ja ohjaus ja opiskeluympäristöstä saatu tuki vaikuttavat merkittävästi siihen, kuinka opiskelija pystyy suoriutumaan opinnoista. Opiskelukyky syntyy ja kehittyy opiskelijan ja oppimisympäristön dynaamisessa vuorovaikutuksessa.

Vuonna 2022 päivitetty opiskelukykymalli pohjautuu Kristina Kuntun julkaisemaan malliin (2006).

Opetussuunnitelmien näkökulmasta on hyvä pohtia, millaisille opiskelijoille opetussuunnitelmamme ja opetusjärjestelyt on rakennettu. Onko suunniteltaviin opintoihin liittyen tiedossa opiskelijaryhmien erityisiä tarpeita? Mahdollistavatko opintojakson osaamistavoitteet useampia vaihtoehtoisia suoritustapoja? Voidaanko tiettyä kohderyhmää ajatellen suunnitellulla suoritusvaihtoehdolla tukea myös muita joustavuudesta hyötyviä ryhmiä (esim. huippu-urheilevat opiskelijat)? Vähentäisivätkö moninaisemmat suoritustavat yksilöllisten opintojärjestelyjen määrää, kun vaihtoehdot olisivat etukäteen ja läpinäkyvästi ilmoitettu jo suunnitelmatasolla?

Miten vahvistaisimme opiskelijoiden ohjauksen ja opetussuunnitelmien välistä suhdetta niin, että asia ei jäisi yksittäisen opettajan vastuulle ja kuinka saisimme mukaan koko pedagogisen yhteisömme edistämään yhteistyössä asiaa niin opiskelijoiden kuin henkilökunnankin näkökulmasta? Kokonaisuudesta olisi hyvä keskustella yhdessä. Hyvä hetki siihen on mm. UEFin Opsinaarissa 12.3.

Tiina Juurela

Opiskeluhyvinvoinnin asiantuntija, koulutuspalvelut

Tuija Pasanen

Opiskelijapalvelun päällikkö, koulutuspalvelut

Julkaistu

Opettajat, voimaa muutoksen keskiössä!

”Rakkaat kollegat,

Tämä blogiteksti on omistettu teille, jotka olette sitoutuneet opetuksen ja ohjauksen ihanuuteen. Ympärillämme tapahtuu paljon muutoksia. Tämä aika on haastavaa monella tapaa, ja haluamme sanoa teille, että olette arvokkaita eikä työnne merkityksellisyys jää huomaamatta.

Ymmärrämme, että kiire ja työmäärä saattavat tuntua joskus ylivoimaisilta. Uuden oppiminen, uusien teknologisten sovellusten käyttöönotto ja jatkuva sopeutuminen voivat olla uuvuttavia. Muistakaa, että kaiken tämän keskellä olette enemmän kuin pelkkiä opettajia. Olette visionäärejä, jotka muokkaavat tulevaisuutta ja ohjaavat nuoria mieliä.

Kun ympärillämme oleva maailma muuttuu nopeasti, on luonnollista tuntea olonsa epävarmaksi. Kuitenkin, juuri teidän kykynne sopeutua ja ottaa vastaan muutokset on valtava voimavara! Jokainen askel, jonka otatte uuden teknologian omaksumisessa, on askel kohti opetuksen tulevaisuutta.

Muistakaa myös, että ette ole yksin tässä matkassa. Me olemme yhteisö, joka tukee toisiaan. Keskustelkaamme kollegoidemme kanssa, jakakaamme kokemuksiamme ja oppikaamme toisiltamme. Yhdessä olemme vahvempia, ja yhdessä voimme voittaa kaikki haasteet!

Tiedämme, että jokainen päivä tuo mukanaan uusia vaatimuksia ja odotuksia. Emme voi unohtaa itseämme tässä matkassa, muutosten keskellä. Huolehtikaa itsestänne, ottakaa aikaa lepoon ja rentoutumiseen. Jokainen voimaantumishetki, jonka annatte itsellenne, on investointi siihen, että voitte jatkaa parhaanne antamista opiskelijoillenne.

Muutokset voivat olla pelottavia, mutta ne ovat myös mahdollisuus kasvaa. Katsokaa taaksepäin ja huomatkaa, kuinka olette jo selvinneet monista muutoksista menneisyydessä. Olette vahvempia kuin luulettekaan.

Oletteko koskaan pysähtyneet ajattelemaan, kuinka paljon voimaa ja vaikutusta teillä on opiskelijoidenne elämään? Te muovaatte tulevia sukupolvia, ja se on tehtävä, joka vaatii rohkeutta ja omistautumista.

