Karjalaini roštuonkalenteri ~ Karjalane raštavankalendari ~ Karjalaine rastavankalenduaru

15. talvikuuta ~ 15. raštavankuuda ~ 15. talvikuudu

Kirjutettih vienankarjalan jatkokurššin opaštujat

Kuva: Olga Karlova

Huuhel’niekat ta vierissänakka

Joulun ja loppiasen välisenä aikana – karjaksi vierissänkešellä – perinteistä on pukeutua huuhel’niekoiksi eli nurinkurisesti ja miten sattuu (esim. naiset pukeutuivat miehiksi ja miehet naisiksi) ja kierrellä talosta taloon kummittelemassa – vähän kuten Suomessa vielä joillain alueilla nuutinpäivänä käydään nuutittamassa.

Huuhel’niekkojen kiertelyyn kuuluu kaikenlaista hassuttelua, kuten erilaisia pelejä ja leikkejä, tanssia ja laulamista. Jokaisesta talosta annetaan kiertelijöille palkkaa, rahaa tai syömistä:

Huuhel’niekat kävelläh talošta toiseh laulun’eh ta tanššin’eh. Huuhel’niekat lauletah venäläisie lauluja, karjalaisie častuškoja, tanššitah ta toivotetah rahvahalla tervehyttä, lykkyö ta onnie. Huuhel’niekat kučutah tanššimah ta laulamah talon eläjieki. Rahvaš šanotah, jotta huuhel’niekkoja pitäy aina ottua vaštah, hyväsisti kostittua, muitein tämän vuuvven onni mänöy talon kyličči. (Marija Urbanovič 2011.)

Venäjän Karjalan maaseudulla huuhel’niekkojen kiertely on yhä elävää perinnettä.

Tämän kiertelyn jälkeen saatetaan mennä kuuntelomah vierissänakkua eli siis kuuntelemaan vieristänakkaa. Vertaus ei ehkä ole parhain, mutta suomalaisille lienee helpointa ajatella vierissänakkaa Muumien jäärouvana.

Akan kuunteleminen tarkoittaa sitä, että yöllä mennään kolmen tien risteykseen. Risteykseen tultua tärkeää on piiloutua hupun tai vaipan alle samalla, kun yksi ryhmäläisistä kiertää puukko tai veitsi kädessä porukan ympäri ensin kahdesti myötäpäivään, sitten kerran vastapäivään. Tämän jälkeen myös kiertäjä syöksyy hupun alle piiloon. Sitten kuunnellaan. Jos kuului vaikkapa aisakellojen helinää ja kilkettä, oli seuraavana vuonna tiedossa häät. Jos puolestaan kuuluikin puun veistelyn ääniä ja itkua, joku taloudessa luultavasti kuolisi.

Mari Nikulin kertoi muistelmissaan (tosi)tapauksesta omassa kotikylässään Alajärvellä. Kylän tytöt olivat menneet teiden risteykseen kuuntelemaan. Tytöt istuivat lehmän taljan päällä. Yksi heistä lähti kiertämään taljaa, mutta unohti vahingossa kiertää myös hännän ympäri. Kun hän sitten syöksyi itse hupun alle kuuntelemaan, akka nappasikin hännästä kiinni ja lähti vetämään taljaa kovaa vauhtia perässään. Tytöt ehtivät juuri hypätä pois kyydistä ennen kuin akka veti taljan mukanaan koskeen. (Virtaranta 1958: 579.)

Vieristänakkaa voi myös mennä kuuntelemaan vaikkapa avannon ääreen. Sieltähän akka itse nousi! Tämä on kuitenkin haastavampaa, sillä akalle pitää osata vastata oikein, jos hän esittää siellä kysymyksiä. Jos näihin ei osaa vastata (eli lukea syntysanoja), vie akka mukanaan. Vastaaminen kuuluu tehdä näin:

Mikä yksi? – Mie täššä.

Mikä kakši? – Šilmät piäššä.

Mikä kolme? – Puašša jalkua.

Mikä nellä? – Lehmän nännit.

Mikä viisi? – Kiäššä šormet.

Mikä kuuši? – Reješšä kaplašta.

Mikä šeiččemen? – Otavašša tähtie.

Mikä kahekšan? – Pučissa vannehta.

Mikä yhekšän? – Ihmiseššä reikyä.

Mikä kymmenen? – Kynttä varpahissa.

Sanasto

huuhel’niekat – huhl’akat – smuutat ‘joulun ja loppiaisen välisenä aikana kiertelevistä kummallisesti pukeutuneista, naamioituneista ilveilijöistä, kummittelijoista; nuuttipukki’

vierissänkeški – synnynmuanaiga – synnynaigu – sv’atkat ‘aika joulusta loppiaiseen’

vierissänakka ‘myt. loppiaisen aikoihin näyttäytyvä vedenhaltija, veden emäntä’

kostittua ‘kestitä’

kyličči ‘ohitse’

puašša ‘padassa’

kiäššä ‘kädessä’

pučissa ‘tynnyrissä’

Video: Nuori Karjala -järješšön Ropivo-illačču Petroskoissa, 2015. Kostissa iče vierissänakka!