Abstraktikirja 2023

Puheenjohtaja: Väitöskirjatutkija Terhi Auvinen, UEF

1.1 Liikuntaneuvonnan vaikutus perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon kontaktien määrään ja niihin liittyviin terveydenhuollon kustannuksiin tyypin 2 diabetesta sairastavilla potilailla

Tuula Martiskainen 1,2, Marja-Leena Lamidi 2, Miika Linna 3,4, Mika Venojärvi 5, Heikki Tikkanen 5, Tiina Laatikainen 1,2,6

1 Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä (Siun sote), Joensuu, Finland
2 Itä-Suomen yliopiston kansanterveyden ja kliinisen ravitsemuksen laitos, Kuopio, Finland
3 Terveys- ja sosiaalihallinnon laitos, Itä-Suomen yliopisto, Kuopio, Finland
4 Terveydenhuollon tekniikan, johtamisen ja arkkitehtuurin laitos, Aalto-yliopisto, Helsinki, Finland
5 Biolääketieteen yksikkö/Liikunta- ja urheilulääketiede, Itä-Suomen yliopisto, Kuopio, Finland
6 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsinki, Finland

Tavoite: Tämän tutkimuksen tavoitteena on arvioida perusterveydenhuollossa toteutetun liikuntaneuvontaintervention vaikutusta perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon kontaktien määrään ja niihin liittyviin vastaanottokäyntien kustannuksiin tyypin 2 diabetesta sairastavilla potilailla.

Menetelmät: Tutkimus toteutettiin Pohjois-Karjalassa tyypin 2 diabetesta sairastaville potilaille vuosina 2016–2018. Kaiken kaikkiaan neuvontaan osallistui 521 potilasta, joille valittiin potilasrekisteristä yhteensä 1382 sukupuoli, ikä, diagnoosi- ja interventioaika kaltaistettua kontrollia. Tietoja avohoidon sairaanhoitajien ja lääkäreiden vastaanottokäynneistä perusterveydenhuollossa ja erikoissairaanhoidossa kerättiin lokakuusta 2016 joulukuuhun 2019. Käyntien syyt tunnistettiin tallennetun päädiagnoosin sekä kansainvälisen tautiluokitus järjestelmä (ICD-10) että perusterveydenhuollon kansainvälisen luokituksen (ICPC-2) diagnoosien perusteella. Erikoissairaanhoidon käyntien yksikkökustannukset perustuivat potilasluokittelujärjestelmä NordDRG mukaisiin kustannuksiin ja perusterveydenhuollon kansalliseen hinnastoon lääkäreiden ja sairaanhoitajien vastaanottokäyntien yksikkökustannuksista. Yleistettyä Poisson-regressiota ja sekamallia käytettiin arvioimaan intervention vaikutusta kontaktimääriin ja kustannuksiin. Terveydenhuollon käyntimäärät ilmoitetaan per henkilövuosi (hv).

Tulokset: Perusterveydenhuollon lääkärien ja sairaanhoitajien vastaanottokäyntien määrät tyypin 2 diabeteksen vuoksi vähenivät interventioryhmässä (0.18 vs 0.16 ja 0.97 vs 0.73 käyntiä/hv vastaavasti) ja lisääntyivät kontrolliryhmässä (0.18 vs 0.21 ja 0.72 vs 0.89 käyntiä/hv), ryhmien välinen ero oli tilastollisesti merkitsevä keskimääräisissä vuosimuutoksissa (p=0.010 ja p<0.001, vastaavasti). Perusterveydenhuollossa tuki- ja liikuntaelinsairauksien aiheuttamien lääkärikäyntien määrä väheni interventioryhmässä (0.48 vs 0.45 käyntiä/hv) ja lisääntyi kontrolliryhmässä (0.25 vs 0.27 käyntiä/hv), mutta jäi kuitenkin suuremmalle tasolle interventioryhmässä suhteessa kontrolliryhmään. Ero ryhmien välillä keskimääräisissä vuosimuutoksissa oli tilastollisesti merkitsevä (p<0.001). Interventioryhmässä tyypin 2 diabetekseen liittyvät perusterveydenhuollon käyntikustannukset per henkilövuosi laskivat (17.85 vs 12.60 ja 37.58 vs 24.94 €/ käyntiä/hv), kun taas kontrolliryhmässä havaittiin nousua (16.90 vs 17.77 ja 26.28 vs 30.73 €/ käyntiä/), (ryhmien välisen eron p<0.001).

Johtopäätökset: Tämä tutkimus osoittaa, että liikuntaneuvonta perusterveydenhuollossa vähentää merkitsevästi T2D-potilaiden tarvetta käyttää terveydenhuollon resursseja. Tämä ilmenee vähentyneinä käyntikustannuksina henkilövuotta kohden liikuntaneuvonnan positiivisen vaikuttavuuden kautta.

1.2 Vaikuttavuuden ilmeneminen erikoissairaanhoidon lähijohtajan työssä

Tanja Lönnberg 1, 2, Merja Kanervisto-Jokinen 2

1 Pirkanmaan hyvinvointialue Tays
2 TAMK

Vaikuttavuusajattelua ja vaikuttavuustietoon perustuvaa johtamista on viimeisten vuosien aikana nostettu terveydenhuollon organisaatioiden potilaslähtöisen strategisen suunnittelun ja ohjauksen keskiöön niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Terveydenhuollon vaikuttavuus johtamisen kontekstissa on erittäin ajankohtainen ja vahvasti työelämäntarpeisiin perustuva. Tutkimustietoa on vähän, miten vaikuttavuusajattelu ja sen sisältö jalkautunut ylemmän ja keskijohdon tasolta lähijohdon ja yksiköiden arjen toimintaan.

Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää Pirkanmaan hyvinvointialueen sairaalapalvelujen linjan yhden toimialueen yksiköiden lähijohtajien kokemuksia ja näkemyksiä siitä, millaisista elementeistä lähijohtajan vaikuttavuusymmärrys koostuu, ja miten vaikuttavuus ilmenee lähijohtamisen kontekstissa.

Tutkimuskysymykset:

1. Mitä vaikuttavuus tarkoittaa lähijohtajan työssä?
2. Millaista vaikuttavuustietoa lähijohtamisessa hyödynnetään?
3. Miten vaikuttavuustietoa hyödynnetään lähijohtamisessa?

Tavoitteena oli tuottaa hyödynnettävää tietoa vaikuttavuusymmärryksen lisäämisen tueksi johtamisen näkökulmasta Pirkanmaan hyvinvointialueen organisaation eri tasoilla. Lisäksi haluttiin tuottaa tietoa organisaation toiminnan kehittämisen tueksi.

Opinnäytetyö oli laadullinen, ja toteutettiin puolistrukturoidulla teemahaastattelulla haastattelemalla kymmentä lähijohtajaa. Tutkimusaineisto analysoitiin aineistolähtöisen sisällön analyysin avulla.

Tuloksista ilmenee, että lähijohtajan näkökulmasta vaikuttavuus tarkoittaa arvoa tuottavaa toimintaa, jossa keskiössä on hyvin organisoitu toiminta, potilaalle arvoa tuottava hoito ja potilaan kohentunut terveydentila. Käytettävää vaikuttavuustietoa työssään lähijohtajat kuvasivat moniulotteisena vaikuttavuustietona, joka koostui tutkitusta tiedosta, sekä toimintaa, henkilöstövoimavaroja ja potilashoitoa kuvaavasta tiedosta. Vaikuttavuustiedon hyödyntäminen toiminnan ja johtamisen tukena kuvailtiin tapahtuvan henkilöstön osaamisen lisäämisenä, potilashoidon toteutuksen tukena, toiminnan kehittämisenä, sekä toiminnan organisoinnin tukena.

Tulosten alustavan pohdinnan perusteella vaikuttavuus ilmenee lähijohtajan työssä arvoa tuottavana toimintana, jossa moniulotteista vaikuttavuustietoa hyödynnetään toiminnan ja johtamisen tukena. Tulosten perusteella voidaan päätellä, että vaikuttavuusajattelu on jo vahvasti läsnä erikoissairaanhoidon lähijohtajan päivittäisessä työssä ja kytkeytyy vahvasti lähijohtajan perustehtäviin. Vaikuttavuuden ilmeneminen linkittyy lähijohtajien näkemyksen perusteella myös vahvasti kolmeen teemaan; potilas, henkilöstö ja organisaation rakenteet.

1.3 OYS Uniapnea digihoitopolun vaikutusten analyysi

Jari Haverinen 1,2, DI, TtM; Terttu Harju 3,4, LT, AYL, dosentti; Hanna Mikkonen 5, SH (Yamk); Pia Liljamo 6, TtT; Miia Turpeinen 4, LT, Prof.; Jarmo Reponen 2,4, LT, Prof.

1 Kansallinen HTA-koordinaatioyksikkö (FinCCHTA), Oulun yliopistollinen sairaala
2 FinnTelemedicum, Lääketieteen tekniikan ja terveystieteiden tutkimusyksikkö (HST), Lääketieteellinen tiedekunta, Oulun yliopisto
3 Medisiininen tulosalue, sisätaudit ja keuhkosairaudet, Oulun yliopistollinen sairaala
4 Medical Research Center Oulu, Oulun yliopistollinen sairaala ja Oulun yliopisto
5 Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue (Pohde)
6 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)

Tausta: Uniapnea on Suomessa merkittävä kansansairaus, jonka esiintyvyys on 3,7 %. Jatkuva ylipainehengityshoito (Continuous Positive Airways Pressure, CPAP) on ensisijainen hoitomuoto keskivaikea- ja vaikea-asteisen uniapnean hoidossa. 18.11.2019 lähtien kaikki Oulun yliopistollisessa sairaalassa (OYS) CPAP-laitehoidon aloittaneet potilaat on liitetty OYS Uniapnea digihoitopolulle (DHP) ja heitä on ohjeistettu sen käyttöönottamisessa. Ohjeistuksesta huolimatta, oli kuitenkin yhä CPAP-laitehoidon aloittaneita potilaita, jotka eivät käyttäneet DHP:tä.

OYS Uniapnea DHP:n käyttöönoton kolme keskeistä tavoitetta olivat:

1. saada CPAP-laitehoitojen aloitus nopeammaksi potilasohjauksen siirtyessä sähköiseen muotoon
2. vähentää puhelinliikennettä ja yhteydenottoja asioissa, joissa tarvittava tieto löytyy OYS Uniapnea DHP:ltä
3. mahdollistaa potilaiden parempi motivaatio ja sitoutuminen omaan CPAP-laitehoitoonsa OYS Uniapnea DHP:n käyttöönoton myötä

Tavoite: Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, että saavutettiinko OYS Uniapnea DHP:n käyttöönoton myötä sen keskeiset tavoitteet.

Metodit: Kuusi terveydenhuollon ammattilaista haastateltiin 5–6/2021. Kyselyt OYS Uniapnea DHP:n käyttäjille (n=58) ja ei-käyttäjille (n=33) toteutettiin kahdessa vaiheessa (5–8/2021 ja 1–6/2022). Tiedot OYS Uniapnea DHP:n käyttäjien (n=80) ja ei-käyttäjien (n=90) sitoutumisesta omaan CPAP-laitehoitoonsa kerättiin CPAP-laitteiden etävalvontatietojen perusteella 5/2021. Puheluiden määrien rekisteritiedot OYS Hengitysapuvälinelainaamoon kerättiin vuosilta 2019, 2020 ja 2021.

Tulokset: Terveydenhuollon ammattilaisten mukaan OYS Uniapnea DHP:n käyttöönotto ei ollut vielä tuonut merkittäviä muutoksia heidän työmääräänsä tai työkäytäntöihinsä, mutta joissain tilanteissa se oli tuonut heidän työhönsä lisää joustavuutta. DHP:n käyttäjistä suurempi osa oli perehtynyt CPAP-hoitoa koskeviin tietoihin ennen CPAP-laitehoidon aloitusistuntoa kuin ei-käyttäjistä (43/58, 74 % vs. 16/33, 49 %; p=0.022). CPAP-laitteiden etäseurannan perusteella sekä DHP:n käyttäjät, että ei-käyttäjät olivat molemmat hyvin sitoutuneita omaan CPAP-laitehoitoonsa. Puheluiden määrät OYS Hengitysapuvälinelainaamoon eivät olleet vähentyneet tutkimuksen aikana. OYS Uniapnea DHP:n ei-käyttäjät kokivat omat kykynsä käyttää tieto- ja viestintäteknologiaa huonommiksi kuin DHP:n käyttäjät (ka. 3.2, KH 1.2 vs. ka. 4.2, KH 0.8; p<0.001).

Johtopäätökset: Tämän tutkimuksen perusteella aivan kaikkia OYS Uniapnea DHP:lle asetettuja tavoitteita ei ole pystytty saavuttamaan. DHP:n käytöstä huolimatta merkittävä osa potilaista kommunikoi yhä terveydenhuollon ammattilaisten kanssa puheluiden välityksellä.

1.4 Development of Digital Capacities in Elderly Care Services

Johanna Ikonen, Eija Kivekäs, Ulla-Mari Kinnunen

University of Eastern Finland, Kuopio, Finland

Elderly care faces diverse challenges worldwide. Due to demographic changes, developed countries have growing concerns about the future challenges ageing populations will present to their welfare systems. Digitalization, client information systems (CIS), and assistive technologies (AT) have been introduced as important means of meeting these challenges supporting not only the elderly but also elderly care workers.

The aim of a development project VaDigi is to strengthen the ability of nurses to use digital tools (DTs) in their work in the Age Centre units of the well-being services county of North Savo. During their studies, nursing students at the Savonia University of Applied Sciences will acquire digital skills and, in their traineeships, will transfer new knowledge to professionals and clients in elderly care. This will enable cost-effective and regular digital capacities to be maintained in the units.

The data (n=184) was collected from elderly care services of the municipalities of North Savo with online Webropol survey. A descriptive analysis using IBM SPSS 27 was conducted to explore the respondents’ CIS and AT experience, and digital skills including motivation to use digital services at work. Open answers were read.

Respondents were motivated DTs users and wished to get more training for DTs. User experience as CIS was higher (3.5) than as AT (3.0). Devices supporting independent living were seldom used daily (3%). Safety devices and alarm monitoring were used daily (48%). DTs have not been integrated which means that the same information must be documented into CIS and mobile application. Paper documents are used. Exchange of information is disordered. Phone call is the only way to exchange information between different organizations. The findings show that training for DTs is needed and wanted.

1.5 Etäkuntoutusta sisältävällä kuntoutuskurssilla oli pientä myönteistä vaikutusta omaishoitajien mielialaan ja elämänlaatuun

Johanna Nuojua, Saija Karinkanta

Kelan tutkimus

Johdanto: Etäkuntoutuksen vaikuttavuus -tutkimuksessa tarkastellaan Kelan etäkuntoutusta sisältävän Omaishoitajien kuntoutuskurssin vaikutuksia tutkittavien mielialaan, koettuun elämänlaatuun, omaishoidon kuormitukseen ja toimintakykyyn. Tutkimuksessa on kaksi vertailuryhmää: Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry:n omaishoitajille suunnatulle Tuetulle lomalle osallistuvat ja Kelan Omaishoitajien parikurssille osallistuvat. Tässä analyysissä tarkastellaan eroja Omaishoitajien kuntoutuskurssille ja omaishoitajien Tuetuille lomille osallistuneilla mielialassa ja elämänlaadussa.

Omaishoitajien kuntoutuskurssi koostuu kahdesta viiden vuorokauden mittaista kasvokkaisesta kuntoutusjaksosta palveluntuottajan tiloissa sekä niiden väliin sijoittuvasta kahdentoista viikon mittaisesta etäkuntoutusjaksosta, joka toteutuu ajasta ja paikasta riippumattomana verkkokuntoutuksena OMApolku-verkko-ohjelmaa hyödyntäen. Kokonaiskesto kuntoutuskurssilla on noin 5 kuukautta. Tuettu loma taas on viiden päivän mittainen palveluntuottajan tiloissa toteutettava kevyempi interventio omaishoitajille.

Menetelmät: Lähtötilannemittaus tehtiin ennen kuntoutuksen tai Tuetun loman alkua. Mittaukset toistettiin 5 kuukauden kuluttua. Muuttujina tarkasteltiin BDI-21-masennusoiremittarin kokonaispistemäärää ja WHOQOL-BREF-elämänlaatumittarin neljän ulottuvuuden (fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen ja elinympäristö) kokonaispistemääriä. Tilastollisissa analyyseissä käytettiin epäparametrisiä menetelmiä.

Tulokset: Tutkimukseen osallistuneiden keski-ikä oli Kuntoutuskurssilla 70,6 ja Tuella lomalla 72,4 vuotta. BDI-21-masennuspistemäärä oli lähtötilanteessa sekä Kuntoutuskurssilla että Tuella lomalla keskimäärin 11,5 pistettä. WHOQOL-BREF-elämänlaatumittarissa Tuetulla lomalla oli keskimäärin parempi lähtötilanne fyysisessä ja psyykkisessä ulottuvuudessa, ja hieman parempi elinympäristöön liittyvässä ulottuvuudessa. Kuntoutuskurssilla taas oli hieman parempi lähtötilanne sosiaalisen elämänlaadun ulottuvuudessa.

BDI-21-masennusoirepistemäärässä tapahtui pientä heikkenemistä Tuetulle lomalle osallistuneilla omaishoitajilla (n=64) ja vastaavasti pientä paranemista Kuntoutuskurssille (n=61) osallistuneilla omaishoitajilla. Ryhmien välinen ero muutoksessa ei ollut aivan tilastollisesti merkitsevä (p=.052). Elämänlaadun osalta vastaavanlaista kehityskulkua oli nähtävissä fyysisessä, psyykkisessä ja elinympäristöön liittyvässä ulottuvuudessa. Ryhmien välinen ero muutoksessa oli tilastollisesti erittäin merkitsevä (p<.001) elinympäristöön liittyvässä elämänlaadun ulottuvuudessa.

Johtopäätökset: Näyttäisi siltä, että Kuntoutuskurssille osallistuneiden iäkkäiden omaishoitajien mielialassa ja elämänlaadussa tapahtui pientä kohentumista viiden kuukauden kuntoutuksen aikana. Tuetulle lomalle osallistuneilla omaishoitajilla taas oli nähtävissä pientä, mahdollisesti ikään liittyvää, elämänlaadun ja mielialan heikkenemistä.

1.6 Synnytyskokemuksen yhteys syntyvyyteen

Johanna Joensuu

HUS, Helsingin yliopisto

Syntyvyys on romahtanut Suomessa historiallisen alas (1,32), mikä haastaa yhteiskunnan kestävyyttä (1). Perhebarometrin 2022 mukaan lapsia toivotaan enemmän kuin saadaan (2). Yhtenä esteenä toisen lapsen saamiselle pidetään kokemuksia ensimmäisen lapsen raskaudesta tai synnytyspelkoa. Uudelleensynnyttäjien synnytyspelon taustalla on usein kielteinen kokemus aiemmasta synnytyksestä (3). Vaikka useimmat synnyttäjät kokevat synnytyksen myönteisenä, kielteisen synnytyskokemuksen kokeneiden osuus on lisääntynyt tarkastelujakson aikana (4).

Tutkimuksessa selvitettiin ensimmäisen lapsen synnytyskokemuksen yhteyttä toisen lapsen syntymän todennäköisyyteen ja syntymien väliseen etäisyyteen. Aineistona käytettiin HUSin synnytyssairaaloissa vuosina 2012–2018 kerättyjä synnytyskokemusarvioita, jotka yhdistettiin rekisteritietoihin äidistä, raskaudesta ja synnytyksestä. Synnytyskokemusta mitattiin kymmenportaisella Visual Analogue Scale (VAS) -asteikolla, missä arviot VAS=1–5 merkitsivät kielteistä ja VAS=6–10 myönteistä synnytyskokemusta. Kaplan-Meyer-analyysilla selvitettiin keskimääräinen ajallinen etäisyys ensimmäisen ja toisen synnytyksen välillä. Coxin suhteellisen riskin mallilla verrattiin seuraavan lapsen syntymän todennäköisyyttä kielteisen ja myönteisen synnytyskokemuksen kokeneiden välillä.

Ensisynnyttäjistä 10 % arvioi synnytyskokemuksensa kielteiseksi. Heillä oli viidenneksen pienempi todennäköisyys saada toinen lapsi tarkastelujaksolla (aHR=0.81, 95 % CI 0.76–0.86) verrattuna synnytyksensä myönteiseksi kokeneisiin. Vastaavasti ensimmäisen ja toisen lapsen ikäero oli keskimäärin 1,4 vuotta pidempi kielteisen kokemuksen kokeneilla.

Tutkimukseen perustuvan laskelman mukaan vuosittain noin 300 perheensä toista lasta jää Suomessa syntymättä kielteisen synnytyskokemuksen vuoksi. Synnytyskokemuksen yhteys syntyvyyteen osoittaa synnytyskokemuksen merkitystä paitsi äidille ja hänen perheelleen myös laajemmin yhteiskuntaan. Vaikka synnytyksen kulkua ei voida kokonaan hallita, synnytyskokemukseen voidaan hyvällä hoidolla vaikuttaa riippumatta synnytyksen lääketieteellisestä kulusta (5). Kielteisen synnytyskokemuksen jälkeen kokemuksen purkamiseen kohdistuvalla jatkohoidolla voidaan kuitenkin vähentää siitä aiheutuvia haitallisia vaikutuksia (6), millä on merkitystä erityisesti yksilöille mutta myös yhteiskunnalle mahdollisen syntyvyysvaikutuksen kautta.