Jatkakaa loistavaa työtänne, sillä te olette valonlähteitä nyt ja tulevaisuudessa. Olemme täällä kanssanne ja tukenanne. Arvostamme jokaista ponnistustanne.

Voimia teille, ja meille kaikille!

Ystävällisin terveisin,

Verkko- ja monimuotopedagogiikan fasilitaattorit”

Tämä blogikirjoitus on Chat GPT 3.5:n tuotos, promptina blogiteksti yliopisto-opettajille kannustavassa ja myötäelävässä hengessä. Millaisia ajatuksia tekoälyn tuotos herättää?

Verkko- ja monimuotopedagogiikan fasilitaattorit ovat yhteistyössä ja tukena teknis-pedagogisissa askarrutuksissasi – älä epäröi olla yhteydessä!

Julkaistu

”Jos kehittämisvaihtoehtoina teknologian tai ihmisen hankkiminen, valitse jälkimmäinen”

“Tarvitsemme sopivia porkkanoita ja keppejä, jotta pedakehitystä voidaan edistää”, sanoi Zagrebin yliopiston SRCE-keskuksen varajohtaja Sandra Kučina Softić kuvatessaan tapoja edistää verkkopedagogiikan kehittämistä eri oppilaitoksissa. Lause kuvasi hyvin yleismaailmallisia haasteita, joita korkea-asteen opettajien tukitoimet kohtaavat. 

Tapasin Sandran ja muita pedakehittäjiä moderoimassani paneelikeskustelussa, jossa yritimme löytää yleisiä trendejä ja toimivien käytänteiden esimerkkejä verkko- ja monimuotopedagogiikan kehittämisessä. Kyseinen ”Structured Upskilling for Teachers Facing Ever-Evolving Learning Technologies” -paneelikeskustelu järjestettiin 23.11.2023 Open Education Berlin (OEB) -tapahtumassa. Paneelikeskusteluun osallistui kroatialaisen Sandra Kučina Softićin lisäksi Christina Gitsaki Arabiemiraateista sekä Nynke Kruiderink ja Franca Jonquiere Alankomaista. Kaikkien esitykset liittyivät joko suoraan verkko- ja monimuotopedagogiikan fasilitaattoritehtäviä vastaaviin oppilaitoksen kehittämiseen tai opetuksen tukitoimiin. 

Sandra Kučina Softić on toiminut Kroatiassa E-learning -keskuksessa ja auttanut alueella monia opettajia lukuisin verkkokurssein ja tukitoimin. Porkkanoiden ja keppien lisäksi hän korosti esityksessään tuen tarvetta sekä verkkoympäristöissä aloittaville että pitkälle edistyneille opettajille. Hän myös muistutti, että teknologian hankkiminen on yleensä huonoin vaihtoehto kehittää pedagogiikkaa – tyhjät studiot jäävät käyttämättömiksi, ellei ole ihmisiä niitä käyttämään. Softićin viestiin ”Jos sinulla on mahdollisuus hankkia kehittämistyöhön joko teknologiaa tai ihminen, hanki jälkimmäinen” oli kaikkien panelistien helppo yhtyä. 

Zayedin yliopiston tutkimuskoordinaattori Christina Gitsaki on kehittänyt Arabiemiraateissa Applen teknologiaa hyödyntävää monen askeleen opetuksen kehityshanketta. Ensivaiheessa opettajille on järjestetty lyhyt tutustumishetki digilaitteiden parissa, minkä jälkeen halukkaat opettajat ovat voineet jatkaa laajempiin koulutuksiin, joista pisin kestää 14 viikkoa sisältäen omaan opetukseen liittyvän tutkimusprojektin. Pieni kastautuminen on helpompi aloittaa pitkäkestoinen koulutus. Seurauksena on laajojen opettajajoukkojen koulutus, jolloin vaikutukset näkyvät yksittäisiä innovaattoreita paremmin. ”Voi, kun tämän mallin olisimme ottaneet myös UEF:n flippaushankkessa, olisimme saaneet mukaan 10% sijasta 80% opetushenkilökunnasta”, oli minun Gitsakille pakko tunnustaa. 

