Kategoria: Blogikirjoitus

Julkaistu

Havaintoja oppimisanalytiikan kyselystä — Opiskelijoiden tuen tarpeen tunnistaminen javuorovaikutuksen lisääminen UEF eLearnissä

Kirjoittaneet Anna Raappana ja Jani Lemmetyinen, Digipalveluista

Toteutimme viime keväänä kyselyn ja työpajoja, joiden tavoitteena oli muodostaa yleiskuva siitä, millaisia työkaluja ja toiminnallisuuksia UEFin opettajat ja opiskelijat kaipaavat UEF eLearn Moodle-oppimisympäristöön sekä miten hyvin nykyisiä oppimisanalytiikan työkaluja tunnetaan ja käytetään.

Selvityksen tuloksena havaittiin, että sekä opettajat että opiskelijat suhtautuvat oppimisanalytiikkaan ja sen hyödyntämiseen hyvinkin positiivisesti, mutta siitä huolimatta nykyiset työkalut ovat kummallekin käyttäjäryhmälle melko tuntemattomia ja niitä hyödynnetään vähäisesti. 

Opettajien vastauksista selvisi, että opettajat kaipaavat eniten tukea ja työkaluja

  1. opiskelijoiden tuen tarpeen tunnistamiseen,
  2. oppimisen ohjaamiseen ja
  3. opiskelijoiden välisen vuorovaikutuksen tukemiseen.

Kyselyn perusteella olemassa olevien analytiikan työkalujen koetaan parhaiten tukevan opettajaa opiskelijoiden aktiivisuuden seuraamisessa opintojaksolla. Tästä seurasikin järkeily, että pelkkä aktiivisuuden seuranta ei anna opettajalle riittävää näkymää siihen, mikä opiskelijoiden tuen tarve on ja onko joku vaarassa pudota kyydistä.

Aihetta pohdittiin myös opiskelijoiden kanssa pidetyissä työpajoissa, joissa yksi keskustelun aiheista oli ohjaus, vuorovaikutus ja oppimisen tuki eLearn-ympäristössä. Työpajojen perusteella kehittyi mielikuva, että opiskelijoilla on usein kynnys tuoda tuen tarpeensa esille verkkoympäristössä. Kynnys taas voi johtua monista eri asioista. Kynnystä saattoi lisätä esimerkiksi kysymisen vaiva, vastauksen aikaviive tai ujous.

Sekä opettajat että opiskelijat painiskelevat siis samojen haasteiden äärellä; kuinka kommunikoida ja huomata opiskelijan tuen tarve? Ja kuinka toteuttaa se niin, että se olisi vaivatonta, ei veisi aikaa, eikä vaatisi opiskelijaa asettamaan itseään “estradille”. Varmaan helppoa ja täydellistä ratkaisua ei ole olemassakaan. Mutta erilaisia työkaluja kuitenkin löytyy. Uusimpana lisänä Moodleen on tullut Pikapalaute-työkalu.

Pikapalaute on eLearnin lisäosa, jonka avulla opiskelijat voivat emojeilla antaa kolmiportaista palautetta kurssin aktiviteeteista ja materiaaleista. Opettaja voi itse määritellä mitä emojit ja niiden kuvaukset ovat. Opettaja saa palautteista raportin, josta on nähtävissä eri vastausten lukumäärät, sekä opiskelijoiden nimet. Opiskelijat näkevät vain eri vastausten lukumäärät. Tämä voi olla yksi keino kerätä vaivattomasti palautetta kurssin aikana siitä, missä kurssin aktiviteeteissa opiskelijat kokevat haasteita ja missä kaivataan lisäohjausta. Toiminto kannattaa tutustuttaa opiskelijoille kurssin alussa ja kannustaa sen käyttöön. On hyvä myös pohtia, mihin kurssin materiaaleihin ja aktiviteetteihin toiminnon haluaa liittää, niin ettei sen merkityksellisyys kärsi. Toiminnon myötä myös opiskelijat voivat saada lisää näkyvyyttä siihen, miten muut kurssin opiskelijat kokevat tietyt kurssin aiheet ja aktiviteetit.

Kyselyn mukaan, kolmanneksi eniten opettajat kaipasivat lisää työkaluja opiskelijoiden välisen vuorovaikutuksen tukemiseen. Opiskelijatyöpajoissa käydyt keskustelut vahvistivat, että opiskelijat kokevat vertaistuen tärkeäksi. Monet osallistujista kertoivat kääntyvänsä mieluummin ensin opiskelukavereiden kuin opettajan puoleen kohdatessaan haasteita, esimerkiksi kotitehtävissä. Kuitenkin etenkin pääosin etänä opintojaan suorittavilla opiskelijoilla, kontaktit muihin samoja opintoja suorittaviin opiskelijoihin olivat usein vähäisiä, tai niitä ei ollut lainkaan. Opiskelijat toivoivat, että viestinnän alustoja ja kannustusta opiskelijoiden keskinäiseen vuorovaikutukseen tulee myös opettajalta.

Opiskelijatyöpajoissa käydyissä keskusteluissa havaittiin, että moni opiskelija koki chat-tyyppisillä viestintäalustoilla olevan matalampi kynnys esittää kysymyksiä kurssin tehtävistä kuin esimerkiksi Moodle-foorumilla. Moni kertoi myös, että he vastasivat mielellään muiden kysymyksiin tai kommentoivat keskustelua herkemmin chateissä. Kynnys näillä alustoilla koettiin pienemmäksi muun muassa siksi, että alusta saattoi olla muutenkin aktiivisesti opiskelijan käytössä (esim. Discord, Telegram), jolloin keskusteluun pystyi osallistumaan sen ollessa käynnissä. Chat-alustoilla viestintä ei myöskään koettu olevan niin formaalia ja keskustelu on vilkasta opiskelijoiden kesken. Esimerkiksi Teams on UEFin tukema chat-tyyppinen keskustelualusta. Discord ja Telegram sopivat myös hyvin tähän tarkoitukseen ja ovat monelle opiskelijalle muutenkin tuttuja alustoja. Nämä kaksi eivät ole UEFin käyttötuen piirissä.

Opiskelijatyöpajoissa tehdyt havainnot perustuvat pieneen otantaan, joten niiden toimivuudesta erityyppisillä kursseilla ei meillä vielä ole laajempaa näkemystä. Tässä kuitenkin muutama keino, jota kannustamme kokeilemaan kyselystä ja työpajoista tehtyjen havaintojen perusteella. Kuulisimme mielellämme palautetta ja kokemuksia pikapalaute-toiminnosta ja chat-tyyppisten alustojen käytöstä opiskelijoiden välisen vuorovaikutuksen tukemisessa Moodle-kursseilla. Palautetta voi laittaa asiointipalvelun kautta eOppimisen tukipalvelut > Ota yhteyttä.

Tuen tarpeen tunnistamiseen ja vuorovaikutuksen parantamiseen Moodlessa on olemassa muitakin keinoja. Yksi keino on ottaa olemassa olevia analytiikan työkaluja käyttöön eLearn-kurssillaan. Teemaa pidetään esillä myös meneillään olevissa eLearn oppimisanalytiikan työkalujen piloteissa.

Seuraamme myös Moodlen tuotekehitystä ja pyrimme vaikuttamaan siihen. Facilitating collaboration on yksi Moodlen tämänhetkisen tuotekehityksen teemoista. Moodlen tuotekehityksen roadmapilla teema ilmenee esimerkiksi parempana integroitavuutena erilaisiin oppimissovelluksiin. Lisäksi Moodle pyrkii parantamaan järjestelmän käyttökokemusta modernisoimalla käyttöliittymää.

Sosiaalisen vuorovaikutuksen parantaminen linkittyy myös pian päättyvään kyselyyn, jonka avulla Digipalveluissa pyritään muodostamaan kuva osallistamisen ja yhteistyöskentelyn sähköisten työkalujen vaatimuksista: mitä haasteita opetuksessa on tämän teeman ympärillä havaittu ja mitä tarvitsemme? Kyselyn tulosten perusteella pyrimme selvittämään kipukohtia ja mahdollisia hankintatarpeita, huomioiden myös työkalun integroitavuus eLearn Moodleen.

Digitaalisten oppimisympäristöjen kehittäminen on jatkuvaa työtä, jota tehdään yhteistyössä yliopiston henkilöstön ja opiskelijoiden kanssa. Käyttäjiltä kerätty palaute ja kokemukset ovat ratkaisevan tärkeitä, jotta kehitys ja hankinnat vastaavat heidän tarpeitaan. Toivomme, että osallistutte jatkossakin aktiivisesti kehitystyöhön!