Lähteet:
1. Suomen virallinen tilasto (SVT): Syntyneet [verkkojulkaisu]. ISSN=1798-2391. Helsinki: Tilastokeskus [Viitattu: 10.5.2023]. Saantitapa: https://tilastokeskus.fi/tilasto/synt.
2. Sorsa T, Lehtonen N, Rotkirch A. Perhebarometri 2022. Kuka haluaa lapsia 2020-luvulla? Väestöntutkimuslaitos, Katsauksia E57/2023, Helsinki
3. Dencker A, Nilsson C, Begley C, Jangsten E, Mollberg M, Patel H, et al. Causes and outcomes in studies of fear of childbirth: A systematic review. Women and Birth. 2019 Apr 1;32(2):99–111.
4. Joensuu J, Saarijärvi H, Rouhe H, Gissler M, Ulander VM, Heinonen S, Mikkola T. Maternal childbirth experience and time of delivery: a retrospective 7-year cohort study of 105 847 parturients in Finland. BMJ Open. 2021 Jun 1;11(6):e046433.
5. Hodnett ED. Pain and women’s satisfaction with the experience of childbirth: A systematic review. Am J Obstet Gynecol. 2002;186(5, Supplement):S160–72.
6. Mäkelä T, Airo R, Tokola M, Saisto T, Rouhe H. Traumaattisesta synnytyksestä toipuminen. Duodecim. 2021; 137(1):72–8.

Puheenjohtaja: Yliopisto-opettaja Mervi Rantsi, UEF

2.1 Implementaation tarkastelu vaikuttavuustutkimuksessa: Tapaus nuorten pelastustaitokampanja NouHätä!

Saana Rikkilä, Dan Sundblom, Alisa Puustinen

Pelastusopisto

Tuoreimmissa turvallisuuskasvatukseen liittyvissä tutkimuksissa on saatu viitteitä, että nimenomaan yläkouluikäisten oppilaiden taitoja voidaan kehittää turvallisuusopetuksella¹. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) koordinoima NouHätä!-kampanja on kansallisesti paikkansa vakiinnuttanut, yläkouluikäisille nuorille suunnattu pelastustaitokampanja. Tällä hetkellä ei kuitenkaan ole juurikaan käytössä tutkittua tietoa NouHätä!-kampanjan vaikuttavuudesta nuorten turvallisuustaitojen tai -pääoman kehittymiseen pitkällä aikavälillä².

NouHätä? Nuorten turvallisuuskoulutuksen vaikuttavuus -tutkimushankkeen tarkoituksena on pitkittäistutkimukseen perustuvan tutkimusasetelman avulla analysoida, millä tavalla NouHätä!-pelastustaitokampanja tukee nuorten turvallisuuspääoman kehittymistä kampanjan aikana ja sen jälkeen. Vaikuttavuudella tarkoitamme, kuinka hyvin NouHätä!-kampanja saa aikaan toivottuja muutoksia nuorten turvallisuustaidoissa ja -pääomassa.

Tutkimuksen alustavien tulosten mukaan kampanjaa implementoidaan hyvin eri tavoin. Tämä johtaa tilanteeseen, jossa kampanjaan osallistuvien koulujen välillä esiintyy runsaasti vaihtelua. Toteutukseen vaikuttavat esimerkiksi koulujen ja pelastuslaitosten yhteistyöhön liittyvät tekijät sekä turvallisuusopetukseen käytössä oleva aika ja muut resurssit. Lisäksi osassa kouluista teoriaopetuksen ohella oppilaille pidetään käytännön harjoituksia. Koulujen lisäksi implementaatioon ottavat osaa useat eri tahot, kuten kunnat ja pelastuslaitokset. Kampanjaan liittyvän, vuosittaisen loppukilpailun toteuttaa Pelastusopiston päällystökurssi.

Kampanjan vaikuttavuutta tutkittaessa havaittiin, että implementoinnilla on merkitystä vaikuttavuuden kannalta ja vaikuttavuutta on tässä tapauksessa hankalaa tutkia ilman implementoinnin tarkastelua. Esityksessämme pohdimme hankkeessa tehtyjen havaintojen pohjalta, millä tavalla monimuotoisesti toteutetun kampanjan implementaatiota tulisi tarkastella ja luokitella sekä voidaanko NouHätä!-kampanjan kaltaisen, laajan intervention implementaatiota tarkastelemalla saada luotettavaa kuvaa sen vaikuttavuudesta.

¹Lindfors, Somerkoski, Kärki & Kokki 2017; Rekola, Itkonen & Saine-Kottonen 2017; Somerkoski, Kärki & Lindfors 2019
²ks. esim. Rekola, Itkonen & Saine-Kottonen 2017

2.2 Implementaatiotutkimusta palveluintegraation toimeenpanosta – mitä, miksi ja miten?

Anna-Mari Juutinen, YTM, väitöskirjatutkija

Itä-Suomen yliopisto, sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos

Tutkimuksen tausta. Palveluintegraatiolla tarkoitetaan eri organisaatioiden toiminnan,resurssien ja päätöksenteon yhteensovittamista asiakaslähtöisten, saumattomien ja laadukkaiden palvelujen saavuttamiseksi. Myös hyvinvointipalvelujärjestelmän hajanaisuusongelmia pyritään korjaamaan integroimalla palveluja väestölähtöisesti ja ihmiskeskeisesti. Suomessakin uusien hyvinvointialueiden vastuulle on SOTE-järjestämislaissa 612/2021 määritelty kuntien, valtion ja muiden tuottamien palveluihin integroiminen samaan asiakaslähtöiseen kokonaisuuteen.

Tutkimuksen tarkoitus. Yhtenä esimerkkinä palvelujen yhteensovittamisesta ovat kokeilulain 1350/2014 pohjalta kahdeksalla paikkakunnalla toteutetut hyvinvoinnin integroitujen toimintamallien kokeilut vuosina 2015–2016. Kuopiossa sektorilainsäädännöstä poikkeavat integraatiosäädökset toimeenpantiin yhteensovittamalla nuorten ja nuorten aikuisten erilaisia ja eritasoisia hyvinvointipalveluja mahdollisimman laajasti, asiakaslähtöisesti ja digitaalisesti. Integraatiokokeilu kattoi 16–29-vuotiaiden sosiaali-, terveys- ja matalan kynnyksen palveluja, jotka olivat kunnan, erikoissairaanhoidon ja kolmannen sektorin tuottamia tai ostopalveluna hankittuja. Integraatiomallin kehitystyöhön ja pilotointiin osallistui 15 ammattilaista ja 32 kuopiolaisnuorta. Tämän sosiaalihallintotieteellisen artikkeliväitöskirjan ensimmäisessä osatutkimuksessa selvitettiin palveluintegraation valtionohjausta ja paikallista toimeenpanoa sekä integraatiota edistäviä ja vaikeuttavia tekijöitä. Tutkimuskysymyksenä esitettiin: miten ja millaisin tuloksin poliittisia ja asiakaslähtöisiä tavoitteita tulkittiin ja sovellettiin palveluintegraation paikallisessa kehittämisessä?

Tutkimuksen toteuttaminen. Tutkimus on laadullinen monimenetelmällinen tutkimus. Siinä yhdistettiin Valentijnin tutkimusryhmän palveluintegraatiorakennetta kuvaava sateenkaarimalli (2015) Hudson & Lowen politiikkaprosessiin (2004). Tämän pohjalta kokeilulain lainsäädäntöäprosessin, valtiovarainministeriön kansallisen kokeiluohjelman ja Kuopion paikallisen integraatiokokeilun empiirisiä poliittishallinnollisia aineistoja analysoitiin teoriasidonnaisesti Wernerin (2004) implementaatiotutkimuksellisella otteella.

Tutkimustulokset. Tulokset osoittivat, että asiakkaan elämäntilannetta, palvelutarpeita, palvelusuunnitelmia ja niiden toteutumista koskevien tietojen yhdistäminen sopii hyvin kokonaisvaltaisen, asiakaslähtöisen ja integroidun työskentelyn lähtökohdaksi. Tämä edellyttää asiakastiedon yhdistämisen ja yhteiskäytön mahdollistavaa lainsäädäntöä, integroivia työ- ja toimintatapoja sekä rakenteet toimiala-, organisaatio- ja ammattirajat ylittävän palveluintegraation hallinnalle. Vaikka Kuopion toimintamalli edisti palvelujen yhteensovittamista, paransi tiedonkulkua ja lisäsi asiakasosallisuutta, jäi vastaus saamatta kokeiluille lain valmisteluvaiheessa esitettyyn kysymykseen, ”onko ja missä määrin syytä siirtyä laajemmin ja pysyvämmin käyttämään kokeiltuja toimintamalleja”. Tähän vastaamiseksi olisi tarvittu toimintamallin laajempaa pilotointia ja vaikuttavuuden arviointi.

Abstrakti perustuu 26.5.2023 Focus Localis -tiedelehdessä julkaistuun artikkeliin: Juutinen, A.-M., Niiranen, V., & Taskinen, H. (2023). Valmiina palveluintegraatioon? Valtionohjauksesta paikalliseen toimeenpanoon. Focus Localis, 51(2).

2.3 Measuring determinants of implementation behavior in multiprofessional rehabilitation

Maija Paukkunen 1,2, Leena Ala-Mursula 2, Birgitta Öberg 1, Jaro Karppinen 2,3, Tuulikki Sjögren 4, Heidi Riska 4, Riku Nikander 4,5, Allan Abbott 1

1 University of Linköping, Linköping, Sweden
2 University of Oulu, Oulu, Finland
3 Rehabilitation Services of South Karelia Social and Health Care District, Lappeenranta, Finland
4 University of Jyväskylä, Jyväskylä, Finland
5 Central Hospital of Central Finland, Jyväskylä, Finland

BACKGROUND: The Determinants of Implementation Behavior Questionnaire (DIBQ) measures factors influencing implementation based on Theoretical Domains Framework (TDF). Agile tools are needed for rapid and pragmatic monitoring and scaling of implementation processes. We aimed to tailor a shortened version of DIBQ to multiprofessional rehabilitation context with cross-cultural adaptation to Finnish language.

METHODS: Cross-cultural translation of DIBQ to Finnish was followed by two-round Delphi survey involving diverse experts in rehabilitation (physicians, physiotherapists, occupational therapists, psychologists, nursing scientists, social scientists). In total, 25 experts in Round 1, and 21 in Round 2 evaluated the importance of DIBQ items in changing professionals´ implementation behavior by rating on a 5-point Likert scale (1 = Strongly Disagree, 5 = Strongly Agree) of including items in the final scale. Consensus to include was defined as a mean score of ≥4 by ≥75% of Delphi participants. Open comments were analysed using inductive content analysis. Items with agreement of ≤74% were either excluded or reconsidered and modified. Content validity indexes (CVI) were calculated on item-level (I-CVI) and scale-level (S-CVI/Ave).

RESULTS: The original DIBQ covers 18 TDF domains and consists of 93 items. After Round 1, 17 items were included and 48 excluded by consensus whereas 28 items were reconsidered, and 20 items added for Round 2. The open comments were categorized as: 1) ”modifying”, 2) ”supportive” and 3) ”critical”. After Round 2, consensus was reached regarding all items, to include 21 items. The final multiprofessional DIBQ (DIBQ-mp) covers 11 TDF domains with 21 items, with I-CVIs of ≥ 0.78 and S-CVI/Ave of 0.93.

CONCLUSION: A Delphi study condensed a DIBQ-mp with excellent content validity for multiprofessional rehabilitation context. The study presents a rapid and practical tool with only 21 items for evaluating determinants, either facilitators or barriers, of implementing evidence-based multiprofessional rehabilitation interventions.

2.4 Low-value psychotropics prescribing and physician peer influence related to publication of the Finnish clinical guideline of dementia

Rantsi Mervi 1, Katharina Blankart 2, Kortelainen Lauri 1, Jyrkkä Johanna 3, Hyttinen Virva 1

1) Department of Health and Social Management, University of Eastern Finland, Kuopio, Finland
2) Faculty of Economics and Business Administration, CINCH Health Economics Research Center, University of Duisburg-Essen
3) Information and Development Services Unit, Finnish Medicines Agency, Kuopio, Finland

Objectives: Low-value care have little or no benefit to the patient. Instead, low-value care may potentially cause harm, incur unnecessary costs, or waste resources; thus, they should be abandoned (de-implemented). Social environment has a meaningful role in the de-implementation of low-value care and physicians’ decisions may be influenced by their peers.

In this study, we examine physicians’ prescribing practice variation related to the publication of the Finnish clinical guidelines of behavioral and psychological symptoms of dementia (BPSD) in January 2017. The guidelines recommend non-pharmacological interventions as primary management of BPSD and avoiding initiation of psychotropic medication. Our aim is to examine the BPSD guidelines effect on psychotropic prescribing to people with dementia aged over 65 years. In addition, we examine the effect heterogeneity of BPSD guidelines depending on exposure to peer physicians.

Data and methods: We use Finnish Prescription Register from the years 2014–2020. The register includes all prescription medication purchases of community-dwelling people receiving reimbursements. The unique patient- and physician-anonymized identification numbers allow us to follow physicians’ prescriptions during the follow-up. Low-value psychotropics are classified as antipsychotics (ATC-N05A), antidepressants (ATC-N06A), anxiolytics (ATC-N05B), hypnotics (ATC-N05C) and antiepileptics (ATC-N03AF02, ATC-N03AG01, ATC-N03AX16). We observe patients over 65 years with anti-dementia medication (ATC-N06D) who were not on psychotropic medication 12 months prior the date of interest (n=164 673). Our panel data include physicians who prescribed any medication to ≥1 of these patients. We use fixed-effect model with fixed physician effect to study the prescribing practice variation before and after the BPSD guidelines in 2017.

Results: Our sample include 25 533 physicians and 97 849 physician-year observations. In the seminar I will present findings of the fixed-effect model.

Conclusion: This study informs health policy decisions aimed at promoting the quality of care and reducing unwanted variation in treatment of BPSD.

2.5 Tieto toimintana: hoitosuosituksen käyttöönotto työyhteisön vuorovaikutuksena

Miia Marttinen, Johanna Ruusuvuori

Tampereen yliopisto

Tieto toimintana – Hoitosuosituksen käyttöönotto työyhteisön vuorovaikutuksena
Näyttöön perustuvien hoitosuositusten käyttöönotto terveydenhuollossa on jäsennetty haastavaksi prosessiksi niin tutkimuksen kuin käytännön näkökulmasta. Vaikka joissakin viitekehyksissä ammattilaisten keskinäinen vuorovaikutus on jäsennetty jopa keskeisimmäksi onnistumista selittäväksi tekijäksi, vuorovaikutusta on kuitenkin käsitelty lähinnä kuvailevalla tasolla. Toistaiseksi meillä ei ole tutkimustietoa siitä, minkälaisena tuo vuorovaikutus näyttäytyy toiminnan tasolla. Tutkimuksemme pyrkii vastaamaan tähän kysymykseen ja samalla avaamaan keskustelua vuorovaikutustutkimuksen menetelmien hyödyntämisestä implementoinnin konteksteissa.

Esityksemme perustuu vielä julkaisemattomaan tutkimusartikkeliin, jossa tarkastelemme päivitetyn Käypä hoito -suosituksen (Raskausdiabetes 31.5.2022) käyttöönottoon liittyvää kokousvuorovaikutusta. Sovellamme etnometodologian ja keskustelunanalyysin (EM/CA) teoreettis-menetelmällistä viitekehystä ja näytämme minkälaista tietoa tämän lähestymistavan avulla on mahdollista tuottaa. Analyysissa näytämme miten vuorovaikutus ei ole tiedon siirtämisen väline vaan itse prosessi, jossa tieto rakentuu osallistujien yhteistoimintana. Kirjallinen suositustieto toimii vuorovaikutuksen resurssina, mutta osallistujat neuvottelevat aktiivisesti tuon tiedon merkityksellistämisestä ja sovellettavuudesta käytännön hoitotyöhön.

Tutkimuksemme johtaa sekä teoreettiseen että menetelmälliseen keskusteluun. Menetelmällisesti se alleviivaa luonnollisten vuorovaikutusaineistojen (sekä niiden analysointiin soveltuvien menetelmien) hyödyntämisen tarvetta implementointia koskevassa tutkimuksessa. Tällaisten aineistojen avulla voimme saada tietoa itse prosessista sellaisena kuin se tapahtuu. Teoreettisesti tutkimuksemme johtaa keskusteluun tiedon käsitteellistämisestä ja ehdottaa, että implementoinnin konteksteissa tieto tulisi ymmärtää vuorovaikutusnäkökulman kautta tulkinnallisena ja yhteistoiminnallisena prosessina.

2.6 Factors determining implementation of guideline-oriented biopsychosocial low back pain management: perceptions of occupational health care professionals after a targeted educational intervention

Maija Paukkunen 1,2, Riikka Holopainen 2,3, Birgitta Öberg 1, Leena Ala-Mursula 2, Jaro Karppinen 2, Satu Elo 4, Allan Abbott 1

1 University of Linköping, Linköping, Sweden
2 University of Oulu, Oulu, Finland
3 University of Jyväskylä, Jyväskylä, Finland
4 Oulu University of Applied Sciences, Oulu, Finland

BACKGROUND: Guidelines recommend biopsychosocial (BPS) approach in managing disabling low back pain (LBP), yet optimal implementation strategies are unknown. The aim was to explore occupational health care professionals (HCPs) perceptions of implementation of LBP management after a targeted educational intervention. The implementation object was guideline-oriented BPS management utilizing risk stratification tools. The implementation strategy was multiprofessional training and dissemination to colleagues treating LBP.

METHODS: Semi-structured group interviews (n=12) were conducted for HCPs (n=50) one year after the three-to-seven-day training. Qualitative data analysis was performed combining deductive and inductive content analysis approaches, mapping the data according to Capability, Opportunity, and Motivation Behaviour Model (COM-B).

RESULTS: As preliminary results, twenty categories were identified as facilitators (+) and/or barriers (-) to implementing BPS management of LBP located under three main categories of COM-B.

Capabilities: performing BPS clinical behaviours (+/-); self-reflection to build routines (+/-); addressing risk factors (+/-); committing to use the tools (+/-); and taking responsibility of the treatment (+/-).

Opportunities: organizational resources to monitor and rehabilitate (+/-); organizational or team agreement on using the tools (+/-); system-level drivers (-); individualized planning of treatment pathways for high-risk patients (+/-); supportive social context (+/-); and stability of multiprofessional collaboration (+/-).

Motivations: patient-centred communication and partnership (+); using patient education booklet to manage beliefs and fears (+); using the tools to facilitate rehabilitation process (+); using BPS approach to enhance physiotherapy and multiprofessional collaboration (+); taking action to provide BPS care (+/-); setting individual and organizational goals (+); encountering expectations and attitudes towards LBP management (+/-); reflecting own emotions (+); and renewing professional identity (+/-).

CONCLUSION: At one year after starting the implementation, facilitating factors were identified especially in the capability and motivation categories whereas barriers were perceived especially regarding the opportunities. Multifaceted strategies are proposed to address barriers, predominant in the opportunity category.

Puheenjohtaja: Tutkimusjohtaja Eila Kankaanpää, UEF

3.1 Laadullinen näyttö terveydenhuollon suositusten kontekstissa – käsiteanalyyttinen tarkastelu

Maria Tapola-Haapala, tutkija

Sosiaalialan osaamiskeskus Verso, Päijät-Hämeen hyvinvointialue

Tutkimuksen tarkoitus: Esityksessä tarkastellaan laadullista näyttöä (qualitative evidence) terveydenhuollon suositusten ([clinical practice] guidelines) kontekstissa käsittelevää kansainvälistä tieteellistä keskustelua ja avataan tämän pohjalta laadullisen näytön käsitettä. Tarve aiheen tarkastelemiseen on noussut esille Sosiaalihuollon suositukset -(osa)hankkeessa (https://innokyla.fi/fi/toimintamalli/sosiaalihuollon-suositukset-sosu), jossa pohditaan sosiaalihuollon suositusten laatimisen edellytyksiä. Koska sosiaalityön tutkimus on Suomessa vahvasti laadullisesti painottunutta, on kysymys laadullisten tutkimusten hyödyntämisestä suosituksissa keskeinen ja muiden tieteenalojen keskustelujen tunteminen aiheeseen liittyen tärkeää.

Tutkimuskysymykset

1. Millaisiksi laadullisen näytön ominaispiirteet ja muodostamisen prosessi kuvataan terveydenhuol-lon suosituksia koskevassa kansainvälisessä tieteellisessä keskustelussa?
2. Millaisiksi laadullisen näytön anti ja haasteet suhteessa suosituksiin kuvataan edellä mainituissa keskusteluissa?

Tutkimusaineisto ja menetelmät: Tutkimusaineisto kerätään toteuttamalla tietohaut valituissa tietokannoissa (APA PsycInfo, CINAHL, PubMed) ja poimimalla tarkasteluun ennalta laadittujen kriteerien mukaiset metodologiset artikkelit. Aineis-ton analyysissä käytetään sisällönanalyysiä sekä noudatetaan soveltaen käsiteanalyysin prosessia tar-kastelun syventämiseksi (Wilsonin [1969] mallin pohjalta jäsentänyt Puusa [2008]). Tämän prosessin mu-kaisesti edetään ”käsitteen valinnasta ja alkuperän tunnistamisesta” (laadullinen näyttö erityisesti tervey-denhuollon suositusten kontekstissa; laadullisen näytön käsitteen historiallisen taustan selvittäminen) ja ”analyysin tavoitteiden asettamisesta” (tutkimuskysymykset) ”käsitteen erilaisiin tulkintatapoihin” tutustu-miseen. Tätä seuraavat ”käsitteen ominaispiirteiden tunnistaminen ja kriittisten ominaispiirteiden nimeämi-nen” (millaisia ominaispiirteitä laadulliseen näyttöön aineistossa liitetään, ja mitkä ovat näistä olennaisim-mat?), ”lähikäsitteiden tarkastelu” (esimerkiksi vaihtoehtoiset käsitteet sekä laadullisen näytön muodos-tamisen prosessiin liittyvät käsitteet) sekä ”ennakkoehtojen ja seurausten kuvaaminen” (vastausten et-siminen kysymyksiin, kuinka laadullinen näyttö esitetään muodostettavan ja mitä siitä suositusten kon-tekstissa seuraa). Vaiheet (5.) ”malliesimerkin laatiminen” ja (8.) ”empiiristen tarkoitteiden nimeäminen” yhdistetään tämän tutkimuksen analyysissä aineistossa käsiteltävien konkreettisten suositusesimerkkien tarkastelemiseksi, jonka pohjalta laaditaan näiden esimerkkien keskeiset piirteet tiivistävä kuvaus. Ana-lyysin päätteeksi muodostetaan vastaukset tutkimuskysymyksiin ja peilataan niitä muun muassa Suo-messa aiheesta julkaistuihin luonnehdintoihin.

