Opiskelijoiden ohjaus ja ohjeistus

Opiskelijoiden ohjaus ja ohjeistus -Miten saan opiskelijat mukaan?

Vaikka opiskelijat pitävät flippausta keskimääräisesti hyvänä oppimismenetelmänä, voi opettajakeskeiseen oppimiseen tottuneelle muutos kuitenkin olla haasteellinen eikä omien oppimistapojen muuttaminen välttämättä tapahdu hetkessä.  Flippausmanuaalin Opiskelijalle -osioon on koottu opiskelun kannalta tärkeitä asioita, jotka soveltuvat opiskelijan tueksi myös perinteiseen opetukseen. Sivuun voi tutustua itse ja myös ohjata opiskelijoita tutustumaan siihen. Sivustolla yliopistonlehtori Markku Saarelainen kertoo opiskelijoille flippauksesta ja muun materiaalin ovat koonneet opintopsykologit.

Ryhmäohjauksen näkökulmia flippaukseen

Flippauksessa on syytä kiinnittää huomioita opiskelijoiden ohjaukseen. Seuraavalla videolla (kesto 9:28) yliopistonlehtori Leena Penttinen kertoo ryhmäohjauksesta ja vertaisyhmän merkityksestä oppimisessa. Pedagogiikan tulee olla tavoitteellista paitsi oppimisprosessin, myös ryhmän toiminnan osalta.

Esimerkkejä opiskelijoiden ohjeistuksesta flippauksen pariin ja ohjauksesta opintojakson aikana

Videolla yliopistotutkija Lasse Heikkinen kertoo omien opiskelijoidensa ohjaamisesta. Kurssialustana on Moodle, jota käytetään esimerkkinä, miten opintojakso on sinne rakennettu ja mitä ohjauksellisia elementtejä siinä on käytetty. Lasse käyttää opintojakson alussa tunnin perehdyttääkseen opiskelijat flippauksen pariin, mitä se opiskelijan kannalta tarkoittaa ja mitä Moodlessa on. Vaikka omassa organisaatiossa ei Moodlea olisi käytössä, avaa video tapaustyyppisesti flippauksen toteutusta ja ohjausta.

Myös yliopistonlehtori Anna Kaasinen Sovelletun fyiikan laitokselta käyttää ensimmäisellä kerralla aikaa flippauksen käsittelyyn. Opastaessaan opiskelijoita flippauksen pariin, hän kertoo tavoitteista, vaatimuksista, hyödyistä ja vaaranpaikoista. Annan käyttämään (vuodelta 2016) ohjeistukseen voi tutustua tästä.