Iloista syksyn jatkoa!

Toivottelee Anna Raappana ja Jani Lemmetyinen, Digipalveluista

Julkaistu

Mysticism of Presence and Online Identities 

Professor Serafim Seppälä (UEF, School of Theology), writes:

The world is filled with confrontations, such as that between conservatives and liberals. Sometimes I wonder to what extent the whole setup is an abstraction constructed in social media – two virtual bubbles colliding. 

Based on my experiences and readings, however, I prefer to think that humans are a complex mix. For example, there are people in universities who present themselves as liberals but vote for conservatives – perhaps the ”safe space” allows views in a bit selective way, after all? Churches, on the other hand, are filled with people who present themselves as conservatives but live in most liberal ways. And so forth. 

In social media, it is easy to adopt a caricatured role, ignoring some essential aspects of your own personality. The result is a commitment to an abstraction that does not fully reflect who the person really and fully is. This, in turn, can make people become more liberal or more conservative than they initially were. Until the bubble bursts. 

So, what does this have to do with distance education? Let’s think about it. 

The exciting thing about face-to-face communication in a lecture hall is that there is something I cannot fully explain. You can sense the mood of the audience as soon as you step into the room: excited, enthusiastic, tired, bored. And you can sense it without even looking at the audience. 

When teaching Hebrew classes in a large hall, I used to watch people’s faces, sense the mood and adjust the pace accordingly: bored faces – speed up, confused faces – explain again. If someone found Hebrew incomprehensible or completely irrelevant, it was easy to sense it and use that for shared humour. 

There was a kind of mysticism of presence. It seemed mystical, perhaps mainly because we can sense tiny micro-movements more than we are consciously aware of, learning more about the other person than we realise. However, sometimes you could sense emotions even without looking at anyone – a phenomenon harder to explain. 

In online teaching, however, the feeling is like that of a lone pilot in the cockpit with blacked-out windows: the instruments tell you that the direction is towards the destination, but there is no experience of the landscape. Cracking a joke in the quiet cabin only underlines the loneliness. Even when the cameras are on, the micro-movements do not translate through the pixels. 

The recipients live in worlds of their own to which the speaker has no contact. So, does the online set-up encourage a caricature-like role-playing, like that of the social media? When asked for feedback, students may comment from the perspective of an assumed ideal student, but their real thoughts are shared elsewhere. 

Of course, the same thing happens on campus: no questions or comments during the lecture, but a lively discussion breaks out in the corridor immediately afterward. Paradoxically, the reason is that philosophical or theological issues can be interesting as they touch upon the whole person. In the lecture setting, participants may be unsure of how the “ideal student” should comment, but in a more relaxed setting it is easier to talk and interact in the fullness of their being, as their true selves.  

In maths and science, this is not much of a problem. The personality of the calculator is irrelevant to the calculation. In disciplines like psychology and theology, however, it would be good to be present in entirety, since one is learning to become a professional in encountering, and professional identity-building is intertwined with personal identity formation. 

One might expect the bursting of social media’s bubble identities to be a liberating experience – a dynamic emergence, allowing the person to express their ideals and ideas freely, without being confined by conservative or liberal labels. 

However, the bursting of identities belongs to the university only indirectly. Networking has made this indirectness mediated and thus even more indirect. The same phenomenon is, of course, also happening all over the society, even in worship (my analysis of the ontology of online liturgy, HERE). 

I am not against change: online participation options have made life easier and do more good than harm. However, the worst thing about online academic life is how Zoom has ruined the lectures in halls. When one or two people are sitting in a big hall, the atmosphere becomes awkward. There is no mysticism of presence, or signs of presence at all. 

In the hybrid (dual) mode, everyone seems to be left unsatisfied. Those on Zoom feel the teacher is addressing the people in the room; those in the room feel that the speaker is merely flirting with those on Zoom. The teacher feels that he is not fully connecting with anyone. 

When everyone feels like being the only one talking to the others alone, it reminds of the logic of the social media bubbles: lots of talking, plenty of listening, but no real “You” anywhere. 

Moreover, the camera locks the speaker in one place and position. I used to enjoy moving to the side of the room, placing myself at the students’ level; we looked at obscure texts on the wall together, as equals, without opposing positions. The atmosphere became relaxed. In hybrid or dual lectures, I am forced into a traditional confrontational set-up with both the people in the hall and the pixel faces. This confrontational set-up itself imposes an unconscious barrier to genuine encounter of persons. 

Despite all this, however, this most awkward form of lecture (hybrid) is the most effective, and therefore it is the one with which we should learn to live. 

I find myself sinking into cynicism: I give a lecture, leaving everyone dissatisfied. 

It was a good lecture, I suppose. Or was it bad? There is no one in the corridor to ask. I, too, go searching for the experience of presence elsewhere. 

Julkaistu

Läsnäolon mystiikka ja etäidentiteettikuplat

Kirjoittanut Professori Serafim Seppälä, teologian osasto, filosofinen tiedekunta, UEF

Nykyään kaikkialla korostetaan vastanapaisuuksia, erityisesti konservatiivien ja liberaalien vastakkainasettelua. Joskus mietin, missä määrin koko asetelma on somessa ja mediassa rakentuva ja elävä abstraktio ‒ kaksi virtuaalista kuplaa.

Kokemani ja lukemani perusteella ajattelen mieluummin, että ihminen on sekava vyyhti. Esimerkiksi yliopistoissa on ihmisiä, jotka esiintyvät liberaaleina mutta äänestävät konservatiiveja – kenties kuittaukseksi siitä että ”turvallinen tila” tuntuu sallivan näkemyksiä kuitenkin hieman valikoidusti? Kirkoissa taas riittää ihmisiä, jotka esiintyvät näyttävästi konservatiiveina mutta elävät kerrassaan liberaalisti. Ja niin edelleen.

Somessa on helppo ottaa karikatyyrimainen rooli, joka jättää osan omasta persoonastaan huomiotta. Lopputulos on sitoutuminen abstraktioon, joka ei täysin vastaa sitä, millainen ihminen itse oikeastaan on. Tämä taas voi muokata ihmisestä liberaalimpaa tai konservatiivisempaa kuin mitä hän alun perin olikaan. Kunnes kupla puhkeaa.

Miten tämä liittyy etäpedagogiikkaan? Mietitäänpä.

Isossa salissa luennoiminen on jännittävää siksi, että tapahtumassa on jotain mitä en osaa täysin selittää. Yleisön tunnelman aistii välittömästi saliin astuessaan: jännittynyt, innostunut, väsynyt, pitkästynyt. Mikä erikoisinta, tunnelman saattaa aistia saliin katsomattakin.

Pitäessäni heprean kursseja isossa salissa tapasin seurata ihmisten kasvoja, aistia tunnelmaa ja säädellä etenemisnopeutta sen mukaan: tylsistyneitä katseita ‒ lisää vauhtia, hämmentyneitä katseita ‒ selitän uudelleen. Jos joku piti hepreaa käsittämättömänä tai totaalisen yhdentekevänä, se oli helppo aistia, ja asiasta saattoi tehdä yhteisen vitsailun aiheen.

Siinä oli jonkinlaista läsnäolon mystiikkaa. Mystiseltä se tuntui kaiketi lähinnä siksi, että ihminen aistii pieniä mikroilmeiden vivahduksia enemmän kuin ehtii tiedostaa ja siksi saa toisesta tietoa enemmän kuin mitä tietoisuudessaan ajattelee. Mutta toisinaan tunnelmia aistii myös katsomatta, ja sitä on vaikeampi selittää.

Etäluennolla taas tunnelma on kuin yksinäisellä lentäjällä lentokoneen hytissä, jossa ikkunat on pimennetty: suunta on mittarien perusteella oikea, mutta maiseman kokemusta ei ole. Yksin puhuttu huumori hiljaisessa kajuutassa vain alleviivaa yksinäisyyttä. Vaikka kamerat olisivat aukikin, mikroilmeet jäävät pikselien puitteisiin.

Kuulijat elävät omissa maailmoissaan, joihin puhujalla ei ole kosketusta. Ruokkiiko etäyhteystilanne siis somen tapaista karikatyyrimäistä rooliutumista? Pyydettäessä asioita kommentoidaan jonkinlaisesta ideaalisen opiskelijaoletetun roolista käsin, mutta mitä mieltä asiasta oikeasti ollaan, se keskustellaan muissa yhteyksissä.

