Näihin toiveisiin, kehotuksiin ja jopa vaatimuksiin meillä on nykyään näppärät digitaaliset järjestelmät. On Moodle ja sen tehtävien arvioinnin yhteydestä löytyvät sanallisen palautteen laatikot. On yksilö- ja yhteisviestit – niin itse kuin tekoälyn avustuksella kirjoitettuna. On yhteismitallisia palautelomakkeita, jotka kilahtavat opiskelijoiden sähköposteihin automaattisesti opintojaksojen päätyttyä.
Digitaaliset alustat mahdollistavat eri tavoin palautteen antamisen ja keräämisen, mutta niiden mukana on tullut myös uusia haasteita. Palautteen keräämisen helppouden sivutuotteena syntyy palauteähkyä. Pyyntöjä satelee niin lähikaupan kokemuksista kuin yksittäisistä seminaareista, kustakin opintojaksosta ja opintojen etenemisestä yleisesti.
Pyynnöt hukkuvat toistensa sekaan, ellei vastaajan tunnenyppylöitä ole saatu stimuloitua. Kuulemme heistä, jotka ovat inhonneet tai rakastaneet opintojaksoa, ja keskimääräinen kokemus jää helposti piiloon. On tyypillistä, että osallistujamäärästä riippumatta on haastavaa saada kokoon opintojaksopalautteita edes ne vaadittavat viisi kappaletta, jotta palautteet pääsisi lukemaan. Kehitä ja kehity nyt siinä sitten, mutta ehkäpä voi pyytää tekoälyä generoimaan reflektiota tukevaa palautetta pahimpaan palautevajeeseen.
Palauteähkyn ohella digitaalinen palaute turhan kärkkäästi ajautuu mittaamisen logiikkaan. Digitaalinen palaute saattaa jäädä etäiseksi ja kasvottomaksi, jolloin opiskelija voi tulkita sen arvosteluna taidoistaan, eikä niinkään opintojen ja oppimisen tukemisen välineenä. Oppimisalustojen aktiivisuustiedot osoittavat, etteivät läheskään kaikki opiskelijat edes avaa saamiaan palautteita ja siten he eivät myöskään hyödy niistä. Rutiininomaisesti annetut palautteet eivät välttämättä myöskään osu oikeaan – palautteen fokusoinnissa opiskelijalla itsellään olisi keskeinen rooli.
Mittaamisen ongelma korostuu digitaalisissa opintojaksojen palautekyselyissä. Yhteismitallisten, numeraaliseen arviointiin perustuvien lomakkeiden tavoitteena lienee taata vastaamisen helppous ja palautteen tasalaatuisuus. Samalla se kuitenkin viestii, että olemme kiinnostuneita vain siitä, onko opetuksesi 3.7 vai peräti 4.8 keskiarvon arvoinen. Vertailtavuus ja yhteismitallisuus eivät jätä tilaa kunkin opintojakson omalle kontekstille ja kehittämistavoitteille – pilottikokeilun palaute on usein erilaista kuin vuosien varrella huolellisesti hiotun opetuksen. Jos siis olet yhtä hyvä opettajana kuin viimeisin pisteytyksesi, kannustaako se kokeiluihin? Yhteismitallisuus, joka vieraantuu sisällöistä ja kontekstista, saattaa entisestään etäännyttää sekä opettajia että opiskelijoita.
Mitä näille haasteille sitten voisi tehdä, jotta saisimme enemmän iloa irti digitaalisten alustojen palautemahdollisuuksista? Näemme keskeisenä ratkaisuna vuorovaikutuksellisuuden painottamisen. Palautteen ja palauteosaamisen merkityksistä ja annetun palautteen käyttötavoista tulee puhua avoimesti ja tavoitteellisesti. Palautteen antaminen ja saaminen tulisi nähdä työelämätaitona, jota harjoitellaan opiskelijoiden kanssa. Hyväksi palautteen antajaksi ja saajaksi voi oppia, ja näistä taidoista on iloa työssä kuin työssä. Meidän tulisikin kannustaa opiskelijoita antamaan palautetta, ei vain jotta he voivat kehittyä sisällöissä ja me voimme kehittyä opettajina, vaan jotta opiskelijat voivat oppia työelämässä tarvittavia taitoja. Dialogi on parhaimmillaan palauteosaamisen ytimessä.
Meillä on myös mahdollisuuksia – ainakin osittain – astua mittaamisen ja datafikaation ulkopuolelle. Palautetta voi ja kannattaa kerätä opintojakson eri vaiheissa. Opintojakson aikana voi käydä opiskelijoiden kanssa palautekeskusteluja, kirjoituttaa itsereflektioita, luoda aktivoivia tehtäviä, joissa opiskelijat pohtivat opintojakson sisältöjen toimivuutta ja omia kokemuksiaan. Yhteiset keskustelut, tapahtuvat ne sitten luokkatiloissa tai digitaalisilla alustoilla, mahdollistavat myös opettajalle tilaisuuden tuoda esille opiskelijoiden onnistumisia, kehittymisiä ja asioita, joihin voisi vielä kiinnittää huomiota omaa oppimista edistääkseen. Opiskelijoilla on myös mahdollisuus vastata tähän palautteeseen. Vuorovaikutuksen ja dialogin kautta palautteen antamisella ja saamisella on sekä sisällöllistä että taidollista iloa myös digitaalisessa maailmassa.
Outi Hakola ja Kati Kasanen
Kirjoittajista Hakola työskentelee Itä-Suomen yliopistossa laadullisten tutkimusmentelmien yliopistonlehtorina ja akatemiatutkijana. Hän valmistuu Oppiminen ja opettaminen digitaalisissa ympäristöissä -erikoistumiskoulutuksesta syyskuussa 2024. Kasanen työskentelee vanhempana yliopistonlehtorina psykologian oppiaineessa. Hän valmistui DigiErkosta syksyllä 2023.
Blogiteksti on julkaistu 27.5.2024 Valtakunnallisen DigiErko-verkoston Vierailijakynä-palstalla.