Sota koskettaa yliopistoyhteisössä

Tämä blogiteksti on julkaistu alunperin UEFin Puheenvuoroja-blogissa. Saimme Katri Ruthilta luvan julkaista hänen kirjoituksensa myös täällä.

Yliopisto on kansainvälinen yhteisö, jossa olemme ensisijaisesti ihmisiä omien ajatusten ja tunteiden kanssa. Sotatapahtumat Ukrainassa läpäisevät tietoisuutemme uutisista siinä määrin, että olemme pakotettuja kukin kuuntelemaan omassa mielessä viriävää mielen tilaa.

Kukin työyhteisössä kantaa mukanaan omaa elämänhistoriaansa ja muistojaan, joissa sodalla voi olla yksilöllinen merkityksensä. On tärkeää, ettemme yhteisönä ruoki luuloja tai oletuksia toisistamme kansallisuuden tai muun taustan mukaan. Kannattaa asettua kuuntelemaan ja ymmärtämään toisiamme.

Huolestuttavassa tilanteessa ihminen on luonnollisesti huolestunut. Mieleen voi nousta yllättäviä tunteita, ja stressaantuneena voi oma käyttäytyminenkin yllättää. Huolen tunteita ja huoliajatuksia voi pysähtyä kuuntelemaan ja ymmärtämään. Ajatuksista ja tunteista on hyvä jutella läheisten kanssa, myös työ- ja opiskeluyhteisössä.  Toisaalta on myös tärkeä välillä rajata omaa altistumistaan uutisille.

Tiedotusvälineissä on ollut paljon tietoa siitä, kuinka lapsille on tärkeä vahvistaa turvallisuuden tunnetta. Samankaltaista turvallisuuden tunteen aktivoimista kannattaa tehdä aikuisenakin ja toinen toisillemme yhteisössämme.  Tavalliset arkiset asiat, harrastukset ja rutiinit ovat omiaan rauhoittamaan mieltä.

Myötätuntoisen vuorovaikutuksen vahvistaminen työ- ja opiskelukulttuurissa on erityisen tärkeää juuri nyt. Kehon ja mielen jännittynyttä tilaa rauhoittaa kannustamisen ja välittämisen viestiminen. Voimme vahvistaa myötätuntoa yhteisössämme yksinkertaisilla asioilla: Kysymme toisiltamme, miten voit ja mitä kuuluu? Käytämme hetken aikaa toistemme kuunteluun. Voimme kysyä, kuinka voimme auttaa pienissä asioissa. Voimme puhua kiltisti ja myötätuntoisesti itsellemme. Muistammehan myös oman tarpeemme palautua ja olla läsnä läheisille.

Opiskeluun ja työhyvinvointiin on käytössä kaikki tavalliset yhteisömme tukipalvelut. Erityisesti mainittakoon opiskeluterveydenhuolto YTHS ja vertaistukea tarjoava Student2Student-palvelu. Henkilökunnalle työterveyshuolto on käytössä matalalla kynnyksellä.

Tuen tarpeeseen voi olla hyödyllistä myös seurata MIELI ry:n sivuja ja Suomen SPR:n sivuja. Ota tarvittaessa yhteyttä Kriisipuhelimeen 09 2525 0111 tai Solmussa-chattiin.  Tilanne voi puhuttaa myös perheessäsi. Näillä sivuilla on hyviä ajatuksia myös siitä, kuinka keskustalla sodasta lasten ja nuorten kanssa.

Hyvää lisäluettavaa:


Katri Ruth
Opintopsykologi
Itä-Suomen yliopisto

Viikon vinkki 32/2021

Harjoitteista tukea riittävyyden tunteen vahvistamiseen 

Niin työssä kuin opinnoissakin moni meistä kokee riittämättömyyden tunnetta. Jotta tekemättömät asiat eivät pyörisi jatkuvasti mielessä, on hyvä kiinnittää tietoisesti huomio siihen, mitä on saanut aikaan ja vahvistaa riittävyyden tunnetta. 

Kokeile seuraavaa harjoitetta esimerkiksi viikon ajan. Sopii niin opiskelijoille kuin opettajillekin! 

Riittävyyden tunteen vahvistaminen 

• Käytä päivän lopuksi kolme minuuttia aikaa riittävyyden tunteen vahvistamiseen. 

• Mieti, mitä sait tänään aikaan tai missä tehtävässä edistyit vaikka vähänkin. 

• Aina kun huomiosi siirtyy asioihin, joita et ehtinyt tehdä, tai asioihin, jotka jäivät kesken, palauta lempeästi huomiosi jälleen niihin asioihin, joita sait aikaan tai joissa edistyit. 

• Kiitä itseäsi ponnistelusta päivän aikana. Kiitä itseäsi aikaansaaduista tehtävistä. 

• Kiitä vielä niistä asioista, joissa edistyit hieman. Vaikka vielä on paljon tehtävää, oli se mitä tänään teit, merkityksellistä. 

(Heli Nurmi, 2017) 

Vinkin tarjoili Eeva Kolttola Nyyti ry:stä (Jaksaa, jaksaa -hanke) 

PS: Huomasitko tämän! Nyyti ry järjestää webinaarin 3.11. klo 9 – 12 otsikolla Mielenterveyttä ja opiskelukykyä: Ajankohtaista opiskelijoiden mielenterveyden edistämisessä.