Viikon vinkki 20/2021

Livenä, etänä, hybridinä?

Olemme eläneet poikkeusaikaa nyt reilun vuoden. Tässä vaiheessa lukuvuotta alkaa useimmille olla jo aika hieman hengähtää. Ehkäpä suurempien opetuskiireiden hellittäessä on mahdollisuus katsoa taaksepäin ja suuntautua jo myös eteenpäin – mitä meille kuuluu juuri nyt? Tällaista pohdintaa on fasilitaattori-Kati viritellyt verkkosivujen kesäkuun blogikirjoituksessaan. Myös tulevissa keskustelutilaisuuksissa nämä teemat ovat esillä sekä yleisemmin että konkretian kannalta kolmella eri foorumilla.

Fasilitaattorit vetävät ”Paluu etätulevaisuuteen” –työpajaa 25.-26.8. järjestettävässä Oppimisympäristöwebinaarissa. Työpajassa pohditaan opetusta ja oppimista käynnistyvän uuden lukuvuoden kynnyksellä. Millaisia askarrutuksia lukuvuoden alkuun liittyy ja mitä meidän olisi yhdessä hyvä jakaa? Askarruttaako ajankohtaisesti työyhteisöön paluu ja yhteisöllisyys, etäajalta käyttöön jäävät hyvät käytänteet, romukoppaan heitetyt toimimattomat kokeilut, hybridiopetuksen edut ja haasteet? Mitä opimme, millaista tukea edelleen tarvitsemme?

Fasilitaattorit järjestävät erillisen Livenä, etänä, hybridinä? -keskustelutilaisuuden hybridiopetukseen liittyvistä askarrutuksista ja ratkaisuista 31.8. klo 9-11. Keskustelutilaisuuden tarkoitus on koota kysymyksiä, pohdintoja ja tarpeita Opintopalvelujen koulutukseen. Opintopalvelut järjestävät Hybridiopetus UEF:ssa -koulutuksen 15.9. klo 13-14. Koulutuksessa tutustutaan opetuksen suunnittelussa huomioitaviin seikkoihin sekä käytännön vinkkeihin hybridiopetuksen toteuttamiseksi. Kirjaa ajat jo nyt kalenteriisi! Näihin koulutuksiin ilmoittaudutaan koulutuskalenterin kautta.

Vastaa