Karjalaini roštuonkalenteri ~ Karjalane raštavankalendari ~ Karjalaine rastavankalenduaru

19. talvikuuta ~ 19. raštavankuuda ~ 19. talvikuudu

Kirjoittanut karjalan kielen ja kulttuurin opiskelija

Suojärveläisien rakkaustarina

Suojärvi kuului Raja-Karjalaan, ja suurin osa sen asukkaista muutti viime sodan aikana ja sodan jälkeen muualle Suomeen.

Jo Suomen itsenäistymisen jälkeen karjalankielisen Suojärven ja koko Raja-Karjalan tilanne oli erityinen. Ihmiset olivat ennen itsenäistymistä liikkuneet rajasta välittämättä ja muuttaneet puolin ja toisin vapaasti. Tämä muuttui, kun Suomi itsenäistyi ja kylien väliin tuli rajalinja. Jopa suvut jakautuivat rajan eri puolille.

Suojärven asukkaat olivat kovilla myös toisen maailmansodan aikana, jolloin suurin osa heistä joutui evakkoon kaksikin kertaa, viimeisen kerran kesällä 1944. Pieni osa ihmisistä jäi silloiseen Neuvostoliittoon, etsi uuden kodin ja jatkoi karjalaista elämäntapaansa. He käyttivät edelleen karjalan kieltä, mutta heidän piti kuitenkin opetella koulussa venäjää. Suomeen tulleet evakot sijoitettiin Pohjois-Karjalaan, Kajaaniin ja muualle Suomeen. Monen piti opetella puhumaan suomea, koska kotikielenä oli ollut karjala. Sodan aikana tuhoutui 70 prosenttia Suojärven pitäjän kylistä. Osa suojärveläisistä joutui myös sotavangiksi talvisodan alkaessa.

Suojärveläiset ovat siis kahteen kertaan kokeneet kyläyhteisönsä tai heimonsa jakautuvan. Yhteyttä rajan taakse jääneisiin sukulaisiin ei kyetty enää pitämään Suomen itsenäistymisen eikä toisen maailmansodan jälkeen. Ei ollut mahdollisuuksia. Ei ollut Facebookkeja.

Itsenäistymisen ja sotien jälkeen monet suojärveläiset ja muut evakot ja heidän jälkeläisensä joutuivat kauas toisistaan, eikä enää muodostunut kovin paljon esim. kahden suojärveläisen pariskuntia tai perheitä.

Vaikka osa suojärveläisistä joutui eroon toisistaan, heidän jälkeläiset löysivät toisensa uudelleen vuosikymmenien päästä. Näin syntyi myös yksi karjalainen rakkaustarina:

”Kesällä 2015 sain viestin yhdeltä suomalaiselta pariskunnalta. Olimme kuulemma sukua toisillemme. He löysivät minun perheeni Geni-sukupuun kautta. He olivat silloin käymässä Venäjän Karjalassa ja halusivat tutustua. Selvisi, että naisen sukujuuret ovat Suojärveltä, niin kuin minunkin. Meidän sukuhaaramme elivät erillään tietämättä mitään toisistaan, mutta sinä kesänä ne kohtasivat taas meidän kauttamme.

Sodan aikana naisen ukki perheineen tuli evakkoina Suomen Pohjois-Karjalaan. Jo Suomen itsenäistymisen jälkeen hänen ukkinsa oli vaihtanut perheen sukunimen venäjänkielisestä suomalaiseksi. Hänen ukkinsa ja minun isoäitini olivat pikkuserkkuja. Isäni isoäiti oli syntynyt Suojärven alueella, kun Suomi oli osa Venäjän keisarikuntaa. Suomen itsenäistymisen jälkeen hänen perheensä kotikylä jäi Venäjän Karjalan puolelle, mutta hänen sisaruksensa jäivät asumaan Suomen puolelle ja Suomeen silloin kuuluneeseen Suojärven kuntaan. Sieltä he sitten lähtivät kesällä 1944 evakkoon.

Lämpimän tapaamisen jälkeen pidettiin tiheästi yhteyttä, ja meistä tuli läheisiä ihmisiä toisillemme. Seuraavana kesänä olin käymässä Suomen Pohjois-Karjalassa ja sain mahdollisuuden tutustua naisen veljen perheeseen eli muihin ”pikkuserkkuihini”. Siellähän olikin minun armahaiseni. On pakko sanoa, että rakastuminen ei kuulunut minun suunnitelmiini. Sinä kesänä olin tulossa opiskelemaan Suomeen ja halusin keskittyä vain opiskeluun. Sydän kuitenkin oli eri mieltä.

Armaan piti silloin olla työmatkalla toisella puolella maailmaa, mutta jostain ihmeellisestä syystä se matka peruuntui. Eli jos matkaa ei olisi ”sattumalta” peruttu, ehkä emme olisi tavanneet silloin… Mutta asiat menivät niin kuin niiden pitikin mennä.

Näin kaksi karjalaisen jälkeläistä löysivät toisensa. Sukuhaaramme on solmittu, yhdistetty. Yhteys ei enää katkea. Kuinka käsittämättömät ovat Jumalan tiet! Hänellä on oma hyvä ja täydellinen suunnitelma jokaiselle ihmiselle. Uskomme, ettei meidän tapaamisemme ollut vain ”sattumaa”, vaan meitä on tarkoitettu yhteen.

Me molemmat tunnemme, että karjalaisuus ja yhteinen sukuhistoria yhdistävät meitä. Aina on aiheita keskusteluun. Meitä molempia kiinnostaa sukuhistoria. Siinä on vielä paljon tutkittavaa ja ihmeteltävää.

Karjalaisuuden säilyminen on tärkeää. On tarkoitus välittää tietoa sukujuuristamme ja isovanhempien historiasta tuleville sukupolville. Haluamme myös, että karjalan kieli säilyy.

Meillä jokaisella on oma ainutlaatuinen elämäntarina. Tutkikaa omaa sukuhistoriaanne. Sieltä löytyy varmasti paljon uskomattomia tarinoita!”