Ennakkojutut plenarypuhujista 2023
Vaikuttavuuden tutkimuksen päivillä pohditaan hyvinvoinnin priorisointia, miksi sitä tulisi tutkia ja miten?
Vuoden 2023 Vaikuttavuuden tutkimuksen päivillä pääpuhujina (plenary) ovat professori Lars Sandman (Linköping University), juristi ja väitöskirjatutkija Kaisa-Maria Kimmel (Lapin yliopisto), yliopistonlehtori Petteri Niemi (Jyväskylän yliopisto) ja professori Johanna Lammintakanen (Itä-Suomen yliopisto)
HUOM! JOHANNA LAMMINTAKASEN ESITYS PERUUNTUNUT, TILALLA PAULUS TORKKI!
Vaikuttavuuden tutkimuksen päivät on monitieteinen keskustelufoorumi hyvinvointiin ja terveyteen liittyvän vaikuttavuuden tutkijoille ja asiantuntijoille sekä jokaiselle, joka kokee tarvitsevansa työssään uusinta tutkimustietoa vaikuttavuudesta.
”Prioritisation is needed since resources do not match needs and preferences within our welfare systems.”
PhD Lars Sandman, Lindköping University
From which perspective are you looking at prioritisation?
I am a philosopher and ethicist, hence I look at prioritisation from a normative /ethics perspective. At the same time I am also involved in decision making on reimbursement on pharmaceuticals within the Swedish healthcare system and therefore also, to some extent have a payer or care provider perspective. Being the director of the national centre for priorities in health in Sweden also implies I am out supporting different stakeholder when doing priority setting – so a third perspective is the more practical, or methodological perspective on priority setting – how to do it.
Why is prioritisation needed?
First, since resources do not match needs and preferences within our welfare systems. Second, since welfare systems are value based and different distributions of resources will affect these values in different ways – we need some idea about what is a just or fair distribution – that people can accept and find legitimate given these values.
How should prioritisation be done?
This is the million dollar question. The American economist Robert Sowell has said that the first rule of economics is scarcity, but the first rule of politics is to ignore the first rule of economics. That is, to make decisions about prioritisation and rationing are difficult, unpopular and risky decision and implies, in some sense, pitting different groups against each other or valuing the needs and preferences of different groups. To be able to do this with legitimacy, we need a solid value base, accepted by stakeholders. We need transparent, well-established and legitimate processes. Decision-makers need courage and the ability to hold on to decisions made and this in turn is reliant on good reasons to support their decisions.
”Priorisointia tarvitaan päätöksenteon tueksi, jotta hoitopäätöksiä voidaan tehdä yhdenvertaisin perustein ja potilaan oikeuksia kunnioittaen.”
Juristi Kaisa-Maria Kimmel, Lapin yliopisto
Mistä näkökulmasta tutkit priorisointia?
Olen juristi, ja tutkin väitöskirjassani terveydenhuollon priorisoinnin sääntelyä. Olen kiinnostunut sääntelyn ja ohjauksen erilaisista keinoista eli siitä, miten priorisointia ohjataan lainsäädännön lisäksi esimerkiksi soft law -sääntelyllä, terveydenhuollon ammattihenkilöiden itsesääntelyllä, eettisillä ohjeilla ja tietojohtamisen keinoin. Väitöskirjassani tutkin erityisesti lainsäädännön vaikuttavuutta ja sen roolia lääkärin harkinnassa ja pyrin tunnistamaan priorisointia koskevia sääntelytarpeita. Lainsäädäntö ei yksin ole riittävä eikä päätöksenteon kannalta tarkoituksenmukainen ohjauskeino, ja siksi priorisoinnin kehittämisessä on huomioitava sääntely- ja ohjauskeinojen kokonaisuus (regulation mix). Työssäni Hyvilissä tarkastelen priorisointia palvelujen järjestäjän eli hyvinvointialueiden näkökulmasta.
Miksi priorisointia tarvitaan?
