Pedagogiset minät -sarja tuli ja meni – mitä jäi käteen?

Oppiminen digitalisoituneessa yhteiskunnassa (DIGS) -tutkimusyhteisö (RC) järjesti vuonna 2021 valtavan suosion saaneen webinaarisarjan nimeltä Mitattavat minät, tulkitsevat tutkijat, missä käsiteltiin digiyhteiskunnan tutkimusnäkökulmia ja -menetelmiä.

Tästä innostuneina DIGSin tutkijat ja UEF-fasilitaattorit tuumivat, että sarjalle olisi mukava saada jatkoa, ja niinpä laitettiin pystyyn Pedagogiset minät. Ajatuksena oli pohtia opetuksen kehittämistä, ohjausta ja oppimisen tukea henkilökohtaisten opettajatarinoitten kautta. Samalla tuettaisiin Itä-Suomen yliopiston opetuksen ja oppimisen monitieteistä, tutkimusperustaista kehittämistä.

Sarja sai kansainvälisen startin 15.12.2021, kun digipedagogiikan kansainväliset asiantuntijat Sean Michael Morris (tuolloin Digital Pedagogy Lab ja University of Colorado Denver; nykyään Vice President, Academics/ Course Hero ), Laura L. Summers (University of Colorado Denver) ja Lucy Rai (The Open University) pohtivat kanssamme koronan aikana tutuksi tullutta hybridielämää. Fasilitaattori-Susanna toi meille nämä vieraat, Susanna kun oli osallistunut Morrisin ja Jesse Stommelin perustaman DigPedLabin koulutuksiin. Turhaan ei Susanna hehkuttanut, varsinkin Morrisia olisi kuunnellut vaikka maailman tappiin. Morris toi esiin vahvasti digipedagogiikan inhimillisyyden ja mahdollisuuden; verkkopedagogiikka ei ole teknologioitten tai välineitten hallintaa vaan ihmisten kohtaamista parhaalla mahdollisella tavalla.

Kuvakaappaus Sean Michael Morrisin esitelmästä Hybrid Pedagogical Selves. Tekstitetyt tallenteet (neljässä osassa) edelleen katsottavissa osiossa Ajankohtaista – Kaikille avoimet koulutusten tallenteet.

Vuoden 2022 aikana sarja jatkui aiheilla Minä opetuksen kehittäjänä (Laura Hirsto, Erkko Sointu ja Sini Kontkanen), Minä verkko-opettajan vertaistukena (UEF-fasilitaattorit Helena Kantanen, Kati Kasanen, Susanna Kohonen, Vesa Paajanen ja Piia Siitonen), Minä ohjaajana ja vuorovaikutuksen tukijana (Päivi Rosenius ja Sanna Vehviläinen) sekä Minä oppimisen tukijana (Virpi Vellonen, Aino Äikäs ja Katariina Waltzer).

Laura Hirston esityksestä jäi erityisesti mieleen se, miten ratkaisevasti epävarmuus uravalinnasta vaikuttaa opintojen etenemiseen. Siitäpä siis lisämotivaatiota ensimmäisen vuoden opintoihin panostamiseen. UEFin laajassa flippausprojektissa 2016–19 todettiin seuraavat opiskelijoitten tyytyväisyyteen vaikuttavat tekijät, kertoivat Erkko Soinnun kalvot:

Kuvakaappaus Erkko Soinnun esitysmateriaalista: tekijät, jotka selittävät opiskelijoiden tyytyväisyyttä opintoihinsa.

Tarkemmin sanottuna, on tärkeää (1) ohjata opiskelijoita käytettävään opetusmenetelmään, (2) yhdistää teoria käytännön tietoon, (3) luoda turvallinen oppimisympäristö, ja (4) huomioida sekä opettajan opetustaidot että (5) opiskelijoiden teknologiset taidot (sekä ohjata niihin). Esitetyt tutkimustulokset ovat luettavissa osoitteessa https://doi.org/10.1007/s10734-022-00848-2.

Sini Kontkasen esityksessä tuli esiin hyvin pitkäjänteinen digipedagogiikan kehittäminen, joka on viime vuosina huipentunut UEF//DIGIERKO -koulutuksiin Sinin johdolla. Sinin pääpointit olivat, että (a) epäonnistuminen tuo eteen mahdollisuuksia oppia uutta ja joustavuus mahdollistaa, (b) kehittämistyössä mukaan tarvitaan ”vierihoitaja” eli läheinen tuki kehittämiseen, joka ”sijaiskärsijänä” mahdollistaa oppimisen, (c) autenttinen kokemus oppia on tärkeää opitun reflektoinnin pohjalla ja ”kädet saveen” -lähestymistapa toimii, sekä (d) kehittämiseen tarvitaan aikaa.