Opetus- ja oppimispalveluiden päällikkö Franca Jonquiere hollantilaisesta Delftin teknologisesta yliopistosta on pyrkinyt pitkään yhdenmukaistamaan käytettävää opetusteknologiaa oppilaitoksessaan. Hänen ympäristössään ongelma on enemmänkin digitaalisesti taitavien opettajien ohjaaminen käyttämään tietosuojan osalta turvallisia ohjelmistoja – teknologian opettajissahan on hyvin nopeasti erilaisia menetelmiä hyödyntäviä ja niitä kehittäviä henkilöitä, joilla voi helposti unohtua, että opiskeluun liittyy salassa pidettävää materiaalia, jota ei voida käsitellä ihan kaikilla alustoilla. TUDelftin tukitoimissa on tehty paljon työtä pedatuen sujuvoittamiseksi ja tukisivujen selkeyttämiseksi. Lupasin Jonquierelle, että tutustumme tarkasti heidän virtaviivaisiin yliopisto-opettajan tukisivuihin UEF:n sivuja päivitettäessä. 

Nynke Kruiderink toimii kansallisen opetus ja oppimiskeskushankkeen Npuls:n projektipäällikkönä Hollannissa. Hanke jakaa maan korkeakouluille rahoitusta opetuksen kehittämiseen, innovaatioihin, tukeen ja tutkimukseen. Keskitetyllä jakomallilla pyritään takaamaan hyvin erikokoisten yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen tasapuolinen kehittäminen. Nynke valitteli, että Hollanti on innovatiivisuusvertailuissa vasta 10. sijalla, mutta kun hän oli kertonut korkeakoulutukseen tehtävistä panostuksista, oli minun pakko tunnustaa heidän menevän impivaaramaisen Leikkaus-Suomen ohi nopeasti. 

Kuvassa vasemmalta: Vesa Paajanen, Sandra Kučina Softić, Franca Jonquiere, Christina Gitsaki ja Nynke Kruiderink.

Yliopistonlehtori Vesa Paajanen, Ympäristö- ja biotieteiden laitos, Itä-Suomen yliopisto

Julkaistu

Digital Universities Europe: Caring transcends time and place

THE (Times Higher Education) Digital Universities Europe 2023 conference took place in Barcelona, Universitat Oberta de Catalunya, on 23-25 October 2023. The programme included a wide range of pedagogical, digital support, e-learning support and pedagogical leadership perspectives. The conference had a pleasant balance between keynotes, presentations, and panel discussions, with good breaks and time for networking, booth visits and discussions.

Above all, the experience of place and time on campus and the programme’s arts and culture immersion felt invigoratingly holistic, taking into account the embodied nature of the human being. There was also room for multiple voices and views to be expressed. The humanistic and human-centred perspectives and the atmosphere conducive to critical and creative thinking was noticeable, as if flowing through the spaces, lights and sounds of Gaudí’s nature-inspired architecture into our digital reflections.

Leading pioneers in the field of digital pedagogy advised that if we as higher education communities are to be in any way prepared for the challenges of the future and the present, such as harnessing AI in teaching and learning, we need to give teaching staff the time and opportunity to engage in facilitated, open dialogue. They recommended that such facilitation should be systematically resourced and organised.

”Get your people ready”, stressed Vijay Kumar (Senior Adviser to the Vice President, Open Learning, MIT, USA) and Prof. Albert Sangrà (UNESCO Chair in Education and Technology for Social Change, Universitat Oberta de Catalunya, Spain).

It must be possible, at least occasionally, to allocate teaching staff work hours from full-time teaching to professional development and teaching development.

This aspect of well-being at work and an organised Communities of Practice peer support approach was strongly supported, among others, by the President, Prof. Oliver Günther (Universität Potsdam, Germany), Director Nanda Dimitrov (Centre for Educational Excellence, Simon Fraser University, Canada) and Managing Director George Ubachs (European Association for Distance Teaching Universities, The Netherlands).

What they stressed was also seamlessly integrated in my own invited presentation, in which I overviewed the University of Eastern Finland’s online and blended learning pedagogy facilitation activities as part of our university’s strategic teaching development process.

I argued that one of the main challenges for all of us in the field of online learning and teaching still remains the experience of isolation of both students and teaching staff. I suggested that as one response to this challenge, we must also reflect on our own teaching, communication, community-building and work practices in the broader context of critical digital pedagogy.

Otherwise, we risk falling into the trap of reinforcing digital hegemonies or even digital colonialism. Humaneness, mutual respect, caring for each other and ourselves must be the guiding principles of our actions. Each one of us is able to do this.

A screenshot of a PP slide. The main challenge: Experience of isolation. How do we take care of our own colleagues?
A screenshot of a PP slide. The main challenge: Experience of isolation. How do we take care of our own colleagues?

Susanna Kohonen, Lecturer, Language Centre, University of Eastern Finland.

