Karjalaini roštuonkalenteri ~ Karjalane raštavankalendari ~ Karjalaine rastavankalenduaru
13. talvikuuta ~ 13. raštavankuuda ~ 13. talvikuudu
Kirjutettih vienankarjalan jatkokurššin opaštujat
Tulevaisuuden ennustaminen eli špouvuanta
Pariviikkoinen aika joulusta loppiaiseen, vienankarjalaksi vierissänkeski ja livvinkarjalaksi synnynaigu sekä kaikissa karjalan murteissa tunnettu nimitys sv’atkat, on karjalaisille taianomaista aikaa, johon kuului tulevan ennustaminen. Kuten Suomessa juhannuksena, Karjalassa tehdään taikoja myös vierissänkeskellä. Tinasta ennustetaan tulevaa ja peilistä katsotaan tulevan puolison kuvia. Myös säästä ennustetaan tulevaa vuotta:
Leibävuotta primietitäh sv’atka-aigana, konža on sv’atka-aigah meččäh užvašša, že vuoži lieu leibävuoži, a konža paha on šiä, šilloin leibävuotta ei lie. ’Tulevan vuoden satoa ennustetaan sv’atka-aikana. Jos sv’atka-aikaan metsä on usvainen, on tuleva vuosi hyvä, mutta huono sää kielii huonosta sadosta tulevana vuonna.’
Vierissänkesken ensimmäisellä viikolla, joka oli pyhäviikko, tytöt ja nuoret naiset povasivat omia häitään ja vanhukset jäljellä olevaa ijänaikua ’elinikää’.
Ennustaa eli špouvata, špouvattua on voinut tinaa valamalla, puikkoa polttamalla, makaamalla uudenvuoden yön yli varastettu halko kainalossa tai vaikka jopa koirille sikaa syöttämällä.
Esimerkiksi valetusta tinasta muodostunut ruumisarkku (kropu) on tarkoittanut kuolemaa, vihkikruunu (venččä) taas naimisiinmenoa:
Kun lienöy siitä tinasta kropu tullun, se kuoli sinä vuotena. A kun tuli venččä, nin se sinä vuotena naitih tyttö.
Povaaminen jyvien avulla oli yksi yleisimmistä ja suosituimmista povaamiskeinoista. Sormukset, korvakorut, helmet sekä rintakorut, joita tytöt käyttivät pukeutumiseensa, sekä erilaiset kotitalouden pikkutavarat laskettiin astiaan, jossa oli viljaa. Esimerkiksi leivän pala (korppu) tarkoitti hyvää satoa, sormus taas avioliittoa.
Jotkut ovat ennustaneet tulevaa kuuntelemalla teillä, teiden risteyksissä tai aitan kynnyksellä. Teiden risteyksissä kuuntelemalla on kuultu esimerkiksi jyväsäkkien kahinaa, joka on lupaillut hyvää vuotta:
Konsa hyvä vuosi tuli ni semmoista jyvöä ninkun koattih säkkilöih ta siitä kuulu.
Junan pilli tai kärryjen melu lupasi matkoja, miesten äänet häitä.
Heposien iänet ta čillien [= kulkusten] heläjämini tietäy häitä, lauvan vestämini [= veistäminen] ennustau kuolijoa ta osran [= ohran] viskuamisesta [= heittämisestä] šeuruau hyvä leipävuosi. Ikkunan alla voipi kuunnella mitä talossa tulijana vuotena tapahtuu. Ennein sanottih, jotta kuuntelomassa pitäisi olla liijat henket [= pariton määrä]. Sentäh kuuntelomassa ei suanu olla ku kolme vai viisi henkie, ka rohkeimmat kävi yksinäh. Karjalaisih tapoih kuuluu niisi tinavejen iänien kuuntelenta. Tinavesi kuatah muah ta ruvetah kuuntelemah.
Toini tapa špouvata on heittyä olkie orrella. Olilla špouvattih tulijua vuosikasvuo, häitä ta jälellä olevua ijänaikua [= elinaikaa]. (Virtaranta 1958: 577.)
Rohkeimmat ovat menneet avannolle tiedustelemaan tulevaa vierissänakalta (‘vedenhaltijalta’, ‘veden emännältä’). Vanhan vierissänakan uskottiin ilmestyvän jouluaattona avannosta ja palaavan takaisin sinne loppiaisena. Uskottiin, että ilmestyessään vierissänakka on pellavansiemenen kokoinen, mutta lähtiessään takaisin veteen hän on heinäseipään kokoinen. Hänen kokonsa riippui ihmisten syntien määrästä, jotka hän keräsi maassa ollessaan. Tämä uskomus liittyi yhteiskunnan puhdistamiseen ja kokonaisvaltaiseen uudistamiseen.
Viestit Karjala YouTube-kanavalla Ljudmila Ivanova kertoo joulunajan perinteistä: https://www.youtube.com/watch?v=AKYnsngeGHk
Vierissän aikah Vienašša käyväh avannolla ken špouvuamašša, ken šilmie pešömäššä
Lähteet
Virtaranta, Pertti 1958: Vienan kansa muistelee. Porvoo: WSOY. s. 576–577.
Konkka, A P. 1989: VI Kansainvälisen suomalais- ugrilaisen kongressin materiaalit, Petroskoi. S. 227.
https://www.karjalanliitto.fi/karjalaisuus/karjalainen-kulttuuri/karjalaiset-tavat/vuotuisjuhlat/joulu.html (12.11.2020)