Samaa tapahtuu tietysti kampuksellakin: luennolla ei kysytä tai kommentoida, mutta välittömästi luennon jälkeen keskustelu puhkeaa käytävällä. Paradoksaalisesti syy lienee juuri siinä, että filosofiset tai teologiset asiat voivat olla oikeasti koko persoonaa koskettavia ja kiinnostavia. Luentotilanteessa ollaan epävarmoja siitä, miten ideaali-opiskelijan tulisi asiaa kommentoida, mutta omana itsenään asiasta on helpompi puhua.

Matemaattis-luonnontieteellistyyppisillä aloilla tässä ei liene ongelmaa. Laskutoimituksen kannalta laskijan persoonallisuudella ei ole merkitystä. Psykologian ja teologian tapaisissa oppiaineissa sen sijaan ihmisen olisi hyvä olla läsnä omana itsenään, täysinäisenä persoonana, onhan hänestä kasvamassa kohtaamisen ammattilainen, eikä ammatti-identiteetin rakentuminen ole oman identiteetin rakentumisesta irrallinen prosessi.

Somekuplaidentiteetin puhkaisemisen voisi olettaa olevan vapauttava kokemus. Tapahtuu emergentti purkautuminen: koko ihmisyys pääsee virtaamaan vapaasti ideaaleissa ja ajatuksissa, riippumatta siitä, onko ne leimattu konservatiivisiksi tai liberaaleiksi.

Identiteetin emergenssi kuuluu kuitenkin yliopistolle vain epäsuorasti. Verkottuminen on tehnyt tästä epäsuoruudesta välitteistä ja siten entistäkin epäsuorempaa. Sama ilmiö tapahtuu tietysti kaikkialla muuallakin yhteiskunnassa, jopa jumalanpalveluksissa (analyysini etäliturgian ontologiasta TÄÄLLÄ).

En ole muutosvastarintainen: etäily helpottaa elämää ja siitä on enemmän hyötyä kuin haittaa. Mutta akateemisen etäelämän huonoin puoli on se, että Zoom on pilannut saliluennot. Kun isossa salissa istuu yksi tai kaksi ihmistä, tunnelma on lähinnä kiusaantunut. Ei puhettakaan läsnäolon mystiikasta.

Hybridissä kaikki tuntuvat jäävän tyytymättömiksi. Zoomilaiset kokevat, että opettaja puhuu salissa oleville; salissa tuntuu siltä, että puhuja vain flirttailee zoomilaisten kanssa; opettaja kokee, ettei saa täyttä yhteyttä keneenkään.

Tunne siitä, että kaikki kokevat minun puhuvan vain toisille, muistuttaa somekuplan logiikkaa: puhetta on paljon, kuulijoita on paljon, mutta ei missään Sinää.

Käytännössä kamera myös sitoo puhujan yhteen paikkaan. Puhuin ennen mielelläni salin sivusta: asetuin opiskelijoiden tasolle, katselimme vaikeatajuista tekstiä seinältä yhdessä, samalta viivalta, ilman roolien vastakkainasettelua, tunnelma avautui helposti. Hybridiluennolla olen pakotettu perinteiseen vastakkain olemiseen sekä salissa istujien että pikselikasvojen kanssa. Tämä vastakkainasettelukin muodostaa jonkinasteisen tiedostamattoman rajoitteen persoonien kohtaamiselle.

Tämä kaikkein hankalin luentomuoto (hybridi) on kuitenkin se tehokkain, ja siksi nimenomaan sen kanssa pitäisi oppia elämään.

Huomaan vajoavani kyynisyyteen: pidän luennon, jätän kaikki tyytymättömiksi.

Luento oli sinänsä hyvä. Vai oliko se huono? Käytävällä ei ole ketään. Lähden itsekin etsimään läsnäolon kokemusta jostain muualta.

Julkaistu

UEF Taitavien opettajien 2024 puheita/ UEF Excellent Teaching Practitioners’ 2024 speeches

Oppimisympäristöseminaarin 2024 yhteydessä julkistettiin myös vuoden 2024 uudet Taitavat opettajat, joita oli kuusi (lue tarkemmin tästä UEF:n uutisesta). Julkaisemme palkittujen opettajien puheet alla teksteinä, koska yllättävien teknisten ongelmien vuoksi osa puheista jäi kuulematta seminaarin yhteydessä. Onnittelut vielä kerran palkituille ja pahoittelut teknisistä esteistä!

—————————————————————————————–

Ana Gebejes, Postdoctoral Researcher, Department of Physics and Mathematics, Faculty of Science, Forestry and Technology, UEF:

I feel very honored to be receiving this award. It feels very rewarding that the passion I put into my teaching practice resonates with many of you. Thank you for that and thank you for bringing me this joy.

Joy is something we have less and less of nowadays, and it is what I strive to bring back with my teaching. I want to bring back joy to learning, joy to science, joy to curiosity, and also to teaching. It’s fun to learn new things, it’s fun to be curious about how things work, it’s fun to find out how things work.

Another aspect is relevance, I strive to make whatever we learn in school relevant. Not just relevant for the job but for life in general. How do we raise professionals of the future who will be satisfied with the knowledge and skills they have learnt in school and have fun doing it and then thanks to that be able to take on whatever challenge that future brings.

Over the years I have been developing my teaching practice and tried out many ways to transfer my passion and to teach not just the subject matter but also all other skills our students need. I hope we all can acknowledge that the future is complex, challenges of the future are complex, and the ways knowledge is being generated and consumed is changing, the way technology is developing is changing which comes with its challenges. One of my recent courses is Display Technologies and every year just during the duration of the course, so 8 weeks, a few innovations happen in this field. In these moments it feels like I am failing because I just cannot catch up. But this rather means that we need to raise professionals with more developed lifelong learning skills, critical thinking skills, teamworking skills, right transferable skills. But how? How can we in one course teach enough subject matter but at the same time leave room for teaching other skills. THIS IS where a lot of development needs to be done.

So here I want to shout out to UEF a wish I have: Let’s come together and create dedicated courses and training paths for these important skills. I would be super excited to be part of such future development and transfer what I have learned over the years. Because it will benefit all our programs.

What I have done is I educated myself first in this domain through my collaboration with experts from NASA and Boeing but also I completed trainings at MIT for Innovation Leadership which included all of these skills. Receiving training helped me to incorporate teaching them in my teaching practice.

Over the years I found that phenomenon-based/ problems-based learning caters best to delivering for all these skills. I found that problems that are also challenging me as an educator, so problems to which even I don’t know the solution yet, create a space where I can really become a mentor and a guide for my students. It took a while to develop the mindset that I cannot provide some answers, but I realized that in this space I can truly teach transferable skills and then highlight the subject matter skills. What helps a lot is to define the problems in a certain way, there is a way to it, and I have developed it over the years. I personally very often use space as the motivator for my problems, mostly because space is such an extreme environment and it helps us stretch our design space.

Coming to the end of my speech, I hope I have inspired some future development and given you some ideas from how I have developed my teaching.

I believe that everything can be learned, all one needs is a great guide through the learning process. I strive to be that guide for my students and show them how awesome knowledge is.

It truly is thanks to UEF that I can live my passion, I am grateful for that. And thank you for arranging opportunities like these to acknowledge the work, because it just feels so good. Bringing back joy and feeling good about what you do is really important.

Thank you everyone for this award!

—————————————————————————————

Risto Leinonen, yliopistonlehtori, fysiikan ja matematiikan laitos, luonnontieteiden, metsätieteiden ja tekniikan tiedekunta, UEF ja

Anssi Salonen, yliopistonlehtori, soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto, filosofinen tiedekunta, UEF:

Arvoisa yliopiston johto, kollegat ja muut kuulijat. Vuosia hauduteltu eri tiedekuntien yksiköiden välinen yhteisopintojakso Monialainen teknologiakasvatus tuleville fysiikan, kemian ja käsityön opettajille antoi paljon meille opettajille ja uskoaksemme myös opiskelijoille, ja sen paremmalta tämä tunnustus tuntuu. Käymme tässä puheessa läpi joitain tähän opintojaksoon liittyviä opetuksen ja sen kehittämisen valittuja teemoja.