Julkaistu

Digital Universities Europe 2023: Ajan ja paikan ylittää välittäminen

THE (Times Higher Education) Digital Universities Europe 2023 -konferenssi järjestettiin Barcelonassa, Universitat Oberta de Catalunyassa, 23.-25.10.2023. Ohjelma sisälsi laajan valikoiman niin pedagogisia, digituen, e-oppimisen tuen kuin pedagogisen johtamisen näkökulmia. Ohjelmassa oli miellyttävä tasapaino ytimekkäiden puheenvuorojen ja paneelikeskusteluiden välillä, sekä hyviä taukoja ja aikaa verkostoitumiseen, esittelyständeihin tutustumiseen ja keskusteluun.

Ennen kaikkea paikan ja ajan kokemus kampuksella sekä ohjelmakokonaisuus taide- ja kulttuuritutustumisineen tuntui elävöittävän holistiselta, ihmisen kokonaisvaltaisuuden huomioivalta. Myös moniäänisyydelle oli annettu tilaa. Merkillepantavaa oli humanististen ja ihmislähtöisten näkökulmien korostuminen sekä kriittiselle ja luovalle ajattelulle myönteinen ilmapiiri, joka ikään kuin soljui Gaudín luonnon inspiroiman arkkitehtuurin tilojen, valojen ja äänien kautta digitaalisiin pohdintoihimme.

Digipedagogiikan alan johtavat edelläkävijät kannustivat ja neuvoivat, että jos korkeakouluyhteisöinä haluamme pystyä mitenkään valmistautumaan tulevaisuuden ja nykyhetken, esimerkiksi tekoälyavusteisuuden tuomiin haasteisiin, opetushenkilöstölle pitää antaa aikaa ja mahdollisuuksia paneutua niihin fasilitoidun, avoimen dialogin myötä. He suosittelivat, että tällaista fasilitointia on systemaattisesti resursoitava ja järjestettävä.

“Get your people ready”, korostivat Vijay Kumar (Senior Adviser to the Vice President, Open Learning, MIT, USA) ja prof. Albert Sangrà (UNESCO Chair in Education and Technology for Social Change, Universitat Oberta de Catalunya, Espanja).

Opetushenkilöstön työaikaa pitää voida edes silloin tällöin jyvittää pois kokoaikaisesta, täysimääräisestä opetuksesta ammatilliseen kehittymiseen ja opetuksen kehittämiseen.

Tätä työhyvinvoinnillistakin näkökulmaa sekä organisoitua Communities of Practice -vertaistukitoimintatapaa toivat vahvasti esiin edellä mainittujen lisäksi presidentti, prof. Oliver Günther (Universität Potsdam, Saksa), johtaja Nanda Dimitrov (Centre for Educational Excellence, Simon Fraser University, Kanada) ja toimitusjohtaja George Ubachs (European Association for Distance Teaching Universities, Hollanti).

Näihin korostuksiin niveltyi saumattomasti myös oma kutsupuheenvuoroni, jossa esittelin Itä-Suomen yliopiston verkko- ja monimuotopedagogiikan fasilitaattoritoimintaa osana yliopistomme strategista opetuksen kehittämisprosessia.

Väitin, että verkko-opetuksen saralla yksi suurimmista haasteista meille kaikille on kuitenkin edelleen niin opiskelijoiden kuin opetushenkilöstön eristäytyneisyyden kokemukset. Ehdotin, että yhtenä vastauksena tähän haasteeseen meistä jokaisen on pohdittava myös omia opetus-, opetusviestintä-, työyhteisö- ja työskentelykäytäntöjämme laajemmin, kriittisen digitaalisen pedagogiikan näkökulmista. Muutoin olemme vaarassa sortua vahvistamaan digitaalisia hegemonioita tai jopa digikolonialistisia toimintatapoja. Inhimillisyyttä, keskinäistä arvostusta, toisistamme ja itsestämme huolenpitämistä tulee pitää toimintamme ohjenuorana. Tähän pystyy meistä jokainen.

Kuvakaappaus PP-diasta. The main challenge: Experience of isolation. Eristyneisyyden kokemuukset. Kuinka pidämme huolta toisistamme ja rakennamme yhteisöllisyyttä. Kuvituskuva.
Kuvakaappaus PP-diasta. The main challenge: Experience of isolation. Eristyneisyyden kokemukset. Kuinka pidämme huolta toisistamme ja rakennamme yhteisöllisyyttä?

Yliopistonlehtori Susanna Kohonen, kielikeskus, Itä-Suomen yliopisto

Pidempi versio tästä tekstistä on julkaistu Susanna Kohosen omassa blogissa.

