Abstraktikirja 2025

Puheenjohtaja: TBA

1.1 Digitaalisten terveyspalveluiden vaikutus kroonisissa sairauksissa: sateenvarjokatsaus | Impact of digital health services on outcomes in non-communicable diseases: an evidence synthesis from 17 meta-analyses

Elina Laukka 1, 2, Miia Jansson 3, Petra Suonnansalo 3, Reetta Ojanperä 3, Henna Härkönen 3, Paulus Torkki 2

1 Oulun ammattikorkeakoulu
2 Helsingin yliopisto
3 Oulun yliopisto

Background: Digital health services are constantly being developed, deployed, tested, and optimized to address diverse health and system requirements. With the increasing prevalence of non-communicable diseases, these services are being more deeply integrated into healthcare processes. Nevertheless, the effectiveness of digital health services varies over time and across different contexts, underscoring the importance of assessing their impact within specific settings.

Aim: We conducted an umbrella review of meta-analyses of randomized controlled trials to synthesize the impact of digital health services on non-communicable diseases. We also assessed the strength of evidence using a framework suggested by Fusar-Poli & Radua (2018).

Methods: A search was conducted in the Cochrane, Ovid Medline, Scopus, and Web of Science databases. Only peer-reviewed meta-analyses synthesizing randomized controlled trials were included if they addressed both interactive digital health services and non-communicable diseases.

Results: A total of 17 systematic reviews with meta-analyses were included, covering more than 10 non-communicable diseases. We found no significant difference between digital health services and usual care in terms of patient and clinical outcomes. The effect sizes were generally small, but digital health services appeared to be positively associated with improved indirect outcomes and higher patient satisfaction. Only a small portion of the included meta-analyses provided convincing or highly suggestive evidence.

Conclusions: Digital health services have shown effectiveness on par with usual care in both clinical and patient outcomes, while also potentially offering greater efficiency in indirect outcomes. This underscores the need for cost-effectiveness studies to identify services that deliver comparable results at reduced costs. Additionally, there is an urgent need for more high-quality research, as the current evidence on digital health services involving patient-professional interaction remains inconclusive.

References
Fusar-Poli, P. and Radua, J. (2018) ‘Ten simple rules for conducting umbrella reviews’, Evid Based Mental Health, 21(3), pp. 95–100.

1.2 Impact of mental disorders on achievement of treatment target, mortality, and complications among patients with type 2 diabetes: an 8-year follow-up study

Nazma Akter Nazu 1, Marja-Leena Lamidi 1, 2, Katja Wikström 1, 2, 3, Tiina Laatikainen 1, 2

1 Institute of Public Health and Clinical Nutrition, University of Eastern Finland. Kuopio, Finland.
2 Wellbeing services county of North Karelia (Siun sote), Joensuu, Finland.
3 Department of Public Health, Finnish Institute for Health and Welfare, Helsinki, Finland.

Background: Understanding the impact of mental disorders (MD) on diabetes management is crucial for improving patient outcomes. This study assessed whether pre-existing MD or the onset of MD during follow-up among individuals with type 2 diabetes (T2D) are associated with differences in achieving treatment targets, mortality, and the incidence of complications.

Methods: Data were collected from regional electronic patient records for individuals diagnosed with T2D between 2013-2016 and living in North Karelia at the end of 2024 (N=3826). Patients were categorized into 3 groups: 1) Only T2D (n=3,074), 2) MD diagnosed after T2D (n=421), and 3) MD diagnosed before T2D (n=331). Achievement of HbA1c (<53 mmol/mol) and LDL (<2.6 mmol/l) targets, as well as mortality and the incidence of complications were analysed. Logistic regression, adjusted for age and sex, was used to assess the differences between groups.

Results: Eight years after T2D diagnosis, patients with pre-existing MD had the highest rates of HbA1c monitoring (73.3%) and achievement of HbA1c target (72.9%). This group were the youngest and had the highest percentage of women. Also, they had the highest 8-year mortality rate (OR=1.78 vs only T2D group, p=0.005 for difference between groups), especially among men (OR=2.31, p=0.003). Patients who developed MD during follow-up had lower percentage of achievement of HbA1c target (62.4%), and higher odds of diabetes related complications, such as CVD (OR=1.56), cerebrovascular disease (OR=1.99) and neuropathy (OR=2.15).

Conclusions: MD, whether present before or developing after a T2D diagnosis, affect the long-term outcomes of the disease. Pre-existing MD was associated with higher achievement of glycaemic target, but also increased mortality, especially among men. MD diagnosed after T2D increased risk of diabetes-related complications and poor achievement of glycaemic control. These findings emphasize the importance of early diagnosis and proactive, integrated management of MD to improve the long-term outcomes of T2D.

Key words: Mental disorder, type 2 diabetes, HbA1c, LDL.

1.3 Jalkautuvat psykiatriset sairaanhoitajat nuorten mielenterveyden tukena | Outreach Psychiatric Nurses Supporting Adolescents’ Mental Health in Schools

Anne Surakka, Elisa Rissanen, Johanna Lammintakanen

University of Eastern Finland

Background: Adolescent mental health is a growing societal concern. Despite evidence supporting low-threshold, school-based interventions, systemic barriers impede their integration into educational settings. This underscores the need for research into the capacity of student welfare services and the implementation of psychosocial support for adolescents, to enhance effectiveness of services.

Research Questions: We examined 1) what are the contents of support as usual of adolescents’ mental health provided in Finnish student welfare services and how they are aligned with adolescents’ mental health needs and 2) what is the role of outreach psychiatric nurses in student welfare services? Moreover, we examined 3) how the intervention effects adolescents’ outcomes and 4) what are its costs?

Data and Methods: We evaluated schools with and without outreach psychiatric nurses. First, we used semi-structured interviews of student welfare service professionals and teachers (n=12) in schools with support as usual to research student welfare services’ ability to address adolescents’ mental health needs. Second, we used semi-structured interviews of psychiatric nurses, student welfare professionals, and teachers (n=17) in schools with outreach psychiatric nurses to explore their experiences with the intervention. Third, we used structured interviews with psychiatric nurses (n=6) to obtain data on adolescents (n=71, aged 12–16) who received the intervention in 2024. The outcomes included intervention’s effects on mental health symptoms, prior health and social care service utilisation, and post-intervention service needs. Fourth, we collected service cost data from the wellbeing services county’s perspective.

Results and conclusions: Preliminary findings suggest that integrating outreach psychiatric nurses into schools may strengthen adolescent mental health support. Professionals report positive perceptions of the intervention particularly from the perspectives of service accessibility and regional equity, however, need to further strengthen community-based student welfare services is also identified. Outcome and cost data related to the intervention will be presented at the conference.

1.4 Alustavia tuloksia digitaalisesta mielen hyvinvoinnin edistämisestä Pohjois-Savossa – arkivaikuttavuus, toimivat ratkaisut ja kehityskohdat

Hanna Rekola, 1, 2, Tiina Ahonen, 1, Anna-Sofia Holappa, 2, Kati Kinnunen, 2, Tomi Mäki-Opas, 1, 2

1 Yhteiskuntatieteiden laitos, Itä-Suomen yliopisto, Kuopio
2 Pohjois-Savon hyvinvointialue, Kuopio

Tausta: Digitaalinen mielen hyvinvoinnin edistäminen voi auttaa kehittämään ratkaisumalleja mielenterveyden yhteiskunnalliseen kriisiin ja sosiaali- ja terveyspalveluiden kuormitukseen. Digitaaliset interventiot voivat tarjota tehokkaita ja skaalautuvia ratkaisuja hyvinvoinnin edistämiseen sekä joustavan tavan hyvinvoinnin seurantaan ja varhaiseen puuttumiseen ongelmien ilmetessä. Digitaaliset interventiot eivät kuitenkaan tutkimusten mukaan vaikuta tuottavan samanlaisia tuloksia kaikille. Tarvitsemme edelleen lisää tutkimustietoa siitä, miten käyttäjien tausta vaikuttaa digitaalisten sovellusten käyttöönottoon ja käyttöön. Tutkimuksemme tavoitteena on kehittää ja tutkia digitaalisia seulontatyökaluja sekä hyvinvointi-interventiota, joiden pyrkimyksenä on tukea terveellisiä elintapoja ja mielen hyvinvointia Pohjois-Savossa.

Aineisto ja menetelmät: Tutkimme porrastetussa jonomallissa (stepped wedge RCT) BitHabit-hyvinvointisovelluksen vaikuttavuutta noin 1600 pohjoissavolaisen otoksessa. Kaikki tutkittavat saavat BitHabit-hyvinvointisovelluksen käyttöönsä porrastetusti siten, että jonotuslistalla olevia henkilöitä voidaan käyttää tutkimuksessa verrokkiryhmänä. Aineistomme koostuu digitaalisesti toteutetusta hyvinvointikyselystä ja BitHabit-sovelluksen käyttödatasta. Olemme aloittaneet lähtötilannekyselyn analyysit ja alustavissa analyyseissämme tarkastelemme tutkittavien taustatekijöiden ja hyvinvoinnin yhteyttä hyvinvointisovellusten käyttöön ennen lähtötilannemittausta sekä sitoutumista interventioon tutkimuksen alussa. Syksyllä 2025 olemme myös valmiita esittelemään alustavia tuloksia vaikuttavuusanalyyseista 12 kuukauden seurannassa.

Tuloksia: Lähtötilannekyselyn tulokset osoittavat, että digitaalisten hyvinvointisovellusten aiemmalla käytöllä ei ollut yhteyttä elämän tyytyväisyyteen (p=0,35) tai mielen hyvinvointiin (SWEMWBS) (p=0,41). Ikääntyneet aikuiset (51 % vs. 24 % nuoremmat aikuiset, p<0,001), miehet (47 % vs. 34 % naiset, p<0,001) ja työttömät henkilöt (43 % vs. 37 % työssäkäyvät, p=0,03) eivät todennäköisemmin olleet koskaan käyttäneet hyvinvointisovelluksia. BitHabit-sovelluksen käyttöaktiivisuus tutkimuksen alussa ei ollut yhteydessä taustatekijöihin tai hyvinvointimittareihin. Nuoremmat osallistujat ja miehet vaikuttivat kuitenkin raportoivan sovelluksessa tehneensä enemmän mielenterveyteen liittyviä pieniä tekoja, kun taas vanhemmat osallistujat raportoivat enemmän fyysiseen aktiivisuuteen liittyviä pieniä tekoja.

Johtopäätökset: Naiset, nuoremmat osallistuja ja työssäkäyvät olivat todennäköisemmin käyttäneet aiemmin hyvinvointia edistäviä digitaalisia sovelluksia, mutta interventioomme sitoutuminen tutkimuksen alkuvaiheessa ei vaikuttanut noudattavan tätä trendiä. Alustavat erot sovelluksen käytössä viittaavat siihen, että räätälöitävät ja yksilölähtöiset strategiat voivat parantaa digitaalisten interventioiden vaikuttavuutta. Tutkimuksemme syventää tieteellistä ymmärrystä digitaalisen seulonnan sekä mielen hyvinvoinnin edistämisen toteutettavuudesta ja vaikuttavuudesta sekä skaalattavuudesta.

Puheenjohtaja: TBA

2.1 Terveysmetsien käyttö sosiaali- ja terveyspalveluissa – kyselytutkimus Kainuun ja Päijät-Hämeen hyvinvointialueiden työntekijöille

Maija Lipponen

1 Luonnonvarakeskus, Biotalous ja ympäristö
2 Itä-Suomen yliopisto, Yhteiskuntatieteiden laitos

Sairaaloiden yhteyteen muutamilla paikkakunnilla perustetut terveysmetsät ovat ensimmäisiä sosiaali- ja terveydenhuollon luontoperustaisia ratkaisuja Suomessa, mutta niiden käytöstä ei ole tutkimustietoa. Tutkimuksen tavoite oli kartoittaa terveysmetsien käyttöä asiakas- ja potilastyössä sekä sen esteitä kahdella hyvinvointialueella. Kyselyaineisto (n=205) kerättiin Kainuun ja Päijät-Hämeen hyvinvointialueiden työntekijöiltä kesällä 2024 ja kysely sisälsi kysymyksiä terveysmetsän käyttötavoista ja käytön esteistä asiakas- tai potilastyössä sekä taustakysymyksiä. Määrällisiä tuloksia aineistosta laskettiin logistisella regressiolla, Friedman-testillä ja Wilcoxonin järjestys-merkkitestillä. Laadullisen aineiston analyysissä hyödynnettiin induktiivista sisällönanalyysiä.

Vastanneista työntekijöistä lähes puolet hyödynsi terveysmetsää työssään. Yleisin tapa oli ohjata asiakasta käymään terveysmetsässä omatoimisesti. Lääkärit, terapeutit ja kätilöt sekä ohjaajat ja sosiaalityöntekijät hyödynsivät terveysmetsää asiakaskäytössä useammin kuin hoitajat ja asiantuntijat. Terveysmetsän käyttöä edistäviä tekijöitä olivat yhteisesti sovitut toimintatavat, riittävä tiedottaminen työyhteisössä sekä esihenkilöiden antama tuki. Suurimpia esteitä terveysmetsän käytölle olivat terveysmetsän sopimattomuus omaan työnkuvaan tai asiakasryhmälle, ajanpuute ja terveysmetsän kaukainen sijainti. Koetuissa esteissä oli ammattiryhmäkohtaisia eroja. Ammattilaiset näkivät terveysmetsäkäyntien tärkeimmiksi hyvinvointivaikutuksiksi asiakkailleen mielen hyvinvoinnin paranemisen sekä stressistä palautumisen.

Tutkimus tarjoaa uutta tietoa luonnon terveysvaikutusten hyödyntämisestä osana julkista terveydenhuoltoa. Tuloksia voidaan hyödyntää osana luontoperustaisten palveluiden suunnittelua, koulutusta ja strategista kehittämistä hyvinvointialueilla. Jatkotutkimusta tarvitaan terveysmetsien hyödyistä ja käyttötavoista erilaisille asiakasryhmille.

2.2 Nuorten masennukseen käytettävän lyhytintervention implementointia perusterveydenhuoltoon mahdollistavat ja estävät tekijät

Emma Salusjärvi

THL
Helsingin yliopisto

Nuorten mielenterveysoireisiin kohdennettujen lyhytinterventioiden saatavuuden parantaminen on valittu yhdeksi keskeisistä keinoista vastata hoitovajeeseen. Tutkimusolosuhteissa vaikuttaviksi todettujen interventioiden levittäminen ja juurruttaminen arjen palvelujärjestelmään on kuitenkin haastavaa. Epäonnistunut implementointi heikentää intervention arkivaikuttavuutta.

Esitykseni perustuu kahteen osatutkimukseen, jotka tarkastelevat implementointia mahdollistavia ja estäviä tekijöitä perusterveydenhuollossa ja rajatummin opiskeluhuollossa. Molemmissa aineistoanalyyseissä viitekehyksenä toimi Proctorin (2011) implementoinnin lopputulokset; Hyväksyttävyys, käyttöönotto, toteutettavuus, tarkoituksenmukaisuus, kustannustehokkuus, menetelmäuskollisuus, läpäisevyys ja tulosten pysyvyys.

Systemaattisessa kirjallisuuskatsauksessa analysoitiin 29 tutkimusta.

Implementointia edistivät työntekijöiden motivaatio, kentän työntekijöiden varhainen osallistaminen, huolellinen yhteinen suunnittelu, vanhempien osallistaminen ja nuoren arkeen sopiva logistiikka. Esteinä ilmenivät resurssipula, nuorten tunnistamisen vaikeus, puutteellinen organisointi ja kulttuuriset jännitteet. Menetelmäuskollisuutta edistävien ja estävien tekijöiden kautta, läpäisevyyttä, kustannusvaikuttavuutta ja tulosten pysyvyyttä käsiteltiin tutkimuksissa niukasti tai ei lainkaan.

Laadullisessa haastattelututkimuksessa 13 opiskeluhuollon ammattilaista arvioi vuorovaikutusohjannan (IPC-N) käyttöönottoa ja käyttöä opiskeluhuollossa työntekijän näkökulmasta. Implementointia edisti mm. pitkäkestoinen menetelmäohjaus, toimiva manuaali, vertaistuki ja kokemus intervention tarpeellisuudesta. Esteiksi nousivat mm. perustyön aliresursointi, kuulluksi tulemisen puute ja ylhäältä alaspäin yksisuuntainen johtaminen, sopivien nuorien löytämisen vaikeus sekä haasteet erikoissairaanhoitoon lähettämisessä.