Ensimmäisenä haluamme nostaa esille onnistuneen yhteistyön merkityksen osana opetusta, ja tällä kerralla puhumme erityisesti yritysyhteistyöstä osana opettajankoulutusta. Joillain opettajilla voi nousta karvat pystyyn puhuttaessa yritysyhteistyöstä osana yliopisto-opetusta, mikäli tämä nähdään uhkana akateemiselle autonomialle. Mutta kun ollaan kumppaneiden kanssa yhtä mieltä pelisäännöistä, yritysyhteistyö tuo opetuksen lähemmäs tulevaa työelämää ja yhteiskuntaa. Tällä opintojaksolla yhteistyökumppani Tulikivi tarjosi opiskelijoille mahdollisuuden kilvoitella pienoisuunin rakentamisessa aidoista materiaaleista, ja yritys sai näkyvyyttä uudelle porukalle. Tulikivenkatkuista yhteistyötä. Yhteistyökumppani Onni löytyi toisen vastuuopettajan harrastusporukoista, kun parin vuoden tuttavuuden jälkeen saatiin suut auki niinkin pitkäksi aikaa, että toisten ammatit selvisivät. Yhteistyö onnistui erinomaisesti sen ollessa erittäin luontevaa eikä päälle liimattua ja pakotettua, ja tätä jatketaan. Tämä kertoo omalta osaltaan siitä, että mahdollisuuksia toimiviin yhteistyömalleihin voi olla arjessa yllättävänkin lähellä, ja näihin kannattaa tarttua.

Edellä kuvattu yritysyhteistyö on osa monialaista opetusta. Teknologia ja erityisesti teknologiakasvatus ovat olleet tieteenaloja ja tätä työtä yhdistäviä kokonaisuuksia. Monialaisen opettajuuden toteutuksessa keskeinen ja onnistumisen kannalta ratkaisevin tekijä on ollut avoin ja jatkuva vuorovaikutus, luottamus sekä yhteisopettajuuden eri muodot aina suunnittelusta arviointiin. Yhdessä olemme luoneet monialaisia oppimismahdollisuuksia ja pyrkineet tuomaan kaikki opetusprosessin vaiheet näkyväksi opiskelijoille onnistumisineen ja epäonnistumisineen. Näin opiskelijat ovat voineet yhdistää tietoa ja taitoja eri aloilta myös opetuksen näkökulmasta. Olemmekin nähneet, kuinka eri tieteenalojen tietopohjan, menetelmien ja haasteiden yhdistäminen on johtanut opiskelijoissa uusiin oivalluksiin ja ratkaisuihin avoimissa ongelmissa. Meitä tämä on inspiroinut kehittämään opetustamme vastaavalla tavalla. Toivottavasti tämä kantaa tulevaisuudessa myös opiskelijoiden omaan opetustyöhön.

Monialainen opettajuus voi olla joskus melkoinen resurssisyöppö. Haluammekin korostaa yksiköiden johdon ja muiden tahojen tukea. Kun esittelimme ideaa yhteisestä opintojaksosta oppiainevastaaville ja kollegoille, vastaanotto ei ollut pelkästään hyväksyvä vaan enemmänkin innostuva, ja tämä antoi meille hyvät fiilikset jatkaa kehitystyötä pidemmälle. Tiedekunnat eivät antaneet myöskään Pepin tai muiden järjestelmien aiheuttaa suotta ongelmia, vaan näitä mietittiin praktiikka edellä. Tämänkaltainen luotto opettajiin kantaa pitkälle – kiitos.

Kiitos vielä tästä tunnustuksesta – on upeaa kuulua Itä-Suomen yliopiston Taitaviin opettajiin.

——————————————————————————————-

Jussi Mäkelä, yliopisto-opettaja, soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto, filosofinen tiedekunta, UEF:

Arvoisat rehtorit, hyvä seminaariväki!

Toimiminen opettajana opettajankoulutuksessa on sikäli kiitollinen pesti, että mitä tahansa siinä tekeekin, niin se on jo työelämään valmentavaa opettamista — joko hyvän tai varoittavan esimerkin antamista.

Samasta syystä se on tietysti myös haastava tehtävä, ja opetuksen kehittämistyö onkin jatkuvaa oman ajattelun ja tekemisen peilaamista sekä opetussuunnitelmaan että opiskelijoiden tuleviin työtehtäviin: mitä haluan opettaa opettajana olemisesta?

Mikä opettamisessa on tärkeintä?

Liekö olemassa vain yhtä oikeaa vastausta, ainakaan yksiselitteisen lyhyttä. Kysymyksen pohdinnasta saan kuitenkin ohjenuoria, jotka ohjaavat opetukseni kehittämistä.

Pitää uskoa siihen, mitä tekee: että sillä on merkitystä. Se tarkoittaa samalla uskoa opiskelijoihin. Kun uskoo opiskelijoihin, on mielekästä asettaa opetukselle osaamistavoitteita sekä pohtia niiden saavuttamisen arviointia.

Niistä tulevat kehitystyön lähtökohdat — erilaiset toteutustavat ovat sitten enemmänkin teknisiä yksityiskohtia.

Opettamisen ja sen kehittämisen ydinkysymys on miksi. Miksi jotain pitäisi oppia? Samalla selviää, miksi ja miten sitä pitää arvioida. Arviointi antaa taas tietoa, miten omaa opetusta pitää muokata, jotta tavoite olisi jatkossa entistäkin kirkkaampi.

Mutta ilman uskoa oman työn merkityksellisyyteen ja ilman uskoa opiskelijoihin kaikki kehittämistyö on vain teknistä sormiharjoitusta.

Olen tavattoman hämmästynyt ja kiitollinen Itä-Suomen yliopistolle tästä tunnustuksesta. Kiitos!

Julkaistu

Mitä ihmettä on analytiikalla tekemistä ihmisen taloudessa?

Itä-Suomen yliopisto on pilotoimassa syksyllä 2024 kahta Moodleen (eLEarniin) yhdistettävää oppimisanalytiikkaohjelmaa. Moni kollega varmaankin ihmettelee, mitä niillä tehdään ja mitä hyötyä niistä voisi olla. Meneekö opetus opiskelijoiden paapomiseksi tai kyttäämiseksi? Otetaan alkuun kaksi esimerkkiä omasta opetustyöstäni:

Opettajan työsuunnitelma

Pyöritän viittä ympärivuotista monimuotokurssia, joissa opiskelijat palauttavat erilaisia kirjallisia tehtäviä, jotka arvioin ja joista annan heille lyhyesti kirjallista palautetta. Tehtäviä on yhteensä kurssisalustoilla 30 ja palautuksia niihin saadaan keskimäärin vuosittain 80 – 200 opiskelijalta. Moodle ei valitettavasti pysty antamaan suoraan raporttia, josta näkyisi, montako tehtävää on kullakin kurssilla odottamassa arviointia. Niinpä käytän jokaisena maanantaina työaikaani laskeakseni, montako tehtävää on arviointia odottamassa.

En laske tehtäviä pelkästään mielenkiinnosta, vaan tarvitsen tietoa allokoidakseni työaikaani. Varaan viisi minuuttia kunkin tehtävän tarkistamiseen, jolloin 96 palautusta vaatii yhden työpäivän. Luonnollisesti työviikostani ei löydy täysin vapaita päiviä vaan jaan arvioinnin lyhempiin osioihin esim. kokousten väleille. Tiedän, että oppimisanalytiikkatyökalut mahdollistaisivat suoraan tällaisen opettajanäkymän, mikä nopeuttaisi työaikataulun rakentamista huomattavasti.

Opiskelijoiden muistuttaminen

Olen kaikilla monimuotopedagogiikkaa hyödyntävillä kursseillani havainnut saman haasteen: osa opiskelijoista lopettaa kurssin suorittamisen ensimmäisten päivien tai viikkojen aikana, mikä alentaa kurssin läpäisyastetta ja saa kurssin vaikuttamaan vaikeammalta kuin se on. Tällöin riskinä voi olla kurssitehtävien tarpeeton helpottaminen. Olen myös huomannut, että ensimmäisten päivien alhainen kurssiaktiivisuus ennustaa korkeaa keskeyttämisriskiä, minkä vuoksi hitaasti etenevien opiskelijoiden tavoittaminen ensimmäisinä kurssipäivinä voisi auttaa heitä suorittamaan opintoja. Minulla onkin hyviä kokemuksia yhteydenpidosta kurssien ensimmäisen viikon aikana: kannustuksesta, jolla hitaammat saadaan mukaan touhuun.