Julkaistu

Digiopettajan taitopaketit – pedagogisen osaamisen kehittämistä digitaalisessa ympäristössä yliopistossa

Miten opettajan osaamista käytännössä tuetaan ja kehitetään yliopisto-opetuksen kontekstissa ja osana opetuksen arkea? Miten tavoitetaan opettajat eri aloilla, kun opetusteknologian käyttöönotto väistämättä muuttaa opetuksen järjestämistä ja pedagogiikkaa?

Itä-Suomen yliopistossa kehitettiin digiopettajan taitopakettien kokonaisuus yliopistopedagogisen koulutuksen suunnittelijan Ulla Ritvasen ja verkko- ja monimuotopedagogiikan fasilitaattorien yhteistyönä. Starttipaketti, jatkopaketti ja asiantuntijapaketti muodostavat kolmiportaisen taitotasoluokituksen, joka perustuu eurooppalaiseen DigCompEdu-viitekehykseen. Taitotasot ovat liukuvia, ja opettaja voi poimia kustakin paketista oman opetuksensa ja osaamisen kehittämisen kannalta hyödyllisimmät vinkit.

Kehittämistyön tavoitteena oli tukea pedagogisesti perustellun verkko- ja monimuotopedagogiikkaan perustuvan opetuksen suunnittelua ja toteutusta. Suunnittelun lähtökohtana oli tehtävissään aloittavien opettajien tarpeet, mutta myös kokeneempien opettajien haasteet löytää intranetin syövereistä olemassaolevaa tukimateriaalia opetustyönsä kehittämiseksi.

Digiopettajan taitopaketit sisältävät yleispätevän opetuksen suunnittelun jäsennyksen. Vaikka ”digi” edellä lähdettiin liikkeelle, lähtökohtana on lopulta pedagogiikka, johon on kytketty digiopetuksen menetelmiä ja välineitä. Paketit tarjoavat jotakin kaikille, olitpa sitten perehtyjä, syventyjä tai kehittäjä. Laatimisessa on hyödynnetty aiemmin tuotettua pedagogiikkaan ja digiopetukseen liittyvää Itä-Suomen yliopiston aineistoa, konkreettisia esimerkkejä, malleja ja ohjevideoita.

Digiopettajan taitopaketteja voi hyödyntää itseopiskeluaineistona, osana koulutus- ja tukipalvelujen koulutuksia ja osana Itä-Suomen yliopiston verkko- ja monimuotopedagogiikan fasilitaattoritoimintaa. Me fasilitaattorit tuemme opettajakollegojamme arjen työssä, ja voimme yhteistyössä hakea erilaisiin opetuksen sisältöihin ja tarpeisiin sopivia teknis-pedagogisia ratkaisuja. Taitopaketit toimivat tässä tukena, ja palvelevat nähdäksemme myös pedagogisen osaamisen kehittämisen saavutettavuutta ja inklusiivisuutta.

Digiopettajan taitopaketeista on pyydetty palautetta Itä-Suomen yliopiston opettajilta. Palaute on ollut myönteistä. Palautteen mukaan paketeissa on paketoituna perusasiaa, mutta myös aineksia tarkastella omaa opetusta ja sen menetelmiä kriittisesti. Taitopakettien materiaali on muokkautuvaa ja sitä päivitetään puolivuosittain. Jatkuvasti muuttuvassa toimintaympäristössä tämä näyttäytyy tärkeänä, kuten myös tutkimusperustaisuuden syventäminen ja osaamisen jakaminen taitopakettien avulla yliopistomme sisällä.

Kati Kasanen

Kirjoittaja työskentelee verkko- ja monimuotopedagogiikan fasilitaattorina Itä-Suomen yliopistossa. Digiopettajan taitopaketit -työryhmään kuuluivat myös Ulla Ritvanen, Helena Kantanen, Susanna Kohonen, Vesa Paajanen ja Piia Siitonen.

Blogiteksti on julkaistu aiemmin Valtakunnallisen DigiErko-verkoston ”Vierailijakynä”-tekstinä.

Julkaistu

Kansainvälistyminen, tasa-arvo ja yhdenvertaisuus ovat isoja haasteita suomalaiselle työelämälle

Suomessa käydään maahanmuutosta ja rasismista kiivasta keskustelua, jota valitettavasti leimaa vastakkainasettelu. Se on vaarallista maamme tulevaisuudelle. Rasismia ja ääriajattelua emme saa hyväksyä. Lisääntyvä maahanmuutto on välttämättömyys ja sen hallinta edellyttää koko yhteiskunnan arvojen, asenteiden, rakenteiden ja palveluiden todellista kansainvälistymistä.

