Avainsana: opetuksen kehittäminen

Julkaistu

Kohti digitaalista ja monimuotoista oppimista: Itä-Suomen yliopiston fasilitaattoritoiminta

Laadittu fasilitaattoriyhteistyössä tuotetun UEFPedawebinaarin alustuksen pohjalta ChatGPT4.0 -sovellusta hyödyntäen.

Yliopisto-opetus on kokenut viime vuosina merkittävän murroksen. Covid-19-pandemian sysäämä digiloikka, hybridimallien yleistyminen ja monimuoto-opetuksen kasvavat tarpeet ovat asettaneet uusia haasteita, mutta myös avanneet ennennäkemättömiä mahdollisuuksia korkeakoulujen opetukselle. Itä-Suomen yliopistossa tähän muutokseen vastattiin perustamalla verkko- ja monimuotopedagogiikan fasilitaattoritiimi, jonka toiminta on ollut uraauurtavaa pedagogiikan ja teknologian yhdistämisessä.

Fasilitaattorit: Muutosagentit opetuksen ytimessä

Fasilitaattoritiimin toiminta on ollut kaksivaiheinen (2021–2022 ja 2023–2024), ja sen tavoitteena on ollut tukea yliopiston opettajia siirtymässä digitaalisiin oppimisympäristöihin. Tiimin jäsenet ovat toimineet linkkinä oman yksikkönsä ja yliopiston tukipalveluiden välillä. Tiimi on edistänyt kollegiaalista yhteistyötä tiedekuntien ja yksiköiden rajat ylittäen. Tämä verkostomainen lähestymistapa on mahdollistanut pedagogisten käytänteiden ja teknologisten ratkaisujen jakamisen sekä luonut foorumin oppimisympäristöjen kehittämiselle, opettajanäkökulmaa unohtamatta.

Konkreettista tukea ja uusia työkaluja

Fasilitaattoreiden työ ei ole jäänyt pelkäksi puheeksi. Esimerkkinä tästä ovat Digiopettajan taitopaketit – kolmiportainen itseopiskelumateriaali, joka tarjoaa opettajille käytännöllisiä välineitä digitaalisen pedagogiikan hallintaan. Tämä yhteistyössä yliopistopedagogisen koulutuksen kanssa laadittu kokonaisuus on saanut kiitosta saavutettavuudestaan, selkeydestään ja pedagogisista perusteistaan.

Lisäksi fasilitaattorit ovat järjestäneet webinaareja, koulutuksia ja työpajoja yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Nämä ovat tukeneet opettajia uusien opetuskäytäntöjen omaksumisessa. Esimerkiksi hybridimallien käytännön järjestelyt ja oppimisen arviointiin ja palautteeseen liittyvät klinikat ovat tarjonneet käytännönläheisiä ratkaisuja arjen opetustilanteisiin.

Kansainvälinen kiinnostus ja yhteisöllisyyden voima

UEFin fasilitaattorimalli on herättänyt laajaa kiinnostusta. Kansainvälisillä foorumeilla, kuten Open Education Berlin -konferenssissa ja Times Higher Educationin Digital Universities Europe -seminaarissa, on esitelty tiimin saavutuksia ja verkostoyhteistyön mallia. Tämä kertoo siitä, että UEFin lähestymistapa – jossa pedagogiikka ja teknologia kietoutuvat saumattomasti yhteen – puhuttelee globaalisti.

Tulevaisuuden yliopisto tehdään tänään

Fasilitaattoritiimin toiminta muistuttaa meitä opetustyön arvostuksesta ja opetuksen kehittämisen tärkeydestä sekä siitä, että opetus on vuorovaikutuksessa kehittyvä prosessi. Innovatiivisten oppimis- ja opetusmenetelmien ja teknologisten ratkaisujen tukeminen ei ole vain tämän päivän tarve, vaan se on investointi tulevaisuuteen. Se ei ole vain teknologiaa, se on yhteisöllisyyttä. Opettajien saama tuki, joka yhdistää pedagogiset periaatteet ja teknologiset työkalut, ei vain helpota heidän arkeaan ja tue heidän hyvinvointiaan – se myös varmistaa opiskelijoille laadukkaan ja pitkälle työelämään kantavan oppimiskokemuksen.