Moodle antaa edistymisen seurantaan joitain työkaluja, mutta ne ovat kovin vaikeita käyttää. Käytän usein ”aktiivisuuden jakautuminen” -näkymää, josta voin nähdä lokitietoihin perustuen kurssiaktiivisuuden erot jo ennen kuin opiskelijat palauttavat ensimmäistäkään tehtävää. Kuitenkaan Moodle ei mahdollista tämän datan suoraa siirtämistä muihin ohjelmiin, jolloin joudun kopiomaan näkymän kahden ohjelman kautta taulukkolaskentaan ja siivoamaan sen rakentamallani makrolla ennen kuin saan löydettyä luotettavasti hitaasti etenevät suuresta opiskelijajoukosta. Luonnollisesti tällaiset DIY ratkaisut eivät ole suositeltavissa täysjärkisille opettajille. Sen sijaan, oppimisanalytiikan työkalut mittaavat erinomaisesti kurssialustan klikkauksia, jolloin ne olisivat tarjoamassa valmiin luettelon putoamisuhan alla olevista opiskelijoista, joihin opettaja voi olla suoraan yhteydessä.

Luultavasti en ole ainoa opetustyötä tekevä, jolle opiskelijat palauttavat labraraportteja ja esseetehtäviä, koodin pätkiä ja laskelmiaan. En myöskään ole ainoa, joka ei ole tehnyt kurssialustoistaan niin selkeitä että JOKAINEN opiskelija pystyisi edistymään alustalla ripeästi ilman apua tai ohjausta. Sen vuoksi analytiikasta voisi olla apua muillekin.

Kurssin kehittäminen

Entä sitten kurssin jälkeen? Oletetaan, että olet kokeillut kurssillasi jotain uutta elementtiä ja haluat tietää, oliko siitä hyötyä. Luotatko opiskelijoiden palautteeseen (siis niiden molempien opiskelijoiden, jotka palautetta antoivat) vai haluatko jotain muutakin tietoa?

Itselläni oli syksyllä 2023 kokeilussa englanninkielistä materiaalia, jota tarjosin ensimmäisen vuoden opiskelijoille vaihtoehtoiseksi oppimismenetelmäksi omien tylsien tehtävieni sijasta. Luonnollisesti halusin tietää ainakin vaihtoehtojen käyttöasteen ennen kuin menen esittämään kalliin teknisen ratkaisun hankkimista. Oppimisanalytiikkaohjelmistot tarjoavat yksinkertaisia näkymiä kuvaamaan erilaisten aktiviteettien suorittamista mutta myös keinoja selvittää, onko yksittäinen valinta (esimerkiksi mainitsemani englanninkielinen materiaali) parantanut oppimistuloksia. Yksinkertaisetkin kuvaajat auttavat opettajaa huomaamaan, mikäli kurssialustalla on osioita, joita opiskelijat eivät juurikaan käytä, ja ymmärtämään, että ne kenties koetaan joko vaikeiksi tai vähemmän tärkeiksi.

Tehtävien antamien on nopeampaa kuin niiden tekeminen. Itselläni on ollut haasteena, että pakkaan vuosien saatossa liikaa opiskeltavaa materiaalia ja tehtäviä etenkin sellaisille kursseille, joita en ole rakentamassa viimeisenä yönä. Pyytäessäni opiskelijoita referoimaan englanninkielistä tiedeartikkelia tai arvioimaan erilaisten lähteiden luotettavuutta kurssimateriaalin perusteella minun on vaikea ennustaa, kuluuko tehtävään puoli tuntia vai puoli päivää. Moodlen tehtäväpalautus antaa työmäärästä lukuja, mutta niiden luotettavuus on olematonta. En usko, että kukaan opiskelijoistani käyttäisi yksittäisen tehtävän kirjoittamiseen lähemmäs 200 työpäivää.

Ainakin osa analytiikkaohjelmistoista laskee kurssialustalla tapahtuvien klikkausten välejä, jolloin tehtävien suorittamiseen vaadittava aktiivinen työmäärä voidaan määrittää. Tämä auttaisi opintopisteiden vaativuuden arvioinnissa.

Analytiikka & opiskelijat

Analytiikka auttaa suoraan myös opiskelijoita. Moodlen muistutusviestit ja liikennevalot auttavat opiskelijoita pysymään vauhdissa ja hahmottamaan kurssin suorittamiseen jäljellä olevan työmäärän. Muistan useammankin kerran, kun olen kurssin aikana alustaa täydentänyt ja saanut opiskelijoilta palautetta kun heillä näkyykin kurssin suoritus enää 60 %:ssa.

Analytiikan avulla opiskelijat voisivat verrata omaa työmääräänsä muihin kurssin suorittajiin. En ole aivan varma sen toimivuudesta, mutta kenties se hillitsisi innokkaimpia opiskelijoita käyttämästä liikaa aikaa parin opintopisteen suoritukseen.

Yliopistonlehtori Vesa Paajanen, Ympäristö- ja biotieteiden laitos, Itä-Suomen yliopisto

Julkaistu

Anna palautetta – opiskelijat kaipaavat enemmän vastakaikua opintojensa etenemisestä! Kerää palautetta – kehitä itseäsi opettajana ja paranna koulutuksen laatua!

Näihin toiveisiin, kehotuksiin ja jopa vaatimuksiin meillä on nykyään näppärät digitaaliset järjestelmät. On Moodle ja sen tehtävien arvioinnin yhteydestä löytyvät sanallisen palautteen laatikot. On yksilö- ja yhteisviestit – niin itse kuin tekoälyn avustuksella kirjoitettuna. On yhteismitallisia palautelomakkeita, jotka kilahtavat opiskelijoiden sähköposteihin automaattisesti opintojaksojen päätyttyä.

Digitaaliset alustat mahdollistavat eri tavoin palautteen antamisen ja keräämisen, mutta niiden mukana on tullut myös uusia haasteita. Palautteen keräämisen helppouden sivutuotteena syntyy palauteähkyä. Pyyntöjä satelee niin lähikaupan kokemuksista kuin yksittäisistä seminaareista, kustakin opintojaksosta ja opintojen etenemisestä yleisesti.

Pyynnöt hukkuvat toistensa sekaan, ellei vastaajan tunnenyppylöitä ole saatu stimuloitua. Kuulemme heistä, jotka ovat inhonneet tai rakastaneet opintojaksoa, ja keskimääräinen kokemus jää helposti piiloon. On tyypillistä, että osallistujamäärästä riippumatta on haastavaa saada kokoon opintojaksopalautteita edes ne vaadittavat viisi kappaletta, jotta palautteet pääsisi lukemaan. Kehitä ja kehity nyt siinä sitten, mutta ehkäpä voi pyytää tekoälyä generoimaan reflektiota tukevaa palautetta pahimpaan palautevajeeseen.

Palauteähkyn ohella digitaalinen palaute turhan kärkkäästi ajautuu mittaamisen logiikkaan. Digitaalinen palaute saattaa jäädä etäiseksi ja kasvottomaksi, jolloin opiskelija voi tulkita sen arvosteluna taidoistaan, eikä niinkään opintojen ja oppimisen tukemisen välineenä. Oppimisalustojen aktiivisuustiedot osoittavat, etteivät läheskään kaikki opiskelijat edes avaa saamiaan palautteita ja siten he eivät myöskään hyödy niistä. Rutiininomaisesti annetut palautteet eivät välttämättä myöskään osu oikeaan – palautteen fokusoinnissa opiskelijalla itsellään olisi keskeinen rooli.

Mittaamisen ongelma korostuu digitaalisissa opintojaksojen palautekyselyissä. Yhteismitallisten, numeraaliseen arviointiin perustuvien lomakkeiden tavoitteena lienee taata vastaamisen helppous ja palautteen tasalaatuisuus. Samalla se kuitenkin viestii, että olemme kiinnostuneita vain siitä, onko opetuksesi 3.7 vai peräti 4.8 keskiarvon arvoinen. Vertailtavuus ja yhteismitallisuus eivät jätä tilaa kunkin opintojakson omalle kontekstille ja kehittämistavoitteille – pilottikokeilun palaute on usein erilaista kuin vuosien varrella huolellisesti hiotun opetuksen. Jos siis olet yhtä hyvä opettajana kuin viimeisin pisteytyksesi, kannustaako se kokeiluihin? Yhteismitallisuus, joka vieraantuu sisällöistä ja kontekstista, saattaa entisestään etäännyttää sekä opettajia että opiskelijoita.  

