Viikon vinkki 21/2021

FARscape – ongelmia vai ratkaisuja?

Kuinka voisin hyödyntää pakohuonetta perusopetuksessa? Mitä lisäarvoa se voisi tuoda? Mitä pakohuoneen suunnittelussa kannattaisi ottaa huomioon?

FARscape on farmaseuttinen pakohuone laboratorioympäristössä. Sen ensimmäinen versio on suunniteltu osaksi lääkevalmistuksen ja -analytiikan opetusta. Pedagogisen pakohuoneen periaate vastaa vapaa-ajan pakohuonetta, mutta sen teema ja tavoite liittyvät kiinteästi opintojaksolla opiskeltaviin asioihin. Pedagogisen pakohuoneen voi suunnitella tukemaan minkä tahansa oppiaineen opetusta. Teemojen ja tehtävien ideoinnissa vain mielikuvitus on rajana.

Pedagoginen pakohuone kannattaa suunnitella tiettyjen osaamistavoitteiden ympärille. Osaamistavoitteet voi koota joko yhdeltä tai useammalta opintojaksolta, ja ne voivat liittyä tietojen, taitojen ja asenteiden soveltamiseen käytännön tehtävissä. Pakohuonepedagogiikan avulla voidaan mainiosti harjoitella esimerkiksi opiskelijoille tärkeitä työelämätaitoja. Pilottiryhmiltä saamamme palautteen perusteella pakohuoneessa korostuvat ryhmä- ja yhteistyötaitojen, ongelmanratkaisutaitojen ja paineensietokyvyn merkitys. Hyvin toimiva ryhmä on vahvempi kuin yksittäisten jäsentensä summa.

Pedagogiseen pakohuoneeseen tulee varata aikaa huoneen tapahtumien jälkipurkuun yhdessä opettajan kanssa. Osallistujat pääsevät tässä yhteydessä reflektoimaan omia kokemuksiaan ja oppimistaan huoneessa. Opettaja voi samalla antaa heille palautetta ja vastata mahdollisesti epäselväksi jääneisiin kysymyksiin.

Tarjan ja Kristan vinkit pedagogisen pakohuoneen suunnitteluun:

  1. Valitse kohderyhmä (esim. tietyn opintojakson tai tietyn vuosikurssin opiskelijat).
  2. Kirjaa osaamistavoitteet pakohuonepelille (tiedot, taidot, asenteet).
  3. Valitse tarkoituksenmukainen tila (esim. luokkahuone, laboratorio, virtuaaliympäristö).
  4. Suunnittele käytettävissä oleva aika ja tehtävät niin, että tekemistä riittää kaikille, mutta pakohuoneessa ei tule liian kiire.
  5. Testaa juonen kulku ja tehtävien toimivuus. Hyödynnä esim. pilottiryhmiä (vapaaehtoiset opettajat ja/tai opiskelijat).
  6. Suunnittele jälkipurku (arviointi, keskustelu, reflektio).
  7. Kerää palautetta ja varmista, että pakohuone tuottaa onnistumisen elämyksiä kaikille osallistujille.
  8. Kehitä pakohuonetta ja kokeile rohkeasti uusia ideoita.

Kiinnostuitko? Tervetuloa tutustumaan pakohuonepedagogiikkaan elokuun oppimisympäristöwebinaarissa, joka järjestetään 25.-26.8.2021!

Vinkin tarjoilivat:

Tarja Toropainen, yliopistonlehtori, farmasian laitos

Krista Laine, yliopistonlehtori, farmasian laitos

Vastaa