Suomessa käydään maahanmuutosta ja rasismista kiivasta keskustelua, jota valitettavasti leimaa vastakkainasettelu. Se on vaarallista maamme tulevaisuudelle. Rasismia ja ääriajattelua emme saa hyväksyä. Lisääntyvä maahanmuutto on välttämättömyys ja sen hallinta edellyttää koko yhteiskunnan arvojen, asenteiden, rakenteiden ja palveluiden todellista kansainvälistymistä.
Tiede on aina kansainvälistä eikä se menesty eristyksessä. Nykyinen väestökehityksemme on myös johtanut työntekijäpulaan ja tilanne vain pahenee tulevilla vuosikymmenillä. Niinpä työ- ja koulutusperäistä maahanmuuttoa on pystyttävä voimakkaasti lisäämään ja yliopistojen odotetaan kolminkertaistavan ulkomaalaisten opiskelijoiden määrän v. 2030 mennessä. Heistä vähintään kolme neljästä pitäisi saada myös työllistymään Suomeen valmistumisen jälkeen.
Näyttää kuitenkin siltä, että edellytykset näiden tavoitteiden saavuttamiselle eivät ainakaan lähiaikoina parane. Nuiva maahanmuuttopolitiikka ja yhteiskuntaamme läpäisevä rasismi eivät paranna maamme vetovoimaa ulkomaalaisten silmissä. Kilpailu osaajista on maailmalla kova ja Suomen tulisi tehdä kaikkensa, jotta se tässä kilpailussa pärjäisi.
Harva ulkomaalainen kokee elämäntehtäväkseen Suomen talouden pelastamista. Suomeen muuttava ei ole vain puuttuvaa työvoimaa paikkaava hyödyke, joka voidaan heittää ulos heti, jos työllistymisessä tulee pienikin katkos. Heidän pitää pystyä elämään yhteiskuntamme täysivaltaisina jäseninä.
Näissä haasteissa kyse on laajasti ottaen ihmisten erilaisuudesta etnisen, kulttuurisen, uskonnollisen taustan, mutta myös sukupuolen, sukupuoli-identiteetin, erilaisten toimintarajoitteiden ja iän suhteen. Meidän tulee tunnistaa tämä monimuotoisuus aiempaa paremmin ja antaa erilaisille ihmisille ”paikan pöydän ääressä”. Tärkein tavoite on osallisuus, jolloin kaikilla siinä pöydässä on ääni ja sitä ääntä myös kuullaan.
Tavoitteena on epätasa-arvoisten rakenteiden purkaminen työyhteisöissä. Onnistuessaan se johtaa työntekijöiden sitoutumiseen työhönsä ja työyhteisöönsä ja sitä kautta tuottavuuden ja kilpailukyvyn kasvuun, kun kaikkien osaaminen saadaan täysimittaiseen käyttöön. Samalla se on keskeinen osa työhyvinvointia, osaamisen uudistamista, kansainvälistymistä ja vastuullisuutta.
Diversiteetin edistämiseksi on tärkeää tunnistaa myös omat tiedostamattomat ennakkoluulot. Meillä on tapana luottaa ja tehdä yhteistyötä samankaltaisten ihmisten kanssa. Monimuotoisuustyön tavoitteena on, että organisaation kulttuuri on avoin kaikenlaisille ihmisille ja antaa kaikille yhdenvertaiset mahdollisuudet tehdä työtään ja edetä urallaan. Johtaminen on tässäkin avainasemassa, mutta myös yksittäisen työntekijän tehtävä on edistää monimuotoisuutta ja osallisuutta omalta osaltaan.
Suomalaisten työyhteisöjen on nyt aika pohtia asenteitaan. Ovatko suomalaisen työelämän pelisäännöt liian ahtaat? Meidän pitäisi katsoa peiliin ja miettiä, millaisia me olemme työyhteisöinä tai organisaatioina. Miten erilaisilla ihmisillä on tilaa loistaa työssään? Tätä työtä meidän on tehtävä myös omassa yliopistossamme. Vuoden alkupuolella valmistunut UEFin tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusohjelma antaa tähän mainioita suuntaviivoja.
Jukka Mönkkönen, Itä-Suomen yliopiston rehtori