Tutkimukset täydentävät toisiaan: systemaattinen katsaus tarkastelee implementointia globaalisti ja useiden eri toimijoiden kannalta, haastattelututkimus syventyy työntekijöiden näkökulmaan ja suomalaiseen kontekstiin. Haastattelututkimus tunnistaa vastaavia implementoinnin haasteita tutuissa ympäristöissä, joiden katsauksessa on voitu olettaa liittyvän tilanteisiin, joissa interventio viedään sosioekonomisesti vieraaseen kontekstiin. Yhteisenä johtopäätöksenä korostuu työntekijöiden aktiivinen osallistaminen prosessin alusta lähtien, kaksisuuntainen vuoropuhelu sekä riittävä resurssointi niin perustyöhön kuin myös menetelmän omaksumiseen. Tulokset tarjoavat arvokasta tietoa lyhytinterventioiden onnistuneeseen käyttöönottoon ja mielenterveyspalveluiden kehittämiseen.

2.3 Lapsiperheen vahvat rahataidot -intervention hyväksyttävyys asiakkaiden ja työntekijöiden näkökulmasta

Katri Viitasalo 1, Minna Taipale 2, Anniina Kaittila 2, Henna Isoniemi 2, Meri Moisio 2, Mia Hakovirta 2

1 Helsingin yliopisto
2 Tampereen yliopisto

Tausta ja tavoite: Sosiaalityössä kohdataan usein perheitä, joille matala tulotaso, velkaantuneisuus ja köyhyys aiheuttavat ongelmia ja huolta. Talousvaikeudet kuormittavat perheiden arkea monin tavoin, mikä on olennaista tunnistaa sosiaalityössä. Perheiden taloudellisen hyvinvoinnin ja toimintakyvyn edistäminen on tärkeää. Tämä esitys perustuu tutkimukseen, joka kohdistuu lapsiperheiden parissa tehtävään sosiaalityöhön ja perheiden talousosaamisen tukemiseen tutkimusperustaisen intervention avulla. Esityksen tarkoituksena on jäsentää intervention hyväksyttävyyttä sosiaalityössä esittelemällä tähän kytkeytyviä löydöksiä tutkimuksessa.

Menetelmät: Olemme kehittäneet tutkimusperustaisen intervention, Lapsiperheen vahvat rahataidot (VaRa), tukemaan taloudellisissa vaikeuksissa olevia sosiaalityön asiakasperheitä. Mallin tavoitteena on edistää taloudellista hyvinvointia vahvistamalla talousosaamista ja minäpystyvyyttä sekä vähentämällä taloudellista ahdistuneisuutta. Olemme toteuttaneet satunnaistetun kontrolloidun pilottitutkimuksen, joka hyödyntää mixed methods -menetelmää. Tutkimme intervention toteutettavuutta, hyväksyttävyyttä ja alustavaa vaikuttavuutta. Pilottitutkimus toteutettiin kahdeksan kunnan tai kuntayhtymän alueella vuosina 2022–2023. Tutkimukseen on osallistunut yhteensä 30 asiakasperhettä (16 koeryhmässä, 14 verrokkiryhmässä). Kvantitatiivisen tutkimuksen mittaukset perustuvat validoituihin mittareihin (Financial Anxiety Scale FAS, Scale of Economic Self-Efficiency ja Financial Literacy Scale). Laadullinen tutkimusaineisto on kerätty haastattelemalla tutkimukseen osallistuneita vanhempia (N=11) ja työntekijöitä (N=9) puolistrukturoidulla haastattelumenetelmällä. Tutkimuksessa kysymme, miten osallistujat suhtautuvat VaRa-intervention hyväksyttävyyteen. Toteutamme tätä varten temaattisen sisällönanalyysin, jossa hyödynnämme teoreettista hyväksyttävyyden käsitettä.

Tulokset: Osallistujat sitoutuvat hyvin VaRa-interventioon ja raportoivat interventiotyöskentelyn myönteisistä tuloksista. Yleisesti hyväksyttävyys näyttäytyy tarkoituksenmukaisena ja osallistujat katsovat, etteivät pidä yksittäisiä, omaan osallistumiseen liittyviä toteutumattomia tavoitteita epäonnistumisina tai esteinä intervention hyväksyttävyydelle. Tuomme esityksessä esiin hyväksyttävyyteen vaikuttavia tekijöitä sekä asiakkaiden että työntekijöiden näkemyksien pohjalta. Pohdimme päätteeksi hyväksyttävyyden merkitystä intervention onnistumisen sekä sosiaalityön vaikuttavuuden näkökulmasta.

Asiasanat: interventio, sosiaalityö, talousosaaminen, hyväksyttävyys

2.4 Kroonisen munuaistaudin varhaisen seulonnan vaikuttavuuden ennakointityökalu seulontatoiminnan skaalaamisen tukena

Kari Jalkanen, Aku-Ville Lehtimäki, Jari Heiskanen, Piia Lavikainen, Janne Martikainen

Itä-Suomen yliopisto (UEF)

Tausta: Kroonista munuaistautia (KMT) sairastavien potilaiden hoito aloitetaan nykyään tyypillisesti siinä vaiheessa, kun tauti on edennyt jo pidemmälle. Potilaiden varhaisella seulonnalla on mahdollista saada potilaat hoidon piiriin varhaisemmassa taudin vaiheessa. Lääkehoitojen, kuten reniini-angiotensiinijärjestelmään (RAS) vaikuttavien lääkkeiden ja SGLT2-estäjien, varhaisen aloituksen on osoitettu hidastavan KMT:n etenemistä ja täten vaikuttavan KMT:n loppuvaiheen palvelutarpeeseen ja kustannuksiin. Tässä työssä luotiin ennakointityökalu, jonka avulla voidaan ennakoida varhaisen KMT:n seulonnan ja lääkehoidon terveystaloudellisia vaikutuksia eri hyvinvointialueilla.

Aineistot ja menetelmät: Rakennetun ennakointityökalun avulla voidaan verrata toisiinsa 1) hyvinvointialueiden nykytilannetta, jossa KMT tunnistetaan osana muuta terveydenhuollon toimintaa ja/tai KMT:n aiheuttamien oireiden perusteella ja 2) tilannetta, jossa KMT pyritään tunnistamaan systemaattisesti sen varhaisessa vaiheessa ja aloittamaan KMT:n etenemistä hidastava lääkehoito. Alustavassa ennakkoarvioinnissa seulonnan kliinisiä ja taloudellisia vaikutuksia mallinnettiin Pirkanmaan hyvinvointialueella toteutettavan KMT-seulontapilotin tulosten perusteella, jonka tavoitteena oli tavoittaa kaikki alueen 55-vuotiaat asukkaat (n=6 113).

Tulokset: Ennakointityökalu tarjoaa mahdollisuuden ennakoida KMT:n varhaisen seulonnan ja lääkehoidon kliinisiä ja terveystaloudellisia vaikutuksia. Kliinisten vaikutusten työkalu antaa muun muassa arvion vakavien KMT-muotojen vähenemisen osalta. Terveystaloudellisten vaikutusten osalta työkalu tuottaa arvioita muutoksista laatupainotettujen elinvuosien määrissä ja suorissa terveydenhuollon kustannuksissa sekä työkykyyn liittyvissä tuottavuuskustannuksissa.
Lisäksi se tuottaa arviointitietoa kliiniseen työhön sekä päätöksenteon tueksi vakavien KMT-muotojen ilmaantumisesta. Ennakointityökalun käyttöä voidaan laajentaa kaikille Suomen hyvinvointialueille aluekohtaisia parametreja säätämällä.

Johtopäätökset: Työkalulla voidaan tuottaa Pirkanmaan hyvinvointialueen seulontapilottiin pohjautuvaa ennakkoarviointitietoa KMT-seulonnan kliinisistä ja terveystaloudellisista vaikutuksista. Tätä ennakkoarviointitietoa voidaan hyödyntää hyvinvointialuekohtaisesti arvioitaessa KMT-seulontatoiminnan käynnistämistä alueella.

 

Puheenjohtaja: TBA

3.1 Sosiaalityöntekijöiden ja heidän lähijohtajiensa näkemyksiä näyttöön perustuvasta toiminnasta – kartoittava kirjallisuuskatsaus

Katariina Similä 1, 2, Maria Tapola-Haapala 3, Virpi Jylhä 1, 2, Taru Kekoni 1, Hanna Ristolainen 1

1. Itä-Suomen yliopisto
2. Pohjois-Savon hyvinvointialue
3. Päijät-Hämeen hyvinvointialue

Tutkimuksen tarkoitus:
Esimerkiksi lääketieteessä toiminnan perustaminen näyttöön on vakiintunut toimintatapa, mutta sosiaalihuollossa näyttöön perustuva toiminta (evidence-based practice, EBP) on jäänyt esimerkiksi Suomessa vähäisemmäksi. Aiheeseen on tartuttu Itä-Suomen yliopiston sekä Pohjois-Savon ja Päijät-Hämeen hyvinvointialueiden yhteisessä NÄPSÄ-tutkimushankkeessa, jonka tavoitteena on tuottaa tietoa näyttöön perustuvan toiminnan vahvistamiseksi sosiaalityössä. Osana hanketta toteutettiin kirjallisuuskatsaus, jonka tavoitteena oli muodostaa kokonaiskuva käytännön sosiaalityöntekijöiden ja sosiaalityön lähijohtajien käsityksistä näyttöön perustuvasta toiminnasta.

Katsauksen tutkimuskysymykset ovat seuraavat:
• Minkälaisia käsityksiä, asenteita ja kokemuksia sosiaalityöntekijöillä ja sosiaalityön lähijohtajilla on näyttöön perustuvasta toiminnasta?
• Mitä estäviä ja edistäviä tekijöitä sosiaalityöntekijät ja sosiaalityön lähijohtajat kuvaavat näyttöön perustuvalle toiminnalle?
• Miten sosiaalityöntekijöiden ja sosiaalityön lähijohtajien näkemykset näyttöön perustuvasta toiminnasta eroavat sosiaalityön eri toimintaympäristöissä?

Tutkimuksen menetelmä:
Tutkimuksessa toteutettiin kartoittava katsaus, jonka protokolla on rekisteröity Open Science Framework -alustalle. Katsauksen tutkimuskysymykset sekä sisäänotto- ja poissulkukriteerit muodostettiin PCC-menetelmää hyödyntäen. Järjestelmällinen tiedonhaku tehtiin helmikuussa 2025 seuraavissa tietokannoissa: SocIndex, Academic Search Premier, Child Development & Adolescent Studies, Social Sciences Premium Collection, Sociological Abstracts, PsycINFO, Scopus ja Web of Science. Hakutuloksia kertyi yhteensä 6563 kpl.

Tulokset:
Katsaukseen valikoitui 56 sisäänottokriteerit täyttävää tutkimusta aiheesta. Suurin osa tutkimuksista oli toteutettu Yhdysvalloissa, mutta mukana oli tutkimuksia eri puolilta maailmaa: Aasiasta, Afrikasta, Australiasta, Etelä-Amerikasta ja Euroopasta. Aineistoon sisältyi monenlaisia tutkimuksia, mutta menetelmällisesti painotus oli määrällisissä kyselytutkimuksissa. Käsityksiä, asenteita ja osaamista näyttöön perustuvasta toiminnasta oli selvitetty muun muassa hyödyntämällä erilaisia mittareita, joista yleisimmin käytetty oli Evidence-Based Practice Attitude Scale (EBPAS). Tutkimusten perusteella todettiin, että sosiaalityöntekijöiden ja sosiaalityön lähijohtajien ymmärrys näyttöön perustuvasta toiminnasta on hyvin vaihtelevaa. Yleisenä esteenä näyttöön perustuvan toiminnan soveltamiselle tunnistetaan ajan puute. Eri sosiaalityön toimintaympäristöjen välisiä eroja oli tutkittu vain harvoin. Tuloksia hyödynnetään NÄPSÄ-hankkeen seuraavassa vaiheessa, jossa suunnittelemme ja toteutamme näyttöön perustuvan toiminnan täydennyskoulutuksen lastensuojelun ja perhesosiaalityön sosiaalityöntekijöille.

3.2 Näyttöön perustuvan toiminnan vahvistaminen sosiaalityön koulutuksessa: kartoittava katsaus

Essi Rovamo, Anna Miettinen, Virpi Jylhä, Maria Tapola-Haapala, Taru Kekoni, Hanna Ristolainen

Itä-Suomen yliopisto

Tutkimuksen tarkoitus: Kartoittava katsaus (scoping review) on osa tutkimushanketta ”Näyttöön perustuvan toiminnan vahvistaminen sosiaalityössä” (NÄPSÄ). Katsauksessa tarkastellaan näyttöön perustuvan toiminnan kouluttamisesta sosiaalityöntekijöillä ja sosiaalityön opiskelijoilla.

Sosiaalityössä näyttöön perustuvalla toiminnalla (NPT) viitataan prosessiin, jossa huomioidaan paras mahdollinen saatavilla oleva tutkimustieto, asiakkaan näkemykset ja arvot, ammattilaisen asiantuntijuus ja kokemus sekä toimintaympäristö ja olosuhteet. NPT:n vieminen osaksi käytännön sosiaalityötä on Suomessa vielä heikkoa. Koulutuksen on tunnistettu olevan yksi keino vahvistaa NPT:an liittyvää osaamista. Kansainvälisesti NPT:n koulutusta ja käytännön implementointia on tutkittu runsaasti.

Katsauksen päätutkimuskysymyksenä on: ”Mitä NPT:n opettamisesta sosiaalityön opiskelijoille ja sosiaalityöntekijöille tiedetään tutkimuskirjallisuuden pohjalta?” Apukysymyksinä ovat: 1) ”Mitkä tekijät edistävät tai estävät NPT:n oppimista?” ja 2) Mitä oppimistuloksia tutkimuksissa on löydetty?”

Aineisto ja menetelmä: Tutkimus on toteutettu JBI:n mukaisella kartoittavan katsauksen menetelmällä, jonka protokolla on julkaistu OSF-alustalla. Katsauksen tutkimuskysymykset, sekä sisäänotto- ja poissulkukriteerit on muodostettu noudattaen PCC-menetelmää. Tiedonhaku toteutettiin 24.-25.2.2025 SocINDEX, Academic Search Premier, Social Science Premium Collection, Web of Science, PsycINFO, Scopus sekä Child and adolescent studies -tietokantoihin. Hakutuloksena saatiin 5333 viitettä. Katsaus toteutettiin Covidence-ohjelmistolla.

Tutkimuksen alustavat tulokset ja johtopäätökset: Katsaukseen hyväksyttiin mukaan 46 empiiristä tutkimusta, jotka on julkaistu vuosien 2005–2024 välillä. Suurin osa tutkimuksista on toteutettu Yhdysvalloissa, mutta tutkimuksia on saatavilla myös Euroopasta ja Australiasta. NPT:aa opetetaan sosiaalityössä moninaisin keinoin, mutta etenkin osallistavat ja käytäntöön kohdistuvat opetusmenetelmät korostuvat. NPT:aa on sisällytetty esimerkiksi yksittäisiin menetelmäkursseihin, käytännön harjoittelujaksoihin sekä koko opetussuunnitelmaa läpileikaten sosiaalityön tutkintokoulutuksessa. Myös sosiaalityön täydennyskoulutuksia on toteutettu vaihtelevin menetelmin, mistä on saatu positiivisia kokemuksia.

Kansainvälisestä kirjallisuudesta on siis saatavilla runsaasti tietoa NPT:n opetuksesta sekä sen oppimista mahdollistavista ja haastavista tekijöistä. Kartoittavan katsauksen tuloksia hyödynnetään NÄPSÄ-hankkeessa sekä sosiaalityön tutkinto-opiskelijoiden opetuksen kehittämisessä että sosiaalityöntekijöiden täydennyskoulutuspilotin toteutuksessa.

