Korjaavista palveluista ennaltaehkäisyyn – Strateginen tutkimus ratkoo yhteiskunnan kannalta tärkeitä kysymyksiä

Korjaavista palveluista ennaltaehkäisyyn – Strateginen tutkimus ratkoo yhteiskunnan kannalta tärkeitä kysymyksiä

Rakkaudesta tieteeseen -tapahtumassa 14.2.2018 Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamat hankkeet kertoivat päättäjille, mitä yhteiskunnan kannalta tärkeää on tutkimuksissa havaittu.

Hoitolaitoksissa ihmiset eivät välttämättä pääse osallistumaan kulttuuriin, kertoi Kai Lehikoinen Turun Taideyliopistosta. Esimerkiksi laulaminen kuorossa voisi tutkitusti parantaa ihmisen hyvinvointia. On ongelmallista, jos vain valmiiksi terveet ja hyvinvoivat ihmiset saavat osallistua taiteen tekemiseen ja nauttia siitä.

Suomalaisilla miehillä on enemmän terveysriskejä kuin naisilla, ja he osallistuvat vähemmän kulttuuriin. Miten näitä eroja kulttuurin kuluttamisessa ja terveydessä voisi tasoittaa, neuvotteleva virkamies Sirpa Sarlio (STM) kysyi.

Tähän ei ole helppoa ratkaisua, vastasi Lehikoinen. Se, että tehtäisiin esimerkiksi stereotyyppistä poikakulttuuria, ei välttämättä ole hyvä ratkaisu. Toimintaa pitäisi suunnitella nuorten omista lähtökohdista käsin.

Naiset osallistuvat miehiä innokkaammin myös tutkimuksiin. Etenkin yksin asuvien miesten tavoittaminen on ollut haasteellista myös tyypin 2 diabeteksen ehkäisyä tutkivalle StopDia-hankkeelle.

Sijoitettaisiinko ennaltaehkäisyyn eikä vain korjaaviin palveluihin?

Korjaaviin palveluihin – kuten lasten sijoituksiin – kuluu Suomessa vuodessa miljardi euroa. Kun tukea saisi matalalla kynnyksellä, olisi niihin helpompi ja edullisempi vaikuttaa, sanoi APEX-hankkeen päätutkija Andre Sourander (Turun yliopisto).

Ratkaisuriiheä kommentoinut kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen (SD) esitti, että ennaltaehkäisevä työ ja myös kulttuurin kuluttaminen pitäisi saada integroitua normaaleihin palveluihin, päiväkotiin ja kouluun. Kun neuvolassa on paikalla perhetyöntekijä, voi perhe saada tukea ennen kuin tilanne kriisiytyy.

Tarvitaan tietoa, jotta vaikutuksia terveydelle ja hyvinvoinnille voidaan arvioida

Mäkisalo-Ropponen totesi, että tällä hetkellä terveyden ja hyvinvoinnin vaikutusten arviointi ei toteudu lainsäädäntötyössä.
Tietoa tarvitaan lisää. Hyvä, että Strateginen tutkimus on olemassa, totesi Sarlio. Tällä hetkellä vaikutusten arvioimiseksi ei välttämättä ole tarpeeksi näyttöä.

Työpaikalla ja sen kulttuurilla on suuri merkitys ihmisen hyvinvoinnille

StopDia-tutkimuksessa selvitetään, kuinka tehokasta ryhmäohjaus ja kännykkäsovelluksen käyttö on tyypin 2 diabeteksen ehkäisyssä. Myös interventioiden kustannusvaikuttavuus lasketaan. Promo@Work puolestaan tuottaa tutkimustietoon perustuvat suositukset terveyden edistämiseen työpaikoilla.

”90 prosenttia päivittäisistä päätöksistä tehdään automaattisesti. Siksi ympäristön ja etenkin työympäristön merkitys ihmisen terveydelle on suuri”, toteaa StopDian päätutkija Jussi Pihlajamäki (Itä-Suomen yliopisto).

Yrityksen kulttuuria ja ilmapiiriä ei meillä hyödynnetä tarpeeksi, vaan keskitytään liikaa yksilöön, Promo@work-konsortion päätutkija Jaana Laitinen esitti. Kannustava työkulttuuri voi olla merkittävä ihmisen hyvinvoinnin kannalta.

Katso videot tapahtumasta Rakkaudesta tieteeseen -tapahtuman sivuilta.

 

 

Seuraa meitä:   Twitter Facebook  Youtube