Tiede on aina kansainvälistä eikä se menesty eristyksessä. Nykyinen väestökehityksemme on myös johtanut työntekijäpulaan ja tilanne vain pahenee tulevilla vuosikymmenillä. Niinpä työ- ja koulutusperäistä maahanmuuttoa on pystyttävä voimakkaasti lisäämään ja yliopistojen odotetaan kolminkertaistavan ulkomaalaisten opiskelijoiden määrän v. 2030 mennessä. Heistä vähintään kolme neljästä pitäisi saada myös työllistymään Suomeen valmistumisen jälkeen.

Näyttää kuitenkin siltä, että edellytykset näiden tavoitteiden saavuttamiselle eivät ainakaan lähiaikoina parane. Nuiva maahanmuuttopolitiikka ja yhteiskuntaamme läpäisevä rasismi eivät paranna maamme vetovoimaa ulkomaalaisten silmissä. Kilpailu osaajista on maailmalla kova ja Suomen tulisi tehdä kaikkensa, jotta se tässä kilpailussa pärjäisi.

Harva ulkomaalainen kokee elämäntehtäväkseen Suomen talouden pelastamista. Suomeen muuttava ei ole vain puuttuvaa työvoimaa paikkaava hyödyke, joka voidaan heittää ulos heti, jos työllistymisessä tulee pienikin katkos. Heidän pitää pystyä elämään yhteiskuntamme täysivaltaisina jäseninä.

Näissä haasteissa kyse on laajasti ottaen ihmisten erilaisuudesta etnisen, kulttuurisen, uskonnollisen taustan, mutta myös sukupuolen, sukupuoli-identiteetin, erilaisten toimintarajoitteiden ja iän suhteen. Meidän tulee tunnistaa tämä monimuotoisuus aiempaa paremmin ja antaa erilaisille ihmisille ”paikan pöydän ääressä”. Tärkein tavoite on osallisuus, jolloin kaikilla siinä pöydässä on ääni ja sitä ääntä myös kuullaan.

Tavoitteena on epätasa-arvoisten rakenteiden purkaminen työyhteisöissä. Onnistuessaan se johtaa työntekijöiden sitoutumiseen työhönsä ja työyhteisöönsä ja sitä kautta tuottavuuden ja kilpailukyvyn kasvuun, kun kaikkien osaaminen saadaan täysimittaiseen käyttöön. Samalla se on keskeinen osa työhyvinvointia, osaamisen uudistamista, kansainvälistymistä ja vastuullisuutta.

Diversiteetin edistämiseksi on tärkeää tunnistaa myös omat tiedostamattomat ennakkoluulot. Meillä on tapana luottaa ja tehdä yhteistyötä samankaltaisten ihmisten kanssa. Monimuotoisuustyön tavoitteena on, että organisaation kulttuuri on avoin kaikenlaisille ihmisille ja antaa kaikille yhdenvertaiset mahdollisuudet tehdä työtään ja edetä urallaan. Johtaminen on tässäkin avainasemassa, mutta myös yksittäisen työntekijän tehtävä on edistää monimuotoisuutta ja osallisuutta omalta osaltaan.

Suomalaisten työyhteisöjen on nyt aika pohtia asenteitaan. Ovatko suomalaisen työelämän pelisäännöt liian ahtaat? Meidän pitäisi katsoa peiliin ja miettiä, millaisia me olemme työyhteisöinä tai organisaatioina. Miten erilaisilla ihmisillä on tilaa loistaa työssään? Tätä työtä meidän on tehtävä myös omassa yliopistossamme. Vuoden alkupuolella valmistunut UEFin tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusohjelma antaa tähän mainioita suuntaviivoja.

Jukka Mönkkönen, Itä-Suomen yliopiston rehtori

Julkaistu

Vertaisarviointi vai vertaispalaute – kumpi ompi parempi?

Kansainvälisten tutkimusten mukaan yksilötentit ovat globaalisti vallitsevin arviointitapa yliopistoissa. Me arvioinnin tutkijat kyseenalaistamme ehtimiseen tätä hegemoniaa. Vaikka tenteillä on paikkansa, vähempikin riittäisi, eikä tenttien muuttaminen sähköisiksi (esim. Moodle-, Exam- tai SEB-tentti) paranna niiden lähtökohtaista kyvyttömyyttä  e-d-i-s-t-ä-ä  oppimista eteenpäin katsomisen merkityksessä. Vaikka hyvä arviointi ei ole arviointimenetelmillä temppuilemista, oppimisen ja osaamisen tunnistamismenetelmiä vaihtelemalla opiskelijoista saadaan ongittua esille erilaisia tietotaitoja. Yksi hyvä vaihtoehtoehdokas on vertaisarviointi tai -palaute.

