Etäopettajuus, eli kuinka vaihdoimme ammattia vaihtamatta ammattia

Koronapandemian vuoksi etäopetukseen loikkaaminen on varmasti opettanut meille paljon.

Tärkeintä juuri nyt on kuitenkin keskittyä muuhun kuin ohjelmistojen, äppien, oppimisalustojen ja nettisivujen käyttötaitoihin tai papukaijamerkkeihin. Juuri nyt tärkeintä on kysyä: Opettaja, kuinka jaksat, ja mitä ajattelet ammatistasi.

Monet opettajat ovat nimittäin alkaneet pohtia sitä, haluavatko he enää jatkaa opetusalalla ollenkaan, mikäli verkkovälitteisyydestä tulee pysyvämpi tai strategioiden suosima malli. Eikä ihme.

Meille opettajille on jo vuosia painotettu, että opetus on siirrettävä nettiin. Ikään kuin kyseessä olisi vain yhdestä paikasta toiseen siirtyminen, kuten luokkahuoneesta toiseen vaihtaminen. Suurin väärinkäsitys lähiopetuksen ja etäopetuksen suhteen lienee juuri tämä: Että lähiopetustyötä tehneen opettajan ammatti ei etäopetuksessa muutu mitenkään – opetus vain ”siirretään” nettiin.

Oma opetustyöni alkoi muuntua etä- ja monimuoto-opetukseksi jo kauan ennen koronaa. Työni muuttui yksinään tietokoneen ruudun ääressä puurtamiseksi. Niska ja hartiat jumittivat, rannekanavat eivät tykänneet, iskiaskin iski. Ennen kaikkea mielenmaisemani saivat synkkiä sävyjä.

Tämmöistäkö vuorovaikutteisuus olisi opetustehtävissäni ja työpaikallani tästä lähtien, mietin.

Minun piti työstää uusiksi koko opettajan identiteettini, että aloin päästä johonkin selvyyteen uudesta ammatistani.

Kursseja ja opetusta ei voi niin vaan siirtää nettiin, naps. Esimerkiksi Tim Fawns Twitterissä kuvaa mainiosti jäävuoridiagrammilla opetukseen kuuluvaa ”muuta tekemistä”.

Kun opetus ”siirretään” nettiin, kyse on alusta asti uudelleen suunniteltavista ja uudeksi muotoiltavista kokonaisuuksista. Kyse on digitaalisuuden, osallistavuuden ja kokemuksellisuuden yhdistämisestä siten, että luodaan mahdollisuuksia merkityksellisille oppimiselle ja kohtaamisille. Siten verkkokurssi ei olisi pelkkä kirjekurssi, eikä myöskään viikosta toiseen pelkkää livestriimattua tai tallennettua yksinpuhelua.

Ilman merkityksellisiä kohtaamisia sekä välittämisen ja empatian ilmapiiriä en jaksaisi itsekään jatkaa verkkoympäristöissä – miten voisin siis edellyttää muuta opiskelijoilta ja työkavereiltanikaan.

Susanna Kohonen

Vastaa