Mitä näille haasteille sitten voisi tehdä, jotta saisimme enemmän iloa irti digitaalisten alustojen palautemahdollisuuksista? Näemme keskeisenä ratkaisuna vuorovaikutuksellisuuden painottamisen. Palautteen ja palauteosaamisen merkityksistä ja annetun palautteen käyttötavoista tulee puhua avoimesti ja tavoitteellisesti. Palautteen antaminen ja saaminen tulisi nähdä työelämätaitona, jota harjoitellaan opiskelijoiden kanssa. Hyväksi palautteen antajaksi ja saajaksi voi oppia, ja näistä taidoista on iloa työssä kuin työssä. Meidän tulisikin kannustaa opiskelijoita antamaan palautetta, ei vain jotta he voivat kehittyä sisällöissä ja me voimme kehittyä opettajina, vaan jotta opiskelijat voivat oppia työelämässä tarvittavia taitoja. Dialogi on parhaimmillaan palauteosaamisen ytimessä.

Meillä on myös mahdollisuuksia – ainakin osittain – astua mittaamisen ja datafikaation ulkopuolelle. Palautetta voi ja kannattaa kerätä opintojakson eri vaiheissa. Opintojakson aikana voi käydä opiskelijoiden kanssa palautekeskusteluja, kirjoituttaa itsereflektioita, luoda aktivoivia tehtäviä, joissa opiskelijat pohtivat opintojakson sisältöjen toimivuutta ja omia kokemuksiaan. Yhteiset keskustelut, tapahtuvat ne sitten luokkatiloissa tai digitaalisilla alustoilla, mahdollistavat myös opettajalle tilaisuuden tuoda esille opiskelijoiden onnistumisia, kehittymisiä ja asioita, joihin voisi vielä kiinnittää huomiota omaa oppimista edistääkseen. Opiskelijoilla on myös mahdollisuus vastata tähän palautteeseen. Vuorovaikutuksen ja dialogin kautta palautteen antamisella ja saamisella on sekä sisällöllistä että taidollista iloa myös digitaalisessa maailmassa.

Outi Hakola ja Kati Kasanen

Kirjoittajista Hakola työskentelee Itä-Suomen yliopistossa laadullisten tutkimusmentelmien yliopistonlehtorina ja akatemiatutkijana. Hän valmistuu Oppiminen ja opettaminen digitaalisissa ympäristöissä -erikoistumiskoulutuksesta syyskuussa 2024. Kasanen työskentelee vanhempana yliopistonlehtorina psykologian oppiaineessa. Hän valmistui DigiErkosta syksyllä 2023.

Blogiteksti on julkaistu 27.5.2024 Valtakunnallisen DigiErko-verkoston Vierailijakynä-palstalla.

Julkaistu

Huomioitko hyvinvoinnin opetussuunnitelmassa?


Opetussuunnitelmatyön käynnistyminen on tällä hetkellä ”kuuminta hottia”. Jokaisessa yksikössä puurretaan aiheen parissa, ainakin hetken päästä, jollei jo nyt. Hyvinvoinnin huomioiminen opetussuunnitelmassa konkretisoituu erityisesti suoritustapamahdollisuuksien kautta.

Valmisteluvaiheessa meitä on herätelty erilaisin webinaarein, joissa on muistutettu monenlaisten teemojen huomioimisen tärkeydestä. Opsinaari muistutti useammassa puheenvuorossa selkeiden ja hyvin ymmärrettävin kuvaustekstien ja läpinäkyvän arvioinnin merkityksestä. Ohjauksen integroiminen opetussuunnitelmaan on myös ollut esillä Kaikki ohjaavat -hankkeen kautta. Kiitokset kaikille antoisasta keskustelusta!

Varmasti tunnistamme, että opiskelijoiden näkökulmasta edellä mainittujen lisäksi erityisen tärkeää on pysähtyä pohtimaan suoritustapoja ja niiden merkitystä eri opiskelijaryhmiin kuuluvien opiskelijoiden arkeen – sekä sitä, kuinka suoritustavat vaikuttavat opiskelupolun jatkoon.

Oppimista haastavien ilmiöiden tehokkaampi tunnistaminen jalkautuu monen yliopisto-opettajan ja ohjaajan työpöydälle. Tuen tarpeen näkyväksi tuleminen on hyvä asia, sillä se mahdollistaa tuen saamisen ja opintojen etenemisen. Isossa kuvassa voimme puhua osallisuuden lisääntymisestä yhteiskunnassa. Tilanne vaatii meiltä toimenpiteitä ja toki meillä onkin monia hyviä ratkaisuja eri koulutusaloilla käytössä. Keskitetyissä palveluissa on myös aktiivisesti lisätty tuen tarpeen tarjoamisen mahdollisuutta. Tarpeellisinta tuki on kuitenkin ennakoiden ja kattavasti kaikille tarjoten. Kaikki, niin opiskelijat kuin opettajatkin, hyötyvät siitä, että oppimisen esteitä on raivattu jo suoritustapoja suunnitellessa pois. Tässä meillä on vielä yhteistä työtä tehtävänä.

Alla konkreettisia ongelmallisia tilanteita, joita on noussut esille:

  • Suuret, laajoja aineistoja sisältävät tentit, joissa oppimista haastavat ilmiöt nousevat aineiston laajuuden vuoksi esille. Käytännössä opiskelijaa auttaisi mahdollisuus palastella tenttialue osiin, automaattisesti esimerkiksi 5 op:n kirjatenttipaketin suorittaminen kolmessa osassa (tai oppimistehtävin).
  • Hyvin rajalliset ennakkotiedot opintojakson sisällöstä, jolloin opiskelijan on vaikea hahmottaa, mitä jakso sisältää. Tällöin auttaisi, että materiaali olisi oppimisympäristössä kaikille tarjolla jo ennakkoon. Lisäksi Pepin kuvaustiedoissa on oltava riittävät tiedot opintojaksosta. Opiskelijan olisi hyvä pystyä valmistautumaan opintojaksolle tutustumalla oppimismateriaaleihin ennakkoon. Käsitys opintojakson sisällöstä helpottaa asioiden omaksumista.
  • Epäselvät ohjeet ja ilmaisut, tai hyvin moniosaiset opintojaksot, jolloin opiskelija ei välttämättä hahmota, kuinka toimia. Tähän apuna toimisi selkeä kieli ja selkeät, pelkistetyt ohjeet.
  • Edeltävien opintojen vaatimukset, tiukat ja armottomat aikataulutukset sekä opetuksen rytmi, jossa edeltävinä opintoina vaadittu opintojakso on tarjolla vain kerran tai kaksi lukuvuodessa. Opintojen sujuvuutta auttaisivat riittävät suoritustavat ja riittävästi tarjolla olevia opetuskertoja lukuvuoden aikana, jos tietty opintojakso on edellytyksenä muille opintojaksoille.
  • Aikapaineistetut, laajat monivalintatentit, jossa on kompakysymyksiä. Jos monivalintatentti on jaksolla paras mittari, auttaisi ainakin sen pilkkominen pienempiin osiin, aikapaineen pienentäminen ja kielen selkeyttäminen siten, etteivät kysymykset olisi monitulkintaisia. Tällöin opiskelijalla olisi edes himpun parempi mahdollisuus aidosti osoittaa osaamisensa.
  • Monelle on myös iso haaste, jos tarjolla on vain yksi suoritustapa, jossa on kampukselle kiinnitettyä ja tiukkaan aikatauluun sidottua opetusta. Toisaalta osa toivoo enemmän vuorovaikutteista, intensiivistä lähiopetusta, mikä tukisi myös heidän hyvinvointiaan. Tämäkin kertoo tarpeesta ainakin kahdelle erilaiselle suoritustavalle per jakso, joka mahdollistaisi mahdollisimman monenlaisista tilanteista tulevien opiskelijoiden sujuvan opiskelun.

Joskus voi olla vaikeaa ymmärtää esimerkiksi autismikirjolla olevien opiskelijoiden tuntemaa kuormitusta sosiaalisissa tilanteissa. Tämä voi nousta jopa opintojen esteeksi. Tukea voimme antaa tarjoamalla sellaisia suoritustapoja, jotka eivät kasvata kokonaiskuormitusta kohtuuttomasti ja näin mahdollistavat opintojen jatkumisen, esimerkiksi mahdollisuuden tehdä seminaarin esitysosion videotallenteena tai ryhmätyötilanteessa mahdollisuuden tehdä myös yksilötyötä.