3.3 Hoitosuositusten noudattamisen yleisyys ja arvo arkivaikuttavuuden näkökulmasta

Tuuli Suomela 1, Virva Hyttinen-Huotari 1, Aleksi Raudasoja 2, Lauri  Kortelainen 1, Ismo Linnosmaa 1

1. Itä-Suomen yliopisto
2. Duodecim

Tausta
Käypä hoito -suositukset kokoavat parhaaseen vaikuttavuusnäyttöön perustuvan tutkimustiedon lääkärien kliiniseen päätöksentekoon vähentäen tietoon perehtymiseen vaadittavaa aikaa ja sen vaihtoehtoiskustannuksia. Arjen olosuhteissa suositukset yhtenäistävät hoitokäytäntöjä ja tuottavat mahdollisimman paljon terveyttä haittoja välttäen, jolloin yhteiskunnalle koituvat kustannukset pysyvät kohtuullisina. Hoitosuositusten noudattamista ja kliinisiä tuloksia on tutkittu kansainvälisesti. Kuitenkaan harvat ovat tutkineet hoitosuositusten noudattamisen arkivaikuttavuutta hyödyntämällä laajaa havainnoivaa rekisteriaineistoa, kvasikokeellista asetelmaa sekä terveydenhuollon käyttöä ja kustannuksia tulosmuuttujina. Vastaavaa tutkimusta ei ole tehty Suomessa. Tavoitteenamme on tutkia lääkärien hoitosuositusten noudattamista yleisten kroonisten sairauksien lääkehoidossa Suomessa sekä selvittää noudattamisen vaikutusta päivystyskäynteihin, erikoissairaanhoidon käyttöön ja käytön kustannuksiin.

Menetelmät
Tutkimuksessa hyödynnämme koko väestön kattavia terveydenhuollon käytön HILMO-, lääkemääräysten ja toimitusten KANTA- ja väestön taustatiedot sisältäviä rekisteriaineistoja. Keskitymme neljään suomalaiseen hoitosuositukseen ja potilaisiin, joilla on diagnosoitu krooninen sepelvaltimotauti (CCS), sydäninfarkti (MI), sydämen vajaatoiminta (HF) tai tyypin 2 diabetes (T2D). Tarkastelemme lääkehoitoja, joita suositellaan vahvasti aloittamaan heti sairauden toteamisen jälkeen. Tarkastelemme noudattamisen yleisyyttä kuvailevin analyysein. Määrittelemme lääkäreiden ja potilaiden noudattavan hoitosuositusta, kun potilaalla on suositeltu lääkemääräys ja osto 30 päivän sisällä diagnoosista. Noudattaminen määritellään myöhästyneeksi, kun määräyksen/oston viive on yli 30 päivää. Hoitosuositusta ei ole noudatettu, kun lääkemääräystä tai ostoa ei ole. Tutkimme hoitosuosituksen mukaisen lääkehoidon aloittamisen vaikutusta tulosmuuttujiin erotusten erotus (difference-in-differences, DiD) -menetelmällä, joka on suunniteltu vaihteleville hoidon aloitusajankohdille ja heterogeenisten vaikutusten havaitsemiseen.

Tulokset
Vuosina 2017–2021 diagnosoiduista potilaista (N=108 465) hoitosuositusten mukainen lääkehoito aloitettiin 70 % (CCS, MI), 55 % (T2D) ja 45 % (HF) tapauksista. Myöhäinen noudattaminen havaittiin 10–18 % ja noudattamatta jättäminen 15–38 % tapauksista. Alustavat DiD-analyysimme viittaavat päivystyskäyntien ja sairaalapäivien vähenemiseen hoidon aloituksen jälkeen verrattuna kontrolleihin. Lopullisten analyysien tulokset esitetään konferenssissa.

Alustavat johtopäätökset
Hoitosuositusten noudattamatta jättäminen, erityisesti kroonisten sairauksien hoidossa, on hukattu mahdollisuus tehokkaan, turvallisen ja mahdollisesti arkivaikuttavan hoidon toteuttamiseen käytetyillä terveydenhuollon resursseilla. Tuloksemme tarjoavat päättäjille tietoa noudattamisen ja noudattamatta jättämisen yleisyydestä, noudattamisen arvosta terveyspalvelujärjestelmässä, sekä siitä, johtuuko noudattamatta jättäminen lääkärien tai potilaiden päätöksistä.

3.4 Potilaan tuottaman tiedon tietosisällöt epilepsiaa tai MS-tautia sairastavilla | Patient-Generated Health Data Elements: Developing a Data Model For Preference-Sensitive Conditions

Anna Vahteristo 1, Milla Rosenlund 1, Niina Reinikainen 1, Virpi Jylhä 1, 2, Hanna Kuusisto 1, 3

1. Department of Health and Social Management, University of Eastern Finland, Finland
2. Research Centre for Nursing Science and Social and Health Management, Kuopio University Hospital, Wellbeing Services County of North Savo, Finland
3. Tampere University Hospital, Finland

Patient-generated health data (PGHD) refers to data generated by or from patients. Most often, PGHD is verbal and written, but today, it is increasingly digital. PGHD is considered crucial in shared decision-making (SDM), fostering patient empowerment and patients’ active participation in health management. Studies have shown that SDM is especially valuable in preference-sensitive conditions such as multiple sclerosis (MS) and epilepsy. This study aimed to enhance the understanding of PGHD elements among people with epilepsy or MS (pwE/MS). This study employed two focus group interviews to identify the types of PGHD that pwE/MS were by investigating PGHD currently shared and wished to be shared with healthcare professionals (HCPs). A total of eight (n=8) adult participants with epilepsy and five adult participants (n=5) with MS from different regions in Finland were recruited in collaboration with the regional and national patient associations. The results were analysed using thematic content analysis based on coding to identify the different data elements. We identified seven thematic categories of types PGHD that pwE/MS considered to be important in decision-making concerning the care. 1) current condition 2) co-morbidity and medication 3) mental health and feelings; 4) non-medical treatment 5) lifestyle behaviour 6) life situation 7) data about aims and preferences/wishes/expectations. However, there are indications that pwE/MS are lacking the possibility to transmit data digitally. Development of digital health services could facilitate the integration of PGHD into care, but its meaningful use in SDM requires greater recognition and engagement by HCPs.

Keywords. patient-generated data, health data

Chair: Tomi Mäki-Opas

UEF & Wellbeing Service County of North Savo

4.1 Association Between Chronic Diseases and Health-Related Quality-of-Life Measured with the EQ-5D-5L Instrument – A Novel Online Tool for Better Utilization of Results

Aku-Ville Lehtimäki, Piia Lavikainen, Hanna Rekola, Jari Heiskanen, Janne Martikainen, Tomi Mäki-Opas

University of Eastern Finland

Background
Currently, information available on the impact of chronic diseases on health-related quality-of-life among Finns is based only on data from the early 2000’s. The aim of this study was to update this information and develop an online tool that can assess the quality-of-life deterioration caused by both individual diseases and disease combinations.

Materials and Methods
A nationally representative survey (n=4003) was conducted in 2024 with commercial market research companies Innolink and Bilendi. It included background, socioeconomic data, self-reported diseases, and EQ-5D-5L-based quality-of-life measures. Analysis used indirect estimation and a two-part model: logistic regression for the presence of disutility and gamma regression for its magnitude. Models were adjusted for age, gender, education, household size, and perceived financial situation together with self-reported diseases.

Results
The most common chronic diseases were elevated blood pressure or hypertension (26.2%), elevated cholesterol (19.2%), and depression (13.4%). Frequent combinations included elevated blood pressure or hypertension with elevated cholesterol (11.7%), type 2 diabetes (7.1%), or osteoarthritis (6.1%). Notable combinations also included elevated cholesterol with type 2 diabetes (5.5%) and depression with other mental health problems (5.3%). The greatest marginal effects on quality-of-life (using Swedish weights) were seen in depression (0.099), other mental health problems (0.048), and back degeneration (0.082). Among combinations, the largest effects were found in depression with other mental health problems (0.147), back degeneration with osteoarthritis (0.123), and elevated blood pressure or hypertension with depression (0.116).

Conclusions
The developed online tool supports health economic evaluations and clinical decision-making by providing updated information on how disease burden affects health-related quality-of-life among Finns. A key new feature is the ability to examine quality-of-life impacts of disease combinations through health profiles, enabling targeted analysis of different health domains across patient groups and promoting the use of real-world evidence in care.

4.2 Comparing QALY and PALY Estimates: Do EQ-5D-5L and WPAI Measure Different Aspects of Health?

Piia Lavikainen, Jari Heiskanen, Mohammadreza Jafari, Aku-Ville Lehtimäki, Tomi Mäki-Opas, Janne Martikainen

University of Eastern Finland

Background and Purpose
Quality-Adjusted Life Years (QALYs) and Productivity-Adjusted Life Years (PALYs) are increasingly used to capture the health and economic impacts of disease. QALYs are derived from preference-based health utility instruments such as EQ-5D-5L, while PALYs use work productivity impairment data, typically from instruments like the Work Productivity and Activity Impairment (WPAI) questionnaire. This study aimed to
assess whether these two measures (i.e., QALY and PALY) reflect similar or distinct aspects of health by analyzing their relationship in a nationally representative sample.

Materials and Methods
A nationally representative survey (n = 4003) was conducted in Finland in 2024 in collaboration with commercial market research companies. The dataset included demographic and socioeconomic information, self-reported chronic diseases, EQ-5D-5L-based health-related quality of life data, and WPAI-based productivity loss measures. QALY scores were calculated from EQ-5D-5L utility values using the Swedish and UK value sets. PALY scores were estimated as 1 minus the proportion of overall work impairment derived from WPAI. Statistical analyses include descriptive comparisons, correlation analyses, and Bland–Altman plots to explore agreement and divergence between QALY and PALY.

Results
The results will describe the distribution of QALY and PALY scores in the general population and across subgroups with chronic conditions. We will report the strength of correlation between QALY and PALY and identify patterns of divergence between the two metrics. Full results will be presented at the congress.

Conclusions
Preliminary findings suggest that QALY and PALY capture different dimensions of health – general quality of life versus work-related functional capacity. The final analysis will clarify the extent of their overlap and inform their combined use in health economic evaluations. Detailed conclusions will be shared during the congress presentation.

4.3 Comparing capability-related measures for quality-of-life evaluation: Insights for effectiveness and well-being research

Hanna Rekola, 1, 2, Tiina Ahonen, 1, Anna-Sofia Holappa 2, Kati Kinnunen 2, Tomi Mäki-Opas, 1, 2

1. Department of Social Sciences, University of Eastern Finland, Kuopio, Finland
2. Wellbeing Service County of North Savo, Kuopio, Finland

Introduction: Cost-effectiveness estimation based on patient-reported outcome measures traditionally focuses on health-related quality of life. The Capabilities framework by Amartya Sen offers an alternative approach to comprehensive well-being, emphasizing the importance of opportunities to meaningful life, rather than resources or outcomes. Capability measures may allow a more comprehensive assessment of welfare practices, beyond health outcomes. In Finland and Sweden, capability measures have been developed simultaneously. We have collected both capability measures within the same dataset to compare them in terms of distribution and determinants.

Data and methods: We implemented a cross-sectional survey among adult Finns in 2024 (n = 4,003). Capabilities were measured with CALY (Capability-Adjusted Life Years) originally developed in Sweden consisting of six capability dimensions (finance & housing, health, occupation, social relation, security, and policy & civil rights), and the 7+1 Capability measure with seven dimensions (happiness, achievement, health, intellectual stimulation, social relations, environment, and personal integrity). The survey included basic background variables and well-being and health indicators.

Results: Both measures showed an increasing trend with age and with higher socioeconomic position. With the 7+1 capability measure younger adults reported higher capabilities compared to middle aged especially in terms of sense of achievement, health and social relations. The CALY measure demonstrated more age variation between dimensions and the dimensions were less correlated. Compared to men, women reported generally higher capability with the 7+1 capability measure but not with the CALY measure.

Discussion: The preliminary analysis demonstrates general similarities between the two capability measures and their determinants. Minor differences between the measures will help to further develop measurement of capabilities. Our results will deepen the understanding of capability measurement and incorporating the capability approach into cost-effectiveness research thus improving health economic evaluations and ultimately informing effective social and health policies and resource allocation.

Puheenjohtaja: TBA

5.1 Ruokavalion laadun seuranta terveyden edistämiseen ja terveydenhuoltoon: Ravitsemusnavigaattori-verkkotyökalu | Integrating dietary monitoring: the Finnish Nutrition Navigator for health promotion and healthcare

Kirsikka Aittola 1, 2, Elina Järvelä-Reijonen 1, Jesse Honkanen 3, Iiro Välimaa 3, Henna Lehikoinen 3, Jade Jimenez Salgado 3, Johanna Roponen1, Maria Lankinen 1, Henna Lehikoinen 3, Marjukka Kolehmainen 1

1. Institute of Public Health and Clinical Nutrition, University of Eastern Finland
2. Department of Public Health, Unit of Lifestyles and Living Environments, Finnish Institute for Health and Welfare
3. Savonia University of Applied Sciences, Kuopio

Background
Diet plays a central role in health promotion and the prevention of non-communicable diseases. However, no widely adopted or user-friendly tool currently exists for the continuous assessment of diet quality at either individual or population level. This lack of systematic and user-friendly tools limits evidence-based decision-making and hinders the ability to target resources effectively.

Objective and Development
To address this gap, the Finnish Nutrition Navigator (FNN, Ravitsemusnavigaattori) was developed as part of the FOODNUTRI project funded by the Regional Council of North Savo. FNN is a free, open-access, anonymous digital service that enables individuals to assess their dietary habits and receive immediate feedback based on national nutrition recommendations. The FNN is built on the validated Healthy Diet Index (HDI) and was co-developed through multiple rounds of user testing. The tool provides an overall diet quality score (0–100) and scores for seven dietary components. Users can voluntarily report background information such as municipality of residence, gender, and age group, enabling anonymized, regionally stratified population-level analyses.

Beyond individual self-assessment, the FNN offers valuable potential for healthcare and health promotion professionals. When integrated into existing services and used collaboratively, it can serve as a scalable way to collect diet quality data to support planning, implementation, and evaluation of nutrition-related actions. Additionally, it can facilitate structured dietary documentation in healthcare, enhancing care continuity and improving service quality.

The FOODNUTRI project began in late 2023 and the FNN was officially launched in November 2024. The overarching goal is to promote widespread use of the FNN, support its integration into public health practices, and explore how the resulting data can inform local decision-making and service development. The implementation and evaluation of the tool are also supported by the EU co-funded JACARDI project, carried out in collaboration with the Finnish Institute for Health and Welfare (THL) and the Finnish Diabetes Association (2023–2027).

Early results
Since its launch, the FNN has been used nearly 9,000 times. Most users have provided background data, enabling regional and demographic comparisons. The tool supports monitoring of dietary trends and inequalities and offers a framework for evaluating both targeted and population-level interventions. A personal code system enables the use of individual results in nutrition counselling and lifestyle guidance. The tool is continuously being updated, and new features are under development. A data repository and reporting tools are also currently being developed, with ongoing work planned through at least the end of 2025.

Conclusions
Preliminary results suggest that the FNN is a promising tool for both individual dietary self-assessment and strategic public health planning. It can support data-driven decisions, enhance service development, and improve continuity of care. Continued collaboration with municipalities, well-being services counties, and healthcare professionals is crucial to ensure its successful integration, sustained adoption, and long-term impact.

5.2 Sepelvaltimo-oireyhtymän hoito Pohteen alueella: laatu- ja vaikuttavuustieto vaikuttavuusperusteisen toiminnan ohjaamisen mahdollistamiseksi

Johanna Liinamaa, Anne Näpänkangas, Siiri Hietala, Jenni-Sofia Korkala, Petra Falkenbach

Pohde

Sepelvaltimotautia sairastaa noin 200 000 henkilöä Suomessa ja se on suomalaisten yleisin kuolinsyy. Sepelvaltimotaudin hoitoon ja sekundaaripreventioon tarvitaan runsaasti terveydenhuollon resursseja. Olemme tässä RRP2-rahoitteisessa Vaikuttavuuskeskuksen pilottihankkeessa vuosina 2023-2025 kehittäneet digihoitopolun ja laaturekisterin kokonaisuutta sepelvaltimotaudin hoitoon ja sekundaaripreventioon sekä vaikuttavuustiedon keräämiseen. Kokonaisuus sisältää digihoitopolun, laaturekisterin, lääkehoidon vaikuttavuuskyselyn sekä verkkovalmennuksia ja kohderyhmänä on Pohteella invasiivisesti hoidetut sepelvaltimotautipotilaat.