Fasilitaattorien omassa sessiossa kohdattiin muutama stereotypia. Lasse Liitutaulumies, Hilma Himohybridi ja Tiina Toivoton luotiin viime syksyn oppimisympäristöseminaaria varten ja heidän kanssaan on matkaa jatkettu edelleen. Uusimpana mukaan on tullut Sakke Säheltäjä – tuo ärsyttävä innovaattori, joka lataa kaikki mahdolliset verkkovermeet kehiin ja uuvuttaa siten sekä itsensä että kuulijansa. Tavoitteena oli esitellä fasilitaattoritoimintaa asiakasnäkökulmasta ja kertoa kehitystyöstämme, kuten Digiopettajan starttipaketin etenemisestä.

Kuvakaappaus UEF’n verkko- ja monimuotopedagogiikan fasilitaattorien videosta. Vasemmalta ylhäältä: Kati Kasanen (omana itsenään), Tiina Toivoton (Helena Kantanen), Hilma Himohybridi (Piia Siitonen) ja Lasse Liitutaulumies (Vesa Paajanen).

Päivi Roseniuksen ja Sanna Vehviläisen ohjaukseen keskittyvä Pedagogiset minät -osio oli hyvin ajankohtainen, koska Itä-Suomen yliopistossa käynnistyi tänä vuonna Sanna Vehviläisen vetämä Kaikki ohjaavat -hanke. Siinä tuodaan ohjaus osaksi kaikkien työtä, tarjotaan henkilökunnalle ohjauksen tukea ja tuetaan myös laajempia ohjauksen kehittämishankkeita. Sannan esityksestä jäi mieleen, että palautteissa olisi fiksua kertoa opiskelijoille myös se, miksi hyvä on hyvää. Päivi Roseniuksen esityksestä voisi jakaa paljonkin mutta otetaan nyt vaikka nämä kuuntelun tasot – olemmeko oikeasti läsnä:

Kuvakaappaus Päivi Roseniuksen esityskalvosta otsikolla Vuorovaikutus ja kuuntelun tasot.

Virpi Vellosen, Aino Äikäksen ja Katariina Waltzerin erityispedagogiikan ”Minä oppimisen tukijana” -osuudessa käytiin läpi Hyvinvoinnin ja oppimisen tuki opettajankoulutuksessa (HOHTO) -hanketta, jonka materiaalit voivat palvella myös korkeakouluopettajia laajemmin. Niissä käsitellään hyvinvointia oppimisen tuen näkökulmasta ja annetaan tutkimus-perustaista esimerkkiä moninaisuuden huomioimisesta ja tuen tarpeesta korkeakoulussa. Virpin, Ainon ja Katariinan esitys oli esimerkkeineen ja käytännön tehtävineen tärkeä oppimisen hetki hyvinvoinnin ja oppimisen tuen näkökulmasta. Tällainen koulutus on erittäin tärkeää moninaistuvassa maailmassa, kun korona-aika on aiheuttanut muutos-tarpeita niin opetuksen kuin oppimisen näkökulmista.

Luentojen osallistujamäärä olisi voinut olla suurempikin – nyt mukana suomenkielisissä sessioissa oli 20–30 henkeä per kerta ja englanninkielisessä aloituswebinaarissa noin 60 – mutta heille, jotka osallistuivat, jokainen tilanne oli ehdottomasti osallistumisen arvoinen. Harvoin on yliopistossa kuultu niin avointa ja rehellistä elämänvalintojen puntarointia kuin näitten luentojen aikana. Kuultiin taisteluista jäätävän vaativuuden paineiden kanssa ja tarpeesta olla osallinen ja käytössä. On aika surullista, että yleensä piiloudumme ammatti-naamioitten taakse emmekä uskalla kohdata toisiamme kaikkine haavoittuvuuksinemme. Liekö kyse luottamuksen puutteesta vai mistä.

Pedagogiset minät -kokonaisuus oli onnistunut ja todellinen keidashetki työn kiireen lomassa (digi)pedagogiikan kehittäjille. Oleellista onkin tulevaisuudessa pohtia mahdollisuuksia tarjota tietoa ja samalla reflektoida omaa opetustaan sekä jatkuvaa oppimistaan tällaisten hetkien myötä. Meillä UEFissa suurena vahvuutena ovat moni-tieteisyys sekä pedagogisen kehittämisen tutkimusperustaisuus. Näitä voidaan hyödyntää ja yhteisissä tilaisuuksissa pohtia opetuksen kehittämistä ja oppimisen tukea. Tarvitaan vain aikaa ja vertaistukea.

Helena Kantanen ja Erkko Sointu

Vastaa