Opetussuunnitelman parantaminen ei toki poista kokonaan yksilöllisten opintojärjestelyjen tarvetta. Edelleenkin tulee ja on varmasti tilanteita, joissa tuki on määritettävä yksilöllisten opintojärjestelyjen prosessin kautta. Kognitiivista esteettömyyttä kunnioittava opetussuunnitelmatyö kuitenkin helpottaisi tilannetta. Helposti korjattavat ja monia haittaavat esteet on hyvä raivata pois tieltä. Samalla myös opettajan arki sujuvoituisi, kun suoritustapojen variaatio olisi pääosin määritelty jo valmiiksi.

Huhtikuussa henkilökuntaa hemmotellaan erilaisilla neuromoninaisuuteen liittyvillä webinaareilla, jotka avaavat taustoja tässä blogissakin kuvatuille tarpeille. Esimerkiksi huhtikuun alussa autismitietoisuuden viikolla toteutettiin henkilöstöpalveluiden toimesta webinaari, jossa käsiteltiin neurodiversiteettiä asiantuntijatyössä.

Lisäksi UEFin henkilökunta voi osallistua Tulevaisuuden työkyky -hankkeen virtuaalisille aamukahveille, joissa on teemoina erityisesti korkeakouluopiskelijoiden tarkkaavuuden, aistisäätelyn ja toiminnanohjauksen tukeminen. Tarkemmat kuvaustiedot alla:

Keväällä 2024 toteutamme 30 minuutin infoja opetushenkilöstölle. Infoissa keskitytään opetuksessa ja sen suunnittelussa vastaan tuleviin käytännön tilanteisiin ja ratkaisuihin. Kouluttajana toimii Joensuun seudun erilaisilta oppijoilta erityisopettaja Aila Kinnunen. Tilaisuudet tallennetaan. Infot ovat osa Tulevaisuuden työkyky -hanketta, hanke on EU:n osarahoittama.​ Vielä yksi info jäljellä tänä keväänä:

​Keskiviikko 24.4. klo 8.30 – 9.00​

Kun opiskelijan oma toiminnanohjaus on haasteellista – apuna aikataulutus ja puheeksiottamisen tavat.​

Liity kokoukseen napsauttamalla tästä

Lisäksi Autismiliitto järjestää mm. toukokuussa Autismikirjo tutuksi -verkkokoulutuksen, johon voi ilmoittautua mukaan Autismiliiton verkkosivujen kautta.

Näiden lisäksi opettajille on tuotettu tukimateriaalia Opetuksen tuki -sivustolle. Ohjeisiin pääsee tutustumaan sivuston avautumisen jälkeen.

Konsultointiapua opetussuunnitelmien suoritustapojen ratkomisiin pedagogisen tuen näkökulmasta on tarjolla myös keskitetyistä palveluista erityisopettajalta sekä nepsy-valmentajalta.

Kuljetaan yhdessä kohti esteetöntä korkeakoulua. Intoa opetussuunnitelmatyöhön!

Tiina Juurela, TL
Opiskeluhyvinvoinnin asiantuntija
Erityisopettaja, opinto-ohjaaja, nepsy-valmentaja

Julkaistu

Mitä hyötyä opettajalle on siitä, että opiskelijat opettavat toisiaan? 

Olen jo useiden vuosien ajan hyödyntänyt opetuksessani niin kutsuttua tehostetun kisällioppimisen menetelmää. Tehostetun kisällioppimisen keskiössä on opiskelijan oma, aktiivinen työskentely, johon hän saa yksilöllistä ohjausta. Tätä varten järjestetään ohjaustilaisuuksia, joihin opiskelijat tulevat tekemään tehtäviä yhdessä toistensa kanssa ja kysymään neuvoa asioihin, joita eivät ymmärrä. Ohjaustilaisuuksissa opettajina toimivat ylempien vuosikurssien opiskelijat. Opiskelijat siis opettavat toisiaan, ja tämä vertaisten antama opetus on liitetty systemaattisesti ja kiinteästi kurssin rakenteisiin. 

Vertaisopettajatoiminnasta on paljon hyötyä niin oppijalle kuin opettavallekin: avun pyytämiseen toiselta opiskelijalta on matala kynnys, vertaisopettajat oppivat asiasisältöjä sekä vuorovaikutustaitoja ja toiminta lisää yhteisöllisyyttä. Tästä kaikesta voi lukea lisää aiemmasta blogitekstistä. Nyt haluan kuitenkin kääntää huomion vastuuopettajaan. Mitä minä vastuuopettajana saan siitä, että opiskelijat opettavat toisiaan? 

Ensinnäkin vastuuopettaja saa kurssilleen lisää laadukasta opetusresurssia. Vertaisopettajien avulla on mahdollista antaa yksilöllistä ohjausta useammalle opiskelijalle kuin mihin yksi opettaja kykenee. Toki vertaisopettajat tarvitsevat tukea ja vastuuopettajan työaikaa menee siihen, että hän tukee vertaisopettajien toimintaa. Tapaan omia vertaisopettajiani viikoittaisissa palavereissa, joissa käsittelemme pedagogiikkaa ja opetettavia sisältöjä. Nämä palaverit ovat tärkeitä, sillä vertaisopettajilla ei välttämättä ole opetuskokemusta ja oppijalähtöinen opetus voi olla heille uutta. Kahden tunnin viikkopalaverin avulla pystyn kuitenkin tuottamaan useita tunteja opetusta kurssini opiskelijoille vertaisopettajien kautta. 

Toiseksi vertaisopettajat antavat vastuuopettajalle tietoa siitä, miten oppijoiden opiskelu sujuu. Vertaisopettajat seuraavat lähietäisyydeltä opiskelijoiden työskentelyä ja näkevät, mitkä asiat tuottavat vaikeuksia. Vaikka olen itsekin mukana ohjaamassa ohjaustilaisuuksissa, saan vertaisopettajilta vielä kattavamman kuvan tilanteesta. Joskus jokin yllättävä aihe saattaa olla opiskelijoille hankala tai laatimani tehtävä epäonnistunut. Vertaisopettajien avulla saan tietää asian ja pystyn reagoimaan siihen hyvin nopeasti. 

Kolmanneksi vastuuopettaja saa vertaisopettajista ideointiapua kurssin kehittämiseen. Palavereissa vertaisopettajilta tulee usein hyviä ehdotuksia siihen, kuinka tehtävänantoa voi selkiyttää tai kuinka jotakin vaikeaa asiaa voisi lähestyä. Kyselen myös heiltä näkemyksiä kurssin käytännön järjestelyihin ja opetusmenetelmiin. Vertaisopettajilla on minua parempi tuntuma siihen, miten opiskelijat toimivat ja millaisia tarpeita heillä on.  

Tästä päästäänkin viimeiseen aiheeseen. Vertaisopettajat antavat vastuuopettajalle työyhteisön. Omien vertaisopettajieni porukka on minulle tärkeä työhyvinvointia lisäävä tekijä. Tapaan heitä säännöllisesti ja saan jutella heidän kanssaan kurssini opetuksesta. Vertaisopettajien kanssa voi heitellä villejäkin opetusideoita, sillä he suhtautuvat opetuksen kehittämiseen ennakkoluulottomasti. 

Kaiken kaikkiaan muodostan yhdessä vertaisopettajien kanssa opetustiimin, joka on innokas, idearikas ja motivoitunut tukemaan oppijoita. 

Haluaisitko itse kokeilla samaa omalla kurssillasi joko tehostetun kisällioppimisen tai muun vertaisopettamisen muodossa? Olemme paraikaa luomassa vertaisopettajatoiminnan ohjepakettia UEFin rahoittamassa Kaikki ohjaavat -hankkeessa. 

Johanna Rämö

Kirjoittaja on yliopistonlehtori, dosentti, Taitava opettaja, joka kehittää ja tutkii matematiikan yliopisto-opetusta. Johanna on kiinnostunut erityisesti oppijakeskeisistä opetusmenetelmistä sekä arvioinnin uudistamisesta. Hän työskentelee fysiikan ja matematiikan laitoksella Itä-Suomen yliopistolla.

Julkaistu

Hyvä hetki – Save the date!

UEFissa järjestettiin 22.2.2024 erinomainen opiskeluhyvinvoinnin ja ohjauksen teemapäivä. Siitä löytyy myös tallenne.

Erityisen hyvää oli se, että osallistujia oli runsaasti ja päivän ohjelma osoittautui ajankohtaiseksi ja erinomaiseksi kokonaisuudeksi. Myös ilmapiiri oli lämmin ja kaikella tavoin hyvin yhteisöllinen. Jäi sellainen tunne, että olemme yhteisönä päässeet monella tasolla eteenpäin.