Tämä hankkeen tavoitteena on:

1. Mahdollistaa invasiivisesti hoidettujen sepelvaltimotautipotilaiden vaikuttavuusperusteisen hoitokontekstin laatu- ja vaikuttavuustiedon systemaattisella keräämisellä.
2. Hyödyntää ja kehittää OYS sepelvaltimotautipotilaan digihoitopolkua sepelvaltimotaudin diagnoosin saaneen potilaan elintapojen parantamisessa.
3. Selvittää hyvinvointi- ja terveyseroja sepelvaltimotautiin sairastuneiden keskuudessa ja erotella joukosta ne, jotka tarvitsevat enemmän terveyttä ja hyvinvointia ylläpitävää tukea ja siten kaventaa terveyseroja.

Sepelvaltimotaudin digihoitopolku on rakennettu antamaan tukea sairauden hallintaan. Sen avulla potilaat voivat saada itsehoito-ohjeita, terveydentilan seurantatyökaluja, virtuaalisia vastaanottoja ja koulutusmateriaaleja. Polku on räätälöity yksilöllisesti potilaan tarpeiden mukaan, mikä todennäköisesti lisää hoitoon sitoutumista ja motivaatiota elämäntapamuutoksiin. Digitaaliset työkalut mahdollistavat reaaliaikaisen seurannan, tiedon jakamisen ja terveydenhuollon konsultoinnin. Lisäksi sen kautta saatu data voi johtaa tarkempaan ja yksilöllistetympään hoitoon tulevaisuudessa. Digihoitopolun avulla voidaan segmentoida potilaat hoidon tarpeen mukaan joko täysin etäohjaukseen tai polikliiniseen seurantaan. Sydänkeskuksen tavoitteena on hoitaa 90 % potilaista täysin digihoitopolun kautta diagnoosin jälkeen. Tämä vähentää potilaiden tarvetta matkustaa hoitoon ja kontrolleihin sekä terveydenhuollon resurssikulutusta.

Laatu- ja vaikuttavuustietoa kerätään integroidusti Esko-potilastietojärjestelmästä, sepelvaltimotaudin laaturekisteristä (BCB) ja digihoitopolulta. Tämä data koostetaan BCB:n laaturekisteriin, jonka kautta sitä voidaan hyödyntää hoidon vaikuttavuuden seurannassa. Raportointiin kuuluu peri- ja postoperatiiviset komplikaatiot, päivystyskäynnit ja lääkehoidon toteutuminen sekä potilaiden arkielämän vaikutukset digihoitopolun kautta. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä tukee eTulppa-kuntoutus ja sopeutumisvalmennus. Tiedonkeruu sisältää myös elämänlaatumittarin (15D), työkykyisyyden, potilaan omahoidon toteutumisen ja elintapasuositusten noudattamisen.

Projektiin kuuluu myös raportointiportaalin rakentaminen Pohteen Tableau-raportointijärjestelmään kuukausittaisen seurannan mahdollistamiseksi. Analysoimalla kertynyttä dataa saadaan tietoa komplikaatioitsa, sekundaariprevention toteutumisesta, elintapojen muutoksesta ja voidaan tunnistaa, mitkä väestöryhmät tarvitsevat enemmän tukea. Terveydenhuollon resurssien kohdentaminen tehokkaammin parantaa hoidon vaikuttavuutta ja tukee potilaiden hyvinvointia. Digihoitopolun avulla voidaan toteuttaa vaikuttavuusperusteista ohjausta terveydenhuollossa, jolloin hoidon laatu paranee ja potilaat voivat osallistua aktiivisemmin omaan terveytensä edistämiseen.

5.3 Näyttöön perustuvan suosituksen laatiminen sosiaalihuoltoon – alustavia havaintoja

Maria Tapola-Haapala, Elli Jutila

Päijät-Hämeen hyvinvointialue

Terveydenhuollossa näyttöön perustuvat suositukset ovat tuttu tapa tutkimustiedon viemiseksi käytäntöön. Tahoa, joka laatisi näyttöön perustuvia suosituksia sosiaalihuoltoon, ei Suomessa sen sijaan ole. Viime vuosina kiinnostus sosiaalihuollon suosituksia kohtaan on Suomessa kuitenkin herännyt, ja esimerkiksi sosiaalihuollon sisältöohjausta koskevassa raportissaan selvityshenkilöt ovat ehdottaneet suositustoiminnan kehittämistä sosiaalihuoltoon (Pohjola & Muuri 2024, 12). Sosiaalihuollon suosituksia tarkastellaan myös Sosiaalihuollon suositukset -osahankkeessa (2023–2025), johon tässä esityksessä keskitytään. Sosiaalihuollon suositukset -osahanke on osa Suomen kestävän kasvun ohjelman hanketta Kustannusvaikuttavuus osaksi suosituksia, jota koordinoi Kansallinen HTA-koordinaatioyksikkö FinCCHTA. Osahankkeen toteuttaa Päijät-Hämeen hyvinvointialue yhteistyössä sosiaalialan osaamiskeskusten ja FinCCHTAn kanssa.

Osana Sosiaalihuollon suositukset -osahanketta laaditaan pilottisuositus, jonka työnimeksi on valikoitunut Ihmissuhteiden huomioiminen päihdeongelmasta toipumisen yhteydessä. Esityksessä esittelemme alustavia havaintojamme pilottisuosituksen laadintaan liittyen. Kokemuksia voidaan pitää tärkeinä pohdittaessa sosiaalihuollon suositustoiminnan käynnistämistä. Jäsennämme tarkasteluamme hyödyntäen Yrjö Engeströmin (1987/1995) toimintajärjestelmän mallia. Mallissa erotetaan toisistaan keskenään vuorovaikutuksessa olevat toiminnan välineet, tekijä, säännöt, yhteisö, työnjako, kohde sekä tulokset. Sosiaalihuollon suositukset -osahankkeessa samaa mallia on aiemmin käytetty asiantuntijoille suunnatun kyselyn tulosten alustavassa analyysissä (Tapola-Haapala 2024).

Pilottisuosituksen laadinnassa tekijöitä ovat olleet osahankkeen tutkija, myöhemmin mukaan tulleet kaksi muuta työntekijää, avoimella haulla haetun työryhmän jäsenet sekä tietohaut tehneet tietoasiantuntijat. Työryhmän mukanaolo on ollut tärkeää suosituksen aihealueen asiantuntemuksen vahvistamiseksi sekä työmäärän jakamiseksi. Samalla kokemukset herättävät kuitenkin myös tulevaisuuden kysymyksiä koskien realistista työnjakoa palkattujen työntekijöiden sekä vapaaehtoisten asiantuntijoiden välillä. Suositusta ei laadita umpiossa vaan vuorovaikutuksessa monien eri toimijoiden kanssa (yhteisö). Keskeisimpiä näistä ovat olleet kommentoiva kokemusasiantuntijaryhmä sekä kommentoiva ammattilaisryhmä. Tärkeä yhteistyötaho muun muassa suositustyöryhmän koulutuksen järjestämiseen liittyen on ollut Hoitotyön tutkimussäätiö Hotus. Prosessin aikana tullaan toteuttamaan myös laajempi suositusluonnoksen kommentointikierros. Suosituksen laadinnan lähtökohtana on käytetty soveltaen Hotuksen suositusprosessia (Siltanen ym. 2023). Monia laadintaan liittyviä sääntöjä on kuitenkin jouduttu – muun muassa hakutulosten hyvin suuren määrän vuoksi – hiomaan prosessin aikana. Prosessissa hyödynnettyjä välineitä ovat olleet muun muassa tietokannat, Covidence-ohjelma, verkko-oppimisympäristö sekä erilaiset ohjeistukset.

Pilottisuosituksen laadinnassa toiminnan kohteen voidaan tulkita olevan esimerkiksi toipumisilmiö, tutkimukset sekä muokattava suositusteksti. Pilottisuositus ei ole vielä valmistunut, joten toiminnan lopulliset tulokset ovat epäselvät. Joka tapauksessa toiminta on jo tuottanut kokemuksia liittyen suositusten laadintaan. Näiden perusteella näyttöön perustuvien suositusten laadinta myös sosiaalihuoltoon vaikuttaa mahdolliselta.

Lähteet
Engeström, Yrjö (1987) Learning by expanding. An activity-theoretical approach to developmental research. Orienta-konsultit.

Engeström, Yrjö (1995) Kehittävä työntutkimus. Perusteita, tuloksia ja haasteita. Hallinnon kehittämiskeskus.

Pohjola, Anneli & Muuri, Anu (2024) Sosiaalihuollon sisältöohjaus hyvinvointialuerakenteessa. Nykytila ja toimenpide-ehdotukset. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2024:3. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-5416-8

Siltanen, Hannele; Hamari, Lotta; Heikkilä, Kristiina; Marin, Kaisa; Parisod, Heidi & Holopainen, Arja (2023) Hoitosuositusten laadinta – käsikirja suositustyöryhmille. Versio 3.0. Hoitotyön tutkimussäätiö Hotus. https://hotus.fi/wp-content/uploads/2023/10/hoitosuosituskasikirja-30.pdf

Tapola-Haapala, Maria (2024) Sosiaalihuollon asiantuntijoiden näkemyksiä suosituksista – osahankkeen kyselyn tuloksia. Sosiaalihuollon suositukset -osahankkeen Teams-tilaisuus 31.1.2024. https://paijatha.fi/wp-content/uploads/2024/12/julkaistavat-diat_tilaisuus-sosiaalihuollon-asiantuntijoiden-nakemyksia310124_130224.pdf

5.4 Pelastustoimen vaikuttavuus -esiselvityshanke ja ehdotus pelastusalan vaikuttavuusarvioinnin jatkokehittämiselle

Jari Soininen & Aino Harinen

Sisäministeriö

Taustaa ja esiteltävien hankkeiden yhteiskunnallinen merkitys
Vaikuttavuuden arviointi on kriittistä pelastusalan tehokkaan toiminnan ja vaikuttavan palvelutuotannon mahdollistamiseksi ja kehittämiseksi, sillä arvioinnin avulla voidaan löytää vaikuttavimmat palvelut ja keskittää resursseja niihin. Myös hyvinvointialueiden ohjauksen tueksi tarvitaan tietoa pelastustoimen palveluiden vaikuttavuudesta. Pelastustoimella on lakisääteinen velvollisuus seurata ja arvioida palveluidensa vaikuttavuutta, ja hyvinvointialueiden tulee verrata omia tietojaan muiden alueiden tietoihin. Pelastustoimen työn vaikuttavuuden mittaaminen tulisikin yhä vahvemmin kiinnittää osaksi hyvinvointialueen kokonaisvaikuttavuuden mittaamista sosiaali- ja terveyspalveluiden rinnalla.

Pelastustoimessa eri palveluiden vaikuttavuutta on tarkasteltu ja testattu erilaisissa tutkimus- ja kehittämishankkeissa, toimenpideohjelmissa ja työryhmissä. Tietoa tehtävistä suoriutumisesta ja pelastusalan taloudellisesta tilanteesta kerätään niin ikään systemaattisesti. Ennen vuotta 2024 pelastustoimen vaikuttavuutta tai sen arviointia ei kuitenkaan ollut selvitetty kokonaisvaltaisesti niin, että kattavan kokonaiskuvan avulla vaikuttavuustarkastelua voitaisiin tehdä tai yhteensovittaa hyvinvointialueilla yhdenmukaisesti.

Vaikuttavuusarvioinnin kehittämistyö, aloitettiin esiselvityksellä alan vaikuttavuuden ja sen arvioinnin määritelmistä, menetelmistä, mittareista ja vaikuttavuustiedon hyödyntämisestä.

Hankkeissa tarkasteltava kysymys/ongelma
Pelastustoimen vaikuttavuus -esiselvityshanke toteutettiin ajalla 1.5.2024–28.2.2025. Hankkeessa luotiin katsaus pelastustoimen palveluiden vaikuttavuusarvioinnin nykytilaan ja tehtiin suunnitelma sen kehittämiseksi. Nykytilaa selvitettiin kirjallisuuskatsauksella, kyselyllä ja asiantuntijakeskusteluilla alan vaikuttavuustyöhön osallistuneiden kanssa. Pelastusalaa ja verkostoja osallistavissa työpajoissa, verkkopaneelissa ja kohtaamisissa keskusteltiin pelastusalan vaikuttavuudesta ja sen arvioinnista, vahvistettiin yhteistä ymmärrystä vaikuttavuustyöstä ja jaettiin hyviä toimintamalleja. Oppia pelastusalan vaikuttavuustyöhön haettiin asiantuntijakeskusteluista eri hallinnonaloilla ja organisaatioissa vaikuttavuustyötä tehneiden ja tekevien kanssa.

Hankkeen tulosten perusteella pelastusalan työn vaikuttavuuden arvioinnin vastuut, tarkastelutasot, menetelmät ja mittarit vaihtelevat organisaatioittain, mutta tahtotila vaikuttavuustyön kehittämiseen on yhteinen. Työn tehostamiseen kaivataan kansallisia resursseja, tukea ja ohjausta sekä yhteisiä mittareita, tietoperustaa ja toimivia järjestelmiä tiedon raportointiin ja hyödyntämiseen. Lisäksi toivotaan asiakkaiden ja sidosryhmien näkökulmien vahvempaa hyödyntämistä ja eri ryhmien osallistamista palveluiden suunnitteluun, arviointiin ja kehittämiseen. Vaikuttavuustyön yhteensovittaminen hyvinvointialueiden sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä muiden viranomaisten kanssa tuottaisi parhaimmillaan yhteiskuntaa hyödyttävää kokonaisvaikuttavuutta.

Esiselvityshankkeen perusteella vaikuttavuustyötä tulee jatkaa yhteisen ymmärryksen sekä vaikuttavuuden arvioinnin edistämiseksi. Lisäksi tarvitaan kansallista koordinaatiota, koulutusta sekä yhteisiä toimintamalleja, menetelmiä ja mittareita vaikuttavuusarvioinnin toteuttamiseen ja työn tehokkaaseen käynnistämiseen.

Jatkohankkeen aikataulu, tavoitteet ja menetelmät
Esiselvityshankkeessa laadittiin suunnitelma vaikuttavuustavoitteiden määrittelemiseksi, konkreettisten toimenpiteiden linjaamiseksi sekä yhteisen vaikuttavuusmittariston kehittämiseksi ja käyttöön ottamiseksi. Suunnitelman toimeenpanoon on haettu erillinen hankerahoitus.

Jatkohankkeen tarkoituksena on löytää vastauksia muun muassa seuraaviin kysymyksiin:

• Miten pelastusalan vaikuttavuus määritellään ja miten sitä voidaan arvioida systemaattisesti eri palveluluokissa?
• Mitkä ovat keskeiset pelastusalan vaikuttavuusindikaattorit, ja miten ne suhteutuvat hyvinvointialueiden, turvallisuusviranomaisten ja muiden hallinnonalojen mittareihin?
• Miten pelastusalan vaikuttavuuden arviointi voidaan kytkeä osaksi päätöksentekoa, resurssien kohdentamista ja valtakunnallista ohjausta?
• Millaista tietoperustaa ja tiedonhallintajärjestelmää pelastusalan tehokas vaikuttavuustyö edellyttää?
• Miten kehitettyä pelastusalan vaikuttavuuden arviointimallia voidaan hyödyntää valtakunnallisessa ohjauksessa ja tiedolla johtamisessa?

Tietoperustaisen vaikuttavuustyön edistämisen keinoja voisivat olla esimerkiksi vaikutusketjuajattelun mukainen systeeminen analyysi, tulevaisuustyöskentely, yhteissuunnittelu ja -kehittäminen, tutkimusten vahvempi hyödyntäminen sekä eri alojen välinen vertailu. Vaikuttavuustyön suunnitteluun ja kehittämiseen tulisi ottaa mukaan keskeiset sidosryhmät, kuten alueelliset toimijat, asiakkaat ja sidosryhmät. Jatkokehittäminen hyödyttää myös pelastusalan tiedolla johtamisen kehittämistä, viestinnän ja yhteistyön vahvistamista sekä toimintojen tehokasta koordinaatiota.