Tulokset: Tutkimustulokset valmistuvat alkusyksyn 2023 aikana.

Lähde:

Puusa, A. (2008) Käsiteanalyysi tutkimusmenetelmänä. Premissi (4), 36–42.
Wilson, J. (1969) Thinking with concepts. Cambridge University Press.

3.2 Taloudellisen tiedon sisällyttäminen Käypä hoito -suosituksiin

Juha Ahonen 1,2, Jorma Komulainen 1, Raija Sipilä 1, Elisa Rissanen 2, Eila Kankaanpää 2

1 Suomalainen Lääkäriseura Duodecim
2 Itä-Suomen yliopisto

Tutkimuksen tarkoitus: Hoitosuositukset ovat merkittävässä asemassa tutkittuun tietoon pohjautuvan lääketieteellisen vaikuttavuustiedon välittämisessä lääkäreille. On myös ehdotettu, että hoitosuosituksissa tulisi esittää hoitovaihtoehtoja koskevaa taloudellista tietoa. Joissakin maissa, kuten Ruotsissa ja Britanniassa, tämä on jo käytäntönä, mutta Suomen Käypä hoito -suosituksissa taloudellista tietoa ei systemaattisesti ole esitetty.
Tässä Suomalaisen Lääkäriseura Duodecimin ja Itä-Suomen yliopiston yhteisessä hankkeessa on tutkittu taloudellisen tiedon sisällyttämistä Käypä hoito -suosituksiin. Hankkeessa kehitetty toimintatapa kuvaa hoidon tai muun intervention vaikuttavuustiedon hankkimisen ja sen yhdistämisen taloudelliseen tietoon. Tarkoituksena on tuoda hoitojen (interventioiden) vaikuttavuus- ja kustannustieto hoitosuosituksiin helposti verrattavasti näkyviin niin, että se auttaa myös kustannusten huomioimista hoitopäätöksissä.

Tutkimuskysymys: Tutkimuskysymyksenä on, voidaanko taloudellista tietoa tuoda hoitosuosituksiin käyttäjiä hyödyttävästi. Mikäli voidaan, jatkotutkimuskysymys on, miten se kannattaa tehdä.

Aineisto ja menetelmät: Tutkimuksen yhtenä lähtökohtana oli ulkomaiset taloudellista tietoa sisältävät hoitosuositukset. Näiden pohjalta alkoi kehitystyö Käypä hoito -suosituksiin soveltuvaan tapaan liittää taloudellista tietoa hoitosuosituksiin. Kehitystyön periaatteina on näyttöön perustuvan tiedon käyttö, esitetyn tiedon läpinäkyvyys, tiedon esittämisen käyttäjälähtöisyys ja toimintatavan vaatimien resurssien huomioiminen. Tutkimus- ja kehitystyötä tehtiin hoitosuositusammattilaisten ja terveystaloustieteilijöiden yhteistyönä. Kehitystyön aikana järjestettiin lukuisia palavereja ja työpajoja useille eri sidosryhmille, kuten kliinikkolääkäreille, viranomaisille (Fimea, Palko, Hotus, THL), terveystoimittajille ja lääketeollisuudelle. Näistä saatua palautetta käytettiin kehitystyössä.

Tutkimuksen tulokset: Tutkimuksen ja kehitystyön tuloksena tuotettiin toimintamalli, joka kuvaa tarvittavan vaikuttavuustiedon ja kustannustiedon valinnan sekä näiden esittämistavan hoitosuosituksissa. Toimintamallin mukaan taloudellista tietoa tuodaan vain valikoituihin suosituksiin ja suosituksen interventioihin. Interventiosta esitetään yleensä vaikuttavuustietona kliinisesti keskeinen muuttuja numeerisessa muodossa (usein number needed to treat -lukuna) ja se yhdistetään kustannustietoon näiden yhteisvaikutusta kuvaavaksi muuttujaksi (”hoitovasteen kustannus”). Nämä tiedot esitetään kunkin tarkastellun intervention kohdalla toisensa poissulkevien vaihtoehtojen taulukkona. Tietojen haku- ja valintaprosessit kuvataan yksityiskohtaisesti taulukon taustadokumentissa. Lääkkeiden tapauksessa taulukon hintatiedot päivittyvät kahden viikon välein. Ensimmäinen taloudellista tietoa sisältävä hoitotaulukko (nivelpsoriaasin systeemiset lääkkeet) on jo julkaistu Psoriaasi ja nivelpsoriaasi -suosituksessa ja muutama taulukko on kohta julkaistavissa.

3.3 Näyttöön perustuva päätöksenteko työterveyshuollossa

Christina Tikka

Itä-Suomen yliopisto

Decisions to (de-)implement occupational safety and health (OSH) interventions are not always supported by the best available scientific evidence. The aim of this thesis is to investigate how researchers can support OSH decision makers in using the best available evidence when (de-)implementing OSH interventions.

In the first part of the thesis, we looked at the quality of evidence from research studies that can inform policy makers’ and other stakeholders’ decisions. In the second part of the thesis, we analysed how OSH decision makers can make evidence-informed decisions from both a population and individual perspective. The thesis consists of five studies: two Cochrane systematic reviews, an analysis of the reporting quality of randomized controlled trials (RCTs) in OSH, the implementation of the evidence-to-decision framework for policy decisions regarding (de-)implementing return to work coordination interventions, and the development and feasibility study of a decision aid for healthcare workers on the use of double gloves to prevent needle-stick injuries.

We found moderate to very low-quality evidence from OSH intervention studies. Most trials do not fulfil the Consolidated Standards of Reporting Trials (CONSORT) which negatively impacts the risk of bias assessments, and thus the quality of the evidence in OSH. The evidence-to-decision framework for policy makers and a decision-aid for workers enabled a systematic and transparent approach to decision making that is informed by the best available evidence for all relevant decision-making criteria, such as effectiveness, costs, and personal values.

3.4 Digitaalisten palveluiden käyttö ja vaikutukset sosiaali- ja terveyshuollon palveluissa -järjestelmällinen katsaus katsauksista

Härkönen Henna, Terveystieteiden maisteri, sairaanhoitaja (AMK), Sanna Lakoma, yleislääketieteen erikoislääkäri, Master of Public Health, Anastasiya Verho, Paulus Torkki, Riikka-Leena Leskelä, Paula Pennanen, Elina Laukka, Miia Jansson

Tiivistelmä: Digitaalisten palveluiden käyttö ja vaikutukset sosiaali- ja terveyshuollon palveluissa -järjestelmällinen katsaus katsauksista

Tausta: Digitaalisten palveluiden määrä ja käyttö, sekä tutkimus on lisääntynyt merkittävästi viimeisen vuosi-kymmenen, sekä COVID-19-pandemiaa koskevien vuosien aikana. Digitaalisten palveluiden ajatellaan parantavan palveluiden laatua, saatavuutta ja resursointia, sekä hillitsevän kasvavia kustannuksia, mutta saatavilla oleva tutkimustieto on ristiriitaista. Digitaalisten palveluiden käyttöönotto osaksi kestäviä palvelukokonaisuuksia on myös todettu olevan haasteellista. Kattava, ajantasainen yhteenveto tutki-mustiedosta on puutteellista, etenkin digitaalisten palveluiden vaikutuksesta sosiaali- ja terveyden-huollon palveluiden toimivuuteen ja kykyyn vastata nelimaali-tavoitteisiin.
Tämän järjestelmällisen katsauksen tarkoituksena on tuottaa uutta, tiivistettyä tutkimustietoa digitaa-listen palveluiden vaikuttavuudesta, kustannusvaikutuksista, asiakas- ja henkilökuntakokemuksista, sekä palveluiden käyttöä edistävistä ja estävistä tekijöistä. Katsaus toteutettiin Oulun yliopiston, Helsingin yliopiston ja NHG:n toimesta, osana Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan (VN-TEAS) Digitaa-listen palvelujen vaikuttavuus sosiaali- ja terveydenhuollossa -hanketta.

Menetelmät: Tutkimuksessa toteutettiin järjestelmällinen katsaus katsauksista (engl. umbrella review) pohjautuen rekisteröityyn protokollaan PROSPERO:ssa. Katsaukselle muodostettiin tutkimuskysymykset, sekä si-säänotto- ja poissulkukriteeristö noudattaen PICO-menetelmää. Järjestelmällinen tiedonhaku tietokan-takohtaisilla hakusanoilla -ja lausekkeilla toteutettiin 16.6.2022 viiteen tietokantaan: Centre for Re-views and Dissemination (CRD), Cochrane, Ovid Medline, Scopus, and Web of Science, jossa tunnistet-tiin 538 viitettä. Katsaus toteutettiin käyttäen Covidence -ohjelmistoa. Otsikko- ja tiivistelmätason, sekä kokoteksti -vaiheiden läpikäynnin jälkeen valittujen tutkimuksien metodologinen laatu arvioitiin Joanna Briggs Instituutin (JBI) järjestelmällisten katsauksen laadunarviointityökalulla.

Tulokset: Katsauksessa tunnistettiin 66 tutkimusta, joista lähes puolet Britanniassa tai Yhdysvalloissa, ja joista miltei puolet oli tehty vuosien 2020-2023 välillä. Suurin osa tutkimuksista sai korkeat pisteet laadun-arvioinnissa.

Johtopäätökset: Digitaaliset palveluilla ovat vaikuttavia useiden potilasryhmien hoidossa, sekä ne voivat olla kustannus-tehokkaita ja kustannuksia säästäviä osana terveyspalveluita. Potilaat ovat usein tyytyväisiä digitaalisiin palveluihin, henkilökunnalla tyytyväisyys on maltillisempaa, sekä myös vähäisemmin tutkittua. Digitaa-listen palveluiden tuominen osaksi palvelukokonaisuuksia edellyttää estävien ja edistävien tekijöiden huomioimista palveluiden tuottamisen eri tasoilla. Digitaalisten palveluiden pitkäaikaisista vaikutuksis-ta tarvitaan lisää tutkimustietoa terveyspalveluiden ja etenkin sosiaalipalveluiden osalta.

3.5 Ulkoinen konteksti ja näyttöön perustuvien käytäntöjen toimeenpano: Kartoittava katsaus Individual Placement and Support -mallin toimeenpanotutkimuksiin / Exploring the Impact of External Context on Implementing Evidence-Based Practices: A Scoping Review of Individual Placement and Support in Mental Health Services

Jaakko Harkko 1, Anne Kouvonen 1,2

1 Faculty of Social Sciences, University of Helsinki, Finland
2 Centre for Public Health, Queen’s University Belfast, Northern Ireland

BACKGROUND: The external context may have a significant influence on implementing, sustaining, and scaling evidence-based practices. To explore this, we performed a scoping review on empirical research focused on the implementation of Individual Placement and Support (IPS), an evidence-based psychiatric vocational rehabilitation service. Our aim was to summarize the findings and explore the concepts associated with the external context.

METHOD: We followed the Joanna Briggs Institute guidelines and the PRISMA-ScR checklist. Our search spanned 12 databases with search terms ’Individual Placement and Support’ or ’Evidence-Based Supported Employment’, and the reference lists of included studies. We included peer-reviewed empirical research that explored external contextual factors and their effects on the implementation, sustainment, and scale-up of IPS. We performed descriptive and thematic analyses.

RESULTS: Out of 1,124 titles and abstracts, and 119 full texts reviewed, we identified and retained 59 original research papers that met our eligibility criteria. Through our analysis, we identified two primary thematic categories: 1) External contextual determinants of service delivery; and 2) Systems of translating evidence into practice. The first category encompasses various external facilitators and barriers related to national/regional strategies, guidelines, policies, laws, financing, training and monitoring, along with externally determined local organizational arrangements. The second category explores the strategies and actions employed by different stakeholders that either facilitate or hinder local implementation and scale-up efforts at the system level.

DISCUSSION: In our scoping review, we explored the external contextual factors that may affect the implementation and scale-up of the IPS model in mental health services. The findings may assist decision-makers in mental health and welfare services in building effective strategies to bridge the gap between evidence and practice in implementing evidence-based practices (EBPs). Furthermore, the results also identify knowledge gaps and provide recommendations for future research.

3.6 Ryhmämuotoinen etäkuntoutus nuorilla aikuisilla – kartoittava kirjallisuuskatsaus

Tuija Partanen, Hennariikka Heinijoki

Kelan tutkimus

Nuorten mielenterveysongelmat ovat varsin yleisiä, minkä vuoksi on tarvetta erityyppisille kuntoutuspalveluille. Kela on järjestänyt moniammatillisia ryhmämuotoisia kuntoutuskursseja (Itu-kurssit) 16-29 -vuotiaille, joilla on lievä tai keskivaikea masennus tai/ja ahdistuneisuushäiriö. Tavoitteena kuntoutuskursseilla on ollut opiskelu- tai työelämään siirtyminen tai jatkaminen. Kuntoutus on sisältänyt sekä kasvokkaista kuntoutusta että etäkuntoutusta.

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan kartoittavan (scoping-review) kirjallisuuskatsauksen periaatteita noudattaen ryhmämuotoisia ja etäkuntoutusta sisältäviä interventioita, jotka soveltuvat 16-29 -vuotiaille, joilla on lievä tai keskivaikea masennus tai/ja ahdistuneisuushäiriö. Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa tietoa nuorille aikuisille soveltuvista tutkittuun tietoon pohjautuvista ryhmämuotoisista ja etäkuntoutusta sisältävistä interventioista. Tutkimus vastaa kysymyksiin a) minkälaisia ryhmämuotoisia etäkuntoutusta sisältäviä interventioita on tutkittu kohderyhmän nuorilla aikuisilla ja b) millaisia elementtejä interventiot sisältävät. Lisäksi tavoitteena on tarkastella kyselytutkimuksella intervention elementtien toimivuutta Itu-kuntoutuksen näkökulmasta. Tutkimus on osa Kelan Muutos III –hankkeen Etäkuntoutuksen toimivuus -tutkimusta.

Ensimmäisen vaiheen tiedonhaun tavoitteena oli löytää laajasti erilaisia nuorille henkilöille suunnattuja ryhmämuotoisia kuntoutusinterventioita. Haku kohdennettiin Embase, PubMed, CINAHL, ProQuest, SocIndex -tietokantoihin ja tiedonhaku toteutettiin yhteistyössä Kelan informaatikon kanssa. Tiedonhakua täydennettiin tutkimuksen edetessä. Tutkimukseen valittiin mukaan viisi kirjallisuuskatsausta. Katsauksissa kuvatut interventiot arvioidaan ennalta sovittujen kriteerien mukaisesti, perustuen siihen, kuinka relevantteja interventiot ovat suhteessa tutkimuskysymyksiin. Analyysiin otetaan mukaan etäkuntoutusta sisältävät ryhmämuotoiset interventiot. Sisältö erotellaan ja analysoidaan tarkastelemalla interventioiden elementtejä ja kontekstuaalisia tekijöitä. Tutkimus sisältää myös kyselytutkimuksen Itu-kuntoutuksen asiakkaille (alkukysely n=19 ja loppukysely n=16) ja palveluntuottajille (n=4) kuntoutuksen eri vaiheissa, minkä avulla saadaan tietoa Itu-kuntoutuksen elementtien toimivuudesta. Kirjallisuuskatsauksen ja kyselytutkimuksen tuloksista yhteenvetona laaditaan kuvaus siitä, mistä eri elementeistä kohderyhmän intervention tulisi näyttöön perustuen koostua.

Alustavien tulosten perusteella löydettiin soveltuvia tutkittuja interventioita, joiden rakenteissa ja sisällöissä on eroavaisuuksia. Kyselyn perusteella nuoret ovat olleet ITU-kuntoutuskurssien kokonaisuuteen tyytyväisiä, mutta sen sisältämä etäkuntoutus, ryhmämuotoisuus ja vertaistuki jakavat mielipiteitä. Tämän tutkimuksen tuottaman tiedon avulla voidaan tukea vaikuttavien nuorille aikuisille suunnattujen kuntoutuspalveluiden kehittämistä sekä ammattilaisten käytännön työtä.

Puheenjohtaja: Professori Ismo Linnosmaa, UEF & THL

4.1 Why does including laypeople in wellness model development matter?

Krista Kauppi, Eira Roos, Patrik Borg, Katarina Cantell, Paulus Torkki

Aims: Increasing the level of wellness has been shown to have positive effects on individuals, organizations, and society. No wonder, many organizations and nations have started to incorporate wellness measures alongside GDP to monitor social progress and the effect of global and political changes. However, the lack of consensus on what are the domains of wellness that should be measured has led to a vast number of different conceptualizations. Furthermore, models are often based on expert panels and laypeople’s views have seldom been investigated.

Research questions: This study investigates how views on the importance of different wellness domains vary between laypeople and multidisciplinary expert panel.

Methods: 1152 laypeople and 23 Finnish experts rated the importance of 61 systematic review-based wellness domains. Each domain received an ordinal number, which together with Mann-Whitney U or Kruskal-Wallis test was used to examine the differences between the groups.

Results: Both laypeople and experts valued “Sleep and recovery”, “Functioning”, “Life satisfaction”, “Mental health”, “Self-esteem” and “Self-responsibility”. However, while laypeople placed more importance on “Safety”, “Inner peace”, “Services and healthcare”, “Sense of humor” and “Leisure”, experts considered “Work-life balance”, “Coping”, “Meaningfulness”, “Lifestyle habits”, “Cognitive health”, and ”Community” to be more important for wellness.

Conclusions: Laypeople’s views should be included in the wellness model development to ensure relevance to the population and to build a more comprehensive, inclusive, and better-suited wellness instrument. Despite wellness being a difficult and abstract concept, it is vital to attempt to harmonize the concept and find even some areas we can agree upon to create a comparable measure of wellness.

4.2 HUS hoidon vaikuttavuustiedon tuottajana ja hyödyntäjänä

Jaana Isojärvi, Jenni Hämäläinen, Pirjo Räsänen, Risto P. Roine

HUS-kuntayhtymän tarkastuslautakunta

Tutkimuksen tausta ja tarkoitus: Vaikuttavuus on jo pitkään ollut osa HUSin strategiaa. Vuosina 2023–2025 strategian painopisteenä on hyvinvointialueyhteistyö ja tavoitteena systemaattinen, tavoitteellinen, tuloksellinen yhteistyö asiakkaiden eduksi. Lisäksi HUS pyrkii Pohjoismaiden parhaaksi yliopistosairaalaksi. Vaikuttava toiminta on edellytys päämäärien saavuttamiselle.

Aineistot ja menetelmät: Arvioinnissa selvitettiin, miten HUS tuottaa tietoa hoidon vaikuttavuudesta ja miten tietoa hyödynnetään. Arviointi perustui päivitettyyn kirjallisuuskatsaukseen, HUSin asiantuntijoiden haastatteluihin sekä asiakirja-aineistoon.

Tulokset: Vuosina 2017–2022 julkaistiin 104 tieteellistä artikkelia HUSissa tehdyistä, hoidon vaikuttavuutta mittaavista tutkimuksista. Tämä on yli puolet aiemman, 15 vuoden tarkastelujakson julkaisumäärästä. Tuotteliaimmat erikoisalat olivat ortopedia, gastroenterologia ja syöpätaudit. Tutkimustieto on näkynyt ortopediassa muun muassa olkanivelen avarrusleikkausten vähenemisenä.

HUSissa on noin 70 kliinistä laaturekisteriä. Monet ovat alikäytettyjä, ja niiden sisältämän datan kattavuus ja luotettavuus vaihtelee. Kaksoiskirjaaminen on merkittävä syy sille, että rekistereitä ei hyödynnetä. Pitkällä tähtäimellä tavoitteena on, että laaturekistereistä voidaan luopua, kun Apotista saadaan hoidon laatua ja vaikuttavuutta kuvaavat tiedot. Tämä tulee kuitenkin viemään vielä useita vuosia.

15D-elämänlaatukysely on otettu laajaan käyttöön ja se mahdollistaa jatkossa arkivaikuttavuuden mittaamisen aiempaa paremmin. Kysely lähetetään automaattisesti kaikille aikuispotilaille, jotka käyttävät sähköistä asiointipalvelu Maisaa. Vastaajamäärä on vielä melko pieni. Yksiköt eivät välttämättä tiedä, miten 15D:n tuottamaa tietoa voi hyödyntää, eikä mittaria välttämättä pidetä kaikilla potilasryhmillä tai kaikissa toimenpiteissä merkityksellistä tietoa tuottavana.

Johtopäätökset: Tutkimusta hoidon vaikuttavuudesta tehdään HUSissa aiempaa enemmän. Vaikuttavuustutkimus on tutkijalähtöistä. Tämä vaikuttaa siihen, millaisten hoitojen vaikuttavuutta organisaatiossa tutkitaan. Vaikuttavuustietoa ei välttämättä saada hoidoista, joilla voi olla merkittävä terveyshyöty ja vaikutuksia kustannuksiin. Vaikuttavuustutkimusta tulisikin ohjata vahvemmin HUS-tasolla.

15D-kyselyn tulosten pitäisi olla helposti kliinistä työtä tekevien käytettävissä. Vertailutieto muista vastaavista yksiköistä ja samaa sairautta sairastavista potilaista tarvitaan mukaan raportointiin. Tämä motivoisi sekä henkilökuntaa että potilasta hyödyntämään tietoa. Yksiköt tarvitsevat enemmän tukea hoidon vaikuttavuutta koskevan tiedon raportointiin ja tiedon hyödyntämiseen.

