Opettajat, voimaa muutoksen keskiössä!

Rakkaat kollegat,

Tämä blogiteksti on omistettu teille, jotka olette sitoutuneet opetuksen ja ohjauksen ihanuuteen. Ympärillämme tapahtuu paljon muutoksia. Tämä aika on haastavaa monella tapaa, ja haluamme sanoa teille, että olette arvokkaita eikä työnne merkityksellisyys jää huomaamatta.

Ymmärrämme, että kiire ja työmäärä saattavat tuntua joskus ylivoimaisilta. Uuden oppiminen, uusien teknologisten sovellusten käyttöönotto ja jatkuva sopeutuminen voivat olla uuvuttavia. Muistakaa, että kaiken tämän keskellä olette enemmän kuin pelkkiä opettajia. Olette visionäärejä, jotka muokkaavat tulevaisuutta ja ohjaavat nuoria mieliä.

Kun ympärillämme oleva maailma muuttuu nopeasti, on luonnollista tuntea olonsa epävarmaksi. Kuitenkin, juuri teidän kykynne sopeutua ja ottaa vastaan muutokset on valtava voimavara! Jokainen askel, jonka otatte uuden teknologian omaksumisessa, on askel kohti opetuksen tulevaisuutta.

Muistakaa myös, että ette ole yksin tässä matkassa. Me olemme yhteisö, joka tukee toisiaan. Keskustelkaamme kollegoidemme kanssa, jakakaamme kokemuksiamme ja oppikaamme toisiltamme. Yhdessä olemme vahvempia, ja yhdessä voimme voittaa kaikki haasteet!

Tiedämme, että jokainen päivä tuo mukanaan uusia vaatimuksia ja odotuksia. Emme voi unohtaa itseämme tässä matkassa, muutosten keskellä. Huolehtikaa itsestänne, ottakaa aikaa lepoon ja rentoutumiseen. Jokainen voimaantumishetki, jonka annatte itsellenne, on investointi siihen, että voitte jatkaa parhaanne antamista opiskelijoillenne.

Muutokset voivat olla pelottavia, mutta ne ovat myös mahdollisuus kasvaa. Katsokaa taaksepäin ja huomatkaa, kuinka olette jo selvinneet monista muutoksista menneisyydessä. Olette vahvempia kuin luulettekaan.

Oletteko koskaan pysähtyneet ajattelemaan, kuinka paljon voimaa ja vaikutusta teillä on opiskelijoidenne elämään? Te muovaatte tulevia sukupolvia, ja se on tehtävä, joka vaatii rohkeutta ja omistautumista.

Jatkakaa loistavaa työtänne, sillä te olette valonlähteitä nyt ja tulevaisuudessa. Olemme täällä kanssanne ja tukenanne. Arvostamme jokaista ponnistustanne.

Voimia teille, ja meille kaikille!

Ystävällisin terveisin,

Verkko- ja monimuotopedagogiikan fasilitaattorit”

Tämä blogikirjoitus on Chat GPT 3.5:n tuotos, promptina blogiteksti yliopisto-opettajille kannustavassa ja myötäelävässä hengessä. Millaisia ajatuksia tekoälyn tuotos herättää?

Verkko- ja monimuotopedagogiikan fasilitaattorit ovat yhteistyössä ja tukena teknis-pedagogisissa askarrutuksissasi – älä epäröi olla yhteydessä!

Viikon vinkki 45/2023

UEFPeda-klinikka: Digiä ja älyä 3 – Tekoäly opetuksessa

Tervetuloa mukaan linjoille 1.12.2023! Ilmoittautuminen käynnissä 30.11. saakka! UEFlainen, ilmoittaudu tästä linkistä.

13.00 – 13.10 Verkko- ja monimuotopedagogiikan fasilitaattorit: Aloitussanat

13.10 – 13.30 Sirkku Lähdesmäki: Koulutus määrittelemässä tekoälyn eettistä ja pedagogista integraatiota 

13.30 – 13.50 Pasi Vahimaa: Tekoälyn teknisesti sumeat yksityiskohdat

13.50 – 14.10 Marja Laasonen: Tekoälykokeiluita opetuksessa

14.10 – 14.30 Keskustelua

Tavataan Teamsissä!

Viikon vinkki 33/2023

Oppimisympäristöseminaarin antia 1/4: Tekoälystä

UEF:n Oppimisympäristöseminaari ”Kehitystä ja kohtaamisia” pidettiin 21.-22.8.2023. Ensimmäinen päivän keynote-puheet järjestettiin Teamsin välityksellä, mutta niitä pääsi seuraamaan ja niistä keskustelemaan myös kampusten katselustudioissa. Linjoilla ja kampuksilla oli yhteensä noin 150 osallistujaa.