Puheenjohtaja: TBA

6.1 Sepelvaltimotoimenpiteiden arkivaikuttavuus

Laura Lappalainen 1, Anna-Maija Tolppanen 2, Piia Lavikainen 2, Janne Martikainen 2, Risto Roine 1, 3, Harri Sintonen 3, Juha Hartikainen 1, 2

1. Kuopion yliopistollinen sairaala
2. Itä-Suomen yliopisto
3. Helsingin yliopisto

TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSKYSYMYKSET: Tutkimuksen tarkoituksena on arvioida, voidaanko sepelvaltimotautipotilaan kokema terveyshyöty selvittää geneerisellä 15D-vointimittarilla ICHOM-standardin kolmen tautispesifisen mittarin (SAQ-7, RDS ja PHQ-2) sijaan. Tulosten avulla voidaan arvioida entistä paremmin sepelvaltimotautipotilaan hoidon vaikuttavuutta ja tuottaa tietoa potilaiden kokemasta terveyshyödystä tai -haitoista. Yksityiskohtaisempina tavoitteina on vastata seuraaviin tutkimuskysymyksiin: 1) Mikä on lääkehoidolla, pallolaajennuksella ja ohitusleikkauksella hoidettujen potilaiden kokema terveyshyöty 15D- ja ICHOM-mittarein mitattuna – ovatko mittarit yhteismitallisia? 2) Mitkä tekijät vaikuttavat eri ikäryhmiä (≤65-, 66–74- ja ≥75-vuotiaat) ja sukupuolittain tarkasteltuna sepelvaltimoiden pallolaajennuksen tuottamaan terveyshyötyyn 12 kk aikana? 3) Vaikuttaako sepelvaltimoiden varjoainekuvaus oireisiin ja elämänlaatuun potilailla, joilla ei ole aikaisemmin todettu, eikä angiografiassa todeta sepelvaltimotautia ja mitkä tekijät ennustavat elämänlaadun paranemista tai heikkenemistä 12 kk aikana?

AINEISTO JA MENETELMÄT: Noin 1100 KYS Sydänkeskuksen elektiivistä sepelvaltimoiden varjoainekuvaukseen, pallolaajennukseen tai avosydänleikkaukseen ohjattua potilasta on täyttänyt 15D- sekä ICHOM-standardin mittarit ennen toimenpidettä sekä 1 ja 12 kk kuluttua toimenpiteestä. Aineistoa analysoitiin käyttäen mm. korrelaatiokertoimia, ristiintaulukointeja, faktorianalyysiä sekä regressiomalleja.

TULOKSET: 1) Geneerinen vointimittari havaitsee hyvin sepelvaltimotaudin tautispesifisiä komponentteja (hengenahdistus, masentuneisuus, energisyys), joita mitataan ICHOM-suosituksessa, lukuun ottamatta rintakipua, 2) Kaikista iäkkäimmät (≥75-vuotiaat) hyötyvät pallolaajennuksesta yhtä paljon kuin nuoremmatkin potilaat tautispesifillä vointimittarilla mitattuna, vaikeammasta taudinkuvasta sekä suuremmasta muiden sairauksien tautitaakasta huolimatta. Iäkkäillä geneerisellä mittarilla elämänlaatu laskee 1 ja 12 kk aikapisteiden välillä. Miesten tautispesifinen elämänlaatu paranee 12 kk aikana naisia enemmän. 3) Varjoainekuvatuilla potilailla rintakipuoire vähenee ja tautispesifinen elämänlaatu paranee kliinisesti merkittävästi yhden ja 12 kk varjoainekuvauksen jälkeen.

JOHTOPÄÄTÖKSET: Sepelvaltimotoimenpiteiden arkivaikuttavuutta tulisi mitata geneerisellä vointimittarilla yhdistettynä tautispesifiseen mittariin. Geneerinen vointimittari havaitsee hyvin sepelvaltimotaudille tyypillisiä oireita ja nämä tulokset näkyvät myös eri potilasryhmiä tarkasteltaessa. Erityisesti iäkkäillä tautispesifisen mittarin käyttö osoittaa sepelvaltimoiden pallolaajennushoidon hyödyn, geneerinen mittari kuvaa enemmän ikääntymisen kuin hoidon arkivaikutusta. Naisilla mahdollisesti epäspesifisemmät oireet vaikuttavat pienempään elämänlaadun paranemiseen verrattuna miehiin. Myös potilaat, joilla ei sepelvaltimotautia ennestään ole, eikä sitä varjoainekuvauksessa todeta, sepelvaltimotaudille tyypilliset tautispesifiset komponentit paranevat.

6.2 Fysioterapeutin suoravastaanoton kustannusvaikuttavuus

Anne Lahti, Jani Takatalo ja Tiina Laatikainen

Itä-Suomen yliopisto

Tiivistelmä
Kattavalle ja vertailukelpoiselle sosiaali- ja terveydenhuollon kustannusvaikuttavuustiedolle, erityisesti toimintamallien ja palveluiden vaikuttavuudesta ja kustannusvaikuttavuudesta, on kysyntää tilanteessa, jossa arkea sävyttää kehittämistyö sote-uudistuksen tavoitteiden saavuttamiseksi sekä toisaalta säästötoimet talouden tasapainottamiseksi. Tuki- ja liikuntaelinoireisten potilaiden hoidossa sote-uudistuksen tavoitteiden, kuten terveyspalvelujen oikea-aikaisen saatavuuden parantamisen sekä yhdenvertaisten ja vaikuttavien sote-palveluiden tuottamisen, yhtenä ratkaisuna on fysioterapeutin suoravastaanotto. Fysioterapeutin suoravastaanotolla tarkoitetaan tuki- ja liikuntaelinoireisen potilaan ohjaamista ensisijaisesti fysioterapeutille lääkärin sijaan.

Järjestelmällisen kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena oli kartoittaa, millaista kustannusvaikuttavuustietoa tutkimukset tarjoavat fysioterapeutin suoravastaanotosta, tutkimukset rajattiin satunnaistettuihin kontrolloituihin tutkimuksiin. Kirjallisuushaku muotoiltiin PICO-asetelman mukaisesti, jossa fysioterapeutin suoravastaanoton (Intervention) kohderyhmänä ovat perusterveydenhuollon tuki- ja liikuntaelinoireiset potilaat (Patient), vertailuryhmänä tavanomainen toimintatapa, lääkärin vastaanotto (Comparison) ja tulosmuuttujana kustannusvaikuttavuus (Outcome), mitattuna terveydenhuollon palvelujen käyttönä ja kustannuksina, yhteiskunnallisina kustannuksina, lisäkustannusvaikuttavuussuhteena (ICER) tai kustannusvaikuttavuuden todennäköisyytenä.

Kirjallisuushaku toteutettiin joulukuussa 2024 SCOPUS, CINAHL ja PUBMED (Medline) tietokannoista. Kirjallisuuskatsaukseen löytyi viisi PICO-kriteerit täyttävää tutkimusta. Tutkimusten harhanriskin arvioinnissa käytettiin Cochrane RoB 2 työkalua. Tulosten yhdistäminen ja tiedon synteesi toteutettiin narratiivisesti tutkimusten epäyhtenäisyyden vuoksi.

Tutkimukset oli toteutettu vuosina 1999–2022 Englannissa, Yhdysvalloissa ja Ruotsissa. Tutkittavista enemmistö oli yli 40-vuotiaita naisia. Tutkimusten otoskoot olivat 53–15 540 välillä. Fysioterapeutin suoravastaanotto todettiin kolmessa tutkimuksessa hieman edullisemmaksi toimintatavaksi kuin vertailtava toimintatapa. Kahdessa tutkimuksessa ei todettu merkittäviä eroja kustannusvaikuttavuudessa fysioterapeutin suoravastaanoton ja lääkärin vastaanoton välillä.

Uusia satunnaistettuja kontrolloituja tutkimuksia fysioterapeutin suoravastaanoton kustannusvaikuttavuudesta ei ole aivan viime aikoina tehty. Aiemmissa järjestelmällisissä kirjallisuuskatsauksissa fysioterapeutin suoravastaanotto on todettu turvalliseksi toimintatavaksi, joka voi kohentaa elämänlaatua ja vähentää terveydenhuollon kustannuksia verrattuna lääkärivetoiseen toimintamalliin. Metodologisesti luotettavia tutkimuksia edelleen tarvitaan erityisesti täsmällisemmän vaikuttavuuden arvioinnin osalta, jotta voidaan parantaa kustannusvaikuttavuustiedon siirrettävyyttä suomalaiseen terveydenhuoltojärjestelmään. Hyvinvointialueiden erilaiset palveluiden kehittämissuunnat, mukaan lukien fysioterapeutin suoravastaanotot, tarjoaisivat mahdollisuuden myös kotimaiselle arkivaikuttavuuden tutkimukselle.

6.3 Alaselkäkivun biopsykososiaalisen hoitomallin kustannukset työterveyshuollossa: ryvässatunnaistettu kontrolloitu tutkimus | Multidisciplinary care can reduce sick leave for low back pain patients without increasing costs

Maija Paukkunen 1, 2, J. Karppinen 2, B. Öberg 1, L. Ala-Mursula 2, E. Heikkala 2, K. Ryynänen 2, R. Holopainen 3,  N. Booth 4, A. Abbott  1

1. Linköping University, Sweden
2. Oulun yliopisto
3. Jyväskylän yliopisto
4. Tampereen yliopisto

Design: Cost-analysis of a cluster randomized controlled trial in Finnish occupational healthcare (OHC) (1,2).

Aim: Biopsychosocial (BPS) approach to low back pain (LBP) care considers the patient’s physical, psychological, social factors, and the risk of work disability. We compared the effects of a BPS training intervention on OHC resource utilisation and costs of patient management compared to usual care.

Methods: Six nationwide OHC providers with 27 units were involved in the BPS training intervention. OHC utilisation and back-related sick leaves were collected from electronic patient records during one-year follow-up. We estimated costs using linear mixed models, by multiplying unit costs by each type of resource use (visits to physicians, physiotherapists, nurses, use of imaging) and sick leaves. Estimated mean cost differences with confidence intervals (CIs) were reported for all and stratified by the risk of work disability based on Örebro Musculoskeletal Pain Screening Questionnaire within the arms, using bootstrapping to attempt to deal with skewed cost data.

Results: Among the 232 intervention-arm patients and 80 control-arm patients, the median number of visits to physicians and physiotherapists was 1 (interquartile range: 0-3) vs. 2 (1-4) and 2 (1-3) vs. 1 (0-2), respectively. The intervention arm accrued lower physician costs (€-43; 95%CI €-82–€-3; p=0.034) and higher physiotherapist costs (€55; 95%CI €26–€84; p<0.001), compared to the control arm. Total costs did not differ between arms (€-1908; 95%CI €-6734–€2919). The median cost was €1,196 under the BPS care, compared to €2,801 with standard care. Costs for high-risk patients were higher than for those at low risk: five times higher with BPS care (€1,196 vs. €222) and twelve times higher under conventional care (€2,801 vs. €232).

Conclusions: Brief BPS training may support shifting OHC resource allocation towards multiprofessional physiotherapist-driven care, being potentially cost-beneficial in LBP patients with higher risk for work disability.

References:
1. Karppinen J, Simula AS, Holopainen R, et al. Evaluation of training in guideline-oriented biopsychosocial management of low back pain in occupational health services: Protocol of a cluster randomized trial. Health Sci Rep. 2021; 4:e251. https://doi.org/10.1002/hsr2.251
2. Ryynänen K, Oura P, Simula AS, Holopainen R, Paukkunen M, Lausmaa M, Remes J, Booth N, Malmivaara A, Karppinen J. Effectiveness of training in guideline-oriented biopsychosocial management of low-back pain in occupational health services – a cluster randomized controlled trial. Scand J Work Environ Health. 2021 Jul 1;47(5):367-376. doi: 10.5271/sjweh.3959. Epub 2021 Apr 13. PMID: 33847366; PMCID: PMC8259706.

6.4 Trajectories of body mass index and its impact on healthcare usage among Finnish patients with type 2 diabetes

Zhiting Wang 1, Piia Lavikainen 2, Katja Wikström,1, 3, 4,  Janne Martikainen 2, Tiina Laatikainen 1, 3, 4

1. Institute of Public Health and Clinical Nutrition, University of Eastern Finland, Kuopio
2. School of Pharmacy, University of Eastern Finland, Kuopio
3. Department of Public Health and Welfare, Finnish Institute for Health and Welfare
4. Wellbeing Services County of North Karelia (Siun sote), Joensuu

Background
Obesity prevalence has increased in Finland and is prevalent in individuals with type 2 diabetes (T2D). We assessed how longitudinal body mass index (BMI) trajectories associate with healthcare usage in patients with T2D.

Methods
In this retrospective cohort study, electronic health records from 2011 to 2024 that covered public primary and specialized healthcare servers in all 13 municipalities of North Karelia, Finland, were used. All patients newly diagnosed with T2D in 2011−2014 were included. The 10-year BMI trajectories after T2D diagnosis were estimated by growth mixture and latent class growth models. The total and annual average number of contacts (appointments and phone calls) per person in both primary and specialized healthcare services during the study period within and between BMI trajectory groups were analyzed with adjusted logistic and Poisson regression models with generalized estimating equations.

Results
Of 3543 patients, 2752 (77.7%) were classified as having stable, 519 (14.6%) increasing, and 272 (7.7%) decreasing BMI trajectories. The odds of having healthcare contacts increased over the 10-year period after T2D diagnosis within each BMI trajectory group (all p<0.001). The annual mean number of healthcare contacts per patient increased from 0.3 to 10.6 in the stable, 0.3 to 13.1 in the increasing, and 0.4 to 15.9 in the decreasing BMI group over the 10-year period after T2D diagnosis (all p<0.001). Compared with the stable BMI group, the decreasing BMI group had greater increase in the annual mean healthcare contacts per patient (p=0.012 for the interaction term). Patients in the increasing and decreasing BMI groups had 30% and 33% higher total healthcare contacts, respectively, compared with those with stable BMI (all p<0.001).

Conclusions
Our findings emphasize the importance of monitoring and managing BMI in patients with T2D and serve as an important foundation for guiding healthcare services to optimize weight strategies for T2D.

7.1 Politiikkatason tekijöiden vaikutus implementointiprosessin sujuvuuteen – haastattelututkimus vuorovaikutusohjannan (IPC-N) käyttöönotosta yhteistyöalueilla

Sara Tani 1, 2, Outi Linnaranta 3, Nanne Isokuortti 1, Petra Kouvonen 1, Riikka Lämsä 1 

1. Helsingin yliopisto
2. Itla
3. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)

Tutkimuksen tausta
IPC-N-menetelmä nuorten masennuksen hoitoon implementoitiin valtakunnallisesti osana Mielenterveysstrategiaa 2020–2030 vuosina 2020–2023. Tutkimus tarkastelee, miten palvelujärjestelmä organisoitui menetelmän käyttöönotossa ja millaisia tukirakenteita sen tueksi rakennettiin. Erityisesti analysoimme, miten politiikkatason tekijät (policy determinants) selittävät implementointiprosessia yhteistyöalueilla.

Metodologia ja tutkimuskysymykset
Tutkimusaineisto koostuu 28 teemahaastattelusta, jotka toteutettiin yliopistosairaaloiden, hyvinvointialueiden ja kansallisten viranomaistahojen implementoinnista vastaavien asiantuntijoiden kanssa.
Aineisto analysoitiin deduktiivisella sisällönanalyysillä hyödyntäen Bullockin ja Lavisin (2021) politiikkatason implementointikehystä, jonka avulla keskeisiä prosessiin vaikuttaneita tekijöitä voidaan määritellä tarkemmin. Tutkimuskysymyksenä on, mitkä tekijät vaikuttivat masennusintervention implementointiprosessiin politiikkatasolla yhteistyöalueilla.