4.3 Päihdepalveluiden johdon vaikuttavuustiedon tarpeet sekä näkemykset vaikuttavuustiedon hyödyntämisen esteistä ja edellytyksistä

Reetta Kinnunen, Ella Plaami, Katja Kuusisto,

Tampereen yliopisto, Yhteiskuntatieteiden tiedekunta

Keskustelu sosiaali- ja terveydenhuollon vaikuttavuudesta on viime vuosikymmeninä kasvanut ja vaikuttavuuden arvioinnin ja todentamisen vaateet ovat lisääntyneet palvelujärjestelmässä. Kehityksen ajureiksi on tunnistettu julkishallinnollisia murroksia sekä syitä, jotka perustuvat tieteellisen tutkimuksen edistymiseen ja alan professionaalisiin lähtökohtiin. Vaikuttavuus sosiaali- ja terveydenhuollon keskeisenä päämääränä näyttää yhä lujittuvan, kun sosiaali- ja terveysministeriön johdolla otetaan parhaillaan askelia kohti vaikuttavuusperustaista ohjausta ja johtamista koko järjestelmän laajuisesti. Vaikuttavuusperustaisessa johtamisessa vaikuttavuuden arvioinnin tuloksena tuotetulla vaikuttavuustiedolla on keskeinen merkitys. Ei ole kuitenkaan yksiselitteistä mitä vaikuttavuudella tarkoitetaan päihdepalveluiden kontekstissa. Vaikuttavuuden arvioiminen pirstaleisella päihdepalveluiden kentällä on kompleksista ja tietoa palveluiden vaikuttavuudesta on saatavilla vähän. Siksi on keskeistä selvittää, miten vaikuttavuustiedon hyödyntäminen johtamisen välineenä voitaisiin mahdollistaa päihdepalveluissa. Jotta palveluita voidaan johtaa vaikuttavuusperusteisesti ja tietoon pohjaten, on tarpeen määritellä organisaation, palvelun ja toiminnan kannalta keskeiset vaikuttavuustiedon tarpeet.

Esityksemme pohjautuu Asiakassegmentointi ja päihteitä ongelmallisesti käyttävien palvelut – Paraneeko vaikuttavuus?- hankkeen osatutkimukseen. Esityksessä pohdimme 1. päihdepalveluiden johdon edustajien vaikuttavuustiedontarpeita sekä 2. heidän näkemyksiään vaikuttavuustiedon hyödyntämisen esteistä ja edellytyksistä käytännön työssä. Aineisto muodostui päihdepalveluiden johto- ja esihenkilötyötä tekevien puolistrukturoiduista haastatteluista ja se on analysoitu aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin.

Pyrimme esityksessämme pohtimaan vaikuttavuustiedon hyödyntämisen mahdollisuuksia ja siihen liittyvää problematiikkaa päihdepalveluiden johtamisen kontekstissa. Tutkimuksemme tuloksien mukaan päihdepalveluiden johdon vaikuttavuustiedon tarpeet liittyivät asiakaslähtöisesti asiakkaiden tavoitteiden saavuttamiseen ja kokemuksiin sekä pidemmän aikavälin seurantatietoon. Vaikuttavuustiedon hyödyntämisen esteitä on päihdepalveluiden piirissä mukaan monella eri alueella ja näiden voidaan katsoa olevan osin yhteydessä toisiinsa. Esteet kytkeytyvät sekä järjestelmän ja organisaation rakenteisiin ja kyvykkyyksiin, että metodologiaan, tutkimuksen kehitykseen ja palvelukäyttäjäryhmän erityispiirteisiin. Hyödyntämisen edellytykset kytkeytyivät uusiin järjestelmärakenteisiin ja olemassa olevan tiedon hyödyntämisen mahdollisuuksiin. Haluamme avata keskustelua vaikuttavuuden arvioinnin kehittämisestä päihdepalveluiden kontekstissa ja yhteistyön mahdollisuuksista tutkimusorganisaatioden ja kentän välillä tämän teeman tiimoilta.

4.4 Kustannusten raportointi ja taloudelliset vaikutukset vähähyötyisten hoitojen karsintatutkimuksissa: systemaattinen kuvaileva katsaus

Falkenbach P, Raudasoja AJ, Vernooij RWM, Mustonen JMJ, Agarval A, Aoki Y, Blanker Ma, Garcia-Perdomo HA, Kilpeläinen TP, Lainiala O, Lamberg T, Nevalainen OPO, Raittio E, Richard PO, Violette PD, Tikkinen KAO, Sipilä R, Turpeinen M ja Komulainen J.

Petra Falkenbach, FinCCHTA, OYS, Oulun yliopisto, Miia Turpeinen, Oulun yliopisto, OYS, Jorma Komulainen, Lääkäriseura Duodecim

Reporting of costs and economic impacts in randomized trials of de-implementation interventions for low-value care: A systematic scoping review

Tämän systemaattisen kuvailevan katsaus tavoitteena oli selvittää i) kuinka erityyppisten vähähyötyisten hoitojen karsintatutkimuksissa oli raportoitu näiden karsintatoimien (interventioiden) kustannukset sekä ii) kuinka näiden toimien vaikutukset terveydenhuollon kustannuksiin oli raportoitu.

Tutkimusaineisto koostuu systemaattisessa tiedonhauissa MEDLINE ja Scopus tietokannoista löytyneistä satunnaistetuista kontrolloiduista tutkimuksista. Mukaan otettavia tutkimuksia ei rajattu kohdejoukon, seuranta-ajan tai tavoitteen perusteella. Pienet (alle 10 henkilöä) tutkimukset rajattiin pois. Artikkelien valinta ja tietojen keruu tehtiin itsenäisesti kahden tutkijan toimesta.

Abstrakti ja koko teksti valinnan jälkeen katsaukseen valikoitui mukaan 227 artikkelia, näistä 50 sisälsi tietoa interventioiden kustannuksista tai vaikutuksista terveydenhuollon kustannuksiin. Tutkimuksista 36% oli tehty Pohjois-Amerikassa ja 32% Euroopassa, 70% tutkimuksista kohdistui perusterveydenhuoltoon. Yleisin mielenkiinnon kohde oli antibioottien käytön vähentäminen tai muut lääkityksen vähentäminen (74%). Useimmissa tutkimuksissa oli käytetty koulutusta (tapaaminen tai materiaali) interventiona, kaiken kaikkiaan yli käytetty 16 erilaista interventiota. Puolet tutkimuksista käytti yhtä interventiota ja puolet useita.

Näistä 227 tutkimuksesta, 18 raportoi käytettyjen interventioiden kustannukset, 13 kokonaiskustannukset ja 12 yksikkökohtaiset kustannukset, 7 artikkelia raportoi molemmat. Kustannukset vaihtelivat huomattavasti eri tutkimusten välillä. Artikkeleissa kuvattiin huonosti mitä kustannuksia oli sisällytetty laskelmiin.

43 tutkimusta raportoi vaikutuksista terveydenhuollon kustannuksiin. Näistä 27 tutkimuksista kustannukset laskivat, 2 kustannukset nousivat ja 14 kustannukset eivät muuttuneet. Kustannusten muutokset kohdistuivat terveydenhuollon yksikköön (14), potilaisiin (4), 25 tutkimuksissa muutoksen kohde jäi epäselväksi. Osa tutkimuksista oli seurannut kustannuksia ja siitä laskeneet muutokset. Osassa tutkimuksista muutoksen suuruus oli arvioitu, käyttäen perusteena esim. tilausmäärien muutoksia. 12:ssa artikkelissa oli raportoitu interventioiden kustannukset ja vaikutukset terveydenhuollon kustannuksiin.

Vähähyötyisten hoitojen karsintaa perustellaan terveydenhuollon kustannusten hillitsemisellä, kuitenkin näistä tehdyissä tutkimuksissa ei tuoda esiin interventioiden kustannuksia tai vaikutuksia terveydenhuollon kustannuksiin. Vaikka kustannukset olisi raportoitu, tiedot olivat minimaalisia. Interventioiden kustannusten ja terveydenhuollon kustannusten välistä yhteyttä oli vaikea arvioida. Vähähyötyisistä hoidoista luopuminen vaatii karsintatoimia ja niiden toteuttaminen aiheuttaa kustannuksia. Näistä kustannuksista tarvitaan tieto päätöksentekoa varten.

4.5 Ihmiskeskeinen vaikuttavuuslaskenta – miten voimme lisätä yhtäaikaisesti hyvinvointia ja säästöjä

Pekka Lavila

Synesis Oy

Esityksessä käydään läpi valtiovarainministeriön Ihmiskeskeisyys-ohjelmassa pilotoitu ihmiskeskeisen vaikuttavuuslaskennan menetelmä. Tutkimuskysymys on seuraava: miten voimme lisätä yhtäaikaisesti hyvinvointia ja säästöjä? Pilotoidun menetelmän tarkoitus on yksinkertainen: pyritään elämäntapahtuma kerrallaan ymmärtämään keskeisimmät kehityskulut joita voimme ennakoida riittävällä tarkkuudella: elämäntapahtumassa toistuvat vaikutusketjut eli elämänpolut, ihmisten lukumäärät polun eri askelilla ja niiden aiheuttamat kustannukset eri toimijoille. Elämäntapahtumalla tarkoitamme jotakin merkittävää elämän käännekohtaa, jolla on merkittäviä vaikutuksia ihmisen ja hänen lähipiirinsä elämään, esimerkiksi vanhemman vakava sairastuminen tai erityislapsen syntyminen. Tämä ymmärrys muodostaa pohjan asukkaiden hyvinvoinnin järjestämiselle taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristölle kestävällä tavalla (kunta- ja hyvinvointialuelakien ensimmäinen pykälä).

Vaikka menetelmän perusidea on yksinkertainen ja intuitiivinen, on se nykyisen julkisen sektorin johtamistavasta poikkeava.

MITEN ESITYS LIITTYY TEEMAAN “MENETELMÄT JA ASETELMAT VAIKUTTAVUUSTUTKIMUKSESSA”

Menetelmä laajentaa vaikuttavuuden arvioinnin käsitystä perinteisestä RCT-tutkimusasetelmasta, sellaiseen ympäristöön missä vaikutusten syy-seuraussuhteet ovat epäselviä.

Aineistossa tutkimustiedon rinnalla hyödynnetään kokemustietoa: miten yksittäisistä kokemusasiantuntijoiden huomioista päästään laajempaan kokemustietoon ja miten tätä kokemustietoa voidaan hyödyntää vaikuttavuuden arvioinnissa.

Menetelmän ytimessä ovat:

• Prosessinomainen oppiminen: miten vaikuttavuusarvioinnissa voi hyödyntää eri tahojen ja eri informaatiolähteiden näkökulmia, niin että arvioihin saadaan lisää luotettavuutta
• Olemassa olevan tiedon hyödyntäminen: miten jo tehtyjä vaikuttavuuslaskelmia voidaan hyödyntää muilla organisaatiossa
• Dialogi on keskeinen elementti aineiston yhteensovittamiseksi

MITEN ESITYS LIITTYY TEEMAAN “PÄÄTÖKSENTEON JA LAINSÄÄDÄNNÖN VAIKUTTAVUUS”

Menetelmä tuo

• Vaikuttavuuden arviot päätöksentekijöiden päivittäiseen käyttöön kunnissa, hyvinvointialueilla, järjestöissä ja valtionhallinnossa
• Antaa konkreettisen työkalun lakisääteiseen ennakkovaikutusten arviointiin
• Laajentaa käsitystä tiedolla johtamisesta. Perinteisen tutkimuksen lisäksi ymmärrystä tarvitsemme parhaita arvioita laajemmasta kokonaisuudesta, johon kokemustieto tarjoaa hyvän informaatiolähteen

ALUSTAVAT TULOKSET JA JOHTOPÄÄTÖKSET

Ihmiskeskeinen vaikuttavuuslaskenta tuotti pilotissa seuraavat tulokset:

• Hyvinvoinnin menetys on mittava, kustannuslisäys Suomessa per vuosi 1000 M€
• Vaikutukset jäävät nykyisellä tarkastelutavalla täysin piiloon
• Missä vaikuttavuuden kannattaa puutttua (vipupisteet)

Ihmiskeskeinen vaikuttavuuslaskenta on jäänyt pilottikunnassa Tampereella osaksi johtamista ja etenee. Vaikuttaa selvältä että ihmiskeskeistä vaikuttavuuden laskentaa kannattaa jatkaa uusiin elämäntapahtumiin – ja sen taustaoletukset altistaa laajemmalle vaikuttavuuden tutkijakunnalle.

Puheenjohtaja: Tutkijatohtori Hanna Ristolainen, UEF

5.1 Vammaispalvelut 2022 – mitä tulevaisuudessa

Päivi Nurmi-Koikkalainen, Päivi Hömppi ja Maija Voutilainen

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Vammaispalvelujen suunnittelussa ja toteutuksessa on keskeistä se, että vammaissosiaalityön asiakasprosessi toimii. Tämä edellyttää riittäviä henkilöstöresursseja ja osaamista. Kyselyn vastauksissa tuli esille huoli henkilöstön riittävyydestä sekä päätöksenteossa että palvelujen toteutuksessa. Palvelujen toteutuksessa oli ongelmia erityisesti asumispalveluissa, mutta henkilöstöpula heijastuu vastausten perusteella myös henkilökohtaisen avun ja liikkumispalvelujen toteutumiseen. Vammaisuus 2022 -selvitys antaa aikalaiskuvan vammaispalvelujen tilanteesta ennen uutta vammaispalvelulakia ja sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta. Uusi vammaispalvelulaki tulee voimaan 1.10.2023. Uuden lain lähtökohtana on vammaisten henkilöiden osallisuus ja yhdenvertaisuus sekä vammaisen henkilön tarpeiden mukaiset, yksilölliset ja itsenäistä elämää tukevat palvelut. Uudistusten tavoitteiden toteutumisen seurannan kannalta on olennaista, että vammaispalvelujen tilannetta on tarkasteltu edeltävästi.

Vammaisuus 2022 selvityksessä nousee esille huoli palvelujen toimivuudesta, kun henkilöstöresurssit ovat niukat sekä päätöksentekoprosessissa että myös itse peruspalveluissa. Erityistä huolta koettiin asumispalveluiden toteutuksessa. Tilanne näyttää huonontuneen vuodesta 2012. Myös kuljetuspalvelujen eli liikkumispalvelujen toteutus näyttää haasteelliselta. Henkilökohtaisen avun toteutuminen on pitkälti kiinni avustajien saatavuudesta. Palveluiden kattavuutta arvioitaessa nousi vahvasti esille se, että neuropsykiatrisille asiakkaille ei löydy riittävästi palveluja. Yleensäkin näyttää siltä, että erityistilanteisiin on vaikea saada oikeanlaisia ja sopivia palveluja. Organisaatiotasolla on huolta, mutta samalla toiveikkuutta esiintyi hyvinvointialueille siirtymisessä. Vastauksiaa todettiin, että siirtymisen myötä päätöksentekoon tulee lisää resursseja ja laajempi alue voi mahdollistaa myös paremman palveluvalikon palvelujen järjestämiseksi. Tässä yhteydessä erityisesti johtajuudelle asetettiin toiveita ja vaateita.

Johtamisen tueksi kaivattiin myös tietoa vammaispalveluista laajemmin. Jatkossa pelkkä päätösmäärien kuvaaminen yksittäisistä palveluista ei riitä tuomaan esiin vammaispalvelujen kokonaiskuvaa. Kerätyn tiedon tulkinta vaatii osaamista ja laajaa ymmärrystä vammaisuuden ja toimintarajoitteisuuden kentästä. Vammaispalvelujen tarpeeseen ja toteutumiseen vaikuttavat ihmisten yksilöllisten tarpeiden lisäksi yleiset asenteet yhteiskunnassa, lainsäädäntö, ympäristö ja yleiset palvelut sekä palvelujärjestelmän resurssit. Vaikutusten arviointi – saati vaikuttavuuden arviointi – eri toimenpiteiden kohdalla edellyttää kehittämis- ja arviointityötä, jossa ihmisoikeudet ja yhdenvertaisuus ovat keskeisiä näkökulmia resurssiarvioinnin lisäksi.

Toiveikkuutta näiden vaativien ja haastavien tilanteiden keskellä tuo erään vastaajan toteamus siitä, että vammaispalvelut on kaikkein paras sosiaalisektori työskennellä. Vammaispalvelujen merkitys korostui myös niissä keskusteluissa, joita käytiin sekä ammattilaisten että järjestöedustajien kanssa.

5.2 AVAIN-mittarin koetun luotettavuuden arviointi (face-validity)

Minna Kivipelto

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

AVAIN-mittari on kehitetty aikuissosiaalityön vaikuttavuuden arviointimittariksi. Mittaria käytetään suunnitelmallisen asiakastyön yhteydessä. Mittarin koettua luotettavuutta on selvitetty haastattelulla vuonna 2011-2012 (n=11, aineisto I), kyselyllä vuonna 2019 (n=72, aineisto II) ja kyselyllä vuonna 2023 (n=x?, aineisto III). Aineisto I on koottu Seinäjoen sosiaaliviraston sosiaalityöntekijöiltä, sosiaaliohjaajilta ja asiakkailta, aineisto II Kangasalan, Kemijärven, Kuopion, Raision ja Tampereen sosiaaliohjaajilta ja sosiaalityöntekijöiltä, jotka olivat mukana THL:n koordinoimassa osallistavan sosiaaliturvan kuntakokeilussa vuosina 2018-2019 ja aineisto III Webropol-kyselyllä niiden kuntien sosiaaliohjaajilta ja sosiaalityöntekijöiltä, jotka ovat osallistuneet THL:n sosiaalihuollon kehittämisohjelman asiakassuunnitelmapilottiin vuonna 2021-2022.

Tulosten mukaan vaikuttavuuden arviointia AVAIN-mittarin avulla pidetään monipuolisena, keskustelua herättävänä ja loogisena työkaluna asiakkaan kokonaistilanteen hahmottamisessa. Mittarin käyttöä sosiaalityön yhteydessä ja suunnitelmallisen sosiaalityön välineenä myös kannatetaan. Mittaria on pidetty myös työläänä, koska se on laaja käsittäen asiakkaan tavoitteet, tilannetekijät, käytettävät palvelut ja sosiaalityön menetelmät. Mittarin käytön on varsinkin ensimmäisissä mittauksissa (aineisto I ja II) nähty vievän jopa kohtuuttomasti työaikaa. Palautteen avulla AVAIN-mittaria on kehitetty edelleen, sen tietosisältöjä on tarkennettu ja vuonna 2021 mittari on integroitu osaksi työikäisten palvelujen asiakassuunnitelmaa, joka mahdollistaa mittarin käytön osana asiakastyötä aiempaa saumattomammin. AVAIN-mittarista on myös laadittu opas ja verkkokoulutus, jonka vuonna 2022 suoritti 150 henkilöä. Toive erillisen sovelluksen kehittämisestä ei ole mahdollista, koska asiakastiedon on tallennuttava asiakastietolain mukaisen käytön mahdollistamiseksi hyvinvointialueiden tietojärjestelmiin.

5.3 Suuntima-työkalun hyödyntäminen päihteitä ongelmallisesti käyttävien asiakkaiden asiakkuussegmentoinnissa

Eeva Ekqvist, Ella Plaami, Sanna Iivonen, Katja Kuusisto

Tampereen yliopisto

Vaatimukset sosiaali- ja terveydenhuollon vaikuttavuustiedolle ovat viime vuosina kasvaneet ja yksi keino lisätä palveluiden vaikuttavuutta on asiakkuussegmentointi. Yksilölähtöisen asiakkuussegmentoinnin tarkoituksena on huomioida asiakkaan voimavarat suhteessa tarvittavaan tukeen ja sen perusteella jakaa asiakkaat eri segmentteihin. Tällöin on mahdollista pyrkiä tarjoamaan palveluita, jotka ovat mahdollisimman oikea-aikaisia ja perustuvat asiakkaan tarpeisiin.

Esityksessä tarkastelemme digitaalisen Suuntima-asiakkuussegmentointityökalun käytettävyyttä päihteitä ongelmallisesti käyttävien asiakkaiden parissa tehtävässä työssä. Kuvaamme Asiakassegmentointi ja päihteitä ongelmallisesti käyttävien palvelut – paraneeko vaikuttavuus? -tutkimushankkeen alustavia tuloksia. Tutkimus on toteutettu
kvasikokeellisella koeasetelmalla, jossa verrataan asiakkuuspolkuja Suuntimaa käyttävien koeryhmän (N=29) ja sitä ei-käyttävien kontrolliryhmän (N=5) välillä. Erityisen mielenkiinnon kohteena ovat päihdehoidon asiakkaiden yksilölliset ja monimuotoiset palvelutarpeet sekä hoitoon vaikuttavat ominaisuudet. Esityksessä nostamme esiin
digitaalisen asiakassegmentointityökalun käytön mahdollisuuksia, mutta myös rajoitteita päihteitä ongelmallisesti käyttävien palvelutarpeen arvioinnissa. Esityksessä pohditaan samalla sosiaali- ja terveydenhuollon rajapinnalla toteutettavan työn vaikuttavuustiedon tuottamiseen liittyviä mahdollisuuksia ja haasteita.

Alustavien tulosten pohjalta digitaalisen asiakassegmentoinnin soveltuvuus päihteitä ongelmallisesti käyttäville asiakkaille näyttäytyy haasteellisena. Päihdepalveluiden piiriin hakeudutaan tyypillisesti myöhään ja palveluiden tarve on moninaista kuntoutumisen aikana. Tällöin myös palvelupolulta odotetaan joustavuutta mahdollisille palvelutarpeen muutoksille. Alustavien tulosten perusteella Suuntima-työkalua tulisi kehittää edelleen, jotta se soveltuisi paremmin tämän erityisen tuen tarpeessa olevan asiakasryhmän segmentointiin. Jatkossa olisi syytä huomioida paremmin ongelmallisesta päihteidenkäytöstä aiheutuvat ja siihen liittyvät moninaiset sekä laaja-alaiset haasteet. Jotta digitaalinen asiakkuussegmentointityökalu toimisi aidosti segmentoinnin ja palvelupolutuksen välineenä, tulisi työkalun käytön tuloksena saatava asiakkuussegmentti olla asiakkaan tilanteeseen nähden realistinen sekä asiakkaan että työntekijän näkökulmasta.