Priorisointia tarvitaan käytettävissä olevien resurssien kohdentamiseksi oikeudenmukaisella tavalla. Tavoitteena voi olla esimerkiksi, että käytetyillä resursseilla saavutetaan mahdollisimman paljon terveyttä ja hyvinvointia. Oikeudenmukaisen priorisoinnin arvopohjaan kuuluu kuitenkin muitakin eettisiä näkökohtia kuin käytettyjen menetelmien kustannusvaikuttavuus. Usein esimerkiksi puutteellisen tai epävarman tutkimustiedon takia hoitomenetelmän vaikuttavuudesta ei ole varmuutta. Tällöin priorisointia tarvitaan päätöksenteon tueksi, jotta hoitopäätöksiä voidaan tehdä yhdenvertaisin perustein ja potilaan oikeuksia kunnioittaen. Oikeustieteen näkökulmasta priorisointiin liittyy myös sote-palveluja koskevien perusoikeuksien sekä julkisille palveluille lainsäädännössä asetettujen tavoitteiden yhteen sovittaminen.
Miten priorisointia tulisi tehdä?
Priorisointia tulisi tehdä sellaisilla kansallisilla kriteereillä ja periaatteilla, jotka on laadittu laajan, osallistavan ja avoimen yhteiskunnallisen keskustelun pohjalta. Yhdessä tunnistettuja periaatteita tulisi jatkokehittää käyttökelpoiseen muotoon ja jalkauttaa kaikkiin niihin terveydenhuollon arjen tilanteisiin, joissa tehdään priorisointia koskevia päätöksiä. Ihmisten luottamuksen säilyttämiseksi olisi myös tärkeää, että priorisointia koskeva päätöksenteko olisi menettelyiltään oikeudenmukaista, perusteltua ja läpinäkyvää. Priorisointia tulee myös kehittää ajan mittaa ja kansallisten periaatteiden soveltamisesta tulee käydä avointa julkista keskustelua jatkuvasti. Jos kansallisten periaatteiden kehittäminen ja julkinen keskustelu jäävät toteutumatta, terveydenhuollon arjessa välttämättä tapahtuva priorisointi jää piiloon eivätkä sote-palvelujen ammattihenkilöt saa tukea ja työkaluja työssään vastaan tuleviin haastaviin valintoihin.
”On eettisestä näkökulmasta tärkeää, että priorisointia ei tehdä ohimennen hutiloiden, vaan perusteellisesti siitä keskustellen ja tutkittuun tietoon pohjautuen aina kun se on suinkin mahdollista.”
Yliopistonlehtori Petteri Niemi, Jyväskylän yliopisto
Mistä näkökulmasta tutkit priorisointia?
Olen kiinnostunut erityisesti sosiaalihuollon priorisoinneista, koska se on hyvin vähän tutkittu aihe. Lääketieteen puolella priorisointia on tutkittu paljon pidempään ja perusteellisemmin. Osa lääketieteellisen keskustelun ehdotuksista on sovellettavissa myös sosiaalialalle, mutta ei tietenkään kaikki. Näkökulmaani vaikuttaa vahvasti myös se seikka, että taustani on filosofiassa. Haluan tarjota käytännön ammattilaisille ikään kuin sovelletun etiikan työkalupakin eli tarkempia sisältöjä tiettyihin priorisoinnin kannalta keskeisiin käsitteisiin. Esimerkiksi oikeudenmukaisuus, tasa-arvo ja itsemäärääminen ovat sellaisia käsitteitä, joista on olemassa pitkät syvälliset filosofis-tieteelliset keskustelut. Näen erittäin tärkeäksi sen, ettei tämäntyyppisistä käsitteistä puhuta musta tuntuu -pohjalta.
Miksi priorisointia tarvitaan?
Tietyssä perusmerkityksessä priorisointi on osa jokaista työtä, sillä työtähän tehdään väistämättä aloittaen aina ensin kiireellisimmäksi ja tärkeimmäksi koetusta työtehtävästä. On eettisestä näkökulmasta tärkeää, että priorisointia ei tehdä ohimennen hutiloiden, vaan perusteellisesti siitä keskustellen ja tutkittuun tietoon pohjautuen aina kun se on suinkin mahdollista. Tasa-arvonkin näkökulmasta olisi hyvä, jos julkisten palvelujen priorisointiin olisi suhteellisen yhtenäiset käytännöt eri hyvinvointialueilla. Toki myös taloudellinen näkökulma on merkittävä: kaikkiin mahdollisiin kansalaisten tarpeisiin ja vaatimuksiin pystytään tuskin koskaan vastaamaan.
Miten priorisointia tulisi tehdä?
