Viikon vinkki 26/2024

Oppimisanalytiikan työkalut UEF eLearnissä

Oppimisanalytiikka puhututtaa ja se onkin ajankohtainen aihe, sillä Itä-Suomen yliopistolla on parhaillaan menossa oppimisanalytiikan ohjelmistojen pilotointi eLearn Moodlessa. Pilotointiin osallistuu noin kymmenen vapaaehtoiseksi testaajiksi ilmoittautunutta opettajaa eri laitoksilta. He pääsevät syksyn mittaan testaamaan Zoola Analytics ja Intelliboard -ohjelmistoja ja kokeilemaan käytännössä, millaisia raporttinäkymiä ja työkaluja nämä ohjelmistot tarjoavat opettajalle eLearn Moodle-alustalla opettamisen tueksi. Pilotin kuulumisista tullaan tiedottamaan tarkemmin myöhemmin.

Viime keväänä pilotointia pohjustettiin yliopiston laajuisella kyselyllä, jonka avulla tavoiteltiin yleisnäkymää siihen, kuinka hyvin eLearn Moodlen nykyisiä oppimisanalytiikan työkaluja tunnetaan ja käytetään sekä millaisia tarpeita opettajilla ja opiskelijoilla on näiden työkalujen kehittämistä ajatellen.

Kyselyn myötä selvisi, että eLearnistä nykyisin löytyviä työkaluja käytetään vähäisesti, huolimatta siitä, että sekä opettajat että opiskelijat suhtautuvat oppimisanalytiikkaan pääsääntöisesti positiivisesti ja kokevat, että näillä työkaluilla voidaan tukea opiskelua verkossa. Lisäksi kyselyssä ilmeni, että suurelle osalle sekä opettajista että opiskelijoista nykyiset Moodlen nykyiset analytiikan työkalut eivät ole kovinkaan tuttuja.

Tällä Digipalveluiden ja Koulutuspalveluiden yhdessä tekemällä ohjeella haluamme tukea ja kannustaa opettajia tutustumaan ja kokeilemaan näitä työkaluja eLearn kursseillaan. Työkalut tarjoavat sekä hyvän näkymän opiskelijoiden aktiivisuuteen kurssilla että mahdollisuuden tavoittaa helposti eri vaiheissa olevat opiskelijat. Ohjeessa kuvataan lyhyesti, mihin tarkoitukseen eri työkaluja voidaan käyttää.

Mikäli kaipaat vielä lisäohjeistusta näiden työkalujen käyttöön, niin otathan silloin yhteyttä asiointipalveluun. Tai jos mieleesi tulee jokin aihe, johon olisi hyvä saada tukimateriaalia, niin siitäkin kuulisimme mielellämme palautetta. Yhteydenotot ohjautuvat parhaiten oikeille henkilöille asiointipalvelun kautta (https://asiointi.uef.fi/ -> eOppimisen tukipalvelut, vaatii UEF-kirjautumisen).

Hyvää alkanutta syksyä toivottelee,
Anna ja Jani Digipalveluista!