5.4 Tunnistava sosiaalityön asiantuntijuus vaikuttavana käytäntönä

Leena Tikkala

Lapin yliopisto

Esitys pohjautuu sosiaalityön alaan kuuluvaan väitöskirjatutkimukseen, jossa tutkitaan sosiaalityön tunnistavaa asiantuntijuutta. Tutkimustehtävä kiteytyy erityisesti siihen, millaisella sosiaalityön orientaatiolla sosiaalityössä tunnistetaan asiakkaiden elämismaailma. Empiirisen tutkimusosion tavoitteena on tarkastella sosiaalityön asiakkaiden näkemyksiä sosiaalityön asiantuntijuudesta. Tutkimusasetelma on kaksivaiheinen. Ensimmäisessä vaiheessa tutkimuksessa haastatellaan sosiaalityön asiakkaita kartoittaen heidän näkemyksiään sosiaalityön asiantuntijuudesta. Haastatteluaineiston analyysin pohjalta tutkitaan sosiaalityöntekijöiden tulkintoja asiakkaiden tuottamista asiantuntijuusnäkemyksistä.

Tutkimus perustuu sosiaalityön kriittiseen teoriaan (Fook 2002). Metodologisesti tutkimus sijoittuu kriittisen reflektion arviointi- ja tutkimusmenetelmään (Fook 2002; Fook & Gardner 2013). Kriittisen reflektion idea on purkaa piilossa olevia, usein tiedostamattomia näkemyksiä. Keskeistä kriittisen teorian mukaan on purkaa valtarakenteiden tuottamia binaarisia eroja, jotka ilmenevät käsitteinä ja toimintoina. Purkamisen, niin sanotun dekonstruktiivisen aineiston käsittelyn jälkeen tavoitteena on analysoida ja uudelleen rakentaa, rekonstruoida uusia käsitteitä ja käytäntöä. Kriittisen reflektion tutkimusprosessin tuloksena tullaan tietoisiksi valtaa pitävistä rakenteista, kuten käsitteistä ja toiminnoista. Konkreettisesti kriittinen tutkimus tuottaa uusia, arkielämää ja elämismaailmaa paremmin kuvaavia käsitteitä ja käytäntöjä.

Kriittinen tutkimus ja arviointimenetelmät ovat tärkeitä vaikuttavuuden arvioinnin kehittämisen edellytyksiä. Vaikutus perustuu valtaistumiseen, jossa sosiaalityön asiakas tai tuen tarpeessa oleva henkilö kokee emansipaation voimasta saavansa edellytyksiä myös itse vaikuttaa omaan tilanteeseensa (Kivipelto 2008). Vaikuttava sosiaalityö ja sosiaalihuollon kehittäminen asiakasnäkökulmasta tulee olemaan esityksen painotuksena. Kriittisen teorian näkökulmasta asiakkaiden näkemysten pohjalta suunniteltu sosiaalityön käytäntö pyrkii tunnistamaan asiantuntemusta ja osaamista asiakkaan emansipaatiota tukevaksi. Käytännössä emansipaatio mahdollistuu tunnistamalla sosiaalityön asiantuntijuusorientaation ja asiakkaan elämismaailman välisiä vastakkaisia eroja.

Väitöskirjatutkimuksen tuloksena tavoitellaan tunnistavaa sosiaalityötä, joka tekee näkyväksi asiakkaan ja sosiaalityöntekijän valtaeroista johtuvan asiantuntijuuden käsiteavaruutta sekä uudelleenrakentaa sosiaalityön käytäntöä reflektiiviseksi ja tulevaisuutta tunnistavaksi. Asiantuntijuuden jatkuva uudelleen määrittely sekä käytäntöjen joustava vuoropuhelu palvelujärjestelmän kanssa vastaa yhteiskunnan ja ammatillisuuden tuleviin vaateisiin. Reflektiivisen käytännön kehittämisen keskeinen tekijä ovat asiakkaat itse ja heidän toimijuutensa tukeminen, esimerkiksi kehittämällä kokemusasiantuntija- ja kehittäjäasiakastoiminnan muotoja. Tutkimuksella tuetaan myös sosiaalityön tietotyön käytäntöä, jota tarvitaan rakenteellisen sosiaalityön menetelmäkehittämisessä.

5.5 Sosiaaliset riskit ja niihin reagointi psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa

Essi Rovamo, YTM, väitöskirjatutkija

Itä-Suomen yliopisto

Tämä esikokeelliseen vaikuttavuustutkimusasetelmaan perustuva puheenvuoro perustuu tutkijan väitöskirjan ensimmäiseen, vertaisarvioinnissa olevaan tutkimusartikkeliin. Puheenvuorossa tarkastellaan psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa esiintyviä sosiaalisia riskejä suhteessa palvelujärjestelmän eri toimijoihin, joille erikoissairaanhoito ohjaa potilaita. Puheenvuoro pohjautuu artikkelin tutkimuskysymykseen: ”Millaisia sosiaalisia riskejä erikoissairaanhoidon potilaskertomuksissa esiintyy?”

Aineistona toimi 191 psykiatrisen potilaan potilaskertomustekstit vuosilta 2009–2019. Laaja rekisteriaineisto koostui yhteensä 5414 yksittäistä potilaskertomusmerkinnästä, joista 4443 oli psykiatrian erikoisalan kirjauksia ja 971 terveyssosiaalityön kirjauksia. Aineisto analysoitiin yhdistämällä aineistolähtöistä kategoria-analyysiä ja logistista regressioanalyysiä.

Tutkimuksen tulosten mukaan psykiatriset potilaat kohtasivat laajasti sosiaalisia riskejä. Sosiaaliset riskit jaoteltiin yhdeksään eri kategoriaan: työkykyyn, sosiaalisiin suhteisiin, riippuvuuksiin, talouteen, väkivaltaan ja rikoksiin, arjen toimintakykyyn, ylisukupolvisuuteen, asumiseen sekä omaisen kuolemaan ja luopumiseen.

Tutkimustulosten pohjalta vaikuttaa siltä, että sosiaalisten riskien tunnistaminen ei ollut systemaattista psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa. Tutkimusaineistossa oli paikannettavissa myös tilanteita, joissa sosiaalisiin riskeihin hallinta näyttäytyi riittämättömänä. Esimerkiksi terveydenhuollossa toimiva terveyssosiaalityö näyttäytyi aineiston mukaan jäsentymättömänä toimijana, jonka reagoiminen sosiaalisiin riskeihin vaihteli suuresti yksiköstä toiseen.

Tutkimus toteutettiin esikokeellisena vaikuttavuustutkimusasetelmana, sillä tutkimuksen perusteella kerätään tietoa väitöskirjassa tehtävää vaikuttavuustutkimusta varten. Esityksessä kuvattavissa tutkimustuloksista saadaan tarvittavaa esikokeellista tietoa terveyssosiaalityön roolista psykiatristen potilaiden sosiaalisten riskien kohtaamisesta. Aiempien tutkimustulosten pohjalta tiedetään, että arjessa esiintyvät sosiaaliset riskit lisäävät huono-osaisuutta. Mitä paremmin sosiaalisia riskejä tunnistetaan ja niihin reagoidaan, sitä paremmin voidaan edistää psykiatristen potilaiden kuntoutumista ja elämänhallintaa. Tutkimustulosten pohjalta muodostetaan alustava hypoteesi, jonka mukaan terveyssosiaalityö voi tuottaa vaikuttavuutta psykiatristen potilaiden hyvinvoinnissa reagoimalla heidän arjessansa esiintyviin sosiaalisiin riskeihin.

5.6 Vakavaan mielenterveyden häiriöön sairastuneiden IPS Sijoita ja valmenna työhönvalmennus – Mikä muuttui asiakkaiden elämässä?

Noora Sipilä, Kaija Appelqvist-Schmidlechner

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)

IPS Sijoita ja valmenna työhönvalmennus (Individual Placement and Support) on kehitetty edistämään vaikeita mielenterveyden häiriöitä sairastavien henkilöiden työllistymistä avoimille työmarkkinoille. IPS-työhönvalmennus integroidaan osaksi psykiatrista hoitoa ja se tarjoaa mielenterveyden häiriöön sairastuneille yksilöllisesti räätälöityä, rinnalla kulkevaa ja kestoltaan rajaamatonta tukea työllistymiseen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen IPS-arviointitutkimuksen tarkoituksena oli arvioida toimintamallin käyttöönottoa Suomessa sekä toimintamallin soveltuvuutta ja tuloksellisuutta.

IPS-työhönvalmennukseen kutsuttiin mukaan vakavaan mielenterveyden häiriöön sairastuneita 18–64 -vuotiaita henkilöitä, joilla oli halu työllistyä. Tutkimukseen kutsuttiin mukaan kaikki IPS-työhönvalmennuksen aloittaneet (N=455). Työhönvalmennettavista 310 suostui mukaan vähintään yhteen tutkimuksen aineistonkeruuseen (68%), yhteensä 299 (66%) asiakkaille suunnattuun kyselytutkimukseen. Tutkimusaineistoa kerättiin kolmena eri ajankohtana: työhönvalmennuksen käynnistyessä sekä 6 ja 12 kuukauden seurannassa. Kyselylomakkeella kartoitettiin työhönvalmennettavien työtilannetta sekä psykososiaalista hyvinvointia. Mittareina käytettiin muun muassa osallisuusindikaattoria, 3x10D elämäntilannemittaria, Rosenbergin itsetuntomittaria (RSES), työhönpaluun pystyvyyden tunne -mittaria (RTW-SE), psyykkisen oireilun K6-mittaria, positiivisen mielenterveyden mittaria (SWEMWBS) sekä sosiaalisen tuen mittaria (Social Provision Scale).

Työhönvalmennettavista 55% kertoi olevansa joko työssä tai opiskelemassa (44% työssä) 12 kk:n seurannassa. Suurin osa (72%) ilmoitti työllistyneensä avoimille työmarkkinoille, useimmiten osa-aikaisena (66%) ja määräaikaiseen työsuhteeseen (58%). Vuoden seurannassa tutkimukseen osallistuneiden tilanne oli muuttunut positiiviseen suuntaan itsearvioidun terveyden (p<.001), itsetunnon (p=.010), osallisuuden tunteen (p=.005), sosiaalisen tuen (p=.034) sekä psyykkisen oireilun (p=.010) suhteen. Psykososiaalisen hyvinvoinnin muutokset näkyivät vahvimmin niillä, jotka olivat onnistuneet työllistymään työhönvalmennuksen aikana. Seurantamittauksissa työn tai opintojen ulkopuolella olevilla positiiviset muutokset näkyivät kuitenkin positiivisena muutoksena luotettavien ystävien määrässä (p=.024) sekä itsearvioidussa terveydessä (p=.034).

Alustavat tulokset antavat rohkaisevan kuvan IPS-työhönvalmennuksen tuloksellisuudesta sekä työllistymisen että psykososiaalisen hyvinvoinnin näkökulmasta. Psykososiaalisen hyvinvoinnin muutokset näyttävät liittyvän työllistymiseen. Positiivista muutosta oli kuitenkin havaittavissa myös niillä työhönvalmennettavilla, jotka eivät olleet mittausajankohtana työelämässä tai opinnoissa. Tutkimus tuottaa tärkeää tietoa psykiatriseen sairaanhoitoon integroidun IPS-työhönvalmennuksen käyttöönoton onnistumisesta Suomessa sekä siitä, mikä on toimintamallin potentiaali niin työllistymistavoitteissa kuin kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukemisessa.

Puheenjohtaja: Apulaisprofessori Paulus Torkki, Helsingin yliopisto

6.1 Terapiat etulinjaan -toimintamalli

Samuli Saarni

Helsingin yliopisto

Mielenterveyden häiriöt ovat nousseet länsimaissa yhdeksi keskeisistä kärsimyksen ja työkyvyttömyyden lähteeksi. Tämä on paljastanut mielenterveyspalveluista kaksi paradoksia:

1. Hoidon kysyntä ja mielenterveyden häiriöiden aiheuttamat haitat kasvavat, mutta mielenterveyden häiriöiden esiintyvyys on kasvanut palveluiden kysyntää vähemmän
2. Häiriöiden aiheuttamat haita kasvavat siitä huolimatta, että koeasetelmissa vaikuttaviksi osoitettuja lääkehoitoja ja psykoterapioita on lisätty huomattavasti

Esimerkiksi Suomessa mielenterveysperusteiset sairauspäivät ja työkyvyttömyyseläkkeet ovat ohittaneet muut syyt samaan aikaan, kun esimerkiksi Kelan kustantama kuntoutusterapia on nelinkertaistettu vuosien 2010-2022 välillä (saajina yli 60 000 henkeä, n. 2% työikäisistä). Noin 10% suomalaisista käyttää mielialalääkkeitä.

Terapiat etulinjaan – toimintamalli on kansallinen, osana sote-uudistusta kehitetty toimintamalli, joka pyrkii ratkomaan mielenterveyspalveluiden arkivaikuttavuuden puutetta erityisesti seuraavien periaatteiden pohjalta:

• psykososiaalisten hoitojen vaikuttavuus paranee, mikäli ne aloitetaan nopeasti
• hyvinkin lyhyet ja digituetut terapiat voivat olla vaikuttavia
• ihmisten ohjausta kerralla oikean tyyppiseen tai oikean pituiseen terapiaan ei nykytiedolla osata tehdä – joten tarvitaan kattava ja oikein porrastettu hoitovalikoima ja toiminnaohjausjärjestelmät
• psykososiaalisten hoitojen järjestelmän ylläpito edellyttää merkittävää osaamista, digitaalisia tukipalveluita ja kansallisen kehittämisrakenteen

Terapiat etulinjaan – toimintamallin lähtökohta on, että koko hoitoprosessi tulee korjata toimivaksi, jotta kansanterveyden tasolla näkyviä vaikuttavuustuloksia voidaan odottaa. Malliin kuuluvat keskeiset, kansallisesti tarjottavat toiminnot ovat:

• Digitaaliset omahoitopalvelut ja ammattilaisten tukipalvelut 24/7
• Massakustomoituva terapiakoulutusjärjestelmä kattaen laajan valikoiman terapiamuotoja.
• Digitaalinen hoidon tarpeen arviointi- ja hoitoonohjausjärjestelmä
• Alueittain räätälöitävä porrastettu hoitomalli ja implementaatioprosessi digituettujen hoitojen käyttöönotoksi
• Kansallinen ja YTA-tasoiset osaamiskeskukset sekä hyvinvointialuetasoiset terapiakoordinaattorit

Esityksessä käydään läpi Terapiat etulinjaan – toimintamalli, sen suunnitteluperiaatteet ja empiirinen data eri palveluiden vaikuttavuudesta.

6.2 Psykoosien hoidon kansallinen laaturekisteri

Jaana Suvisaari

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Laaturekisterit ovat potilaiden saamista hoidoista ja saavutetuista hoitotuloksista muodostettuja tietokokoelmia. Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella 801/2022 on säädetty Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen rekisterinpidollisella vastuulla olevat potilasryhmäkohtaiset, sairautta ja sairauden hoitoa koskevat terveydenhuollon laaturekisterit. Yksi näistä yhdeksästä rekisteristä on psykoosien hoidon laaturekisteri.

Psykoosien hoidon kansallisen laaturekisterin valmistelu käynnistyi vuonna 2019. Rekisteri hyödyntää yksinomaan kansallisia terveydenhuollon ja muita rekisteritietoja, ja tavoitteena on kehittää palvelujärjestelmää hyödyttävä, alueellisesti vertailukelpoista tietoa tuottava ja psykoosien hoidon laadun kehittämistä edistävä laaturekisteri.

Psykoosien hoidon laaturekisteriin on kerätty tietoa koko Manner-Suomesta terveydenhuollon Hoitoilmoitusrekisteristä (Hilmo), Kelan rekistereistä, Tilastokeskukselta ja Eläketurvakeskukselta vuosilta 1995–2022. Rekisterin tiedot päivitetään kerran vuodessa.

Psykoosien hoidon laaturekisteriin sisällytetään kaikki henkilöt, joilla on esiintynyt 1.1.2010 alkaen ainakin kerran sosiaali- ja terveydenhuollon hoitoilmoitusjärjestelmän (Hilmo) terveydenhuollon hoitoilmoituksessa joko ICD-10 diagnoosiluokituksen pääryhmän ”F20-F29 – Skitsofrenia, skitsotyyppinen häiriö ja harhaluuloisuushäiriöt” diagnoosi tai ICPC-2 perusterveydenhuollon kansainvälisen luokituksen diagnoosi ”P72 – Skitsofrenia” tai ”P98 – Psykoosi, määrittämätön/muu”. Tarkemman tarkastelun perusteella tätä sisäänottokriteeriä tarkennettiin joillain poissulkukriteereillä. Alle 7-vuotiaille annettuja psykoosidiagnooseja ei ole sisällytetty rekisteriin. Lisäksi henkilöä ei ole sisällytetty rekisteriin, jos hän on psykoosidiagnoosia edeltävästi saanut dementiadiagnoosin. Sairaalahoidosta huomioidaan vain diagnoosit sairaalahoidon päättyessä; tulovaiheessa tai sairaalahoidon aikana rekisteriin ilmoitetut ns. työdiagnoosit on jätetty pois tarkastelusta. Näiden poissulkujen jälkeen rekisteriin kuului 31.12.2021 98 792 henkilöä, ja määrä kasvaa vuosittain.

Esityksessä esitellään psykoosien hoidon laaturekisterin perustuloksia, joita ovat muun muassa psykoosien esiintyvyyttä ja diagnoosien jakaumia koskevat tulokset, sairaalahoidon jälkeisen hoidon laatuindikaattorit ja lääkehoitoa ja työssä käyntiä koskevat tulokset. Näitä esitellään koko rekisteripopulaatiossa ja erikseen ensi kertaa sairastuneiden joukossa. Lisäksi esityksessä kuvataan rekisterin sisällöllisen kehittämisen suunnitelmaa ja pohditaan myös tiedon laatuun liittyviä kysymyksiä.

Kansallisen laaturekisterin indikaattoritulokset osoittavat, että psykoosien hoidon toteutumisessa on Suomessa merkittäviä alueellisia eroja.

6.3 Avoimen dialogin hoitomalli

Tomi Bergström

Jyväskylän yliopisto

Avoimen dialogin hoitomallilla tarkoitetaan Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä 1980- ja 1990-luvuilla kehitettyä perhe- ja verkostokeskeistä tapaa uudelleenorganisoida mielenterveyspalvelut. Avoimen dialogin hoitojärjestelmässä psykiatria fasilitoi ongelmasta riippumatta alueellista mielenterveyshoitoprosessia siten, että psykoterapeuttinen hoito saadaan välittömästi alkamaan, perhe- ja verkosto kutsutaan aina hoitoprosessin osapuoleksi ja sama työryhmä vastaa ammattitaustasta riippumatta hoitoprosessin jatkuvuudesta. Tavoitteena on optimoida mielenterveyshoidon yhteiset vaikuttavat tekijät korostamalla dialogista vuorovaikutusta, jossa rakennetaan jaettua ymmärrystä potilaan ja tämän läheisten yksilöllisestä elämäntilanteesta. Varsinainen hoitoprosessi ja siihen liittyvät tarkkarajaisemmat hoito- ja tukimenetelmät sovitetaan tämän ymmärryksen mukaisesti.

Avoimen dialogin hoitomalli on yksi hoitomalleista, joita Maailman terveysjärjestö WHO ja Euroopan neuvosto suosittavat maailmanlaajuisesti kriisiytyneen mielenterveyshoitojärjestelmän kehittämiseksi. Useassa maassa on aloitettu laaja-alaisia implementaatio- ja tutkimushankkeita.

Esityksessä käydään läpi avoimen dialogin hoitomallin historiaa ja sen suhdetta länsimaisen psykiatrian kehitykseen. Lisäksi esitellään hoitomallin keskeisimpiä tutkimustuloksia meiltä ja maailmalta sekä pohditaan, miksi hoitomallia ei ole Suomessa enää 1990-jälkeen systemaattisesti tutkittu, kehitetty tai ylläpidetty.

Puheenjohtaja: Professori Tomi Mäki-Opas, UEF & Pohjois-Savon hyvinvointialue

7.1 Digitaaliset sovellukset mielenterveyden edistämisen vaikuttavuuden parantamiseksi

Hanna Rekola 1, Kati Kinnunen 2, Tomi Mäki-Opas 1,2

1 Itä-Suomen yliopisto
2 Pohjois-Savon hyvinvointialue

Tausta ja tavoitteet: Digitaaliset sovellukset ovat tulevaisuudessa yhä enemmän osa perustason sosiaali- ja terveyspalveluita, kuten myös terveyden sekä hyvinvoinnin edistäminen. Digitaaliset sovellukset edistävät mielenterveyttä ja hyvinvointia, mutta samat ratkaisut eivät toimi kaikille. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella: a) voidaanko digitaalisilla sovelluksilla saada aikaan myönteisiä vaikutuksia mielen hyvinvoinnissa lisäämällä tätä tukevia arjen tottumuksia ja b) millaiset kohderyhmät käyttävät sovellusta ja millä tavoin.

Aineisto ja menetelmät: Tutkimuksen aineisto kerättiin osana Mieliteko -ohjelmaa, jossa digitaalinen sovellus (BitHabit) tarjottiin avoimesti kaikille pohjoissavolaisilla käyttöön maaliskuun 2023 ajaksi. Tutkimukseen osallistuneet täyttivät hyvinvointia (fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen) ja elintapoja (liikunta, ravitsemus, päihteet, uni) kartoittavan seula-kyselyn (MySeula) ennen sovelluksen käyttöön ottamista ja kokeilun päättymisen jälkeen. Seula-kysely piti sisällään aikaisemmin tutkimuksissa (StopDia, Finger, PROMEQ) hyväksi havaittuja kysymyksiä ja osioita aikaisemmista validoituista mittareista (SWEMWBS, Capabilities). Seula-kyselyyn vastasi lähtötilanteessa 1647 henkilöä ja näistä 52 % kirjautui Pienet teot -sovelluksen käyttäjäksi. Kokeilun jälkeen 165 henkilöä vastata seulaan uudestaan. Tutkimuksen aineistoa on alkuvaiheessa analysoitu kuvailevilla tilastollisilla menetelmillä.