Priorisointia tulisi tehdä tieteelliseen näyttöön perustuen, mutta kuitenkin siten, että myös ammattilaisen itsensä harkinnalle jää aina tilaa. Hyödyllistä on erityisesti palvelujen vaikuttavuudesta kertova tutkimustieto. Ammattilaisen itsensä on kuitenkin aina itse viimekädessä harkittava, sopiiko aikaisempi tutkimustieto juuri kyseiseen kontekstiin ja ajankohtaisen asiakkaan mahdollisesti hyvin yksilölliseenkin tapaukseen. Sovellan priorisointiin systemaattista eettisen harkinnan mallia, jonka ovat kehittäneet alun perin Henriikka ja Arto Mustajoki. Siinä lähtökohtana on etiikan eri perinteiden käyttäminen harkinnan tukena ja rakenteena. Ratkaisuvaihtoehtoja arvioidaan ensi keskeisten eettisten periaatteiden ja arvojen näkökulmasta, sulkien pois selkeästi niiden vastaiset vaihtoehdot. Toiseksi arvioidaan hyvinvointivaikutuksia, mielellään juuri palvelujen vaikuttavuustutkimuksen tulosten näkökulmasta. Ja kolmanneksi päättäjän tulee vielä pohtia ratkaisuvaihtoehtoja oman identiteettinsä ja arvojensa näkökulmasta. Tärkeää on myös se, että vaikeista priorisointiongelmista voi keskustella työyhteisössään avoimesti niin, ettei niiden kanssa tarvitse jäädä painimaan yksin.
HUOM! JOHANNA LAMMINTAKASEN ESITYS PERUUNTUNUT, TILALLA PAULUS TORKKI!
”Näyttö on hyvä tukijalka priorisointipäätöksissä, mutta on myöskin hyvä muistaa se, että päätöksenteossa usein on kyse arvojen ja tosiasioiden yhteensovittamisesta.”
Professori Johanna Lammintakanen, Itä-Suomen yliopisto
Mistä näkökulmasta tutkit priorisointia?
Oma taustani on terveyshallintotieteessä. Olen tutkinut terveydenhuollon priorisointia poliittisten päättäjien ja päätöksenteon näkökulmasta. Nykyisin olen keskittynyt enemmän sosiaali- ja terveysjohtamisen näkökulmaan, jossa priorisointi kulkee yhtenä elementtinä mukana muun muassa johtamisen vaikutusten ja vaikuttavuuden näkökulmasta. Olen myös mukana Strategisen tutkimusneuvoston rahoittamassa Imagine-hankkeessa, jossa tutkimme nuorille suunnattuja psykososiaalisia interventioita taloudellisen arvioinnin näkökulmasta.
Miksi priorisointia tarvitaan?
Priorisointia tarvitaan monesta syystä, joista yksi on terveyspalvelujen kysynnän ja tarjonnan epäsuhta. Väestön ikääntymisen lisäksi myös erilaiset odotukset ja toiveet terveyspalveluja kohtaan ovat lisääntyneet, ja sen vuoksi palvelujen kysyntä on lisääntynyt. Myös tarjontapuolella on ongelmia, sillä sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmä on melko hajanainen, mikä johtaa eriytyneisiin palveluprosesseihin ja joskus jopa epätarkoituksenmukaisia ratkaisuihin. Tämä konkretisoituu erityisesti paljon palveluja tarvitsevien asiakkaiden kohdalla.
Miten priorisointia tulisi tehdä?
Priorisointia tehdään koko ajan palvelujärjestelmän eri tasoilla. Käytännössä voi sanoa, että jokainen päätös palveluissa on priorisointipäätös, riippumatta siitä kuka sen tekee – ammattilainen, päätöksentekijä vai johtaja. Kuitenkin jo pitkään on keskusteltu siitä, että priorisoinnin tulisi olla läpinäkyvämpää ja asiakkailla tulisi myös olla mahdollisuus osallistua tähän keskusteluun. Priorisointi ei ratkeaa yhdellä kerralla, vaan kyse on prosessista. On siis jokseenkin turhaa ajatella asiaa niin että tehdäänpä se nyt kerralla tässä ja kunnolla ja sen jälkeen asiaan ei tarvitse palata. Priorisointiprosessia on tarpeen ylläpitää jatkuvasti. Toinen priorisointiin liittyvä vahva usko on se, että priorisointia voidaan tehdä tieteelliseen tai muulla tavoin hankittuun näyttöön tukeutuen. Näyttö on hyvä tukijalka priorisointipäätöksissä, mutta on myöskin hyvä muistaa se, että päätöksenteossa usein on kyse arvojen ja tosiasioiden yhteensovittamisesta. Ei siis unohdeta arvoja.