Alustavat tulokset ja johtopäätökset
Kyseessä oli kansainvälisestikin tarkasteltuna laaja implementointiprosessi, ja kansallisella tasolla ensimmäistä laatuaan Suomessa. Prosessi oli poikkeuksellinen sekä laajuudeltaan että rakenteelliselta kompleksisuudeltaan: menetelmän käyttöönotto tapahtui palvelujärjestelmäuudistuksen kynnyksellä.

Toimijat lähestyivät implementointia eri tavoin. Osa noudatti hankesuunnitelmaa, jossa korostui yhden menetelmän vaiheittainen käyttöönotto ja yliopistosairaalan tuki. Toiset taas painottivat laajempaa menetelmävalikoimaa ja hyvinvointialueiden omavaraisuutta. Näkemyserot hidastivat yhteistyötä yhteistyöalueilla erityisesti alkuvaiheessa ja loivat epäselvyyttä siitä, kuka kansallisesti johti prosessia.

Tästä syystä hyvinvointialueiden toimijat kokivat implementoinnin tukirakenteet ja vastuunjaot kansallisesti epäselviksi hankeaikana. Hyvinvointialuekoordinaattorit toimivat keskeisinä linkkeinä kansallisen ja alueellisen tason välillä, ja niiden rooli koettiin tärkeäksi. Koulutusten kiireellinen aikataulutus alkuvaiheessa heikensi joidenkin alueiden valmiuksia omaksua menetelmän käyttöä.

Osana implementointia muodostui sitä tukevia verkostoja. Yhteistyöalueiden verkostojen välinen yhteistyö oli vaihtelevaa. Vaikka osa toimijoista teki tiivistä yhteistyötä, lähestymistapojen hajanaisuus implementointimallissa heikensi tiedonvaihtoa ja yhteistä suuntaa kansallisesti. Hankekauden loppupuolella verkostojen toiminta vakiintui ja yhteistyö tehostui.

Samanaikaiset kansalliset kehittämishankkeet lisäsivät työkuormaa hyvinvointialueilla ja loivat päällekkäisyyksiä, jotka haastavat IPC-N-menetelmän juurtumista. Haastateltavat ilmaisivat huolensa siitä, miten menetelmän tukeminen jatkuu hankekauden päätyttyä vuoden 2023 lopussa.

Tulosten sovellettavuus
Hallitusohjelman keskittyminen vaikuttavuuteen luo kysyntää psykososiaalisille menetelmille, erityisesti lasten ja nuorten palveluissa. Kansallisen implementointiprosessin tarkastelusta voidaan oppia tulevaisuuden käyttöönottohankkeita varten. Tärkeää on turvata roolien ja vastuiden selkeys eri palvelujärjestelmän tasolla, sekä luoda kestäviä rakenteita implementoinnin tuen vakiinnuttamiseksi, jotta menetelmien käyttö vaikuttavana voidaan turvata.

7.2 Nuorten masennukseen käytettävien lyhytinterventioiden implementointia perusterveydenhuoltoon mahdollistavat ja estävät tekijät – kirjallisuuskatsaus

Emma Salusjärvi

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)
Helsingin yliopisto

Nuorten mielenterveysoireisiin kohdennettujen lyhytinterventioiden saatavuuden parantaminen on valittu yhdeksi keskeisistä keinoista vastata hoitovajeeseen. Tutkimusolosuhteissa vaikuttaviksi todettujen interventioiden levittäminen ja juurruttaminen arjen palvelujärjestelmään on kuitenkin haastavaa. Epäonnistunut implementointi heikentää intervention arkivaikuttavuutta.

Esitykseni perustuu kahteen osatutkimukseen, jotka tarkastelevat implementointia mahdollistavia ja estäviä tekijöitä perusterveydenhuollossa ja rajatummin opiskeluhuollossa. Molemmissa aineistoanalyyseissä viitekehyksenä toimi Proctorin (2011) implementoinnin lopputulokset; Hyväksyttävyys, käyttöönotto, toteutettavuus, tarkoituksenmukaisuus, kustannustehokkuus, menetelmäuskollisuus, läpäisevyys ja tulosten pysyvyys.

Systemaattisessa kirjallisuuskatsauksessa analysoitiin 29 tutkimusta.

Implementointia edistivät työntekijöiden motivaatio, kentän työntekijöiden varhainen osallistaminen, huolellinen yhteinen suunnittelu, vanhempien osallistaminen ja nuoren arkeen sopiva logistiikka. Esteinä ilmenivät resurssipula, nuorten tunnistamisen vaikeus, puutteellinen organisointi ja kulttuuriset jännitteet. Menetelmäuskollisuutta edistävien ja estävien tekijöiden kautta, läpäisevyyttä, kustannusvaikuttavuutta ja tulosten pysyvyyttä käsiteltiin tutkimuksissa niukasti tai ei lainkaan.

Laadullisessa haastattelututkimuksessa 13 opiskeluhuollon ammattilaista arvioi vuorovaikutusohjannan (IPC-N) käyttöönottoa ja käyttöä opiskeluhuollossa työntekijän näkökulmasta. Implementointia edisti mm. pitkäkestoinen menetelmäohjaus, toimiva manuaali, vertaistuki ja kokemus intervention tarpeellisuudesta. Esteiksi nousivat mm. perustyön aliresursointi, kuulluksi tulemisen puute ja ylhäältä alaspäin yksisuuntainen johtaminen, sopivien nuorien löytämisen vaikeus sekä haasteet erikoissairaanhoitoon lähettämisessä.

Tutkimukset täydentävät toisiaan: systemaattinen katsaus tarkastelee implementointia globaalisti ja useiden eri toimijoiden kannalta, haastattelututkimus syventyy työntekijöiden näkökulmaan ja suomalaiseen kontekstiin. Haastattelututkimus tunnistaa vastaavia implementoinnin haasteita tutuissa ympäristöissä, joiden katsauksessa on voitu olettaa liittyvän tilanteisiin, joissa interventio viedään sosioekonomisesti vieraaseen kontekstiin. Yhteisenä johtopäätöksenä korostuu työntekijöiden aktiivinen osallistaminen prosessin alusta lähtien, kaksisuuntainen vuoropuhelu sekä riittävä resurssointi niin perustyöhön kuin myös menetelmän omaksumiseen. Tulokset tarjoavat arvokasta tietoa lyhytinterventioiden onnistuneeseen käyttöönottoon ja mielenterveyspalveluiden kehittämiseen.

7.3 Perustasolla työskentelevien ammattilaisten osaamisen merkitys terapeuttisten interventioiden vaikuttavuuteen

Jasmin Kaljadin 1, 2, Erkki Heinonen 1, 3, Reija Autio 2, Sebastian Therman 1, Tiia-Reeta Kukko 1, 2, Outi Linnaranta, 1

1. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)
2. Tampereen yliopisto
3. Oslon yliopisto

Nuorten itseraportoima mielenterveysoireilu on lisääntynyt merkittävästi viime vuosikymmenen aikana, ja samanaikaisesti erikoissairaanhoidon mielenterveyspalvelut ovat ylikuormittuneet. Lievien ja keskivaikeiden mielenterveysongelmien hoidon painopiste on siirtynyt erikoissairaanhoidosta perustasolle. Samalla on noussut tarve perustason ammattilaisten mielenterveysosaamisen vahvistamiselle, mitä on tehty kouluttamalla heille määrämittaisia terapeuttisia interventioita. Nämä interventiot pohjautuvat psykoterapiatekniikoihin ja terapeuttiseen allianssiin eli yhteistyösuhteeseen.

Psykoterapiatutkimuksessa on havaittu, että erot terapian vaikuttavuudessa ovat olleet suurempia eri terapian tarjoajien kuin terapiamuotojen välillä. Psykoterapeuttien ammatillisilla ominaisuuksilla, terapiatyön osaamisella sekä kokemustasolla on havaittu olevan vaikutuksia psykoterapian vaikuttavuuteen, mutta asiaa on tutkittu vielä vähän. Psykoterapeutteihin keskittyneen tutkimuksen tuloksia ei voi yleistää koskemaan perustason ammattilaisia, joilla harvoin on psykiatrista peruskoulutusta. Tämän vuoksi on tärkeää arvioida perustason työntekijöiden osaamista terapeuttisessa työssä ja tekijöitä, jotka ovat yhteydessä heidän osaamiseensa, mikä on tämän tutkimuksen tavoitteena.

Tutkimuskysymykset ovat:

1. Onko Therapist Work Involvement Scales (TWIS) psykometrisiltä ominaisuuksiltaan validi ja reliaabeli kuvaamaan perustason työntekijöiden osaamista terapeuttisessa työssä
2. Miten työntekijän peruskoulutus, lisäkoulutukset sekä työkokemus vaikuttavat osaamiseen?

Tutkimuksessa käytetään IMAGINE-konsortion Nuorten vuorovaikutusohjannan (IPC-N) käyttöönotto Suomessa – sekä ITLA:n Koulutuksesta käytäntöön – kyselytutkimus nuorten vuorovaikutusohjannan (IPC-N) käytöstä -tutkimusten työntekijöiden kyselyitä. IMAGINE-aineisto kerätään vuosien 2024–2025 aikana eri puolella Suomea 21 eri kunnassa. ITLA-aineisto kerätään vuoden 2025 aikana IPC-koulutuksen saaneilta työntekijöiltä. Tutkimusaineisto analysoidaan soveltuvin tilastollisin menetelmin.

Tutkimuksella saadaan tietoa siitä, vahvistavatko lisäkoulutukset perustason työntekijöiden osaamista terapeuttisessa työskentelyssä, ja onko eri ammattiryhmillä riittävää osaamista terapeuttisten interventioiden toteuttamiseen. Tutkimuksesta saatavaa tietoa voidaan hyödyntää perustason ammattilaisten perus- ja jatkokoulutuksen suunnittelussa, palveluiden kehittämisessä sekä tulevissa implementointisuunnitelmissa.

Koska tutkimuksen aineistonkeruu on vielä kesken, esityksessä käydään läpi, millaisia mittareita ammattilaisten osaamisen arviointiin on käytetty psykoterapiatutkimuksessa ja perustasolla sekä mikä niiden validiteetti on. Lisäksi esityksessä esitellään tutkimuksessa osaamisen arviointiin käytettävät kyselyt.

7.4 Positiivisen mielenterveyden, elämäntilanteen ja sosiaalisen osallisuuden mittareiden validiteetti ja luotettavuus suomalaisilla yläkouluikäisillä nuorilla

Tiia-Reeta Kukko 1, 2, Therman, S. 1, Kainulainen, S. 3, Paananen, R. 3, Kaljadin, J. 1, 2, Appelqvist-Schmidlechner K. 1, Sorsa, M. 2, Linnaranta, O. 1

1. THL
2. Tampereen yliopisto
3. Diak

Tausta. Nuorten mielenterveyttä ja interventioiden vaikuttavuutta on arvioitu keskittymällä psykiatristen oireiden mittaamiseen. Oireiden lisäksi psykososiaalisilla voimavaroilla on tärkeä rooli mielenterveyden, erityisesti mielen hyvinvoinnin edistämisen ja oireiden ennaltaehkäisyn, kannalta. Positiivinen mielenterveys, elämäntilanne ja sosiaalinen osallisuus ovat toisiinsa liittyviä ja osittain päällekkäisiä käsitteitä, jotka kuvaavat psykososiaalisia voimavaroja. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan Warwick-Edinburghin mielenterveysasteikon lyhyen muodon (SWEMWBS), 3X10D-elämäntilannemittarin ja sosiaalisen osallisuuden kokemuksia mittaavan asteikon (ESIS) validiteettia ja luotettavuutta 13–17-vuotiailla nuorilla. Käytetyistä mittareista vain SWEMWBS on aiemmin validoitu tässä ikäryhmässä. Toimintakykyä arvioidaan elämänlaatumittarilla EQ-5D-Y. Tutkimuksessa tarkastellaan voimavaramittareiden korrelaatioita keskenään ja suhteessa toimintakykyyn käsitteellisten päällekkäisyyksien tunnistamiseksi.

Tutkimuskysymykseni ovat:

1. Kuinka valideja ja luotettavia eri voimavaramittarit (SWEMWBS, 3X10D ja ESIS) ovat yläkouluikäisillä nuorilla?
2. Mikä on voimavarojen ja toimintakyvyn keskinäinen korrelaatio?

Menetelmät. Tutkimusaineisto koostuu suomalaisista yläkouluikäisistä nuorista (13–17 v.), jotka on rekrytoitu osana IMAGINE-konsortion Nuorten vuorovaikutusohjannan (IPC-N) käyttöönotto Suomessa -tutkimusta maaliskuun 2024 ja maaliskuun 2025 välisenä aikana 21 eri kunnassa. Nuoret ovat vastanneet itsearviontiin perustuvaan kyselyyn suomeksi, ruotsiksi, englanniksi tai pohjoissaameksi. Seuranta-aineistoa kerätään samalla kyselyllä 3 ja 6 kuukauden kuluttua tutkimuksen alusta. Tässä tutkimuksessa käsitteitä selvennetään ja mittareiden validiteettia ja reliabiliteettia tarkastellaan faktorianalyysillä ja korrelaatioilla.

Tulokset. Lähtötilanteen poikkileikkauksellinen aineisto on kerätty. Yhteensä 11 568 nuorta vastasi lähtötilannekyselyyn. Tutkimukseen osallistui 3439 nuorta, joista 1020 osallistui myös seurantakyselyihin. Tässä julkaisussa tullaan esittelemään voimavaramittareiden psykometrisia ominaisuuksia ja mittareiden välisiä yhteyksiä poikkileikkauksellisessa yläkouluikäisten aineistossa.

Johtopäätökset. Tämä on laajan pitkittäistutkimuksen ensimmäinen vaihe, joka saadaan päätökseen alkuvuonna 2026. Tämän tutkimuksen tulokset tulevat kuvaamaan psykososiaalisia voimavaroja yläkouluikäisillä nuorilla. Tulokset tulevat selventämään voimavaroihin liittyviä konsepteja ja käsitteitä ja antamaan tietoa sopivien psykometristen voimavaramittareiden valinnasta. Tulevassa pitkittäistutkimuksessa tullaan lisäksi arvioimaan näiden mittareiden kykyä ennustaa hoidon tarvetta sekä arvioida hoidon vaikuttavuutta.

7.5 Interpersonaalisen viitekehyksen hoitomenetelmien vaikuttavuus nuorten masennuksen hoidossa: systemaattinen kirjallisuuskatsaus ja meta-analyysi | Feasibility, efficacy, and cost-effectiveness of interpersonal psychotherapy for adolescents (IPT-A) and Its modifications: a systematic review and meta-analysis

Aija Myllyniemi 1, Noora Seilo 2, Jasmin Kaljadin 1, Tiia-Reeta Kukko 1, Sara Tani 3, Mauri Marttunen 3, Jari Lahti 3, Reija Autio 4, Ritva Miikki 1, Outi Linnaranta 1

1. THL
2. Itla
3. Helsingin yliopisto
4. Tampereen yliopisto

Background: The effectiveness of Interpersonal Psychotherapy for Adolescents (IPT-A) in treating depression have shown promising results in recent reviews: IPT-A has demonstrated superiority to less structured interventions and comparable effectiveness to cognitive behavioural therapy (CBT). However, these conclusions in this age group are drawn cautiously due to the limited number of controlled studies available. Additionally, the efficacy of modifications to the standard IPT-A protocol remains uncertain.

Objective: This systematic review aims to evaluate the current evidence regarding the effectiveness, cost-effectiveness, and feasibility of IPT-A and its modifications in treating adolescent depression.

Methods: A systematic search was conducted. Studies investigating the efficacy of IPT-A or any of its modifications for adolescents and young adults aged 13 to 25 with depression, depressive symptoms, or risk of depression were included. The synthesis will be presented through meta-analysis and narrative summary. Subgroup-analyses will be conducted to gain a deeper understanding of which factors influence the effectiveness of treatment. For example, does the training of the treatment provider, or the duration of the treatment, affect its effectiveness?

Results: 1510 abstracts were screened, and 124 studies were assessed for eligibility. Thirty-five studies were identified suitable for the review. Of these, 18 are randomized controlled trials and 17 are case series. In a narrative synthesis, we will additionally describe case series to complement the view.