Tulokset: Osallistuneista 76,8 % oli naisia ja osallistuneiden keski-ikä oli 46,6 vuotta. Kolmannes sovelluksen käyttöön ottaneista kirjasi sovellukseen pieniä tekoja, mutta heistä vain puolet useammin kuin yhtenä päivänä. Osallistuneet tekivät kokeilun aikana keskimäärin 10 pientä tekoa. Eniten tehtiin mielen hyvinvointia lisääviä tekoja, seuraavaksi kuntoliikuntaa ja arjen hallintaa lisääviä tekoja. Alustavien tilastollisten analyysien mukaan miehet ottivat naisia harvemmin sovelluksen käyttöönsä ja käyttivät naisia harvemmin sovellusta aktiivisesti. Työttömät ja opiskelijat ottivat työssäkäyviä harvemmin sovelluksen aktiiviseen käyttöön.

Johtopäätökset: Digitaalisilla sovelluksilla voi vaikuttavasti ja kokonaisvaltaisesti edistää hyvinvointia sekä tukea joustavaa tiedonkeruuta ja riskiryhmien tunnistamista. Naiset ja työssäkäyvät ovat valmiimpia ottamaan digitaaliset sovellukset omaan käyttöönsä hyvinvoinnin ja terveellisten arjen tottumusten edistämiseksi. Tarvitsemme vielä jatkokehittämistä ja -tutkimusta, jotta sovellus saadaan houkuttelemaan ja motivoimaan myös miehiä ja työelämän ulkopuolella olevia omaksumaan hyvinvointia lisääviä arjen tottumuksia.

Keskeiset lähteet:
Young CL et al. Efficacy of online lifestyle interventions targeting lifestyle behaviour change in depressed populations: a systematic review. Aust N Z J Psychiatry. (2018) 52:834–46. doi: 10.1177/0004867418788659
Dale, H., Brassington, L., and King, K. (2014). The impact of healthy lifestyle interventions on mental health and wellbeing: a systematic review. Mental Health Rev. J. 19, 1–26. doi: 10.1108/MHRJ-05-2013-0016
Lavikainen P et al.. Digitally Supported Lifestyle Intervention to Prevent Type 2 Diabetes Through Healthy Habits: Secondary Analysis of Long-Term User Engagement Trajectories in a Randomized Controlled Trial. J Med Internet Res. 2022 Feb 24;24(2):e31530. doi: 10.2196/31530. PMID: 35200147; PMCID: PMC8914749.

7.2 Luokitteluun perustuva alaselkäkipupotilaan hoito perusterveydenhuollossa – vertaiskontrolloitu tutkimus

Anna-Sofia Simula 1, Antti Malmivaara 2, Neill Booth 3, Jaro Karppinen 4,5,

1 ELOISA
2 THL
3 Tampereen yliopisto
4 Oulun yliopisto
5 EKSOTE

Tausta: Alaselkäkivun hoito ei ole tällä hetkellä suositusten mukaista terveydenhuollossa (1, 2, 3). Luokitteluun perustuvalla hoidolla on onnistuttu kohdentamaan terveydenhuollon resursseja eniten niitä tarvitseville potilaille (4). Tämän tutkimuksen tavoitteena on arvioida luokitteluun perustuvan hoidon ja perusterveydenhuollon ammattilaisten koulutuksen vaikutusta alaselkäkipupotilaiden toimintakykyyn, elämänlaatuun, työkykyyn ja terveyspalveluiden käyttöön (5).

Menetelmät: Tutkimus toteutettiin vertaiskontrolloituna tutkimuksena (6). Kaikki kolme valittua terveydenhuollon aluetta toimivat ensin kontrolliryhmänä ja luokitteluun perustuvan hoidon implementoimisen jälkeen interventioryhmänä. Interventiossa alaselkäkipupotilaat saivat potilasoppaan ja STarT selkäkyselyn mukaan yksilölliseen riskiluokitukseen perustuvan, biopsykososiaaliset tekijät huomioivan hoidon (5, 7).

Päävastemuuttuja oli Patient-Reported Outcomes Measurement Information System® (PROMIS) PF-20:n) muutos 12 kk seurannassa. Sekundaarisia muuttujia olivat kivun voimakkuus, elämänlaatu, alaselkäkipuun liittyvä terveyspalveluiden käyttö ja sairauspoissaolot. Interventio- ja kontrolliryhmän eroa tutkittiin käyttäen lineaarista, binaarilogistista, ordinaalilogistista ja Poissonin regressioanalyysiä. Kaikissa regressioanalyyseissä datan klusteroituneisuus eri alueille huomioitiin käyttämällä yleistettyä estimaattiyhtälöä.

Tulokset: Ryhmien välillä ei todettu eroa PROMIS PF-20 muutoksessa 12 kk seurannassa (p=0,473). Alaselkäkivun ja jalkakivun lievittyminen oli kuitenkin interventioryhmässä saavutettu kolmen kuukauden seurannassa, kun taas kontrolliryhmässä vastaava kivun lievittyminen tapahtui vasta 12 kk seurannassa (p=0,003 ja 0,004). Alaselkäkipuun liittyvien lääkärin vastaanottokäyntien keskiarvo, sairauspoissaolopäivien määrä ja alaselän kuvantamistutkimuksissa käyneiden osuus olivat kaikki merkitsevästi pienempiä interventioryhmässä kontrolliryhmään verrattuna 3 kk ja 12 kk seurannassa.

Yhteenveto: Luokitteluun perustuva alaselkäkipupotilaan hoito perusterveydenhuollossa ei vaikuttanut potilaiden toimintakykyyn 12 kk seurannassa, mutta potilaiden toipuminen oli merkitsevästi nopeampaa ja alaselkäkipuun liittyvä terveyspalveluiden käyttö ja sairauspoissaolot olivat pienempiä interventioryhmässä.

1 Williams CM, Maher CG, Hancock MJ, McAuley JH, McLachlan AJ, Britt H, Fahridin S, Harrison C, Latimer J. Low back pain and best practice care: A survey of general practice physicians. Arch Intern Med. 2010; 8;170(3):271-7. doi: 10.1001/archinternmed.2009.507.
2 Fullen BM, Maher T, Bury G, Tynan A, Daly LE, Hurley DA. Adherence of Irish general practitioners to European guidelines for acute low back pain: a prospective pilot study. Eur J Pain. 2007; 11(6):614-23. doi: 10.1016/j.ejpain.2006.09.007.
3 Williams CM, Maher CG, Hancock MJ, McAuley JH, McLachlan AJ, Britt H, Fahridin S, Harrison C, Latimer J. Low back pain and best practice care: A survey of general practice physicians. Arch Intern Med. 2010; 8;170(3):271-7. doi: 10.1001/archinternmed.2009.507.
4 Hill JC, Dunn KM, Lewis M, Mullis R, Main CJ, Foster NE, et al. A primary care back pain screening tool: identifying patient subgroups for initial treatment. Arthritis Rheum. 2008;59:632–641. doi: 10.1002/art.23563.
5 Simula AS, Malmivaara A, Booth N, Karppinen J. A classification-based approach to low back pain in primary care – protocol for a benchmarking controlled trial. BMC Fam Pract. 2020;6;21(1):61. doi: 10.1186/s12875-020-01135-8.
6 Malmivaara A. Benchmarking Controlled Trial–a novel concept covering all observational effectiveness studies. Ann Med. 2015;47(4):332-40. doi: 10.3109/07853890.2015.1027255
7 Simula AS, Jenkins HJ, Hancock MJ, Malmivaara A, Booth N, Karppinen J. Patient education booklet to support evidence-based low back pain care in primary care – a cluster randomized controlled trial. BMC Fam Pract. 2021; 7;22(1):178. doi: 10.1186/s12875-021-01529-2..

7.3 Fysioterapeutin suoravastaanotto tukemassa hoidon saatavuutta

Lotta-Sofia Kosonen

Etelä-Savon hyvinvointialue

Tausta: Tuki- ja liikuntaelinvaivat ovat yksi tavallisimmista syistä hakeutua yleislääkärin vastaanotolle. Monet alaselkäkipuisista potilaista eivät tarvitse reseptilääkkeitä, tutkimuksia tai edes sairaslomaa, vaan asianmukaista ohjausta (1,2,3). Fysioterapeutin suoravastaanotto mahdollistaa ensisijaisen hoidon toteutumisen viiveettä. Fysioterapeutit on koulutettu (30op) tähän tehtävään erikseen. He pystyvät erottamaan vakavat tilat (red flags) sekä psykofyysiset erityistukea tarvitsevat (yellow flags) potilaat ja ohjaamaan heidät oikeaan paikkaan. Sairasloma oikeutta heillä on 1-5pv. Kehittämishankkeessa tavoitteena on varmistaa potilaiden hoitoon pääsy oikealle ammattilaiselle hoitotakuun puitteissa tuki ja liikuntaelinvaivoissa sekä samalla vapauttaa yleislääkärin resurssia sitä tarvitseville potilaille.

Menetelmät: Potilastietojärjestelmän tuottamasta raportointityökalusta selvitämme lääkärin käyntimäärät TULE diagnoosikoodeilla (M00-M99) sekä suoravastaanottofysioterapeutin käyntimäärät kuukausittain. Fysioterapeutin suoravastaanottoaikojen määriä nostettiin merkittävästi. Poissulkukriteeriksi fysioterapeutin suoravastaanotolla määriteltiin kuume ja trauma. Fysioterapeutille mahdollistetaan välitön lääkärikonsultaatio. Lääkärin konsultaation tarvetta seurataan tilastoinneista kuukausittain, jotta voimme arvioida kustannuksia ja lääkäriresurssin tarvetta. Lisäksi mittaamme toimintakyvyn muutosta PTA-mittarilla sekä asiakastyytyväisyyttä Happy or not -laitteella.

Tulokset: Alustavissa tuloksissa 1.7.2022 – 31.11.2022 oli nähtävissä jo noin 20% lasku lääkärivastaanotoille (M00-M99) sekä vastaava käyntimäärän lisääntyminen fysioterapeutin suoravastaanotolle. Asiakastyytyväisyys on ollut hyvää (88-97% erittäin tyytyväisiä). Hoitoon pääsy fysioterapeutin suoravastaanotolle on vaihdellut 1-15 pv tasolla. PTA mittarin tuloksissa on positiivisia muutoksia etenkin ylä- ja alaraajavaivoissa, selkävaivoissa ei näyttäisi olevan suurta muutosta.

Pohdinta: Fysioterapeutin suoravastaanoton määrän lisääminen vaikuttaisi kehityshankkeen alustavien tulosten perusteella vähentävän samasta syystä johtuvien lääkärikäyntien määrää. Lääkäriresurssien ollessa heikkoa ja hoitotakuiden kiristyessä Suomessa tarvitsemme vaihtoehtoja potilaiden varhaisen hoitoon pääsyn toteuttamiseksi. Fysioterapeutin suoravastaanottotoiminta mahdollistaa suositusten mukaisen hoidon aloituksen tuki ja liikuntaelinvaivoissa ilman viivettä.

Viitteet

1 Martijn W Heymans, Maurits W van Tulder, Rosmin Esmail, Claire Bombardier, Back schools for non‐specific low‐back pain Cochrane published: 18 October 2004
2 Jill Hayden, Maurits W van Tulder, Antti Malmivaara, Bart W Koes. Exercise therapy for treatment of non‐specific low back pain: Cochrane published: 20 July 2005
3 Simula AS, Jenkins HJ, Hancock MJ, Malmivaara A, Booth N, Karppinen J. Patient education booklet to support evidence-based low back pain care in primary care – a cluster randomized controlled trial. BMC Fam Pract. 2021; 7;22(1):178. doi: 10.1186/s12875- 021-01529-2.

7.4 Potilaan pärjäämisen tunne (PEI) -mittarin käyttö potilaspalautteena terveyskeskuslääkärin vastaanotolla ja palautereflektion yhteys potilaan pärjäämisen

Ida Tiihonen

Keski-Suomen hyvinvointialue

THL:n raportissa ”kansalliset laaturekisterit sosiaali- ja terveydenhuollossa” kuvataan suunnitelma luoda kansallisia laatumittareita mittaamaan niin potilaan elämänlaadun parantumista hoidon myötä kuin tapahtuneen hoidon laatua.[1] Yksi vaihtoehto kansalliseksi perusterveydenhuollon laatumittariksi on potilaan pärjäämisen tunne (Patient enablement instrument; PEI) – mittari, joka on validoitu myös suomalaisessa perusterveydenhuollossa [2] Aiemmissa tutkimuksissa on kuitenkin nähty, että systemaattisestikin kerätyllä tiedolla on taipumus jäädä selittämään terveydenhuollon laatua kansallisten trendien tasolla ilman vaikutusta yksittäisten terveydenhuollon ammattilaisten toimintaan. [3] Tämän tutkimuksen avulla selvitetään PEI-mittarin käyttömahdollisuuksia palautteenannon välineenä, palautteen saamisen vaikutusta potilaiden pärjäämisen tunteeseen sekä käyttökelpoisuutta perusterveydenhuollon laadun mittarina.

Tutkimukseen osallistuneiden lääkäreiden potilailta kerättiin yhden kysymyksen PEI-mittarin avulla palautetta kiireettömän potilasvastaanoton jälkeen. Aineisto kerättiin 20 eri työkokemuksen omaavan terveyskeskuslääkärin vastaanotoilta Keski-Suomessa kahtena eri keräysjaksonakeväällä 2023. Interventioryhmän lääkärit saivat kahden keräysjakson välillä palautteen omista tuloksistaan interventiokoulutuksessa, jossa he saivat myös taustatietoa potilaan pärjäämisen tunteesta ja siihen vaikuttavista tekijöistä sekä PEI-mittarista. Tutkimuksen päätteeksi järjestettiin fokusryhmähaastattelut, joissa lääkäreiltä kerättiin laadullista tietoa palautteen saamisen kokemuksista.

Alustavia tuloksia: Interventiossa kerätyn palautteen perusteella osallistuneet lääkärit olivat tyytyväisiä saadessaan työstään palautetta. He kiinnostuivat potilaiden pärjäämisestä myös muunlaisten kuin kiireettömien vastaanottojen jälkeen. Lääkärit kokivat PEI-palautteen käytännönläheiseksi ja löysivät itselleen jatkokehityskohteita vastaanotoilleen.

Tutkimuksen avulla saadaan tietoa PEI-mittarin käytettävyydestä terveyskeskusvastaanottojen laatumittarina sekä sen käyttömahdollisuuksista saada terveyskeskuslääkärille palautetta työstä ja potilaiden pärjäämisestä. Palautteen ja koulutuksen avulla voidaan todennäköisesti lisätä tietoisuutta siitä, miten lääkäri voi tukea potilaan pärjäämistä sekä motivoida jatkokouluttautumaan aiheen parissa. Tutkimus selvittää jatkossa, saadaanko näin kohennettua terveyskeskuksissa asioivien potilaiden pärjäämistä sairautensa kanssa, mikä tutkitusti liittyy myös parempiin hoitotuloksiin. [4]

[1] Pia Maria Jonsson, Sirkku Pikkujämsä ja Pia-Liisa Heiliö (toim.), Kansalliset laaturekisterit sosiaali- ja terveydenhuollossa, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/138834/URN_ISBN_978-952-343-420-2.pdf?sequence=1&isAllowed=y
[2] Elina Tolvanen, Patient Enablement After a Single GP Consultation in Primary Health Care, https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/123328/978-952-03-1705-8.pdf?sequence=2&isAllowed=y
[3] Burt J, Campbell J, Abel G, Aboulghate A, Ahmed F, Asprey A, Barry H, Beckwith J, Benson J, Boiko O, Bower P, Calitri R, Carter M, Davey A, Elliott MN, Elmore N, Farrington C, Haque HW, Henley W, Lattimer V, Llanwarne N, Lloyd C, Lyratzopoulos G, Maramba I, Mounce L, Newbould J, Paddison C, Parker R, Richards S, Roberts M, Setodji C, Silverman J, Warren F, Wilson E, Wright C, Roland M. Improving patient experience in primary care: a multimethod programme of research on the measurement and improvement of patient experience. Southampton (UK): NIHR Journals Library; 2017 Apr. PMID: 28654227.
[4] Lee A, Siu CF, Leung KT, Lau LC, Chan CC, Wong KK. General practice and social service partnership for better clinical outcomes, patient self efficacy and lifestyle behaviours of diabetic care: randomised control trial of a chronic care model. Postgrad Med J. 2011;87:688-693.

7.5 Systemaattinen vertaiskehittäminen ja vaikuttavuuden parantaminen avoterveydenhuollossa: Esimerkkeinä diabetes ja kohonnut verenpaine

Aapo Tahkola

Keski-Suomen hyvinvointialue ja THL

Tausta ja tavoitteet: Terveydenhuollolle asetetut odotukset ylittävät vuosi vuodelta enemmän niiden toteuttamiseen käytössä olevat resurssit (1,2). Osa suositetuista ja suunnitelluista toimista jää siis jatkuvasti tekemättä. Valikoituminen toteutuneiden ja toteutumatta jääneiden tai vajavaisesti toteutuneiden toimien välillä ei ole systemaattista ja rationaalista. Esimerkiksi kohonneen verenpaineen nykyistä parempi hoito on arvioitu yhdeksi kaikkein kustannusvaikuttavimmista terveydenhuollon toimista, mutta siitä huolimatta suomalaista verenpainepotilaista suurin osa ei ole hyvässä hoitotasapainossa ja Suomi pärjää heikosti länsimaiden välisessä vertailussa (3,4). Samoin tyypin 2 diabeteksen hoidossa fokus näyttää olevan vahvasti hyvässä verensokerin hoidossa samaan aikaan, kun potilaiden ennusteeseen jopa vahvemmin sidoksissa olevan huonon LDL (low density lipoprotein) -kolesterolin hoitotasapaino on yleisesti heikompi (5).

Aineisto ja menetelmät: Keski-Suomen laatuverkosto on systemaattista vertaiskehittämistä ja vaikuttavuuden parantamista avosairaanhoidossa toteuttava lääkäreiden ja hoitajien verkosto, joka toimii hyvinvointialueen johdon vahvalla tuella ja hyvinvointialueen vaikuttavuuden parantamiseen liittyviä strategisia tavoitteita tukien. Toimintamalli perustuu Jyväskylän alueella vuodesta 2016 saakka toteutetun systemaattisen laatutyön periaatteille. Toimintaa koordinoi Vaikuttavuuden ja vertaiskehittämisen tiimi hyvinvointialueen tietojohtamisen palveluissa. Tulosten seuranta tapahtuu paikallisten ja kansallisten laaturekisterien avulla.

Tulokset: Toimintamallin avulla on toteutettu useita arkivaikuttavuuden parantamishankkeita. Puheenvuorossa esitellään kohonneen verenpaineen hoitotasapainon sekä tyypin 2 diabeetikoiden LDL-kolesterolin hoitotasapainon parantamiseen liittyvien laatuinterventioiden tuloksia.

Johtopäätökset: Systemaattisen vertaiskehittämisen ja vaikuttavuuden parantamisen toimintamalleilla voidaan parantaa terveydenhuollon arkivaikuttavuutta. Taustalta voidaan erottaa muutosvoimaisen vertaiskehittämisen keskeiset onnistumisen edellytykset, jotka myös esitellään puheenvuorossa.

Kirjallisuutta
1. Torkki P, Patja K, Ignatius E ym. Terveydenhuollon palveluvalikoiman priorisointi. Valtioneuvoston kanslia 24.8.2022.
2. Privett N, Guerrier S. Estimation of the Time Needed to Deliver the 2020 USPSTF Preventive Care Recommendations in Primary Care. Am J Public Health. 2021 111(1):145-149.
3. NCD Risk Factor Collaboration (NCD-RisC). Long-term and recent trends in hypertension awareness, treatment, and control in 12 high-income countries: an analysis of 123 nationally representative surveys. Lancet. 2019 Aug 24;394(10199):639-651. doi: 10.1016/S0140-6736(19)31145-6. Epub 2019 Jul 18. PMID: 31327564; PMCID: PMC6717084.
4. Kohonnut verenpaine, Käypä hoito suositus 2020
5. Kansallinen diabetesrekisteri THL, 9.5.2022, https://repo.thl.fi/sites/laaturekisterit/diabetesrekisteri/ (sivustolla vierailtu 30.5.2023)

 

Ravitsemusterapian vaikuttavuus – ammattilaisen näkökulma

Soili Alanne, johtava ravitsemusterapeutti, FT
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue

Tutkimuksen tarkoitus: Ravitsemusterapeuttien työkenttä on laaja hyvinvointialueiden sosiaali- ja terveydenhuollossa¹ ja sisältää ravitsemusohjausta, sosiaali- ja terveydenhuoltohenkilöstön ravitsemusosaamisen vahvistamista, ravitsemushoitokäytänteiden kehittämistä yhteistyössä ammattilaisten kanssa ja ravitsemusterveyden edistämistä. Suomessa resurssit ovat alimitoitetut suhteessa siihen, miten asiantuntijuutta voidaan hyödyntää ja tarve jää tunnistamatta. Ravitsemusterapia tukee asiakkaan edellytyksiä huolehtia itsestään ja on terveyttä edistävää toimintaa. Kansainvälisten tutkimusten tuottama tieto ravitsemusterapeutin työn vaikuttavuudesta on sirpaleista ja se on tuotettu erilaisissa terveyspalvelujärjestelmissä. Hollantilaisten selvitysten mukaan yksi ravitsemusterapiaan investoitu euro tuottaa 14–63 euron nettohyödyn². Samansuuntaisia lukuja on saatu myös muualta³. Tämän työn vaikuttavuuden mittaaminen on haasteellista, koska se linkittyy muihin elintapatekijöihin ja itsenäisen vaikutuksen osoittaminen on haasteellista. Vaikuttavuuden käsitettä voidaan lähestyä eri näkökulmista, jolloin se saa erilaisen määrittelyn. Vaikuttavuutta voidaan mitata asiakasnäkökulmasta kyselemällä asiakkailta, jolloin mitataan sitä, mikä on asiakkaan kokema hyöty. Lisäksi koettu hyöty ei ole välttämättä sama eri sairausryhmissä. Kun tunnistamme sekä asiakkaan että ammattilaisen näkökulman, on mahdollista tuottaa vaikuttavia asiakaslähtöisiä palveluja.