Kutsummekin kaikki yhteisömme toimijat – opettajat, opiskelijat, tutkijat, hallinnon, esihenkilöt  – mukaan tähän muutoksen jatkumoon! Vain yhteistyöllä voimme rakentaa tulevaisuuden, jossa oppiminen on monimuotoisempaa, saavutettavampaa ja vaikuttavampaa.

Jatketaan siis yhdessä eteenpäin – askel kerrallaan, vertaistukeen nojaten, kohti parempaa oppimista, sujuvampaa työelämää ja kestävämpää tulevaisuutta!

Julkaistu

Anna palautetta – opiskelijat kaipaavat enemmän vastakaikua opintojensa etenemisestä! Kerää palautetta – kehitä itseäsi opettajana ja paranna koulutuksen laatua!

Näihin toiveisiin, kehotuksiin ja jopa vaatimuksiin meillä on nykyään näppärät digitaaliset järjestelmät. On Moodle ja sen tehtävien arvioinnin yhteydestä löytyvät sanallisen palautteen laatikot. On yksilö- ja yhteisviestit – niin itse kuin tekoälyn avustuksella kirjoitettuna. On yhteismitallisia palautelomakkeita, jotka kilahtavat opiskelijoiden sähköposteihin automaattisesti opintojaksojen päätyttyä.

Digitaaliset alustat mahdollistavat eri tavoin palautteen antamisen ja keräämisen, mutta niiden mukana on tullut myös uusia haasteita. Palautteen keräämisen helppouden sivutuotteena syntyy palauteähkyä. Pyyntöjä satelee niin lähikaupan kokemuksista kuin yksittäisistä seminaareista, kustakin opintojaksosta ja opintojen etenemisestä yleisesti.

Pyynnöt hukkuvat toistensa sekaan, ellei vastaajan tunnenyppylöitä ole saatu stimuloitua. Kuulemme heistä, jotka ovat inhonneet tai rakastaneet opintojaksoa, ja keskimääräinen kokemus jää helposti piiloon. On tyypillistä, että osallistujamäärästä riippumatta on haastavaa saada kokoon opintojaksopalautteita edes ne vaadittavat viisi kappaletta, jotta palautteet pääsisi lukemaan. Kehitä ja kehity nyt siinä sitten, mutta ehkäpä voi pyytää tekoälyä generoimaan reflektiota tukevaa palautetta pahimpaan palautevajeeseen.

Palauteähkyn ohella digitaalinen palaute turhan kärkkäästi ajautuu mittaamisen logiikkaan. Digitaalinen palaute saattaa jäädä etäiseksi ja kasvottomaksi, jolloin opiskelija voi tulkita sen arvosteluna taidoistaan, eikä niinkään opintojen ja oppimisen tukemisen välineenä. Oppimisalustojen aktiivisuustiedot osoittavat, etteivät läheskään kaikki opiskelijat edes avaa saamiaan palautteita ja siten he eivät myöskään hyödy niistä. Rutiininomaisesti annetut palautteet eivät välttämättä myöskään osu oikeaan – palautteen fokusoinnissa opiskelijalla itsellään olisi keskeinen rooli.

Mittaamisen ongelma korostuu digitaalisissa opintojaksojen palautekyselyissä. Yhteismitallisten, numeraaliseen arviointiin perustuvien lomakkeiden tavoitteena lienee taata vastaamisen helppous ja palautteen tasalaatuisuus. Samalla se kuitenkin viestii, että olemme kiinnostuneita vain siitä, onko opetuksesi 3.7 vai peräti 4.8 keskiarvon arvoinen. Vertailtavuus ja yhteismitallisuus eivät jätä tilaa kunkin opintojakson omalle kontekstille ja kehittämistavoitteille – pilottikokeilun palaute on usein erilaista kuin vuosien varrella huolellisesti hiotun opetuksen. Jos siis olet yhtä hyvä opettajana kuin viimeisin pisteytyksesi, kannustaako se kokeiluihin? Yhteismitallisuus, joka vieraantuu sisällöistä ja kontekstista, saattaa entisestään etäännyttää sekä opettajia että opiskelijoita.  