Current Status: Data analysis is in progress, and comprehensive results will be presented upon completion of the study.

Conclusions: Data to evaluate the effectiveness and feasibility of IPT-A is accumulating. Interpersonal theory provides an alternative to cognitive psychotherapy. Implementing evidence-based brief interventions in primary healthcare can improve equitable access to treatment for adolescents and young people with depressive symptoms while also providing tools for healthcare workers.

Keywords: Adolescent, young people, depression, interpersonal psychotherapy, prevention, treatment, effectiveness, feasibility, cost-effectiveness, economic evaluation

Puheenjohtaja: Riikka Lämsä

Helsingin yliopisto

7.1 Politiikkatason tekijöiden vaikutus implementointiprosessin sujuvuuteen – haastattelututkimus vuorovaikutusohjannan (IPC-N) käyttöönotosta yhteistyöalueilla

Sara Tani 1, 2, Outi Linnaranta 3, Nanne Isokuortti 1, Petra Kouvonen 1, Riikka Lämsä 1 

1. Helsingin yliopisto
2. Itla
3. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)

Tutkimuksen tausta
IPC-N-menetelmä nuorten masennuksen hoitoon implementoitiin valtakunnallisesti osana Mielenterveysstrategiaa 2020–2030 vuosina 2020–2023. Tutkimus tarkastelee, miten palvelujärjestelmä organisoitui menetelmän käyttöönotossa ja millaisia tukirakenteita sen tueksi rakennettiin. Erityisesti analysoimme, miten politiikkatason tekijät (policy determinants) selittävät implementointiprosessia yhteistyöalueilla.

Metodologia ja tutkimuskysymykset
Tutkimusaineisto koostuu 28 teemahaastattelusta, jotka toteutettiin yliopistosairaaloiden, hyvinvointialueiden ja kansallisten viranomaistahojen implementoinnista vastaavien asiantuntijoiden kanssa.
Aineisto analysoitiin deduktiivisella sisällönanalyysillä hyödyntäen Bullockin ja Lavisin (2021) politiikkatason implementointikehystä, jonka avulla keskeisiä prosessiin vaikuttaneita tekijöitä voidaan määritellä tarkemmin. Tutkimuskysymyksenä on, mitkä tekijät vaikuttivat masennusintervention implementointiprosessiin politiikkatasolla yhteistyöalueilla.

Alustavat tulokset ja johtopäätökset
Kyseessä oli kansainvälisestikin tarkasteltuna laaja implementointiprosessi, ja kansallisella tasolla ensimmäistä laatuaan Suomessa. Prosessi oli poikkeuksellinen sekä laajuudeltaan että rakenteelliselta kompleksisuudeltaan: menetelmän käyttöönotto tapahtui palvelujärjestelmäuudistuksen kynnyksellä.

Toimijat lähestyivät implementointia eri tavoin. Osa noudatti hankesuunnitelmaa, jossa korostui yhden menetelmän vaiheittainen käyttöönotto ja yliopistosairaalan tuki. Toiset taas painottivat laajempaa menetelmävalikoimaa ja hyvinvointialueiden omavaraisuutta. Näkemyserot hidastivat yhteistyötä yhteistyöalueilla erityisesti alkuvaiheessa ja loivat epäselvyyttä siitä, kuka kansallisesti johti prosessia.

Tästä syystä hyvinvointialueiden toimijat kokivat implementoinnin tukirakenteet ja vastuunjaot kansallisesti epäselviksi hankeaikana. Hyvinvointialuekoordinaattorit toimivat keskeisinä linkkeinä kansallisen ja alueellisen tason välillä, ja niiden rooli koettiin tärkeäksi. Koulutusten kiireellinen aikataulutus alkuvaiheessa heikensi joidenkin alueiden valmiuksia omaksua menetelmän käyttöä.

Osana implementointia muodostui sitä tukevia verkostoja. Yhteistyöalueiden verkostojen välinen yhteistyö oli vaihtelevaa. Vaikka osa toimijoista teki tiivistä yhteistyötä, lähestymistapojen hajanaisuus implementointimallissa heikensi tiedonvaihtoa ja yhteistä suuntaa kansallisesti. Hankekauden loppupuolella verkostojen toiminta vakiintui ja yhteistyö tehostui.

Samanaikaiset kansalliset kehittämishankkeet lisäsivät työkuormaa hyvinvointialueilla ja loivat päällekkäisyyksiä, jotka haastavat IPC-N-menetelmän juurtumista. Haastateltavat ilmaisivat huolensa siitä, miten menetelmän tukeminen jatkuu hankekauden päätyttyä vuoden 2023 lopussa.

Tulosten sovellettavuus
Hallitusohjelman keskittyminen vaikuttavuuteen luo kysyntää psykososiaalisille menetelmille, erityisesti lasten ja nuorten palveluissa. Kansallisen implementointiprosessin tarkastelusta voidaan oppia tulevaisuuden käyttöönottohankkeita varten. Tärkeää on turvata roolien ja vastuiden selkeys eri palvelujärjestelmän tasolla, sekä luoda kestäviä rakenteita implementoinnin tuen vakiinnuttamiseksi, jotta menetelmien käyttö vaikuttavana voidaan turvata.

7.2 Nuorten masennukseen käytettävien lyhytinterventioiden implementointia perusterveydenhuoltoon mahdollistavat ja estävät tekijät – kirjallisuuskatsaus

Emma Salusjärvi

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)
Helsingin yliopisto

Nuorten mielenterveysoireisiin kohdennettujen lyhytinterventioiden saatavuuden parantaminen on valittu yhdeksi keskeisistä keinoista vastata hoitovajeeseen. Tutkimusolosuhteissa vaikuttaviksi todettujen interventioiden levittäminen ja juurruttaminen arjen palvelujärjestelmään on kuitenkin haastavaa. Epäonnistunut implementointi heikentää intervention arkivaikuttavuutta.

Esitykseni perustuu kahteen osatutkimukseen, jotka tarkastelevat implementointia mahdollistavia ja estäviä tekijöitä perusterveydenhuollossa ja rajatummin opiskeluhuollossa. Molemmissa aineistoanalyyseissä viitekehyksenä toimi Proctorin (2011) implementoinnin lopputulokset; Hyväksyttävyys, käyttöönotto, toteutettavuus, tarkoituksenmukaisuus, kustannustehokkuus, menetelmäuskollisuus, läpäisevyys ja tulosten pysyvyys.

Systemaattisessa kirjallisuuskatsauksessa analysoitiin 29 tutkimusta.

Implementointia edistivät työntekijöiden motivaatio, kentän työntekijöiden varhainen osallistaminen, huolellinen yhteinen suunnittelu, vanhempien osallistaminen ja nuoren arkeen sopiva logistiikka. Esteinä ilmenivät resurssipula, nuorten tunnistamisen vaikeus, puutteellinen organisointi ja kulttuuriset jännitteet. Menetelmäuskollisuutta edistävien ja estävien tekijöiden kautta, läpäisevyyttä, kustannusvaikuttavuutta ja tulosten pysyvyyttä käsiteltiin tutkimuksissa niukasti tai ei lainkaan.

Laadullisessa haastattelututkimuksessa 13 opiskeluhuollon ammattilaista arvioi vuorovaikutusohjannan (IPC-N) käyttöönottoa ja käyttöä opiskeluhuollossa työntekijän näkökulmasta. Implementointia edisti mm. pitkäkestoinen menetelmäohjaus, toimiva manuaali, vertaistuki ja kokemus intervention tarpeellisuudesta. Esteiksi nousivat mm. perustyön aliresursointi, kuulluksi tulemisen puute ja ylhäältä alaspäin yksisuuntainen johtaminen, sopivien nuorien löytämisen vaikeus sekä haasteet erikoissairaanhoitoon lähettämisessä.

Tutkimukset täydentävät toisiaan: systemaattinen katsaus tarkastelee implementointia globaalisti ja useiden eri toimijoiden kannalta, haastattelututkimus syventyy työntekijöiden näkökulmaan ja suomalaiseen kontekstiin. Haastattelututkimus tunnistaa vastaavia implementoinnin haasteita tutuissa ympäristöissä, joiden katsauksessa on voitu olettaa liittyvän tilanteisiin, joissa interventio viedään sosioekonomisesti vieraaseen kontekstiin. Yhteisenä johtopäätöksenä korostuu työntekijöiden aktiivinen osallistaminen prosessin alusta lähtien, kaksisuuntainen vuoropuhelu sekä riittävä resurssointi niin perustyöhön kuin myös menetelmän omaksumiseen. Tulokset tarjoavat arvokasta tietoa lyhytinterventioiden onnistuneeseen käyttöönottoon ja mielenterveyspalveluiden kehittämiseen.

7.3 Perustasolla työskentelevien ammattilaisten osaamisen merkitys terapeuttisten interventioiden vaikuttavuuteen

Jasmin Kaljadin 1, 2, Erkki Heinonen 1, 3, Reija Autio 2, Sebastian Therman 1, Tiia-Reeta Kukko 1, 2, Outi Linnaranta, 1

1. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)
2. Tampereen yliopisto
3. Oslon yliopisto

Nuorten itseraportoima mielenterveysoireilu on lisääntynyt merkittävästi viime vuosikymmenen aikana, ja samanaikaisesti erikoissairaanhoidon mielenterveyspalvelut ovat ylikuormittuneet. Lievien ja keskivaikeiden mielenterveysongelmien hoidon painopiste on siirtynyt erikoissairaanhoidosta perustasolle. Samalla on noussut tarve perustason ammattilaisten mielenterveysosaamisen vahvistamiselle, mitä on tehty kouluttamalla heille määrämittaisia terapeuttisia interventioita. Nämä interventiot pohjautuvat psykoterapiatekniikoihin ja terapeuttiseen allianssiin eli yhteistyösuhteeseen.

Psykoterapiatutkimuksessa on havaittu, että erot terapian vaikuttavuudessa ovat olleet suurempia eri terapian tarjoajien kuin terapiamuotojen välillä. Psykoterapeuttien ammatillisilla ominaisuuksilla, terapiatyön osaamisella sekä kokemustasolla on havaittu olevan vaikutuksia psykoterapian vaikuttavuuteen, mutta asiaa on tutkittu vielä vähän. Psykoterapeutteihin keskittyneen tutkimuksen tuloksia ei voi yleistää koskemaan perustason ammattilaisia, joilla harvoin on psykiatrista peruskoulutusta. Tämän vuoksi on tärkeää arvioida perustason työntekijöiden osaamista terapeuttisessa työssä ja tekijöitä, jotka ovat yhteydessä heidän osaamiseensa, mikä on tämän tutkimuksen tavoitteena.

Tutkimuskysymykset ovat:

1. Onko Therapist Work Involvement Scales (TWIS) psykometrisiltä ominaisuuksiltaan validi ja reliaabeli kuvaamaan perustason työntekijöiden osaamista terapeuttisessa työssä
2. Miten työntekijän peruskoulutus, lisäkoulutukset sekä työkokemus vaikuttavat osaamiseen?

Tutkimuksessa käytetään IMAGINE-konsortion Nuorten vuorovaikutusohjannan (IPC-N) käyttöönotto Suomessa – sekä ITLA:n Koulutuksesta käytäntöön – kyselytutkimus nuorten vuorovaikutusohjannan (IPC-N) käytöstä -tutkimusten työntekijöiden kyselyitä. IMAGINE-aineisto kerätään vuosien 2024–2025 aikana eri puolella Suomea 21 eri kunnassa. ITLA-aineisto kerätään vuoden 2025 aikana IPC-koulutuksen saaneilta työntekijöiltä. Tutkimusaineisto analysoidaan soveltuvin tilastollisin menetelmin.

Tutkimuksella saadaan tietoa siitä, vahvistavatko lisäkoulutukset perustason työntekijöiden osaamista terapeuttisessa työskentelyssä, ja onko eri ammattiryhmillä riittävää osaamista terapeuttisten interventioiden toteuttamiseen. Tutkimuksesta saatavaa tietoa voidaan hyödyntää perustason ammattilaisten perus- ja jatkokoulutuksen suunnittelussa, palveluiden kehittämisessä sekä tulevissa implementointisuunnitelmissa.

Koska tutkimuksen aineistonkeruu on vielä kesken, esityksessä käydään läpi, millaisia mittareita ammattilaisten osaamisen arviointiin on käytetty psykoterapiatutkimuksessa ja perustasolla sekä mikä niiden validiteetti on. Lisäksi esityksessä esitellään tutkimuksessa osaamisen arviointiin käytettävät kyselyt.

7.4 Positiivisen mielenterveyden, elämäntilanteen ja sosiaalisen osallisuuden mittareiden validiteetti ja luotettavuus suomalaisilla yläkouluikäisillä nuorilla

Tiia-Reeta Kukko 1, 2, Therman, S. 1, Kainulainen, S. 3, Paananen, R. 3, Kaljadin, J. 1, 2, Appelqvist-Schmidlechner K. 1, Sorsa, M. 2, Linnaranta, O. 1

1. THL
2. Tampereen yliopisto
3. Diak

Tausta. Nuorten mielenterveyttä ja interventioiden vaikuttavuutta on arvioitu keskittymällä psykiatristen oireiden mittaamiseen. Oireiden lisäksi psykososiaalisilla voimavaroilla on tärkeä rooli mielenterveyden, erityisesti mielen hyvinvoinnin edistämisen ja oireiden ennaltaehkäisyn, kannalta. Positiivinen mielenterveys, elämäntilanne ja sosiaalinen osallisuus ovat toisiinsa liittyviä ja osittain päällekkäisiä käsitteitä, jotka kuvaavat psykososiaalisia voimavaroja. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan Warwick-Edinburghin mielenterveysasteikon lyhyen muodon (SWEMWBS), 3X10D-elämäntilannemittarin ja sosiaalisen osallisuuden kokemuksia mittaavan asteikon (ESIS) validiteettia ja luotettavuutta 13–17-vuotiailla nuorilla. Käytetyistä mittareista vain SWEMWBS on aiemmin validoitu tässä ikäryhmässä. Toimintakykyä arvioidaan elämänlaatumittarilla EQ-5D-Y. Tutkimuksessa tarkastellaan voimavaramittareiden korrelaatioita keskenään ja suhteessa toimintakykyyn käsitteellisten päällekkäisyyksien tunnistamiseksi.

Tutkimuskysymykseni ovat:

1. Kuinka valideja ja luotettavia eri voimavaramittarit (SWEMWBS, 3X10D ja ESIS) ovat yläkouluikäisillä nuorilla?
2. Mikä on voimavarojen ja toimintakyvyn keskinäinen korrelaatio?

Menetelmät. Tutkimusaineisto koostuu suomalaisista yläkouluikäisistä nuorista (13–17 v.), jotka on rekrytoitu osana IMAGINE-konsortion Nuorten vuorovaikutusohjannan (IPC-N) käyttöönotto Suomessa -tutkimusta maaliskuun 2024 ja maaliskuun 2025 välisenä aikana 21 eri kunnassa. Nuoret ovat vastanneet itsearviontiin perustuvaan kyselyyn suomeksi, ruotsiksi, englanniksi tai pohjoissaameksi. Seuranta-aineistoa kerätään samalla kyselyllä 3 ja 6 kuukauden kuluttua tutkimuksen alusta. Tässä tutkimuksessa käsitteitä selvennetään ja mittareiden validiteettia ja reliabiliteettia tarkastellaan faktorianalyysillä ja korrelaatioilla.

Tulokset. Lähtötilanteen poikkileikkauksellinen aineisto on kerätty. Yhteensä 11 568 nuorta vastasi lähtötilannekyselyyn. Tutkimukseen osallistui 3439 nuorta, joista 1020 osallistui myös seurantakyselyihin. Tässä julkaisussa tullaan esittelemään voimavaramittareiden psykometrisia ominaisuuksia ja mittareiden välisiä yhteyksiä poikkileikkauksellisessa yläkouluikäisten aineistossa.