Tavoitteet: Tämän osatutkimuksen tavoitteena on avata ja määritellä vaikuttavuuden käsitettä ravitsemuksen ammattilaisen näkökulmasta keskiössä ravitsemusterapian välillinen ja välitön potilastyö.

Aineisto ja menetelmät: Tutkimus toteutetaan haastattelemalla terveydenhuollon ammattilaisia (lääkäri, terveydenhoitaja, ravitsemusterapeutti). Haastattelujen perusteella luodaan kysely, joka lähetetään Webropol -linkkinä johtavien ja vastaavien ravitsemusterapeuttien jaoston kautta jakoon. Tavoite on saada 30–60 vastaajan otos. Kysely suunnataan aikuisia (ikä yli 18–vuotta) hoitaville ammattilaisille. Ammattilaisen päätös vastata kyselyyn on suostumus tutkimukseen. Tulokset analysoidaan sekä sisällönanalyysillä että laskemalla frekvenssejä. Tiedonkeruu ajoittuu alkusyksyyn 2023.

Tulosten hyödyntäminen ja jatkotutkimus: Tunnistetaan ammattilaisen käsitys oman työn vaikuttavuudesta ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Tämä toimii pohjana jatkotutkimukselle, jossa on tarkoitus liittää tähän asiakkaan ja terveyspalvelujen tuottajan näkökulma, jotka ovat itsenäisiä osatutkimuksia. Kokonaisuus vaatii kaikkien näkökulmien tarkastelua. Tulokset ovat hyödynnettävissä työn kehittämiseen ja vaikuttavuuden mittaamiseen.

Lähteet:
¹Ravitsemusterapeuttien yhdistys ry. Hyvät ravitsemuskäytännöt – Ravitsemusterapeutit ja ravitsemusasiantuntijat osana terveyden edistämistä ja ravitsemushoitoa. 2020. Saatavilla: https://rty.fi/wp-content/uploads/2020/10/versio-2-lokakuu-hyvAt-ravitsemuskAytAnnOt-rty-2020.pdf
²Lammers M, Kok L. Cost-benefit analysis of dietary treatment 2012. Saatavilla: https://www.efad.org/wp-content/uploads/2021/10/cost-benefit-analysis-of-dietary-treatment.pdf
³Howatson A, Wall CR, Turner-Benny P. The contribution of dietitians to the primary health care workforce. J Prim Health Care 2015, 7, 324–332.

PORI75 -terveystarkastusten vaikuttavuus terveydenhuollossa

Jonna-Carita Kanninen, Anu Holm
Satakunnan ammattikorkeakoulu

Tutkimuksen tarkoitus: Suomessa vuonna 2030 vähintään joka neljäs asukas on yli 75-vuotias, mikä korostaa kansallisen ikääntymispolitiikan pyrkimystä tukea ikäihmisten asumista omassa kodissaan mahdollisimman pitkään. Tätä varten tarvitaan uusia vaikuttavia, yhdenvertaisia ja ennaltaehkäiseviä toimia. Vuonna 2019 Porin perusturvassa (nykyinen Satakunnan hyvinvointialue) kehitettiin 75-vuotiaille kotona-asuville laaja terveystarkastusmalli, jonka tavoitteena on ollut tunnistaa terveydellisiä riskitekijöitä sekä vähentää ennakoimatonta terveyspalveluiden käyttöä. Tämän vertaiskontrolloidun tutkimuksen tavoitteena on tutkia 75-vuotiaille iäkkäille kehitetyn ennaltaehkäisevän terveystarkastusmallin (PORI75) vaikuttavuutta terveydenhuollossa.

Aineisto ja menetelmä: Terveystarkastukseen kutsuttiin vuosina 2020–2021 kaikki kotona-asuvat 75-vuotiaat (n=2647) entisen Porin perusturvan ja sen yhteistoiminta-alueilta. Terveystarkastukseen osallistui 1094 asukasta ja suostumuksen kliinisten tietojen käyttämiseen rekisteritutkimuksessa antoi 1024. Terveystarkastus sisälsi yhteensä 30 validoitua terveysmittaria, jotka oli jaettu kolmeen osa-alueeseen: 1) asukkaan kotonaan täytettävät (9 mittaria), 2) terveydenhoitajan tekemät mittaukset (14 mittaria) ja 3) laboratoriokokeet (7 mittaria). Terveydenhoitajat koulutettiin terveysmittauksien tekemiseen mahdollisimman tasalaatuisten ja laadukkaiden mittausten saamiseksi. Asiakkaan antamalla suostumuksella Aurian tietoaltaasta poimittiin kaikki terveystarkastukseen osallistuneiden asukkaiden päivystyskäynnit Satasairaalassa. Päivystyskäyntejä seurattiin 11 kuukaudesta kahteen vuoteen terveystarkastuksen osallistumispäivämäärästä lähtien. Terveystarkastukseen osallistuneiden päivystyskäyntien määrää verrataan kontrolliryhmän eli tarkastukseen osallistumattomien käyntien määrään sekä päivystyskäyntien määrään ennen terveystarkastusta.

Tulokset: Terveystarkastuksen osallistumisprosentti oli 41 % (n=1094) ja suostumuksen tutkimukseen antoi 94 % (n=1024) kutsutuista. Tutkimukseen osallistuneista noin puolet ohjautui terveydenhuollon ammattilaisille jatkotutkimuksiin. Tarkemmat tiedot päivystyskäynneistä saadaan syksyllä 2023.

Johtopäätökset: Kotona-asuvilta 75-vuotiailta tunnistettiin paljon terveydellisiä riskitekijöitä, joita pyritään vähentämään terveydenhuollon ammattilaisten jatkotukimuksilla sekä vähentämään ennakoimattomien päivystyskäyntien määrää. Terveysmittareista kertyvä tieto tulee kirjata potilastietojärjestelmään laadukkaasti, jotta tietojen kerääminen olisi hyödynnettävissä ja automatisoitavissa tulevaisuudessa.

Avainsanat: Vaikuttavuus, Terveystarkastus, Iäkkäät, Tiedon toisiokäyttö, Perusterveydenhuolto

Tietojärjestelmien tuki hoidon ja palveluiden vaatimien resurssien tehokkaaseen käyttöön – johtotehtävissä toimivien sairaanhoitajien kokemuksia

Tuulikki Vehko, Maiju Kyytsönen, Anu-Maria Kaihlanen, Kaija Saranto, Ulla-Mari Kinnunen
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)

Tutkimuksen tarkoitus: Tietojärjestelmiä ja niihin kerättyä dataa on pidetty tärkeänä tiedolla johtamisessa palvelujen laadun ja tuottavuuden lisäämiseksi. Sairaanhoitajien, lääkärien ja sosiaalialan korkeakoulutettujen käyttäjäkokemuksia tietojärjestelmistä johtamisen tukena on selvitetty aika ajoin. Tässä poikkileikkaustutkimuksessa arvioidaan sairaanhoitaja taustaisten johtajien kokemuksia tietojärjestelmien käytöstä johtamisen välineenä hyvinvointialueiden aloitettua toimintansa.

Aineisto ja menetelmät: Tietojärjestelmäkysely sairaanhoitajille toteutettiin sähköisenä kyselynä huhtikuussa 2023, yhteistyössä Tehyn ja Suomen sairaanhoitajat ry:n kanssa. Kyselyssä vastaajille esitettiin väittämiä siitä, miten tietojärjestelmät toimivat kokonaisuutena johtamisen välineenä. Vastaamisessa käytettiin 5-portaista asteikkoa (täysin samaa mieltä – täysin eri mieltä). Vastauksista raportoidaan täysin tai jokseenkin samaa mieltä olevien osuus käyttäen suoria jakaumia ja ristiintaulukointeja (erojen testaus Pearsonin chi2).

Tulokset: Kyselyyn vastasi 2970 sairaanhoitajaa, terveydenhoitajaa ja kätilöä, jotka käyttivät sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmiä joko asiakastyössä tai hallinnollisessa työssä. Johtamista koskevat väittämät esitettiin vain lähi-, keskijohdossa tai ylimmässä johdossa toimiville. Johtajista (n=307) työskenteli julkisessa sairaalassa 32 %, julkisessa terveyskeskuksessa 26 %, yksityissektorilla 21 %, sosiaalihuollossa 12 % ja muissa työympäristöissä 9 %.

Puolet (52 %) johtajista arvioi, että tietojärjestelmät mahdollistavat toiminnan laadun mittaamisen ja seurannan. Alle puolet (46 %) johtajista käytti toiminnan seurannan mahdollistavia järjestelmiä päivittäin. Tietojärjestelmistä henkilöstöresurssien käyttöä saattoi seurata alle puolet johtajista (45 %), tavallisinta se oli sosiaalihuollossa (53 %). Laiteresurssien käyttöä pystyi seuraamaan 12 % johtajista, muita useimmin julkisessa sairaalassa (18 %). Huoneresurssien käyttöä pystyi seuraamaan 34 % johtajista, yleisimmin julkisessa sairaalassa (45 %) ja harvemmin sosiaalihuollossa (22 %). Prosenttiosuuksien erot eri työskentely-ympäristöjen välillä eivät olleet tilastollisesti merkitseviä lukuun ottamatta huoneresurssia koskevaa väittämää (p=0,03).

Johtopäätökset: Johtajista vain joka toinen arvioi tietojärjestelmän mahdollistavan toiminnan laadun seuraamisen ja alle puolet käytti johtamisen tietojärjestelmiä päivittäin. Resurssiseuranta oli yleisimmin mahdollista henkilöstön kohdalla, seuraavaksi huoneiden ja viimeisenä laitteiden. Huoneresurssien käytön seuranta oli yleisintä sairaaloissa, missä on monia toimenpiteisiin, tarkkailuun tai eristykseen suunniteltuja tilaratkaisuja. Tietojärjestelmien kokonaisuutta arvioitaessa hyvät edellytykset tiedolla johtamisessa olisi tarpeen pitää mukana uusien tietojärjestelmien kilpailutuksessa hyvinvointialueilla.

Erikoisosaamista jalkauttamalla kustannusvaikuttavuutta?

Maria Lovén
Helsingin yliopisto & Mehiläinen Länsi-Pohja

Erikoistuminen terveydenhuollossa on johtanut terveyspalvelujen pirstaloitumiseen. Hoidon jatkuvuus häiriintyy usein potilaan siirtyessä perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välillä. Potilaille tehdään toistuvasti päällekkäisiä tutkimuksia. Odotus voi viivästää diagnoosia ja hoidon aloitusta vaikuttaen sekä hoidon lopputulokseen ja kustannuksiin, että potilaan ja ammattilaisten tyytyväisyyteen. Hoidon integroinnin hyödyistä on näyttöä mm. potilaan kokeman hoidon laadun, potilastyytyväisyyden ja hoitoon pääsyn näkökulmasta. Julkaisut tutkimuksista, joissa olisi mitattu edellisten lisäksi kliinistä vaikuttavuutta ja kustannuksia kokonaisen hoitoketjun yli, ovat kuitenkin rajallisia ja ristiriitaisia.

Tutkimuksen tavoitteet: Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, voidaanko erikoisosaamista tuoda perustasolle kustannusvaikuttavasti. Päätemuuttujia tarkastellaan Quadruple Aim -viitekehyksessä. Tutkimus pyrkii vastaamaan seuraaviin kysymyksiin:

• Muuttuuko potilaiden kokema hoidon vaikuttavuus, kun erityisosaamista tuodaan perustasolle?
• Muuttuuko kliininen vaikuttavuus?
• Miten potilasepisodin viiveet ja kustannukset muuttuvat?
• Muuttuuko ammattilaistyytyväisyys?

Aineisto ja suorituspaikka: Tutkimuspopulaatio (n=350) koostuu terveyskeskusten ihomuutospotilaista. Tornion ja Keminmaan terveyskeskusten potilaat kuuluvat interventioryhmään (integroidut hoitopolut, joissa potilas tapaa erikoislääkärin jo terveyskeskuksessa) ja Kemin terveyskeskuksen potilaat kontrolliryhmään (potilaat kulkevat tavanomaista hoitopolkua). Aineisto on kerätty 2021-22.

Menetelmät: Kyseessä on interventiotutkimus, jossa tutkimusasetelma on puolikokeellinen. Hoidon vaikuttavuutta mitataan perinteisissä ja integroiduissa perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon rajapinnan ylittävissä hoitoketjuissa. Lineaarista regressiota käyttäen selvitetään, onko päätemuuttujissa tilastollisesti merkittävää eroa potilasryhmien välillä. Tietojen vertailukelpoisuuden parantamiseksi aineistolle suoritetaan case-mix kontrollointi, vakioitavina tekijöinä ikä, sukupuoli ja liitännäissairaudet. Tilastollinen käsittely tehdään R-ohjelmistolla.

Tutkimusparametreina ovat muun muassa diagnoosiviive, viive hoidon aloitukseen, malignit löydökset/käynnit, maligniteetit/otetut patologiset näytteet, potilaan hoidosta kokema hyöty (Promis10 ja Promis 4a, Patient enablement instrument question 2) ja tyytyväisyys (NPS), ammattilaisten tyytyväisyys ja kustannukset yli hoitoketjun.

Hoitoketjujen, viiveiden ja käytettyjen resurssien arviointi toteutetaan potilasasiakirjamerkintöjen, ja tehtyjen tutkimusten perusteella. Kustannusvaikuttavuutta arvioidaan per (pre-)maligniteetti käytettyjen resurssien ja benignien sairauksien hoitoon käytettyjen resurssien suhteella. Ammattilaisten tyytyväisyyttä hoitoketjuihin on selvitetty puolistrukturoidulla kyselyllä.

Toteuttamissuunnitelma: Tilastolliset analyysit toteutetaan ja tieteellinen julkaisu tuloksista kirjoitetaan syksyn 2023 aikana.

Kelan neuropsykiatrisen Oma väylä -kuntoutuksen ydinelementit asiakkaiden ja ammattilaisten kuvaamina

Hennariikka Heinijoki 1, 2,  Maarit Karhula 1, 2, Riitta Seppänen-Järvelä 1, Ismo Ukkola 1
1 Kela
2 Xamk

Johdanto: Neuropsykiatriset oireet yhdistettynä siirtymävaiheeseen nuoruudesta aikuisuuteen aiheuttavat usein haasteita arjessa, opiskelussa, työelämässä ja sosiaalisissa suhteissa. Tällöin tarvitaan laaja-alaista arjen taitojen ja sosiaalisten taitojen kuntoutusta. Tutkimustietoa tällaisista kuntoutusinterventioista ja niiden ydinelementeistä on kuitenkin niukasti. Kelan Oma Väylä -kuntoutus on tarkoitettu 16-29-vuotiaille nuorille henkilöille, joilla on diagnoosina jompikumpi tai molemmat seuraavista: Autismikirjon häiriö ilman kognitiivisen kehityksen häiriötä ja/tai ADHD. Vuoden aikana toteutettava moniammatillinen kuntoutus sisältää yksilö- ja ryhmätapaamisia sekä verkostojen kanssa työskentelyä. Tässä esityksessä tarkastellaan loppuvaiheessa olevan implementaatiotutkimuksen tuloksia siitä, mitkä tekijät asiakkaat ja kuntoutusta toteuttavat ammattilaiset mieltävät Oma väylä -kuntoutuksen ydinelementeiksi. Ydinelementeillä tarkoitetaan intervention olennaisia tekijöitä, joiden kautta halutut vaikutukset mahdollistuvat ja jotka johtavat ennalta odotettuihin tuloksiin.

Menetelmät: Tutkimus on monimenetelmällinen ja moninäkökulmainen. Aineistot muodostuvat kuntoutuksen asiakkaille suunnatusta kyselystä (n=425) ja yksilöhaastatteluista (n=19) sekä kuntoutuksen toteuttajille suunnatusta kyselystä (n=73) ja ryhmähaastatteluista (n=5), joihin osallistui 26 ammattilaista. Kyselyaineistot analysoitiin kuvailevin tilastollisin menetelmin SPSS-tilasto-ohjelmalla ja haastatteluaineistot laadullisella sisällönanalyysilla Atlas.ti -ohjelmalla. Tämän jälkeen eri aineistojen tulokset integroitiin monimenetelmällisen asetelman mukaisesti. Lisäksi toteutetaan systemaattinen monimenetelmällinen kirjallisuuskatsaus kohderyhmälle suunnatusta siirtymävaiheen kuntoutuksesta.

Tulokset: Ammattilaisten ja asiakkaiden näkemysten mukaan kuntoutuksen tulisi voida kohdentua itsetuntemuksen vahvistamiseen, yksilöllisten keinojen löytämiseen sekä omannäköisen arjen sekä työ- ja opiskelupolun tunnistamiseen ja sitä kohti etenemiseen. Näihin päästään reflektoivalla keskustelulla ja ratkaisukeskeisellä yksilöllisten keinojen tunnistamisella, joka tapahtuu ensisijaisesti luottamuksellisessa suhteessa omaohjaajaan. Myös vertaistuki ryhmässä ja verkostojen kanssa työskentely nähtiin tärkeänä. Ydinelementtien lisäksi ammattilaiset kuvasivat kuntoutuksen edellytyksiä eli tekijöitä, jotka ennakoivat oikea-aikaista ohjautumista kuntoutukseen.

Johtopäätökset: Tutkimus nostaa esille Kelan Oma väylä -kuntoutuksen ydinelementit, joiden mukaan kuntoutusta tulee suunnitella ja toteuttaa. Ydinelementtien tunnistamisen avulla kuntoutusta voidaan räätälöidä niin että asiakas saa siitä parhaan mahdollisen hyödyn ja että asiakkaat ohjautuvat kuntoutukseen oikea-aikaisesti. Jatkossa näitä tuloksia peilataan toteutettavan systemaattisen kirjallisuuskatsauksen avulla saatavaan saatavaan tietoon interventioiden vaikuttavuudesta. Tutkimuksen tuloksilla osaltaan edistetään näyttöön perustuvan kuntoutuksen toteuttamista ja palveluiden kehittämistä.

Omakuntoutus Kelan järjestämissä kuntoutuspalveluissa

Anna-Marie Paavonen, Maarit Karhula
Kelan tutkimus, Kansaneläkelaitos

Omakuntoutuksella tarkoitetaan kuntoutukseen osallistuvan henkilön itsensä toteuttamaa, mutta sosiaali- ja/tai terveydenhuollon ammattihenkilön kanssa yhdessä suunnittelemaa kuntoutumistarpeeseen sopivaa näyttöön perustuvaa kuntoutusta. Kelan järjestämiin kuntoutuspalveluihin sisältyy useita toimintatapoja, jotka voidaan nähdä kuntoutukseen osallistuvan henkilön aktiivisuutta ja osallistumista edistävänä omakuntoutuksena. Esimerkiksi kaikissa kuntoutuspalveluissa lähtökohta on asiakkaan omat tavoitteet. Kurssimuotoisissa palveluissa jaksojen välillä asiakasta ohjataan tekemään välitehtäviä. Omakuntoutus voi edistää kuntoutuksen hyötyjen siirtymistä arkeen ja kuntoutuksen yhdenvertaista saatavuutta. Omakuntoutus on uusi tapa hahmottaa asiakkaan aktiivisuutta ja osallistumista edistävä toiminta kuntoutuksessa.

Omakuntoutus Kelan järjestämissä kuntoutuspalveluissa -tutkimuksen tarkoituksena on tuottaa tietoa omakuntoutuksen vaikutuksista sekä sen toimivuuden ja toimeenpanon eli implementaation edellytyksistä. Tutkimus on osa Kelan Muutos III -hankkeen tutkimuskokonaisuutta ja se toteutetaan vuosina 2023‒2024. Tutkimuksessa vastataan seuraaviin kysymyksiin: 1) millaisia vaikutuksia omakuntoutusinterventioilla on havaittu, millaisia elementtejä vaikuttaviin omakuntoutusinterventioihin sisältyy sekä millaisia taitoja ja osaamista omakuntoutuksen toteuttaminen vaatii asiakkailta ja ammattilaisilta, 2) mitä omakuntoutuksella tarkoitetaan Kelan järjestämissä kuntoutuspalveluissa ja 3) miten omakuntoutuksen toimeenpanoa eli implementaatiota voidaan edistää Kelan kuntoutuspalveluissa (esim. mikä on ammattilaisten rooli omakuntoutuksen toteuttamisessa ja miten omakuntoutusta voidaan ohjata ja tukea Kelan kuntoutuksen palvelukuvauksilla).

Tutkimuksessa toteutetaan systemaattinen kirjallisuuskatsaus omakuntoutuksen vaikutuksista sekä asiantuntijahaastatteluja omakuntoutuksen toteutumisesta ja implementaation edellytyksistä. Systemaattinen kirjallisuuskatsaus ja asiantuntijahaastattelut (n = 6–10 ryhmää) toteutetaan rinnakkain ja vuorovaikutteisessa suhteessa toisiinsa. Kirjallisuuskatsauksessa tunnistettujen interventioiden analyysissä hyödynnetään asiantuntijahaastattelujen tuottamaa tietoa ja asiantuntijahaastattelujen toteutuksessa hyödynnetään tietoa kirjallisuuskatsauksella tunnistetuista interventioista. Kirjallisuuskatsauksen ja asiantuntijahaastattelujen perusteella tehdyistä havainnoista ja niiden merkityksestä keskustellaan asiantuntijaraatityöskentelynä. Tutkimuksen toteuttamisessa huomioidaan omakuntoutuksen mahdolliset erityispiirteet erilaisilla asiakasryhmillä (esim. lapset ja perheet, maahanmuuttaneet henkilöt). Tutkimuksen toteuttamisessa ja sen tulosten raportoinnissa hyödynnetään implementaatiotutkimuksen viitekehystä.

