Lehdet

Kasvatustieteellisen tutkimuksen julkaisemisen painopiste on siirtynyt monografioista  kansainväliseen julkaisemiseen sekä julkaisemiseen tieteellisissä lehdissä. Englanti on yhä edelleen vahvistanut asemiaan tutkimuksen kielenä. Kansallisten kielten (suomi, ruotsi, ym.) merkitys on vähentynyt.

Tarjonta on kasvanut ja monipuolistunut

Tieteellisen lehden perusidea on, että alan asiantuntijat arvioivat artikkelit ennen niiden julkaisua, ns. referee-menettelyssä. Lehtiartikkeleiden tarjonnan lisääntyminen tarkoittaa, että monet artikkelit odottavat arviointia ja siten julkaisuvuoroaan tunnetuissa lehdissä useamman kuukauden. Siksi niistä on tarjolla myös In Press -tyyppisiä versioita, sekä käsikirjoituksia, joita ei ole vielä hyväksytty. Ota huomioon, että näitä ei siis ole vielä vertaisarvioitu.

Lehtien selaus

Itä-Suomen yliopiston kirjaston elektroniset lehdet löytyvät UEF-Primon lehtihaun avulla. Lehdet on järjestetty myös kategorian mukaan. Kasvatustiede löytyy sosiaalitieteiden alta (Lehtihaku -> Lehdet kategorian mukaan -> Sosiaalitieteet -> Kasvatustiede). Kasvatusalan lehtiä on Itä-Suomen yliopiston käytössä yli 1700, suurin osa sähköisenä (20.6.2023).

Voit selata myös yksittäisillä hakusanoilla tai hakulauseilla (esimerkiksi craft* tai education AND media). Muista silloin, että kannattaa hakea myös englanniksi, ja tuloksena on lähinnä lehtiä, joiden nimissä sana esiintyy.

Kuvakaappaus UEF-Primon lehtihausta. Lehden tietojen alapuolella on linkki Primon kautta lehteen(Saatavilla verkossa) ja linkki lehden sisältöihin Browzine-palvelussa (Näytä lehti/View issue.

Kuva: UEF-Primon lehtihaku

Kotimaisia kasvatustieteen aikakausjulkaisuja

Merkittävimmät kotimaiset kasvatustieteelliset aikakauslehdet ovat Kasvatus ja Aikuiskasvatus. Ammatilliseen koulutukseen liittyvää tieteellistä tutkimusta julkaistaan Ammattikasvatuksen aikakauskirjassa (linkki avautuu uuteen välilehteen).

Kasvatuslehden kannessa on vaalean violetilla pohjalla violetinsävyisiä palloja, jotka on sijoitettu horisonttiin etääntyväksi jonoksi.

Kasvatus-lehteä (linkki avautuu uuteen välilehteen) julkaisee Suomen kasvatustieteellinen seura. Journal.fi (linkki avautuu uuteen välilehteen) -palvelun kautta on julkaisu avoimesti saatavilla 2021 lähtien (ei viimeisin vuosi). Hae artikkeleita Kansallisesta Finnasta (linkki avautuu uuteen välilehteen).

Aikuiskasvatuksen kansi on sinisävyinen. Siluettina näkyy ihmishahmoja, yksi sateenvarjon kanssa, ja lintuja

Aikuiskasvatus-lehteä (linkki avautuu uuteen välilehteen) julkaisevat Aikuiskasvatuksen tutkimusseura sekä Kansanvalistusseura. Lehden koko julkaisuarkisto on digitoituna vuodesta 1981 lähtien Journal.fi-palvelussa. Hae artikkeleita Kansallisesta Finnasta (linkki avautuu uuteen välilehteen) tai lehden sivulta journal.fi-palvelussa (linkki avautuu uuteen välilehteen).

Ammattikasvatuksen aikakauskirjan kannessa on vihreäsävyisiä aaltoilevia nauhamaisia päällekkäisiä blokkeja.

Ammattikasvatuksen aikakauskirjan julkaisija on Ammatillisen koulutuksen tutkimusseura OTTU ry. Lehdellä on sähköinen arkisto. Artikkeliviitteet löytyvät Kansallisesta Finnasta (linkki avautuu uuteen välilehteen).

Muita Julkaisufoorumissa luokiteltuja Suomessa julkaistuja lehtiä ovat esimerkiksi Yliopistopedagogiikka (ent. Peda-Forum), Kasvatus ja aika, NMI-Bulletin, Journal of Early Childhood Education Research, Sosiaalipedagoginen aikakauskirja), jne (linkit avautuvat uuteen välilehteen). Lisäksi Suomessa ilmestyy kasvatusalan ammatti- ja järjestölehtiä, esim. Opettaja, VOL-lehti.

Kuvakaappaus UEF-Primosta. Lehtihaku -hakutyyppi tuo esille myös lehdet kategorian mukaan. Kasvatustiede löytyy valikosta Sosiaalitieteiden alta.
Kasvatustiede löytyy lehtikategoriasta sosiaalitieteiden alta.

Julkaisufoorumista lisää osiossa Mistä tiedän, onko julkaisu tieteellinen?

Kotimaisten lehtiartikkeleiden hausta lisää osiossa Tiedonlähteet ja tietokannat