Johtopäätökset. Tämä on laajan pitkittäistutkimuksen ensimmäinen vaihe, joka saadaan päätökseen alkuvuonna 2026. Tämän tutkimuksen tulokset tulevat kuvaamaan psykososiaalisia voimavaroja yläkouluikäisillä nuorilla. Tulokset tulevat selventämään voimavaroihin liittyviä konsepteja ja käsitteitä ja antamaan tietoa sopivien psykometristen voimavaramittareiden valinnasta. Tulevassa pitkittäistutkimuksessa tullaan lisäksi arvioimaan näiden mittareiden kykyä ennustaa hoidon tarvetta sekä arvioida hoidon vaikuttavuutta.

7.5 Interpersonaalisen viitekehyksen hoitomenetelmien vaikuttavuus nuorten masennuksen hoidossa: systemaattinen kirjallisuuskatsaus ja meta-analyysi | Feasibility, efficacy, and cost-effectiveness of interpersonal psychotherapy for adolescents (IPT-A) and Its modifications: a systematic review and meta-analysis

Aija Myllyniemi 1, Noora Seilo 2, Jasmin Kaljadin 1, Tiia-Reeta Kukko 1, Sara Tani 3, Mauri Marttunen 3, Jari Lahti 3, Reija Autio 4, Ritva Miikki 1, Outi Linnaranta 1

1. THL
2. Itla
3. Helsingin yliopisto
4. Tampereen yliopisto

Background: The effectiveness of Interpersonal Psychotherapy for Adolescents (IPT-A) in treating depression have shown promising results in recent reviews: IPT-A has demonstrated superiority to less structured interventions and comparable effectiveness to cognitive behavioural therapy (CBT). However, these conclusions in this age group are drawn cautiously due to the limited number of controlled studies available. Additionally, the efficacy of modifications to the standard IPT-A protocol remains uncertain.

Objective: This systematic review aims to evaluate the current evidence regarding the effectiveness, cost-effectiveness, and feasibility of IPT-A and its modifications in treating adolescent depression.

Methods: A systematic search was conducted. Studies investigating the efficacy of IPT-A or any of its modifications for adolescents and young adults aged 13 to 25 with depression, depressive symptoms, or risk of depression were included. The synthesis will be presented through meta-analysis and narrative summary. Subgroup-analyses will be conducted to gain a deeper understanding of which factors influence the effectiveness of treatment. For example, does the training of the treatment provider, or the duration of the treatment, affect its effectiveness?

Results: 1510 abstracts were screened, and 124 studies were assessed for eligibility. Thirty-five studies were identified suitable for the review. Of these, 18 are randomized controlled trials and 17 are case series. In a narrative synthesis, we will additionally describe case series to complement the view.

Current Status: Data analysis is in progress, and comprehensive results will be presented upon completion of the study.

Conclusions: Data to evaluate the effectiveness and feasibility of IPT-A is accumulating. Interpersonal theory provides an alternative to cognitive psychotherapy. Implementing evidence-based brief interventions in primary healthcare can improve equitable access to treatment for adolescents and young people with depressive symptoms while also providing tools for healthcare workers.

Keywords: Adolescent, young people, depression, interpersonal psychotherapy, prevention, treatment, effectiveness, feasibility, cost-effectiveness, economic evaluation

Puheenjohtaja: TBA

8.1 Moniammatillinen yhteistyö alaikäisten ongelmalliseen päihteiden käyttöön puuttumisessa lastensuojelun sijaishuollon ammattilaisten näkökulmasta

Johanna Heinonen 1, Kirsimarja Raitasalo 2, Janika Kosonen 1, Katja Kuusisto 1

1. Tampereen yliopisto
2. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Moniammatillisen yhteistyön avulla voidaan tunnistaa ja puuttua alaikäisten ongelmalliseen päihteiden käyttöön. Päihteiden käytön aloittaminen tapahtuu usein jo alaikäisenä, ja päihteitä käyttäviä alaikäisiä kohdataan monissa palveluissa samanaikaisesti. Alaikäiset jäävät helposti ilman kunnollista päihdehoitoa, koska heitä kohtaavilla ammattilaisilla ei välttämättä ole riittävää päihdeosaamista ja alaikäisille suunnattuja päihdepalveluita on saatavilla vain vähän. Vastuu vakavasti päihteillä oireilevien alaikäisten hoidosta on käytännössä usein osoitettu lastensuojelun sijaishuollolle, mutta sijaishuolto ei tällä hetkellä yksinään kykene katkaisemaan alaikäisten vakavaa päihdekäyttöä riittävän tehokkaasti. Samanaikaisesti sijaishuollossa olevilla nuorilla on haasteita päästä tarvitsemiensa mielenterveys- ja päihdepalveluiden piiriin. Moniammatillisen yhteistyön tärkeys alaikäisten ongelmalliseen päihteiden käyttöön puuttumisessa on laajasti tunnistettu, mutta sen toteutuminen käytännössä on vielä puutteellista. Tutkittua tietoa moniammatillista yhteistyötä edistävistä ja estävistä tekijöistä alaikäisten ongelmalliseen päihteiden käyttöön puuttumisen näkökulmasta on vain vähän.

Tutkimuksemme tavoitteena on selvittää, millaisia tekijöitä lastensuojelun sijaishuollon ammattilaiset pitävät moniammatillista yhteistyötä edistävinä tai estävinä silloin, kun asiakkaana on ongelmallisesti päihteitä käyttävä alaikäinen nuori. Tutkimusaineistona on sijaishuollon ammattilaisten (N=12) haastattelut, jotka on kerätty puolistrukturoituina teemahaastatteluina keväällä 2024 osana ”Päihdehuollon ja lastensuojelun rajapinnalla – saavatko päihteitä käyttävät nuoret tarvitsemaansa tukea” (NUPPU) -hanketta. Analyysimenetelmänä käytämme aineistolähtöistä sisällönanalyysia.

Alustavien tulosten perusteella moniammatillista yhteistyötä edistävät tekijät jakautuivat kolmeen luokkaan: 1) jaettu konsensus, 2) palvelukentän ja toimijoiden löytäminen sekä 3) oikea-aikaisuus ja sitoutuminen. Moniammatillista yhteistyötä estävistä tekijöistä muodostui neljä luokkaa: 1) päihdepalveluiden ongelmakohdat, 2) lastensuojelun ja terveydenhuollon integroimattomuus, 3) rakenteelliset esteet sekä 4) hoidon haasteet. Sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaympäristön kompleksisuus ja alaikäisten ongelmallisen päihteiden käytön ilmiön monitasoisuus edellyttävät jaettua asiantuntijuutta, tiivistä yhteistyötä sekä moniammatillista ja integroitua lähestymistapaa. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää alaikäisille suunnattujen palvelujen moniammatillisen yhteistyön kehittämisessä, joka voi lisätä alaikäisten päihdehoidon vaikuttavuutta. Moniammatillista yhteistyötä edistäviä ja estäviä tekijöitä tunnistamalla voidaan ehkäistä päihteiden käytöstä syntyviä haittoja sekä luoda kustannusvaikuttavia ratkaisuja alaikäisten päihteiden käyttöön puuttumiseksi.

8.2 Everyday effects of systemic practice implementation in child welfare services

Ilse Julkunen 1, Ann Backman 2, Camilla Granholm 3, Tobias Pötzsch 1, Laszlo Vincze 1, Jenny Nylund 1, Leo Larjanko 1

1. University of Helsinki
2. Novia
3. University of Turku

Background and purpose
A multicase study inspired by the real effectiveness approach (Sherman et al 2016; Malmivaara 2020) was conducted of systemic practice (Petrelius et al 2024) in three wellbeing service counties during 2023 and 2024. Real life evidence often refers to using multiple data sources. Our approach was to build on data from different levels and actors involved in the child welfare practices so at to getting close to reality and ínvestigating practical activities and knowledge in everyday situations, bringing together agent and structure and hence conducting a multi-voiced study. We chose to use the concept of everyday effects – a concept that appeared to find resonance also among the practitioners in the field. We ask: How do actors at different levels perceive the effects of systemic practice implementation in child welfare practice in their everyday practice? How can a multi-level approach contribute to a dynamic understanding of the effects of systemic practice adoption in child welfare practice?

Methods
The multicase study built on following data:
Mapping of the organisation of systemic practice units (n=3)
Welfare Strategy Analyses (n=3) based on documents
Surveys with leaders and experts in the field (n=34)
Interviews with key informants (n=19)
Interviews with practitioners (n= 36)
Interviews with children and parents (n=29, 16 children, 13 parents)
Learning workshops with the stakeholders in the project

Findings
The mapping analyses showed disparities in how well the wellbeing service counties at a strategical level was committed to implementing the systemic practice model. Statistically the analyses showed that increased competence in the systemic practice model does contribute to better implementation and client participation. However, a significant interaction shows that this effect depends on the quality of co-operation. The qualitative analyses highlighted the meanings of a multiprofessional co-operation in the everyday life of clients but also non-existing effects of participation showing the complexities of participation as both empowering as well as dismantling.

8.3 Työikäisten palvelutarpeen arvioinnin vaikuttavuus sosiaalihuollon ammattilaisten näkökulmasta

Hanna Hautala, Henna Isoniemi

Varsinais-Suomen hyvinvointialue

Sosiaalihuollon asiakkuus alkaa palvelutarpeen arvioinnilla, jonka tarkoituksena on kartoittaa asiakkaan tilanne ja selvittää, voidaanko sitä edistää tarjolla olevien sosiaalipalveluiden avulla. Palvelutarpeen arviointi toteutetaan sosiaalihuoltolain 36–37 § mukaan, mutta palvelu sisältää toteuttamispaikasta ja toimijoista riippuen myös asiakkaan psykososiaalista tukemista, neuvontaa ja ohjaamista, vaikka näitä ei ole määritelty edellä mainitussa lakiperustassa. Palvelutarpeen arviointi on tavoitteellista ja intensiivistä muutostyötä, jolla pyritään ratkaisemaan asiakkaan palvelutarve ennaltaehkäisevästi yhteistyössä asiakkaan kanssa, minkä seurauksena myös tarve suunnitelmalliselle sosiaalihuollolle vähenee. Se, miten ja missä tilanteissa tavoite toteutuu, on toistaiseksi tuntematon.

Tässä tutkimuksessa palvelutarpeen arvioinnin vaikuttavuutta lähestytään haastattelemalla arviointia tekeviä työntekijöitä, jotta saavutetaan parempi ymmärrys, millaisena he näkevät tämän moniulotteisen ja asiakastilanteiden mukaan vaihtelevan intervention. Tutkimuskysymys on ”Millaisia näkemyksiä sosiaalialan ammattilaisilla on työikäisten sosiaalihuollon palvelutarpeen arvioinnin vaikuttavuudesta?”. Haastattelut toteutetaan fokusryhmissä (n = 21) ja niihin kutsutaan sosiaalityöntekijöitä ja -ohjaajia kolmelta eri hyvinvointialueelta (Varsinais-Suomi, Satakunta ja Pohjanmaa). Haastattelut toteutetaan huhti–toukokuussa 2025. Haastatteluissa haastateltaville esitetään vinjettikertomus, jonka pohjalta palvelutarpeen arviointiin liittyvistä näkökulmista, erityisesti sen vaikuttavuudesta, keskustellaan.

Alustavat tulokset osoittavat, kuinka palvelutarpeen arviointia tekevillä työntekijöillä on vaihtelevia näkemyksiä siitä, mikä kyseisen intervention tavoitteet ja vaikuttavuus ovat. Vaikuttavuus ylipäänsä koetaan vaikeasti määriteltäväksi ja mitattavaksi asiaksi. Sosiaalihuollon työntekijöiden mukaan palvelutarpeen arvioinnin mahdollisuuksiin olla vaikuttavaa liittyvän monenlaiset tekijät, kuten työntekijän ja asiakkaan välinen vuorovaikutus sekä asiakkaan motivaatio tilanteensa muuttamiseksi. Vaikuttavan työskentelyn edellytyksenä ei puolestaan välttämättä ole moniammatillinen työskentely tai monipuolisten työvälineiden tai -menetelmien käyttö.

8.4 Sosiaalihuollon vaikuttavuuden tarkastelu asiakkaiden näkökulmasta

Sanni Lindroos

Sosiaalialan osaamiskeskus Pikassos Oy

Sosiaalihuollon palveluiden vaikuttavuuden tarkastelu asiakkaiden näkökulmasta voi tuottaa tietoa siitä, millaista arvoa organisaatiot ovat kyenneet tuottamaan palveluiden käyttäjille. Vaikuttavuudella tarkoitamme toiminnan ansiosta tapahtuvaa tavoitteen mukaista muutosta eli sitä, että sosiaalihuollon työskentelyllä on toivotun kaltainen vaikutus asiakkaan elämäntilanteeseen. Tätä voidaan tarkastella esimerkiksi asiakkaiden kokemuksissa palveluiden merkityksestä heidän arjessaan. Asiakaslähtöinen näkökulma mahdollistaa palveluiden vahvuuksien ja kehityskohteiden tunnistamisen. Palveluiden vaikuttavuuden merkitys on ajankohtainen kysymys, koska vuonna 2023 käynnistyneiden hyvinvointialueiden toiminnassa voi nähdä vielä olevan kehitettävää. Tutkimuksemme tavoitteena on 1) identifioida tekijöitä, jotka ovat merkityksellisiä sosiaalihuollon asiakkaille, kun puhutaan sosiaalihuollon palveluiden vaikuttavuudesta, sekä 2) selvittää sitä, minkälaiseksi asiakkaat ovat kokeneet sosiaalihuollon palvelut omalla hyvinvointialueellaan. Sosiaalihuollon asiakkaiden kokemuksia tarkastelemalla pyrimme tunnistamaan sosiaalihuollon vaikuttavuuteen liittyviä mekanismeja.

Tutkimusaineistomme koostuu puolistrukturoiduista haastatteluista (n=33), jotka on toteutettu työikäisten, lapsiperheiden ja ikäihmisten palveluiden asiakkaiden kanssa Sisä-Suomen yhteistyöalueella vuosina 2024–2025. Aineisto kerättiin osana SULAVA-hanketta. Asiakkaita rekrytoitiin haastatteluihin sähköisen ja paperisen kyselylomakkeen yhteydessä olleen ilmoittautumislomakkeen kautta sekä pyytämällä työntekijöitä jakamaan haastattelukutsua asiakkailleen. Kyselylomake lähetettiin vajaalle 5 000 aikuissosiaalityön asiakkaalle ja lapsiperheiden palveluiden asiakkaan vanhemmalle. Näistä 1200 lähetettiin paperipostilla, tarkoituksena tavoittaa myös sellaisia haavoittuvassa asemassa olevia asiakkaita, jotka eivät pysty vastaamaan sähköiseen kyselyyn. Ikäihmisten palveluiden asiakkaita rekrytointiin suoraan työntekijöiden kautta.

Aineistoa analysoitiin temaattisen analyysin avulla hyödyntäen KAIMeR-teoriaa (konteksti, toimijat, interventiot, mekanismit ja tulokset). Tutkimuksen tieteenfilosofisena lähtökohtana toimii kriittinen realismi. Alustavien tulosten perusteella sosiaalihuollon asiakkaat korostivat kertomuksissaan oman avoimuuden, rehellisyyden ja vastuunkannon merkitystä siinä, että omassa elämäntilanteessa on tapahtunut myönteistä muutosta sosiaalihuollon työskentelyn aikana. Tämän lisäksi asiakkaat kokivat, että heidän omalla käytöksellään ja määrätietoisuudellaan on ollut merkitystä sosiaalihuollon työskentelyn sujuvuuteen. Asiakkaan oman toiminnan ja vastuunkannon korostuminen antaa aihetta pohtia sitä, miten sosiaalihuollossa voidaan paremmin huomioida ne haavoittuvassa asemassa olevat asiakkaat, jotka eivät kykene aktiiviseen omien asioidensa ajamiseen.

Tutkimus on tehty osana Sosiaalialan osaamiskeskus Pikassoksen ja SONetBOTNIAn toteuttamaa, Pirkanmaan hyvinvointialueen hallinnoimaa, Sosiaali- ja terveysministeriön koordinoimaa ja Euroopan unionin rahoittamaa (Next Generation EU) Suomen kestävän kasvun ohjelman RRP3-hanketta: Sosiaalihuollon laatu ja vaikuttavuus Sisä-Suomen yhteistyöalueella 2024–2025 (SULAVA).