Introna teemapäivään johdatteli dos. Liisa Postareff meitä esityksellään pedagogisesta hyvinvoinnista, mikä nähdään koko korkeakouluyhteisön hyvinvointina. Nyt onkin hyvä hetki pysähtyä miettimään, miksi hyvinvointiin tulee kiinnittää huomiota korkeakoulukontekstissa.

Pedagoginen hyvinvointi rakentuu vuorovaikutuksessa opetukseen ja oppimiseen ja niiden kehittämiseen kytkeytyvissä tilanteissa. Sitä rakentavat niin opettajat, opiskelijat, tukihenkilöstö, johto kuin ylipäätänsäkin kaikki korkeakouluyhteisössä toimivat henkilöt. Siis me kaikki. Pedagogisen hyvinvoinnin rakentuminen edellyttää pedagogista tietoisuutta: ymmärrystä opetuksesta, oppimisesta, hyvinvoinnista sekä niiden välisestä yhteydestä.

Yhtäältä opettajien työ on vaativaa ja stressin kokemukset opettajilla ovat yleisiä. Työn vaatimukset kasvavat jatkuvasti, mutta lisääntyvätkö resurssit vastaavasti? Hyvinvoinnin ja opetuksen laadun on nähty olevan yhteydessä toisiinsa. Toisaalta myös opiskelijoiden uupumus on lisääntynyt ja uupumusriski ym. hyvinvoinnin haasteet ovat yhteydessä alhaisempaan suoriutumiseen opinnoissa sekä hidastuneeseen opiskelutahtiin. Opettajien hyvinvointi heijastuu opiskelijoihin ja heidän oppimiseensa.

Teemapäivässä kuultiin myös Kaikki ohjaavat -hankkeessa rahoitusta saaneiden hankkeiden esittelyjä. Olikin todella mielenkiintoista kuulla niin erilaisissa konteksteissa edistetyistä hyvistä käytänteistä ja oppiainerajat ylittävästä yhteistyöstä. On myös hyvä hetki havaita Kaikki ohjaavat -hankkeen osoittaneen, kuinka voimme kehittää asioita oppimalla myös muilta.

Myös esitys oletetusta opiskelijasta oli sangen kiintoisa. On tutkitusti varmaa, että UEFin oletettu opiskelija edustaa heterogeenisyyttä erilaisine tarpeineen ja elämäntilanteineen. Tämä onkin haaste ja hyvä hetki pysähtyä tarkastelemaan tulevaa opetussuunnitelmakautta, pedagogisen hyvinvoinnin ulottuvuuksia sekä UEFin strategisia linjauksia opiskelijakeskeisyydestä ja opiskeluhyvinvoinnin edistämisestä.   

Osaamisperustaista opetussuunnitelmaa voidaan pitää opintojen etenemisen ja hyvinvoinnin perustana. Opiskelukyky on opiskelijan työkykyä ja se on kokonaisuus, jossa monet eri osatekijät vaikuttavat toisiinsa. Omat voimavarat, opiskelutaidot, opetus ja ohjaus ja opiskeluympäristöstä saatu tuki vaikuttavat merkittävästi siihen, kuinka opiskelija pystyy suoriutumaan opinnoista. Opiskelukyky syntyy ja kehittyy opiskelijan ja oppimisympäristön dynaamisessa vuorovaikutuksessa.

Vuonna 2022 päivitetty opiskelukykymalli pohjautuu Kristina Kuntun julkaisemaan malliin (2006).

Opetussuunnitelmien näkökulmasta on hyvä pohtia, millaisille opiskelijoille opetussuunnitelmamme ja opetusjärjestelyt on rakennettu. Onko suunniteltaviin opintoihin liittyen tiedossa opiskelijaryhmien erityisiä tarpeita? Mahdollistavatko opintojakson osaamistavoitteet useampia vaihtoehtoisia suoritustapoja? Voidaanko tiettyä kohderyhmää ajatellen suunnitellulla suoritusvaihtoehdolla tukea myös muita joustavuudesta hyötyviä ryhmiä (esim. huippu-urheilevat opiskelijat)? Vähentäisivätkö moninaisemmat suoritustavat yksilöllisten opintojärjestelyjen määrää, kun vaihtoehdot olisivat etukäteen ja läpinäkyvästi ilmoitettu jo suunnitelmatasolla?

Miten vahvistaisimme opiskelijoiden ohjauksen ja opetussuunnitelmien välistä suhdetta niin, että asia ei jäisi yksittäisen opettajan vastuulle ja kuinka saisimme mukaan koko pedagogisen yhteisömme edistämään yhteistyössä asiaa niin opiskelijoiden kuin henkilökunnankin näkökulmasta? Kokonaisuudesta olisi hyvä keskustella yhdessä. Hyvä hetki siihen on mm. UEFin Opsinaarissa 12.3.

Tiina Juurela

Opiskeluhyvinvoinnin asiantuntija, koulutuspalvelut

Tuija Pasanen

Opiskelijapalvelun päällikkö, koulutuspalvelut

Julkaistu

Opettajat, voimaa muutoksen keskiössä!

”Rakkaat kollegat,

Tämä blogiteksti on omistettu teille, jotka olette sitoutuneet opetuksen ja ohjauksen ihanuuteen. Ympärillämme tapahtuu paljon muutoksia. Tämä aika on haastavaa monella tapaa, ja haluamme sanoa teille, että olette arvokkaita eikä työnne merkityksellisyys jää huomaamatta.

Ymmärrämme, että kiire ja työmäärä saattavat tuntua joskus ylivoimaisilta. Uuden oppiminen, uusien teknologisten sovellusten käyttöönotto ja jatkuva sopeutuminen voivat olla uuvuttavia. Muistakaa, että kaiken tämän keskellä olette enemmän kuin pelkkiä opettajia. Olette visionäärejä, jotka muokkaavat tulevaisuutta ja ohjaavat nuoria mieliä.

Kun ympärillämme oleva maailma muuttuu nopeasti, on luonnollista tuntea olonsa epävarmaksi. Kuitenkin, juuri teidän kykynne sopeutua ja ottaa vastaan muutokset on valtava voimavara! Jokainen askel, jonka otatte uuden teknologian omaksumisessa, on askel kohti opetuksen tulevaisuutta.

Muistakaa myös, että ette ole yksin tässä matkassa. Me olemme yhteisö, joka tukee toisiaan. Keskustelkaamme kollegoidemme kanssa, jakakaamme kokemuksiamme ja oppikaamme toisiltamme. Yhdessä olemme vahvempia, ja yhdessä voimme voittaa kaikki haasteet!

Tiedämme, että jokainen päivä tuo mukanaan uusia vaatimuksia ja odotuksia. Emme voi unohtaa itseämme tässä matkassa, muutosten keskellä. Huolehtikaa itsestänne, ottakaa aikaa lepoon ja rentoutumiseen. Jokainen voimaantumishetki, jonka annatte itsellenne, on investointi siihen, että voitte jatkaa parhaanne antamista opiskelijoillenne.

Muutokset voivat olla pelottavia, mutta ne ovat myös mahdollisuus kasvaa. Katsokaa taaksepäin ja huomatkaa, kuinka olette jo selvinneet monista muutoksista menneisyydessä. Olette vahvempia kuin luulettekaan.

Oletteko koskaan pysähtyneet ajattelemaan, kuinka paljon voimaa ja vaikutusta teillä on opiskelijoidenne elämään? Te muovaatte tulevia sukupolvia, ja se on tehtävä, joka vaatii rohkeutta ja omistautumista.

Jatkakaa loistavaa työtänne, sillä te olette valonlähteitä nyt ja tulevaisuudessa. Olemme täällä kanssanne ja tukenanne. Arvostamme jokaista ponnistustanne.

Voimia teille, ja meille kaikille!

Ystävällisin terveisin,

Verkko- ja monimuotopedagogiikan fasilitaattorit”

Tämä blogikirjoitus on Chat GPT 3.5:n tuotos, promptina blogiteksti yliopisto-opettajille kannustavassa ja myötäelävässä hengessä. Millaisia ajatuksia tekoälyn tuotos herättää?

Verkko- ja monimuotopedagogiikan fasilitaattorit ovat yhteistyössä ja tukena teknis-pedagogisissa askarrutuksissasi – älä epäröi olla yhteydessä!