Tutkimuksen tulosten perusteella laaditaan malli omakuntoutuksen mahdollisista piirteistä ja toteutustavoista Kelan järjestämissä kuntoutuspalveluissa. Lisäksi mallissa kuvataan omakuntoutuksen käyttöönottoon eli implementointiin vaikuttavia tekijöitä ja sen mahdollistavia toimenpiteitä.

Esityksessä kuvaamme tutkimuksen aineistot ja menetelmät sekä systemaattisen kirjallisuuskatsauksen alustavia tuloksia. Lisäksi kuvaamme tutkimuksessa hyödynnettävän implementaatiotutkimuksen viitekehyksen, jossa yhdistyy Consolidated Framework for Implementation Research ja RE-AIM -mallit.

Vuorovaikutusohjannan (IPC-N) implementointi yhteistyöalueiden yliopistollisissa sairaaloissa

Sara Tani
Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö

Tutkimuksen tarkoituksena on tutkia vuorovaikutusohjannan (IPC-N) implementointia yhteistyöalueiden yliopistollisissa sairaaloissa implementoinnin ammattilaisten näkökulmasta. IPC-N on perustason kuuden käynnin strukturoitu menetelmä nuorten masennukseen. Sitä implementoidaan osana kansallista mielenterveysstrategiaa vuosille 2020–2030 sekä Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelmaa. Tutkimuksen tavoitteena onkin lisätä ymmärrystä, miten sote-uudistuksen alkumetreillä implementoidaan näyttöön perustuvaa psykososiaalista menetelmää. Tutkimus on toteutettu maisterintutkielmana Helsingin yliopiston sosiaali- ja terveystutkimuksen ja johtamisen maisteriohjelmassa.

Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu implementointitutkimuksen teorioille. Tutkimuksessa hyödynnetään EPIS-viitekehystä, josta johdetaan implementoinnin vaiheet, joita ovat kartoitus-, valmistelu-, implementointi- ja ylläpitovaihe. EPIS-viitekehys auttaa ymmärtämään implementointiprosessin eri vaiheiden lisäksi sote-uudistuksen luomaa palvelujärjestelmän kontekstia, jossa toimijat soveltavat implementointistrategioita. Teoreettista viitekehystä täydentää implementoinnin edistäjät ja heidän tekemänsä implementointityö, jota tarkastellaan implementointistrategioiden valossa. Tutkimus vastaa tutkimuskysymyksiin: ”Miten yhteistyöalueiden yliopistollisten sairaaloiden ammattilaiset ovat järjestäneet vuorovaikutusohjannan (IPC-N) implementoinnin hyvinvointialueille implementointiprosessin eri vaiheissa?” ja ”Minkälaista yhteistyötä yhteistyöalueiden yliopistollisissa sairaaloissa tehdään eri toimijoiden kanssa?”

Tutkimus on laadullinen. Tutkimuksen aineistona on kuusi teemahaastattelua. Aineisto on kerätty kolmesta yliopistollisesta sairaalasta projektityöntekijöiltä, jotka ovat tehneet työssään vuorovaikutusohjannan implementointia. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä.

Tulokset osoittavat, että ammattilaiset hyödynsivät eniten arvioivia ja iteratiivisia, sidosryhmien välisten suhteiden kehittämisen sekä sidosryhmien kouluttamisen strategioita osana implementointiprosessia. Vähemmän hyödynnettiin kuluttajien osallistamisen, rahoituksen ja infrastruktuurin muuttamisen strategioita. Implementointistrategioita hyödynnettiin erityisesti implementointi- ja ylläpitovaiheissa. Kartoitusvaiheessa yhteistyötä tehtiin yliopistollisten sairaaloiden tasolla nuorisopsykiatrian ylilääkäreiden työryhmässä, kun tarve menetelmälle nuorten masennuksen hoitoon tunnistettiin. Valmisteluvaiheessa yhteistyötä tehtiin aluksi kansallisesti, mutta yhteistyö myöhemmin hiipui. Yhteistyötä tehtiin hyvinvointialueiden kanssa, mutta aikaresurssit koettiin valmisteluvaiheessa puutteellisiksi. Implementointivaiheessa yhteistyö muihin yliopistollisiin sairaaloihin riippui yksilöiden omista verkostoista. Hyvinvointialueiden kanssa yhteistyötä jatkettiin. Ylläpitovaiheessa yhteistyö keskittyi hyvinvointialueiden ja esihenkilöiden kanssa yhteyden pitämiseen, jotta menetelmä jäisi hyvinvointialueiden palveluvalikoimaan ja sille saataisiin jatkoresurssi.

Yhteenvetona voidaan todeta, että jatkossa menetelmiä käyttöönottaessa kansallisesti, tulisi niiden implementoinnin valmistelulle varata riittävä resurssi sekä yhteistyörakenteet. Niiden seurantajärjestelmää tulisi suunnitella etukäteen. Osana implementointia tulisi olla vahva, kansallinen yhteistyö ja menetelmällä kotipesäorganisaatio, joka suunnittelee menetelmäkoulutuksen ja tiivistää olemassa olevaa tietoa.

What was the intervention? – Psychiatric and occupational health care professionals’ perceptions about the boundaries of the new referral model and its implementation

Mikko Henriksson 1, Pirjo Juvonen-Posti 1, Christina Tikka 2, Tuula Oksanen 2,
1 Työterveyslaitos
2 Itä-Suomen yliopisto

Background: A new cooperation between psychiatric and occupational health care (OHS) professionals was initiated to enable a timely return to work from sickness absence due to mental health problems. It included a new referral model where psychiatrists could refer their patients for work ability assessment and return to work planning to occupational health care. As the number of referrals by psychiatrists to the OHS has remained smaller than expected, the Finnish Institute of Occupational Health (FIOH) and the University of Eastern Finland started a project to identify barriers and facilitators of the implementation of the new model.

Methods: The Consolidated Framework for Implementation Research (CFIR) and Quality Implementation Framework were used for the development of interview guidelines and data analysis. Online group interviews were conducted jointly by two researchers. The developers of the model, psychiatrists, and occupational health care physicians were interviewed using semi-structured interview guidelines and grounded theory method. Researchers’ written notes and the audio transcript were analyzed to identify implementation barriers and facilitators in accordance with CFIR main domains.

Results: Nine interviews were conducted with 17 of 40 invited study participants from three wellbeing service counties. All results of the interviews on the barriers and facilitators to implementation will be presented in October. According to first impressions, not everyone a had clear understanding which out of the many collaborative ways between health care professionals in different organizations was the focus of the new model.

Conclusions: The main focus of this presentation is to elaborate how interviewees understood what was the intervention and what were its boundaries. This theme emerged when the interviews were conducted using the grounded theory method. Interviewed professionals’ perceptions of the intervention and its boundaries varied, which enacted as a barrier to the implementation of the new model.

 

Kehitysvammaisten lasten osallistumista edistävän yhteistoiminnan elementit varhaiskasvatuksen ja opetuksen toimintaympäristöissä

Anu Kinnunen,
Lapin ammattikorkeakoulu

Tausta ja tarkoitus: Aikuisten välinen yhteistoiminta on välttämätöntä kehitysvammaisen lapsen osallisuuden edistämiseksi. Kehitysvammaisen lapsen osallisuus rakentuu päivittäisessä toiminnassa lapselle merkityksellisissä kehitysympäristöissä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvata vanhempien ja ammattilaisten yhteistoimintaa rakentavia tekijöitä varhaiskasvatuksen ja opetuksen toimintaympäristöissä.

Aineisto ja menetelmät: Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena haastattelujen ja sekä kyselylomakkeen avulla. Aineisto kerättiin vuosien 2021-2022 aikana vanhempien yksilöhaastatteluilla (n=16), varhaiskasvatuksen ja opetuksen ammattilaisten fokusryhmähaastatteluilla (n=17) sekä terapeuteille suunnatulla webpropol –kyselyn avokysymyksillä (n=309). Aineisto analysoitiin temaattisella analyysilla.

Tulokset: Tutkimuksessa tunnistettiin kaksi pääteemaa: yhteistoiminnan edellytykset sekä lapsen arjen osallistumista tukevan asiantuntijuuden jakaminen. Yhteistoiminnan edellytykset liittyvät ilmapiiriin ja asenteisiin, sitoutumiseen ja vuorovaikutussuhteisiin sekä käytännön järjestelyihin ja puitteisiin. Yhteistoiminnan edellytykset mahdollistavat lapsen arjen osallistumista tukevan asiantuntijuuden jakamisen. Asiantuntijuuden jakamiseen sisältyy eri toimijoiden asiantuntemuksen tunnistaminen ja tunnustaminen, säännöllinen yhteistyö sekä yhteisten tavoitteiden ja toimintasuunnitelmien laatiminen.

Johtopäätökset: Tunnistettujen yhteistoiminnan edellytysten aktiivinen rakentaminen ja niiden puitteissa asiantuntijuuden jakaminen lisää kehitysvammaisen lapsen toimintaa ja osallistumista arjen toimintaympäristöissä. Näin voidaan varmistaa vaikuttavien kuntoutuskäytäntöjen toteuttaminen päiväkoti- ja kouluympäristöissä.

Association between BMI trajectories and health outcomes in Finnish type 2 diabetes patients

Zhiting Wang, Piia Lavikainen, Katja Wikström, Tiina Laatikainen
Itä-Suomen yliopisto

Objective: We assessed how longitudinal body mass index (BMI) trajectories are associated with diabetes complications and all-cause mortality in Finnish type 2 diabetes (T2D) patients.

Study design and Setting: In this cohort study, we used the electronic health records from public primary and specialized healthcare servers in all 13 municipalities of North Karelia, Finland. A total of 889 adults newly diagnosed T2D patients in 2011–2012 were included. Individual BMI trajectories from the T2D diagnosis until 2014 were estimated and grouped by growth mixture modeling (GMM) and latent class growth analysis. Hazard ratios (HRs) with 95% confidence intervals (CIs) for microvascular complications, macrovascular complications, any diabetes complications, and all-cause mortality risk in 2015–2022 across BMI trajectory groups were calculated with Cox regression models.

Results: Three distinct BMI trajectory groups were identified from GMM and named as follows: “stable” (n = 774, 87.1%), “decreasing” (n = 87, 9.8%), and “increasing” (n = 28, 3.1%). During the follow-up, there were 119 patients with microvascular complications, 187 with macrovascular complications, 258 with any diabetes complications, and 180 all-cause deaths. Compared with the “stable” BMI, the “increasing” BMI was associated with an increased risk of microvascular complications (HR = 2.88, 95% CI: 1.32 to 6.28), of macrovascular complications (HR = 2.52, 95% CI: 1.27 to 5.43), of any diabetes complications (HR = 2.21, 95% CI: 1.16 to 4.20). The “decreasing” BMI was associated with an increased risk of all-cause mortality (HR = 1.90, 95% CI: 1.14 to 3.15), compared with the “stable” BMI.

Conclusion: Our findings emphasize the importance of continuous BMI monitoring in diabetes care and adequate treatment of at-risk BMI trajectory groups. We suggest further studies to clarify causal associations between BMI trajectories, diabetes complications, and all-cause mortality in patients with T2D.

Sosiaali- ja terveydenhuollon integraatio ja terveyspalvelujen käyttö potilailla, joilla on alkoholiongelma

Tiina Laatikainen, Marja-Leena Lamidi, Katja Wikström
Kansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteen yksikkö, Itä-Suomen yliopisto

Tausta: Pohjois-Karjalassa toteutettiin sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatio vuonna 2017. Yksi integraation tavoitteista on tehostaa palvelutuotantoa ja sen myötä parantaa hoidon jatkuvuutta ja saada aikaan säästöjä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella mitä vaikutuksia integraatiolla on ollut terveyspalvelujen käyttöön potilailla, joilla on alkoholiongelma.

Menetelmät: Alkoholiongelmaisten potilaiden (n=4344) tiedot sekä erikoissairaanhoidosta että perusterveydenhuollosta vuosille 2016-2020 saatiin Siun soten alueen potilastietojärjestelmästä. Potilaat, joilla oli alkoholiongelma, tunnistettiin pysyväisdiagnoosien ja kontakteille kirjattujen diagnoosien perusteella. Potilaiden kontakteista määriteltiin vastaanottokäynnit ja etäkontaktit, kontaktien syyt kirjattujen diagnoosien mukaan sekä palvelun toteuttanut terveydenhuollon ammattilainen. Tutkimuksessa tarkasteltiin vuosittain sekä potilaiden kaikkia terveydenhuollon kontakteja että alkoholisyistä ja muiden päihteiden käytöstä aiheutuneita kontakteja eri ammattilaisille. Vuosien välisiä eroja kontaktimäärissä testattiin yleistetyllä sekamallilla. Analyysit tehtiin käyttäen sekä koko alkoholiongelmaisiksi kunakin vuonna tunnistettua potilasjoukkoa että seuraten vuonna 2016 tunnistettua kohorttia.

Tulokset: Potilaista 90 prosentilla oli vuosittain jokin kontakti terveydenhuoltoon eikä tämä osuus muuttunut integraation jälkeen. Niiden osuus, joilla oli alkoholinkäyttöön tai alkoholisairauksiin liittyviä kontakteja, väheni tarkasteltaessa koko potilasjoukkoa kunakin vuonna (kontakteja 36 %:lla vuonna 2016 ja 26 %:lla vuonna 2020), mutta ei muuttunut potilailla, joilla oli alkoholiongelmaan liittyvä diagnoosi jo vuonna 2016 ja jotka olivat elossa vielä 2020 (kontakteja 34 %:lla sekä vuonna 2016 että 2020). Kaiken kaikkiaan vastaanottokäyntien määrä väheni, mutta etäkontaktien määrä kasvoi tarkasteluajankohtana, mutta tämä ei ollut selkeästi yhteydessä sosiaali- ja terveydenhuollon integraatioon. Erityisesti avoterveydenhuollon etäkontaktit sairaan- ja terveydenhoitajiin lisääntyivät viimeisinä tutkimusvuosina 2019 ja 2020.

Päätelmät: Sosiaali- ja terveydenhuollon integraatiolla näytti olevan varsin vähän vaikutusta terveyspalvelujen käyttöön potilailla, joilla oli alkoholiongelmia. Yleisesti etäkontaktien määrän kasvu ja vastaanottokäyntien väheneminen näyttää selittävän palvelunkäytössä tapahtuneet muutokset. Vuosittainen niiden potilaiden osuuden väheneminen, joilla oli alkoholinkäyttöön tai alkoholisairauksiin liittyviä kontakteja terveydenhuoltoon, voi osittain selittyä myös alkoholiehtoisten diagnoosien kirjaamisen parantumisella. Potilasjoukkoon on kirjaamisen parantumisen myötä todennäköisesti tullut lisää potilaita, joilla alkoholiongelma on uusi tai vähemmän vakava, ja siten aiheuttanut vähemmän terveydenhuollon kontakteja.

Henkilökohtainen apu ja sen vaikutukset vammaisten lasten ja nuorten elämässä

Johanna Korkeamäki, Niina Gråsten, Kirsi Pollari, Merja Tarvainen, Eeva Nykänen
Hyvinvointioikeuden keskus, Itä-Suomen yliopisto

Itä-Suomen yliopiston hyvinvointioikeuden keskuksen Vammaisuus ja ihmisarvo- hanke on Suomen Akatemian rahoittama tutkimushanke, joka toteutetaan vuosina 2021–2024 (päätösnumero: 304602). Hankkeessa tutkitaan, miten vammaisten ihmisten ihmisarvosta säädetään Suomen lainsäädännössä ja miten tämä heijastuu heidän elämäänsä. Vammaisuutta ja ihmisarvoa lähestytään monitieteisesti oikeustieteen, filosofian ja sosiaalitieteiden näkökulmasta eri elämänvaiheissa.

Hankkeen teoreettisessa osassa ihmisarvon käsite kytketään autonomian käsitteeseen siten, että vammaisuus sisältyy näihin määritelmiin. Empiirisessä osassa vammaisuuden ja ihmisarvon suhdetta lähestytään elämänkulun teorian näkökulmasta siten, että tarkempaan analyysiin otetaan eri elämänvaiheissa keskeisiä oikeudellisia instrumentteja. Hankkeessa vammaiset ihmiset nähdään intersektionaalisesti yksilöinä, joiden identiteettiin kuuluu muitakin piirteitä kuin vammaisuus. Tutkimuksessa vammaisuutta lähestytään ihmisoikeuksien ja yhteiskunnallisten tekijöiden näkökulmasta.

Hanke koostuu viidestä tutkimuspaketista. Tässä vaikuttavuuden tutkimuksen päivien esityksessä tarkastellaan hankkeen kolmatta tutkimuspakettia, jossa analysoidaan vammaisten lasten ja nuorten oikeutta henkilökohtaiseen apuun ja lainsäädännön vaikutuksia heidän elämäänsä. Tutkimuksessa tarkastellaan, miten oikeudet toteutuvat vammaisten lasten, nuorten ja perheiden arjessa. Oikeuksien toteutumista arjessa tarkastellaan tutkimalla lasten, nuorten ja heidän vanhempiensa kokemuksia henkilökohtaisen avun saamisesta ja sen vaikutuksista toimintavalmiuksiin tehdä itselle tärkeitä asioita. Tutkimuksen tehtävänä on selvittää, vastaako henkilökohtaista apua koskevan sääntelyn tavoitteet palvelua saavien lasten ja nuorten näkemyksiä ihmisarvosta, itsemääräämisoikeudesta ja mahdollisuuksista toimijuuteen sekä ikätasoiseen, tavanomaiseen elämään.

Tutkimustehtävään vastataan sekä yhteiskuntatieteellisen vammaistutkimuksen että oikeustieteen tutkimusmenetelmiä käyttäen. Oikeudellinen analyysi selvittää, mitä voimassa olevassa lainsäädännössä säädetään ‘lapsuudesta’, ‘vammaisuudesta’, ‘itsemääräämisoikeudesta’ ja ‘ihmisarvosta’. Empiirinen osa selvittää oikeuksien toteutumisesta, vammaisuutta ja ihmisarvoa vammaisten lasten ja nuorten ja heidän vanhempiensa kertomana, kokemana ja käsittämänä. Aineisto koostuu yksilö-, pari- ja fokusryhmähaastatteluista.

Tutkimusten tulokset avaavat ja syventävät vammaisuutta ja ihmisarvoa teoreettisina ja arjen käytännöissä muotoutuvina käsitteinä sekä tuovat uutta tietoa oikeuksien toteutumisesta vammaisten lasten ja heidän perheidensä arjessa. Tutkimus tuottaa tietoa henkilökohtaisen avun merkityksestä lainsäädännön vaikuttavuudesta lasten ja nuorten ihmisoikeuksien toteutumista turvaavana palveluna. Esityksessä esitetään alustavia tuloksia jo kerätyn aineiston pohjalta.

 

Potilaiden osallistumisen tarkastuslista tutkijalle

Mirjami Tran Minh 1, Kirsi Kvarnström 2, Kari Linden 3, Tarja Pajunen 4, Agnese Rönngård-Jalkanen 5, Anne-Marie Vartti 6, Riikka-Leena Manninen 6, Aimo Strömberg 6, Outi Saramäki 6, Emma Aarnio 5, Katri Hämeen-Anttila 5

1 SOSTE
2 HUS Apteekki
3 Yliopiston Apteekki
4 Asiakas- ja potilasturvallisuuskeskus
5 Itä-Suomen yliopisto
6 EUPATI Suomi

Potilaiden osallisuus on yhä tärkeämpi osa lääke- ja terveystieteellistä tutkimusta, ja osallisuuden edistäminen on vahvasti tunnistettu kansallisissa terveys- ja lääkepoliittisissa linjauksissa. Yhteistyö tutkijoiden ja potilaiden sekä potilasjärjestöjen välillä lisää tutkimuksen laatua, ja auttaa kehittämään tutkimuksen tavoitteita, menetelmiä ja tulosten hyödynnettävyyttä potilasnäkökulmasta.

Rationaalisen lääkehoidon tutkimusverkoston, EUPATI Suomen ja kansallisen Lääkeinformaatioverkoston yhteinen työryhmä julkaisi keväällä 2023 Potilaan osallistumisen tarkastuslistan tutkijoille. Tarkastuslista on ensimmäinen potilaiden ja potilasjärjestöjen osallistumiseen kannustava ohjeistus suomalaisille tutkijoille. Listan tarkoituksena on rohkaista tutkijoita kehittämään pitkäjänteistä ja tiivistä yhteistyötä potilaiden ja potilasjärjestöjen kanssa. Tavoitteena on vahvistaa potilaiden osallisuutta rationaalisen lääkehoidon, lääkeinformaation ja lääkitysturvallisuuden tutkimuksissa ja näin lisätä tutkimuksen vaikuttavuutta.

Tutkimuksessa huomioitavien asioiden lisäksi tarkastuslistassa ja sen liitteissä annetaan konkreettisia vinkkejä siitä, missä tutkimuksen vaiheissa potilasnäkökulma kannattaa huomioida sekä miten tutkija voi kehittää yhteistyötä potilaiden ja potilasjärjestöjen kanssa. Listan liitteisiin on koottu potilaiden osallisuuden hyötyjä tutkimukselle.

Tarkastuslista ja sen liitteet löytyvät seuraavilta verkkosivuilta:

• RATTI-verkosto
• Lääkeinformaatioverkosto
• EUPATI Suomi