Viikon vinkki 13/2023

Mitta-laskurit opetuksen suunnittelun apuna 

eOppimisen tukipalveluiden sivustolta:  

”Opiskelijan työmäärän mitoituksen perusyksikkö on opintopiste, joka vastaa keskimäärin opiskelijan 27 tunnin laajuista työmäärää. Opiskelijalle suunnitellun työmäärän tulee vastata suorituksesta saatavia opintopisteitä. Sopiva kuormitus tukee syvällistä oppimista. 

Opiskelijoiden opiskeluun käyttämä todellinen työmäärä vaihtelee kuitenkin yksilöllisesti ja mitoituksessa käytettävä tuntimäärä on parhaimmillaankin vain arvio. Mitoituksen onnistumiseksi keskeistä onkin seurata työmäärän toteutumista, esimerkiksi palautteen avulla. 

Laskurista on ladattavissa kaksi versiota. Peruslaskuri tukee yksittäisen opintojakson mitoittamista opiskelumuotojen mukaisesti. Peruslaskurissa ei arvioida viikoittaista kuormitusta.

Kumulatiivinen laskuri huomioi opiskelijan viikoittaisen työmäärän ja sillä on mahdollista arvioida eri opintojaksojen työmäärän yhteisvaikutusta viikkotasolla. Eri opintojaksot voidaan valita tarkasteluun esimerkiksi tietyn ajanjakson (lukukausi, periodi) perusteella, moduulin tai opintokokonaisuuden perusteella tai suunniteltujen opintojen pohjalta (esim. tietyn ryhmän hopsit).” 

Mitta-laskuritiedostot edellyttävät UEF-kirjautumisen.

Peruslaskuri:  Mitta-peruslaskuri.xlsx 

Kumulatiivinen laskuri: Mitta-laskuri(kumulatiivinen).xlsx 

Viikon vinkki 12/2023

Opiskelijan työmäärän mitoittaminen kurssilla

Oletko saanut opiskelijapalautetta, jonka mukaan kurssisi ovat liian työläitä? Sekä digiopettajan starttipaketti että jatkopaketti tarjoavat työkaluja moneen asiaan, mm. opiskelijoilta edellytettävän työmäärän mitoittamiseen. Aiemmassa vinkissämme (Viikon vinkki 5/2022) olemme myös käsitelleet oppimateriaalin tuottamista ja työmäärän mitoitusta:

Digiopettajan pakettien arviointia käsittelevissä osioissa paneudutaan siihen, miten arvioinnin tulisi kuvastaa asetettuja osaamistavoitteita: ”Osaamistavoitteet toimivat arviointikriteerien laatimisen lähtökohtana”. Merkittävä elementti osaamistavoitteiden saavuttamisessa on oppimateriaalien valinta ja käyttö. Millä perusteella valitsen kurssini oppimateriaalit? Millä perusteella valitsen oppimistehtävän muodon? Sen lisäksi, että vastaukset näihin kysymyksiin tulevat kurssin tavoitteista, on hyvä pitää mielessä myös se, kuinka paljon opiskelijalta menee aikaa materiaalien opiskeluun ja oppimistehtävien tekemiseen.

Myös UEFilla on omat, ueflaisille vapaasti käytössä olevat Mitta-laskurit opiskelijan työmäärän mitoittamiseen. Excel-taulukot laskevat kätevästi eri tehtävämuotojen vaatimat tuntimäärät yhteen. Taulukon kielen voi valita (suomi tai englanti).

Digiopettajan paketeissa on lisäksi linkitys oivalliseen Fitechin Oppimismuotoilun työkalupakkiin. Työkalupakin sivulla kuusi on käytännöllinen Työmäärän mitoitus -lomake, josta on apua opiskelijan työmäärän arvioimiseen erilaisissa tehtävämuodoissa. Voit vaikkapa vertailla UEFin Mitta-laskureita tähän. Alla kuvakaappaukset Fitechin Oppimismuotoilun työkalupakin sivusta kuusi sekä UEFin Mitta-laskurista:

Kuvakaappaus UEFin Mitta-peruslaskurista.
Kuvakaappaus Fitechin Oppimismuotoilun työkalupakin sivusta 6: Työmäärän mitoittaminen.

Viikon vinkki 5/2022

Digiopettajan starttipaketti, vaihe 3: Digitaalisen oppimateriaalin tuottaminen

Kenen ruutupiirroksilla mennään? Tai pikemminkin: kenen ruutupiirroksia sovelletaan?

Keskeneräinen neule Star Wars -symbolein. Neuleen taustalla neuleeseen sovellettu ohje (Huom! Sovellettu!) ja teksti: ”Auta minua, Obi-Wan Kenobi, olet ainoa toivoni!”. Lähde: Gray, Tanis (2021), Star Wars: Galaksin parhaat neuleohjeet, Tammi. Suomentanut Sirkku Viitanen-Vanamo. Kuva: Susanna Kohonen.

Jos joskus tuntuukin siltä, että Obi-Wan Kenobi on ainoa toivoni digipedagogiikan ja erityisesti digitaalisen oppimateriaalin tuottamisen suhteen, silloin sanon itselleni: Vähemmän on enemmän. Less is more.

Digiopettajan starttipaketin Vaihe 3, Oppimateriaalin tuottaminen, sisältää hyviä linkkejä tarpeellisiin saavutettavuus- ja tekijänoikeusnäkökulmiin. Hei ueflainen, 24.2. tulossa myös henkilöstökoulutusta tekijänoikeuksista oppimateriaaliin liittyen!

Kaikissa oppimateriaalivalinnoissa muistelen myös opiskelijaa, joka materiaalien kanssa toimii, sekä suunnitelmien mukaista oppimisprosessia (Vaihe 1), kuten myös oppimateriaalin opiskelun ja siihen liittyvien aktiviteettien edellyttämää työmäärää (Vaihe 6: Opintojen mitoitus sekä UEFin omat laskurit opintojen työmäärän mitoittamiseen).

Kuten neulomiseen, oppimateriaalin tuottamiseenkin pätee se nyrkkisääntö, että lopputulos on juuri sinun näköisesi. Malleja toki haetaan ja käytetään, mutta lopputulos on sinun. Sinä omistat sen.

Vinkin muotoili Susanna