Toisena päivänä järjestettiin työpajoja niin Kuopion kampuksella, hybridisti kuin verkkototeutuksinakin. Työpajojen lisäksi päästiin tutkailemaan posterinäyttelyä sekä mukaan kampuskävelyille tutustumaan yliopiston ja lähiympäristön oppilaitosten kampuksien erilaisiin oppimisympäristöratkaisuihin.

Tämä vinkki aloittaa sarjan, jossa on käsittelyssä Oppimisympäristöseminaarista poimittua. Sarjan aloittaa tekoälykeskustelu. Seminaarin ensimmäisen päivän käynnisti Itä-Suomen yliopiston professori Matti Tedren ja yliopistotutkija Henriikka Vartiaisen keynote-puhe ”Tekoäly oppimisen kohteena ja luovan toiminnan lähteenä”.

Professori Tedre kannusti kaikessa tekoälykeskustelussa pohtimaan seuraavia kysymyksiä:

  • 1) Mikä teknologia?
  • 2) Missä kontekstissa?
  • 3) Missä tarkoituksessa?

Muistinvirkistykseksi: yliopistomme tekoälyohjeistukset on julkaistu.

Viikon vinkki 23/2023

Tekoäly- ja arviointipohdintoja – Miten tekoäly otetaan huomioon oppimisen arvioinnissa?

UEF:ssa on käynnissä erilaisia pohdintoja ja paljon keskustelua siitä, miten tekoäly pitäisi ottaa jatkossa huomioon opetuksessa ja oppimisessa. Näihin keskusteluihin ja pohdintoihin on hyvä myös liittää näkökulmia muualta.

Tässä esimerkkinä australialaisen Deakin Universityn CRADLEn (Centre for Research in Assessment and Digital Learning) juuri julkaistu ohjeistus CRADLE suggests… Assessment and genAI.

Miksikö valitsin tähän juuri CRADLEn ohjeistuksen? Seuraavista syistä:

  1. Se ottaa kokonaisvaltaisen perspektiivin oppimiseen ja opetukseen.
  2. Se huomioi sosiaalisen oikeudenmukaisuuden, kriittisen digitaalisen pedagogiikan ja digitaalisen lukutaidon näkökulmia.
  3. Se korostaa oppimisprosessia ja formatiivista arviointia sekä palautetta.
  4. Se sisältää hyödyllisiä lähteitä jatkopohdintoja varten.

Viikon vinkki 19/2023

ChatGPT-koulutusta Eduhousella

Eduhousen koulutustarjonnasta löytyy myös tekoäly-kokonaisuus, josta voi omaan tarpeeseen poimia sellaisia kursseja, joita haluaa. Tämän fasilitaattorin oman kokemuksen perusteella lämmin suositus Esa Riutan ohjaamasta ChatGPT:n käyttö työn tehostajana -koulutuksesta. Soveltuu mainiosti vasta-alkajille mutta siinä käsitellään myös konkareillekin erittäin hyödyllisiä näkökulmia. Esa Riutta keskusteluttaa myös kriittisen reflektion kautta.

Eduhousen koulutukset ovat maksuttomia ueflaisille: muista klikata kohta ”Koulutussopimus- tai lisenssiasiakkaat”.

Viikon vinkki 18/2023

Digiä ja älyä, osat 1 ja 2 – tule myös kakkoseen!

Edellisessä Viikon vinkissä oli infoa Digiä ja älyä -tapahtuman osasta yksi, 8.5. klo 10-12. Siihenkin kerkeää vielä ilmoittautumaan: Ilmoittaudu 4.4. mennessä.

Digiä ja älyä osa 2 järjestetään 15.5. klo 10-12. Ilmoittautuminen on henkilöstökalenterin kautta.

Sekä osiin 1 että 2 voi osallistua sekä lähinä että etänä. Tilaisuus pidetään samanaikaisesti Kuopion ja Joensuun kampuksilla sekä Teamsin kautta.

Ohjelmassa on ajankohtaista keskustelua tekoälyn vaikutuksesta opiskeluun, opetukseen, tutkimukseen ja työntekoon yleensäkin. Tervetuloa mukaan!