Vertaisarviointi ja vertaispalaute eivät ole synonyymeja. Vertaisarviointi (peer assessment) perustuu arviointi-sanan kapeimpaan määritelmään, että se on arvosanan antamista. Silloin se on luonteeltaan toteavaa ja summatiivista. Esimerkiksi esseen tai esitelmän arvioinnissa opettajan antama arvosana tai pisteet voivat muodostaa opintojakson kokonaisarvosanasta 75 %, ja loppu neljännes tulee opiskelijakaverin näkemyksestä. Tutkimusten mukaan opiskelijat ovat tyytyväisiä noin 20–30 prosentin osuuteen, mutta vastuunjako on viime kädessä opettajan ja opiskelijoiden välinen sopimus. Vaikka avoin vuorovaikutus on aina tavoiteltavampaa kuin salailu, tutkimuksista tiedetään arviointia vinouttavia persoonallisia riskitekijöitä, joten on hyvä turvata anonyymiin vertaisarviointiin, jos se vaikuttaa lopulliseen arvosanaan. Tätä voi sujuvoittaa digitaalisilla apuvälineillä.

Vertaisarviointi saattaa houkutella ajatukseen, että opettaja voisi kipata koko arviointityönsä opiskelijoille ja toimia vain tuloslistan Peppi-naputtelijana. Näin ei sopisi menetellä siksi, että opintojohtosääntö asemoi opettajan arvioinnista vastaavaksi henkilöksi. Vaikka joskus opintojaksojen tavoitteiden mukaan voi olla mahdollista antaa opiskelijoiden päättää koko arvosanasta, on viisasta yhdistää opettajan ja opiskelijoiden arvioinnit. Perustelu on yksinkertainen: yliopiston opettaja tietää opettamastaan asiasta keskimäärin enemmän kuin opiskelija. Tutkimusten mukaan opiskelijatkin odottavat opettajan kannanottoa ja ovat taipuvaisia epäilemään vertaistensa havaintojen oikeellisuutta.

Oppimisen ja sen taitojen edistämisessä vertaispalaute (peer feedback) on pitkällä aikavälillä vaikuttavampi kuin vertaisarviointi. Vertaispalaute ei tarkoita osallistumista arvosanan antamiseen, vaan opiskelijakaverin tekemän tuotoksen kommentointia laadullisesti ja mieluiten vaiheessa, jolloin tuotosta voi palautteen perusteella vielä kehittää. Silloin opiskelijat saattavat vertaispalautteen antajina olla isojen opiskelijamäärien arviointityösuossa tarpovan opettajan oivia apulaisia ja opiskelukavereidensa ponnistelujen sparraajia.

Apulaiseksi asemoiminen ei ole suinkaan pääasia. Oppimisprosesseja nimensä mukaisesti muotoileva formatiivinen vertaispalaute auttaa opiskelijoita ymmärtämään, mitä palaute yliopisto-opiskelussa tarkoittaa, miten sitä kannattaa antaa, ja millaisia palautteen vastaanottamisen taitoja itse kukin tarvitsee. Vertaisen palautetta saattaa olla psykologisesti helpompi ottaa vastaan opettajan kommentointiin verrattuna. Toisinaan ikätoveri onnistuu pukemaan sanoiksi kehittämiskohteet informaalimmin ja ymmärrettävämmin kuin tieteellisesti meritoitunut opettaja, joka voi olla tahtomattaan erikoissanastonsa sokaisema. Palautteen sulatteleminen voi aiheuttaa voipuneen olon, joten ei ole suotavaa altistaa ketään koko opetusryhmän samanaikaisen palautepommituksen kohteeksi.

Jos opiskelija huomaa, ettei kaveri ottanut hänen huolellisesti miettimäänsä palautetta onkeensa, hän oivaltaa itseään palvelevalla tavalla, että hyödyntämättä jätetty palaute ei auta ketään eikä mitään. Näin tullaan edistäneeksi opiskelijan palauteosaamista (student feedback literacy), joka on kansainvälisesti innokkaasti tutkittu nykyaihe. Hyödyllinen palaute on kahden kauppa, koska hyvät oppimisprosessit ja -tulokset eivät yleensä putoa syliin vain tuurilla. Ajatus palautteesta opettajan lahjana opiskelijalle on arviointitutkimuksen näkökulmasta niin sanotusti ”last season”.