Mitä näille haasteille sitten voisi tehdä, jotta saisimme enemmän iloa irti digitaalisten alustojen palautemahdollisuuksista? Näemme keskeisenä ratkaisuna vuorovaikutuksellisuuden painottamisen. Palautteen ja palauteosaamisen merkityksistä ja annetun palautteen käyttötavoista tulee puhua avoimesti ja tavoitteellisesti. Palautteen antaminen ja saaminen tulisi nähdä työelämätaitona, jota harjoitellaan opiskelijoiden kanssa. Hyväksi palautteen antajaksi ja saajaksi voi oppia, ja näistä taidoista on iloa työssä kuin työssä. Meidän tulisikin kannustaa opiskelijoita antamaan palautetta, ei vain jotta he voivat kehittyä sisällöissä ja me voimme kehittyä opettajina, vaan jotta opiskelijat voivat oppia työelämässä tarvittavia taitoja. Dialogi on parhaimmillaan palauteosaamisen ytimessä.

Meillä on myös mahdollisuuksia – ainakin osittain – astua mittaamisen ja datafikaation ulkopuolelle. Palautetta voi ja kannattaa kerätä opintojakson eri vaiheissa. Opintojakson aikana voi käydä opiskelijoiden kanssa palautekeskusteluja, kirjoituttaa itsereflektioita, luoda aktivoivia tehtäviä, joissa opiskelijat pohtivat opintojakson sisältöjen toimivuutta ja omia kokemuksiaan. Yhteiset keskustelut, tapahtuvat ne sitten luokkatiloissa tai digitaalisilla alustoilla, mahdollistavat myös opettajalle tilaisuuden tuoda esille opiskelijoiden onnistumisia, kehittymisiä ja asioita, joihin voisi vielä kiinnittää huomiota omaa oppimista edistääkseen. Opiskelijoilla on myös mahdollisuus vastata tähän palautteeseen. Vuorovaikutuksen ja dialogin kautta palautteen antamisella ja saamisella on sekä sisällöllistä että taidollista iloa myös digitaalisessa maailmassa.

Outi Hakola ja Kati Kasanen

Kirjoittajista Hakola työskentelee Itä-Suomen yliopistossa laadullisten tutkimusmentelmien yliopistonlehtorina ja akatemiatutkijana. Hän valmistuu Oppiminen ja opettaminen digitaalisissa ympäristöissä -erikoistumiskoulutuksesta syyskuussa 2024. Kasanen työskentelee vanhempana yliopistonlehtorina psykologian oppiaineessa. Hän valmistui DigiErkosta syksyllä 2023.

Blogiteksti on julkaistu 27.5.2024 Valtakunnallisen DigiErko-verkoston Vierailijakynä-palstalla.

Julkaistu

Mitä hyötyä opettajalle on siitä, että opiskelijat opettavat toisiaan? 

Olen jo useiden vuosien ajan hyödyntänyt opetuksessani niin kutsuttua tehostetun kisällioppimisen menetelmää. Tehostetun kisällioppimisen keskiössä on opiskelijan oma, aktiivinen työskentely, johon hän saa yksilöllistä ohjausta. Tätä varten järjestetään ohjaustilaisuuksia, joihin opiskelijat tulevat tekemään tehtäviä yhdessä toistensa kanssa ja kysymään neuvoa asioihin, joita eivät ymmärrä. Ohjaustilaisuuksissa opettajina toimivat ylempien vuosikurssien opiskelijat. Opiskelijat siis opettavat toisiaan, ja tämä vertaisten antama opetus on liitetty systemaattisesti ja kiinteästi kurssin rakenteisiin. 