Ohjelma 15.5.:

10.00-10.20 Työkaluni tekoäly, professori Pasi Vahimaa

– keskustelua alustuksen pohjalta

10.30-10.50 Miten hyödyntää tekoälyä tutkimuksessa tai tutkimustaitojen opetuksessa, professori Marja Laasonen

– keskustelua alustuksen pohjalta

11.00-11.20 Tekoäly ja tutkimuseettiset kysymykset, professori Risto Turunen

– keskustelua alustuksen pohjalta

11.30-11.50 Juridisia näkökulmia tekoälyn käyttämiseen liittyen, oikeudellinen asiantuntija Jonna Kosonen

– keskustelua alustuksen pohjalta

Viikon vinkki 17/2023

Digiä ja älyä 1 ja 2: Osallistu lähinä tai etänä

Tule mukaan kuulemaan ja keskustelemaan mm. tekoälyn mahdollisuuksista ja haasteista opettamiselle ja oppimiselle. Ensimmäinen osa 8.5., toinen osa 15.5.

Lisätietoja, ilmoittautuminen tai jos unohdat ilmoittautua, suora Teams-linkki ensimmäiseen osaan henkilöstökalenterissa.

Ensimmäisen osan ohjelma, 8.5. klo 10-12:

10.00-10.20 Ajankohtaista digivisiosta, Kukka-Maaria Kokkonen

– keskustelu alustuksen pohjalta                      

10.25-10.55 Näkökulmia tekoälyn mahdollisuuksista ja haasteista opettamiselle ja oppimiselle, professorit Matti Tedre ja Teemu Valtonen

– keskustelu alustuksen pohjalta

11.10-11.20 ChatGPT open apuna, yliopisto-opettaja Irene Hall

– keskustelu alustuksen pohjalta

– 11.30 Pohdintaa ja keskustelua  ennakkokyselyssä ja tilaisuudessa esille nousseista teemoista

Ennakkotehtävänä:

1. Kuuntele
Teemu Roosin podcast tekoälystä https://areena.yle.fi/podcastit/1-64968783

2. Osallistu kyselyyn tekoälyn käyttöön liittyen:”Mikä tekoälyssä askarruttaa” https://forms.office.com/e/81Cc0yRZrt

Lisätietoja: Oppimisympäristöjen kehittämisjohtaja Kari Korhonen, kari.korhonen@uef.fi.

Viikon vinkki 9/2023

Itä-Suomen yliopisto tukee opettajiensa valmiuksia erilaisten tekoälysovellusten käyttöön opetuksessaan

Kevään 2023 aikana järjestettävissä tilaisuuksissa ja koulutuksissa opettajat jakavat hyviä käytänteitään ja koko yliopistoyhteisö pääsee keskustelemaan aiheesta. Myös opiskelijat pääsevät osallistumaan kehittämistyöhön.

Sisäisestä koulutuksesta ja keskustelutilaisuuksista vastaa yliopiston monitieteinen Oppiminen, arki ja työ digitalisoituneessa yhteiskunnassa (DIGS) -tutkimusyhteisö.

DIGS-tutkimusyhteisö on yliopistotutkija Henriikka Vartiaisen johdolla tutkinut generatiivisen tekoälyn sovelluksia opetuskäytössä yläkoulussa ja opettajankoulutuksessa. Vuoden 2022 aikana tehtyjen pilottitutkimusten kokemuksia laajennetaan nyt yliopistoyhteisön keskusteltavaksi.

Kevään 2023 aikana yliopistoyhteisö tutustuu esimerkiksi tekstiä, kuvia ja koodia generoivan tekoälyn mahdollisuuksiin ja rajoituksiin sekä keskustelee niiden käyttötarkoituksista ja kokemuksista eri oppiaineissa. Keskusteluissa käsitellään lisäksi generatiivista tekoälyä uudenlaisena luovuuden ja tuottavuuden alustana, ja sitä millaisia uusia työelämätaitoja niiden käyttö vaatii.

Asiaa on valmisteltu Itä-Suomen yliopiston koulutuksesta vastaavien johtajien verkostossa, jossa pidettyyn professori Matti Tedren ja professori Teemu Valtosen alustukseen voit tutustua Teams-tallenteena: https://bit.ly/3jUMhOd.

Oppiminen, arki ja työ digitalisoituneessa yhteiskunnassa (DIGS) -tutkimusyhteisöön voit tutustua verkossa: uef.fi/digs.

Viikon vinkin sisällöt on julkaistu UEF:in tiedotteessa osoitteessa https://www.uef.fi/fi/artikkeli/ita-suomen-yliopisto-kannustaa-opettajiaan-tekoalysovellusten-kayttoon