Valittiinpa vertaisarviointi tai vertaispalaute, avain osuvaan ja oppimista edistävään arviointiin on arviointikriteerien käyttö. Jos opettaja ja opiskelijat kommentoivat opiskelun tuotoksia tai niiden väliversioita niin sanotusti omasta päästään, tuloksena on mielipiteiden rytöläjä. Opintojakson tavoitteista johdetut arvioinnin kriteerit tarkoittavat kuvauksia, millainen arvioitavan tuotoksen pitää olla, että ansaitsee esimerkiksi laatusanan ”perusteellinen” eikä ”pintapuolinen” tai numeerisen arvosanan neljä kolmosen sijasta. Kirjalliset arviointikriteerit pitää olla ennakkoon tiedossa, ja niiden käyttöä pitää harjoitella yhdessä. Esimerkkejä käyttäen varmistetaan, että myös opiskelijat osaavat tehdä oikeita ja oikeudenmukaisia päätelmiä, vaikka heiltä puuttuu opettajan yleensä tuntuvasti rikkaampi tietoperusta.

Kansainvälisistä opiskelijatutkimuksista ilmenevä kriittisyys vertaisarviointiin tai -palautteeseen selittyy pitkälti juuri harjoittelun ja tottumuksen puutteella. Sama tulos valottui tuoreesta UEF-opiskelija-aineistostanikin. Jos aikataulu suinkin sallii, vielä merkittävämpiin oppimaan oppimisen taitojen kehitysvoittoihin päästään, jos opiskelijat voivat osallistua arviointikriteerien tekemiseen. Samalla opettaja viisastuisi havaitessaan, millaisina hänelle tutut arvioinnin kohteet ja prosessit näyttäytyvät ne ensi kertaa kohtaaville opiskelijoille. Näin vedettäisiin yksi mystisyyden verho sen edestä, mistä palaute ja arviointi lopulta putkahtavat, ja mitä niistä täytyy asiantuntevasti ja ennakoivasti miettiä.

Hankin huhtikuussa 2023 satunnaisotannalla Itä-Suomen yliopiston kaikki tiedekunnat kattavan opiskelija-aineiston (väh. 100 op suorittaneita vastaajia 772). Kyselyssä tiedustelin eräiden arviointitapojen koettua hyödyllisyyttä oppimisen kannalta. Asteikolla 1–4 (1 = erittäin hyödytön, 4 = erittäin hyödyllinen) vertaisarvioinnin itsearvioidun oppimishyödyn keskiarvo oli 2,4. Kun tämä tieto yhdistetään siihen, että opiskelijat pitivät sanallista palautetta oppimiselleen hyvin hyödyllisenä (ka = 3,2), vertaispalautteen voima on ilmeinen. Opiskelijoiden osallisuudesta pelkkään numeeriseen loppuarviointiin ei ole yhtä isoa iloa kuin laadullisten huomioiden keskinäisestä jakamisesta. Vaikka vertaispalautteeseen harjaannuttamiseen ja toteuttamiseen kuluu aikaa, se palaa yhteiseen aikapankkiimme opiskelijoiden karttuneina geneerisinä taitoina.

Tutkijana lisään vielä hieman kierroksia arviointikoneeseen ja tarjoan palaute-sanan kaveriksi edisteen. Palaute on kirjaimellisesti taaksepäin syöttämistä (feedback), eli käsitellään jo taakse jääneen työskentelyn aikaansaamaa tuotosta. Siitäkin noheva opiskelija osaa päätellä, mihin kannattaa kiinnittää huomiota opintojen seuraavissa vaiheissa, mutta kaikille opiskelijoille ei käy yhtä onnekkaasti. Oppimisen kannalta tehokkaampaa – joskin sekä opettajan että vertaisen kannalta kiistatta hieman vaativampaa – on tunnistaa eteenpäin suuntaavia edisteitä (feedforward). Miten sanoittaisin arviointikriteerien avulla huomioni niin, että vältän juuttumisen menneiden (virheiden) kaiveluun ja virittelen vaikkapa esseen kirjoittajan ajatuksia kriittisempään, monipuolisempaan tai tieteellisempään suuntaan antamatta valmiita vastauksia? Tässä, jos missä, arvoonsa nousevat opintojakson tavoitteet ja yhdessä harjoitellut arviointikriteerit.

Kirjoittaja Päivi Atjonen on kasvatustieteen professori ja arvioinnin tutkija