Vertaisopettajatoiminnasta on paljon hyötyä niin oppijalle kuin opettavallekin: avun pyytämiseen toiselta opiskelijalta on matala kynnys, vertaisopettajat oppivat asiasisältöjä sekä vuorovaikutustaitoja ja toiminta lisää yhteisöllisyyttä. Tästä kaikesta voi lukea lisää aiemmasta blogitekstistä. Nyt haluan kuitenkin kääntää huomion vastuuopettajaan. Mitä minä vastuuopettajana saan siitä, että opiskelijat opettavat toisiaan? 

Ensinnäkin vastuuopettaja saa kurssilleen lisää laadukasta opetusresurssia. Vertaisopettajien avulla on mahdollista antaa yksilöllistä ohjausta useammalle opiskelijalle kuin mihin yksi opettaja kykenee. Toki vertaisopettajat tarvitsevat tukea ja vastuuopettajan työaikaa menee siihen, että hän tukee vertaisopettajien toimintaa. Tapaan omia vertaisopettajiani viikoittaisissa palavereissa, joissa käsittelemme pedagogiikkaa ja opetettavia sisältöjä. Nämä palaverit ovat tärkeitä, sillä vertaisopettajilla ei välttämättä ole opetuskokemusta ja oppijalähtöinen opetus voi olla heille uutta. Kahden tunnin viikkopalaverin avulla pystyn kuitenkin tuottamaan useita tunteja opetusta kurssini opiskelijoille vertaisopettajien kautta. 

Toiseksi vertaisopettajat antavat vastuuopettajalle tietoa siitä, miten oppijoiden opiskelu sujuu. Vertaisopettajat seuraavat lähietäisyydeltä opiskelijoiden työskentelyä ja näkevät, mitkä asiat tuottavat vaikeuksia. Vaikka olen itsekin mukana ohjaamassa ohjaustilaisuuksissa, saan vertaisopettajilta vielä kattavamman kuvan tilanteesta. Joskus jokin yllättävä aihe saattaa olla opiskelijoille hankala tai laatimani tehtävä epäonnistunut. Vertaisopettajien avulla saan tietää asian ja pystyn reagoimaan siihen hyvin nopeasti. 

Kolmanneksi vastuuopettaja saa vertaisopettajista ideointiapua kurssin kehittämiseen. Palavereissa vertaisopettajilta tulee usein hyviä ehdotuksia siihen, kuinka tehtävänantoa voi selkiyttää tai kuinka jotakin vaikeaa asiaa voisi lähestyä. Kyselen myös heiltä näkemyksiä kurssin käytännön järjestelyihin ja opetusmenetelmiin. Vertaisopettajilla on minua parempi tuntuma siihen, miten opiskelijat toimivat ja millaisia tarpeita heillä on.  

Tästä päästäänkin viimeiseen aiheeseen. Vertaisopettajat antavat vastuuopettajalle työyhteisön. Omien vertaisopettajieni porukka on minulle tärkeä työhyvinvointia lisäävä tekijä. Tapaan heitä säännöllisesti ja saan jutella heidän kanssaan kurssini opetuksesta. Vertaisopettajien kanssa voi heitellä villejäkin opetusideoita, sillä he suhtautuvat opetuksen kehittämiseen ennakkoluulottomasti. 

Kaiken kaikkiaan muodostan yhdessä vertaisopettajien kanssa opetustiimin, joka on innokas, idearikas ja motivoitunut tukemaan oppijoita. 

Haluaisitko itse kokeilla samaa omalla kurssillasi joko tehostetun kisällioppimisen tai muun vertaisopettamisen muodossa? Olemme paraikaa luomassa vertaisopettajatoiminnan ohjepakettia UEFin rahoittamassa Kaikki ohjaavat -hankkeessa. 

Johanna Rämö

Kirjoittaja on yliopistonlehtori, dosentti, Taitava opettaja, joka kehittää ja tutkii matematiikan yliopisto-opetusta. Johanna on kiinnostunut erityisesti oppijakeskeisistä opetusmenetelmistä sekä arvioinnin uudistamisesta. Hän työskentelee fysiikan ja matematiikan laitoksella Itä-Suomen yliopistolla.